Luotettavuutta, laatua ja turvallisuutta Trust, Quality & Progress
Tätä on 2 n tarina Kiwa syntyi laadusta ja turvallisuudesta. Alun perin 1940-luvulla meitä oli pieni virkamiesjoukko, jonka tavoitteena oli varmistaa juomaveden laatua Hollannissa. Kasvoimme tunnetuksi veteen liittyvien laitteiden testausorganisaationa. Logomme majava symboloi tätä yrityksemme kasvutarinaa. Kasvoimme suuremmaksi laatutaloksi saadessamme mukaamme vaarallisten materiaalien tarkastuksiin erikoistuneen Shield-yrityksen. Vieläkin suuremman loikan teimme, kun saimme perheeseemme suomalaista alkuperää olevan Inspectan Pohjoismaiden johtavan testaus-, tarkastus- ja sertifiointiyrityksen. Tänä päivänä tarjoamme laadun ja turvallisuuden palveluita yli 4600 asiantuntijan voimin 50 maassa. Kuulumme jo nyt maailman suurimpien tarkastus-, testaus- ja sertifiointiyritysten joukkoon. Vaikka olemme suuri ja kansainvälinen toimija, fokuksenamme on olla asiakasta lähellä ja varmistaa asiakkaamme liiketoimintaa niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Meillä lla on kolme tärkeää asiakaslupausta, jotka ohjaavat päivittäistä työtämme. Ensiksi, pyrimme aina toimittamaan mitä lupaamme ja täyttämään odotuksesi. Haluamme myös kuunnella ja ymmärtää haasteitasi. Kolmanneksi pyrimme luomaan tuntuvaa arvoa liiketoiminnallesi. Uskomme, että nämä kolme asiaa varmistavat kumppanuutemme asiakkaidemme menestyksessä. Tänäkin päivänä meillä on yksi tärkeä päämäärä mielessämme: miten voimme turvata laatua ja turvallisuutta yhteiskunnassamme. Tästä syystä olemme valinneet sloganiksemme - Trust, Quality & Progress. Suomi Yli 570 työntekijää 29 toimistoa Palvelut: Yhteensä n. 200 erilaista testaus-, tarkastus-, sertifiointi- ja konsultointipalvelua Lisäksi n. 200 koulutusta vuodessa Lisätietoa: www.inspecta.fi Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti, Viro, Latvia, Liettua, Puola Yli 1 600 työntekijää Yli 75 000 asiakasta Yli 400 000 tarkastusta vuodessa Vuosittainen liikevaihto yli 180 MEUR Kiwa Maailmanlaajuisesti top 20 tarkastus-, testaus- ja sertifiointiyritys (TIC) Yli 4650 asiantuntijaa Palveluita useille toimialoille Yhteensä 4650 työntekijää Yhteisliikevaihto n. 500 MEUR Toimintaa yli 50 maassa Top 20 testaus-, tarkastus- ja sertifiointiyritys
Liiketoimintamme kulmakivet Työskentelemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa voidaksemme parantaa heidän turvallisuuttaan ja tuottavuuttaan, puhumattakaan kilpailueduista sekä markkinoilla erottautumisesta. Liiketoimintahyödyt kasvavat laadun ja luotettavuuden vahvistamisella tämä on liiketoimintaideologiamme kivijalka. Tunnuslauseemme onkin Trust, Quality & Progress. Autamme asiakkaitamme todentamaan standardienmukaisuutta ja tuemme heitä laadun ja prosessien parantamisessa. Palveluidemme avulla voidaan tunnistaa piileviä riskejä ja valmistautua ennalta arvaamattomaan ennen kuin riskit muuttuvat kustannuksiksi, toimintahäiriöiksi tai pahimmassa tapauksessa henkilövahingoiksi. n palvelut auttavat asiakkaita onnistumaan liiketoiminnassaan turvallisemmin, laadukkaammin, kestävämmin ja tuottavammin eli vastuullisemmin. Toimintamme ei palvele ainoastaan sinua, yritystäsi ja sen asiakkaita, vaan myös koko yhteiskuntaamme. Puolueettomuus ja riippumattomuus Suurin osa toiminnastamme on ulkopuolisen, suomalaisen ja riippumattoman tahon (FINAS) arvioimaa ja siksi myös ehdottoman tasalaatuista. Näin ollen meillä on edellytykset toimia puolueettomana ja riippumattomana kolmantena osapuolena, asiakkaidemme tarpeita kunnioittaen. Riippumattomuudelle asetetaan erityisen korkeat vaatimukset tarkastus- ja sertifiointitoiminnassa. Ohjaamme liiketoimintojamme alan standardien mukaisilla, akkreditoiduilla toimintajärjestelmillä. Tarkastus- ja sertifiointitoiminnan kokonaistaloudellisuutta, markkinakelpoisuutta, luvanmukaisuutta ja henkilöstökehitystä seurataan yllämainitun lisäksi tähän tarkoitukseen perustettujen, erillisten juridisten yhtiöiden kautta (Inspecta Tarkastus Oy ja Inspecta Sertifiointi Oy). 3
teollisuudelle Testaus Tarkastus Sertifiointi Monitorointi Kalibrointi Varmennus Koulutus Toimitusvalvonta Henkilö- ja koneturvallisuus! Kuntoarvio, elinikäarviot, vaurioselvitykset Painelaiteseurantasuunnitelmat NDT/DT rikkomaton ja rikkova testaus Mittauslaitteiden kalibrointi ja varmennus Tarkastussuunnitelmat QA/QC Painelaitteet Nosturit- ja nostolaitteet Ydintekniset laitteet TARKASTUS- JA TESTAUSKOHTEET Henkilö- ja menetelmäpätevöinti Generaattorit Kattilat Lämmönvaihtimet Säiliöt 4 Putkistot Turb
Kovuusmittaukset biinit Lämpö- ja kaasukuvaukset Endoskooppitarkastus Silmämääräinen tarkastus (VT) Magneettijauhetarkastukset (MT) Tunkeumanestetarkastukset (PT) Radiografiset tarkastukset (RT) Digiröntgen NDT TESTAUSMENETELMÄT Ultraäänitarkastukset (UT) Pyörrevirtatarkastukset Vuototarkastukset Materiaalintunnistus (PMI) Jäljennetarkastus Phased Array -tarkastus TOFD-tarkastus EMAT-tarkastus IRIS-tarkastus Floorscan-tarkastus Pipescan-tarkastus T-Scan Oksidikalvojen paksuus LFTE MFL SLOFEC Eddymax Array ET Värähtelymittaus Betonin tutka- ja mikroaaltotutkimus Academyn koulutukset Turva-automaation arviointi Suunnitelmatarkastukset Kemikaalilaitteistot 5
rakennetulle ympäristölle Tarkastus Tutkimus Monitorointi Kalibrointi Varmennus Sertifiointi Koulutus LAKISÄÄTEISET LAKISÄÄTEISETTT JA JALISÄPA LISÄPA Mittaus Taitorakennetutkimus Verkostotarkastus Painelaitteet Ovet Hissit, liukuportaat Paloturvallisuus Sähköturvallisuus Putkistotutkimukset KUNTOTUTK Kuntoarviot Parveketutkimukset Ilmanvaihtotutkimukset Lämpökamerakuvaukset Betonirakennetutkimukset 6 Julkisivu tutkimuks
TARKASTUKSET TARKASTUKSET ALVELUT PALVELUT Academyn koulutukset Kunnossapitotarveselvitys Due Diligence Rakennusautomaation kunto Rakennesuunnittelu Energiakatselmus ja -tehokkuus Kosteus- ja homevauriotutkimukset Paalumittaus Mikrobilaboratorio, kemian laboratorio, asbesti- ja betonilaboratorio KIMUKSET uset Projektinjohto ja -valvonta Vaurioselvitys Asbesti- ja haitta-ainekartoitus Korjaushankesuunnittelu Sisäilmatutkimus 7
johtamiseen ja laadunvarmistukseen Sertifiointi Arviointi Koulutus Tuotesertifioinnit Rakentaminen ja infra Rakennustuotteiden CE- ja FI-sertifiointi, varmennustodistus ja tyyppihyväksyntä Kantavien metallirakenteiden CE-merkintä (EN 1090-1) INSTA-CERT -tuotesertifiointi Kaukolämpöputkien EHP-sertifiointi Päällystealan PANK-hyväksyntä Kauppa Maksupäätelaitteiden sertifiointi Tekstiilien hoito-ohjemerkinnät Henkilösertifioinnit NDT-testaajat Nostolaitetarkastajat Köysiratojen vastaavat hoitajat Ydinvoimalaitoksen määräaikaistarkastuksen pätevöinnit Telineasentajat Siivouksen tekninen laatu (INSTA 800) Henkilöpätevyysrekisteri Kattilalaitoksen käytönvalvojat Hitsauskoordinoijat Muoviputkihitsaajat Turvallisuusjärjestelmien suunnittelijat 8 Johtamisjärjestelmien sertifioinnit ja arvioinnit Laatu Laatujärjestelmän sertifiointi (ISO 9001) Liiketoiminnan jatkuvuudenhallinnan sertifiointi (ISO 22301) Toimittaja-arviointi Green Card Tietoturvallisuus Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän sertifiointi (ISO/IEC 27001) Valtionhallinnon tietoturvatasoarviointi (VAHTI 2/2010 + muut VAHTIsuositukset) Salassa pidettävän tiedon suojauskykyauditointi (Katakri) Tietoturvallisuusjohtamisen tasoarviointi Tietoturvallisuuden asennemittaus Työterveys ja -turvallisuusjohtaminen Työkykyjohtamisen arviointi Työturvallisuusarviointi ja asennemittaus Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi (OHSAS 18001) Sertifiointi ja uudelleen sertifiointi 20172018 valmistuvan ISO45001 mukaan HSEQ-arviointi Vastuullisuus ja kestävä kehitys Energiatehokkuusjärjestelmän sertifiointi (ISO 50001) Ympäristöjärjestelmän sertifiointi (ISO14001) Ympäristöjärjestelmän verifiointi (EMAS) Arvoketjun hallinta ja kaupankäynti Toimittaja-arviointi Green Card HSEQ-arviointi Terveydenhuolto Terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sertifiointi (ISO 13485) Puhtaanapito ja kuljetus Clean Card -arviointi Tieliikenteen turvallisuus (ISO39001) Elintarvikeala Elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien sertifiointi (ISO 22000 ja FSSC 22000) Vilja- ja öljykasvien kaupan sertifiointi (COCERAL GTP) Gluteenittomien tuotteiden merkkijärjestelmän auditointi Rehulisäaineiden valmistus (FAMI-QS)
Informaatioteknologia Palvelunhallintajärjestelmien sertifiointi (ISO/IEC 20000) Prosessien kyvykkyys- ja kypsyysarvioinnit (CMMI ) Tietojärjestelmien SÄHKE2-sertifiointi Metsäteollisuus ja energia Metsien sertifiointi (PEFC) Puun alkuperäketjun sertifiointi (PEFC ja FSC ) Päästökaupan todentaminen Sähkön alkuperän todentaminen Kasvihuonekaasupäästöjen verifiointi Kestävyysjärjestelmän todentaminen Uusiutuvan energian sertifiointi (RECS) Valmistava teollisuus Hitsauksen laadunvarmistus (ISO 3834) Palvelut Markkinatutkimukset (ISO 20252) Vastaajapaneelit (ISO 26362) Käännöspalvelut (EN 15038) Laatu Vastuullisuus ja kestävä kehitys YLEISET JOHTAMISJÄRJESTELMÄT Työterveys ja -turvallisuus Tietoturvallisuus Alihankinta ja kaupankäynti Elintarvikeala TOIMIALAKOHTAISET JOHTAMISJÄRJESTELMÄT HENKILÖPÄTEVÖINNIT Puhtaanapito Kuljetus TUOTTEIDEN JA TUOTANNON LAATU Metsäteollisuus Energia Academyn koulutukset Terveydenhuolto Henkilösertifioinnit ja -rekisteripalvelut Rakennustuotteet Tekstiilit Hitsauksen laatu Informaatioteknologia 9
Academy Yli 200 koulutusta vuosittain Kouluttautuminen on tehokas tapa pysytellä teknisen kehityksen ja ulkoisten vaatimusten tasalla. Johtavana tarkastus-, testaus- ja sertifiointipalvelujen tuottajana Kiwa Inspecta tarjoaa asiantuntevia, käytännönläheisiä ja korkeatasoisia koulutuspalveluja niin yksilöille kuin yrityksille. Koulutustoimintamme kattaa laajan valikoiman seminaareja, koulutuksia ja valmennuksia, jotka painottuvat erilaisten toimialojen tekniikkaan, turvallisuuteen sekä johtamisjärjestelmien kehittämiseen. Tieto on valtaa. Älä jää kilpailijoiden jalkoihin, vaan kehitä osaamistasi ja kiilaa kehittyjien kärkeen. Tervetuloa koulutuksiimme. Koulutuskategoriamme Automaatioturvallisuus ja toiminnallinen turvallisuus Elintarvikkeet Energia ja ympäristö Hissit, ovet ja muut laitteet Kaivokset, laitokset ja kemikaalit Kiinteistöt ja rakenteet Koneturvallisuus Mittauslaitteet ja kalibrointi Nostolaitteet ja nosturit Painelaitteet ja hitsaus Palo- ja sammutusjärjestelmät Prosessit, auditointi ja laatu Rakennustuotteet Sähkö, ATEX ja EX Tietoturvallisuus ja IT-palvelut Työterveys ja työturvallisuus 10
11
www.inspecta.fi Inspecta Oy Asiakaspalvelu ma-pe 8-16 010 521 600 Lähetä sähköpostia: asiakaspalvelu@inspecta.com Jätä tarjouspyyntö