1 Lausunto Eduskunnan lakivaliokunnalle 20.9.2013 Asia: LA 27/2012 vp laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 2 :n muuttamisesta (Juho Eerola /ps ym.) ja LA 28/2012 vp laiksi rikoslain 25 luvun muuttamisesta (Pauli Kiuru /kok ym.). Lausunnon antaja: Suomen sovittelufoorumi ry Lakialoitteiden sisältö Molempien lakialoitteiden tavoitteena on tukea lapsen ja vanhempien hyvän läheissuhteen säilymistä vanhempien erotilanteessa. Lakialoitteiden erityisenä pyrkimyksenä on estää lapsen kanssa asuvaa vanhempaa vieraannuttamasta lasta toisaalla asuvasta vanhemmasta, esimerkiksi estämällä lapsen ja vanhemman välisiä tapaamisia, manipuloimalla lasta tai toista vanhempaa mustamaalaamalla. Eerolan ym. aloitteessa ehdotetaan lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) lisättäväksi uusi momentti, jossa vieraannuttaminen määritellään ja säädetään vieraannuttamiskielto. Kiellon rikkomisesta voitaisiin soveltaa sanktiona lain 12 :ää, jolloin tehtyä lapsen huoltoa tai tapaamista koskevaa päätöstä tai sopimusta voitaisiin myöhemmin muuttaa etävanhemman hyväksi. Kiurun ym. aloitteessa ehdotetaan rikoslakiin (39/1889) lisättäväksi uusi rikosnimike "tapaamisoikeuden tahallinen estäminen", josta voitaisiin tuomita rangaistuksena sakkoa tai vankeutta. Lakialoitteiden arviointi Arvioinnin lähtökohtina ovat erokonfliktien erityispiirteitä ja sovittelun mahdollisuuksia koskeva tieto sekä lapsen asema erotilanteessa. Lakialoitteissa kiinnitetään huomiota tärkeään ja suurta ihmismäärää koskettavaan ongelmaan: liian moni erotilanne kärjistyy ihmissuhteita ja perheenjäsenten hyvinvointia uhkaaviksi ristiriidoiksi. Useimmiten ristiriitojen kohteena on lapsi, joka pahimmillaan joutuu vanhempiensa väliseksi kiistakapulaksi pitkäksi aikaa. Suomen sovittelufoorumi ry:n yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen kanssa toteuttamassa perhesovittelun tutkimus- ja kehittämishankkeessa (FASPER) todettiin, että eroriidat työllistävät palvelujärjestelmää monella taholla, mutta silti eroriitojen hoitaminen ei useinkaan tunnu kuuluvan kenenkään vastuulle paitsi tuomioistuimen. Tuomioistuimeen saakka etenevät huoltoriidat ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Eron jälkeinen epäsopu sekä uudelleen ja uudelleen leimahtavat konfliktit vanhempien välillä ovat arkea tuhansille lapsille. Eroriidat näkyvät lasten hyvinvoinnin ja kehityksen ongelmina, toistuvina yhteydenottoina palvelujärjestelmään, lastensuojeluilmoituksina ja jopa huostaanottoina.
2 Lakialoitteilla pyritään puuttumaan erityisesti niihin tilanteisiin, joissa lapsen kanssa asuva vanhempi toistuvasti estää lasta tapaamasta toista vanhempaansa tai antaa lapselle valheellista negatiivista tietoa toisesta vanhemmasta. Lakialoitteessa näitä toimia kuvataan vieraannuttamisena, joka pahimmillaan voi olla patologista koston luonteista toimintaa ja tähdätä lapsen ja vanhemman välisen yhteyden täydelliseen katkeamiseen. Lakialoitteet lähtevät oletuksesta, että kuvatuissa ongelmatilanteissa on kyse yksinomaan toisen vanhemman toteuttamasta tarkoituksellisesta vahingonteosta ei eroon päätyneiden ihmisten välisestä epäluottamuksesta, jossa molempien ex-puolisoiden toimet vaikuttavat toisiinsa ja kärjistävät tilannetta. Lähtökohta pohjaa ajatukselle, että ongelmiin on löydettävissä syyllinen ja että ongelmat kumpuavat toisen vanhemman persoonallisuudesta tai sen vääristymistä. Oletuksena näyttää olevan myös luottamus siihen, että tekojen kriminalisoinnilla ja syyllisen rankaisemisella ongelmatilanteet saadaan ratkaistua. Vaihtoehtoinen tapa tarkastella asiaa on konfliktin kärjistymisen näkökulma. Konflikti on kahden osapuolen välinen prosessi, jossa toinen osapuoli havaitsee toisen intressien olevan vastakkaiset tai kielteiset omiinsa nähden. Konfliktin kiihtymisen käsikirjoitus on tutkijoiden (mm. Vindeløv 2008) mukaan hyvin samankaltainen riidan aiheesta, osapuolista ja kulttuurista riippumatta. Konfliktin osapuolten toimintatavat suhteessa toisiinsa sen sijaan vaihtelevat: osa vetäytyy, osa vastustaa, osa hyökkää. Konfliktin etenemistä on kuvattu 9-portaisella asteikolla (Glasl 1999; ks. myös Mattila-Aalto, Bergman-Pyykkönen, Haavisto & Karvinen-Niinikoski 2012), jolle on tyypillistä keskustelun jyrkkeneminen, musta-valkoisen ajattelun lisääntyminen, empatian väheneminen, liittolaisten etsiminen, uhkailun ja vaatimusten koveneminen sekä toisen näkeminen lopulta vain vihollisena. Viimeisille vaiheille on tunnusomaista järjestelmällinen tuhoaminen ja toisen vahingoittaminen. Ensimmäisillä portailla konflikti säilyy asiakeskeisenä ja osapuolet pystyvät ratkaisemaan ristiriitansa keskenään neuvotellen tai läheistensä avustuksella. Jo kolmannella portaalla konfliktista on tullut henkilökohtainen, jolloin osapuolet saattavat tarvita kolmannen osapuolen apua. Neljänneltä portaalta lähtien ulkopuolisen apu ristiriidan ratkaisemisessa on jo välttämätön. Glaslin mukaan sovittelu konfliktinratkaisumenetelmänä näyttäisi tuottavan tuloksia jopa seitsemännelle portaalle saakka. Portailla 6 ja 7 tuloksellisen sovittelun edellytyksenä on kuitenkin se, että osapuolet välittävät edes jossain määrin sekä omista että toisen osapuolen tarpeista. Sovittelun on todettu olevan myöhäistä konfliktin kahdella viimeisellä askelmalla. Toiminta, johon lakialoitteilla pyritään puuttumaan, muistuttaa konfliktin kärjistymisprosessin viimeisiä portaita, joissa vahingoittamista ja yhteenottoja ei enää kyetä välttämään. On todennäköistä, että näitä perheitä ei enää kyetä auttamaan sovittelun keinoin, mutta toisaalta myöskään tuomioistuimen antamat tuomiot eivät saa konfliktia laukeamaan. Se mihin sen sijaan voidaan vaikuttaa, on konfliktien eteneminen viimeisille portaille saakka. Ongelmien etenemistä tähän pisteeseen saakka voidaan koettaa estää varhaisella sovittelulla, jotta konfliktien eteneminen saataisiin pysäytettyä ennen niiden muuttumista tuhoaviksi. Vieraannuttaminen ja tapaamisten estäminen eivät siis ole väistämätön ilmiö, joka olisi estettävissä vain kriminalisoinnilla. Sovittelun ohella onkin tärkeää lisätä sekä vanhempien että viranomaisten ymmärrystä niistä erotilanteen vaikeuksista, jotka voivat johtaa lapsen vieraantumiseen toisesta vanhemmastaan. On myös todettava, että toisen vanhemman mustamaalaamista voi harjoittaa myös lapsen etävanhempi, mikä synnyttää lapselle aivan yhtä vaikean lojaliteettiristiriidan. Jostain syytä LA 27/2012 vp esittää kuitenkin vieraannuttamiskieltoa vain lähivanhemmalle.
3 Perhesovitteluun tulevat vanhemmat ovat usein hyvin huolissaan lapsestaan ja luottamuspula vanhempien kesken on suuri. Silloin helpointa on toisen osapuolen demonisointi toisen näkeminen pahana, tuhoavana ja uhkana lapsen hyvinvoinnille. Sovittelijan keskeinen tehtävä on normalisointi vanhempien huolten ja pelkojen näkeminen ymmärrettävinä, yhteistä keskustelua vaativina asioina ja luottamuksen vähittäinen rakentaminen vanhempien välille. Kysymys on myös siitä, tarkastelevatko vanhemmat menneisyydessä tapahtuneita loukkauksia vai suuntaavatko he katseensa kohti tulevaisuutta. Vastuullinen vanhemmuus edellyttää sitä, että vanhempien katse on tulevaisuudessa: miten huolehdimme yhteisistä lapseemme kohdistuvista velvollisuuksistamme, jollainen lapsen oikeus tavata ja pitää yhteyttä etävanhempaansa on. Jos luodaan ehdotettu rangaistussäännös, siihen turvautuvat tai sen kohteeksi joutuvat vanhemmat suuntaavat huomionsa menneisyyden tapahtumiin: mitä tapahtui, kuka teki mitäkin, täyttääkö teko rikostunnusmerkistön, provosoiko toinen tekoa, onko joitakin teon rangaistavuutta vähentäviä tekijöitä jne. Nykyisten palvelujen ja lainsäädännön kehittämisvaihtoehtoja Varhaisen sovittelun osalta maassamme on tarjolla avioliittolaissa määritelty perheasioiden sovittelu, joka olisi saatava nykyistä laajamittaisempaan käyttöön. Laki edellyttää jo nyt, että kunnat tarjoavat perheasioiden sovittelua, mutta palvelu on huonosti tunnettu ja kunnissa ei ole riittävästi sovitteluosaamista. Fasper-hankkeessa tehtyjen havaintojen pohjalta ehdotamme, että on käynnistettävä tarkempi selvitys siitä, olisiko syytä edellyttää, että sovittelun mahdollisuudet olisi selvitettävä perheasioiden sovittelussa ennen kuin asian saa tuomioistuimessa vireille huoltoriitana tai ennen mahdollisuutta osallistua tuomioistuinsovitteluun. Kyse ei siis olisi pakkosovittelusta, vaan sovittelumahdollisuuksien selvittämisestä, ja jos sovittelulle ei ole esteitä, myös sovittelusta. Maksuttoman perheasioiden sovittelun lisäksi vanhemmille on tarjolla mahdollisuus huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluun. Tulevaisuudessa on tärkeää kiinnittää huomiota vanhempien tasaveroiseen mahdollisuuteen käyttää tuomioistuinsovittelua. Taloudellisten resurssien puute voi estää oikeudenkäyntikulunsa itse maksavan vanhemman mahdollisuutta osallistua sovitteluun, vaikka maksuttoman oikeudenkäynnin saaneella sellainen olisikin. Avustajien käytön maksuttomuus tuomioistuinsovittelussa voisi osaltaan vahvistaa sovittelun ensisijaisuutta lasta koskevissa riidoissa. Lapsiasiavaltuutettu esitti lakialoitteita koskevassa lausunnossaan eropalvelujen kattavaa selvittämistä STM:n ja OM:n yhteistyönä. Yhdymme tähän esitykseen ja korostamme ministeriöiden välisen yhteistyön merkitystä sovittelupalvelujen koordinoinnissa erityisesti nyt, kun perheiden konfliktien sovitteluun ollaan luomassa uusia sovittelumuotoja jo olemassa olevien rinnalle ilman, että sovittelujen keskinäistä suhdetta on pohdittu. Syväkin huoli lapsen oleskelusta toisen vanhemman luona ja vaikeus puhua hyvää lapsen toisesta vanhemmasta ovat tuttuja kenties suurimmassa osassa eroja. Useissa tapauksissa ajan kuluminen helpottaa tilannetta, vanhemmat toteavat huolet liioitelluiksi ja löytävät tavan tehdä yhteistyötä lapsen isänä ja äitinä. Osassa perheitä huolia ja epäluuloja ei saada hälvennettyä. Tyypillisiä ovat väitteet siitä, että toinen vanhempi ei ota vastuullisen vanhemman roolia tai että lapsi on pois tolaltaan oleskeltuaan toisen luona. Kasvatusnäkemysten erilaisuus korostuu ja tuntuu pahalta, että lapsi viettää aikaa toisella lailla toimivan vanhemman kanssa. Ääritapauksissa vanhempi voi syystä tai syyttä - alkaa epäillä lapsen kaltoin kohtelua.
4 Lapsen vieraantuminen toisesta vanhemmasta voi tapahtua vanhempien välisen konfliktin seurauksena myös ilman että sitä tehtäisiin tarkoituksellisesti tai edes tietoisesti. Siksi informaation lisääminen erotilanteesta selviämisestä ja eron jälkeisestä sovinnollisesta vanhemmuudesta on erittäin tärkeää. Lapsen huoltoa ja tapaamista koskeva laki sisältää jo nyt molempia vanhempia koskevan velvoitteen edistää tapaamisten toteutumista. Vanhempien keskuudessa ei ole kovin tunnettua, että velvoite koskee sekä sitä vanhempaa, jonka luona lapsi asuu, että sitä vanhempaa, jota lapsi tapaa. Tämän kirjauksen velvoittavuutta tulisi korostaa paljon nykyistä enemmän sekä viranomaisten toiminnassa että vanhemmille suunnatussa informaatiossa. Olisi myös tarpeen pohtia, olisiko Suomenkin lainsäädännössä harkittava huollon käsitteestä luopumista ja alettava sen sijaan puhua vanhempien vastuista tai velvollisuuksista. Esimerkiksi Iso- Britanniassa ja joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa vanhemmat eivät enää tee päätöstä lapsen huoltajista, vaan he miettivät, miten jakavat keskenään vanhempain velvollisuudet (parental responsibilities): millaisista asioista he päättävät aina yhdessä ja mistä kenties päätöksen voi tehdä toinen vanhemmista yksin. Pohtiessaan tapaamisoikeutta he sopivat keskenään vanhemmuusajasta (parenting time). Muutoksen taustalla on ollut pyrkimys siihen, että vanhemmat eivät ajattelisi huoltajuutta omistusoikeutena, joka ohjaa taistelemaan lasten omistusoikeudesta. Kehittelemisen arvoinen on myös monissa maissa käytössä oleva eron jälkeisen vanhemmuuden suunnitelma (parenting plan), joka vanhempien yhdessä täyttämänä dokumenttina ohjaa konkreettisesti suunnittelemaan lapsen arkea eron jälkeen ja antaa askelmerkkejä yhteiseen vanhemmuuteen. Tärkeä tulevaisuuden näköala on myös, että vahvistamme lapsen oikeutta säilyttää suhteensa molempien vanhempien lisäksi muuhun lähipiiriin ja turvaamme esimerkiksi yhteydenpidon kaikkiin isovanhempiin. Lapsen oikeuksia korostavalla lainsäädännöllä on kiire. Yhteenveto Ehdotettu lainmuutos ottaa esille tärkeän ja kipeän ongelman, mutta se ei menettelytapana tarjoa keinoja ongelman hoitamiseen eikä ratkaisemiseen. On mahdollista, että pieni osa perheistä hyötyisi ehdotetuista uusista säädöksistä, mutta suurimmalle osalle huoltoriitoja käyvistä vanhemmista ne tarjoaisivat todennäköisesti vain uuden riidanaiheen. Vieraannuttaminen on rikollisen tai sanktioitavan toiminnan sijasta hyödyllisempää nähdä konfliktin kärjistymisen muotona, johon on tehokkaampaa vastata kehittämällä sovinnollisuutta ja sopimista edistäviä mekanismeja. Ihmiset ovat itse parhaita ratkomaan konfliktejaan. Ristiriitojen ratkominen kuuluu myös osaksi vastuullista vanhemmuutta ja sitä voidaan sovittelulla tukea. Vaarana on, että ehdotetut lait tarjoaisivat uuden areenan eroriidoille. LA 28/2012 vp ehdotuksen myötä asioiden käsittelyyn tulisi mukaan kokonaan uusia toimijoita, esitutkinnasta vastaava poliisi ja syyttäjät, joille erokonfliktien erityispiirteet ja kärjistyneet huoltoriidat eivät lähtökohtaisesti ole tuttuja. Lain toimeenpano vaatisi suurta panostusta lisäkoulutukseen. Ehdotettu vieraannuttamiskiellon rangaistavuus tai sen sanktioiminen lain 12 :n tulkinnalla suuntaa lapsen vanhempien katseet menneisiin tapahtumiin ja vie heiltä voimavaroja kohdistaa huomionsa siihen, miten toimitaan yhteisen lapsen parhaaksi tulevaisuudessa. Vieraannuttamiskielto voidaan ilmaista paremmin vanhempien positiivisena velvollisuutena huolehtia siitä, että lapsi voi pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi voitaisiin täsmentää lain 2 :n sisältöä.
5 Lausunnon kirjoittamiseen ovat osallistuneet Fasper-hankkeen projektipäällikkö Vaula Haavisto, hankkeen tieteellinen johtaja, professori Synnöve Karvinen-Niinikoski sekä Suomen sovittelufoorumi ry:n hallituksen jäsenet Marja Pelli ja Elina Haapasalo. Lausuntoa on myös käsitelty Suomen sovittelufoorumi ry:n hallituksessa. Timo Pehrman hallituksen puheenjohtaja Synnöve Karvinen-Niinikoski hallituksen jäsen