KOKKOLAN CHYDENIUKSENHOVI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOKKOLAN CHYDENIUKSENHOVI"

Transkriptio

1 KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI KEUTA KERROTALOKOTEJA 2. PAINO UUI KAUPUNKIKOTI. KÄVELLEN KAIKKIALLE.

2 2 KAUPUNKI HELLII KAIKKIA AITEJANI Kaupungilla olen ihmisten ilmoilla ja aistin uudet tuulet ensimmäisenä. Täällä myös eilinen on muotia ja arki täynnä ajan kerrostumia. Kaupungilla ei tarvitse kiirehtiä, sillä olen valmiiksi perillä. Ulottuvillani ovat vehreät puistot istutuksineen ja kävelyreitteineen. Kaupungin rytmi kuljettaa löydöstä toiseen, terästää uteliaisuuteni ja pitää hereillä. Kaupungilla sydämeni sykkii voimakkaammin, kotona se lepää ja rentoutuu uutta päivää odottaen.

3 Keskustassa kaikki on lähellä 3 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi Kokkolassa yhdistyvät viehättävästi vanhan merenrantakaupungin vuosisataiset kerrostumat, moderni elämäntapa ja upea saaristoluonto. Monipuoliset palvelut, kulttuurielämykset ja harrastukset ovat mukavasti kävelymatkan päässä. Uudessa keskustakodissasi et tarvitse autoa, sillä kaikki hyvään elämiseen tarvittavat palvelut ovat lähelläsi. uomen- ja ruotsinkieliset ylä-asteet ja lukiot sekä päiväkodit ovat lähes naapurissa. amoin lähikaupat, apteekki, uima- ja jäähalli. Kauppatorin antimet houkuttelevat noin puolen kilometrin päässä. UJUVAT YHTEYD Kokkolasta on hyvät liikenneyhteydet maanteitse, junalla ja lentäen. Junamatka Helsinkiin kestää noin neljä tuntia. Vaasa sijaitsee noin 120 kilometriä etelämpänä ja Ouluun on noin 200 kilometriä. Lentokenttä sijaitsee 22 kilometrin päässä Kruunupyyssä, ja sieltä pääsee reilussa tunnissa Tukholmaan. atamaan keskustasta on noin 5 kilometrin matka. LÄHIKAUPPA, KOULUT, PÄIVÄKODIT URHEILUTALO, UIMAHALLI, JÄÄHALLI KAUPPATORI, KÄVELYKATU VANHAKAUPUNGIN PALVELUT BUI RAUTATIEAEMA 1,3 KM KRUUNUNVOUDINTALO KEUPUITO

4 4 Kuva: Chydeniuksenhovi A1 Huoleton kaupunkikoti. Tehty nautittavaksi. Nyt voit toteuttaa unelmasi helposta keskustaasumisesta! Tutustu monipuoliseen kotivalikoimaan ja valitse ihan uusi, remonttihuoleton YIT Koti.

5 5 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi rakennetaan Kokkolan keskustan tuntumaan, kävelymatkan päähän palveluista, harrastuksista ja tapahtumista. Talon moderni talotekniikka helpottaa arkeasi monin eri tavoin, esimerkiksi hissi kuljettaa sinut lähes kotiovellesi lisäksi talossa on ovipuhelinjärjestelmä, laajakaista ja kaapeli-tv. LAATUA JA TYYLIÄ Kauniissa kodeissa on muun muassa asuintiloissa parkettilattiat ja kosteiden tilojen lattialaatoituksessa huoneiston sähköön liitetty mukavuuslattialämmitys. Keittiön varustelutaso kuten keraaminen liesi tai erillisuuni ja keraaminen liesitaso sekä astianpesukone ilahduttavat vaativaakin kotikokkia. Lasitetuilla parvekkeilla on pistorasia ja parvekematto. Osassa koteja on myös omat saunat. OMAKI TAI IJOITUKEKI Kuusikerroksisen talon valikoimassa on runsaasti sopivia vaihtoehtoja moniin elämäntilanteisiin ja sijoitukseksi: erikokoisia tilatehokkaita yksiöitä ja kaksioita sekä koteja pienille ja isoille perheille. Valitse omasi mitä nopeammin toimit, sitä enemmän voit vaikuttaa uuden kotisi sisustukseen. Tutustu YIT Kodin rahoitusetuihin, yhtiölainaan ja 20 % maksuehtoon. Käytössäsi on myös taloyhtiön oma portaali, YIT Plus -palvelu. Lue lisää osoitteesta yit.fi/asunnot

6 6 Upea valikoima moderneja kaupunkikoteja! Taiteilijan näkemys Taiteilijan näkemys

7 AUNTOYHTIÖ Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi Pengerkuja 1, Kokkola Hakalahden kaupunginosassa Kaarlelankadun ja Antti Chydeniuksenkadun kulmassa sijaitsevassa yhtiössä on yksi kuusikerroksinen kerrostalo. AEMAKAAVA Alueen asemakaavasta saa tietoja Kokkolan kaupungin kaavoituksesta puh TONTTI Kortteli: 3 Tontti: 1 Kaupunki: Kokkola Kaupunginosa: Hakalahti Tontin pinta-ala: m² Huoneistoja: 39 kpl Huoneistoala: 1951,5 m² 7 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi Tontin omistavat määräosin Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenkartano (1. vaihe) ja Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi (2. vaihe). Tonttia hallitaan hallinnanjakosopimuksella taloyhtiöiden kesken. HUONEITOT 1 h+kt 28,0 m² 4 kpl 1 h+kt 31,0 m² 5 kpl 2 h+kt 34,5 m² 4 kpl 2 h+kt 37,5 m² 4 kpl 2 h+kt+s 48,0 m² 4 kpl 2 h+kt+s 49,0 m² 6 kpl 3 h+kt+s 64,5 m² 5 kpl 3 h+kt+s 74,0 m² 4 kpl 4 h+kt+s 83,5 m² 1 kpl 4 h+kt+s 94,5 m² 1 kpl 5 h+kt+khh+s 114,0 m² 1 kpl YHTEI JA TEKNI TILAT Taloyhtiön tekniset tilat, varastot, väestönsuoja- ja huoltotilat sijoittuvat rakennuksen 1. kerrokseen. Tontin piha-alueet, rakenteellinen pysäköinti sekä muut pihan järjestelyt toteutetaan hyväksyttyjen suunnitelmien ja laadittujen sopimuksien mukaisesti. Taloyhtiön jätehuolto on toteutettu syväkeräysastioin ja osa ulkovälinevarastoista sijaitsevat pihalla katoksissa. Taloyhtiöt myös jakavat piha-alueet toimintoineen. AUTOPAIKAT Tontilla on yhteensä 79 autopaikkaa, joista Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhoville on osoitettu 39 autopaikkaa. ARKKITEHTIUUNNITTELU Linja Arkkitehdit Oy

8 8 AIAKKAAN EDUT Rahoitusratkaisut EDULLINEN MAKUEHTO YIT:n 20 % rahoitusetu tarkoittaa, että maksat rakenteilla olevan kodin hinnasta kaupanteon yhteydessä vain 20 %. Loput maksat vasta lähellä kotisi valmistumista. Voit tehdä kaupat jo rakentamisen alkuvaiheessa ja saat aikaa järjestellä muun rahoituksen. YHTIÖLAINA JOUTAA Asunnon rahoittamiseen on erilaisia vaihtoehtoja. Yhtiölaina sopii sinulle, jos et halua sitoutua henkilökohtaiseen pankkilainaan. Ensimmäiset 1-3 vuotta asunnon valmistumisen jälkeen maksat yleensä vain korkoja, jolloin rahaa voi käyttää esim kodin sisustamiseen. Tämän jälkeen lyhennät yhtiölainaa pikkuhiljaa pääomavastikkeella. Asunto voi olla helpompi myydä, jos siinä on yhtiölainaa. YIT on rakennusalan edelläkävijä YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja työnantaja. Meitä on jo ammattilaista 11 maassa. Olemme entistäkin parempien kotien, toimivampien toimitilojen sekä vaativan infran rakentajia ja päällystyksen ammattilaisia. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme vetovoimaisia ja kestäviä elinympäristöjä. Elämäsi tärkeässä päätöksessä tukenasi on uomen suurin asuntorakentaja ja rakennusalan edelläkävijä. Lue lisää: yitgroup.com/fi Lue lisää: yit.fi/rahoitus YIT Plus -palvelu KOTII KAIKKI PALVELUT VERKOA 24/7 YIT Plus on kaikille YIT Kodin ostajille tarkoitettu sähköinen palvelu. e on uuden kotitalosi oma palvelu, jonka avulla pysyt perillä taloyhtiön ja kotisi tärkeistä asioista, seuraat tapahtumia ja tuoreimpia uutisia ja saat vaivattomasti yhteyden naapureihisi. Palvelun kautta teet sisustusvalinnat ja tilaat kotiisi myös haluamasi lisätuotteet ja -palvelut. YIT Plussan avulla seuraat kotitalosi asioita aitiopaikalta ja liityt mukaan parilla klikkauksella! Lue lisää: yit.fi/plus

9 9 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi Kuva: Chydeniuksenhovi A1 Kuva: Chydeniuksenhovi A1 Kuva: Chydeniuksenhovi A1

10 R a nta katu F ala nderi unti Urheilupuisto ikuja T opeliuks e nkatu katu inkatu ja H V älskä rinkatu R aa henkatu 10 K usta a Aadolfinkatu maps4news.com/ HERE U rheilukatu Läntinen Kirkkokatu Hä rnösa ndinkatu Englanninpuisto V a pa ude ntie Keskuspuisto Meijerikatu Antti C hydeniuks enkatu V irka kuja K aarlela nkatu P engerkuja P engerkatu e pänkatu P uusepä nk. V älikatu V aatturinp. Metsä stäjä nkatu Lä ä kä rinkatu Holminkatu P a kkahuoneenkatu Is okatu Ha kalahdenkatu T yynikatu P uistokatu V aatturinkatu orva rinkatu airaala katu P ormesta rinkatu K a uppatori R uneberginp. Mannerheiminaukio T orikatu Ouluntie K ulma katu K atariina nkuja K olumä ki Länsipuisto maps4news.com/ HERE Itäinen Kirkkokatu Pieni Kirkkokatu Åströminkuja K. H. Renlundin Museo Chydeniuksen Puisto P itkänsilla nkatu R istirannankatu ilta kuja nellmaninkatu T eollisuuskatu a vela nkatu T e hta a nkatu Na hkurinkatu P V idnä sinkatu V idnäs inkj. P oikkikatu PENGERKUJA 52 AP 2 krs. pysäköinti KAARLELANKATU 2 AP 8 AP pp 6 AP 910 AP AP 3 as AP pp 1 as PENGERKATU ANTTI CHYDENIUKENKATU

11 JULKIIVUKUVAT 11 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi JULKIIVU ITÄÄN JULKIVIU ELÄÄN JULKIIVU LÄNTEEN JULKIIVU POHJOIEEN

12 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI KERRO 1:200 1: kaide h=1000 1:12,5 (8%) e=300 n=150.0 jalkaritilä IRT.VAR talovar :6,5 LJH PK asennuslattia mm porrash. näyttö h= V-ovisyvennys IRT.VAR UVV+LVV PO1 e=270 n=167.0 PORRAH. kaide h = 900 mm IIV V 1 tilan koko 66,5m² UVV HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm (PA) 1 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI as. 1 2h+kt+s 49,0 as.2 3h+kt+s 64,5 m² 2. KERRO 0 1:200 as. 10 1h+kt+alk 31,0 as. 3 2h+kt 34,5 as. 4 2h+kt+s 48,0 +ALK PO2 PK as. 9 2h+kt 37,5 PORRAH. kaide h = 900 mm H+KT+ALK as. 8 3h+kt+s 74,0 VH WC HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm as. 5 1h+kt+alk 28,0 (PA) JK PA 1 1 as. 7 2h+kt+s 49,0 as. 6 3h+kt+s 64,5

13 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI 3. KERRO 1:200 as. 18 1h+kt+alk 31,0 +ALK as. 11 2h+kt 34,5 as. 12 2h+kt+s 48,0 13 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi PO2 PK as. 17 2h+kt 37,5 PORRAH. kaide h = 900 mm H+KT+ALK as. 16 3h+kt+s 74,0 VH WC HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm as. 13 1h+kt+alk 28,0 (PA) JK PA 1 1 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI as. 15 2h+kt+s 49,0 as. 14 3h+kt+s 64,5 4. KERRO 0 1:200 as. 26 1h+kt+alk 31,0 as. 19 2h+kt 34,5 as. 20 2h+kt+s 48,0 +ALK PO2 PK as. 25 2h+kt 37,5 as. 24 3h+kt+s 74,0 VH WC kaide h = 900 mm PORRAH HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm H+KT+ALK as. 21 1h+kt+alk 28,0 (PA) JK PA 1 1 as. 23 2h+kt+s 49,0 as. 22 3h+kt+s 64,5

14 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI KERRO 1:200 as. 34 1h+kt+alk 31,0 +ALK as. 27 2h+kt 34,5 as. 28 2h+kt+s 48,0 PO2 PK as. 33 2h+kt 37,5 as. 32 3h+kt+s 74,0 VH WC kaide h = 900 mm PORRAH HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm H+KT+ALK as. 29 1h+kt+alk 28,0 (PA) JK PA 1 1 KKOLAN CHYDENIUKENHOVI as. 31 2h+kt+s 49,0 as. 30 3h+kt+s 64,5 6. KERRO 0 1:200 as. 39 1h+kt+alk 31,0 as. 35 4h+kt+s 83,5 +ALK 1 OH VH WC KÄ KT 3 4 mikro 3 JK PA WC kaide h = 900 mm PO2 kaide h = 900 mm as. 38 5h+kt+khh+s 114,0 KT JK PA H / PUKUH. HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm WC 3 mikro mikro KT (PA) VH PA JK OH 1 OH 1 as. 37 2h+kt+s 49,0 as. 36 4h+kt+s 94,5

15 28,0 m² 1 h + kt + alk AUNTO 13 AUNTO 21 AUNTO KERRO 4. KERRO 5. KERRO 5,0 PK 4,0 H+KT+ALK 18,0 A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI h+kt+alk 31,0 m² P 15 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi as 10 as 18 as 26 as 34 as krs 3. krs 4. krs 5. krs 6. krs 31,0 m² 1 h + kt + alk AUNTO KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO +ALK 22,6 3,2 4,7 PO2 Myydyt asunnot poistettu. Perustuu 7/2018 tilanteeseen. Mittakaava 1:100 5 m

16 as krs 16 34,5 m² 2 h + kt AUNTO 3 2. KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO P A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI h+kt 37,5 m² as 9 as 17 as 25 as krs 3. krs 4. krs 5. krs 4,1 19,0 3,5 1,6 7,1 37,5 m² 2 h + kt AUNTO 9 AUNTO 17 AUNTO 25 AUNTO KERRO 3. KERRO 4. KERRO 5. KERRO Mittakaava 1:100 5 m 8,6 3,2 17,7 4,0 6,3 1,5 Myydyt asunnot poistettu. Perustuu 7/2018 tilanteeseen. Mittakaava 1:100 5 m

17 as 20 as krs 5. krs 48,0 m² 2 h + kt + s AUNTO 4 2. KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO 23,6 P 17 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi 1,6 A.OY KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI ,0 2h+kt+s 49,0 m² 6,4 10,5 as 1 as 7 as 15 as 23 as 31 as krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 6. krs PORRAH ,0 m² 5,5 3,5 2 h + kt + s AUNTO 1 1. KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO AUNTO KERRO Mittakaava 1:100 2,2 5 m 11,5 (PA) 24,7 HI01 Kone Monopce 500, 630 kg, 1100*1400 mm 10,6 10,8 1 Myydyt asunnot poistettu. Perustuu 7/2018 tilanteeseen. Mittakaava 1:100 5 m

18 18 64,5 A.OY. KOKKOLAN m² CHYDENIUKENHOVI 3h+kt+s 64,5 m² 3 h + kt + s AUNTO 2 AUNTO as 2 as 6 as 14 as 22 as KERRO 2. KERRO 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs 5 x TV-1 10,6 2,0 5,6 8,0 10,8 1 25,5 Mittakaava 1:100 5 m Myydyt asunnot poistettu. Perustuu 7/2018 tilanteeseen. Mittakaava 1:100 5 m

19 A.OY. KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI ,0 3h+kt+s m² 74,0 m² 3 h + kt + s AUNTO 8 as 8 as 16 as 24 as krs 3. krs 4. krs 5. krs 2. KERRO 19 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi 7,5 1,5 VH 9,5 AK2 h=2350 1,4 WC 2,0 5,6 JK PA 32,3 11,5 1 Mittakaava 1:100 5 m Myydyt asunnot poistettu. Perustuu 7/2018 tilanteeseen. Mittakaava 1:100 5 m

20 20 RAKENNUTAPAELOTE RAKENNUOHDE Kohde muodostuu yhdestä 6-kerroksisesta asuinrakennuksesta, jossa on yhteensä 39 huoneistoa. Autopaikat sijaitsevat tontin piha-alueella rakenteellisessa autohallissa, katoksessa ja avopaikkoina asemapiirroksen mukaisesti. Tontin jätteiden syväkeräyspiste, väestösuoja, piha-alue, varastot, tekniset tilat, leikki-, viher- ja liikennealueet tehdään asemapiirustuksen mukaisesti. Väestösuoja, irtainvarastot, varastot ja tekniset tilat sijaitsevat 1. kerroksessa. Osassa huoneistoissa on sauna arkkitehtisuunnitelmien mukaisesti. Kohde sijaitsee Kokkolan kaupungin Hakalahden kaupunginosassa korttelin 3 tontilla 1 osoitteessa Pengerkuja 1, Kokkola. Tontille rakennetaan kaksi eri asuinrakennusta Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenkartano (1. vaihe, talo 3) ja Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi (2. vaihe, talo 1) ja tontti on taloyhtiöiden yhteisessä omistuksessa määräosin. Taloyhtiöiden kesken allekirjoitetaan tontin käyttöä koskeva hallinnanjakosopimus. PERUTUK Perustukset tehdään betonirakenteisina pääosin maanvaraisten anturoiden varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAPOHJA JA VÄLIPOHJA Alapohja tehdään rakennesuunnitelmien mukaisesti betonirakenteisena. Välipohjat tehdään teräsbetonisista ontelolaatoista ja paikallavaletuista betonisista pintalaatoista. JULKIIVUT Ulkoseinien pääasiallinen pintamateriaali on tiilimuuraus puhtaaksi muurattuna. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. YLÄPOHJA JA VEIKATE Yläpohjana on ontelolaatat ja ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Vesikatteena on bitumikermikate. VÄLIEINÄT Huoneistojen väliset seinät tehdään betonirakenteisina rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneiden seinät ovat vedeneristettyjä seiniä. IKKUNAT JA PARVEKEOV isään avautuvat, tehdasvalmisteiset, puualumiini-ikkunat, tehdasmaalaus. Parvekeovet tehdään ovisuunnitelmien mukaisesti. Ulkopuoliset osat käsiteltynä värimäärityksen mukaisesti. OV Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Asuntojen porrashuoneisiin avautuvat ovet ovat kytkettyjä, joissa ulko-ovi on paloa pidättävä ovi ja sisäovi on laakaovi. aunan ovet ovat kokolasiovia. PARVEKKE Asuntojen parvekkeet tehdään pohjapiirustusten ja julkisivupiirustusten mukaisesti. Parvekevarustukseen sisältyy pistorasia ja parvekematto. Parvekkeet lasitetaan. Parvekelasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osiltaan vesija ilmatiiviiksi rakenteeksi. LATTIAPÄÄLLYTE Eteisissä, keittiöissä, olohuoneissa, makuuhuoneissa, alkoveissa ja vaatehuoneissa on parkettilattia. Pesuhuoneissa, saunoissa sekä kodinhoito- ja wc-tiloissa on lattialaatoitus. IÄEINÄT Pesuhuoneiden, wc:n ja kodinhoitotilojen seinät laatoitettuna. aunojen seinissä paneeli ja saunasuojakäsittely. Asuntojen kipsilevy- ja betoniseinät tasoitetaan ja maalataan värisuunnitelman mukaisesti. Huoneistojen sisäseinien ulkonurkat varustetaan muovisilla kulmalistoilla.

21 21 IÄKATOT aunoissa, pesuhuoneissa ja wc- ja kodinhoitotiloissa on paneelikatot saunasuojakäsiteltynä. Betoni- ja kipsikatot ruiskutasoitetaan valkoisiksi. Keittiöiden katot tasoitetaan ja maalataan valkoiseksi. PIHA Oleskelualue, istutukset, nurmialueet ja pihakäytävät sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen mukaisesti. Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi KALUTE Asunnoissa on tehdasvalmisteiset kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti tehtynä. Keittiökalusteet esim. Novart Oy Milka 961. Muiden tilojen kalusteet esim. Novart Oy Milka 961. Käsienpesualtaiden yläpuolelle asennetaan peilikaappi varustettuna valaisimella. Altaiden alapuolelle asennetaan allaskaappi. Kulma-altaiden yhteydessä ei tule peili- ja allaskaappia. VARUTE Asuntoihin asennetaan verhokiskot, koukustot, wc-varusteet ja pesuhuoneisiin suihkuseinät. Pesuhuoneissa on erillinen kattovalaisin. Irtaimistovarastoihin asennetaan hylly ja vaatetanko. TALOTEKNIIKKA Asuinrakennukset liitetään Kokkolan Energian kaukolämpöverkostoon patterilämmityksenä. Rakennus varustetaan kiinteistökohtaisella laajakaista- ja kaapelitelevisioliittymällä. Rakennuksessa on huoneistokohtainen koneellinen tulo-poistoilmanvaihto varustettuna lämmöntalteenotolla, asuntokohtainen vedenmittaus (sekä kylmäettä lämminvesi) ja vedenkulutusta pienentävät wc-istuimet. Pesu-, wc-, ja khh-tilojen lattioihin asennetaan mukavuuslattialämmitys huoneiston sähköverkkoon liitettynä. Talo varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä. Vesijohtojen nousulinjat sijoitetaan pääasiallisesti porrashuoneeseen. Asuntojen viemärit asennetaan pääosin välipohjarakenteisiin (ei alakattojen sisälle). Asuntojen sähkö-, antenni- ja yleiskaapelointipistokkeet sijoitetaan erikoispiirustusten mukaisesti. KONE JA LAITTE Kodinkoneet toimitetaan arkkitehtisuunnitelmien mukaisesti. Keittiöissä on erillisuuni ja keraaminen liesitaso (isoimmat asunnot erillisen suunnitelman mukaisesti), keraaminen lattialiesi uunilla (pienimmät asunnot erillisen suunnitelman mukaisesti), jääpakastinkaappiyhdistelmä ja astianpesukone. Isoimmissa asunnoissa on erillinen jääkaappi ja pakastinkaappi (erillisen suunnitelman mukaisesti). Kaikissa asunnoissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle. Isoimmissa asunnoissa on mikroaaltouuni (erillisen suunnitelman mukaisesti). aunoissa on sähkökiuas. HII Talo varustetaan konehuoneettomalla asuintalohissillä. HUOMAUTUK Tämä esite on laadittu ennakkomarkkinointivaiheessa ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. e ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Piirustuksilla katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimellä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin. Autopaikkojen mitoitus noudattaa kohdekohtaista suunnittelua, johon vaikuttavat mm. kaavamääräykset ja paikoitusta varten käytettävissä oleva tila. Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen. Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita tai materiaaleja toisiin samanarvoisiin.

22 22

23 23 Asunto Oy Kokkolan Chydeniuksenhovi

24 KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA EITTELY JA MYYNTI YIT Rakennus Oy Tervahovintie 2, Kokkola Hannele Leppäniemi, puh facebook.com/yitkoti yit.fi/asunnot

KOKKOLAN CHYDENIUKSENKARTANO

KOKKOLAN CHYDENIUKSENKARTANO KOKKOLAN CHYDENIUKENKARTANO KEUTA KERROTALOKOTEJA UUI KOTI KEUTAA. KAIKKI IHANATI LÄHELLÄ. 2 KAUPUNKI HELLII KAIKKIA AITEJANI Kaupungilla olen ihmisten ilmoilla ja aistin uudet tuulet ensimmäisenä. Täällä

Lisätiedot

KOKKOLAN CHYDENIUKSENHOVI

KOKKOLAN CHYDENIUKSENHOVI KOKKOLAN CHYDENIUKENHOVI KEUTA KERROTALOKOTEJA UUI KAUUNKIKOTI. KÄVELLEN KAIKKIALLE. 2 3 KAUUNKI HELLII KAIKKIA AITEJANI Keskustassa kaikki on lähellä Kaupungilla olen ihmisten ilmoilla ja aistin uudet

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä A OY KEMEEN TAMMIPUITO Puiston keellä, palvelujen äärellä As Oy Kempeleen Tammipuisto Asu ja viihdy huippupaikalla Kempeleen keustassa! Asunto Oy Kempeleen Tammipuisto rakennetaan omalle tontille rauhalliseen,

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN Uusi helmi Iisalmen keskustaan Asunto Oy Iisalmen Karjalanhelmi nousee arvostetulle asuinalueelle aivan Iisalmen keskustaan. Taloyhtiön omalle

Lisätiedot

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua Uniikki koti upeassa ympäristössä Täällä koti on osa maisemaa, maisema osa kotia - valoa tulvillaan, jokainen vuodenaika vahvasti läsnä.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle AS OY IISALMEN MAJAKKA Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle Upeita kaupunki koteja. Kaunis ympäröivä luonto järvimaisemineen yhdistettynä keskustan palvelujen läheisyyteen luovat käytännöllisyyttä

Lisätiedot

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA Tämä on todellinen mansikkapaikka Poimi Ahomansikka Tämä on todellinen mansikkapaikka lähellä luontoa ja kaupungin palveluja! Asunto Oy Hyvinkään Ahomansikka sijaitsee arvostetulla

Lisätiedot

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella As Oy Tuusulan Boston Vanhan tupakkatehtaan alueella Tyyliä ja tunnelmaa taiteilijoiden maisemissa Täällä yhdistyvät tyylikäs ja moderni rivitaloalue sekä historiallinen miljöö! As Oy Tuusulan Boston rakennetaan

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti

Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti ALPPILA Valoisa koti uudessa Alppilassa Opiskelijoiden suosikkiosoite on yliopistokampuksen tuntumassa. Vain muutaman kilometrin matka luennoille, tentteihin

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa Uuden ajan asuinalue Pohjoisen luonto yhdistyy täällä uuden ajan kaupunkiasumiseen. Asunto Oy Oulun Marskia ympäröivä Kivikkokangas on uusi, pientalovaltainen

Lisätiedot

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti!

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! Avaraa tilaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Jäälin Rantapolku muodostuu kahdesta rivitalosta. Yhteensä niissä on 12 valoisaa asuntoa, joiden koko vaihtelee

Lisätiedot

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti Viiden tähden sijainti Täällä yhdistyvät maaseutumainen ympäristö, hyvät palvelut ja pääkaupunkiseudun läheisyys! Asunto Oy Klaukkalan Tähti sijaitsee

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Raalantie Ohjastie Laidunkaari Raalantie Laiduntie Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Nurmijärvi on nopeasti kehittyvä lapsiystävällinen,

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla.

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla. Mukava koti Pattijoen rannalla. Puistoalue Talo C Kevyenliikenteenväylä ja Pattijoki Talo D Oleskelu- ja leikkialue Tekn. Talo B Arokankaantie 2 vierasap 1 ap Autokatos 1 6 ap 1 ap Autokatos 3 4 ap Autokatos

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä As Oy Oulun Ukko-Pekka Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Tulevaisuuden mallikaupunginosa alkaa täältä! Asunto Oy Oulun Ukko-Pekka on kuuden rakennuksen

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI Hyvää tuulta Hiirosessa Hiirosessa kaikki on lähellä Asunto Oy Hiirosen Tähti sijaitsee omalla tontilla Hiirosen kaupunginosassa, Oulun keskustan läheisyydessä. Hyvä sijainti

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Helmi. Mukava koti Limingassa.

Asunto Oy Limingan Helmi. Mukava koti Limingassa. Mukava koti Limingassa. Talo C AP 16 13 12 AK 2 11 10 9 8 Jäte Oleskelu- ja leikkialue Talo B Talo A SORSAPUISTO Tekn. TEERITIE Talo C AP 16 13 12 AK 2 11 10 9 8 Jäte AP AP Vieras 14 15 AP 7 6 5 4 3 AK

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa.

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi sunto Oy Oulun Ritahovi Oulun seudun karttapalvelu :: Tulostussivu http://kartta.ouka.fi/web/printpage.aspx sunto Oy Oulun Ritahovi

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa.

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. K : TOM : AUTOKATOS TALO A : TOM : JÄTEK +5,50 AK LT AK AK AK4 AK5 AK AK7 AK8 TALO B Aita Aita Leikki A4 Aita Aita Varastot Var Var Var Var A9 A40 A9 A0 A A A A4 A5

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista.

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista. Asunto Oy Iisalmen otipiha Viihtyisää asumista. -.OA RAENNUTOIMENPIDE RAENNUTEEN NIMI JA OOITE ORTTELI/LA Pajalankatu 17 84100 Ylivieska Finland Tel.+358-(0)8-420009 Fax +358-(0)8-420060 email: arkkitehtitoimisto@paloranta.fi

Lisätiedot

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa AS OY OULUN SAFIIRI Oma koti Ritaharjussa As Oy Oulun Safiiri Asunto Oy Oulun Safiiri rakennetaan lapsiperheiden suosimaan ja rauhalliseen Ritaharjun kaupunginosaan. Ritaharjusta löytyy koulu, päiväkoteja,

Lisätiedot

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta.

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. As Oy Lakeuden Helmi Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. Avarassa maisemassa toiveiden asuinpaikka Asunto Oy Lakeuden Helmi rakennetaan Tyrnävän tunnelmallisen kylänraitin varrelle, hyvien

Lisätiedot

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä Viihtyisää asumisen laatua Asunto Oy Kärängän Tähteen tulee 38 luhtitalokotia. Korkeatasoiset ja hyvin varustellut asunnot tarjoavat vaihtoehtoja monenlaisiin

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella.

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Tomutus rakennetaan rauhalliselle alueelle Pattijoelle. Tontille valmistuu yhteensä viisi rivitaloa. Aivan lähellä virtaa Pattijoki. Ympäristö on vehreä ja

Lisätiedot

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti.

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Kiertotie Honkitie Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre Haukiputaantie Terveystie Siltatie Kiiminkijoki Kirjasto KIIMINKI Kuusamontie Ouluntie Isoahontie

Lisätiedot

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva OULUN MYLLYKARTANO MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA Visualisointikuva UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita s Oy Kuopion Puijonpursi Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita Luonnonläheistä elämistä Pyöräilymatkan päässä Kuopion keskustasta voit elää hiihtolatujen, lenkkeilypolkujen, laskettelurinteiden

Lisätiedot

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa As Oy Haukiputaan Jokimaisema Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa Idyllisessä maisemassa ja palvelujen lähellä Asunto Oy Haukiputaan Jokimaisema sijaitsee kilometri, lähimpään kauppaan

Lisätiedot

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva OULUN MYLLYKARTANO MYLLYOJA KERROTALOKOTEJA Visualisointikuva UUI KOTI JA PALVELUT NAAPURIA 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää

Lisätiedot

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella.

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. Asunto Oy iilinjärven Kultasiipi Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. pa pa pa pa LU V V asf V th V asf V IKKIIHA LU pa LU V V pa V -/OATAULU V V pa LU V V pa LU LU V V V Asunto Oy iilinjärven

Lisätiedot

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI Keskellä kauneinta Savoa Resepti viihtyisään asumiseen Asunto Oy Kasurilan Helmessä kymmenen erillistalon muodostama kortteli tarjoaa turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön.

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

As Oy Hyvinkään. Ahomansikka. Lähellä luontoa ja kaupungin palveluja

As Oy Hyvinkään. Ahomansikka. Lähellä luontoa ja kaupungin palveluja As Oy Hyvinkään Ahomansikka ähellä luontoa ja kaupungin palveluja Todellinen mansikkapaikka Tämä on todellinen mansikkapaikka lähellä luontoa ja kaupungin palveluja! Asunto Oy Hyvinkään Ahomansikka sijaitsee

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty KIIMINKI ennakkomarkkinointi 2 Oulun itäisellä laidalla voit kuulla Kiiminkijoen virtaavan Mittakaava 1:100 5 m 3 Ouluun kuuluva Kiiminki sijaitsee kaupungista parikymmentä kilometriä itään, Kuusamon suuntaan.

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Ritalinna. Hyvää arkea Ritaharjussa. As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, Oulu

Ritalinna. Hyvää arkea Ritaharjussa. As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, Oulu Ritalinna Hyvää arkea Ritaharjussa As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, 90590 Oulu Uusi koti Ritaharjusta palveluiden ja luonnon läheltä As. Oy Oulun Ritalinna Talatie 1 Ritaväylä Urheilupuisto Koulu, päiväkoti

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Täältä löydät uuden mansikkapaikan! Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki rakennetaan suuren suosion saaneen

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAE HUOLELLA Lähellä luontoa suositulla Puijon asuinalueelle Asu lähellä Kuopion keskustaa ja nauti hyvistä harrastusmahdollisuuksista!

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Merihelmi KAUPUNGINRANTA

Asunto Oy Raahen Merihelmi KAUPUNGINRANTA KAUUNGINRANTA 2 Sinne kuuntelemaan aallon kohinata, katselemaan sinimustaa ulappaa. Aaro Hellaakoski, Nimettömiä lauluja 1918 3 Uniikki kotiranta Raahen keskustassa AitiopAikkA merenkävijäin kaupungissa

Lisätiedot

Jätkäsaari. Elämänlaatua Jätkäsaaressa. As Oy Helsingin Satamajätkä Atlantinkatu 18, Helsinki

Jätkäsaari. Elämänlaatua Jätkäsaaressa. As Oy Helsingin Satamajätkä Atlantinkatu 18, Helsinki Jätkäsaari Elämänlaatua Jätkäsaaressa As Oy Helsingin atamajätkä Atlantinkatu 18, 00220 Helsinki Mukavaa arkea Jätkäsaaressa palveluiden ja meren äärellä. Ruoholahti Atlantinkatu As. Oy Helsingin atamajätkä

Lisätiedot

Pyhäjoen Koskipuisto UUSI KESKUSTAKOTI PARHAALLA PAIKALLA INCTEMPOS AUDIS ODIA DOLORPORUM ODIS DOLLECE NISKANMÄKI KERROSTALO

Pyhäjoen Koskipuisto UUSI KESKUSTAKOTI PARHAALLA PAIKALLA INCTEMPOS AUDIS ODIA DOLORPORUM ODIS DOLLECE NISKANMÄKI KERROSTALO Pyhäjoen Koskipuisto NIANMÄKI KERROSTALO UUSI KEUSTAKOTI PARHAALLA PAIKALLA INCTEMPOS AUDIS ODIA DOLORPORUM ODIS DOLLECE 2 VIIHTYISÄ HÄJOKI Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Pyhäjoki tarjoaa asukkailleen

Lisätiedot

lähellä. Erillistalokoti

lähellä. Erillistalokoti Erillistalokoti As Oy Kempeleen Linnanherra lähellä. As Oy Kempeleen Linnanherra rakennetaan arvostetun ja suositun Linnakankaan sydämeen. Näitä moderneja koteja hyvien kulkuyhteyksien ja liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Asunto Oy Kempeleen Tähti. Paras paikka Kempeleessä

Asunto Oy Kempeleen Tähti. Paras paikka Kempeleessä Asunto Oy Kempeleen Tähti aras paikka Kempeleessä aras paikka Kempeleessä Asu ja viihdy Kempeleen parhaalla paikalla! Asunto Oy Kempeleen Tähti rakennetaan keskustan erinomaisten palvelujen äärelle. Kävelyetäisyydeltä

Lisätiedot

Asunto Oy Vuorelan Loiste. Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä

Asunto Oy Vuorelan Loiste. Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Asunto Oy Vuorelan Loiste Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Loistopaikka rantamaisemassa, palvelujen ja hyvien yhteyksien ääreltä Järvimaisemaa ja puistoa, hyvät palvelut

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuunsilta

Asunto Oy Oulun Kuunsilta Asunto Oy Oulun Kuunsilta lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAMME HUOLELLA Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Oulun Kuunsilta rakennetaan uudelle pientalovaltaiselle Kiulukankaan

Lisätiedot

Haukipudas. Helppoa arkea Haukiputaalla. Herralanhovi Herralantie 1, Haukipudas. As Oy ENNAKKOMARKKINOINNISSA

Haukipudas. Helppoa arkea Haukiputaalla. Herralanhovi Herralantie 1, Haukipudas. As Oy ENNAKKOMARKKINOINNISSA Haukipudas Helppoa arkea Haukiputaalla ENNAKKOMARKKINOINNISSA As Oy Herralanhovi Herralantie 1, 90830 Haukipudas Vaivatonta ja viihtyisää - Koti kaikkien palveluiden lähellä Kirkkotie As. Oy HERRALANHOVI

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Asunto Oy Jäälin Rantavahti

Asunto Oy Jäälin Rantavahti Asunto Oy Jäälin Rantavahti Mukavaa asumista lähellä luontoa ja palveluja. Rakennamme huolella. Asunto Oy Jäälin Rantavahti Aivan Jäälijärven tuntumaan rakennetaan uusi yhden luhtitalon ja kahden rivitalon

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa As Oy Haagan Tähti Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Asunto Oy Haagan Tähti rakennetaan upeiden näkymien äärelle Haagan puiston viereen. Etelä- Haagan mutkittelevilla

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Topaasi. Lapsiperheiden toivepaikka

Asunto Oy Oulun Topaasi. Lapsiperheiden toivepaikka Asunto Oy Oulun Topaasi Lapsiperheiden toivepaikka Koti jossa on ideaa Asunto Oy Oulun Topaasi rakennetaan rauhalliselle paikalle lapsiperheiden suosimaan Ritaharjun kaupunginosaan. Tarjolla on yhteensä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa sunto Oy Oulun Höyhenkuja Moderni koti Oulun aakkurissa OY OULUN HÖYHENUJ EMIIRRO : sunto Oy Oulun Höyhenkuja m IT h=m V HUONEITOVRTOT TLOVRTO TLO +., -,,,, ÖRÄTO % I LU mm,,,, TLO,,,, MU TO +. E. I +

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Pikkulahden Puisto

Asunto Oy Pikkulahden Puisto Asunto Oy Pikkulahden Puisto lapti.fi Merimaisemaa, puistoa ja vanhankaupungin idylliä RAKENNAMME HUOLELLA Merimaisemaa, puistoa ja vanhankaupungin idylliä Asunto Oy Pikkulahden Puisto rakennetaan merenrantaan

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Niittyvilla

Asunto Oy Limingan Niittyvilla Asunto Oy Limingan Niittyvilla Taitelijan näkemys. Taitelijan näkemys. lapti.fi Viihtyisä ja vetovoimainen Liminka Taitelijan näkemys. Viihtyisä ja vetovoimainen Liminka Taitelijan näkemys. Limingan viihtyisä

Lisätiedot

KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI

KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI Teemme sinulle kodin Missionamme on luoda laadukkaita ja viihtyisiä koteja, sekä juuri sinun tarpeisiin sopivia elinympäristöjä.

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

Betonimiehenkatu 19A

Betonimiehenkatu 19A etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kotisi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 As Oy Oulun Vaskooli Erillistaloyhtiö Vaskikangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS 24.10.2016 Asunto Oy Heikunankuja Espoo Heikunankuja 2, 02680 Espoo Asunto Oy Heikunankuja Espoo sijaitsee Espoon Lintuvaaran korttelissa

Lisätiedot

Ennakkomarkkinoinnissa Ounaswillan yhdeksän tyylikästä rivitaloasuntoa. Asunnot valmistuvat heinäkuussa 2O17. lapinlaatukodit.fi ROVANIEMEN OUNASWILLA

Ennakkomarkkinoinnissa Ounaswillan yhdeksän tyylikästä rivitaloasuntoa. Asunnot valmistuvat heinäkuussa 2O17. lapinlaatukodit.fi ROVANIEMEN OUNASWILLA AUNTO-OAYTIÖ ROVANIMN OUNAWILLA, 962OO Rovaniemi nnakkomarkkinoinnissa Ounaswillan yhdeksän tyylikästä rivitaloasuntoa. Asunnot valmistuvat heinäkuussa 2O17. Rauhallisella alueella lähellä keskustaa sijaitsevien

Lisätiedot

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 Hsto nro Kerros Hstotyyppi Pinta-ala Jyvitetty Vuokra huoneistoala 47 1 1h+kk 31,5 35,1 358,02 48 1 2h+kk 45,5

Lisätiedot