Realismin vuosisata
Romaani ja yhteiskuntamme: I think that it is justifiable to regard novel as a unique form of literary expression, characteristic of Western Urban society from the eighteenth century to the present day. (Alex Comfort: The Novel and Our Time) Poikkeukset: esim. klassinen kiinalainen romaani Romaani ja aikakautemme? Konteksti
1700-luvulla moderni romaani syntyi. Tämä tapahtui irrottautumisena uusklassistisesta poetiikasta ja individualismin, autonomisen yksilön esiin astumisena Autonominen yksilö säilyi itseriittoisena monadina kuitenkin vain romantiikan läpi Vuoden 1830 paikkeilla realismi murtautui esiin Ranskassa, josta tuli jälleen kirjallisuuden johtava maa Realismissa monadi rikkoutuu, kun kirjallisuus alkaa kuvata yksilön riippuvuutta ulkopuolisesta todellisuudesta. Tämä tapahtui yhdessä historiallisen ajattelutavan syntyyn
Historiatietoisuus: Ranskan vallankumous Vuoden 1789 jälkeen alettiin ymmärtämään, että valtiomuoto ja yhteiskuntajärjestelmä eivät ole mitään annettuja luonnon itsensä määräämiä suureita Historiallisen ajattelutavan synty teki mahdottomaksi klassistisen ikuisten, yleispätevien esikuvien noudattamisen. Ajateltiin, että todellisuus on muuttuva, ja sitä on tutkittava
Realismi, joka alkoi vuoden 1830 paikkeilla syrjäyttämään romantiikkaa, on dynaaminen, prosessuaalinen totuuskäsityksen jatkaja Realismi on tietyin osin romantiikan työn jatkaja Kirjailija on yksityinen totuuden etsijä, hänestä tulee todellisuuden tutkija, siinä missä hän klassismin aikaan oli todellisuuden opettaja
Stendhal (Henri- Marie Beyle, 1783-1842): Merkittävimmät romaanit Punainen ja musta (Le Rouge et le Noir, 1830) ja Parman kartusiaaniluostari (La Chartreuse de Parme, 1839). Tarkkasilmäinen psykologisen romaanin edelläkävijä ja Ranskan varhaisia realisteja. Kirjallisuudenhistoriallisesti klassismin ja valistuksen perillinen ja romantikko. Voimakas individualismi on Stendhalin tarkastelutavalle ominaista. Hän kutsuu asennettaan egotismiksi, joka merkitsee sitä, että yksilö suhteuttaa kaiken kokemansa itseensä. Stendhalin yhteiskuntakuvaus tekee hänestä realistin.
Honoré de Balzac (1799-1850): Pidetään yhtenä eurooppalaisen realismin lähtökohtana Romaanisarja Inhimillinen komedia (La Comédie humaine, 1830-50) Arnold Hauserin mukaan Balzacin ja Stendhalin teokset ovat ensimmäisiä todellisia uudenaikaisia romaaneja, koska niissä kuvataan ensimmäistä kertaa meidän yhteiskuntaamme eli periaatteessa samanlaista kapitalistista yhteiskuntaa kuin missä me vieläkin elämme. Pätee erityisesti Balzaciin, sanotaan että raja uudenaikaiseen romaaniin kulkee juurikin Balzacin kohdalla.
Balzacin yhteiskuntakuvauksen tunnettu paradoksi on, että hän kuvaa oman aikansa nousevaa kapitalismia erinomaisesti, vaikka ei ole puolueeton kuvauskohteeseensa nähden Balzacin romaaneille keskeistä on eräänlainen homo sociologicuksen ihmiskuva, sosiaalinen ihminen Teoksissa juoni ei ole apukonstruktio tai kekseliäs sepitelmä, vaan yhteiskunnan perusvoimat määräävät juonen kulun Balzac lähenee realismin kirjailijoiden naturalistisen muodon ihannetta rakentamalla paitsi henkilötyyppinsä myös romaaniensa juonen todellisuuden mukaan
Gustave Flaubert (1821-80) Rouva Bovary (Madame Bovary, 1857) Flaubert edustaa taitekohtaa romantiikan lopulle ja uuden, realistisen kirjallisuuskäsityksen synnylle. Pyrki teoksissaan kauneuteen ja muodon ja sisällön harmoniaan. Kirjani ovat hyödyttömiä, kuten pyramiditkin.
Rouva Bovary: Flaubertin ensimmäinen romaani Flaubert katsoi syntyneensä maailmaan, jossa sankarillisen maailman opinkappaleet ja ihanteet olivat romahtaneet, ja taide eri muodoissa oli ainoa mahdollisuus tietoon, pettämättömään selvyyteen Kerronnan persoonattomuus, yksityiskohtaisen tarkka huomiokyky ja perinpohjainen yksityiskohtien kuvaus Gustave Lanson (1936): Rouva Bovary on aikamme romaanitaiteen mestariteos: Tämä kirja on tulos mitä tarkimmasta havaintokyvystä, ja tyylillisesti se on samalla kertaa sekä loistelias että hillitty. Romaanin kaikki henkilöt ovat niin huolellisesti ja kärsivällisesti tutkittuja, että niistä vähäisinkin näyttäytyy selväpiirteisenä ja terävästi luonnehdittuna. (Lihavointi minun.) Rouva Bovaryn hahmo
Émile Zola (1840-1902): Romanttisen kirjallisuudensuuntauksen kannattaja, toisaalta naturalistisen koulukunnan perustajana, teoreetikkona sekä sen tärkeimpänä edustajana. Zolan teoksissa on nähtävissä myös epärealistisia, fantastisia piirteitä, jotka usein on tulkittu niin, että Zola ei koskaan päässyt täysin eroon taipumuksestaan romantiikkaan. Zola pyrki romaaneillaan kohteensa eli ylipäätänsä kenen tahansa ihmisen luonteen ja kohtalon selittämiseen. Hän pitikin itseään yhteiskunnan ja ihmisen tieteellisenä kuvaajana ja Balzacin elämäntyön jatkajana.
Zola loi valtavan Rougon-Macquart -romaanisarjan (Les Rougon-Macquart, 20 romaania, 1871-93) vastineeksi Balzacin Inhimilliselle komedialle Mm. Germinal (1885), Nana (1880) ja Naisten Paratiisi (Au Bonheur des Dames, 1883) Zola perusti käsityksensä perinnöllisten tekijöiden ja ympäristön määräävästä vaikutuksesta Darwinin ja Prosper Lucas nimisen lääkärin teosten pohjalle Zolan naturalistisen romaanin menetelmä sisältää kaksi aspektia: systemaattisen havainnoinnin ja kokeen. Zola käyttikin naturalismistaan nimitystä kokeellinen romaani. > Kohteena ihmiseläin
Henri-René-Albert- Guy de Maupassant (1850-93): Maupassantia on kutsuttu Ranskan parhaaksi novellistiksi Romaaneja: Kaunis ystävä (Bel-Ami, 1885), Elämän tarina tai Naiskohtalo (Un vie, 1883) Kuvaa teoksissaan köyhiä, prostituoituja, ihmisten pimeitä puolia ja arkisia askareita
Henry James (1843-1916): Ruuvi kiristyy (The Turn of the Screw, 1898) ja Naisen muotokuva (The Portrait of a Lady, 1881) The Ambassadors (1903), The Wings of the Dove (1902) ja Golden Bowl (1904). Keskittyy henkilöitten psykologiaan, heidän sisäiseen tapahtumiseensa, ja ottaa kerrontanäkökulmaksi yhden tai useamman fiktiivisen henkilön näkökulman tapahtumiin. James etenee Zolaan ja koko 1800- luvun tiedeuskoon verrattuna 1900- luvun subjektivismin suuntaan
1900-luvun alun modernismissa esille murtautui käsitys, että yleispätevän, objektiivisen totuuden saavuttaminen todellisuutta määräävistä lainalaisuuksista on mahdotonta, minkä vuoksi kuvaus kohdistuu subjektiiviseen elämysmaailmaan Jamesia pidetään yleisesti hienovaraisena yksityisen ihmisen mielenliikkeiden kuvaajana, mutta hänen romaaninsa eivät ole tosiasiallisesti yksilöromaaneja, vaan tietyn yhteiskuntaluokan romaaneja Porvarilliseen yhteisöön kuuluvien ihmisten kuvaajana Jamesin draamallisesti rakentuneet seurapiiriromaanit kuuluvat tosiasiallisesti samaan tyyppiin kuin 1900-luvun alun porvarilliset sukuromaanit, joissa yksilö on saanut väistyä suvun kuvaamisen tieltä
Venäjä: Pietari Suuren hallintovuodet 1682-1725 muuttivat Venäjää eurooppalaiseksi suurvallaksi. Venäjä pysyi silti kulttuurisesti ja sosiaalisesti takaperoisena Koululaitos erotettiin kirkosta 1714 Katariina I avasi Moskovan tieteiden ja taiteiden akatemian 1725 Pietarin ja hänen jälkeensä tulleiden tsaarien ja tsaarittarien aikana tiede- ja taidevaihto etenkin Saksaan oli jatkuvaa Romaani tuli Venäjälle käännöksinä: Robinson Crusoe 1762 ja 64, Don Quijote ja Rousseaun Julie 1769, Nuoren Wertherin Kärsimykset 1781. Perässä seurasivat Sterne, Fielding ym. Teoksia alettiin myös imitoimaan välittömästi
Venäjän kirjallisuutta romantiikasta realismiin: Kulttuurin kehitys toi myös romantiikan aikakauden Venäjälle Lordi Byronin Merirosvon käännös venäjäksi V. V. Ismailovin lehdessä 1815 Sturm und Drang vaikutteinen Vasili Zhukovski (1783-1852). Kirjoitti sanat Venäjän ensimmäiseen kansallislauluun, myöh. Bože, Tsarja hraniin Dekabristikapina desembristien (joulukuisten) toimesta 1825. Liberaalien vaatimus perustuslaista, maaorjuuden lakkauttamista sekä kaipaus länsimaisiin ihanteisiin. Näkyy myös kirjallisuuden ihanteissa
Venäjän kirjallisuuden kulta-aika: Aleksandr Puškin (1799-1837): Jevgeni Onegin (1825-32), Kapteenin tytär ja näytelmä Boris Godunov (1825). Nikolai Gogol (1809-52): Nenä (1836), Mielipuolen päiväkirja (1835), Kuolleet sielut (1842). Fjodor Dostojevski (1821-1881): Rikos ja rangaistus (1866), Idiootti (1868), Karamazovin veljekset (1880). Veljensä Mihailin kanssa lehti Aika sekä Epoch. Kreivi Leo Tolstoi (1828-1910): Lapsuus, poikaikä, nuoruus (1852), Sota ja rauha (1865-69) ja Anna Karenina (1875-77).
Venäjän kirjallisuuden ns. hopea-aika : Mm. marxilainen Georgi Plekhanov (1856-1918), kristillisvaikutteinen Vasili Rozanov (1856-1919) ja runoilija Zinaida Hippius (1869-1945). Futuristi Vladimir Majakovski (1893-1930): mm. Pilvi housuissa ja muita runoja (1915). Anton Tšehov (1860-1904): Vanja-eno (1900), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904). Aleksei Maksimovits Peshkov (1868-1936) eli Maksim Gorki: Äiti (1906), Tarinoita Italiasta (1911-13), Halki Venäjän (1912-16) ja Nuoruuteni yliopistot (1922). Sosialistisen realismin tärkeimpiä taustavaikuttajia.