Yliopistokeskukset Vaikuttavuuden ja elinvoiman Sampo 10.3.2017
Miljoona suomalaista Tuhansia yrityksiä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Vaasan yliopisto Kajaanin yliopistokeskus Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Helsingin yliopisto Taideyliopisto Vaasan yliopisto Porin yliopistokeskus Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Turun yliopisto Aalto-yliopisto Mikkelin yliopistokeskus Helsingin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Aalto-yliopisto Lahden yliopistokeskus Helsingin yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Aalto-yliopisto
Yliopistokeskukset ovat organisatorisia innovaatioita Yliopistokeskuksissa usean yliopiston toiminta on koottu yhteen. Keskukset toimivat nopeasti reagoivia monitieteisten tutkimushankkeiden ja koulutusohjelmien yhteistyöalustoja. Yliopistokeskuskampukset ja -kaupungit ovat vauhdilla kehittymässä merkittäviksi tietoyhteisöiksi, joissa koulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteydet ovat poikkeuksellisen tiiviit ja syvälliset. Yliopistokeskukset ovat elinikäisen oppimisen edelläkävijöitä. Mm. uniikit, monitieteiset, työelämän tarpeisiin vastaavat koulutusohjelmat. Aikuisille suunnatut maisteriohjelmat ovat osoittautuneet valtakunnallisesti erittäin vetovoimaisiksi. Yliopistokeskuksilla on suuri vaikutus alueidensa vetovoimaisuuteen ja elinkeinorakenteen uusiutumiseen ja näin koko Suomen kilpailukykyyn. Vaikutukset näkyvät uusissa investoinneissa, väestön koulutustason nousussa, työllisyysasteissa ja nuoren ja koulutetun väestön tulomuutossa.
Profiilimme Alueiden vahvuuksista Suomen kilpailukykyä
Kajaanin yliopistokeskus Keskeisiä osaamisaloja liikuntateknologia, ympäristö- ja terveys/hyvinvointiin liittyvä mittaustekniikka ja terveystieteet. Yhteinen aikuiskoulutusyksikkö Kajaanin AMK:n kanssa; AIKOPA Kainuun korkeakoulustrategia KKKS, 5 korkeakoulua Oulun ja Jyväskylän yliopistojen, Kajaanin AMK:n, VTT:n ja CSC:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus, CEMIS. 5 Alatunnisteen teksti tähän
Lahden yliopistokampus Tavoitteena osaava, elinvoimainen ja hyvinvoiva kaupunkiseutu HY:n ja LUT:n strategisen kumppanuuden solmukohta teemoina ympäristö, yrittäjyys, kestävyys Ilmiölähtöinen monitieteinen tutkimus ja kehittäminen haasteet alueen tarpeista Yhteiset koulutuspolut ja oppimisen uudet muodot projektioppiminen ja digitaalinen pedagogiikka Päijät-Hämeen LUMA-keskus lasten ja nuorten innostaminen luma-aineiden opiskeluun Niemen kampus Korkeakoulujen yhteistyöohjelman kärkialueet: Lahden alueen yrittäjyyden ekosysteemi ja ympäristöosaamisen keskittymä Yliopistokeskukset
Mikkelin yliopistokeskus Fokuksessa: Ekologinen muutos Yrittäjyyden muutos Digitaalinen muutos Valtakunnallista profilaatiota: Luomuinstituutti (LUKE&HY) Co-op network studies, osuustoiminnan opetusverkosto (HY+9 yliopistoa) Vihreän kemian laboratorio (LUT) Digitaalisten aineistojen käytettävyys (HY/Kansalliskirjasto) Suomen ainoa englanninkielinen kauppatieteen kandidaattiohjelma (Aalto) Yliopistokeskukset
Mikkelin yliopistokeskus uudelleenorganisoituminen - Luomuinstituutin koordinaatio siirtyi LUKE:lle kaudeksi 2017-20. LUKE toimii jatkossakin osana yliopistoyhteisöä. - LUKE rekrytoi Luomuinstituuttiin tutkimuspäällikköä - Digitalia, digitaalisen tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämiskeskus (HY/Kansalliskirjasto ja XAMK). Yhteys HY:n Heldigiin - Aalto Pienyrityskeskus siirtyi osaksi XAMKia keväällä 2016 - Panostusta tutkimukseen, uusia tutkimusryhmiä yhteisen profiilin pohjalta. Neljä avainrekrytointia vuoden 2017 aikana. Rahoitus: kaupunkeja, yrityksiä, yliopistot. - Osuustoiminta, professuuri (LUT) - Kasvu ja kansainvälistyminen, professuuri (LUT) - Ruokaketjun kestävyys ja yrittäjyystoimijuus, tutkimusjohtaja (HY) - Paikallinen resilienssi ja digitalisaatio, tutkimusjohtaja (HY) - Tutkijahotelli - Tutkijaliikkuvuuden kehittäminen - HY ja LUT strategisen kumppanuuden syventäminen Yliopistokeskukset
Seinäjoen yliopistokeskus Profiili: Mittavaa ja pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja työelämän kanssa erityisesti tutkimuksessa ja tuotekehityksessä Koulutustarjonta rakennettu tukemaan aikuisten opiskelua, opintopolkuja maisteriksi ja diplomiinsinööriksi Noin 90 asiantuntijan yhteisö, 41 %:lla on tohtorin tutkinto Kuusi yliopistoa tekee työtä yhteisen osaamisen hyväksi: TaY, HY, Taideyliopisto, VY, TTY (TY) Laajeneva yhteistyö Luonnonvarakeskuksen kanssa Osaamisen painoalat: Kestävät ruokaratkaisut Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät Yrittäjyys ja kasvu Hyvinvointi ja luovuus Yliopistokeskukset
Porin yliopistokeskus Neljän yliopiston muodostama osaamiskeskittymä, 1100 opiskelijaa kandi- ja maisteriohjelmissa, 100 jatko-opiskelijaa, 170 tutkijaa ja opettajaa. Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Aalto-yliopisto Yliopistokeskus kasvattaa alueen koulutustasoa ja osaamispääomaa sekä edistää kansainvälistymistä ja akateemista yrittäjyyttä. Tutkimuksen painoalat: digitaalinen yhteiskunta, energia ja ympäristö, pelillistäminen, asiantuntijaorganisaatiot verkostoissa, sosiaalinen eheys Monitieteisyys, kansainvälisyys, yritysyhteistyö Joustavat opintopolut yhteistyö Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa Yliopistokeskukset
Pelillistäminen Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen pelillistämisen lahjoitusprofessuuri. Pelillistäminen näkyy nyt esim. liikuntasovelluksissa ja kanta-asiakasjärjestelmissä. Pelillistämisen tavoitteena lisätä työn mielekkyyttä ja tuottavuutta. Miten peleihin kehitettyjä ominaisuuksia voidaan hyödyntää teollisuuden ja pk-yritysten tuotteissa ja palvelukonsepteissa? Alatunnisteen teksti tähän
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Oppiminen ja opettajuus, digitalisoituvat oppimisympäristöt Osallisuus, ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut Teollisuuden ja elinkeinojen uusiutumista tukeva tutkimus Joustavat koulutusväylät, 4500 opiskelijaa Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot 120 asiantuntijaa Kemian, biotalouden ja mineraalitalouden osaamiskeskittymä
Biolaakso Kemian, biotalouden ja mineraalitalouden osaamiskeskittymä Pohjoismaiden suurin kemianklusteri Viennin arvo 1,1 mrd /v, 2200 työpaikkaa, investoinnit 415M /5v. Euroopan merkittävimmät litiumvarannot, litiumklusterin arvoketjuajattelu Vahva alkutuotanto ja biomassa-alue Biolaakson hankesalkku 28M Kokkolan kampus: Jyväskylän, Oulun, Vaasan yliopistot, LUKE, GTK, Centria, yritykset, KPEDU
Tuleva kehitys
Tietoyhteisö on yliopistokeskuksille luontainen malli Yliopistojen ja alueiden profiloituminen on toteutunut yliopistokeskuksissa Osaamista rakennetaan yhdessä määritellyille osaamiskärjille Tutkimuslaitos- ja AMK-yhteistyö on välitöntä, tuloksekasta, konkreettista AMKien kanssa kummankin toimintaa on tärkeä profiloida niiden vahvuuksien mukaisesti Yksilölliset opintopolut, ristiin opiskelu ja koulutusasteiden yhteistyö on vahvuutemme Kokemus koulutusväylien rakentamisessa, tunnemme AMK-YO-väylien mahdollisuudet ja haasteet Aikuisopiskelijoille kehitetyt palvelut ja osaamisemme ovat hyödynnettävissä, taustayliopistot tunnistaneet vahvuuden Taustayliopistot lisänneet elinkeinoelämän liittymäpintoja yliopistokeskusten kautta
Toimintaedellytykset Profiloituvan ja keskittyvän yliopistolaitoksen vaikuttavuus tulee varmistaa koko Suomessa. Tavoitteen saavuttamiseksi yliopistokeskusten resursseja tulee vahvistaa. Vuonna 2016-2017 resurssit vähenivät enemmän kuin yliopistojen keskimäärin Yliopistojen tulosohjausjärjestelmää tulee kehittää niin, että se kannustaa vuorovaikutukseen työelämän kanssa. Osaava ja aktiivinen työvoima turvaa Suomen menestyksen, elinikäisen oppimisen palveluja kannattaa kehittää erityisesti yliopistokeskuksissa. Yliopistokeskukset tulee ottaa mukaan korkeakoulukentän keskusteluun ja päätöksentekoon nykyistä täysipainoisemmin. Yliopistokeskusten asema tulee vakiinnuttaa lainsäädännöllä
Lupauksemme Profiloituva ja keskittyvä yliopistolaitos tarvitsee aktiivista vaikuttavuuden lisäämistä. Joustavat ja ketterät yliopistokeskukset lupaavat: Rakennamme jatkuvasti uusia vuorovaikutusmuotoja yritysten ja työelämän kanssa. Laajennamme tiedeja innovaatiotoimintaan osallistuvien määrää Kehitämme yliopistollisia tutkimus- ja koulutuspalveluja muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin Olemme aktiivisesti rakentamassa uudenlaisia tieteen ja kehittämistyön osaamiskeskittymiä Suomeen Työssämme yhdistyy paikallisuus ja kansainvälisyys. Toimintatapa tukee ratkaisujen löytymistä suomalaisia koskettaviin ongelmiin www.100haastetta.fi