Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Samankaltaiset tiedostot
Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa

Järjestötoimintojen luokittelu jäsentää monimuotoista järjestötoimintaa

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011

Kokemustiedon kerääminen järjestöiltä hyvinvointikertomukseen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Järjestötreenit Kunta-järjestöyhteistyö Oulussa Erityisasiantuntija Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

KOHTI POHJOIS-KARJALAN YHDYSPINTASOPIMUSTA

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Vertaistoimintaa kumppanuudella Vertaistoimintaa kumppanuudella

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Lapsiperheiden palvelut

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Seurapäivien ryhmäkeskustelut Seurapäivät Veli-Tapio Kangasluoma

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Hyvien käytäntöjen juurtuminen

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Pohjois-Suomen lasten KASTE

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet

Lapin sote johdon seminaari

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen. Vanhusneuvostopäivä

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

Ylä-Savon toiminta-alue

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

Mitä iäkkäiden terveyden edistämisessä säästäminen maksaa? Ikä-verkosto Eduskunta

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Yhteenveto työpajojen keskusteluista

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke

Hyvinvointia työstä. Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito työpaikoilla , Tampere Esittäjän nimi / 8.2.

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisellä alueella

vahvistamisen kehittämisryhmän kokous klo 9 12 Nummelassa

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Transkriptio:

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusprosessin arvioiminen ja edelleen kehittäminen yhdessä järjestöjen ja rahoittajatahon edustajan kanssa Tarjota foorumi, jossa järjestöille välitetään tietoa eri asuinalueilla asuvien lapsiperheiden järjestölähtöisen toiminnan tarpeista ja toiveista järjestöjen toiminnan ja rahoitushakemusten suunnittelun tueksi Tarjota foorumi järjestöjen väliselle verkostoitumiselle, toisen tekemän toiminnan ymmärtämiselle, konkreettisen yhdessä tekemisen ideoimiselle ja sopimiselle sekä toimintojen piiriin ohjaamisen yhteisistä käytänteistä sopimiseen Tarjota foorumi rahoitusta saavien järjestöjen sekä rahoittajatahon edustajan väliselle vuoropuhelulle sekä yhteisen ymmärryksen vahvistamiselle järjestölähtöisen toiminnan luonteesta ja merkityksestä lapsiperheiden hyvin voimisen, arjen sujuvuuden ja sosiaalisen verkostoitumisen edistämiseksi Tarjota foorumi, jonka kautta kootaan ja välitetään tietoa kaupungin päätöksentekojärjestelmässä eteenpäin järjestölähtöisen toiminnan moninaisuudesta sekä roolista ja merkityksestä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisen kokonaistoimintakentällä

Pikkuklusterin tapaamisten sisältöjä: 1. Kokemustiedon näkyväksi tekeminen ja kokoaminen Ehkäisevän toiminnan rahoituksen käytänteisiin liittyy tärkeänä osana järjestöjen ja heidän toimintaansa osallistuvien lapsiperheiden ja yhteistyökumppaneiden kokemukset toiminnan merkityksellisyydestä lapsiperheiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Tämä on tietoa, joka ei määrällisestä tilastoinnista aina selviä. Pikkuklusterin kokoukset tarjoavat foorumin, jossa tätä järjestötoimijoille kertynyttä kokemustietoa voidaan jakaa järjestötoimijoiden kesken sekä yhdessä rahoittajatahon kanssa. Yhteisen keskustelun pohjalta voi syntyä myös ideoita yhdessä tekemiselle tai uusien toimintamallien kehittämiselle. Pikkuklusteriin osallistuville järjestötoimijoille varataankin aikaa omasta toiminnasta kertomiseen muun muassa seuraavista näkökulmista: Toiminnan toteutuminen Kokemuksia toiminnan merkityksestä kohderyhmälle (vaikuttavuuden arvio) Toiminnan kautta esiin nousseet huomiot lapsiperheiden hyvinvointiin liittyen

Pikkuklusterin tapaamisten sisältöjä: 2. Ehkäisevän toiminnan rahoitukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista tiedottaminen sekä rahoitusprosessin arviointi ja kehittäminen Ehkäisevän toiminnan rahoituksen hakemiseen liittyvät ajankohtaiset asia (hakuajat ja käytänteet) Tilastointiin ja kuluseurantaan liittyvistä ajankohtaisista asioista tiedottaminen Ehkäisevän toiminnan rahoituksen kriteeristön läpikäyminen ja kehittämistarpeiden huomioiminen Rahoitusta saavien tahojen palautekyselyt kerran vuodessa koskien ehkäisevän toiminnan rahoitusprosessin käytänteiden toimivuutta (tehty kevät 2016) 3. Muista ajankohtaisista järjestö-kuntayhteistyöhön liittyvistä ajankohtaisista asioista tiedottaminen

Ehkäisevän toiminnan rahoituksen kohdentuminen

Ehkäisevän toiminnan rahoituksen kohdentuminen v. 2016 5 % 4 % Vertaisryhmätoiminta Tukihenkilötoiminta 31 % Kerhotoiminta 31 % Järjestöjen matalan kynnyksen perhetyö 6 % 3 % Verkostokoordinaattorin työ Ehkäisevän toiminnan rahoituksen hallinnointi 20 % Hakematon määräraha v. 2016 Tilanne 14.11.2016

Ehkäisevän toiminnan rahoituksen kohdentuminen v. 2016 5 % 4 % Vertaisryhmätoiminta Tukihenkilötoiminta 31 % Kerhotoiminta 31 % Järjestöjen matalan kynnyksen perhetyö Verkostokoordinaattorin työ 20 % 6 % 3 % Ehkäisevän toiminnan rahoituksen hallinnointi Hakematon määräraha v. 2016 Ehkäisevän toiminnan rahoituksen kohdentuminen v. 2015 2 % Vertaisryhmätoiminta 5 % Tukihenkilötoiminta 24 % 30 % Kerhotoiminta Järjestöjen matalankynnyksen perhetyö 3 % 19 % 14 % 3 % Vapaaehtoistoiminnan ammatillinen ohjaus Verkostokoordinaattorin työ Ehkäisevän toiminnan rahoituksen hallinnointi Ehkäisevä päihdetyö

Kiitos!