Puukaupan sanastoa (1)
|
|
|
- Arto Kai Kapulainen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1
2 Puukaupan sanastoa (1) Tukki Rungon järein osa, jota käytetään pääasiassa sahatavaran valmistukseen. Kuitu Pieniläpimittaiset rungot ja tukkirunkojen osat, joita käytetään pääasiassa sellu ja paperiteollisuuden raakaaineena. Energiapuu Energiapuu tarkoittaa latvusmassaa, harvennusenergiapuuta, tyveyksiä/lumppeja ja kantopuuta sekä edellä mainituista tehtyä haketta ja mursketta. Energiapuuta käytetään energian tuotantoon. 2
3 Puukaupan sanastoa (2) Ensiharvennus Metsän ensimmäinen kasvatushakkuu, jossa poistetaan myyntikelpoista puut. Metsänhoidollisesti tärkein harvennus. Taloudellisessa mielessä merkitys jää kuitenkin melko pieneksi koko kiertoajan puitteissa. Päätehakkuu Uudistuskypsän metsän hakkuu. Päätehakkuussa käytettäviä menetelmiä ovat avohakkuu, siemenpuu ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Harvennushakkuu Hakkuutapa, jossa tiheänä kasvavista metsistä hakataan osa puustosta, jotta jäljelle jäävä terve ja hyvälaatuinen puusto pystyisi kasvamaan ja järeytymään mahdollisimman hyvin.
4 Puukaupan sanastoa (3) Kantohinta Pystykaupassa maksettava puun hinta, joka sisältää raakaaineen käyttöarvon ja laatuominaisuudet. Puunostaja vastaa hakkuu sekä metsäkuljetus kustannuksista. Hankintahinta Puutavaran hinta, joka sisältää puun arvon sekä puutavaran hakkuun ja lähikuljetuksen hinnan eli metsänomistaja vastaa puunkorjuun kustannuksista tien varteen. 4
5 Kantohinnat Suomessa viikon liukuva keskiarvo Metsäteollisuus ry, Metsäntutkimuslaitos,
6 Kumulatiiviset puun ostomäärät yksityismetsistä Metsäteollisuus ry, Metsäntutkimuslaitos,
7 Puukauppa oikeudellisena tapahtumana irtaimen omaisuuden myymistä tai ostamista perustuu kauppalakiin puukauppasopimus tehdään aina kirjallisena 7
8 1. Puunmyyntisuunnitelma ennen kauppaa sopimus koskee suunnitelmassa määriteltyjä puita 2. Kauppa ennen puunmyyntisuunnitelmaa määräkauppa puumäärät sitovia lisäehdot 8
9 Pystykauppa: Kauppatavat (1) myyjä luovuttaa ostajalle hakkuuoikeuden tietyksi ajaksi Hankintakauppa: kauppasopimus tehdään ennen hakkuuta (mm. mitat ja laadut) myyjä luovuttaa puut valmiiksi tehtyinä tien varressa 9
10 Kauppatavat (2) Käteiskauppa: myyjä myy valmiiksi tekemänsä puut Toimituskauppa: myyjä toimittaa puut tehtaalle saakka yksi hankintakaupan muodoista 10
11 Kauppasopimuksen allekirjoitus: oikeus kiinteistön omistajalla yksinomistajan myyntioikeus yhteisomistuksessa kaikki allekirjoittavat valtakirjat 11
12 Myyjä vastaa kaupan kohde ei kuulu sivulliselle kaupan ehdot toteutuvat hankintakauppa: toimitusaika ja sovittu laatu, mitta ja määrä sekä paikka 12
13 Ostaja vastaa kauppahinnan ja korjuun suorittamisesta sovitulla tavalla korjuuseen liittyvien lakien noudattamisesta 13
14 Teemakartta hakkuista 14
15 Ennakkokuvioitu ilmakuva 15
16 Ensiharvennus koneella 16
17 Puukaupan kulku 1. Sopivan ajankohdan valinta suhdanteet vaihtelevat vuosittain ja vuoden sisälläkin 2. Hakkuualueen rajaus mahdollisimman tarkka maastossa arvio puumäärästä ja puutavaralajeista 17
18
19 Puukaupan kulku 3. Metsänkäyttöilmoitus metsänomistaja vastaa valtuutus 4. Myyntitarjousten pyytäminen kaikilta ostajilta ostajien tarpeissa eroja mitta ja laatuvaatimukset 19
20 kantohinta hankintahinta Puun hinta puun hinta määräytyy monista eri tekijöistä: suhdanteet, menekki leimikkotekijät 20
21 Leimikkotekijät (1) maapohjan raivaus ennakkoon puuston järeys hakkuutapa puulajisuhteet puutavaralajit leimikon koko 21
22 Leimikkotekijät (2) maasto korjuun ajankohta tiestön laatu varastopaikka metsäkuljetusmatka tehdaskuljetusmatka 22
23
24 Puukaupan kulku 5. Saatujen tarjousten vertailu mikä tarjous kokonaisvaltaisesti edullisin edullisuusvertailua tehtäessä otettava huomioon mm: puutavaran laatu, läpimitta ja pituusvaatimukset 24
25 Puukaupan kulku 6. Kauppakirjaan perehtyminen valmiiksi painetun tekstin tutkiminen kaikki kaupattavat puutavaralajit on lueteltava kauppakirjassa liitteenä sovitut mitta ja laatuvaatimukset yksikköhinnat ovat lopulliset mittausmenetelmä sovitaan kaupan yhteydessä puukaupan maksuaikataulu on myyjän ja ostajan välinen asia 25
26 Lisäehdot lisäehtoihin kirjatut asiat sitovat ostajaa lisäehtoihin tulee kirjata kaikki erityispiirteet, mm. korjuuaika ( kesä / talvi ) luontoarvot teiden käyttö korjuun aloittamisesta ilmoittaminen menettely ostajalle kelpaamattomien puutavaralajien osalta ja niiden korjuun hinta 26
27
28 Puukaupan kulku 7. Kauppakirjan sopimuskohtien tarkistaminen ennen allekirjoitusta 8. Korjuun ja mittauksen valvonta 9. Mahdollisten arvonlisäverojen tilitys ja veron tasaus 10. Hakkuuseen liittyvien metsälain vaatimien jälkitöiden hoitaminen taimikon perustamisilmoitus 28
29 Puukaupan kulku PÄÄTÖS TILAUS PUUNMYYNTI SUUNNITELMA TOIMEKSIANTO HAKKUUSOPIMUS MITTAUSPAPEREIDEN ALLEKIRJOITUS PUUN KORJUU VEROT ALV ( MAKSU ) + ENNAKKO VEROT ALV + LOPPUMAKSU KULUT VEROT ALV 29
30 Mittausmenetelmät konemittaus pystykauppa tienvarsimittaus hankintakauppa kuitupuu mitataan pinoissa, tukit yksitellen tehdasmittaus hankintakauppa mittauksia valvotaan tarkastuksilla 30
31 Puutavara mitataan yleisimmin hakkuukoneen mittauslaitteella ns. motomittaus mittaustodistuksesta selviävät mitatun puun määrä ja laatu kaupanteossa sovitut yksikköhinnat puutavaralajeittain lopullinen kauppahinta 31
32 Luovutusmittausmenetelmien osuudet yksityismetsien hakkuissa v Lähde: Metsäteho,
33 Metsänhoitoyhdistyksen palvelut puukaupassa metsänhoitomaksulla puukaupan suunnitelma Metsänomistajan tilauksesta erikseen hinnoiteltavana ostopalveluna mm. : kaikesta byrokratiasta huolehtiminen tarjousten pyytäminen ja tarjousten edullisuuden laskeminen kaikilta alueen puunostajilta puunkorjuun valvonta hakkuiden jälkeisten hoitotöiden ja ilmoitusten toteuttaminen 33
34 Metsäteollisuusyrityksen palvelut puukaupassa (1) Metsänomistajan tilauksesta esimerkiksi: puukaupan valmistelu ja hakkuumahdollisuuksien selvittäminen hakkuualueen suunnittelu ja rajaus, hakkuutavat, korjuussa huomioitavat seikat ostotarjous sekä sovittaessa metsänhakkuu tai hankinta/käteiskauppasopimus ilmoitukset ja luvat 34
35 Metsäteollisuusyrityksen palvelut puukaupassa (2) kaupan toteutus pystykaupassa yrityksen toimesta hakkuun aloitusilmoitus metsänomistajalle hankinta ja käteiskaupassa metsänomistajan toimesta hakkuun laadunvarmistus toteutetun korjuun puumäärien mittaustiedot, mittaustodistukset ja metsämaksut metsämaksujen vuosi ilmoitus veroilmoituksen tekoa varten 35
PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus
PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot
PUUKAUPPA. Puukauppa. Lappeenranta
PUUKAUPPA Puukauppa Lappeenranta 21.3.2018 PUUKAUPPA yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puun hintaan vaikuttavia tekijöitä puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 2 PUUKAUPPA
Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat
Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!
Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013
Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Metsäneuvoja Kati Nieminen Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien
Onnistuneen puukaupan eväät. Kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja
Onnistuneen puukaupan eväät Kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien kirjallinen suostumus tai valtuutus
28.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1
28.10.2014, Joensuu 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 Luento 5 METSÄTALOUDEN KANNATTAVUUS Osa dioista Metsätalouden kannattavuus Arto Koistinen ja Olli Mäki (toim.) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2012
Mitä puukaupassa sovitaan
Mitä puukaupassa sovitaan Heikki Kalvila, UPM Metsä Metsäneuvontapäällikkö Nordea, metsäpäivä 23.8.2007 Helsinki Puukauppasopimukset Metsänhakkuusopimus = pystykauppa Myyjä luovuttaa ostajalle oikeuden
Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Puukauppa ja hakkuut Suomen puuvaranto Suomen metsien puuvaranto on viimeisimmän Valtakunnan metsien
MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi
MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan
HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat
HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! SOITA MEILLE TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN PUUKAUPPA RAHAT TILILLESI
HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT. Metsänomistajat
HELPPO PUUKAUPPA - PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! ONNISTUNEEN PUUKAUPAN ASKELEET SOITA MEILLE HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN
Puukauppa Antero Lehti, metsäasiantuntija Metsänomistajan talouskoulu
Puukauppa 11.-12.4.2018 Antero Lehti, metsäasiantuntija Metsänomistajan talouskoulu Illan sisältö 2 Puukaupan toimijat Puukaupan vaiheet Puukauppatavat Valtakirjakauppa+muut mhyn palvelut puukauppaan Leimikon
TARJOUSPYYNTÖ PUUKAUPASTA
Tarjouspyyntö 11.10.2016 1 (3) TARJOUSPYYNTÖ PUUKAUPASTA Metsänhakkuusopimukset Laukaan kunta pyytää tarjoustanne pystykaupalla myytävästä puustosta. Erilliset tarjoukset pyydetään seuraavista kohteista:
Puukauppakoulutus Seinäjoki. Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry.
Puukauppakoulutus 12.5.2016 Seinäjoki Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Mhy Keskipohja ry. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella Ep:n puolelta Kauhava, Evijärvi, Vimpeli ja Lappajärvi
Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015
Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Sisältö Stora Enso ja Stora Enso Metsä Puukauppa: Kauppamuodot ja hakkuutavat Puukaupan vaiheet Puukaupan hinnoittelutekijät Ennakkoraivaus Puukauppalomakkeen läpikäynti
Puukauppakoulutus Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry.
Puukauppakoulutus 23.8.2017 Juha Laitinen johtaja Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry. Puukauppa 2 Käsitteitä Yleistä puukaupasta Puukaupan eri muodot Puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät Puukaupan kulku
Puukaupan kilpailuttaminen ja korjuun valvonta käytännössä
Puukaupan kilpailuttaminen ja korjuun käytännössä Herkko Hämäläinen 14.4.2018 Johdanto Puukauppa lähtee liikkeelle puunmyyntisuunnitelman laatimisella ja yleensä leimikko on tarkoitus myydä heti Tehdään
Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot
Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot 1 Puheenaiheet tänään Miksi metsää pitäisi hakata? Viiden kohdan puukauppa Puunmyyntiin liittyvät verot ja vähennykset Pääomatulovero Arvonlisävero Metsätilan
PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006
PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 Samuli Hujo 1 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2006 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2006 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten
Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi
Suometsien puunkorjuu MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi 26.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Lakeus Jalasjärvi, Jurva, Kauhajoki, Teuva Perustettu 1.1.2004 n. 5 850 jäsentä Metsämaanpinta-ala 160 000 ha Hakkuusuunnite
Puukaupan tarjousvertailut. MMM Puumarkkinatyöryhmän kokous kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK
Puukaupan tarjousvertailut MMM Puumarkkinatyöryhmän kokous 25.11.2015 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Mitä tarkoittaa puukaupan tarjousvertailut? - Puunostajat tekevät metsänomistajalle/hänen tarjouspyyntöönsä
Terve, Jos asia Ok ja kun kiertänyt siellä lautakunnat ym. niin palataan asiaan.
Alkuperäinen viesti Lähettäjä: Vesa Järvenpää Lähetetty: 13. maaliskuuta 2017 12:26 Vastaanottaja: Hjulgren Juha Aihe: Kullaa Kylmälahti Terve, Oheisena hakkuusuunnitelma Kylmälahden metsälle. Ehdottaisin
Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat lokakuussa 5,0 miljoonaa
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima Lokakuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 1.12.2004 748 Lokakuun hakkuut
Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 25.3.2004 716 Helmikuun hakkuut
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2011 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2011 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
hinnoitteluun ja puukauppaan
Työkaluja puutavaran hinnoitteluun ja puukauppaan PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari 6.9.2012 Sokos Hotel Vaakuna, Hämeenlinna Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna Timo Melkas
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2013 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2013 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA Samuli Hujo
PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2003 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2003 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2003 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten ilmoittamiin
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2017
Puutavaran mittausmenetelmien osuudet vuonna 2017 Timo Melkas Metsäteho Oy Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2017 Puutavaran mittausmenetelmien osuudet 2017 -tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon
Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa
Puukauppa ja metsänhoitokatsaus Petri Pajunen Vantaa 14.4.2018 Puumarkkinaennusteet 2018-201 Metsäteollisuuden investoinnit Toteutuneita investointeja mm. MG Äänekoski, UPM Kaukas ja Kymi ja SE Varkaus
Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat elokuussa 4,5 miljoonaa
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima elokuu 2004 Toimittaja: Yrjö Sevola 24.9.2004 741 Elokuun hakkuut
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia
Johdanto suomalaiseen puunhankintaan - Käsitteitä
Johdanto suomalaiseen puunhankintaan - Käsitteitä J Y R Y E R O N E N K A R E L I A A M M AT T I KO R K EA KO U LU Puuhankinnan käsitteet Tässä luentomateriaalissa käydään läpi suomalaiseen puunhankintaan
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali
Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana
Puuta liikkeelle seminaari Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana 14.03.2016 kenttäpäällikkö Pauli Rintala MTK Metsälinja Metsänhoitoyhdistysten rooli Laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui (osin siirtymäaikoja)
Puukauppakoulutus 2018; sopimuksia ja ongelmiakin. Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy
Puukauppakoulutus 2018; sopimuksia ja ongelmiakin Tuomo Pesälä, metsälakimies Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Metsänomistaja sopimuksen osapuolena Määräämisvalta; omistus, hallinta, kolmansien oikeudet,
Puukauppa, toukokuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia
Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä?
Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä? Puupäivä, torstaina 27.10.2011 Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research
Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien
Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA
Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA B-OSIO, 20p. (vastaaminen erillisille vastauspapereille): Metsäkoulu -kirjaan
Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu
Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia
Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007
Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä
Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää
Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla
Metsäenergian hyödyntämisen organisointi kuntatasolla Manu Purola Toiminnanjohtaja 24.11.2009 2 Metsänhoitoyhdistys Keskipohja TOIMIALUE Veteli, Halsua, Perho, Toholampi Lestijärvi, Himanka, Lohtaja Kälviä,
PUUMÄÄRÄTIEDOT PERUSTUVAT METSÄSUUNNITELMAAN JA METSÄVARATIETOIHIN, EI TARKISTETTU MAASTOSSA.
08-563-231F-18 21.02.19 1(8) PUUMÄÄRÄTIEDOT PERUSTUVAT METSÄSUUNNITELMAAN JA METSÄVARATIETOIHIN, EI TARKISTETTU MAASTOSSA.TÄLLÄ ASIAKIRJALLA EI TARKOITETA METSÄLAIN MUKAISTA LEIMIKKOSUUNNITELMAA. JOS ALUEELLA
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy
Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia
Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825
A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa
Puukauppa. Kauppatapa Pystykauppa. Markkinoija MHY avustaa. Puukauppakohteen sijainti Kunta
04-645-021J-16 29.08.17 1(5) TÄLLÄ ASIAKIRJALLA EI TARKOITETA METSÄLAIN MUKAISTA LEIMIKKOSUUNNITELMAA. JOS ALUEELLA ON HAVAITTU ERITYISEN TÄRKEITÄ ELINYMPÄRISTÖJÄ, NE ON RAJATTU KARTALLE SUUNTAA ANTAVASTI.
Puukauppa, marraskuu 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 49/2012 Puukauppa, marraskuu 2012 14.12.2012 Yrjö Sevola Marraskuun puukauppa 2,5 miljoonaa kuutiometriä Yksityismetsien puukauppa
Metsään ABC -päivä 6.9.2014. 4.9.2014 Suomen metsäkeskus 1
Metsään ABC -päivä 6.9.2014 4.9.2014 Suomen metsäkeskus 1 METSÄÄN ABC -PÄIVÄ 6.9.2014 Avaus ja päivän tavoitteet sekä aikataulut Metsänomistajan oikeudet ja velvollisuudet Metsänhoito Hakkuut ja puukauppa
Puukauppa, kesäkuu 2009
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä
METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat
METSÄNOMISTAJALLE Metsänomistajat METSÄNHOITOYHDISTYKSEN JÄSENENÄ METSÄN- OMISTAMINEN ON HELPPOA 1 Kaikki metsäpalvelut ovat yhden puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. 2 Olemme käytettävissäsi koko maassa,
Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan. Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö. Metsä Group
Käytännön esimerkkejä kaavoituksen vaikutuksista toimijaan Janne Soimasuo Ympäristöpäällikkö 1 12.11.2015 Kaavoitustilanne ja tietojen saanti Kaavatietojen ajantasainen saatavuus puutteellista: yleis-
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa
Yksityismetsätalouden rooli puumarkkinoilla Suomessa Harri Hänninen Suomalais venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 7.6.2011, Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsien merkitys Metsämaa, tilavuus ja kasvu ovat
Metsänomistajan Talouskoulu Loppuseminaari
Metsänomistajan Talouskoulu Loppuseminaari 9.3.2019 Hinnoittelun periaatteita Myyjän kannalta käyttöarvo: Puun laskennallinen arvo metsäteollisuuden raaka-aineena eli tuotteen myyntituotosta on vähennetty
Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy
Korjuutilasto 25 Arto Kariniemi Puunkorjuun tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Korjuutilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa
Metsäarvio. ~ metsänhoitoyhdistys. Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus
~ metsänhoitoyhdistys Metsäarvio 1(2) Toimeksiantaja Arvion tarkoitus Kohde ja omistus Pinta-ala ja tietolähde Maaperätiedot Kasvupaikat Arviokäynti Kuvaus arviomenetelmästä Kehitysluokkien rakenne Puustotiedot
Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla
Päättäjien Metsäakatemia 14.9.2011 Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa [email protected] Yksityismetsien merkitys 100 %
Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022
Riihimäen kaupungin metsäsuunnitelma 2015-2022 Tiivistelmä Metsäsuunnitelma antaa vankan pohjan metsäomaisuuden hoitoon ja sen arvonmääritykseen. Suunnitelma tehdään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti
Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa
Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö
Taitaja 2011 finaalitehtävät Metsäkoneenkäyttö Tehtävä A: Koneellinen puutavaran valmistus (uudistushakkuu) (John Deere E-sarjan käyttösimulaattori) Tavoitteet Tehtävässä tavoitellaan ammattimaista koneenkäsittelyä
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä
Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä
