KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO KEUTA KERROTALOKOTEJA UUI KOTI KEUTAA. KAIKKI IHANATI LÄHELLÄ.
2 KAUPUNKI HELLII KAIKKIA AITEJANI Kaupungilla olen ihmisten ilmoilla ja aistin uudet tuulet ensimmäisenä. Täällä myös eilinen on muotia ja arki täynnä ajan kerrostumia. Kaupungilla ei tarvitse kiirehtiä, sillä olen valmiiksi perillä. Ulottuvillani ovat vehreät puistot istutuksineen ja kävelyreitteineen. Kaupungin rytmi kuljettaa löydöstä toiseen, terästää uteliaisuuteni ja pitää hereillä. Kaupungilla sydämeni sykkii voimakkaammin, kotona se lepää ja rentoutuu uutta päivää odottaen.
Koti kaupungissa. Kaiken keskellä. 3 Kokkolan keskustassa kaupungin merellisen historian vuosisataiset kerrostumat näkyvät asukkaiden ilona joka päivä. Meren rannalla sijaitsevasta kotikaupungista on helppo lähteä tuulettumaan upeaan saaristoluontoon. Kokkolasta on hyvät liikenneyhteydet maanteitse, junalla ja lentäen. Kaupungin keskustasta pääsee junalla Helsinkiin noin neljässä tunnissa. Vaasa sijaitsee noin 120 kilometriä etelämpänä ja Ouluun on noin 200 kilometriä. Lentokenttä sijaitsee 22 kilometrin päässä Kruunupyyssä ja viisi kilometriä Kokkolan keskustasta on yksi Pohjanlahden merkittävimmistä satamista. PALVELUT LÄHELLÄ Kokkolan keskustakodissa et tarvitse autoa, sillä kaikki hyvään elämiseen tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä. Naapurissa on suomen- ja ruotsinkieliset koulut sekä päiväkodit. Kotitalosi tuntumasta löytyy parikin lähikauppaa ja jo parin korttelin päässä on kauppatori, kävelykatu, ydinkeskustan monipuoliset palvelut sekä erinomainen harrastus- ja kulttuuritarjonta. LÄHIKAUPPA, KOULUT, PÄIVÄKODIT URHEILUTALO, UIMAHALLI, JÄÄHALLI VANHAKAUPUNGIN KAIKKI PALVELUT BUI RAUTATIEAEMA 1,3 KM KRUUNUNVOUDINTALO KEUPUITO
4 yitkoti.fi/chydeniuksenkartano
5 Uusi, huoleton kerrostalokoti. Aikaa nauttia elämästä. YIT Kodissa nautit huolella suunnitelluista ja toimiviksi tehdystä asumisen ratkaisuista sekä arkeasi helpottavasta modernista talotekniikasta. Valitse ihan uusi koti sinulle tehty. Tyylikäs rakennetaan aivan Kokkolan keskustan tuntumaan, hyvien palveluiden ja harrastuspaikkojen läheisyyteen. Kuusikerroksisen talon hissi kuljettaa sinut mukavasti oman kotiovesi luokse ja vieraille avaat ulko-oven kätevästi ovipuhelimella. TAOKA VARUTELU Kauniiden kotien varustelu on tasokas. Esimerkiksi asuinhuoneissa on parkettilattiat ja kosteiden tilojen keraamisissa laattalattioissa on huoneiston sähköön liitetty mukavuuslattialämmitys. Uutuuttaan hohtavassa keittiössä on muun muassa keraaminen liesi/erillisuuni ja keraaminen liesitaso sekä astianpesukone. Lasitetuilla parvekkeilla on pistorasia ja parvekematto. uurimmissa kodeissa on omat saunat. MONIPUOLINEN KOTIVALIKOIMA Chydeniuksenkartanossa on runsaasti erikokoisia ihastuttavia koteja, joiden koot vaihtelevat 28 114 m 2. Valitse ihan uusi kotisi oman elämäntilanteesi mukaan. Mitä nopeammin toimit, sitä enemmän voit vaikuttaa yksilöllisten tarpeidesi mukaan unelmakotisi sisustusratkaisuihin. Tutustu YIT Kodin rahoitusetuihin, yhtiölainaan ja 15 % maksuehtoon. Käytössäsi on myös taloyhtiön oma portaali, YIT Plus -palvelu. Uuden kodin hintaan sisältyy vapaavalintaiset sisustusmateriaalit vakiovalikoimastamme. Lue lisää osoitteesta yitkoti.fi tai tämän esitteen seuraavilta aukeamilta.
6 Uusi YIT Koti. Inspiraatioita elämään. Odotettavissa iloa, innostusta ja riemunkiljahduksia! Asumisen onni on isoja ja pieniä asioita yhdessä. Yksilölliset tarpeesi oivaltava tilankäyttö. isustus, jossa näkyvät ja tuntuvat omat toiveesi. Vapauden tunne ilman remonttihuolia. Virkistävä ja viihtyisä asuinympäristö, joka saa luovuutesi kukkimaan. Arkeasi helpottavat palvelut joita voit vaikka tilata luoksesi. Mikä sytyttää sinut? Toiveiden täyttäminen on intohimomme, kerro omasi. KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA yitkoti.fi
7 YIT Kodin rahoitusratkaisut UUI AUNTO EDULLIELLA MAKUEHDOLLA 15 % rahoitusetu tarkoittaa, että maksat kaupanteon yhteydessä vain 15 % asunnon velattomasta hinnasta. Loppuosa maksetaan vasta lähellä asunnon valmistumista. TOIMI AJOIA, HYÖDYT ENEMMÄN 15 %:n maksuehto mahdollistaa kaupan tekemisen jo rakentamisen alkuvaiheessa. Tästä on sinulle etua: Valittavanasi on enemmän vapaita asuntoja. Alussa voit vaikuttaa enemmän oman kodin sisustusratkaisuihin. Et maksa nykyisen kotisi asumiskulujen lisäksi rakenteilla olevan asunnon kuluja. 15 % rahoitusetu antaa sinulle aikaa järjestellä asunnon lopullisen rahoituksen. aat aikaa vanhan asuntosi myymiseen. yitkoti.fi/rahoitus YHTIÖLAINAN EDUT Yhtiölaina sopii sinulle, jos et halua sitoutua henkilökohtaiseen pankkilainaan. aat yhtiölainan ilman erillisiä vakuuksia.*) äästät aikaa ja vaivaa, sillä yhtiölaina on valmiiksi kilpailutettu. Yhtiölainassa maksetaan yleensä aluksi vain korkoja, jolloin rahaa voi käyttää esim. sisustamiseen. Asunto voi olla helpompi myydä, jos siinä on yhtiölainaa. Tällöin ostajat eivät karsiudu siksi, etteivät saa pankista niin isoa henkilökohtaista lainaa. *) Jos asunnon yhtiölainaosuudeksi jää enemmän kuin 50 % asunnon velattomasta hinnasta, maksetaan asuntoyhtiön ennakkotilille 3 4 kuukauden pääomavastikkeita vastaava summa. Kysy lisää YIT Asuntomyynnistä. YHTIÖLAINA JOUTAA Ensimmäiset 1 2 vuotta asunnon valmistumisen jälkeen maksat yhtiölainasta yleensä ainoastaan korkoa. Tämän jälkeen korkoihin lisätään myös yhtiölainan lyhennykset, jolloin pääomavastikkeen suuruus nousee. Halutessasi voit maksaa osittain tai kokonaan oman osuutesi taloyhtiön lainasta juuri ennen kotisi valmistumista. Jos maksat yhtiölainan kokonaan pois jo ennen asunnon valmistumista, et maksa pääomavastiketta lainkaan. Voit myös myöhemmin lyhentää yhtiölainaa joko osittain tai kokonaan. Ylimääräinen lyhennys on yleensä mahdollista 1 2 kertaa vuodessa lainaehdoista riippuen. Jos myyt asunnon ennen laina-ajan umpeutumista, siirtyvät jäljellä oleva yhtiölaina ja siihen liittyvät pääomavastikkeet uuden omistajan vastuulle. Tarkemmat lainaehdot kerrotaan asuntoosake-yhtiön asiakirjoissa, joihin ostaja on velvollinen tutustumaan ennen kaupan tekoa.
8 YIT Plus -palvelu OMAN KOTITALOI AUKKAIDEN KOHTAAMIPAIKKA 24/7 yit.fi/plus YIT Plus on kaikille YIT Kodin ostajille tarkoitettu uusi, sähköinen palvelu. e on uuden kotitalosi oma foorumi, jolla saat vaivattomasti yhteyden naapureihisi, pysyt perillä taloyhtiön ja oman kotisi tärkeistä asioista, seuraat tuoreimpia uutisia, ilmoittaudut mukaan tärkeisiin kokouksiin tai järjestät sellaisen itse. Voit myös tilata erilaisia tuotteita ja palveluita. YIT Plussan avulla seuraat kotitalosi asioita aitiopaikalta - ja liityt mukaan parilla klikkauksella! KAIKKI OMATA KODITA aat mahdollisuuden rekisteröityä YIT Plus -palveluun kaupanteon yhteydessä. Näin pääset seuraamaan kotitalosi valmistumista vaihe vaiheelta. YIT Plus -palvelusta löydät sinulle tärkeät tiedotteet ja dokumentit: asunnonostajan opas, kodinkoneiden käyttö-ohjeet, taloyhtiön asiakirjat, hyödylliset linkit huoltopalveluun ja taloyhtiön turvallisuusohjeet. Näet myös oman kotisi pohjakuvat, materiaalit ja kalusteet. OTA YHTEYTTÄ, OALLITU TAI JÄRJETÄ ITE! YIT Plus -palvelun kautta voit myös ottaa yhteyttä naapureihisi ja keskustella heidän kanssaan. Kotitalosi yhteisellä foorumilla tai kahden kesken, ihan miten itse haluat. YIT Plus -palvelusta näet, mitä tapahtumia on tulossa. Voit myös itse järjestää tilaisuuden ja toimia kokoonkutsujana. Taloyhtiön kokoukset, pihajuhlat, kirpputorit, tupaantuliaiset, merkkipäivät paljon mahdollisuuksia kaikille! YIT Plus -palvelu kehittyy ja täydentyy uusilla toiminnoilla jatkuvasti. YIT PLU ON UUNNITELTU HELPOKI KÄYTTÄÄ NIIN TIOKONEELLA, TABLILLA KUIN PUHELIMELLA. IPAD JA IPHONE- KÄYTTÄJÄT VOIVAT LADATA ILMAIEN MOBIILIOVELLUKEN, JONKA AVULLA YIT PLU TULEE PUHELIMEEI.
9 yitkoti.fi/sisustus YIT Kodin sisustusteemat VALITE UPEA KOKONAIUU ILMAN LIÄHINTAA Kun ostat uuden YIT Kodin ennen materiaalivalintojen tilauspäivää, saat samaan hintaan valita minkä tahansa kolmesta valmiista teemakokonaisuudesta (Kuura, Luoto, Hehku). Voit myös yhdistellä eri teemojen materiaaleja ja varusteita ilman lisäveloitusta. MII RAUHAA, TOIMI AJOIA Materiaalit valitaan kaupanteon jälkeen. Tarkista saatavilla olevat materiaalivaihtoehdot YIT Asuntomyynnistä. Palauta valintalomakkeet täytettyinä nimetylle muutostyöinsinöörillesi tai YIT Asuntomyyntiin. Viimeisen tilauspäivän ja muut tärkeät tiedot löydät YIT Kodin Materiaalivalinnat -aineistosta. Tilauspäivät ovat sitovia ja että niiden umpeuduttua YIT Rakennus Oy valitsee kotien materiaalit. Myöhemmin esitettyjä valintatoiveita emme voi toteuttaa. YIT Rakennus Oy hankkii ja asentaa kaikki tarvittavat materiaalit. Huomioithan, että rakentamisen aikana esimerkiksi kodinkonetyyppi saattaa muuttua toiseksi vastaavanlaiseksi sen valmistajasta johtuen. Tästä ei luonnollisestikaan aiheudu sinulle lisäkustannuksia. Aukeaman kuva ovat esimerkki jo toteutuneesta YIT Kodista. Irtaimisto ei sisälly tuotekokonaisuuteen.
10 Monipuolinen valikoima erilaisia koteja! Taiteilijan näkemys Taiteilijan näkemys
AUNTOYHTIÖ Pengerkuja 3, 67100 Kokkola Yhtiössä on yksi kuusikerroksinen kerrostalo. AEMAKAAVA Alueen asemakaavasta saa tietoja Kokkolan kaupungin kaavoituksesta puh. 06 8289 111. TONTTI Kortteli: 3 Tontti: 1 Kaupunki: Kokkola Kaupunginosa: Hakalahti Tontin pinta-ala: 4 896 m² Asuntojen lukumäärä: 40 kpl Huoneistoala: 2 025,² 11 Tontin omistavat määräosin taloyhtiöt: (1. vaihe) ja Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi (2. vaihe). HUONEITOT 1 h+kt 28,0 m² 4 kpl 1 h+kt 31,0 m² 5 kpl 2 h+kt 34,² 4 kpl 2 h+kt 37,² 4 kpl 2 h+kt+s 48,0 m² 4 kpl 2 h+kt+s 49,0 m² 6 kpl 3 h+kt+s 64,² 5 kpl 3 h+kt+s 74,0 m² 5 kpl 4 h+kt+s 83,² 1 kpl 4 h+kt+s 94,² 1 kpl 5 h+kt+khh+s 114,0 m² 1 kpl YHTEI JA TEKNI TILAT Talovarastot, tekniset tilat ja väestönsuoja sekä huoltotilat sijaitsevat rakennuksen 1. kerroksessa. Pihakatokset ovat yhteisiä Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovin kanssa. Yhtiön syväkeräyspiste, leikki-, viher- ja liikennealueet tehdään asemapiirroksen mukaisesti. AUTOPAIKAT Tontilla on yhteensä noin 80 autopaikkaa, joista Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenkartanon autopaikkoja on 40. Kaikki autopaikat ovat sähköistettyjä. Autopaikat myydään erillisinä osakkeina. ARKKITEHTIUUNNITTELU Linja Arkkitehdit Oy
KAARLELANKATU F ala nderi unti Urheilupuisto ikuja T opeliuks e nkatu katu inkatu ja H V älskä rinkatu 12 R aa henkatu U rheilukatu P a kkahuoneenkatu P uistokatu K usta a Aadolfinkatu Läntinen Kirkkokatu Härnösandinkatu ormesta P rinkatu Englanninpuisto Is okatu R a nta katu V a pa ude ntie Keskuspuisto Meijerikatu K a uppatori Antti C hydeniuks enkatu V irka kuja V aatturinkatu K aarlela nkatu P engerkuja P engerkatu e pänkatu P uusepä nk. Ha kalahdenkatu V älikatu maps4news.com/ HERE V aatturinp. T yynikatu Metsä stäjä nkatu R uneberginp. Lä ä kä rinkatu Holminkatu katu rinkatu orva airaala Itäinen Kirkkokatu Mannerheiminaukio T orikatu nellmaninkatu Ouluntie K ulma katu K atariina nkuja K olumä ki Länsipuisto maps4news.com/ HERE Pieni Kirkkokatu Åströminkuja K. H. Renlundin Museo Chydeniuksen Puisto P itkänsilla nkatu R istirannankatu ilta kuja T eollisuuskatu a vela nkatu T e hta a nkatu Na hkurinkatu P V idnä sinkatu V idnäs inkj. P oikkikatu PENGERKUJA 52 AP 2 krs. pysäköinti 2 AP 8 AP pp 6 AP 10 AP 3 as. 1-40 2 AP pp PENGERKATU 1 as. 1-40 ANTTI CHYDENIUKENKATU Autopaikoituksen ja pihajärjestelyiden osalta suunnitelmat tarkentuvat vielä.
JULKIIVUKUVAT 13
KKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 14 1. KERRO 1:200 as.1 3h+kt+s 74,0 JK PA WC 1 (PA) as. 2 2h+kt+s 49,0 HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm as.3 3h+kt+s 64,² 1 2 2 VH 26 25 24 23 LJH PK PORRAH. 27 P-ikkunan avauspainike n=167.0 e=270 PO1 kaide h = 900 mm IIV. 28 29 30 V 1 tilan koko 66,5m² 31 UVV+LVV 1:6,5 mattosyvennys 11 10 12 13 16 17 20 21 V-ovisyvennys IRT.VAR. 32 33 34 35 n=150.0 e=300 jalkaritilä 9 8 14 15 18 19 22 1 36 40 IRT.VAR. 39 kaide h=1000 1:12,5 (8%) 7 6 5 4 3 2 37 38 1:20 KOLAN CHYDENIUKENKARTANO 2. KERRO 1:200 as. 8 2h+kt+s 49,0 as. 7 3h+kt+s 64,5 H+KT+ALK PK 1 1 JK PA (PA) 2 as. 9 3h+kt+s 74,0 as. 10 2h+kt 37,5 2 WC VH PORRAH. kaide h = 900 mm HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm as. 6 1h+kt+alk 28,0 PO2 +ALK as. 11 1h+kt+alk 31,0 as. 4 2h+kt 34,5 as. 5 2h+kt+s 48,0
KOLAN CHYDENIUKENKARTANO 3. KERRO 15 1:200 as. 17 3h+kt+s 74,0 2 JK PA WC VH 1 (PA) HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm as. 16 2h+kt+s 49,0 as. 15 3h+kt+s 64,5 1 2 as. 14 1h+kt+alk 28,0 as. 18 2h+kt 37,5 kaide h = 900 mm H+KT+ALK PO2 PK +ALK KOLAN CHYDENIUKENKARTANO as. 19 1h+kt+alk 31,0 as. 12 2h+kt 34,5 as. 13 2h+kt+s 48,0 4. KERRO 1:200 as. 24 2h+kt+s 49,0 as. 23 3h+kt+s 64,5 H+KT+ALK PK 1 1 JK PA (PA) 2 as. 25 3h+kt+s 74,0 2 WC VH as. 22 1h+kt+alk 28,0 as. 26 2h+kt 37,5 kaide h = 900 mm PO2 +ALK as. 27 1h+kt+alk 31,0 as. 20 2h+kt 34,5 as. 21 2h+kt+s 48,0
KOLAN CHYDENIUKENKARTANO 16 5. KERRO 1:200 as. 33 3h+kt+s 74,0 2 JK PA WC VH 1 (PA) as. 32 2h+kt+s 49,0 as. 31 3h+kt+s 64,5 1 2 as. 30 1h+kt+alk 28,0 H+KT+ALK as. 34 2h+kt 37,5 kaide h = 900 mm PO2 PK +ALK KOLAN CHYDENIUKENKARTANO as. 35 1h+kt+alk 31,0 as. 28 2h+kt 34,5 as. 29 2h+kt+s 48,0 6. KERRO 1:200 as. 38 2h+kt+s 49,0 as. 37 4h+kt+s 94,5 1 OH 1 OH (PA) VH PA JK mikro KT as. 39 5h+kt+khh+s 114,0 KT JK PA H / PUKUH. HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm WC mikro 3 2 2 WC kaide h = 900 mm PO2 kaide h = 900 mm JK PA 3 4 mikro 3 KT VH WC KÄ +ALK 1 2 OH as. 40 1h+kt+alk 31,0 as. 36 4h+kt+s 83,5
28,0 m² 1 h + kt + alk AUNTO 6 2. KERRO AUNTO 14 3. KERRO AUNTO 22 4. KERRO AUNTO 30 5. KERRO 17 4,0 H+KT+ALK 18,0 5,0 PK
18 31,0 m² 1 h + kk + alk + s AUNTO 11 2. KERRO AUNTO 19 3. KERRO AUNTO 27 4. KERRO AUNTO 35 5. KERRO AUNTO 40 6. KERRO 3,2 4,7 +ALK 22,6 P 31,0 m²
34,² 2 h + kt AUNTO 4 2. KERRO AUNTO 12 3. KERRO AUNTO 20 4. KERRO AUNTO 28 5. KERRO 19 4,1 3,5 19,0 7,1
20 37,² 2 h + kt AUNTO 10 2. KERRO AUNTO 18 3. KERRO AUNTO 26 4. KERRO AUNTO 34 5. KERRO 17,7 4,0 6,3 8,6
A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 48,0 m² as 5 2 h + kt + s AUNTO 5 AUNTO 13 AUNTO 21 AUNTO 29 2h+kt+s 48,0 m² as 13 as 21 as 29 2. KERRO 3. KERRO 4. KERRO 5. KERRO 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 21 6,4 10,5 4,0 1,6 23,6 P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 2h+kt+s 48,0 m²
22 49,0 m² 2 h + kt + s AUNTO 2 1. KERRO AUNTO 8 2. KERRO AUNTO 16 3. KERRO AUNTO 24 4. KERRO AUNTO 32 5. KERRO AUNTO 38 6. KERRO 11,5 (PA) 2,2 24,7 5,5 3,5 P
64,5 A.OY. KOKKOLAN m² CHYDENIUKENKARTANO 3h+kt+s 64,² 3 h + kt + s AUNTO 3 AUNTO 7 AUNTO 15 AUNTO 23 AUNTO 31 as 3 as 7 as 15 as 23 as 31 1. KERRO 2. KERRO 3. KERRO 4. KERRO 5. KERRO 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 23 1 10,8 25,5 10,6 2,2 5,2 2 8,0 P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 3h+kt+s 64,²
24 A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 74,0 m² 3h+kt+s 74,0 m² 3 h + as kt 1+ s AUNTO 1 AUNTO 9 AUNTO 17 AUNTO 25 AUNTO 33 as 9 as 17 as 25 as 22 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 1. KERRO 2. KERRO 3. KERRO 4. KERRO 5. KERRO 32,3 1 11,5 JK PA 2,0 5,6 WC 1,4 2 7,5 VH 1,5 9,5 P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 3h+kt+s 74,0 m²
A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 83,² 4h+kt+s 83,² as 36 4 h + kt + s AUNTO 36 6. KERRO 6. krs JK PA 2,3 5,5 mikro 3 9,1 4,7 KT 6,3 VH 2,5 WC 1,6 KÄ 4,3 1 13,1 2 7,3 OH 23,3 P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 4h+kt+s 83,²
P 26 94,² A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 4 h + kt 4h+kt+s + s 94,² AUNTO 37 6. KERRO as 37 6. krs 1 11,0 OH 26,6 VH 4,7 PA JK KT 10 6,7 mikro 2,4 WC 1,9 3 9,2 8,6 2 9,3 P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 4h+kt+s 94,²
114,² A.OY KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 5h+kt+khh+s 114,0 m² 5 h + kt + khh + s as 39 AUNTO 39 6. krs 6. KERRO 27 OH 30,1 1 11,5 4,0 mikro KT 11,6 4,9 JK PA H / PUKUH. 4,4 2 7,7 11,0 WC 2,2 3 12,5 4 8,9 P A.OY KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO 5h+kt+khh+s 114,0 m²
28 RAKENNUTAPAELOTE 1.9.2016, ALUTAVA AUNTOYHTIÖ Kohde muodostuu yhdestä 6-kerroksisesta asuinrakennuksesta, jossa on yhteensä 40 huoneistoa. Autopaikat sijaitsevat tontin piha-alueella rakenteellisessa autohallissa, katos- ja avopaikkoina asemapiirroksen mukaisesti. Tontin jätteiden syväkeräyspiste, väestösuoja, piha-alue, varastot, tekniset tilat, leikki-, viher- ja liikennealueet tehdään asemapiirustuksen mukaisesti. Väestösuoja, irtainvarastot, varastot ja tekniset tilat sijaitsevat 1. kerroksessa. Osassa huoneistoissa on sauna arkkitehtisuunnitelmien mukaisesti. Kohde sijaitsee Kokkolan kaupungin Hakalahden kaupunginosassa korttelin 3 tontilla 1 osoitteessa Pengerkuja 3, 67100 Kokkola. Tontille rakennetaan kaksi eri asuinrakennusta (1. vaihe, talo 3) ja Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi (2. vaihe, talo 1) ja tontti on taloyhtiöiden yhteisessä omistuksessa määräosin. Taloyhtiöiden kesken allekirjoitetaan tontin käyttöä koskeva hallinnanjakosopimus. OV Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Asuntojen porrashuoneisiin avautuvat ovet ovat kytkettyjä, joissa ulko-ovi on paloa pidättävä ovi ja sisäovi on laakaovi. aunan ovet ovat kokolasiovia. PARVEKKE Asuntojen parvekkeet tehdään pohjapiirustusten ja julkisivupiirustusten mukaisesti. Parvekevarustukseen sisältyy pistorasia ja parvekematto. Parvekkeet lasitetaan. Parvekelasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osiltaan vesi- ja ilmatiiviiksi rakenteeksi. LATTIAPÄÄLLYTE Eteisissä, keittiöissä, olohuoneissa, makuuhuoneissa, alkoveissa ja vaatehuoneissa on parkettilattia. Pesuhuoneissa, saunoissa sekä kodinhoito- ja wc-tiloissa on lattialaatoitus. PERUTUK Perustukset tehdään betonirakenteisina pääosin maanvaraisten anturoiden varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAPOHJA JA VÄLIPOHJA Alapohja tehdään rakennesuunnitelmien mukaisesti betonirakenteisena. Välipohjat tehdään teräsbetonisista ontelolaatoista ja paikallavaletuista betonisista pintalaatoista. JULKIIVUT Ulkoseinien pääasiallinen pintamateriaali on tiilimuuraus puhtaaksi muurattuna. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. YLÄPOHJA JA VEIKATE Yläpohjana on ontelolaatat ja ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Vesikatteena on bitumikermikate. VÄLIEINÄT Huoneistojen väliset seinät tehdään betonirakenteisina rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneiden seinät ovat vedeneristettyjä seiniä. IKKUNAT JA PARVEKEOV isään avautuvat, tehdasvalmisteiset, puualumiini-ikkunat, tehdasmaalaus. Parvekeovet tehdään ovisuunnitelmien mukaisesti. Ulkopuoliset osat käsiteltynä värimäärityksen mukaisesti. IÄEINÄT Pesuhuoneiden, wc:n ja kodinhoitotilojen seinät laatoitettuna. aunojen seinissä paneeli ja saunasuojakäsittely. Asuntojen kipsilevy- ja betoniseinät tasoitetaan ja maalataan värisuunnitelman mukaisesti. Huoneistojen sisäseinien ulkonurkat varustetaan muovisilla kulmalistoilla. IÄKATOT aunoissa, pesuhuoneissa ja wc- ja kodinhoitotiloissa on paneelikatot saunasuojakäsiteltynä. Betoni- ja kipsikatot ruiskutasoitetaan valkoisiksi. Keittiöiden katot tasoitetaan ja maalataan valkoiseksi. KALUTE Asunnoissa on tehdasvalmisteiset kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti tehtynä. Keittiökalusteet esim. Novart Oy Milka 961. Muiden tilojen kalusteet esim. Novart Oy Milka 961. Käsienpesualtaiden yläpuolelle asennetaan peilikaappi varustettuna valaisimella. Altaiden alapuolelle asennetaan allaskaappi. Kulma-altaiden yhteydessä ei tule peili- ja allaskaappia. VARUTE Asuntoihin asennetaan verhokiskot, koukustot, wc-varusteet ja pesuhuoneisiin suihkuseinät. Pesuhuoneissa on erillinen kattovalaisin. Irtaimistovarastoihin asennetaan hylly ja vaatetanko. KONE JA LAITTE Kodinkoneet toimitetaan arkkitehtisuunnitelmien mukaisesti. Keittiöissä on erillisuuni ja keraaminen liesitaso (isoimmat asun-
29 not erillisen suunnitelman mukaisesti), keraaminen lattialiesi uunilla (pienimmät asunnot erillisen suunnitelman mukaisesti), jääpakastinkaappiyhdistelmä ja astianpesukone. Isoimmissa asunnoissa on erillinen jääkaappi ja pakastinkaappi (erillisen suunnitelman mukaisesti). Kaikissa asunnoissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle. Isoimmissa asunnoissa on mikroaaltouuni (erillisen suunnitelman mukaisesti). aunoissa on sähkökiuas. HII Talo varustetaan konehuoneettomalla asuintalohissillä. RAKENTAJA YIT Rakennus Oy Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen. Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita tai materiaaleja toisiin samanarvoisiin. Oulussa 1.9.2016 YIT Rakennus Oy Paulaharjuntie 20 90530 Oulu PIHA Oleskelualue, istutukset, nurmialueet ja pihakäytävät sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen mukaisesti. TALOTEKNIIKKA Asuinrakennukset liitetään Kokkolan Energian kaukolämpöverkostoon patterilämmityksenä. Rakennus varustetaan kiinteistökohtaisella laajakaista- ja kaapelitelevisioliittymällä. Rakennuksessa on huoneistokohtainen koneellinen tulo-poistoilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla, asuntokohtainen vedenmittaus (sekä kylmä- että lämminvesi) ja vedenkulutusta pienentävät wc-istuimet. Pesu-, wc-, ja khh-tilojen lattioihin asennetaan mukavuuslattialämmitys huoneiston sähköverkkoon liitettynä. Talo varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä. Vesijohtojen nousulinjat sijoitetaan pääasiallisesti porrashuoneeseen. Asuntojen viemärit asennetaan pääosin välipohjarakenteisiin (ei alakattojen sisälle). Asuntojen sähkö-, antenni- ja yleiskaapelointipistokkeet sijoitetaan erikoispiirustusten mukaisesti. HUOMAUTUK Tämä esite on laadittu ennakkomarkkinointivaiheessa ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. e ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Piirustuksilla katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimellä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin. Autopaikkojen mitoitus noudattaa kohdekohtaista suunnittelua, johon vaikuttavat mm. kaavamääräykset ja paikoitusta varten käytettävissä oleva tila.
30
KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA yitkoti.fi/chydeniuksenkartano EITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Paulaharjuntie 20, 90530 Oulu Anne Haapala LKV, puh. 040 869 0922 Raija Koistinen LKV, puh. 040 519 6000 Teuvo Haverinen LKV, puh. 050 386 6660 facebook.com/yitkoti yitkoti.fi