SUOMEN TURVETUOTTAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2012 26.03.2013

Samankaltaiset tiedostot
Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry,

Bioenergiapäivät 2012 Hotelli Hilton Kalastajatorppa

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

Bioenergia ry

Bioenergia ry Bioenergian puolesta

Energian hankinta ja kulutus

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Energian hankinta ja kulutus

Bioenergia ry:n toiminnasta. Suoseuran kevätseminaari Jouko Rämö, Bioenergia ry

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen seminaari Hotelli Iso-Syöte Hotelli Summassaari Seminaarin avaus

Energian hankinta ja kulutus

MILTÄ SUOMI NÄYTTÄISI ILMAN TURVETTA?

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä

Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta

Sähkön ja lämmön tuotanto 2014

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes

Energian hankinta ja kulutus

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea

Energian hankinta ja kulutus

Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen. Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 %

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Energian hankinta ja kulutus

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Energian hankinta ja kulutus

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Uusi ympäristönsuojelulaki ja bioenergia - turvetuotannon jännitteet Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori

VN:n periaatepäätös soista ja turvemaista ( ) - seuranta 2014

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia turvealan kannalta

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa

Puun energiakäyttö 2012

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Suomalaisten kuluttajien näkemyksiä kotimaisista polttoaineista

Energian hinnat. Verotus nosti lämmitysenergian hintoja. 2013, 1. neljännes

Energian hankinta ja kulutus 2013

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Energian hankinta ja kulutus

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Keski-Suomen energiatase Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Turveliiketoiminnan tulevaisuus ja 2020 jälkeen

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa

Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen

POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Sähkön hinnat laskivat edelleen kolmannella neljänneksellä

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Keski-Suomen energiatase 2016

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Sähkön ja lämmön tuotanto 2010

VAPON TURVETUOTANTONÄKYMÄ. Matti Alakoskela asiakkuuspäällikkö Vapo Oy

Katsaus päästöoikeusmarkkinoihin. Markus Herranen, Gasum Portfolio Services Oy

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä

Energian hankinta ja kulutus

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä Satu Helynen

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 4. neljännes

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Puula Forum Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 1. neljännes

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat edelleen laskussa

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Metsäbioenergia energiantuotannossa

FINBION BIOENERGIAPAINOTUKSIA

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art

Keski-Suomen energiatase 2014

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Kotimaiset polttoaineet kunniaan. Paikallisvoiman seminaari Antti Vilkuna

Transkriptio:

SUOMEN TURVETUOTTAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2012 26.03.2013 Lyhennysote PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 2012 Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin 989 PJ vuoden 2012 tammi-syyskuussa, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta kasvoi fossiilisten polttoaineiden kulutuksen pienentyessä ja vastaavasti vesi- ja tuulivoiman kulutuksen kasvusta johtuen. Sähkön kokonaiskulutus oli 62 TWh, joka oli yli prosentin pienempi verrattuna vuotta aiempaan. Sähkön kulutuksen pienentyminen johtui teollisuuden sähkönkulutuksen vähenemisestä noin 6 prosentilla. Sähkön kulutus kääntyi kuitenkin kasvuun syyskuussa. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt laskivat 12 prosenttia. Energian kokonaiskulutus Puupolttoaineilla katettiin lähes neljäsosa Suomen kokonaisenergian kulutuksesta. Puupolttoaineiden kokonaiskulutus on pienentynyt tammi-syyskuussa ennakkotietojen mukaan prosentilla vuotta aiempaan. Yksittäisistä energialähteistä hiilen kulutus väheni

määrällisesti eniten (noin 27 PJ) 23 prosentilla ja toiseksi eniten väheni maakaasun kulutus (noin 20 PJ) 20 prosentilla. Turpeen kulutus laski 19 prosenttia. Vesi- ja tuulivoiman kulutus kasvoi yli 13 PJ eli 43 prosenttia, joka johtui keskimääräistä paremmista vesivarannoista. Sähkön kokonaiskulutus pieneni yli prosentin, joka johtui teollisuuden sähkön kulutuksen laskusta noin 6 prosentilla. Sähkön kotimainen tuotanto laski 8 prosenttia sekä sähkön ja lämmön yhteistuotanto 16 prosenttia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto pienentyi teollisuuden yhteistuotantolaitoksissa 12 prosenttia ja kaukolämpölaitoksissa 19 prosenttia. Lauhdevoiman tuotanto väheni 54 prosenttia, mikä johtui kotimaisen sähköntuotannon korvaamisesta erityisesti Pohjoismaisella tuontisähköllä. Sähkön nettotuonti Pohjoismaista Suomeen vastasi 18 prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta. Sähkön tuonti Venäjältä on ollut melko vakaata aiempina vuosina, mutta nyt tuonti on pienentynyt lähes kolmasosaan aikaisempiin vuosiin verrattuna. Venäläisen sähkön tuonti pienentyi 64 prosentilla edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna tammisyyskuussa. Sähkön nettotuonti oli 13,2 TWh. Suomessa kulutetusta sähköstä lähes 24 prosenttia katettiin tuontisähköllä. Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 9,9 miljardin euron arvosta tammi-syyskuussa, joka oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Vastaavasti Suomesta vietiin energiatuotteita 4,7 miljardin euron arvosta, joka oli 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Energiatuotteiden suurimmat muutokset tuonnin ja viennin arvoissa tapahtuivat kivihiilessä, keskitisleissä ja kaasukondensaatissa. Kivihiilivarastot olivat syyskuussa noin 30 TWh eli yli 11 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Vastaavasti turvevarastot olivat noin 12 TWh eli lähes kolmanneksen pienemmät syyskuun lopussa vuotta aiempaan. Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TJ) ja CO2-päästöt (Mt) Energialähde Osuus % energian I-III/2012* Vuosimuutos-%* kokonaiskulutuksesta* Öljy 241 579-4 24 Hiili 1) 88 262-23 9 Maakaasu 80 674-20 8 Ydinenergia 2) 177 028 0 18 Sähkön nettotuonti 3) 47 489 31 5 Vesi- ja tuulivoima 3) 44 714 43 5 Turve 52 879-19 5 Puupolttoaineet 231 132-1 23 Muut 25 623-4 3 Energian kokonaiskulutus 989 380-5 100

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa vuotta aiempaan. Kivihiiltä käytettiin sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena yhteensä noin 3,6 miljoonaa tonnia, joka vastaa energiasisällöltään noin 86 petajoulea. Kivihiilen käyttö väheni sähkön erillistuotantolaitoksissa, joissa käytettiin kivihiiltä 57 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin 2011. Kivihiilen kokonaiskulutus on ollut kahtena viimeisenä vuosineljänneksenä kasvussa. Erillinen lauhdevoiman tuotanto väheni 42 prosenttia vuonna 2012. Teollisuuden sähkön kulutuksen hienoinen kasvu, kylmä loppuvuosi, pienentyneet vesivarannot Pohjoismaissa ja alhaiset päästöoikeuksien hinnat sekä osittain turpeen saatavuus ovat syynä kivihiilen kulutuksen kasvuun toisella vuosipuoliskolla. (Lainaus http://tilastokeskus.fi/til/ehi/index.html) Turpeen saatavuuden korvaaminen Työ- ja elinkeinoministeriön ilmasto- ja energiastrategialuonnokseen on kirjattu tavoite turvetuotannon puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä. Toisaalta hallitusohjelman mukaan turve ei saa korvautua kivihiilellä. Kivihiiltä on tuotu laivalasteittain jopa Varkauteen ja Kuopioon käytettäväksi monissa sisämaan CHP-laitoksissa. Kuluva lämmityskausi 2012-2013 on siis osoittanut tosiasian, että turve on korvattu pääosin kivihiilellä ja muilla fossiilisilla polttoaineilla eikä puulla. Suomessa käytetystä energiasta alle kolmasosa on kotimaista ja reilut kaksi kolmasosaa tuontienergiaa. Tämä on johtanut energiatuonnin lähes kaksinkertaistumiseen noin viiden vuoden aikana ja Suomen kauppatase on romahtanut 5 miljardin ylijäämästä lähes 4 miljardin alijäämään. Kauppataseongelma johtuu merkittävässä määrin tuontienergian määrällisestä kasvusta ja hintojen noususta. Tuoreen Pöyryn selvityksen mukaan vain yksi kuudesosa puuttuvasta turpeesta on korvautunut kuluvalla lämmityskaudella puulla ja loppuosa on korvattu tuontisähköllä ja fossiilisilla tuontipolttoaineilla. Tämä osoittaa käytännössä sen tosiasian, että turve ei ole korvattavissa millään kotimaisella energialähteellä.

Ympäristöministeri Ville Niinistön ajama turpeen tuotannon ja käytön alasajoon tähtäävä politiikka on saanut onneksi monia turpeen energiakäyttöä tukevia vaikuttajia ja päättäjiä tuomaan julki mielipiteensä turvekeskusteluun. Eräs väkevimpiä kirjoituksia turpeen puolesta löytyy netistä 9.3.2013 "meppi" Eija-Riitta Korholan kirjoittamana osoitteesta; http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134861-itseaiheutettu-vahinko. Lyhyt ote kirjoituksesta; "Turve tarvitsisi päästökerroinkorjauksen, joka ottaisi huomioon sen erikoislaadun: se ei ole fossiilinen eikä uusiutuva vaan hitaasti uusiutuva biomassa." Lisäksi artikkelissa on johdonmukaisesti kerrottu Suomen onneton politikointi oman kotimaisen energiavaran turpeen vahingoksi, jonka virheen korjaaminen saattaa olla mahdoton tehtävä. Bioenergia ry Bioenergia ry aloitti toimintansa vuoden 2012 syksyllä, kun Finbio, Puuenergia, Pellettienergiayhdistys ja Turveteollisuusliitto oli yhdistetty Bioenergia ry:ksi. Yhdistys kattaa koko bioenergia-alan aina maanomistuksesta energiantuotantoon, teknologiaan ja alan oppilaitoksiin. Bioenergia ry:n tavoitteena on kasvattaa kotimaisen uusiutuvan energian osuutta energiantuotannosta ja lisätä Suomen energiaomavaraisuutta. Yhdistyksen jäsenyritykset tuottavat 80% kaikesta uusiutuvasta energiasta Suomessa, (bioenergian osuus uusiutuvista) ja kattavat 90 prosenttia kotimaisen energian tuotannosta. Jäsenyritykset työllistävät suoraan tai välillisesti yli 20 000 ihmistä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 3 miljardia euroa. "Millä Suomi Lämpiää" kiertue poikkesi suunnitellusti alkuvuodesta 2013 yhteensä 9 paikkakunnalla selvittelemässä lähinnä viranomaisten ja energian jatkojalostajien näkemyksiä kotimaisista energioista. Kiertue saavutti hyvin median eri puolilla maata. Valtioneuvoston periaatepäätös, lyhennysote tekstistä Valtioneuvosto on tänään 30.8.2012 maa- ja metsätalousministeriön esityksestä tehnyt tämän periaatepäätöksen soiden ja turvemaiden vastuullisesta ja kestävästä käytöstä ja suojelusta. 2.1 KOHDENNETAAN SOITA MERKITTÄVÄSTI MUUTTAVA UUSI MAANKÄYTTÖ OJITETUILLE TAI LUONNONTILALTAAN MUUTEN MERKITTÄVÄSTI MUUTTUNEILLE SOILLE JA TURVEMAILLE Soita merkittävästi muuttava uusi maankäyttö ja sen valmistelu kohdennetaan ojitetuille tai luonnontilaltaan muuten merkittävästi muuttuneille soille. Linjaus tukee tarkistettuja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita (VAT) (valtioneuvoston päätös, voimaan 1.3.2009). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat maankäytön suunnittelua. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä pyrittävä edistämään VAT:n mukaisten tavoitteiden toteuttamista. Kohdentamisessa otetaan huomioon ennen tämän periaatepäätöksen antamista tuotantotarkoituksessa tehdyt hankinnat luonnonsuojelutarkoituksiin varattujen alueiden ulkopuolelta. Turvetuotannon sijoittumista jo ojitetuille soille on ohjattu myös valtioneuvoston periaatepäätöksillä vesiensuojelun tavoitteista vuoteen 2005 (19.3.1998), vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 (23.11.2006) sekä valtioneuvoston päätöksellä vesienhoitosuunnitelmista (10.12.2009) ja valtioneuvoston periaatepäätöksellä vesienhoidon toteutusohjelmasta 2010 2015 (17.2.2011). Soiden ja turvemaiden käytön kohdentamiseen periaatepäätöksen linjauksen mukaisesti käytetään apuna luonnontilaisuusasteikkoa ja siihen liittyviä käyttösuosituksia (2.1.1), joissa otetaan huomioon mm. seudullinen suoluonnon tila. Lisäksi yleispiirteisessä maankäytön suunnittelussa voidaan luonnontilaisuusasteikon rinnalla ottaa huomioon soiden erityisiä luonnonarvoja (2.1.2). Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaista maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityisesti huomiota luonnonarvojen vaalimiseen.

Varsinaiseen sisältöön tutustuminen 2 ja 3 kappaleisiin kannattaa tehdä netissä alla olevassa osoitteessa. 4. VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖKSEN SEURANTA Valtioneuvoston periaatepäätöksen seurannasta vastaavat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Kukin ministeriö vastaa omalla toimialallaan valtioneuvoston periaatepäätöksen linjausten toimeenpanon seurannasta. Lisäksi periaatepäätöksen toteutumista seurataan kootusti osana Kataisen hallituksen ohjelman toteutumisen seurantaa siten, että vuoden 2014 loppuun mennessä arvioidaan päätöksen vaikutukset ja mahdolliset tarvittavat jatkotoimet. Kestävän metsätalouden seuranta toteutetaan Kansallisen metsäohjelman arviointien ja seurannan yhteydessä. Maataloutta seurataan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sekä maaseudun kehittämisohjelman osana. Monimuotoisuusvaikutuksia seurataan myös osana kansallisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelmaa, luonto- ja lintudirektiivien edellyttämiä seurantoja, lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinneissa sekä suojelualueiden soiden ennallistamisen seurantaverkoston avulla. Soiden ja turvemaiden käytön ilmastovaikutuksia seurataan kasvihuonekaasuraportoinnissa mm. energia- ja maataloussektorilla sekä maankäyttö, maankäytön muutos sekä metsätalous -sektorilla. Vesistövaikutuksia seurataan kokonaisuudessaan vesienhoidon toimenpiteiden seurantajärjestelmän 2012 2015 puitteissa. Aiheesta enemmän osoitteesta: http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/suojaturvemaat/6ak6or04e/mmm-119690-v5- suostrategia_valtioneuvoston_periaatepaatos_v4_2.pdf Periaatteessa näyttää siltä, että kaikki ongelmat on ratkaistu tai tullaan ilman muuta ratkaisemaan seuraamalla ja arvioimalla ihmisten ja eri toimijoitten toimia luontoon liittyvissä asioissa. Käsitteenä "periaate", asioita voidaan tulkita hyvin monella tavalla aina tilanteen mukaan, lopputulos voi olla mikä tahansa ja sen voidaan todeta toteutuneen monin eri tavoin. Torjutaan turvepaloja video on nyt nähtävissä YouTuben kautta nk. matalaresoluutioisena versiona. Klikkaa linkkiä http://youtu.be/69lekt3f07a. Lisäksi linkki sisäasiainministeriön julkaisuun Opas turvetuotantoalueiden paloturvallisuudesta Klikkaa linkkiä http://www.intermin.fi/julkaisu/312012?docid=36382 Linkkejä kannatta jakaa työntekijöille katseltavaksi hyvissä ajoin ennen tuotantokauden alkua. Keväällä turvetuotantoalueilla tulee olla uuden oppaan mukaiset päivitetyt pelastussuunnitelmat valmiina luovutettavaksi oman alueen palopäällikölle. Pelastussuunnitelman päivityksen yhteydessä eteen tulevissa ongelmatilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä omaan palopäällikköön ja saada ohjeet niiden ratkaisemiseksi.

Huoltovarmuuskeskus antoi 16.10.2012 Tiedotteen julkisuuteen Turvepula johtaa huoltovarmuuden vaarantumiseen Kesän 2012 aikana turvetta pystyttiin runsaiden sateiden vuoksi tuottamaan noin 13 miljoonaa kuutiometriä, mikä kattaa vain kaksi kolmasosaa Suomen energiaturpeen vuotuisesta minimikäyttötarpeesta lämmön tuotannossa. Turvetta ei ole varastoissa tulevaa talvea varten riittävästi, sillä edellisenäkään kesänä energiaturvetta ei ole saatu nostettua tarvittavaa määrää. Tämän vuoksi jo tulevana talvena turpeen saatavuus tulee olemaan rajoitettua. Lisäksi vanhat turvevarastot tullaan kuluttamaan loppuun. Tilanne kärjistyy entisestään vuoden päästä talvella 2013 2014, mikäli kesän 2013 turvetuotannossa ei ylitetä tuotantotavoitteita. Suomessa on paljon energiatuotantokapasiteettia, jossa turpeen korvaaminen puulla tai kivihiilellä on rajoitettua polttokattiloiden käytettävyyssyistä. Turve on kantojen ohella ainoa kotimainen polttoaine, joka kestää useamman vuoden varastointia ja soveltuu hyvin turvaamaan suomalaisen polttoaineen huoltovarmuutta. Turve on Suomen energiahuoltovarmuuden kannalta erityisen tärkeä polttoaine, joten sen saatavuus tulee varmentaa entistä paremmin, toteaa huoltovarmuusorganisaatiossa toimivan kotimaisten polttoaineiden jaoston puheenjohtaja Antti-Jussi Halminen. Riittävällä turvetuotantoalalla turpeen saanti voidaan turvata myös huonoina vuosina Uutta energiaturvetuotantoalaa tarvitaan Halmisen mukaan vähintään 4000 hehtaaria vuosittain, jotta huoltovarmuuden kannalta tavoiteltava energiaturpeen tuotantotaso pystyttäisiin turvaamaan. "Mikäli meillä olisi riittävä määrä tuotantokäytössä olevia turvesoita, myös huonoina turvetuotanto-vuosina huoltovarmuus on turvattu. Yksi keino tähän on luvitusprosessien nopeuttaminen, jotta uusia turvesoita saataisiin tuotantokäyttöön nykyistä paremmin", Halminen toivoo. Tällä hetkellä hidas luvitus ja tiukkeneva ympäristölainsäädäntö aiheuttavat hallitsematonta poltto-ainepulaa, mikä johtaa lisääntyvään fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöön. Tämä näkyy muun muassa kiinteistöjen kaukolämpölaskuissa. Turvetuotantolupahakemuksia on käsittelyjonossa merkittävät määrät. Lupakäsittelyä jouduttamalla tilanne on mahdollista korjata. Suomen maapinta-alasta on soita ja turvemaita lähes kolmasosa (9,3 miljoonaa hehtaaria), mistä yli 1,1 miljoonaa hehtaaria on suojeltua suomaata. Tällä hetkellä energiatuotannossa turvemaita on noin 60 000 hehtaaria. Turpeen tuotantoalaa on poistunut tuotantokäytöstä merkittäviä määriä, mutta uusia turvetuotantoon sopivia soita ei ole saatu käyttöön korvaamaan poistuvia tuotantoaloja. Myös uusia turvetuotantokenttiä tarvitaan Nykyisessä turvetuotannossa on paljon vanhoja tuotantokenttiä. Vanhoilla tuotantokentillä, joissa turvekerros on jo ohut, sateinen sää huonontaa tuotantomahdollisuuksia merkittävästi uudempiin tuotantokenttiin nähden. Turvetuotannon sääriskien hallinnassa on olennaista, että tuotantopinta-aloihin sisältyy mahdollisimman paljon hyvälaatuista uutta tuotantoalaa. Lisätietoja: Antti-Jussi Halminen, toimitusjohtaja Tampereen Energiantuotanto Oy, kotimaisten polttoaineiden jaoston puheenjohtaja, 040 801 6397 Ilkka Kananen, toimitusjohtaja, Huoltovarmuuskeskus, 040 5000 238 Risto Leukkunen, johtaja, Huoltovarmuuskeskus, 0400 607 612 Suomen turvetuottajat ry:n jäsenten tuotantokausi 2012 jäi huomattavasti tavanomaisista tuotantotavoitteista lähes koko maassa. Kesän edetessä sademäärät kasvoivat paikoin poikkeuksellisen suuriksi. Vakavilta poikkeustilanteilta onneksi vältyttiin ja harvat ylivuototilanteet saatiin hallintaan ja korjattua. PK-tuottajien turve tulee loppumaan lähes kaikilta tuottajilta kevääseen mennessä.

Suomen turvetuottajat ry:n jäsenkunnan kesän 2012 turvetuotantotilasto STT ry:n 86 tuottajajäsentä tuottivat tuotantokaudella 2012 energiaturvetta noin 5950 hehtaarilta yhteensä M3 1 952 000 Energiaturve on tilastoitu MWh:na ja kuutiokertoimena on 1/1 M3 1 952 000 Muuta turvetta (kasvu- ja ympäristöturpeet) yhteensä M3 194 000 Kokonaistuotanto 2012 M3 2 146 000 Vuoden 2011 tuotannosta jäänyt varastoon MWh 73 000 Vuoden 2012 energiaturvetuotanto ja 2011 varasto yhteensä MWh 2 219 000 Suomen turvetuottajat ry:n tilastoitu turpeen tuotanto eri vuosina Vuosi 1997 Vuosi 1998 Vuosi 1999 Vuosi 2000 Vuosi 2001 Vuosi 2002 Vuosi 2003 Vuosi 2004 Vuosi 2005 Vuosi 2006 Vuosi 2007 Vuosi 2008 Vuosi 2009 Vuosi 2010 Vuosi 2011 Vuosi 2012 2 870 000 m3 869 000 m3 3 640 000 m3 2 560 000 m3 3 658 000 m3 4 280 000 m3 3 226 000 m3 2 076 000 m3 3 568 755 m3 5 170 000 m3 2 465 000 m3 2 298 900 m3 3 562 500 m3 3 303 500 m3 3 101 300 m3 2 146 000 m3 Suomen turvetuottajat ry:n jäsenten jyrsinpolttoturpeen keskihinta lämmityskaudelle 2012-2013 on määritelty hallituksen kokouksessa 25.10.2012 toimitusmäärillä painotettuna ja ilmoitetaan 100 km:n kuljetusmatkalle käyttöpaikalle purettuna ilman turpeen energiaveroa ja arvonlisäveroa MWh. MTK:n julkaisema valtakunnallinen aumahinta jyrsinturpeella 2012 on Turpeen tarve suuri Bioenergiapäivillä keskustelleet bioenergia-alan toimijat olivat yhtä mieltä turpeen merkittävyydestä energiantuotannon ja kansantalouden näkökulmasta. Viesti päätöksentekijöille oli se, että turve on merkittävä suomalainen energianlähde. Johtaja Jari Kostama Energiateollisuudesta summasi yhteen turpeen keskeistä roolia. Metsäteollisuuden ja Energiateollisuuden turveselvitys osoittaa, että Suomessa on hyvät perusteet huolehtia energiaturpeen saatavuudesta niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Turpeen käyttö pitää kustannukset kohtuullisina energiantuotannossa ja parantaa metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa. Kotimaisen turpeen käyttö parantaa siten omavaraisuutta, kauppatasetta ja työllisyyttä. -Jos turve poistuisi markkinoilta, se aikaistaisi ja lisäisi laiteinvestointien kustannuksia. Puun hinta nousisi merkittävästi ja kuitupuuta pitäisi saada energiakäyttöön, Kostama tiivistää. Koneyrittäjien

Simo Jaakkola valotti tilannetta yrittäjien näkökulmasta. Viime kesänä konkretisoitunut sääriski painaa yrittäjän harteilla. -Toimintaympäristössä on monia erilaisia paineita, Jaakkola toteaa. -Itse voimme esimerkiksi panostaa ympäristönsuojeluun, huolehtia palontorjunnasta ja avoimesta paikallisesta vuorovaikutuksesta. Suomen Turvetuottajien puheenjohtaja Hannu Haavikko muistuttaa, että Suomessa käytössä olevalle kattilatekniikalle ei olemassa turvetta korvaavaa kotimaista vaihtoehtoa. Turpeen käyttöä voidaan korvata pääasiassa vain kivihiilellä. -VTT:n selvityksen mukaan energiaturpeen tarve säilyy lähes nykyisellään vaikka energiapuun käyttö kaksinkertaistuisi vuoteen 2020 mennessä. Ympäristö- ja kasvuturpeen tuotantoalan tarve enemmän kuin kaksinkertaistuu nykyisestä noin 5 000 hehtaarista reiluun 10 000 hehtaariin, Haavikko toteaa. Turpeesta keskustelemassa Vapon Mia Suominen (vas.), Suomen Turvetuottajien Hannu Haavikko, Koneyrittäjien Simo Jaakkola, Energiateollisuuden Jari Kostama sekä turveasiantuntija Antti Kivimaa. Turpeen energiavero Polttoturpeen veroa suoritetaan lämmitykseen käytetystä polttoturpeesta. Polttoturpeesta verovelvollinen on sen loppukäyttäjä. Mikäli turvetta käytetään alle 5000 MWh vuodessa, ei loppukäyttäjä ole verovelvollinen ja käytetty turve on verotonta. Jos 5000 MWh ylittyy, on verot suoritettava kaikesta lämmitykseen käytetystä turpeesta. Turpeen loppukäyttäjän on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi Tullille. Myös turvepelletit ja briketit kuuluvat turpeen energiaveron piiriin. Maakaasun ja turpeen veroja korotettiin 1.1.2013 lukien. Maakaasusta kannettava energiasisältövero on 4,45 /MWh ja turpeesta kannettava energiavero on 4,90 /MWh. Jatkossa turpeen energiaveroa on tarkoitus korottaa edelleen asteettain Turvetuotanto sai ulkopuolisena osansa Talvivaaran kaivosonnettomuudesta Talvivaaran kaivoksen ympäristöonnettomuus haluttiin liittää myös turvetuotantoon ja päivittäisiin ongelmiin vaikka kysymyksessä on aivan eri asia. Turvetuotanto sai kuitenkin lisää kielteistä julkisuutta sivutuotteena näistä vahingoista. Monista alkoi tuntua aivan kuin olisimme siirtymässä aikakauteen, jolloin ihminen ei enää saisi puuttua mihinkään osaseen ekosysteemiä ilman fanaattisten suojelijoiden vastustusta. Kettujen tarhausta vaaditaan lopetettavaksi

kansalaisaloitteella, susi-keskustelu käy kuumana ja soiden suojeluun halutaan lisää soita. Turvetuotanto on pk-tuottajien näkökulmasta ajautunut todella vaikeaan tilanteeseen monien kohdalla usean perättäisen sateisen kesän ja tulevaisuuden vaikean ennakoitavuuden vuoksi. Monilla olisi edessä sukupolvenvaihdos iän karttuessa, mutta jälkipolvea ei varauksetta uskalla kannustaa ryhtymään tuottajaksi. Ympäristölupaprosessi kokonaisuutena valituskierroksineen on yrittäjän lähipiirille ja hänelle itselleen erittäin stressaava ja henkisiä voimavaroja vaativa tehtävä. Harvoissa tapauksissa lupa uudelle alueelle voidaan saada joustavasti ilman edellä kerrottua tilannetta ja tuntemuksia. Turvetuottajilta vaaditaan sitkeyttä ja monialaista arjen asioiden hallintaa Suomen turvetuottajat ry:n tehtävänä on välittää tietoa ja valmiuksia tuottajille ajankohtaisista muutoksista ja niiden tosiasiallisesta vaikutuksesta omaan toimintaan yritystasolla. Viime vuosina muutosten tulva on ollut meidän toimialallamme huomattava. Ympäristöministeriöllä on menossa melkoinen buumi uusien ympäristöön ja rakentamiseen liittyvien määräysten ja aloitteiden tehtailussa. Asioiden valmistelussa ei välttämättä noudateta hyvää hallintotapaa, asianosaisia ei osallisteta valmistelussa ja kuulemiset sekä lausunnonannot minimoidaan ajallisesti ja kohteiden valinnalla. Tästä hyvänä esimerkkinä uuden Ympäristösuojeluohjeen valmistelutyö, joka on tehty virkamiestyönä. Meidän on säilytettävä asemamme ja tehtävä voitavamme niin kauan kuin elinkeinollamme ja tuotteillamme on kohtuulliset markkinat ja toimintaedellytykset Suomessa. Käsitykseni mukaan me olemme saavuttamassa pian tilanteen, jossa kansalaisten silmät avautuvat huomaamaan mihin nykyinen ympäristöpolitiikka johtaa maksaessaan kallistuvia energialaskujaan ja näin harjoitettu kohtuuton suojelulinja sekä oman voiton tavoittelu kääntyy itseään vastaan. Muutamia myönteisiäkin uutisia tuottajilta on saatu kuulla, että he ovat saaneet uusille tuotantoalueille lainvoimaisia ympäristölupia. Vaatimukset ovat kasvaneet lupaehtojen osalta lähes joka vuosi. Pintavalutuskentät pumppuineen tai ilman ympärivuotisesti toimivina ovat selvästi yleistyneet ja joissakin tapauksissa myös kemikalointi on tullut "pihvilistalle". Lisäksi erittäin tiukat tarkkailuohjelmat, joiden kustannusvaikutus on nykyisin huomattava. Edistämis- ja sidosryhmätoiminta Suomen turvetuottajat ry:n päätarkoituksena on turpeen pientä ja keskisuurta tuotantoa harjoittavien jäsentensä, yleisten, yhteisten etujen ja oikeuksien valvominen sekä kehittää jäseniään ammatillisesti ja sivistyksellisesti turvealan ammatinharjoittamiseen, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa sekä parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä. Edellä oleva lainaus on otettu suoraan yhdistyksen säännöistä, jotka on laadittu vuonna 1997. STT ry on saavuttanut kuudentoista vuoden aikana vakiintuneen aseman energia-alan järjestöjen keskuudessa; Bioenergia ry (perustettu 12/2011), hallituksen vjs. Hannu Haavikko, Bioenergia ry:n turvevaliokunnan jäsen Hannu Haavikko, yhteistyötä Puuenergia ry., Turveteollisuusliitto ry., Energiateollisuus ry. Koneyrittäjien liitto ry, tutkimuslaitosten, VTT prosessit, Pöyry-yhtiöt, GTK, Motiva, ministeriöitten TEM:n, MMM:n, YM:n, sisäasiainministeriön, ELY-keskusten, erityisesti Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa, AVI-virastojen Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi- ja Sisä-Suomi sekä Pohjois-Suomen

sekä Vaasan hallinto-oikeuden ja lukuisten muiden viranomaisten keskuudessa. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Energiaosaston kanssa tehty yhteistyötä useita vuosia. Valitettavasti yhdistysavustusmomentti on 2012 alusta poistettu kokonaan TEM:n rahoitusavustuksista. Näin ollen STT ry. ei ole saanut enää 2012 vuodelle yhdistysavustusta lainkaan. Suomen turvetuottajat ry:n omat kotisivut on avattu 2012 alussa www.suomenturvetuottajat.fi lisäksi STT ry:llä on oma sähköpostiosoite, mm. Linkkejä painikkeen alla on paljon ajankohtaista tietoa turpeesta ja tutkimusraportteja posti@suomenturvetuottajat.fi myös vanha sähköpostiosoite on edelleen käytössä hannu.haavikko@surffi.fi Yhdistykselle on tärkeintä saada jäsenten sähköpostiosoitteet rekisteröityä sitä mukaa kun niitä otetaan käyttöön. Jäsenten on myös muistettava ilmoittaa uudet ja sähköpostiosoitemuutokset STT ry:lle osoitteeseen hannu.haavikko@surffi.fi Suomen turvetuottajat ry:n neuvonta- ja konsultointipalvelu Suomen turvetuottajat ry:n jäsenet ovat olleet toimintavuoden aikana merkittävässä määrin yhteydessä puheenjohtajaan yritystoimintaan liittyvissä mitä erilaisimmissa asioissa. Palvelu on ollut neuvontaa ja ohjausta yksittäisten kysymysten ratkaisemiseksi. Sopimusteknisissä asioissa on jäsenille myös annettu neuvoja ja ohjausta tiedon lähteille. Useita jäseniä on ohjattu ja neuvottu toistuvasti esimerkiksi ympäristölupahakemusprosessin aikana luontoarvoselvityksistä, vesiensuojelurakenteista, tuotantokoneista ja tuotantoalueiden suunnitteluun liittyvissä asioissa. Yhdistyksellä on edustus monissa vireillä olevissa työryhmissä, joissa varsinainen edunvalvonta työ tehdään osallistumalla valmistelutyöhön ja vaikuttamalla siten suoraan päätösten sisältöön. On tärkeätä, että jäsenet ottavat yhteyttä puheenjohtajaan tai hallituksen jäseneen kaikissa tilanteissa ja asioissa, joilla saattaa olla toimialan kannalta yleisempää merkitystä ja muutoinkin yksittäistapauksessa apu saattaa löytyä hyvinkin läheltä soittamalla. Varsinaisia yksittäisiä palvelutoimeksiantoja yhdistys ei voi ottaa hoitaakseen. HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vuosi 2012 oli Suomen turvetuottajat ry:n kuudestoista toimintavuosi, jonka perustana oli toimintasuunnitelma 2012. Toimintavuoden painopisteinä olivat pk-yrittäjyyteen perustuvan turvetuotannon toimintaedellytysten turvaaminen ja tietoisuuden lisääminen bioenergia-alan kehityksestä. STT ry. ja sen tuottajajäsenet ovat onnistuneet pienellä suhteellisella osuudella toimialasta ylläpitämään kilpailutilannetta turvemarkkinoilla suurien toimijoitten rinnalla. Yhdistys oli toimintavuoden aikana kiinteästi yhteydessä ministeriöihin ja yhteistyökumppaneihin bioenergia-alaan vaikuttavien päätösten ja lakiesitysten valmisteluissa. Yhdistys antoi lausuntoja ja teki aloitteita yhteistyössä viranomaisille ja päättäjille. Tavoitteena oli vaikuttaa strategialinjauksiin turpeen energiakäyttöä edistävästi. Tässä on myös onnistuttu, sillä turpeen energiakäyttö tulee säilymään nykytasolla tämän hetken ennusteiden mukaan noin 20 TWh/vuosi aina 2020 saakka. Uusien tuotantoalueitten saaminen tuottajien haltuun ja luvittaminen ovat olleet turvetuotannon edistämisen suurimpia haasteita. Alkuvuodesta 2013 on ympäristöministeriössä valmisteilla ympäristönsuojelulain

uudistaminen, joka uhkaa kaventaa monella tavalla uusien turvetuotantoalueiden käyttöönottoa ja ympäristölupien saantia VUOSIKOKOUS Kevätpäiväseminaari pidettiin AGCO Suomi Oy:n Traktoritehtaalla Suolahdessa Valmetinkatu 2 maanantaina maaliskuun 31 päivänä 2012 sekä STT ry:n vuosikokous kello 13.00 Vuosikokoukseen osallistui 28 äänivaltaista jäsentä. -Pj. Hannu Haavikko avasi vuosikokouksen -Saloy Oy:n Tapio Salminen kertoi optisen COD-mittarin käytöstä ja kehittämästään sinilevän poistomenetelmästä. Fosforilähteet ruokkivat sinilevää. COD-humus, liuennut humus värjää veden ruskeaksi. Lähteitä ovat mitkä tahansa ojitukset, värjäystulos on aina sama. TASO-hankkeessa selvitettiin Saarijärvenreitin humuspitoisuudet, alueella ovat Peuralinnanneva, Savonneva ja Sammakkoneva. Tulokseksi saatiin, että turvetuotannon osuus humuskuormituksesta oli noin 2,7% koko Kyyjärven kuormituksesta. Pekkasenjoen COD oli korkein 39,8 mg/l humusta vaikka sen valuma-alueella ei ole turvetuotantoa lainkaan. -Juhani Ahlman kertoi Ferrisulfaatin käytöstä saostusaineena turvetuotannon jätevesien käsittelyssä. Kemikalointi saattaa avata turvetuotannolle aivan uusia mahdollisuuksia muutoin erityisen haastavissa tilanteissa, joissa perinteisten puhdistusmenetelmien teho ei riitä. -Suokone Oy:n Tuomo Meriläinen esitteli uusia turvetuotantoalueitten kunnostukseen kehitettyjä koneita ja tuotantokoneita. VUOSIKOKOUS 2012 -Taisto Raussi toimi kokouksen puheenjohtajana ja Hannu Haavikko sihteerinä. -Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi -Todettiin läsnäolijat ja vahvistettiin ääniluettelo -Hannu Haavikko esitteli edellisen vuoden 2011 toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin -Hannu Haavikko esitteli edellisen vuoden 2011 tilinpäätöksen ja taseen -Taisto Raussi luki tilinpäätöskertomuksen -Vuosikokous hyväksyi tilinpäätöksen ja kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden tilivelvollisille 2011 osalta -Hannu Haavikon esittämä toimintasuunnitelma hyväksyttiin vuodelle 2011. -Hallituksen esityksen mukaisesti päätettiin jäseniltä perittäviä jäsenmaksuja korottaa TEM:in järjestötukien lakkauttamisen vuoksi vuoden 2012 alusta lukien. Merkittävä osa budjettivajeesta toteutetaan lisäksi kuluja karsimalla. - Hallitus esitti STT ry:n jäseneksi hyväksymisen rajoitteiden poistamista kumoamalla järjestön perustamisen yhteydessä tehdyt rajoitukset jäsenkelpoisuuden osalta. - Kokouskutsussa esitettiin päätettäväksi liittymisestä uuteen Bioenergia ry -järjestöön, joka on perustettu jatkamaan uudelta pohjalta Suomen Bioenergia ry-finbion tehtäviä. -Keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti valtuuttaa STT ry:n hallitus päättämään liittymisestä Bioenergia ry -järjestöön parhaaksi katsomanaan ajankohtana sen jälkeen, kun liittymisestä johtuvat edut ja velvoitteet ovat selvästi määriteltävissä niin, että ne ovat selkeästi STT ry:n edun mukaiset ja taloudelliset velvoitteet ovat kohtuullisesti mitoitetut.

TOIMISTO Suomen turvetuottajat ry.n toimisto on Mikkelissä C/o pj. Hannu Haavikko, osoite Kuhankeittäjänkatu 20, 50190 MIKKELI, puhelin 015-163008, fax 015-163008, GSM 050-5060600, e-mail: hannu.haavikko@surffi.fi Suomen turvetuottajat ry. www. suomenturvetuottajat.fi Suomen turvetuottajat ry. e-mail: posti@suomenturvetuottajat.fi TALOUS Tilikaudella noudatettiin tiukkaa budjettikuria ja menoja karsittiin mahdollisimman paljon. Toiminnassa on otettu huomioon sääolosuhteiden ja taloudellisen taantuman tuottajille aiheuttama lisärasitus. Turveristeily Tukholmaan Vikinlinella 26.1.2012 Risteilyyn osallistui puolenkymmentä STT ry:n jäsentä ja lisäksi Vapon ja Turveruukin urakoitsijoita sekä työnjohtajia ja muita toimihenkilöitä kaikkiaan noin vajaa 100 osallistujaa. Turpeen aseman nopea heikkeneminen puhutti ehkä eniten. Ympäristökuuri - omat nurkat kuntoon sai kaikkien varauksettoman kannatuksen. Bioenergia ry:n toiminnan käynnistäminen

Bioenergia ry toimintaa alettiin käynnistää keväällä 2012 valitsemalla työryhmien jäseniä jne. Samanaikaisesti vanha edunvalvontajärjestö Suomen Bioenergiayhdistys FinBio ry alkoi ajaa toimintojaan alas Juhannukseen mennessä. Turveteollisuusliitto ry. ajoi samoin toimintaansa alas. Bioenergia ry aloitti toimintansa vuoden 2012 syksyllä, kun Finbio, Puuenergia, Pellettienergiayhdistys ja Turveteollisuusliitto oli yhdistetty Bioenergia ry:ksi. Yhdistys kattaa koko bioenergia-alan aina maanomistuksesta energiantuotantoon, metsäteollisuuteen, teknologiaan ja alan oppilaitoksiin. Bioenergia ry:n tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta viisaasti edistämällä kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa. Pyrimme nostamaan uusiutuvan energian osuuden puoleen koko energiantuotannosta ja energiaomavaraisuuden asteen yli puoleen vuoteen 2030 mennessä. Yhdistyksen jäsenyritykset tuottavat 80 prosenttia kaikesta uusiutuvasta energiasta Suomessa ja kattavat 90 prosenttia kotimaisen energian tuotannosta. Toimiala työllistää suoraan tai välillisesti yli 20 000 ihmistä ja alan yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 3 miljardia euroa. Saatu ympäristöministeriön lausuntopyyntö 31.5.2012 Ympäristöministeriön toimeksiannosta ympäristösuojelulain, vesilain ja maa-aineslain mahdollista uudistamista luontoarvojen paremman huomioon ottamisen näkökulmasta. STT ry. antoi 12.6.2012 pyydetyn lausuntonsa asiassa ja muutamien yksityiskohtien osalta. YM:n toimeksiannosta Tiian Nieminen suoritti pj. Hannu Haavikon puhelinhaastattelun liittyen tähän lakiuudistustyöhön. STT ry. antoi kirjallisen täydennyslausunnon 20.7.2012. Tämän jälkeen meitä kenttäväkeä ei sitten ole kuultukaan, vaan ympäristöministeriö asetti virkamiestyöryhmän päivittämään ja laatimaan mm. Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjetta. Suomen turvetuottajat ry. sai 3.2.2013 lausunnolle Luonnoksen Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeeksi ja päättyi lausunnonantoaika 8.2.2013, johon mennessä STT ry. antoi ohjeesta pyydetyn lausunnon. Todettakoon, että aika perehtyä 42 sivua käsittäneeseen aineistoon ja lausunnonantoon oli kohtuuttoman lyhyt. Samanaikaisesti ympäristöministeriössä käynnistettiin mm. ympäristönsuojelulakiuudistuksen laadintatyö. Lisäksi ympäristöministeriö valmistelee ja laatii Ohjetta turvetuotantoalueitten huomioimiseksi maakuntakaavoituksessa. Turpeen mittaustoiminnan neuvottelukunnan kokous Joroisissa 15.8.2012 Pj. Hannu Haavikko Toimiturpeen mittauksen neuvottelukunnan kesäkokouksen vierailuisäntänä. Ohjelmassa oli yritysvierailu Joroisten Järvikylässä FamiFarm Oy:n tuorevihanneskasvihuoneisiin ja sen lämpölaitokseen. Kesäkokous pidettiin Hotelli Joronjäljessä ja lopuksi oli tutustuminen FamEnergy Oy:n Eteläisen Vuotsinsuon turvetuotantoalueeseen. Saapuvilla olivat Puheenjohtaja Pentti Hakkila, sihteeri Hannu Salo(Bioenergia ry), jäsen Simo Jaakkola (Koneyrittäjien Liito) jäsen Hannu Haavikko (STT ry).

Vasemmalta Pentti Hakkila, Simo Jaakkola, FamiFarm Oy:n tj. Jukka Pehkonen ja Hannu Salo 15.8.2012 kasvihuoneisiin tutustumiskierroksella. Jäsenkirje ja tuotantotilastoilmoitusten sekä jäsenmaksujen postitus 2.10.2012 Poikkeuksellisen sateisen kesän jälkeen tiedämme, että aumamittausten suorittaminen ei ole mieluinen tehtävä saatikka lukujen ilmoittaminen eteenpäin tilastoitavaksi. Tuotantotuloksella on merkitystä kokonaisuuden kannalta ja asiakkaille on tärkeätä tietää uhkaavan huono turvetilanne ajoissa niin, että he voivat varautua hankkimaan korvaavia polttoaineita riittävän ajoissa. Turvetta on korvattu huomattavan paljon kivihiilellä talven aikana. Tampere Scandic Turvepäivä-seminaari ja Bioenergia ry:n turvevaliokunnan kokous 22.10.2012 Puheenjohtaja osallistui tilaisuuteen ja turvevaliokunnan kokoukseen. Tupa täynnä kokousväkeä.

Jyväskylä Paviljonki STT ry:n hallituksenkokous 25.10.2012 Hallitus kokoontui Kone Agria Messujen aikaan Jyväskylään ja käsitteli ajankohtaiset asiat. Turpeen yleinen tilanne puhutti jonkin verran. Käsitellyistä asioista on kerrottu tässä julkaisussa aiemmin. Hallituksen kokouksessa olivat saapuvilla kaikki jäsenet, pj. Hannu Haavikko, vpj. Taisto Raussi, Hannu Isokääntä, Jarkko Juntunen, Risto Kokko, Simo Könnö, Pekka Purola, Jaakko Salminen, Kalevi Vilppola. Bioenergia ry:n yhteisöjäsenyydestä keskusteltiin ja päätettiin vielä selvitellä liittymisasiaa ja siirtää päätöksenteko myöhäisempään ajankohtaan. GTK:n turvevarojen kartoitusta ohjaavan työryhmän vuosikokous Otaniemessä 1.11.2012 Puheenjohtaja osallistui kokoukseen. Lähes kaikki työryhmän jäsenet olivat paikalla. Avauksessa kuulimme kaivosylitarkastaja Riikka Aaltosen ajatuksia yleisestä ilmapiiristä kaivannaisalalla ja keskustelun tasosta ei oikein voi saada kokonaiskuvaa mitä tulisi tehdä. GTK:ta kohtaan on myös taloudellisia tehostamistarpeita, mitä se tuo jatkossa heidän toimintaansa, ei voi vielä tietää. -Valtioneuvoston periaatepäätös 30.8.2012 soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä tuo mukanaan maankäytölle paljon uusia asioita. Ekosysteemipalvelujen näkökulma,

soiden ja turvemaiden käytöstä, hoidosta ja suojelusta saadaan merkittävä yhteiskunnallinen taloudellinen hyöty. -Maankäytön kohdentaminen ojitetuille tai luonnontilaltaan muuten merkittävästi muuttuneille soille ja turvemaille. Linjaus tukee tarkastettuja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita (vn.p 1.3.2009) -Otetaan käyttöön luonnontilaisuusasteikko. Luokittelu tulisi tehdä yhtenäisin kriteerein. -GTK on tehnyt merkittävästi luonnontilaisuusluokittelua kartoitusten yhteydessä. -Omavalvontatarkastukset ympäristörakenteiden toimivuuden osalta kahden viikon välein kaikilla tuotantosoilla ja raportointi. Jatkuvatoimiset mittalaitteistot mittaamaan typpeä, kiintoainesta ja humusta. Fosforin mittaaminen jatkuvatoimisesti ei onnistu vielä. Pöyryn linjauksia; Päästöoikeuden alhainen hinta auttaa turvetta. Turpeen saatavuudessa ongelmia. Voimakas poliittinen tahtotila. Turvetta tullaan korvaamaan hiilellä. Menetetään turpeen työllisyys. Tuontiriipuvuus kasvaa, kauppatase -170 mlj.. -Kuitupuuta ohjautuu polttoon ja seurauksena teollisuuden puunsaanti vaikeutuu. Arvion mukaan turpeen käytö laskee puoleen nykytasosta 10-15 vuoden aikana nykyisillä vero- ja tukiohjauksilla. Maailman fossiilisten polttoaineitten käytön osuus tällä hetkellä noin 88% ja vuonna 2050 noin 60%. ET:n ehdoton kanta on, että turve on mukana pitkälle tulevaisuuteen. Tulee muistaa, että 90% turpeen käytöstä on päästökaupan piirissä. -Kimmo Virtanen 2012 tutkittu 365 suota ja löydetty keskimäärin 89 ha:n soita. Kartoitettu 2012 2650 ha ja raportoitu 45283 ha. -Kesä 2013 ohjelmaan Rovaniemi, Pello, Paltamo, Puolanka, Vaala Keitele, Sonkajärvi, Kokkola, Lohtaja, Kälviä, Kannus, Veteli, Evijärvi, Halsua, Lappeenranta, Joutseno, Ylämaa, Savitaipale, Lemi ja Suomenniemi. GTK:n tutkimusohjelmien vastaava Samu Valpola, www.gtk.fi Turvevarojen tilinpitopalvelu: geodata.gtk.fi/turvevarojen tilinpito/index html. Myös kannattaa käydä katsomassa: paikkatietoikkuna.fi Bioenergiapäivät 14.11.2012 Kalastajatorppa Helsinki Puheenjohtaja osallistui Bioenergiapäiville ja piti valmistellun puheenvuoron aiheesta Tarvitseeko Suomi turvetta? Puheenvuoro ja siihen liittyvä Power Point esitys löytyy suomenturvetuottajat.fi sivuilta. Lyhennysotteen vakuudeksi Hannu Haavikko