POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1983 Nro 8 Nro 8 Kiertokirje virkapukineiden tilaaminen ja hinnat vuonna 1983 Posti- ja telehallitus on tehnyt Valtion Pukutehtaan ja Kestilä Production Oy: n kanssa hankintasopimuksen posti- ja lennätinhallituksen vahvistamien mallien mukaisten virkapukineiden toimittamisesta posti- ja telelaitoksen virkamiehille vuonna 1983. Virkapukineiden tilaamisessa noudatetaan valtion virkapukuavustuksista annettua asetusta (850/69), posti- ja telelaitoksen henkilökunnan virkapuvusta annettua asetusta (626/81) sekä posti- ja telelaitoksen erinäisen henkilökunnan virkapuvusta annettuja posti- ja telehallituksen määräyksiä (Säännöskokoelma IX. 1 ja IX.2.) Virkapuvun on oikeutettu tilaamaan posti- ja telelaitoksen virkasuhteessa ja virkasuhteeseen verrattavassa palvelussuhteessa oleva henkilö. Sama koskee myös edellä mainitussa virka-tai palvelussuhteessa posti- ja telelaitokseen olevaa viransijaisena toimivaa sekä virkaa tai tointa toimittavana hoitavaa henkilöä. Virkapukuavustus annetaan perushankintaavustuksena tahi uusinta-avustuksena. Perushankinta-avustus annetaan silloin kun virkamies hankkii ensimmäisen kerran virkapuvun. Avustus on 90 % pakollisten virkapukineiden hankintahinnasta. Uusinta-avustus annetaan virkamiehen tehdessä pakollisten virkapukineiden uusintahankintoja. Avustus on 60 % ja se annetaan sen virkapukineen hankkimiseksi, joka kulloinkin on käytöstä aiheutuneen uusinnan tarpeessa. Verotuksessa omakustannusosuus voidaan esitetystä selvityksestä katsoa vähennyskelpoiseksi tulonhankkimiskustan nukseksi. (Veroh allitu ksen julkaisu 181/80. Verohallinnon käsikirja.) Virkapukineet tilataan lomakkeella Virkapukineiden tilaus (Nro 44310). Tilauslomakkeen täyttää virkapuvun tilaaja, minkä jälkeen esimies vahvistaa tilauksen ja lähettää sen hyväksyttäväksi asianomaisen yksikön päällikölle. 128300474Y Hyväksyjän velvollisuutena on tarkastaa, että hinnat on merkitty oikein ja että laskutoimitukset on oikein suoritettu. Hyväksyjä merkitsee tilauslomakkeeseen myös laskutusosoitteen. Tilaukset, jotka on väärin täytetty tai jotka ovat ilman hyväksyjän allekirjoitusta, valmistaja palauttaa korjattaviksi. Virkamies saa samanaikaisesti tilata vain yhden virkapukukappaleen. Poikkeuksina ovat paitapuserot ja housut, joita saa kerrallaan tilata kaksi kappaletta. Naispuoliset virkamiehet voivat tilata samalla kertaa sekä hameen että housut. Mikäli samanaikaisesti tilataan sekä numeroettä mittatyönä valmistettavia virkapukineita, tilaukset on tehtävä eri tilauslomakkeella. Miespuolisten postiasema I hoitajien ja miespuolisten virkamiesten sekä esimiesten ja vahtimestareiden takki ja housutilaukset lähetetään Kestilä Production Oy PL 171, 20101 TURKU 10. Edellä mainittujen paitapuserotilaukset sekä kaikkien muiden virkamiesryhmien kaikki virkapukinetilaukset toimitetaan Valtion Pukutehtaalle PL 8, 13101 HÄMEENLINNA 10. Työlakit tilataan edelleenkin PTL:n päävarastosta PL 284, 40101 JYVÄSKYLÄ 10. Virkapukineet lähetetään suoraan tilaajille postiennakolla. Oman osuutensa virkapukineiden hinnoista tilaaja maksaa lunastaessaan postiennakon. Numeropukineet toimitetaan 6 8 viikon kuluttua tilauksen saapumisesta valmistajalle. Mittojen mukaan tehtävien pukirnien toimitusaika on noin 8 10 viikkoa. Jos pukukappaleissa havaitaan vikoja tai pukine on kooltaan sopimaton valmistaja on sitoutunut suorittamaan niiden korjaukset tai vaihdot korvauksetta asianomaisen tilaajan vaatimuksesta. Vaatimukset on esitettävä 14 vuorokauden kuluessa virkapukineiden vastaanottamisesta. Valmistajat toimittavat virkapukineet tilaajille Postiasemille jakelu nro 5 Liitteenä Virkapukineiden hinnasto
2 vuoden 1983 hinnoin mikäli hyväksytyt tilaukset Tällä kiertokirjeellä kumotaan kiertokirje nro ovat saapuneet valmistajille viimeistään 93/81. 31.12.1983. Tammi- ja heinäkuussa ei tilauksia toimiteta. Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 1983 Hallintoylijohtaja Lauri Kuusisto Sosiaalipäällikkö Eelis Aikio
VTRKAPUKINEIDEN H INNAT VUO NNA 1983 1.1. 31.5. (Lvv 14 %) 3 Kokonais- Uusintahankinta Perushankinta hinta POSTI- JA TELE- VIRKAMIEHET JA POSTI- ASEMANHOITAJAT Miehen virkapuvun takki 280 112,00 168,00 28,00 252,00 Miehen virkapuvun housut 124 49,60 74,40 12,40 111,60 Naisen virkapuvun takki 228 91,20 136,80 22,80 205,20 Naisen virkapuvun liivi 121 48,40 72,60 12,10 108,90 Naisen virkapuvun hame 106 42,40 63,60 10,60 95,40 Naisen virkapuvun housut 133 53,20 79,80 13,30 119,70 JAKAJAT JA Miehen virkapuvun pusero 253 101,20 151,80 25,30 227,70 Miehen virkapuvun housut 169 67,60 101,40 16,90 152,10 Miehen päällystakki 379 151,60 227,40 37,90 341,10 Päällystakin irtovuori 82 32,80 49,20 8,20 73,80 Päällystakin turkiskaulus 73 29,20 43,80 7,30 65,70 Talvipusero 206 82,40 123,60 20,60 185,40 Talvipusero turkiskaulus 73 29,20 43,80 7,30 65,70 Naisen virkapuvun pusero 246 98,40 147,60 24,60 221,40 Naisen virkapuvun ham e 131 52,40 78,60 13,10 117,90 Naisen virkapuvun housut 148 59,20 88,80 14,80 133,20 Naisen päällystakki 314 125,60 188,40 31,40 282,60 Irtovuori ja turkiskaulus sama hinta kuin m iesten Postimiesten ja jakajien lakit Kenttälakki 55 22,00 33,00 5,50 49,50 Turkislakki 105 42,00 63,00 10,50 94,50 Venelakki 47 18,80 28,20 4,70 42,30 A utonkuljettajien lakit Kenttälakki 59 23,60 35,40 5,90 53,10 Turkislakki 109 43,60 65,40 10,90 98,10 Venelakki 57 20,40 30,60 5,10 45,90
4 VIRKAPUKINEIDEN H INNAT VUO NNA 1983 1.1. 31.5. (Lvv 14 %) Kokonais- Uusintahankinta Perushankinta hinta Virkapuvun takki 315 126,00 189,00 31,50 283,50 Virkapuvun housut Päällystakki, talvipusero, irto vuori ja turkiskaulus sama hinta kuin yllä 150 60,00 90,00 15,00 135,00 PAITAPUSERO Väri ruskea ja sininen Miesten 84 33,60 50,40 8,40 75,60 Naisten 79 31,60 47,40 7,90 71,10 Työ takki miesten lyhyt 45,60 18,24 27,36 4,56 41,04 Työtaki m iesten pitkä 85 34,00 51,00 8,50 76,50 Työtakki naisten 65,65 26,26 39,39 6,57 59,08 MITTAPUKINEET POSTI- JA TELE- VIRKAMIEHET JA POSTIASEMA I HOITAJAT Miehen virkapuvun takki 350 140,00 210,00 35,00 315,00 Miehen virkapuvun housut 154 61,60 92,40 15,40 138,60 Naisen virkapuvun takki 334 133,60 200,40 33,40 300,60 Naisen virkapuvun liivi 181 72,40 108,60 18,10 162,90 Naisen virkapuvun ham e 159 63,60 95,40 15,90 143,10 Naisen virkapuvun housut 194 77,60 116,40 19,40 174,60 POSTINJAKAJAT JA Miehen virkapuvun pusero 362 144,80 217,20 36,20 325,80 Miehen virkapuvun housut 227 90,80 136,20 22,70 204,30 Miehen päällystakki 545 218,00 327,00 54,50 490,50 Päällystakin irtovuori 98 39,20 58,80 9,80 88,20 Talvipusero 310 124,00 186,00 31,00 279,00 Naisen virkapuvun pusero 371 148,40 222,60 37,10 333,90 Naisen virkapuvun hame 195 78,00 117,00 19,50 175,50 Naisen virkapuvun housut 217 86,80 130,20 21,70 195,30 Naisen päällystakki 475 190,00 285,00 47,50 427,50 Päällystakin irtovuori 98 39,20 58,80 9,80 88,20 Virkapuvun takki 385 154,00 231,00 38,50 346,50 Virkapuvun housut 180 72,00 108,00 18,00 162,00
VTRKAPUKINEIDEN H INNAT VUO NNA 1983 1.6. 31.12. (Lvv 16 %) 5 Kokonais- Uusintahankinta Perushankinta hinta POSTI- JA TELE- VIRKAMIEHET JA POSTI- ASEMA I HOITAJAT Miehen virkapuvun takki 280 112,00 168,00 28,00 252,00 Miehen virkapuvun housut 124 49,60 74,40 12,40 111,60 Naisen virkapuvun takki 233 93,20 139,20 23,30 209,70 Naisen virkapuvun liivi 124 49,60 74,40 12,40 111,60 Naisen virkapuvun ham e 108 43,20 64,80 10,80 97,20 Naisen virkapuvun housut 136 54,40 81,60 13,60 122,40 POSTINJAKAJAT JA Miehen virkapuvun pusero 259 103,60 155,40 25,90 233,10 Miehen virkapuvun housut 173 69,20 103,80 17,30 155,70 Miehen päällystakki 388 155,20 232,80 38,80 349,20 Päällystakin irtovuori 84 33,60 50,40 8,40 75,60 Päällystakin turkiskaulus 75 30,00 45,00 7,50 67,50 Talvipusero 211 84,40 126,60 21,10 189,90 Talvipusero turkiskaulus 75 30,00 45,00 7,50 67,50 Naisen virkapuvun pusero 252 100,80 151,20 25,20 226,80 Naisen virkapuvun ham e 134 53,60 80,40 13,40 120,60 Naisen virkapuvun housut 152 60,80 91,20 15,20 136,80 Naisen päällystakki 321 128,40 192,60 32,10 288,90 Irtovuori ja turkiskaulus 84 33,60 50,40 8,40 75,60 sama hinta kuin miesten 75 30,00 45,00 7,50 67,50 Postimiesten ja jakajien lakit Kenttälakki 56 22,40 33,60 5,60 50,40 Turkislakki 107 42,80 64,20 10,70 96,30 Venelakki 48 19,20 28,80 4,80 43,20 Autonkuljettajien lakit Kenttälakki 60 24,00 36,00 6,00 54,00 Turkislakki 112 44,80 67,20 11,20 100,80 Venelakki 52 20,80 31,20 5,20 46,80
6 VIRKAPUKINEIDEN H INNAT VUO NNA 1983 1.1. 31.5. (Lvv 14 %) Kokonaishinta Uusintahankinta Perushankinta Virkapuvun takki 315 126,00 189,00 31,50 283,50 Virkapuvun housut 150 60,00 90,00 15,00 135,00 Päällystakki, talvipusero, irtovuori ja turkiskaulus sama hinta kuin yllä PAITAPUSERO Väri ruskea ja sininen Miesten 86 34,40 51,60 8,60 77,40 Naisten 81 32,40 48,60 8,10 72,90 Työtakki m iesten lyhyt 45,60 18,24 27,36 4,56 41,04 Työtakki m iesten pitkä 85 34,00 51,00 8,50 76,50 Takki naisten 65,65 26,26 39,39 6,57 59,08 MITTAPUKINEET POSTI- JA TEI.E- VIRKAMIEHET JA POSTIASEMA I HOITAJAT Miehen virkapuvun takki 350 140,00 210,00 35,00 315,00 Miehen virkapuvun housut 154 61,60 92,40 15,40 138,60 Naisen virkapuvun takki 342 136,80 205,20 34,20 307,80 Naisen virkapuvun liivi 185 74,00 111,00 18,50 166,50 Naisen virkapuvun ham e 163 65,20 97,80 16,30 146,70 Naisen virkapuvun housut 198 79,20 118,80 19,80 178,20 POSTINJAKAJAT JA Miehen virkapuvun pusero 371 148,40 222,60 37,10 333,90 Miehen virkapuvun housut 232 92,80 139,20 23,20 208,80 Miehen päällystakki 558 223,20 334,80 55,80 502,20 Päällystakin irtovuori 100 40,00 60,00 10,00 90,00 Talvipuseo 317 126,80 190,20 31,70 285,30 Naisen virkapuvun pusero 380 152,00 228,00 38,00 342,00 Naisen virkapuvun hame 200 80,00 120,00 20,00 180,00 Naisen virkapuvun housut 222 88,80 133,20 22,20 199,80 Naisen päällystakki 486 194,40 291,60 48,60 437,40 Päällystakin irtovuori 100 40,00 60,00 10,00 90,00 Virkapuvun takki 385 154,00 231,00 38,50 346,50 Virkapuvun housut 18 72,00 108,00 18,00 162,00