1.7.2013 @ Turku1 Varsinais-Suomen Piraattien huomiot, korjaukset sekä poisto-, muutos- ja lisäysehdotukset ehdotukseen Piraattipuolueen uudeksi periaateohjelmaksi. Käsiteltäväksi puoluekokouksessa 6.-7.7.2013. Ehdotamme seuraavia muutoksia periaateohjelman luonnokseen 001. Koko ohjelma Pyydämme poistamaan kaikki konditionaalit (-isi -muoto) luonnoksesta. 130. Ehdotetaan muutettavaksi "yksittäiset" "yksityiset". 152. Ehdotetaan poistettavaksi "Elokuvien ja videopelien ikärajojen asettamisen on oltava täysin vapaaehtoista" 154. Ehdotetaan muutettavaksi Yhteyden tarjoajien ei pidä rajoittaa verkon käyttöä mielivaltaisesti, eikä palvelun tarjoajaa pidä asettaa vastuuseen palvelun käyttäjän tekemisistä. "Yhteyden tarjoajien tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti." 191. Ehdotetaan muutettavaksi Ihmisellä tulee olla oikeus tehdä mahdollisimman lajaasti vapaita valintoja, kunhan nämä eivät vahingoita muita. Ihmisellä on oikeus vapauteen ja itsensä toteuttamiseen, kunhan henkilön toiminta ei uhkaa muiden vastaavia tunnustettuja oikeuksia. 1 / 9
204. Ehdotetaan muutettavaksi Nykyinen tapa ratkaista tätä vakavaa huumausaineongelmaa ei toimi, vaan pikemminkin lisää huumeista johtuvaa rikollisuutta ja syrjäytymistä. Vastuullinen päihdepolitiikka kumpuaa yksilönvapauksista ja pyrkii samalla vähentämään yhteisiä haittoja. Huumeiden ja päihteiden suhteen. Piraattipuolue vastustaa kieltolakeja ja kannattaa sen sijaan vahvojen huumausaineiden dekriminalisointia. Käyttäjiä ei tule kohdella rikollisina, kun nämä eivät aiheuta häiriötä ympäristölleen. Sen sijaan huumeongelmaisille tulee tarjota aktiivisesti apua. Päihteiden käyttöä tulisi katsoa lääketieteellis-sosiaalisesta näkökulmasta rikosoikeudellisen näkökulman sijaan. Päihdehoidon ja kuntoutuksen tulee olla vapaaehtoista ja kaikkien saatavilla. Huumausaineiden käytön kohteleminen pelkästään rikosoikeudellisena ongelmana edistää syrjäytymistä, vie poliisin resursseja muista tehtävistä, sekä lisää järjestäytyneen rikollisuuden valtaa ja varallisuutta. Vastuullinen päihdepolitiikka kumpuaa yksilönvapauksista, pyrkien samalla vähentämään yhteisiä haittoja. Piraattipuolue vastustaa kieltolakeja ja kannattaa sen sijaan vaihtoehtoista päihdepolitiikkaa, johon kuuluu vähintään henkilökohtaisen huumeidenkäytön dekriminalisointi. Käyttäjiä ei tule kohdella rikollisina jos he eivät aiheuta häiriötä muille ihmisille tai ympäristölleen. Myös huumausaineiden käyttäjien ihmisarvoa ja yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Yksityinen käyttö tai yksityiseen käyttöön verrattava hallussapitorikos ei saa johtaa kotietsintään. Päihteiden käytön tarkasteleminen lääketieteellis-sosiaalisesta näkökulmasta tuo arvokasta lisätietoa ongelmakäyttöön johtavista taipumuksista, ja näin edistää kykyä ehkäistä haittoja. Päihdehoitoa ja kuntoutusta tulee kehittää ja sen tulee olla vapaaehtoista, ihmisarvoa kunnioittavaa sekä kaikkien saatavilla. 220. Ehdotetaan poistettavaksi: Korkea alkoholivero ei ainakaan merkittävästi helpota ongelmaa. Se kannustaa veronkiertoon sekä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, kun ongelmakäyttäjien tapauksessa yhä suurempi osa talouden tuloista pohjautuu päihteisiin. 2 / 9
237. Ehdotetaan muutettavaksi Internet mahdollistaa rahapelaamisen valtiollisten rajoitteiden ohitse. Rahapelimonopolia ei tule suojella kieltämällä nettipelejä ja pyrkimällä esimerkiksi suodattaa niitä. Rahapelimonopoli tulee purkaa ja sallia vapaa kilpailu alalla." "Internet mahdollistaa rahapelaamisen valtion rajojen ylitse. Rahapelimonopolia ei tule suojella kieltämällä nettipelejä ja pyrkimällä esimerkiksi suodattamaan niitä. Rahapelimonopoli tulee pikemminkin purkaa ja sallia vapaa kilpailu alalla. 243. Ehdotetaan poistettavaksi: "Asevelvollisuus on yhtä sukupuolta syrjivää pakkotyötä. Järjestelyllä on ollut historialliset perusteet, mutta nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei voida sallia tällaista vapaudenriistoa." 250. Ehdotetaan muutettavaksi: Armeijan käyminen opettaa hyödyllisiä taitoja ja antaa tärkeitä valmiuksia työelämään ja elämään ylipäänsä. Näiden etujen sekä yleisesti korkean maanpuolustusinnon vuoksi moni haluaisi jatkossakin suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti. Asepalveluksen tarjoamat kurssit tulee tuoda selkeämmin esille sekä nähdä koko asia rakenteellisesti osana koulutusjärjestelmää. "Asepalveluksen tarjoamat kurssit tulee tuoda selkeämmin esille sekä nähdä koko asia rakenteellisesti osana koulutusjärjestelmää. Tarjotun koulutuksen sekä yleisesti korkean maanpuolustusinnon vuoksi moni haluaa jatkossakin suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti. 275. Ehdotetaan muutettavaksi "Seksityöntekijöiden tilanne ainoastaan heikkenee, kun lainsäädäntö tekee toiminnasta laitonta mistä tahansa näkökulmasta." 3 / 9
Seksuaalipalveluiden myynti kuuluu yksilönvapauksien piiriin ja kieltolaki haittaa alan turvallisuutta sekä edistää harmaata taloutta. 282. Ehdotetaan poistettavaksi sanaa "mahdollisuuksien". 292. Ehdotetaan poistettavaksi "ja niin edelleen". 296. Ehdotetaan poistettavaksi Vähemmistöjen työllistymistä eri aloilla pitää tukea muilla tavoin. 294. Ehdotetaan muutettavaksi "pikemminkin institutionalisoivat" "ylläpitävät". 324. Ehdotamme muutettavaksi: "Valtion on kunnioitettava uskonnollisia oikeuksia ja pyrittävä mahdollistamaan oikeus täyspainoiseen uskonnon harjoittamiseen, kun tämä ei suoranaisesti loukkaa muiden vapauksia." "Valtion on kunnioitettava uskonnonvapautta. Valtio ei saa estää tai suosia mitään uskontoja. Piraattipuolue kannattaa kirkon ja valtion erottamista." 341. Ehdotetaan poistettavaksi: Riittäviä määrärahoja tulee osoittaa sellaisiin ohjelmiin, jotka kannustavat maahanmuuttajia poliittiseen aktiivisuuteen ja tiedottavat yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Myös maahanmuuttajien työllistämishankkeet ovat yhteiskunnalle kannattavia." 358. Ehdotetaan viimeisen virkkeen osaa "on kehitettävä" siirrettäväksi. Oikeuslaitoksen kykyä reagoida erikoisosaamista tai teknistä ymmärrystä vaativiin oikeustapauksiin on kehitettävä. 4 / 9
470. Ehdotetaan muutettavaksi "Tämä on joka tapauksessa vähintään vuosikymmenten työ." "Piraattipuolue ajaa yhdessä muiden maiden Piraattipuolueiden kanssa kansainvälisen tekijänoikeislainsäädännön muuttamista." 477. Ehdotetaan poistettavaksi sana "juurikaan". 611. Ehdotetaan muuttettavaksi Viranomaisten tuottaman tiedon ja julkisrahoitteisten tutkimustulosten ympärille voisi syntyä nykyistä huomattavasti kukoistavampaa liiketoimintaa, mikäli tiedon käyttöä vapautettaisiin. Viranomaisten tuottaman tiedon ja julkisrahoitteisten tutkimustulosten ympärille syntyy nykyistä kukoistavampi liiketoiminta, kun tiedon käyttöä vapautetaan. 648. Ehdotetaan poistettavaksi "Jos oppilaat eivät viihdy koulussa, vika on koulussa eikä oppilaissa. Opetusta häiritsevä oppilas on poistettava, koska opetuksen häiritseminen loukkaa toisten oikeutta saada opetusta. Tämä on mahdollista nykyisen lainsäädännön puitteissa, eikä kurinpitokeinoja tarvitse kiristää." 652. Ehdotetaan poistettavaksi "Uskonnollisia kouluja, joissa opetetaan tieteen kanssa ristiriitaista tietoa, ei tule hyväksyä oppivelvollisuuden suorittamiseen kelpaaviksi kouluiksi" 676. Ehdotetaan poistettavaksi "Ruotsin kielen pakollisuutta ei ole mielekästä ylläpitää." 5 / 9
690. Ehdotetaan muuttettavaksi "Uskonto/elämänkatsomustieto poistetaan kouluaineiden joukosta." "Uskonnonopetus tulee olla kaikilla oppiasteilla tunnustuksetonta ja yhdenvertaista." 716. Ehdotetaan poistettavaksi Taito- ja taideaineita ei tule lisätä, koska monet oppilaat harrastavat liikuntaa, musiikkia ja taidetta jo vapaa-aikanaan. Lisäksi niitä otetaan paljon valinnaisaineiksi yläkoulussa. 784. Ehdotetaan poistettavaksi "... Mikäli kaikki euromaat olisivat noudattaneet tätä alkuperäistä vakaussopimusta, olisi nykyisen kaltaiselta kriisiltä todennäköisesti vältytty." 788. Ehdotetaan muutettavaksi "Suorista yritystuista, mukaan lukien kansalliset maataloustuet, on pääosin luovuttava. Yritystuet aiheuttavat tehottomuutta, ovat kuluttajien kannalta vahingollisia ja altistavat korruptiolle. Maataloustuet ovat täysin liioiteltuja verrattuna alan painoarvoon nykyaikaisessa taloudessa. Poistamalla suurin osa yritystuista ja kansallisista maataloustuista saavutettaisiin ainakin miljardin säästöt." "Yritystuista on luovuttava. Tällä hetkellä ne hyödyttävät suuria yrityksia pienten kustannuksella. Eduskunnan tulee turvata suomalaisen ruokatuotannon säilyvyys alentamalla yleisesti verotusta sekä lupa- ja byrokratiavaatimuksia. Hintatasoa vääristävien tukien poistamisella saavutettaisiin ainakin miljdardin säästöt." 6 / 9
794. Ehdotetaan muutettavaksi "Verotuksen yksinkertaistaminen on tarpeen, sillä järjestelmää on kokonaisuudessaan liki mahdoton ymmärtää ja sen vuoksi kansalaisen oikeusturva verotusasioissa on heikko. Nykyinen verotusjärjestelmä vaatii usein ulkopuolisen verotusasioihin erikoistuneen apua, jotta kaikki asiaankuuluvat verovähennykset saadaan hyödynnettyä. Verosuunnittelun tarvetta on siis vähennettävä. Yritysten verotusta on yksinkertaistettava poistamalla erilaisia verovähennyksiä. Tästä yrityksille koituva verojen kohoaminen on korvattava veroprosentteja vastaavasti alentamalla. Yritysverotuksessa on siirryttävä niin kutsuttuun Viron malliin, joka kannustaa investoimaan. Viron mallissa yrityksiä verotetaan vain ulos jakamastaan voitosta, ei yritykseen jätetystä." "Verotusta tulee yksinkertaistaa kaikilta osin. Yritysverotuksessa on otettava mallia Viron verotuspolitiikassa, jossa yritykset maksavat veroa vasta ulos jakamistaan voitoista, ei yritykseen jätetyistä varoista, mikä kannustaa investointeihin. Henkilökohtainen konkurssi on otettava käyttöön." 826. Ehdotetaan muuttettavaksi "Lähtökohtana tulee olla nykyinen perustoimeentuloturvan taso. Lapsilisät tulee säilyttää erillisinä. Perustulo ei vaikuttaisi ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Asumistukien mahdollinen sisällyttäminen perustuloon tulee selvittää erikseen sen jälkeen kun edellä kuvattuun perustulojärjestelmään on ensin siirrytty" "Kun perustuloon ollaan kokonaisuudessaan siirrytty, se tulee korvaamaan kaikki muut tuet." 876. Ehdotetaan poistettavaksi Jatkuvasti rahoitusongelmissa olevia kuntia ei kuitenkaan pitäisi jatkuvasti rahoittaa toisille kunnille kuuluvilla rahoilla, kuten nyt tehdään. 7 / 9
1064. Ehdotetaan poistettavaksi "Komission kokoonpanossa voisi olla edelleen jäsenmaiden tasaiseen edustukseen liittyviä määräyksiä." 1067. Ehdotetaan poistettavaksi "Presidentinvaalissa tulisi varmistaa, että myös pienillä jäsenmailla on merkitystä. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi painottamalla pienten jäsenmaiden äänestäjien ääniä muita enemmän." Perusteella että, äänten painottaminen rikkoo yhdenvertaista äänivaltaa. 1071. Ehdotetaan poistettavaksi "Jos edellä kuvattu ehdotus toteutettaisiin, komissio saisi selkeän demokraattisen mandaatin ja presidentinvaali edistäisi eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan kehitystä. Jäsenvaltioiden hallitusten valta EU:ssa vähenisi ja kansalaisten valta kasvaisi. Euroopan parlamentti säilyttäisi komissiosta riippumattoman asemansa, ja voisi jatkossakin pysäyttää komissiosta tulevia ehdotuksia ilman "hallituskuria". Ehdotamme seuraavia lisäyksiä periaateohjelmaan 234. Ehdotetaan lisättäväksi kohtaan Huumeet ja päihteet Euroopan Unioni on direktiivillä kieltänyt nuuskan myynnin vuonna 1992. Ruotsilla on erityisvapaus EU:n jäsenvaltiona nuuskan myyntiin. Suomen tulee hakea kansallisella tasolla Ruotsin kaltaista erityisvapautta nuuskan myynnin ja maahantuonnin vapauttamiseksi. EU-tasolla Suomen tulee ajaa nuuskan markkinoille saattamisen kieltävän direktiivin kumoamista. 240. Ehdotetaan lisättäväksi kohtaan Rahapelit: Arpajaislain mukaan ulkomaiset rahapeliyhteisöt eivät voi harjoittaa Suomessa suoraa markkinointia, epäsuoraa mainontaa tai myynninedistämistä. Rahapeliyritysten mainonnan ja markkinoinnin esteet tulee purkaa sponsoritoiminnan mahdollistamiseksi. Suomalaisen huippuurheilun etu on lakkauttaa rahapeliyhtiöiden lailliset monopolit ja sallia 8 / 9
rahapeliyhtiöiden sponsoritoiminta. Rahapelimonopoleja on perusteltu mm. kuluttajien suojelulla, sosiaalisten haittojen ehkäisyllä, hyväntekeväisyystoiminnan rahoittamisella sekä rikollisuuden ehkäisyllä. EY - tuomioistuimen ns. Gambelli - päätöstä (C 243/01) on tulkittu niin, että monopolia ei voi perustella jäsenvaltioiden taloudellisilla hyödyillä, vaikka tuotot ohjattaisiinkin hyväntekeväisyyteen. Suomi on saanut vuonna 2007 Euroopan komissiolta varoituksen urheiluvedonlyönnin rajoittamisesta." 362. Ehdotetaan lisättäväksi kohtaan Oikeusturva: "Suomeen on perustettava eduskunnasta itsenäinen perustuslakituomioistuin, jolle siirretään kansanedustajista koostuvan perustuslakivaliokunnan lain tulkitsemiseen, perustuslaillisuuden valvomiseen ja lain käyttämiseen liittyvät tehtävät." Huomautamme seuraavista kirjoitusvirheistä ja muotoseikoista 163 Ehdotetaan muutettavaksi "yhteiskuntajärjestys ja..." "...tajärjestys sekä..." 168 Ehdotetaan poistettavaksi sanaa "tärkeä". 292 Ehdotetaan poistettavaksi ja niin edelleen". 673 "sykologista" kirjoitusvirhe, lisäksi virkkeen muotoilua voisi parantaa. 1016 Rajoittaa -kirjoitusvirhe, tulisi olla rahoittaa. Ystävällisin terveisin, Tapani Karvinen Puheenjohtaja @ Varsinais-Suomen Piraatit tapani.karvinen@piraattipuolue.fi 0400 950 356 9 / 9