Työryhmät käsittelivät toimialojensa erityiskysymyksiä, järjestivät teemapäiviä ja tiedottivat toiminnastaan hallitukselle.

Samankaltaiset tiedostot
Lähetystyöntekijöitä koskeva tilastohanke onnistui hyvin. Taloustilastojen kerääminen siirtyi vuodenvaiheeseen.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kolehtisuunnitelma

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Toimintakertomus 2015

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Henkilöstötyöryhmä Muistio

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

Seurakuntaneuvosto /6

4 18 Edustajien nimeäminen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja merimieskirkon kokouksiin

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

PÖYTÄKIRJA

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto (6)

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Suomen lähetysneuvosto 90-v

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

3/5 Vaajakosken alueseurakunnan työalojen toimintakertomus vuodelta 2017

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 9/ klo

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

Sääntömääräinen syyskokous

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Kokouksen esityslista

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/ klo

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Transkriptio:

SUOMEN LÄHETYSNEUVOSTO RY FINSKA MISSIONSRÅDET RF SLN VUOSIKERTOMUS 2016 TOIMINNAN YLEISTÄ ARVIOINTIA Jäsenyhteisöjen osallistuminen hallituksen kokouksiin toimintavuoden aikana oli aktiivista. Lähetystyöntekijöitä koskeva tilasto julkaistiin kesällä 2016. Taloustilastojen kokoaminen toteutettiin aikataulun mukaisesti, mutta julkaisu myöhästyi seuraavalle vuodelle. ORGANISAATIO SLN:ssa oli vuoden 2016 alussa 31 jäsenyhteisöä. Suomen Adventtikirkko erosi syksyn aikana ja 2016 lopussa SLN:on kuului 30 jäsenyhteisöä. Vuosikokous pidettiin 18.4.2016. Puheenjohtajaksi valittiin Timo Reuhkala (Medialähetys Sanansaattajat). Yhdistyksen tilintarkastajaksi valittiin HTM Antti Miettinen ja toiminnantarkastajaksi Hans Rönnlund. Syksyn ensimmäisessä 12.9. kokouksessa yhdistyksen varatilintarkastajaksi vahvistettiin HTM Osmo Kalmari ja varatoiminnantarkastajaksi Pekka Haapasaari. Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa 18.4. varapuheenjohtajaksi valittiin Jarmo Saarni (Fida) ja sihteeriksi Anni Mustonen. Rahastonhoitajaksi valittiin Juhani Saukkonen. Vuosikokouksen lisäksi SLN:n hallitus kokoontui kertomusvuonna viisi kertaa: 8.2.; 18.4. (hallituksen kokous ja uuden hallituksen järjestäytymiskokous); 12.9. ja 21.11.2016 Suomen lähetysneuvostossa toimi yhdeksän työryhmää: Lähetysteologian ja lähetysstrategian työryhmä (pj Timo Reuhkala) Lähetystyöntekijöiden huolto -työryhmä (pj Pirjo Alajoki, Kristiina Erelä, Paula Vuorinen) Kehitysyhteistyön työryhmä (pj Rowan Clusker) Lähetyspyhätyöryhmä (pj Richard Brewis) Viestintätyöryhmä (ei toimintaa vuonna 2016) Lähetystyöntekijöiden työsuhdeasioiden työryhmä (ei toimintaa 2016) Työryhmä nuorten aikuisten lähetystyö eteenpäin viemiseksi (NALE) (pj Jari Sippola) Työryhmät käsittelivät toimialojensa erityiskysymyksiä, järjestivät teemapäiviä ja tiedottivat toiminnastaan hallitukselle. KANSAINVÄLISET YHTEYDET Suomen lähetysneuvosto oli jäsenenä European Evangelical Mission Association:ssa (EEMA). SLN teki yhteistyötä European Ecumenical Mission Councilin (EEMC) sekä EEMA:n toimintaan kuuluvan European Member Caren kanssa. EEMC:n kokous pidettiin Hampurissa Saksassa 7.- 8.3.2016. EEMA piti kokouksen Romanian Bucharestissa 21-24.6.2016. SLN hallituksen puheenjohtaja Reuhkala osallistui kokouksiin SLN edustajana. Kokouksien raportit löytyvät kokousasiakirjojen liitteestä. Lähetystyöntekijöiden huoltotyöryhmän puheenjohtaja Pirjo Alajoki osallistui SLN:n valitsemana edustajana Member Care Europen hallituksen kokoukseen Schönblickissä maaliskuussa ja sitä 1

edeltävään EMCC 10:een (European Member Care Consultation 10). Kokousraportti löytyy kokousasiakirjojen liitteestä. KOTIMAISET YHTEYDET Suomen lähetysneuvosto oli kutsuttuna vieraana Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) kevätkokouksessa 8.4.2016 Helsingin Vapaakirkossa edustajanaan sihteeri Anni Mustonen. Kevätkokouksen raportti toimitettiin hallituksen kokouksen pöytäkirjan liitteeksi. SLN:n edustaja ei päässyt SEN:n syyskokoukseen, joka pidettiin Kuopiossa 10. 11.10.2016. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Suomen lähetysneuvosto jatkoi toiminnastaan tiedottamista kotisivujen kautta osoitteessa www.lahetysneuvosto.fi. Sivuilla on tietoa SLN:n toiminnasta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä linkit jäsenjärjestöjen kotisivuille. Sivujen toimittamisesta ja päivittämisestä vastasi sihteeri. SLN julkaisi keväällä yhdessä SEA:n kanssa rukousoppaan. Siinä yhdistyivät kaksi muslimien kohtaamiseen ja lähetystyöhön rohkaisevaa rukousopasta, Ramadan rukousvihko ja PerjantaiRukous.fi rukousopas. SLN:n nettisivujen etusivua ladattiin 3724 kertaa (1.1.- 31.12.2016). TYÖRYHMIEN VUOSIKERTOMUKSET Lähetysteologian ja lähetysstrategian työryhmä Ei toimintaa vuonna 2016 Lähetystyöntekijöiden huoltotyöryhmä Vuosi 2016 oli monen muutoksen vuosi SLN:n lähetystyöntekijöitten huoltotyöryhmässä. Työryhmää perustamassa ollut ja lähes sen alusta puheenjohtajana toiminut Pirjo Alajoki jäi kesällä eläkkeelle. Hallitus ja työryhmä esittävät kiitoksen Alajoen uraa uurtavasta työstä suomalaisen lähettihuollon kehittämiseksi. Pirjo Alajoki alkoi valmistella työryhmää hyvissä ajoin puheenjohtajan vaihdokseen. Työryhmän jäsen Kristiina Erelä lupautui uudeksi puheenjohtajaksi toukokuun kokouksessa ja Paula Vuorinen varahenkilöksi hänelle. Kristiinan johdolla valmisteltiin toimellisesti syksyn teemapäivää. Jo elokuussa Kristiinan tilanne muuttui, ja hän jäi perhevapaalle. Näin puheenjohtajuus siirtyi varahenkilölle Paula Vuoriselle ennen kuin Kristiina oli ehtinyt johtaa yhtään kokousta. Työryhmän jäsenetkin vaihtuivat vuoden aikana. Tammi-kesäkuussa työryhmään kuuluivat Pirjo Alajoki, puheenjohtaja (OM), Kristiina Erelä (Sansan), Sirkka-Liisa Huhtinen (Sley), Soili Hyvönen (Fida), Raija Hämynen (Kylväjä) ja Paula Vuorinen (SEKL). Työryhmä kokoontui kaksi kertaa kevään aikana (18.2. ja 12.5.). Kesän jälkeen työryhmässä jatkoi vain kolme keväällä mukana ollutta, mutta useita uusia jäseniä tuli mukaan toimintaan. Työryhmän koko kasvoi kevään kuudesta loppuvuoden kymmeneen jäseneen. Syyskuusta alkaen työryhmään kuuluivat Soili Hyvönen (Fida), Raija Hämynen (Kylväjä), Minna Hämäläinen (OM), Ilkka Kastepohja (Sansa), Iiris 2

Kontra (SLS), Liisa ja Kyösti Leppänen (SVK), Martti Poukka (Sley), Kirsti Sirviö (KLK) ja Paula Vuorinen, puheenjohtaja (SEKL). Työryhmä kokoontui syksyllä 14.9. ja 30.11.. Pirjo Alajoki osallistui SLN:n valitsemana edustajana Member Care Europen hallituksen kokoukseen Schönblickissä maaliskuussa ja sitä edeltävään EMCC 10:een (European Member Care Consultation 10). Työryhmän alainen retriittitiimi järjesti Taakkaa kevyemmäksi retriitin lähetystyöntekijöille 3.-7.5.2016 Vapaakirkon kurssikeskuksessa Kiponniemessa. Retriittiin osallistui 16 lähettiä 8 eri järjestöstä. Retriitti antoi osallistujille mahdollisuuden pysähtyä ja työstää kertyneitä taakkoja niin luentojen kuin henkilökohtaisten keskustelujen avulla. Jokaisella osallistujalla oli omat ohjauskeskustelut retriitin aikana, ja siksi retriitin henkilökuntaan kuului kahdeksan koulutettua ohjaajaa sekä kolme henkilöä, jotka vastasivat käytännön asioista. Työryhmä järjesti teemapäivän 8.11. Luther-kirkossa Helsingissä. Sen aiheena oli Näky, lepo ja työ. Osallistujia oli 82, jotka edustivat 13 SLN-jäsenyhteisöä ja Suomen merimieskirkkoa. Kouluttajina olivat Matti Kontsas ja Pekka Pohjakallio Hintsa Performance yrityksestä. Luento-opetuksen lisäksi teemapäivässä oli työpajatyöskentelyä, joka toteutui pari- ja yhteiskeskusteluina. Kehitysyhteistyön työryhmä Kehitysyhteistyö-työryhmä kokoontui vuoden 2016 aikana yhden kerran (27.9.2016). Yhteydenpitoa hoidettiin sähköpostitse. Työryhmään osallistui viisi jäsentä neljästä eri järjestöstä: Rowan Clusker, pj. (Lähetysyhdistys Kylväjä), Ari Lukkarinen (SLEY), Robin Lindberg (Frikyrklig Samverkan/ FS Global), Hans Rönnlund (Lähetysyhdistys Kylväjä) ja Tarmo Kerkkänen (Operaatio Mobilisaatio). Työryhmä suunnitteli ja järjesti ajankohtaispäivän, joka järjestettiin Helsingin Andreaskyrkanilla 8.12.2016. Tilaisuuden aihe oli Thinking outside the box: vaihtoehtoisia rahoituskanavia ja toimintamuotoja kehitysyhteistyössä. Tilaisuus avasi uusia näkökulmia kehitysyhteistyön rahoituksesta ja mm. Rene Rendicin esitys rohkaisi kristillisiä järjestöjä olemaan rohkeita ja luovia kun miettivät miten rahoittaa KYT työtä ulkoministeriön KYT leikkausten jälkeen. Osanottajia tilaisuudessa oli 14 (osallistujat: 9 ja puhujat: 5). Päivän puhujat ja teemat olivat: Saku Pitkänen, Kansainvälinen Kristillinen Kaupppakamari (ICCC) Paikallisen infrastruktuurin vahvistaminen Beninissa: ICCC:n koulujen ja sairaalan rakentamisprojektit Taneli Skyttä, Lähetysyhdistys Kylväjä Urheilemalla hyvään elämään urheiluhanke kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä Rene Rendic, Vapauta Uhri Kaikkein kalleinta on ilmainen raha! Ari Lukkarinen, SLEY SLEY:n orpokotityö Keniassa Eero Horstia, CoPlan Consulting Näkökulmia rahoitukseen 3

Lähetystyöntekijöiden työsuhdeasioiden työryhmä Ei toimintaa vuonna 2016. Lähetyspyhätyöryhmä Työryhmään vuonna 2016 kuuluivat puheenjohtaja Richard Brewis (SVKN, vap.); Jukka Norvanto (SLN, ev.lut.), Maria Hattunen (SEN, ort.) ja Isä Toan Tri Nguyen (SEN, kat.). Vuosittain vietettävä ekumeeninen lähetyspyhä sijoittui vuonna 2016 viikonlopulle 8. 9.10.2016 teemalla Jeesuksen lähettiläät / Jesus sändebo. Työryhmä laati aineiston sekä suomeksi että ruotsiksi joka julkaistiin SEN:n internetsivuille. Aineistoon oli linkki Suomen lähetysneuvoston sivuilla. Loppuvuodesta työryhmän kokouksissa käsiteltiin lähetyspyhän tunnettavuuden ja materiaalien levittämiseen liittyviä haasteita. Viestintätyöryhmä Ei toimintaa vuonna 2016. NALE Työryhmä nuorten aikuisten lähetystyön eteenpäin viemiseksi Ryhmään kuuluivat: Mikael Elmolhoda (Uskovaiset nuoret) Tatu Kekkonen (OM Suomi Anne Keskimaa (Wycliffe Raamatunkääntäjät) Joonas Kohvakka (SEKL) Ilkka Kujala (Patmos Lähetyssäätiö) Juha Lehtonen (Fida International) Sari Nuutinen (OPKO) Jari Sippola (Suomen Evankelinen Allianssi), puheenjohtaja Mervi Viuhko (Medialähetys Sanansaattajat) Alkuvuonna mukana olleet Henri Haataja (SEKL) ja Petteri Rantamäki (Medialähetys Sanansaattajat) jäivät vuoden aikana ryhmästä pois. NALE kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Toiminta: 1) Trans4mission ja kyselyt NALE oli järjestämässä Trans4mission-neuvottelukokouksia Helsingissä tammikuussa ja huhtikuussa. Niissä pohdittiin Trans4missionissa mukana olevien tahojen kanssa tapahtumien ja koko Trans4mission-prosessin tulevaisuutta. NALE toteutti kyselyt seurakuntien pastoreille ja nuorisotyöntekijöille sekä kirkkokuntien ja lähetysjärjestöjen johdolle. Kyselyissä selvitettiin nuorten aikuisten toiminnan ja osallistumisen tilannetta seurakunnissa ja järjestöissä, tarpeita nuorten aikuisten missionaalisuuden ja osallistumisen vahvistamiseksi sekä missionaalisen tapahtuman (Trans4mission) tulevaisuuden roolia. Kyselyjen ja neuvottelukokousten perusteella todettiin: - lähetystyö on ennen kaikkea seurakunnan tehtävä ja sen ydintehtävä; - avainsanoja ovat paikallisuus, seurakuntien tukeminen, lähetystyö, missionaalinen elämä. 4

Ehdotettiin kokonaisuutta, jossa on: - verkosto seurakuntien lähetyssuunnitelmien kehittämiseen; - käytännöllinen tuki seurakunnille; - tapahtumakonsepti paikalliseen toteutukseen. Tavoitteena on: - löytää laajapohjainen yhteinen näky; - vahvistaa seurakuntien ja järjestöjen omaa työtä, yhteistyötä ja tulevaisuutta; - tukea seurakuntia nuoren sukupolven kasvussa lähetyshenkiseen elämään sekä sitouttamisessa ja valtuuttamisessa seurakuntiensa ja Jumalan valtakunnan työhön; - lopputuloksena vahvemmat seurakunnat, joissa on sitoutuneempia ja aktiivisempia nuoria aikuisia, jotka ovat löytäneet merkityksellisen paikan seurakunnassa ja osa heistä seurakunnan tekemässä ulkolähetystyössä (esim. järjestöjen kautta). Ehdotuksesta keskusteltiin myös SLN:n hallituksen kokouksessa 18.4.2016. Toivottiin tarkempaa tietoa, mitkä ovat käytännön askeleet etenemisessä. Isojen järjestöjen mukanaolo (mm. koordinaattorin palkkauksessa) pyydettiin varmistamaan. Lisäksi opiskelija Katariina Mäkilä analysoi vuoden 2014 Trans4mission-palautekyselyn ja teki ytimekkään yhteenvedon. 2) Nuorille.fi -palvelun kehittäminen NALE tuki Uskovaiset nuoret ry:n Nuorille.fi -nettisivuston kehittämistä 800 eurolla. Sivusto kokoaa tietoa nuorille ja nuorille aikuisille suunnatuista tilaisuuksista. NALE:n tavoitteena on tuoda tieto lähetyshenkiseen ja Jeesus-keskeiseen elämään varustavista tapahtumista ja mahdollisuuksista helposti nuorten saataville: mm. eri lähetysjärjestöjen erilaiset tilaisuudet, kurssit, koulutukset, aktiot, kotimaan evankeliointiin liittyvät jutut ynnä muuta. 3) Domini-mobiilisovellus NALE lähti yhteistyöhön Medialähetys Sanansaattajien johtamaan projektiin, jossa ovat mukana myös Kansan Raamattuseura ja Kirkon lähetystyön keskus. Tavoitteena on kehittää Domininiminen mobiilisovellus, joka tukee kristittyjä rukouselämän ja Jumala-suhteen syvenemisessä sekä haastaa arjen kristilliseen ja lähetyshenkiseen elämään, pääkohderyhmänä nuoret aikuiset. Seurakuntalainen.fi uutisoi joulukuussa Kirkon Mediasäätiön myöntämästä 10 000 euron tuesta hankkeelle: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kirkon-mediasaatio-myonsi-dominimobiilisovellukselle-10-000-euroa/ 4) Mission-Net NALE toimi Mission-Net -organisaation Suomen kansallisena motivaattorina (National Motivator) ja aloitti seuraavan Mission-Net -tapahtuman tiedotuksen. Se pidetään Venrayssa, Hollannissa (28.12.2017 2.1.2018). Tapahtuman uudeksi johtajaksi nimettiin hollantilainen Hester Zoutman EEA:sta. Myös Mission-Net-liike (movement) sai ensimmäistä kertaa johtajan, britannialaisen Andy Stevens OMF:sta. 5

NALE suositteli Mission-Net -organisaatiolle, että suomalaisten osallistumismaksua alennetaan korkeiden matkakulujen takia. NALE painatti 5000 Mission-Net-käyntikorttia ja esitteli Mission-Netiä Maata näkyvissä - festareilla 18. 19.11.. Keskusteluissa yli 30 nuorisotyöntekijän kanssa suurin osa osoitti kiinnostusta tapahtumaa kohtaan. 5) YLG2016 Jari Sippola ja Ilkka Kujala osallistuivat kansainvälisen Lausanne-liikkeen Younger Leaders Gatheringiin Indonesiassa elokuussa (https://www.lausanne.org/about/blog/god-work-ylg2016). 8- päiväiseen tapahtumaan kokoontui yli 1000 nuorempaa johtajaa ja vanhempaa mentoria yli 140 maasta. YLG:n keskeinen anti oli ja myös 10 vuoden jatkoprosessissa on verkostoituminen ja mentorien tuki maailmanlähetyksen edistämiseksi. LÄHETYSTYÖN TILASTOT Vuoden aikana koottiin kaksi tilastoa. Perinteinen alkuvuodesta koottu tilasto sisälsi jaottelun lähettien ammattialoista, työntekijät maittain ja maanosittain. Toinen tilastoon koottiin koko SLN:n laajuudessa tiedot lähetystyöhön käytetyistä varoista jäsenyhteisöittäin. Taloustilasto valmistui vasta vuoden vaihteen jälkeen. ARKISTOINTI SLN:n sihteeri on ylläpitänyt SLN:n arkistoa. Sijainti: Suomen Lähetysseuran kokoushuone 3 A kaappi. Matti Korpiaho järjesteli ja siirsi aineistoa Kansallisarkistoon toimintavuoden aikana. 6