PUUNMYYNTIKÄYTTÄYTYMINEN JA METSIEN KÄYTTÖ

Juha-Pekka Heikkinen PUUNMYYNTIKÄYTTÄYTYMINEN JA METSIEN KÄYTTÖ Opinnäytetyö Metsätalouden koulutusohjelma Toukokuu 2006

KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 29.5.2006 Tekijä Juha-Pekka Heikkinen Koulutusohjelma ja suuntautuminen Metsätalouden koulutusohjelma Metsätalous Nimeke Puunmyyntikäyttäytyminen ja metsien käyttö Tiivistelmä Opinnäytetyössäni tutkimuksen kohteena oli Pieksämäellä ja Pieksänmaalla metsää omistavia henkilöitä. Tutkimus käsittelee heidän puunmyyntikäyttäytymistään, metsänkäytön tavoitteita ja metsänhoitoa. Tutkimustulokset antavat tietoa näihin asioihin. Tutkimus oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen tiedot kerättiin puhelinhaastatteluna. Haastattelun kohteena oli kahdeksantoista Pieksämäellä ja Pieksänmaalla metsää omistavaa henkilöä. Haastateltavista kymmenen metsänomistajaa asuu Pieksämäellä ja Pieksänmaalla ja kahdeksan metsänomistajaa oli ulkopaikkakuntalaisia. Haastateltavat olivat melko iäkkäitä ja suurin osa oli miehiä. Tutkimustulosten mukaan pääasiallinen puukauppamuoto oli pystykauppa. Metsien omistuksella ja käytöllä oli myös monenlaisia tavoitteita. Erityisesti kaupungissa asuvat metsänomistajat arvostivat metsän virkistyskäyttöä ja tunnearvoja, kun taas tilalla asuvat pitivät tärkeimpinä puuntuotantoa ja taloudellista turvaa. Tästä johtuen erilaiset metsänomistajaryhmät on otettava huomioon tulevaisuudessa kehitettäessä metsätalouden palveluita. Asiasanat (avainsanat) puukauppa, metsänomistus Sivumäärä Kieli URN 25 s. + liitt.4 s. Suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn200610199 Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Pasi Pakkala Opinnäytetyön toimeksiantaja Etelä-Savon metsäkeskus Yrjö Niskanen

DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis May 29, 2006 Author Juha-Pekka Heikkinen Degree programme and option Degree Programme in Forestry Forestry Name of the bachelor's thesis Wood trade practices and forest use Abstract The topics of the study were forest owners who owned forest in Pieksämäki or Pieksänmaa. This thesis found out their wood trade practices, the aim of the forest use and forest management. The research results give information on these issues. The research was qualitative. The study was carried out by phone interviews. The targets of this interview were eighteen forest owners who own forest in Pieksämäki and Pieksänmaa. Ten of them live in Pieksämäki and Pieksänmaa and eight forest owners live out of town. The interviewees were quite old and most of them were men. According to the survey the main wood trade form was standing sales. Forest ownership and use have also many different targets. Especially forest owners who live in town appreciate forests recreational and sentimental value. Forest owners who lived in the forest estate thought that wood production and financial benefit were important. Because of this different forest owner groups should be taken into account in the future when we develop forestry services. Subject headings, (keywords) wood trade, forest ownership Pages Language URN 25 p. + app. 4 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn200610199 Remarks, notes on appendices Tutor Pasi Pakkala Employer of the bachelor's thesis Etelä-Savon metsäkeskus Yrjö Niskanen

SISÄLTÖ KUVAILULEHDET 1 JOHDANTO...1 2 METSÄNOMISTUKSEN RAKENNEMUUTOS...2 2.1 Metsänomistuksen rakennemuutos...2 2.2 Metsänomistuksen tavoitteet...4 3 PUUKAUPPA...5 3.1 Metsäalan palveluketju...5 3.2 Puukaupan vaiheet...6 3.3 Puukaupan kauppamuodot...8 3.3.1 Pystykauppa...8 3.3.2 Hankintakauppa...8 3.3.3 Käteiskauppa ja toimituskauppa...9 3.4 Puukaupan yhteydessä tehtävät asiakirjat...9 3.4.1 Metsänkäyttöilmoitus...9 3.4.2 Metsänhakkuusopimus ja hankintasopimus...10 3.4.3 Leimausseloste ja puunmyyntisuunnitelma...10 3.5 Yhtiöiden tarjoamat puukaupan palvelusopimukset...12 3.6 Puukaupan laillisuus...13 3.7 Puukaupan lainsäädäntö...13 3.8 Puun luovutus ja omistusoikeuden siirtyminen...14 4 AINEISTO JA MENETELMÄT...14 4.1 Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä...14 4.2 Aineisto...15 4.3 Tutkimuksen luotettavuus...17 5 TULOKSET...18 5.1 Puukauppa...18 5.1.1 Puukauppatapaan vaikuttavia tekijöitä...18 5.1.2 Puukauppaan vaikuttavat tekijät...19 5.2 Metsän käytön tavoitteet ja merkitys...20

5.3 Metsänhoito ja tiedonsaanti...21 6 POHDINTA...21 6.1 Metsänomistajien puunmyyntikäyttäytyminen...21 6.2 Metsänkäytön tavoitteet...22 6.3 Metsänhoito ja palveluiden käyttö...23 LÄHTEET...24 LIITTEET...26

1 1 JOHDANTO Metsänomistajakunta on muuttumassa merkittävästi. Suomalaisten metsänomistajien joukkoon tulee vuosittain tuhansia uusia ihmisiä. Tila on voitu saada perintönä tai perikunnan yhteisomistuksessa ollut metsätila on päätetty jakaa. Arviolta noin 10 000 metsätilaa vaihtaa omistajaa joka vuosi. (Koskenniemi 2003, 9.) Suomessa on metsää yli 20 miljoonaa hehtaaria. Yksityismetsänomistajat omistavat metsää nykyisin noin 12 miljoonaa hehtaaria eli noin 66 prosenttia Suomen metsistä. (Karppinen ym. 2002, 15.) Yksityisiä, vähintään viiden hehtaarin metsäpalstan omistajia suomessa on noin 630 000 kappaletta ja he omistavat noin 300 000 metsätilaa (Arpiainen ym. 2002, 111). Yksityisiin metsänomistajiin kuuluvat myös yhtymät, kuolinpesät ja toiminimet (Kiviniemi 2004, 58). Tässä työssä käsitellään yksityismetsien omistusrakennetta, metsänomistuksen tavoitteita ja puukauppaa. Työn alkuosa sisältää tietoa metsänomistajakunnan rakenteesta, metsän käytöntavoitteista ja puukaupasta. Työssä kerrotaan myös pohjaksi opinnäytetyön tutkimusosaan tutkimusmenetelmistä, aineiston keruumenetelmistä ja tutkimuksen luotettavuudesta. Tulokset käsittelevät puukauppaan vaikuttavia tekijöitä, metsänkäytön tavoitteita ja metsänhoitoa. Tutkimuksen kohteena oli Pieksämäellä ja Pieksänmaalla metsää omistavia henkilöitä sekä ulkopaikkakuntalaisia, jotka omistavat metsää Pieksämäellä tai Pieksänmaalla. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluna ja se oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen taustalla on kehitellä tuotteita ja palveluita asiakaslähtöisempään suuntaan. Tavoitteena on saada selville metsänomistajien puunmyyntikäyttäytymistä sekä metsänkäyttöä. Erilaisten metsänomistajien tunnistaminen on tärkeää, jotta palvelut voidaan kohdentaa oikeille henkilöille. Tutkimuksen tietojen pohjalta metsänomistajia voidaan jaotella erilaisiin ryhmiin ja suunnitella uusia palveluita sekä kehitellä tuotevalikoimaa heidän tarpeisiinsa.

2 METSÄNOMISTUKSEN RAKENNEMUUTOS 2 2.1 Metsänomistuksen rakennemuutos Yksityismetsänomistuksen rakenne on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Ennen tyypillinen metsänomistaja oli vähän kouluja käynyt miespuolinen maanviljelijä, joka omisti perinteisesti maatilan metsineen. (Ripatti 2004, 8.) Metsänomistusrakenteen muutoksen jatkuessa tyypillistä metsänomistajaa on vaikeampi määritellä. Esimerkiksi perheomistuksessa oleva metsälö, jonka omistaa yli 60-vuotias mies, kuulostaa aika tyypilliseltä metsänomistajalta. Tällaisia metsänomistajista on kuitenkin vain joka neljännes (Karppinen ym. 2002, 59.) Viime vuosikymmenellä perikuntien ja henkilöyhtymien osuus on kasvanut. Myös naismetsänomistajien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Elinkeinorakenteen muutoksen ja muuttoliikkeen vuoksi yhä harvemmat metsänomistajat asuvat tilallaan. Metsälöiden kokorakenne on muuttunut pienempään suuntaan osittamisen seurauksena. (Ovaskainen & Ripatti 1994, 7.) Metsänomistuksen muutoksen taustalla on yleinen yhteiskunnan muutos. Sen huomaa ennen kaikkea elinkeinorakenteessa, mutta myös sosiaalinen ympäristö on muuttunut. Maa- ja metsätalousväestön osuus ammatissa toimivista väestöstä on laskenut maatalouden tuottavuuden kohotessa. Tämä tapahtui erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. (Ripatti 1994, 12.) Vuosina 1990 1999 tilalla asuvien metsänomistajien määrä on vähentynyt 59 prosentista 50 prosenttiin. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että metsänomistajakunta olisi kaupunkilaistunut samassa suhteessa, koska 1990- luvun muuttoliike ei kohdistunut niin voimakkaasti metsänomistajakuntaan kuin maatalousväestöön. (Ripatti 2002, 33 34.) Miehet, vähän koulutusta saaneet ja iäkkäät henkilöt muuttavat muuta maalaisväestöä harvemmin kaupunkeihin (Ripatti 2006, 3). Nykyään suurimman metsänomistajaryhmän muodostavat eläkeläiset (kuvio 1), joita on kaikkiaan 43 prosenttia metsänomistajista. Heistä keskimääräistä enemmän on naisia. Metsänomistajien keski-ikä on tällä hetkellä 59 vuotta. (Ripatti 2006, 2.) Nykyisin monet metsänomistajat myös asuvat tilan ulkopuolella. Tilan ulkopuolella asuvien metsänomistajien etäisyys tilalle on keskimäärin 110 kilometriä ja he viettävät tilal-

3 laan keskimäärin 45 vuorokautta vuodessa. (Palokallio 2006.) Keski-iältään tyypillinen pieksämäkeläinen metsänomistaja on 58 vuotias ja metsän hän omistaa yksin tai yhdessä puolison kanssa (Järvinen 2005, 9). 100 % 2 5 3 90 % 80 % 70 % 34 37 43 60 % 50 % 40 % 5 31 6 22 6 19 Muut Eläkeläiset Yrittäjät Maatalousyrittäjät Palkansaajat 30 % 20 % 10 % 28 30 29 0 % 1990 1999 2003 KUVIO 1. Metsänomistajien ammattirakenteen muutos (Ruohola 2004a, 1). Metsänomistajien lapsien on arvioitu saavan metsät haltuunsa 2020-luvun alussa. Tämän jälkeen vielä suurempi osa metsistä on kaupunkilaisten hallussa. (Palokallio 2006.) Kun eläkeläiset aikanaan luopuvat metsistään saattaa tulevaisuudessa tapahtua suuri rakenteellinen muutos (Karppinen ym. 2002, 61). Metsät ovat kuitenkin suurien ikäluokkien hallussa ainakin vielä 15 vuotta. Tämä johtuu väestörakenteen poikkeuksellisesta pullistumasta. (Palokallio 2006.) Suurten ikäluokkien lapset ovat melko iäkkäitä saadessaan metsät omistukseensa. Yhteys maaseutuun heikkenee syntyperäisten kaupunkilaisten tullessa metsänomistajiksi. Uusilla metsänomistajilla on melko huono käsitys metsien hoidosta. Uusien metsänomistajien on arveltu tarvitsevan entistä enemmän metsäpalveluita. (Palokallio 2006.) Näillä muutoksilla on vaikutusta muun muassa metsänomistuksen tavoitteisiin ja metsien käyttöön (Karppinen ym. 2002, 61).

4 Metsänomistusrakenteen lisäksi metsänomistajien toimintaympäristö on muuttunut 1990-luvulla. Esimerkiksi metsälainsäädäntö on muuttunut ja metsänhoitosuositukset ovat tulleet ympäristöystävällisemmiksi. Lisäksi myös metsäverojärjestelmä on muuttunut. Nämä ovat merkittäviä muutoksia ja aiheuttavat epävarmuutta metsänomistajissa. Se heijastuu myös heidän metsänomistuksen tavoitteisiin ja puunmyyntikäyttäytymiseen. (Karppinen ym. 2002, 8.) 2.2 Metsänomistuksen tavoitteet Metsänomistuksen tavoitteet voidaan jakaa kolmeen ryhmää. Nämä ryhmät ovat: taloudellinen turvallisuus ja myyntitulot, aineettomat tavoitteet sekä metsän tarjoamat työtilaisuudet. Näiden kolmen tavoitteen perusteella voidaan metsänomistajat jaotella neljään ryhmään. (Karppinen ym. 2002, 13.) Ensimmäinen ryhmä koostuu metsänomistajista, joille kaikki kolme tavoitetta ovat tärkeitä. Tähän monitavoitteiseen ryhmään kuuluville ovat tärkeitä metsän tarjoamat hyödyt, säännölliset tulot ja taloudellinen turvallisuus, mutta myös aineettomat tavoitteet otetaan huomioon. Virkistyskäyttäjät painottavat metsänomistuksen aineettomia asioita. Näitä ovat esimerkiksi luonnonsuojelu ja ulkoilumahdollisuudet. Metsän merkitys työtilaisuuksien kannalta korostuu metsästä elävien keskuudessa, vaikka metsä ei olekaan monille tärkein tulonlähde. Taloudellista turvaa korostaville ovat tärkeitä paitsi metsän tuoma taloudellinen turva ja merkitys sijoituskohteena myös säännölliset puunmyyntitulot. (Karppinen ym. 2002, 14.) Joillekin metsänomistajille myös metsän tunnearvot ovat tärkeitä. Metsät tuovat mahdollisuuden olla yhteydessä kotiseutuun ja sukutilaan. Metsä tarjoaa myös mahdollisuuden hiljentymiseen ja mietiskelyyn. (Ihalainen 1990, 29.) Metsänomistajakunnan rakennemuutoksen rinnalla 1990-luvulla ovat muuttuneet myös metsänomistuksen tavoitteet. Metsän moniarvoisuus on korostunut. Nykyisin lähes puolet metsänomistajista kuuluu monitavoitteisten ryhmään eli he korostavat taloudellisten tavoitteiden ohella myös metsien aineettomia hyötyjä. (Karppinen ym. 2002, 27.)

5 Puukaupallisessa käyttäytymisessä eri omistajaryhmät (maanviljelijät, palkansaajat, eläkeläiset ja kaupunkilaiset) eivät pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna eroa toisistaan. Maanviljelijät myyvät yleensä hiukan useammin puuta kuin muut metsänomistajat. Toiset metsänomistajat myyvät taas yhdellä kertaa enemmän. (Arpiainen ym. 2002, 111.) Tutkimusten mukaan tärkeimpänä perustana puukauppaan metsänomistajat pitävät metsänhoidollisia tarpeita. Toisena tärkeänä perusana pidetään rahantarvetta. Metsäverotuksen siirtymäkautena myös pinta-alaverotuksessa olleet metsänomistajat ovat olleet aktiivisia puukaupan tekijöitä. (Arpiainen ym. 2002, 111.) Metsiin kohdistuvia arvoja ei voida erottaa ihmisten yleisestä suhtautumisesta luontoon ja luonnonvarojen käyttöön. Nykyisin pohditaan myös metsien käytön eettisiä kysymyksiä. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, onko luonto vain ihmisten aineellisten tarpeiden tyydyttäjä vai onko sillä muuta annettavaa ihmiselle. Vai pitäisikö luonto jättää rauhaan ja koskemattomaksi? (Karppinen 1994, 28.) Suhtautumisessa metsään voidaan erottaa kaksi erilaista peruslähtökohtaa metsän ja luonnonvarojen käyttöön. Nämä ovat ihmiskeskeinen ja luontokeskeinen näkökohta. Ihmiskeskeisen arvon mukaan ihmisellä on oikeus käyttää luontoa omien päämääriensä välineenä. Luontokeskeisen näkemyksen mukaan luonnolla on itseisarvoa ihmisen päämääristä riippumatta. (Karppinen 1994, 28.) Kulttuuri ja yhteiskunnan luonne on määrännyt eri aikoina sen, millainen suhde ihmisellä on luontoon. Tällä hetkellä kulttuurissamme vallitsevat ihmiskeskeiset arvot (Karppinen 1994, 28.) 3 PUUKAUPPA 3.1 Metsäalan palveluketju Metsäalalla kauppaa käydään monenlaisista asioista. Tärkeimmät niistä ovat hakkuuoikeudet ja runkopuu, mutta myös taimien ja lannoitteiden kaupalla on merkitystä. Palveluista tärkeimpiä ovat leimaus ja puukaupan avustaminen. (Kiviniemi 2004,

6 503.) Puukaupan avustaminen on konsulttitoimintaa, jossa metsänhoitoyhdistys hinnoittelee myytävän leimikon, neuvottelee metsänomistajan puolesta puukaupan ehdoista ostajien kanssa, pyytävät hintatarjoukset ja etsii edullisimman vaihtoehdon. Lopullisen myyntipäätöksen tekee kuitenkin metsänomistaja itse. (Juntunen ym. 1986, 99.) Puukauppa on monien vaiheiden ja sopimusten ketju. Se voi kestää jopa useita vuosia. Se voi alkaa vaikka puunmyyntisuunnitelman teosta ja päättyä sitten, kun hakkuualue on metsitetty. (Kiviniemi 2004, 503.) Puukauppaa tehdessään metsänomistaja voi ottaa myös itse yhteyttä suoraan puunostajiin. Yhteydenoton jälkeen puunostaja tutustuu hakkuumahdollisuuksiin metsäsuunnitelman avulla sekä käymällä tilalla. Puukauppaneuvotteluissa sovitaan kaupan ehdoista. Puukaupan katsotaan päättyvän silloin, kun mittaustodistus allekirjoitetaan ja puun myyjä on saanut loppumaksun. (Miten puukauppa tehdään? 2006.) 3.2 Puukaupan vaiheet Työssä käsitellään vain hakkuuoikeuksien ja runkopuun eli ns. pyöreänpuun kauppaa. Puujalosteiden kauppa on eri asia (Kiviniemi 2004, 543). Puukauppana pidetään myyntitapahtumaa, joka on monivaiheinen ketju (kuva 1). Se perustuu metsänostajan ja puunmyyjän väliseen puukauppasopimukseen. Puukauppa voidaan tehdä joko hankinta-, pysty- tai käteiskauppana. (Metsäsanasto 2006.) Aloitteen puukaupasta voi tehdä joko metsänomistaja, metsänhoitoyhdistys tai puunostaja. Puukauppa aloitetaan yleensä leimikon suunnittelulla. Leimikolla tarkoitetaan puukaupan kohteena olevaa metsikkökuviota. (Uusitalo 2003, 34.) Puukauppaa suunnitellessaan metsän omistajan täytyy ottaa monenlaisia asioita huomioon. Ensinnäkin kannattaa miettiä metsiensä hakkuutarpeet ja mahdollisuudet. Seuraavaksi selvitetään puun kysyntä- ja tarjontatilanne sekä hintataso. Sitten on otettava vielä huomioon myyntimäärät ja kauppamuodot. (Arpiainen 2002, 116.)

7 KUVA 1. Puukaupan vaiheet (Koivumäki 2005, 138). Metsänomistaja voi itse pyytää leimikon ostotarjouksen yhdeltä tai useammalta puunostajalta. Ostotarjousten pyynnön ja niiden vertailun voi jättää myös metsänhoitoyhdistyksen tehtäväksi toimeksiantona. Puukaupan toimeksiantoa eli valtakirjakauppaa on tutkimusten mukaan käyttänyt noin 30 prosenttia metsänomistajista. Valtakirjakaupassa metsänhoitoyhdistys tekee ostajien tarjousten vertailun, sillä metsänhoitoyhdistyksillä on tietoa alueensa puumarkkinoista ja hintatasosta. Lopuksi metsänhoitoyhdistys suosittelee metsänomistajan kannalta parasta myyntivaihtoehtoa, mutta metsänomistaja tekee itse lopullisen myyntipäätöksen. (Koivumäki 2005, 137 138.) Puukaupan kaupankohteena on tietty leimikko, tietty määrä eri puutavaralajeja tai käteiskaupassa varastopaikalla olevat rungot. Mikäli kaupan kohteena on leimikko, käsittää sopimus kaikki leimatut puut. Sopimuksessa olevat puumäärät ovat vain arvioita. Määräkaupassa puolestaan myydään tietty määrä myöhemmin leimattavia puita. Määräkaupassa puumäärät ovat sitovia. Hankintakauppa on määräkauppaa. Käteiskaupassa myydään jo valmiiksi tehty puuerä, jonka puumäärä ja laatu mitataan tai arvioidaan sovitulla tavalla. (Kiviniemi 2004, 553 554). Puukaupan katsotaan päättyneeksi mittaustodistuksen allekirjoitukseen. Puutavaran mittaus tehdään aina puukauppasopimuksessa sovitulla tavalla. Allekirjoittaessaan myyjä hyväksyy korjuun oikein suoritetuksi. Juuri tästä syystä mahdolliset virheet on

8 korjattava ennen allekirjoitusta. Yleisesti kaupan loppumaksu maksetaan kuukauden kuluttua loppumittauksesta. Myös rahoitusehdot ovat erikseen sovittu kauppasopimuksessa. (Koivumäki 2005, 140.) 3.3 Puukaupan kauppamuodot Puukaupassa on vakiintunut kolme erilaista kauppamuotoa: pystykauppa, hankintakauppa ja käteiskauppa (Arpiainen ym. 2002, 114). Myös toimituskauppaa käytetään jonkin verran. Tätä kauppamuotoa käytävät erityisesti suuret yhtiöt kuten Metsähallitus. (Kiviniemi 2004, 549). 3.3.1 Pystykauppa Pystykaupassa metsänomistaja myy hakkuuoikeuden leimattuihin puihin tai rajattuun hakkuualueeseen, leimikkoon. Kauppaa tehdessä tehdään sopimus, joka on nimeltään metsänhakkuusopimus ja puun hinta on niin sanottu kantohinta. Sopimukseen tulevat puumäärät eivät ole sitovia, sillä ne ovat vain arvioita. Lopullinen puumäärä puutavaralajeittain saadaan vasta mittauksen yhteydessä. (Arpiainen ym. 2002, 114.) Näitä arvioita tarvitaan kuitenkin esimerkiksi ennakkomaksuerien ja leimikon hintatarjousten laskemisessa (Kiviniemi 2004, 550). Yleisimmin puutavaran määrä mitataan hakkuukonemittauksella (Koskenniemi 2003, 142). Metsänhakkuusopimuksessa sovitaan myös monenlaisista muista asioista. Esimerkiksi teiden käyttöoikeus ja varastoalueen vuokra täytyy sopia ennalta. (Arpiainen ym. 2002, 114.) Ostajan velvollisuutena on metsänhakkuusopimuksessa sovitussa ajassa hakata ja kuljettaa puut omalla kustannuksellaan. Ostaja vastaa myyjälle korjuuyrittäjien ja metsureiden työn laadusta sekä korjuujäljestä. Yleisen käytännön mukaan korjuuajaksi sovitaan kaksi vuotta. (Arpiainen ym. 2002, 114.) 3.3.2 Hankintakauppa Hankintakaupassa puunmyyjä sitoutuu toimittamaan tietyn määrän puuta sovittuun paikkaa. Tämän hän tekee omalla kustannuksellaan. Puiden täytyy täyttää sovitut mitta- ja laatuvaatimukset. (Kiviniemi 2004, 548 549.) Puista myyjälle maksetaan hankintahinta. Tämä sisältää kantohinnan lisäksi korjuukustannukset. Kauppaa tehdessä

9 tehdään hankintasopimus. (Arpiainen ym. 2002, 114.) Hankintasopimusta tehdessä määrätään päivämäärä, jolloin puut on oltava varastopaikalla. Lisäksi voidaan sopia mihin mennessä puutavara on mitattava mittauslain mukaisesti. (Kiviniemi 2004, 548 549.) Hankintakaupassa puutavara mitataan tienvarressa tai tehtaalla. Hankintakauppaa tehdään nykyisin aiempaa vähemmän erityisesti tukkileimikoilla. Tähän on syynä konetyön yleistyminen, jonka hinnan kanssa on vaikea kilpailla. Vain joka viides kauppa tehdään nykyisin hankintakauppana. (Koskenniemi 2003, 132, 142.) 3.3.3 Käteiskauppa ja toimituskauppa Käteiskaupassa kaupankohteena on valmis puuerä. Koska kauppaa ei ole ennalta sovittu, siihen saattaa sisältyä riski etteivät puut menekään kaupaksi. Puutavara voi olla mitoiltaan ostajalle sopimatonta tai ostajat eivät tarvitse näitä puutavaralajeja. Näistä syistä käteiskauppaa ei juurikaan suositella. (Arpiainen ym. 2002, 115.) Käteiskauppa tehdään yleensä suullisesti. Luovutetusta puutavarasta tehdään kuitenkin aina luovutus- ja/tai mittaustodistus. (Kiviniemi 2004, 548.) Toimituskauppa on hankintakauppaa, jossa puut toimitetaan suoraan ostajan toimipaikkaan asti. Tätä kauppamuotoa käyttävät monet suuret puutavaranmyyjät kuten Metsähallitus. Pienien toimittajien on vaikeaa saada toimitettua kuormat tehtaalle silloin kuin se on sovittu. Teollisuuslaitosten häiriöttömän käynnin varmistaminen on perusteena sille, että puun ostajat haluavat itse organisoida suurimman osan puun korjuusta ja kuljetuksesta. Koska vain lähinnä suuret metsänomistajat tekevät toimituskauppaa, niissä käytetään yksilöllisesti tehtyjä tai myyjän omia sopimusmalleja. (Kiviniemi 2004, 549.) 3.4 Puukaupan yhteydessä tehtävät asiakirjat 3.4.1 Metsänkäyttöilmoitus Metsälain 14 :n mukaan maanomistajan, hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan on tehtävä metsänkäyttöilmoitus metsäkeskukselle hakkuusta ja uudishakkuusta. Se on tehtävä vähintään 14 vuorokatta ennen toimenpiteen aloittamis-

10 ta. (Kiviniemi 2004, 29, 333.) Sen voi tehdä myös kaksi vuotta ennen hakkuun aloittamista. Metsänkäyttöilmoitus on maksuton asiakirja. Ilmoitusvelvollisuus on metsänomistajalla, mutta hän voi myös valtuuttaa metsänhoitoyhdistyksen tai puunostajan tekemään sen. Metsänkäyttöilmoituksen laiminlyönti voidaan rangaista sakolla. (Koivumäki 2005, 139.) Mikäli hakkuut tehdään metsäsuunnitelman mukaan, metsänkäyttöilmoituksen täytössä selviää melko vähällä. Pelkästään kuvion numero ja pinta-ala riittävät. Lisäksi pitää merkitä tieto tärkeästä elinympäristöstä, mikäli se puuttuu metsäsuunnitelmasta. (Ärölä 2002, 143.) Metsänkäyttöilmoitukset ovat metsälain valvonnan tärkein apuväline. Siitä saadaan myös muutakin tietoa metsätalouden seurantaan ja suunnitteluun. Metsänkäyttöilmoituksia tehdään vuosittain noin 100 000 kappaletta ja ne rekisteröidään metsäkeskusten MASTO - Järjestelmään. (Kiviniemi 2004, 128.) 3.4.2 Metsänhakkuusopimus ja hankintasopimus Kauppamuodon mukainen puukauppasopimus (kauppakirja) laaditaan ja allekirjoitetaan, kun ostajan kanssa on päästy yksimielisyyteen kauppaan liittyvistä seikoista. Nämä sopimukset ovat nimeltään metsänhakkuusopimus tai hankintasopimus. (Arpiainen ym. 2002, 117.) Puukauppasopimus käsittää vain sopimuksessa mainitut mittaja laatuvaatimukset täyttävän runkopuun. Joskus voidaan myös sopia hakkuutähteiden korjaamisesta energiakäyttöön. Ilman sopimusta ostajalla ei ole niihin oikeutta kuten ei kantoihinkaan. (Kiviniemi 2004, 543.) Pystykaupassa myydään tavallisesti valmis leimikko, joka on tehty ennen kaupan syntymistä. Tässä kaupassa tehty sopimus on nimeltään metsänhakkuusopimus. Hankintasopimuksen tehdessään puiden myyjä sitoutuu puiden hakkaamiseen ja korjaamiseen. Puut tulee toimittaa tietylle varastopaikalle sovittuun aikaan. (Kiviniemi 2002, 414.) 3.4.3 Leimausseloste ja puunmyyntisuunnitelma Leimauksella tarkoitetaan kaadettavien tai pystyyn jätettävien puiden valitsemista. Metsänhoitoyhdistykset käyttävät nimitystä puunmyyntisuunnitelma, jolla he ilmaisevat, että leimauksen lisäksi metsänomistaja tarvitsee muitakin kuin puuston yksilöintiä

11 koskevia palveluja. Leimausselosteeseen merkitään hakkuussa kertyvät puutavaramäärät ja muut puukauppaan vaikuttavat tekijät. Nämä määrät ovat arvionvaraisia. Leimausseloste tai puunmyyntisuunnitelma ei ole lakisääteinen asiakirja. Se on kuitenkin yleensä puukaupan edellytys. (Kiviniemi 2004, 28, 128, 527.) Puunmyyntisuunnitelma käsitettä käytetään lähinnä metsänhoitoyhdistysten palveluiden tarjonnassa. Puunmyyntisuunnitelmalla tarkoitetaan kuitenkin leimausta laajempaa palvelua ja vastuunottoa. (Kiviniemi 2004, 527.) Puunmyyntisuunnitelma, jonka metsänhoitoyhdistys, tekee sisältää leimikon tiedot ja metsien hoitotarpeet. Puunmyyntisuunnitelmasta käy myös ilmi leimikon hinta-arvio sekä puukaupallisen neuvonnan koskien mitta- ja laatuvaatimuksia, korjuuajankohtaaja- menetelmää sekä korjuun valvonnan järjestämisestä. Lähtökohtana ovat metsänomistajan toiveet ja tarpeet. Puunmyyntisuunnitelman yhteydessä sovitaan myös mahdollisista metsän uudistamistöistä. Yhdistys huolehtii myös siitä, että metsänomistajat saavat hyödynnettyä kaikki veroetuudet sekä valtion myöntämät tukirahoitusmahdollisuudet. (Puukaupalliset palvelut 2006.) Leimaustoimeksianto tehdään sopimuksella. Se voi olla suullinen tai kirjallinen. Metsänhoitoyhdistyksillä ja monilla metsäpalveluyrittäjillä on valmiita sopimusmalleja puukaupan palveluihin. Metsälaki ei edellytä leimausta tai metsäammattilaisen käyttöä leimauksessa. Puukaupan sujuvuuden kannalta se on usein kuitenkin välttämätöntä. Valmis leimikko on helpompi myydä, sillä tuolloin tiedetään mitä puutavaralajeja leimikosta lähtee ja kuinka paljon. (Kiviniemi 2004, 527.) Leimaajan on huolehdittava, että leimaus tehdään hyvän metsäammattilaistavan mukaisesti. Leimaaja vastaa, mutta ei ole yksin vastuussa siitä, että leimikko täyttää metsälain vaatimukset. Metsänhoitoyhdistykset suunnittelevat suurimman osan leimikoista maanomistajan toimeksiantoina. Metsälain perusteiden mukaan rangaistusta ei tulisi kohdentaa maanomistajaan, jos hän on hakannut asiantuntijan tekemän leimikon. Rangaistus tulisi kohdentaa leimikon suunnittelijaan, jos hän on tahallaan tai törkeän huolimattomasti suunnitellut leimikon lainvastaisesti. (Kiviniemi 2004, 281, 529.)

3.5 Yhtiöiden tarjoamat puukaupan palvelusopimukset 12 Tänä päivänä puunostajilla ja metsänhoitoyhdistyksillä on keskenään kova kilpailu metsänomistajien yhteistyösuhteista. Halutuimpia yhteistyökumppaneita ovat kunnat, seurakunnat ja säätiöt sekä yhteismetsät. Pienemmät metsälöt ovat useasti metsänhoitoyhdistysten ammattiavun varassa. (Kiviniemi 2004, 525.) Nykyisin metsäyhtiöt tekevät metsänomistajien kanssa puukauppasopimuksia. Puukauppasopimuksissa metsäyhtiöt ovat sitoutuneita ostamaan tietyn määrän puuta vuosittain. Sopimuksiin kuuluu usein hintatakuu. Ehtona sopimuksissa on, että metsänomistaja tarjoaa yhtiölle etuosto-oikeuden myydessään puuta. (Ruohola 2004a, 2.) Puukauppasopimusten nimet ja sisällöt vaihtelevat yhtiöistä riippuen. Metsäliitolla sopimus on nimeltään jäsenetusopimus ja UPM-kymmenellä metsäpalvelusopimus. Stora Ensolta on kaksi erilaista sopimusta. Puukaupan yhteistyösopimus koskee vain puukauppoja. Toinen on metsäpalvelusopimus, joka sisältää myös metsänhoidollisia palveluja. (Ruohola 2004a, 2.) Metsänomistajan on mahdollista tehdä puukauppasopimuksen lisäksi metsänhoitotyöt kattava metsäpalvelusopimus. Täyden palvelun metsäpalvelusopimukset ovat kuitenkin vielä melko harvinaisia puukauppasopimuksiin verrattuna. Sopimuksia tarjotaan lähinnä sellaisille metsänomistajille jotka myyvät yhtiölle säännöllisesti puuta. (Ruohola 2004b, 19.) Puukauppasopimuksesta on hyötyä esimerkiksi silloin kun on sattunut myrskytuho. Suuryhtiöiden kanssa puukauppasopimuksen tehneet asiakkaat ovat etusijalla kun tuhoja aletaan korjata. (Koskenniemi 2003, 132.) Metsänhoitoyhdistyksen tarjoamien palveluiden nimet ovat puunmyyntisuunnitelma ja valtakirjakauppa. Puunmyyntisuunnitelma sisältää myytäväksi aiotun leimikon määräja hinta-arviot. Valtakirjakaupassa hoidetaan puukauppa alusta loppuun. (Ruohola 2004a, 2.) Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat metsätalouden ja puukaupan palveluita kaikille metsän omistajille, mutta osto- ja hintatakuita ne eivät voi antaa puukaupassa (Kiviniemi 2004, 525).

3.6 Puukaupan laillisuus 13 Puukauppasopimuksen voi tehdä kiinteistön oikeustoimikelpoinen omistaja. Myös hallintaoikeuden omistaja voi tehdä puukauppasopimuksen, mikäli hallintaoikeuteen sisältyy oikeus metsän käyttöön. (Arpiainen ym. 2002, 114.) Päteviä oikeustoimia voi tehdä henkilö, jolla on oikeustoimikelpoisuus eli toimintakelpoisuus. Yleinen toimintakelpoisuus tulee luonnolliselle henkilölle, kun hän tulee täysi-ikäiseksi eli täyttää 18 vuotta. Hänen katsotaan saavuttaneen silloin riittävä kypsyys ja harkintakyky voidakseen itse päättää oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Alle 18-vuotias henkilö on oikeudellisesti vajaavaltainen. (Kivelä & Nordell 2001.) Käyttö- ja hallintaoikeudet voivat perustua testamenttiin, lahjakirjaan kauppakirjaan tai johonkin muuhun sopimukseen. Lesken käyttöoikeus perustuu lakiin. (Kiviniemi 2004, 73.) Mikäli puolisot omistavat metsät yhdessä, puukauppasopimuksen tekemiseen tarvitaan molempien osapuolien allekirjoitus. Kiinteistön ollessa yhteisomistuksessa tarvitaan kaikkien osapuolien allekirjoitukset. Tällaisia ovat esimerkiksi yhtymät ja perikunnat. (Arpiainen ym. 2002, 114.) 3.7 Puukaupan lainsäädäntö Puukaupan lainsäädäntöä on vähän. Esimerkiksi puuston hakkuu, puutavaran mittaus ja uitto ovat säännelty laissa tarkoin. Itse puukauppaan sovelletaan yleistä lainsäädäntöä, pääasiassa oikeustoimilakia ja kauppalakia. Puukauppasopimusten sopimusehdot ovat käytännössä yhtä merkittäviä kuin laki. (Kiviniemi 2002, 413.) Puukaupassa on sopimusvapaus. Sillä tarkoitetaan sitä, että osapuolet saavat tehdä sopimuksen siinä muodossa missä haluavat: Suullisesti, kirjallisesti tai sähköisessä muodossa. Sopimus edellyttää molempien osapuolien tahdonilmaisua. Käytännössä tämä tarkoittaa tarjousta ja sen hyväksymistä. (Kiviniemi 2004, 513.) Puukauppasopimus kannattaa aina tehdä kirjallisessa muodossa, jotta vältyttäisiin ongelmilta. Hankintasopimukset ja pystykaupat tehdään yleensä kirjallisena. Käteis-

14 kauppoja voidaan tehdä suullisestikin. Puukaupassa metsänomistajan kannattaa vertailla sopimuksissa olevaa pientä tekstiä Tapion ja MTK: n sekä muiden ostajien sopimuksiin. Etenkin mitta- ja laatuvaatimukset poikkeavat suuresti eri yrityksillä. (Kiviniemi 2002, 413 414.) Lainsäätäjä ei rajoita sopimusmalleja millään tavalla. Sopimuksiin voi kuulua useitakin liitteitä, joissa voi olla olennaisia sopimusehtoja. Esimerkiksi toisinaan on tyydytty vain toteamaan, että kaupassa käytetään voimassa olevia mitta- ja laatuvaatimuksia. Puusta saatava hinta riippuu juuri siitä mitä mitta- ja laatuvaatimuksia noudatetaan. Myös sillä on vaikutusta puukaupan lopputulokseen kuinka pieneen latvaläpimittaan kuitupuut korjataan ja maksetaanko erikoispuulajeista, esimerkiksi pikkutukeista lisähintaa. (Kiviniemi 2004, 514 515, 526.) 3.8 Puun luovutus ja omistusoikeuden siirtyminen Pystykaupassa puut luovutetaan ja omistusoikeus siirtyy ostajalle joko kaadettaessa, mitattaessa tai maksettaessa. Yleensä kauppakirjaan liittyvissä sopimusehdoissa määritellään ehdot maksettaessa tai mitattaessa. Ehto maksettaessa tarkoittaa, että suoritetut maksuerät määräävät omistusoikeuden siirtymisen ja luovutuksen. Mikäli puut maksetaan useassa erässä, maksettuja rahamääriä vastaavien puumäärien omistusoikeus katsotaan siirtyneeksi. Ehto mitattaessa tarkoittaa mittaustoimitusta, jonka tulos on lopullisesti selvinnyt. Puut mitataan usein useassa erässä ja omistusoikeus siirtyy erikseen jokaiseen mitattuun erään. Ehto ei siis tarkoita loppumittausta. (Kiviniemi 2002, 415 416.) Hankintakaupassa omistusoikeus siirtyy tavallisesti mitattaessa tai silloin kun puut siirtyvät kaukokuljetukseen (Arpianen 2002, 115). 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksessa selvitettiin Pieksämäellä ja Pieksänmaalla metsää omistavien henkilöiden puukauppaa ja metsän käyttöä. Lisäksi käsitellään muutamia asioita metsänhoitotöistä. Tutkimus antaa tietoa puunmyyjistä ja metsänkäytöstä sekä metsänomistaja-

kunnan rakenteesta. Tämän tiedon pohjalta metsänomistajista saadaan tietoa ja heille voidaan suunnitella juuri oikeanlaisia palveluita. 15 Tutkimus voi olla joko kvantitatiivinen tai kvalitatiivinen. Kvantitatiivinen tutkimus on määrällistä tutkimusta, jossa saadaan vastaus kysymyksiin miten moni ja kuinka paljon. Kvantitatiivinen tutkimus perustuu tarkkaan otantaan ja tulokset ilmoitetaan useasti prosentteina, kappaleina tai vastaavanlaisesti. Kvalitatiivinen tutkimus on syventävää tutkimusta. Sillä pyritään selvittämään ihmisten käyttäytymistä ja se vastaa kysymyksiin miksi ja miten. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa on pieni määrä tutkimuksen kohteena olevia henkilöitä. Tietojenkeruu menetelmänä voidaan käyttää muun muassa puhelinhaastattelua, kirjekyselyä, ryhmäkeskustelua tai testejä. Haastatteluilla voidaan tutkia ihmisten mielipiteitä ja käyttäytymistä. Puhelinhaastattelun etuna pidetään, että se on nopeaa ja edullista. (Lotti 1998, 42 43, 46.) Kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa aineistoa tarkastellaan kokonaisuutena. Tutkimuksen analysointi koostuu kahdesta vaiheesta: havaintojen pelkistäminen ja ratkaisu. Nämä vaiheet kuitenkin liittyvät vahvasti toisiinsa. Havaintojen pelkistämisessä otetaan oleelliset kysymykset ja niiden vastaukset huomioon. Muista kysymyksistä etsitään vain yhteydet näihin kysymyksiin. Toinen vaihe on ratkaisu, jota kutsutaan myös tulkinnaksi. Näistä tuloksista laaditaan selventävä kokonaisuus. (Alasuutari 2001, 38 40, 44.) 4.2 Aineisto Haastattelun kohteena oli kahdeksantoista Pieksämäellä ja Pieksänmaalla metsää omistavaa henkilöä. Tutkimuksessa haastateltiin kymmentä paikkakunnalla asuvaa metsänomistajaa sekä kahdeksaa ulkopaikkakuntalaista metsänomistajaa. Haastateltavat olivat arvottu metsäkeskukselta saatujen asiakastietojen perusteella. Haastateltaville lähetettiin ennen haastatteluja saatekirjeet (liite 1). Kysymykset olivat kvalitatiivisia eli laadullista tietoa kerääviä. Vastaajat olivat aktiivisia vastaamaan kysymyksiin. Haastateltavat olivat melko iäkkäitä. He olivat syntyneet 1927-1971 välisenä aikana ja heidän keski-ikänsä oli 55 vuotta. Suurin osa vastaajista oli miehiä. Haastatelluista suurin osa omisti tilan yhdessä puolison tai lasten kanssa. Joukossa oli myös henkilöitä jotka omistivat tilan yksin ja yksi tiloista oli yhtymä. Pääasiassa tilat olivat 30 120

16 hehtaaria ja keskikoko oli 75 hehtaaria. Yleensä tila oli saatu omistukseen perintönä. Tila oli voitu ostaa myös vapailtamarkkinoilta tai saatu haltuun sukupolven vaihdoksen yhteydessä. Vastaajien tilojen pääasiallinen käyttötarkoitus on metsätalouden tai maatalouden harjoittaminen. Muutamat ulkopaikkakuntalaiset käyttävät tilaansa pelkästään lomanvietto- ja virkistyspaikkana ja he viettävät siellä aikaansa noin kaksi kuukautta vuodessa. Tilalle oli matkaa keskimäärin 150 kilometriä. Haastatteluihin metsänomistajat suhtautuivat erittäin myönteisesti. Tämä kertoo siitä, että metsänomistajat ovat kiinnostuneita metsiinsä liittyvistä asioista. Tutkimuksessa käytettiin aineiston keruumenetelmänä puhelinhaastattelua. Haastattelun etuna oli sen joustavuus. Haastattelussa myös väärinymmärryksen riski vähenee, sillä haastattelija voi tehdä tarkentavia kysymyksiä tai toistaa kysymyksen. Edellä mainittuja etuja ei ole postikyselyssä. Postikyselyn haittana pidetään myös sitä, että Vastausprosentti jää yleensä melko alhaiseksi. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 75.) Haastattelun tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon tietoa. Tämä voidaan taata sillä, että haastateltaville lähetetään saatekirje ja sovitaan haastattelun ajankohdasta etukäteen. On perusteltua kertoa haastateltavalle mitä haastattelu koskee. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 75.) Haastattelulomakkeen testaus ennen käyttöä on tarpeellista. Koehaastattelun avulla testataan kysymysten ymmärrettävyyttä, haastatteluaikaa ja muita esille tulevia ongelmia. Koehaastatteluja kannattaa tehdä yleensä 5-20 kappaletta. (Lotti 1998, 101 102.) Puhelinhaastattelu oli tutkimukseen hyvä vaihtoehto. Se oli joustava ja haastateltavien kanssa voitiin sopia haastattelun ajankohdasta. Haastattelutilanteessa haastateltavat kuulostivat rennoilta ja he kertoivat avoimesti omia näkemyksiään ja mielipiteitään asioista. Haastattelulomake kannattaa myös koe testata ennen haastatteluja. Siinä voidaan huomata jos kysymykset ovat epäjohdonmukaisia ja kuinka kauan yhteen haastatteluun kuluu aikaa.

4.3 Tutkimuksen luotettavuus 17 Puhelinhaastattelua varten tehtiin haastattelulomake (liite 2), joka koostui tilaa ja omistajaa koskevista tiedoista, puukaupasta, metsän arvoista ja merkityksestä sekä metsänhoidosta. Ennen tutkimuksen aloittamista haastattelulomake hyväksytettiin toimeksiantajalla Etelä-Savon metsäkeskuksessa ja ennen haastattelujen aloittamista metsänomistajille lähetettiin saatekirjeet, jossa kerrottiin haastattelusta ja sen sisällöstä. Tutkimusta suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon tietojen luotettavuus. Jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa voidaan välttyä virheiltä, kun niiden mahdollisuus otetaan huomioon. Otoskokoon ja lomakkeen laajuuteen vaikuttaa se, kuinka luotettava tutkimuksesta halutaan. (Lotti 1998, 32 33.) Tutkimuksen luotettavuudesta käytetään kahta käsitettä: reliabiliteetti ja validiteetti. Reliabiliteetilla tarkoitetaan sitä, että on parempi mitä vähemmän sattuma vaikuttaa tuloksiin. Validiteetti on taas puolestaan tietojen pätevyys. Sillä ilmaistaan mitattiinko sitä, mitä haluttiin mitata vai jotain muuta. (Lotti 1998, 33.) Laadullisessa tutkimuksessa näitä kahta käsitettä kritisoidaan kuitenkin usein. Tähän on syynä, että ne ovat syntyneet määrällisen tutkimuksen piirissä ja ne vastaavat vain määrällisen tutkimuksen tarpeisiin. (Tuomi & Sarajärvi 2004, 133.) Tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa haastattelijan kokemus ja vastausten oikea tulkinta. Haastattelija voi tietämättään johdatella haastateltavaa esimerkiksi teettekö istutusta ja raivausta metsissänne? Kysymys pitää asetella siten, että vastaajaa ei johdatella ja hän voi vastata mitä haluaa. Tällainen kysymys on esimerkiksi mitä metsänhoitotöitä teette metsässänne? Haastattelija ei saa myöskään välttämättä kaikkia vastauksia ylös tai hän voi käsittää vastaukset väärin. Tämä voidaan ehkäistä tarkentavilla kysymyksillä ja kysymällä, että ymmärsinhän oikein, että olitte tätä mieltä? Laadullisessa tutkimuksessa joistain asioista monikin voi olla saamaa mieltä, mutta yksikin erilainen mielipide voi olla tärkeä ja merkittävä.

5 TULOKSET 18 5.1 Puukauppa 5.1.1 Puukauppatapaan vaikuttavia tekijöitä Aiemmin molemmat ryhmät olivat tehneet puukauppaa keskimäärin 2-3 vuoden välein. Tähän oli ollut syynä pinta-alaverotuksesta siirtyminen myyntiverotukseen. Puukaupan koko oli keskimäärin 350 m 3. Puukauppamuotona käytettiin yleisimmin pystykauppaa, mutta jonkin verran tehtiin myös hankintakauppoja. Puut menivät yleensä jollekin kolmesta isosta metsäyhtiöstä. Puukauppakumppanin valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat puunkatkonta, hinta ja tuttu ostomies. Myös korjuunaloittamisesta tiedottaminen koettiin yleisesti tärkeäksi. Paikkakunnalla asuvat metsänomistajat myivät hiukan useammin puuta kuin ulkopaikkakuntalaiset. Paikkakunnalla asuvien puukaupankoko oli pienempi verrattuna ulkopaikkakuntalaisiin. Tilalla asuvien tilan pääkäyttötarkoitus oli maa- tai metsätalouden harjoittaminen. Ulkopaikkakuntalaiset käyttivät tilaansa metsätalouden harjoittamiseen tai pelkkänä lomanvietto- ja virkistyspaikkana. Molemmissa ryhmissä puukauppatapana oli pääsääntöisesti pystykauppa. Pystykauppaa perusteltiin sillä, ettei ole muuta mahdollisuutta ja että hankintalisä on niin pieni. Pystykauppa, koska ei ole tekijää. Ennen hankintakaupan pystyi itse tekemään. Hankintakauppaa suosivat erityisesti tilalla asuvat miehet, jotka tekivät itse aktiivisesti myös muita metsänhoitotöitä. Hankintakauppa. Haluan itse tehdä ja puut tulevat paremmin hyödynnettyä. Paikkakunnalla asuvat asioivat suoraan puuta ostavaan metsäyhtiöön useammin kuin ulkopaikkakuntalaiset. Yhteyttä oli otettu myös paikallisiin sahoihin ja muihin puunostajiin. Tämä johtuu siitä, että paikalliset sahat ja muut puunostajat ottavat itse yhteyttä puunmyyjiin esitteillä ja mainostavat lehdissä. Erään haastatellun mukaan paikalliset sahat maksavat parempaa hintaa tukista. Tukit myyn useimmiten pikkufirmoille, koska ovat hanakampia ostamaan ja maksavat paremmin. Kuitu menee jollekin kolmesta isosta. Tietoa puunostajista oli saatu tutuilta ja puunostajat olivat pääsään-

19 töisesti ennestään tuttuja. Paikkakunnalla asuville tutulla ostomiehellä on suuri merkitys. Tuttua ostomiestä pidettiin luotettavana ja hänen kanssaan oli helpompi asioida. Hyvän ostomiehen ominaisuuksiin kuuluivat rehellisyys, asiantuntevuus ja sanansa pitävyys. Hyvä ostomies on rehellinen, mutta mistäpä sen tietää kun vieras mies ovesta sisään astuu. Tehdessään puukauppaa ulkopaikkakuntalaiset käyttivät pääsääntöisesti valtakirjakauppaa metsänhoitoyhdistyksen välityksellä. Valtakirjakauppaa perusteltiin sillä, että se on helppo ja vaivaton etenkin tilastaan kauempana asuville. Valtakirjakauppa on helppo ja vaivaton, kun asuu kauempana. Metsänhoitoyhdistykset ottivat ulkopaikkakuntalaisiin aktiivisesti yhteyttä kirjeitse ja esitteillä erityisesti puukauppaan liittyvissä asioissa. Tutulla ostomiehellä ei ollut suurta merkitystä ulkopaikkakuntalaisille. Hyvä ostomies pitää kuitenkin puunmyyjien puolta ja ottaa yhteyttä muulloinkin kuin puukauppa-asioissa. Hyvä ostomies on asioista perillä. Hyvä ostomies ottaa muutenkin yhteyttä kuin puukauppaa tehdessä. Hän on myös rehellinen ja aktiivinen. Suoraa kauppaa firmoihin tekivät erityisesti sellaiset ulkopaikkakuntalaiset metsänomistajat, jotka tekivät aktiivisesti myös muita metsänhoitotöitä. 5.1.2 Puukauppaan vaikuttavat tekijät Molemmat ryhmät pitivät pääsääntöisesti puun katkontaa ja hintaa tärkeinä asioina puukauppakumppania valittaessa. Erityisesti paikkakunnalla asuville nämä asiat olivat tärkeitä ja he olivat perehtyneet niihin. Puut katkotaan nykyisin hyvin ja hukkapuuta ei jää. Hinta on tärkein puukaupassa. Ulkopaikkakuntalaiset luottivat enemmän metsänhoitoyhdistykseen ja antoivat sen valita mille metsäyhtiölle puut menivät. He luottivat myös siihen, että metsänhoitoyhdistys valvoo korjuun ja mittauksen. Puun katkonta ja hinta eivät vaikuta, antaa metsänhoitoyhdistyksen valita. Molemmille ryhmille korjuun aloittamisesta tiedottaminen oli tärkeää, mutta eri syistä. Paikkakuntalaisille oli tärkeää, että korjuun aloittamisesta tiedotettaisiin hyvissä ajoin, sillä he halusivat käydä seuraamassa hakkuita ja keskustelemassa hakkuukoneen kuljettajan kanssa. He halusivat myös seurata korjuujälkeä erityisesti harvennushakkuilla. Ulkopaikkakuntalaisille oli tärkeää, että he tiesivät mitä heidän omaisuudelleen tehdään ja että hakkuut suoritetaan ajallaan. Korjuun aloittamisesta oli pääsääntöisesti tiedotettu molemmille ryhmille hyvin. Korjuujälki koettiin myös tärkeäksi, erityisesti

20 harvennushakkuilla. Korjuujäljellä ei ole avohakkuilla kovin suurta merkitystä. Harvennuksilla se on tärkeää. Korjuujäljen pitää olla molempienryhmien mielestä siisti ja metsän täytyy jäädä hyvään kuntoon hakkuiden jälkeen. Mikäli korjuujälki oltiin koettu huonoksi sille, metsäyhtiölle ei myyty puuta uudestaan. Puukauppatilanteessa molemmat ryhmät kokivat saavansa tarpeeksi tietoa puukaupasta. Tähän on syynä, että ostomiehet ovat asiantuntevia ja neuvovat hyvin kuinka tulee toimia. Erityisesti mitta- ja laatuvaatimukset olivat selvitetty hyvin. Myös palvelu oli koettu hyväksi. Tähän olivat syynä, että oli toimittu sopimusten mukaan ja maksut olivat tulleet ajallaan. Mikäs siinä on ollessa, kun kauppa sujuu ja rahaa tulee. 5.2 Metsän käytön tavoitteet ja merkitys Tutkimuksessa pyydettiin asettamaan tärkeysjärjestykseen seuraavat metsien omistukseen liittyvät tavoitteet: virkistystoiminta, metsä sijoituskohteena, metsän tunnearvot ja puunmyyntitulot. Lisäksi haastateltavat kertoivat omin sanoin, mitä metsä merkitsee heille. Paikkakunnalla asuvat metsänomistajat asettivat taloudelliset tavoitteet ensisijaiseksi (puunmyyntitulot ja metsä sijoituskohteena). Perusteluina käytettiin, että metsät tuovat lisätuloa ja metsät ovat sijoitus tulevaisuuteen pahanpäivän varalle. Virkistysarvoja ja metsän tunnearvoja pidettiin vähemmän tärkeinä. Metsää ei osattu arvostaa virkistyspaikkana, koska se koettiin osaksi arkipäivää. Pitää metsässä välillä käydäkin ainakin katselemassa onko hirvituhoja. Metsän tunnearvot koettiin tärkeiksi, mikäli tila oli saatu perintönä tai se oli ollut pitkään suvun hallussa. Ulkopaikkakuntalaiset metsänomistajat arvostivat enemmän virkistystoimintaa ja tunnearvoja. Metsä koettiin harvoin tulon lisänä tai sijoituskohteena. Metsässä haluttiin ulkoilla, marjastaa ja metsästää. Metsä on perinteet ja sukutila. Myös virkistyskäyttö on tärkeä. Se antaa myös lisätuloa. Erityisesti naiset arvostivat metsän tunnearvoja. Molemmissa ryhmissä koettiin kuitenkin kaikki metsänkäytön tavoitteet tärkeiksi eli niin sanottu metsien monikäyttö korostuu nykyisin.

5.3 Metsänhoito ja tiedonsaanti 21 Paikkakunnalla asuvat metsänomistajat tekivät pääsääntöisesti enemmän metsänhoitotöitä. Istutus ja raivaus mainittiin useasti itse tehtäviin töihin. Erityisesti maa- ja metsätalousyrittäjät olivat aktiivisia näihin töihin. Metsänhoitotöihin haastateltavat eivät kokeneet tarvitsevansa lisäopastusta. Tämä perusteltiin sillä, että kun on asunut tilalla, niin sitä on oppinut tekemään metsänhoitotöitä. Metsänhoitotöihin oli saatu tietoa lehdistä ja muista tiedotusvälineistä. Mikäli lisäopastusta tarvittiin, koettiin metsänhoitoyhdistys parhaaksi vaihtoehdoksi saada neuvoa. Joidenkin haastateltavien mielestä lisätieto olisi hyödyllistä erityisesti lannoituksista, erilaisista tuista ja ajankohtaisista asioista. Suurin osa ulkopaikkakuntalaisista mainitsi tekevänsä lähinnä vain polttopuita ja he olivat useammin palkansaajia. Muutamat ulkopaikkakuntalaiset haastateltavat olivat aktiivisia tekemään kaikki metsänhoitotyöt. Tämä johtui siitä, että he olivat maa- ja metsätalousyrittäjiä. Ulkopaikkakuntalaiset eivät kokeneet tarvitsevansa lisäopastusta metsänhoitotöihin. Tietoa metsänhoitotöihin saatiin metsänhoitoyhdistykseltä ja alan lehdistä. Haastattelujen pohjalta voidaan todeta, että molemmissa ryhmissä erityisesti eläkeläiset olivat aktiivisia tekemään metsänhoitotöitä. Kestävän metsätalouden rahoituslaista (kemera) molemmat ryhmät tiesivät yleisesti ottaen vähän. Aktiivisilla metsänomistajilla oli tuista enemmän tietoa. Tietoa oli saatu metsänhoitoyhdistyksiltä ja ammattilehdistä. Pääsääntöisesti molemmissa ryhmissä koettiin, että metsänhoitoyhdistys täyttää hakemukset ja hoitaa tuet. Erilaisista tukimuodoista oltiin kiinnostuneita saamaan lisää tietoa. 6 POHDINTA 6.1 Metsänomistajien puunmyyntikäyttäytyminen Tutkimuksessa selvitettiin puunmyyntikäyttäytymistä ja metsänkäytön tavoitteita. Tulosten avulla metsänomistaja ryhmiä voidaan tunnistaa ja heille voidaan suunnitella uusia palveluita ja kehitellä tuotevalikoimaa juuri heidän tarpeisiinsa.

22 Tyypillinen Pieksämäellä tai Pieksänmaalla metsää omistava henkilö teki puukauppaa keskimäärin 2-3 vuoden välein ja puukauppatapa oli pystykauppa. Hankintakaupan vähenemiseen on syynä se, että ei ole ammattitaitoa, aikaa ja kiinnostusta tehdä hankintahakkuita. Myös konetyön yleistyminen on vähentänyt hankintahakkuita. Karppisen ym. (2002, 8) mukaan metsälainsäädäntö ja metsäverojärjestelmän muuttuminen aiheuttavat epävarmuutta metsänomistajissa. Nämä muutokset vaikuttavat mm. metsänomistuksen tavoitteisiin ja puunmyyntikäyttäytymiseen. Tutkimuksen mukaan viime vuosina metsänomistajat olivat tehneet normaalia ahkerammin puukauppaa. Tähän on syynä metsäverojärjestelmän muuttuminen myyntiverotukseen. Paikkakunnalla asuvat metsänomistajat asioivat useammin suoraan puuta ostavaan metsäyhtiöön. Tähän oli syynä, että paikkakuntalaisiin oli otettu ahkerammin yhteyttä kirjeitse ja ilmoituksia oli nähty lehdissä. Paikkakunnalla asuville oli myös merkitystä sillä, että ostomies oli entuudestaan tuttu. Paikkakuntalaisille on suuri merkitys henkilökohtaisella markkinoinnilla puukauppaan liittyvissä asioissa. Ulkopaikkakuntalaisiin oli otettu yhteyttä puukauppaan liittyvissä asioissa kirjeitse. Useimmiten tämän oli tehnyt metsänhoitoyhdistys. Puunostajien pitäisi markkinoida aktiivisemmin palveluitaan myös ulkopaikkakunnalla asuville metsänomistajille. Metsänhoitoyhdistyksen hoitamaa valtakirjakauppaa pidettiin helppona ja luotettavana. Tulosten perusteella voidaankin päätellä, että kaupunkilaismetsänomistajien lisääntyessä myös valtakirjakauppa lisääntyy. 6.2 Metsänkäytön tavoitteet Metsänomistuksen tavoitteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: taloudellinen turvallisuus ja myyntitulot, aineettomat tavoitteet sekä metsän tarjoamat työtilaisuudet (Karppinen ym. 2002, 13). Tutkimukseni mukaan metsien aineettomat tavoitteet korostuvat entisestään. Erityisesti naiset ja kaupungissa asuvat palkansaajat korostivat näitä asioita. Nykypäivänä metsässä halutaan virkistyä, nauttia sen antimista ja siihen on tunnesiteitä. Myös Karppisen ym. ( 2002, 27) mukaan metsän moniarvoisuus on korostunut. Nykyisin lähes puolet metsän omistajista kuuluu monitavoitteisten ryhmään eli korostavat taloudellisten tavoitteiden ohella myös aineettomia hyötyjä.

23 Tällä muutoksella on merkitystä tulevaisuuteen. Voidaan olettaa, että metsänomistajat eivät ole yhtä innokkaita myymään metsäänsä tulevaisuudessa. Myöskään tulevilla metsänomistajilla ei ole ammattitaitoa ja kiinnostusta metsiinsä liittyvistä asioista. Tulevaisuudessa pitää kehitellä erilaisia metsäpalveluita erilaisille metsänomistajaryhmille. 6.3 Metsänhoito ja palveluiden käyttö Maa- ja metsätalousyrittäjät tekivät ahkerimmin metsänhoitotöitä. Tätä voidaan selittää sillä, että kun asuu tilalla, on enemmän kiinnostusta ja ammattitaitoa metsänhoitoon. Tilan koolla oli selvää vaikutusta metsänhoitotöihin. Mitä isompi tila oli, sitä enemmän oltiin omatoimisia. Eläkeläiset olivat ahkerimpia tekemään metsänhoitotöitä, erityisesti istutusta ja raivausta. Metsänhoitoyhdistyksen tehtävänä on auttaa metsänomistajia puukauppaan, puunkorjuuseen, metsänhoitoon ja metsäverotukseen liittyvissä kysymyksissä. Metsäkeskusten neuvojilta saa apua erityisesti metsätalouden erikoiskysymyksiin. (Ruotsalainen 1997, 128.) Tutkimuksen mukaan molemmat ryhmät mainitsivat saavansa tietoa metsänhoitotöihin ja metsänhoitoon metsänhoitoyhdistykseltä ja alan lehdistä. Erityisesti metsänhoitoyhdistyksen tiedottamiseen näissä asioissa oltiin tyytyväisiä. Metsänhoitoyhdistykseen oli helppo soittaa ja neuvoa sai tarvittaessa. Tietoa metsäasioihin saatiin myös metsätapahtumista ja kursseilta. Kemeratuista molemmat ryhmät tiesivät yleisesti ottaen vähän ja niistä oltaisiin kiinnostuneita saamaan lisätietoa. Metsänomistajat ovat erilaisia ja tyypillistä metsäpalveluiden käyttäjää on vaikea määritellä. Tilalla asuvia on kokoajan vähemmän ja yhä useammat metsänomistajat asuvat kaupungeissa. Rakennemuutos vaikuttaa myös metsätalouden palveluihin. Metsänomistajat asuvat usein kaukana tilastaan eivätkä ole kosketuksessa metsiinsä, joten erilaiset neuvontapalvelut korostuvat tulevaisuudessa. Metsänomistajien on saatava tietoa metsiensä hoitoon ja puukauppaan liittyvissä asioissa. Nykyisin puukauppaa ei tehdä pelkästään rahan takia, vaan metsään liittyy myös tunnearvoja ja virkistystoimintaa. Jatkossa tulisikin kiinnittää huomiota erilaisten palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen..