ETHNOS TIEDOTE 3/2004

ETHNOS TIEDOTE 3/2004

Sisältö: Sisältö:...2 Puheenjohtajan palsta:...3 Tulevasta toiminnasta ja vähän menneestäkin...3 Kulttuuri rakenne vai sisältö...5 Esitelmä Ethnos ry:n koulutuspäivällä 14.5.2004...5 Välähdyksiä kentältä...11 Kenttätyöt Shorunzhassa jatkuivat 15.5. 6.6.2004...11 Ilmoitusasioita...17 Seurasaarisäätiön stipendejä...17 Call for papers...18 Etnologian pro gradu -tutkielma sai palkinnon Jyväskylässä...19 Väitöksiä...19 Luentoja...19 Arvoisa Ethnos ry:n jäsen...20 r.y. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Ethnos tiedote 3/2004 syyskuu http://www.ethnosry.org Kansikuva: Kymmenvuotias Roza tuli uhrilehdossa järjestettyyn rukousjuhlaan maripukuun pukeutuneena isoäitinsä kanssa. Valok. Mari Immonen. Katso Välähdyksiä kentältä-artikkelia. Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ehnos ry:n Ethnos-tiedote ilmestyy seuraavan kerran joulukuussa 2004. Numeroon tarkoitettu aineisto tulee toimittaa 3.12.2004 mennessä Niklas Huldénille osoitteeseen: Etnologi / Åbo Akademi Tehtaankatu 2, 20500 Turku tai sähköpostitse osoitteeseen: tiedote@ethnosry.org Ethnos ry: hallitus 2004 Puheenjohtaja Pirjo Korkiakangas, puh. (014) 2601 237 puheenjohtaja@ethnosry.org Varapuheenjohtaja Katriina Siivonen puh. (02) 481 4590, katriina.siivonen@tukkk.fi Kansainvälisten asioiden sihteeri: Maarit Knuuttila, puh (040) 593 5325 maaknuu@campus.jyu.fi Julkaisusihteeri: Terhi Torkki, terhi.torkki@helsinki.fi Museoyhdyshenkilö: Aila Nieminen, seurasaarisaatio@kolumbus.fi Seminaarisihteeri: Katriina Siivonen, puh. (02) 481 4590, katriina.siivonen@tukkk.fi Tiedotussihteeri: Niklas Huldén, puh. (02) 215 4801, niklas.hulden@abo.fi Sihteeri: Mari Immonen, puh 050-586 4512, sihteeri@ethnosry.org Taloudenhoitaja: Hanna Naarmala, puh. 040-5509703, hanna.sinisalo@nic.fi 2

Puheenjohtajan palsta: Tulevasta toiminnasta ja vähän menneestäkin Kesälomien päätyttyä ja syksyn töiden käynnistyttyä voinee hieman tutkailla Ethnoksen lähiaikojen toiminnan suuntaviivoja ja tärkeimpiä tapahtumia. Yhdistyksen rutiinitoiminnoista huolehtiminen on tietysti oma alueensa, mutta jäsenistöä varmaankin kiinnostaa enemmän näkyvämpi ja ulospäin suuntautuvampi esiintyminen ja toimiminen. Yhdistys on jälleen monien muiden tieteellisten yhdistysten ja seurojen kanssa esittäytymässä heti vuoden vaihteen jälkeen 13.1.2005 Tieteen päivien yhteydessä toisen kerran järjestettävässä Tieteiden yö tapahtumassa. Kuten edelliselläkin kerralla (tammikuussa 2003) on nytkin tarkoituksena kertoa ns. suurta yleisöä palvellen siitä, mitä kansatieteilijät ja etnologit tekevät, millaiset asiat heitä tutkimuksellisesti kiinnostavat. Tästä tilaisuudesta lisää seuraavassa tiedotteessa. Tulevan vuoden maaliskuussa kokoonnumme tuttuun tapaan Helsinkiin Tieteiden talolle vuosikokousseminaariin, jonka teemaa työryhmä parhaillaan kehittelee. Vuodelle 2006 osuu kaksi Ethnoksen toiminnan kannalta tärkeää tilaisuutta, nimittäin Kansatieteen päivät sekä järjestyksessään 9. suomalais-unkarilainen symposiumi, jonka järjestelyvuoro on meillä suomalaisilla. Myös näiden tilaisuuksien suunnittelu on jo käynnistetty. Kansatieteen päivien tapahtumapaikkana on Helsinki, suomalais-unkarilainen symposiumi järjestetään Jyväskylässä. Molempien tilaisuuksien onnistunut läpivieminen on yhdistykselle sekä voimavaroja vaativaa että haasteellista; ja tietysti tavoitteena on etenkin symposiumin suhteen luoda unkarilaisille kollegoille yhtä onnistunut kokonaisuus kuin oli edellinen Unkarin Lakitelekissa järjestetty symposiumi elokuussa 2003. Ethnoksen monivuotinen veteraanikansatieteilijöiden haastatteluhanke on edennyt vauhtiin päästyään varsin hyvin. Tästä lankeaa suurin ansio tehokkaille ja ahkerille haastattelijoille sekä etenkin haastateltaviksi suostuneille. Hankkeen ensimmäinen vaihe on jo toteutettu ja kertyneet haastattelunauhat litteroidaan sekä arkistoidaan mahdollista jatkokäyttöä odottamaan. Hankkeenahan tämänkaltainen projekti on päättymätön, jatkon takaa se, että meistä itse kukin vähitellen 3

pääsee tai siirtyy veteraanien joukkoon ja toivon mukaan myös suostuu jälkipolvien iloksi, opiksi ja hyödyksi muistelemaan vaiheitaan tieteenalamme parissa. Palaan vielä hetkeksi Ethnoksen viimekeväiseen Seurasaaarisäätiön tiloissa Tomtebossa järjestettyyn koulutuspäivään Aluekehitystyö ja kulttuurisesti kestävä kehitys, joka oli todella onnistunut tilaisuus ja johon osanottajiakin oli kokoontunut sopivasti eli juuri sen verran kuin tila antoi myöten. Tässä tiedotteessa ilmestyy professori Anna- Maria Åströmin mielenkiintoinen kirjoitus, joka pohjaa hänen kyseisessä seminaarissa pitämäänsä esitelmään. Hän valottaa kulttuuri-käsitteen moninaisia polkuja sekä suomalaisen kulttuurin paikallisuutta ja tilaa yhä lisääntyvissä monikulttuurisuuden, globaalistumisen ja taloudellisten hyötynäkökohtien paineissa. Tässä yhteydessä kulttuurin kestävän kehityksen kannalta erityisen tärkeää onkin Anna-Maria Åströmin tavoin kysyä, ketkä kulttuuriin liittyvistä asioista päättävät, millaisin periaattein päätöksiä tehdään ja miten erilaisia kulttuuriin liittyviä (myös taloudellisia) prosesseja ohjataan ja hyödynnetään. Eläminen nykyisenkaltaisessa mediakeskeisessä maailmassa tuo kaukanakin tapahtuvan väistämättä osaksi arkeamme lähes reaaliajassa. Miten sitten onnistumme ylläpitämään ja vahvistamaan omaa, paikallista tai kansallista perintöämme ja kulttuuriamme ajoittain yhä kaaosmaisempana näyttäytyvässä maailmassa. Miten kulttuurintutkijoina voimme tarttua ympärillämme tapahtuvaan niin, että ne kulttuuriset rakennelmat, sisällöt ja merkitykset, joiden luomisessa olemme osallisina, edesauttavat kulttuurisesti kestävää kehitystä ja koituvat laaja-alaisesti yhteiseksi hyväksi. Pirjo Korkiakangas 4

Kulttuuri rakenne vai sisältö Esitelmä Ethnos ry:n koulutuspäivällä 14.5.2004 Tasan 23 vuotta sitten professori Bo Lönnqvist piti Historian päivillä esitelmän otsikolla Kulttuurin käsite kulttuuriantropologian kannalta. Silloin, vuonna 1981, oli uusi kulttuuritoimintalaki juuri astunut voimaan. Esitelmässään Bo Lönnqvist valotti sitä, miten tuolloin lakiin säädetty kulttuurikäsite oli aivan toisenlainen kuin se, mikä antropologiassa oli vallitsevin. Laissa kulttuuritoiminnalla tarkoitettiin taiteen harjoittamista, taidepalveluiden tarjontaa ja käyttöä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Voidaankin kysyä, millainen kulttuurikäsitys nyt on vallalla ja miten tiede tänä päivänä kulttuurin määrittää. Bo Lönnqvistin peräänkuuluttama kulttuuriantropologinen näkemys, jossa kulttuuri nähdään prosessina ja alati muuttuvina elämäntapoina, on vallannut alaa laajemminkin. Kulttuurilla ei enää tarkoiteta vastakohtaisesti korkeakulttuuria (taide, musiikki, kirjallisuus) ja paikallista kulttuuriperinnettä, vaan kulttuurin jako korkeaan ja matalaan on myöhäismodernissa ajassa kuroutunut umpeen: kulttuuriin sisällytetään erityyppisiä alakulttuureja, joita myös edistetään. Myös jako kansallisiin kulttuureihin on murenemassa, ja Euroopan yhteisön sisällä on alettu entistä enemmän vaalia alueellisten, maakuntien ja paikallisen kulttuuritason esiin nostamista. Yhä enemmän puhutaan myös monikulttuurisesta yhteiskunnasta sekä jonkinasteisista globaalin ja paikalliskulttuurien risteyksistä. Miten sitten identifioida paikallista ja maakunnallista kulttuuria, millaisia ovat niiden erityispiirteet ja miten niitä voidaan nostaa esiin? Miten aiemmat käsitykset korkeakulttuurista sopivat näihin näkemyksiin? Mitä kulttuurin kentällä tapahtuu, kun kulttuuria aletaan pitää talouden moottorina? Filosofi Pekka Himanen on todennut kirjassaan Välittävä, kannustava ja luova Suomi: katsaus tietoyhteiskuntamme syviin haasteisiin (2004), että esimerkiksi Suomen on alkutuotanto- ja teknologiapainotteisen talouden sijasta siirryttävä talouteen, joka tuottaa kulttuuria myös maailmanmarkkinoille. Kulttuurinen sisällöntuotanto (musiikin, taiteen ja muun kulttuurin) ja sen organisointi oli- 5

si se valtti, jolla pystyisimme ylläpitämään yhteiskuntamme nykyistä elintasoa sekä turvaamaan sen jatkumisen. Jos yritämme analysoida sitä, miten kulttuurikäsitys tieteen parissa on muuttunut 1980-luvulta nykypäivään, meidän on valaistava sekä tieteen sisäistä kehitystä että sitä, miten se on ollut sidoksissa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Onneksi tieteessä kuitenkin pyritään itsereflektioon. Etenkin viime vuosina on yhä enemmän painotettu sitä, että tutkijan on pystyttävä analysoimaan myös omaa tutkijan rooliaan sekä sitä, miten hänen tutkimuksensa vaikuttaa tutkittavaan yhteisöön ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kulttuurin käsite muuntuvassa maailmassa Suomalaisen kulttuurintutkimuksen parissa vannottiin vielä 1980-luvulla strukturaaliseen kulttuurin käsitykseen, joka pohjautui 1930-luvun Cultural Patterns ideaan. Sen mukaisesti kulttuuri käsitettiin jonkinlaiseksi organisaatioksi, rakenteeksi ja konfiguraatioksi. Kulttuurin ajateltiin toimivan tietynlaisena, lähes tiedostamattomana ohjaavana mallina, jonka puitteissa kulttuurin jäsen tiesi miten toimia erilaisissa tilanteissa. Strukturalistista näkemystä pidettiin kuitenkin jo 1960-luvulla liian staattisena ja yksilön vapautta rajoittavana. Niinpä Pierre Bourdieu totesi 1970-luvun Algerian berberitutkimuksissaan, että kulttuurin rakennekonfiguraatioon on lisättävä toiminnallinen puoli. Arkitason sosiaalinen toiminta ja ylätason kulttuurirakenteet muodostavat dialektisen yhtälön, jonka kautta kulttuurinen prosessi etenee ja muuntuu. Tällöin voitiin nojata vanhempiinkin, jopa Edward B. Taylorin edustamiin, kulttuurikäsitteisiin ja tutkia esimerkiksi jonkin yhteisön tietojen, uskonnon, taiteen, lakien, moraalin sekä ihmisen yhteisön jäsenenä saavuttamien tapojen kokonaisilmentymää. Bourdieun tapa tulkita kulttuuria herätti kuitenkin näkemään sen, miten kulttuurit muuntuvat. Muutokset tapahtuvat sosiaalisen praksiksen tasolla ja etenevät hitaasti muuntuen symbolitason kautta tavallaan takaisin rakennetasoon. Nykyään kuitenkin muutokset tapahtuvat niin nopeasti, että rakennetasolta ei ole kovin helppoa hahmottaa arvojen, normien ja myyttisten tasojen muutoksia tai muutosten suuntaa. 6

Seuraava, 1980-luvulla, tieteen kentällä laaja-alaisesti vaikuttanut kulttuurikäsityksiä uudella tavalla hahmottanut antropologi Clifford Geertz oli sitä mieltä, että kulttuurin ydin lepää yhteiskunnan muodoissa [ societie s forms are culture s substance ; it is through the flow of behavior, or more precisely, social action, that cultural forms find articulation ]. Geertzin mukaan kulttuurin muodot ilmenevät myös esimerkiksi esineissä ja erilaisissa tietoisuuden tiloissa [ states of consciousness ] nimenomaan arkisen elämäntavan kontekstiin liittyvissä merkityksissään. Näin geertziläinen kulttuurikäsitys nojautui jo aikoinaan mm. antropologien Ralph Lintonin, Clyde Kluckhohnin ja Melville Herskovitzin esittämiin ajatuksiin, että kulttuuri on samaa kuin elämäntapa, mode of life, way of life ja design for living. Clifford Geertz etsi kulttuurin merkitystasoa ja painotti tutkimustyön tulkinnallista puolta. Geertzin ihannoima kulttuurintutkimus on kuvailevaa, mutta koska hän kiinnittää sosiaalisten käytänteiden ohella huomiota myös symbolitasoon se on myös tulkitsevaa ja mikroskooppista. Ottaako Geertz sitten kantaa siihen, toimiiko kulttuuri rakenne- ja käytäntötasolla? Geertzin mukaan kulttuurintutkija etsii symbolitason vastauksia ja symbolitasolta vaaditaan jonkintasoista koherenssia eli sisäistä yhtenäisyyttä. Tutkija etsii kulttuurin merkityksiä ja pyrkii antamaan selityksiä merkitysten sisäisestä logiikasta. Yksi Clifford Geertzin kulttuurin määritelmistä kuuluu: Culture is an ordered system of meaning and symbols in terms of which individuals define their world, express their feelings and make their judgement. Geertz on myös sitä mieltä, että kulttuuria voidaan ikään kuin lukea ja sitä on myös yritettävä kääntää ymmärrettävään kielelliseen muotoon. Kulttuurintutkijan tehtävä tässä on eri merkitysten löytäminen ja niiden sitominen yhteisöön, jossa ne esiintyvät. Mistä merkityksiä sitten etsitään? Bourdieun mukaan niitä etsitään sieltä, missä ensitiedon lähteet ovat, toisin sanoen kulttuurin ja yhteisön jäsenten keskuudesta, heidän kokemusmaailmastaan. Geertz painottaa käsitettä local knowledge, paikallista tietämystä ja paikallisia kokemuksia. Tämä kokemusmaailma koostuu yksilöiden tulkinnoista omasta arkipäivän kulttuuristaan. Kulttuurintutkijan tehtävä on jatkaa tästä, eli tulkita heidän 7

tulkintojaan. On myös mahdollista, että tutkija sekä he joita hän tutkii yhdessä muodostavat tulkintoja, joihin myös muut yhteisön jäsenet voivat yhtyä. Bourdieu tähdentää, että tutkijan tulkintoihin sisältyy myös se taso, jossa yksilöt yhteisönsä jäseninä toimivat; eli tiedostamaton toiminnallinen puoli on yhtä tärkeä kuin toiminnan merkitysellistäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkija aina jossakin määrin objektifioi tutkimiensa yksilöiden tapaa toimia kulttuurissaan, vaikka hän myös etsii heidän subjektiivisia käsityksiään toiminnastaan. Ollaanko siis taas etsimässä kulttuurin sisäistä rakennetta? Bourdieun mukaan sitä ei etsitä staattiseen näkemykseen nojautuen, vaan aina on huomioitava se, että kulttuuri muuntuu ja muuntuminen on ennen kaikkea prosessi. Ajan käsittäminen yhtenä ulottuvuutena tarkoittaa mm. sitä, että ajatellaan kulttuurin tavallaan toimivan eri aikaperspektiivit huomioon ottaen niin, että ajan rytmiä, tempoa, periodeja ja sesonkeja hyödynnetään kulttuurin koherenssin ylläpitämiseksi. Toisaalta kulttuurilla on historiallinen ulottuvuutensa ja tulevaisuuteen kurkottava katseensa: yksilöt ja yhteisöt tekevät myös lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmia, joiden puitteissa he yrittävät elää. Viime vuosikymmeninä, 1990-luvulta alkaen, kulttuurintutkimuksen parissa on korostunut näkemys siitä, että koko sosiaalinen todellisuutemme on eräänlainen konstruktio eli rakennelma, ei siis rakenne. Kulttuuri on niin sanotusti tuotettu ja sitä tuotetaan koko ajan. Esimerkiksi käsityksemme kansakunnasta on luotu tiettyjen näkemysten pohjalta: kansakuntaa luonnehtivat yhteinen kieli, demokraattisen osallistumisen ihanne ja kansalaisten yhdenvertaisuus. Ajan mittaan konstruktiosta on tullut tosi, ja se on alettu mieltää luonnolliseksi ja itsestään selväksi. Samalla tavoin voidaan ajatella, että myös sukupuoli, ikäryhmät, paikallisuus ja kotiseutu ovat luotuja, tuotettuja eli konstruoituja. Samanaikaisesti ihmiset koko ajan osallistuvat konstruktioiden ylläpitämiseen ja toisaalta niiden kaatamiseen. He myös esittävät omia tulkintoja ja sisältöjä konstruktioiden puitteissa. Arkitaso on näin ollen koko ajan liikkeessä. Kansatieteilijä on kiinnostunut nimenomaan ar- 8

kitason tulkinnoista ja merkityksistä ja siitä, miten ne heijastavat muita tasoja. Miksi hän muuten lähtisikään kentälle? Edellisenkaltaisia luomisprosesseja tapahtuu kaiken aikaa, samalla vanhoja kuvia ja yhteisöjä murennetaan. Esimerkiksi EU-prosessissa toimitaan hyvin määrätietoisesti yhteisen eurooppalaisuuden luomiseksi. Useimmat Euroopan kansakunnat ovat mukana prosessissa samalla kun monet kansat pyrkivät vahvistumaan kansallisesti tai alueellisesti, ennen kuin voivat tai haluavat asettua yhteisten periaatteiden noudattajiksi. Kulttuurin kentällä tätä hyödynnetään niin, että esimerkiksi maakuntien tasolla tapahtuu kiinteyttämistä ja profiloitumista. Voimme kuitenkin erottaa prosesseja siinä, miten ohjattuja ne ovat, ketkä niitä ohjaavat, miten tietoisia ja aktiivisia ne ovat, kenen toimesta prosessit käynnistyvät ja kenen hyväksi tämä tapahtuu. Konstruktio on aina myös sisällönantamisprosessi, jolloin kulttuurin eri elementit saavat erilaisen painoarvon; jotkut nostetaan symbolisesti tärkeiksi ja jotkut halutaan unohtaa. Etnologiassa on paljon keskusteltu siitä, miten kulttuuriperintöä luodaan hyvin tietoisissa ja ylevöittävästi tapahtuvissa merkityksenantoprosesseissa. Joidenkin piirteiden ja suhteiden korostamisessa valitaan aina jokin tietty, yleensä ylevä, kuva siitä, mitä halutaan representoida. Tärkeä kannanotto tieteellisessä keskustelussa on sen tähdentäminen, että kulttuuri ei perustu annettuun sisältöön, vaan on huomattavasti monimutkaisempi ja alati muuttuva ilmiö. Kulttuuriperinteen vangitseminen ennalta annetun sisällön kautta merkitsisi aina staattisuuden korostamista. Kansatieteellä onkin tässä suhteessa avainasema: tutkiessaan jonkin kulttuurin erityispiirteitä kansatieteilijä oppii ne myös tunnistamaan ja pystyy näiden sisältöjen kautta luomaan uskottavan kuvan itse kulttuurista. Kansatieteilijät voivat olla myös rakentamassa erilaisia hankkeita, joissa kulttuurin omaehtoiset sisällöt ovat erityisesti esillä. Toisaalta, jos katsomme asiaa laajemman kulttuurisen muutoksen taustaa vasten, vielä mielenkiintoisemmiksi nousevat kysymykset, miksi kulttuurihankkeisiin ryhdytään juuri nyt, kenen toimesta ryhdytään ja miten paikalliset asukkaat hankkeista hyötyvät. Esimerkiksi EU-rahaa erilaisiin kulttuurihakkeisiin on näinä aikoina käytettä- 9

vissä runsaasti. Toivoa sopiikin, että paikalliset asukkaat todella ja aina hyötyvät hankkeista. Palaan filosofi Pekka Himasen visioon, jonka mukaisesti me voisimme myydä muulle maailmalle musiikkia, taidetta ja sellaisia kulttuurituotteita, jotka ovat erotettavissa paikallistasosta. Luovuuden avulla taloutta nostavina hän listaa kulttuurin alalta musiikin, TV:n, elokuvan, tietokonepelit, kirjallisuuden, designin ja oppiaineiston. Jos vertaamme tätä listausta vanhoihin kulttuurikäsityksiin, tulee mieleen paluu 1980-luvulle, jolloin painotettiin eniten ns. korkeakulttuuria (vaikka tietokonepelit ehkä ovatkin populaarikulttuuria). Himasen kulttuurinäkemys ei kuitenkaan ole korkeakulttuuria korostava, vaan hänen raporttinsa on täynnä viitteitä kulttuurin käsittämisestä laajasti myös kulttuurityön taustana ja käytänteinä. Himanen esimerkiksi käyttää lähes geertziläisiä termejä symbolis-analyyttinen työ ja vuorovaikutustyö luovuuden yhteiskunnan työtapoja kuvaavina sanoina. Paikallisuudella tarkoitetaan raportissa tavallaan työyhteisöä, joka sekin voi olla mobiili ja muuttuva. Paikallistaso sellaisena kuin me kansatieteilijät sen käsitämme jää näin ikään kuin kulissiksi. Vaarana on ehkä myös se, että se mielletään vain viihtyisäksi ympäristöksi, jonka puitteissa muuta kulttuurin sisältöpuolta tulisi kehittää. Jotta tämän päivän kulttuuri tulisi meille ymmärretyksi, painottaisin kahta asiaa: local knowledge on edelleen avainasemassa ja rakenteellisiin seikkoihin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota. Ellei huomioida rakenteellisia puolia sekä taloudellis-sosiaalisia että syvärakenteellisia, ei ymmärretä mitä prosesseja ollaan edesauttamassa tai millaisten rakennelmien luomiseen ollaan osallistumassa. On muistettava, että rakennelmia luotaessa on aina kyse myös jonkin ideologian kannattamisesta. On siis kysyttävä, mitä sisältöjä me luomme ja mitä uusia kulttuurisia merkityksiä niistä syntyy. Ilahtuneena panin merkille, että filosofi Pekka Himanen on sitä mieltä, että sekä hyvinvointi että kulttuuri ovat itseisarvoja. Vaikka hän raportissaan tuokin esille kulttuurialan taloudellisia mahdollisuuksia, paistaa siitä kuitenkin läpi huoli kulttuurista ja hyvinvoinnista arvoina itsessään. Näin palaamme 1930-luvulle ja amerikkalaisen Edward Sapirin näkemyksiin, joiden mukaan yhteisön kulttuuri on arvokas sil- 10

loin, kun se tuottaa jäsenilleen vastauksia sekä käytännön tason että mielen tason kiperiin kysymyksiin. Anna-Maria Åström Välähdyksiä kentältä Kenttätyöt Shorunzhassa jatkuivat 15.5. 6.6.2004 Shorunzhan kylä ja sen asukkaat Marin tasavallan kaakkoisosassa saivat taas ottaa vastaan suomalaisen ryhmän, vaikkakin tällä kertaa kokoonpanomme oli aika paljon pienempi kuin aikaisempina vuosina. Kolmen hengen ryhmämme sai nauttia jo tutuksi tulleesta vieraanvaraisuudesta, joka lämmitti mieliämme kylmän koleassa, tuulisessa ja sateissa alkukesän säässä. Tosin pilkahteli se aurinkokin välillä, ja silloin alkoi talojen takana olevilla pelloilla tapahtua. Kylässä oli nimittäin perunanistutus parhaillaan käynnissä ja istutustyö tehtiin talkootyönä muutaman perheen voimin aina yhden talon pelto kerrallaan. Penkkarit shorunzhalaisittain Jotakin tuttua oli koulunsa päättävien 11. luokkalaisten viimeisen koulupäivän juhlassa, jota vietettiin toukokuun 21. päivä. Toisaalta juhla muistutti suomalaisten abiturienttien penkinpainajaisia, mutta toisaalta se toi mieleen jotain hyvin neuvostoliittolaista loputtomilta tuntuvine juhlapuheineen ja diplomeineen. Varsinkin kun lähes kaikki puheet pidettiin venäjäksi ja vain muutama mariksi, joka on tässä kylässä kuitenkin se käytetympi kieli. Tytöt olivat juhlan kunniaksi pilke silmäkulmassa pukeutuneet ruskeisiin koulu-univormuihin. Asua täydensivät pienet valkoiset esiliinat ja röyhelökoristeiset saparot. Pojat taas olivat komeita tummissa puvuissaan. Ohjelmassa oli puheiden lisäksi muutamia lauluesityksiä, seuraavan syksyn ekaluokkalaisten tervehdys koulunsa päättäville sekä loppuhuipennuksena 11. luokkalaisten esittämä, suomalaisillekin 1980-luvulta tuttu, tiputanssi. 11

Viimeisen koulupäivän ohjelmaa vauhdikas tiputanssi 11- luokkalaisten esittämänä. Valok. Mari Immonen. Koulunsa päättäneiden nuorten lähiaikojen suunnitelmissa oli lähteä kylästä pois, joko armeijaan tai opiskelemaan. Kukaan haastatelluista nuorista ei aikonut palata pysyvästi kylään, vaan haaveissa oli jäädä opiskelujen jälkeen kaupunkiin töihin. Heidän mielestään kaupungissa asuminen on monella tavoin helpompaa, koska maalla on raskasta fyysistä työtä tehtävä niin paljon enemmän, aamusta myöhäiseen iltaan. Rukousjuhla Shorunzhan kylän uhrilehdossa, otossa, järjestettiin rukousjuhla lauantaina 22. toukokuuta. Juhlan valmistelut alkoivat varhain aamulla, kun miehet kartin eli papin ja hänen apulaistensa johdolla teurastivat uhrieläimet, nylkivät ne ja laittoivat isoihin patoihin kypsymään. Tämän jälkeen lehtoon saapui kourallinen kyläläisiä, lähinnä naisia, jotka toivat henkilökohtaisena uhrinaan pyyheliinojen sisään 12

käärittyjä ruokia, kuten blinejä ja tuara-juustoa. Uhripaikoilla pyhien puiden juurella papit ottivat ruuat vastaan, siunasivat ne ja välittivät ihmisten pyynnöt jumalille. Lopuksi kaikki rukousjuhlaan osallistuneet kokoontuivat pitkien pöytien ääreen syömään uhriruokaa. Osa lehtoon saapuneista naisista oli pukeutunut marilaiseen pukuun. Naisten mukana oli rukousjuhlassa lapsia, joista vanhimmat olivat 10- vuotiaita tyttöjä. Nuoria, 15-35-vuotiaita, ei lehdossa näkynyt, ja kun nuorilta haastattelujen yhteydessä kysyttiin, että milloin he ovat viimeksi käyneet uhrilehdossa, monet sanoivat käyneensä siellä joskus lapsena isoäidin kanssa. Näyttäisi siis siltä, että tällä hetkellä luontouskonnon harjoittaminen ainakin tässä kylässä on pitkälti perheen naisten, äitien ja isoäitien, sekä uskonnollisiin rituaaleihin vihkiytyneiden miesten eli käytännössä kartin ja hänen apulaistensa varassa. Hyvästit Galjalle 40. päivän muistajaiset Kolmen viikon kenttätyöperiodiin mahtui arkista puurtamista, haastatteluja ja havainnointia, iloisia juhlia ja tapaamisia, mutta myös surullisia ja lohduttomalta tuntuvia tilanteita. Erään nuoren naisen äiti oli kuollut huhtikuussa ja hän asui nyt kolmestaan isänsä ja veljensä kanssa, jotka molemmat olivat alkoholisoituneita. Haastattelutilanteessa tämä rohkea ja avoin nuori nainen, Anja, kutsui ryhmämme äitinsä 40. päivän muistajaisiin. Marilaisten tapojen mukaisesti vainajaa muistellaan kuoleman jälkeen joka päivä ja hänelle katetaan päivisin ateria kuten muullekin perheelle ja vasta 40. päivän kuluttua kuolemasta, eli vainajalle järjestetyissä muistajaisissa, hän erkanee lopullisesti perheensä luota tuonpuoleiseen. Anja ei oikein tiennyt, että miten muistajaisia on tapana viettää, mutta hän uskoi saavansa apua äitinsä siskoilta. Muistajaiset etenivät lopulta suurin piirtein samalla tavalla kuin miten Uno Holmberg (myöh. Harva) kirjoittaa vuonna 1914 ilmestyneessä teoksessaan Tsheremissien uskonto. Varsinaiset menot alkavat vasta, kun aurinko on mennyt mailleen. Silloin tulevat taloon kaikki vainajan sukulaiset ja ystävät. Yleiseen tapaan kuuluu, että kukin perhekunta tuo tuomisia tullessaan, mikä mitäkin ruokaa ja juomaa. Paitsi ruokaa ja juomaa on kullakin vieraalla pieni tuohus tullessaan. Neljän- 13

kymmenen yön juhlatunnelmaa kohottavatkin tsheremissituvassa ennen kaikkea lukuisat vahakynttilät. Kuolleen muistojuhla ei olekaan mikään juhla, jollei siinä runsaasti syödä ja juoda. Tsheremissi uskoo samoin kuin votjakki, että mitä kylläisempiä ovat juhlavieraat, sitä kylläisempi on myös vainaja, ja mitä iloisempia juhlavieraat, sitä iloisempi myös vainaja. Tsheremisseillä on tapana valita muistajaispäivänä keskuudestaan joku, joka kokonsa ja ulkomuotonsa puolesta muistuttaa vainajaa ja tämä pukeutuu yöllä kuolleen pukuun. Hän on kuolleen sijainen, ja kohteliaisuus ja ystävyys kohdistuu sen jälkeen yksinomaan häneen. Häntä tahtoo jokainen parhaansa mukaan syöttää ja juottaa, varsinkin juottaa. Kuollut kertoo havainnoistaan haudantakaisessa elämässä sekä neuvoo omaisiaan muistamaan häntä, elämään sovussa ja välttämään riitaa, tekemään työtä ja edistämään taloutta. Ennen päivän koittoa on vainaja kunniallisesti saatettava haudan suojaan. Vainajalle huomautetaan, että hänen nyt on aika lähteä kotiinsa muiden ennenkuolleiden kanssa. Morsiamen metsästys ja häähumua Kun istuimme kenttätyön alkajaisiksi autossa matkalla Shorunzhaan, kuulimme kollektiivitilan johtajalta, että kylässä vietetään häitä kesäkuun alussa. Sitä, kuka on morsian tai sulhanen, emme kuitenkaan heti saaneet tietää. Omatoiminen selvitystyö tuotti kuitenkin nopeasti tulosta ja kävi ilmi, että morsian on tuttu nuori nainen, jonka tapasimme jo ensimmäisellä matkalla pari vuotta sitten. Morsian kutsui meidät ilomielin häihinsä, joita vietettäisiin marilaisittain ensin morsiamen kotona ja sitten lähikylässä olevassa sulhastalossa, jonne morsian häiden aikana muuttaa. Koko Shorunzhassa oloajan saimme seurata häävalmisteluja, aidan ja ikkunanpielien maalausta, siivoamista ja leipomista, paitsi morsiustalossa myös naapuri- ja sukulaistaloissa. Tapana nimittäin on, että sulhasen mukana tuleva sulhasjoukko, noin 15 henkilöä, kiertää ennalta sovituissa taloissa sillä aikaa kun hääpari saattajineen ottaa vieraita vastaan morsiamen kotona. 14

Morsiustalon portit on juuri aukaistu ja morsian ja sulhanen kohtaavat hääpäivän aamuna ensimmäisen kerran. Valok. Mari Immonen. Hääpäivän aamu 5. kesäkuuta oli kaunis ja aurinkoinen. Päivän tapahtumissa pystyi aistimaan samoja piirteitä, joista tutkijat, mm. Aleksandra Fucks ja Albert Hämäläinen, kirjoittivat jo 1800- ja 1900-luvuilla. Yksi tällainen marilaisissa häissä esiintyvä piirre on jatkuva musisointi, laulu ja tanssi, jota siivittävät miesten kovaääniset huudahdukset. Vaikka onkin herkullista havaita yhtymäkohtia vanhaan tutkimuskirjallisuuteen, on selvää, että häitä ei voi tarkastella vain vertailemalla vanhaa ja uutta. Häät ovat aina kahden nuoren ihmisen, tässä tapauksessa Tanjan ja Sergein, elämässä henkilökohtainen, ainutkertainen tapahtuma. Marilaiset häät kestävät useita tunteja, yleensä kaksi päivää ja erilaisia menoja ja tapahtumia on paljon. Näin ollen häät etenevät väistämättä omalla painollaan. Paljon riippuu morsiusparista itsestään, myös molempien vanhempien mielipiteet ovat häitä järjes- 15

tettäessä ja juhlittaessa ratkaisevia, lisäksi sulhasjoukon, puhemiesten, soittajien ja naispuolisten häävirkailijoiden, kokemus ja taito vaikuttavat hääjuhlan kulkuun. Loppujen lopuksi näissäkin häissä tärkein tapahtui eli sulhasesta ja morsiamesta tuli toisilleen mies ja vaimo. Ja mikä omalta kannaltani oli hyvä asia, niin sain tältä kolmannelta kenttätyömatkaltani Shorunzhan kylään runsaasti uutta aineistoa marilaisten nuorten parinmuodostusta, seurustelua ja häämenoja käsittelevään väitöskirjatyöhöni. Lämpimät kiitokset Tiitille ja Ildikólle! Taiteilija Tiiti Mendelinin taidokkaat maalaukset ja piirrokset tulevat aikanaan kuvittamaan ainutlaatuisella tavalla jatkotutkimustani ja ilman Ildikó Lehtisen asiantuntemusta, tulkkausapua ja järjestelytaitoa mitään jatkotutkimusta ei voisi koskaan syntyäkään. Mari Immonen Lähteet: Fuks, Aleksandra 1840: Zapicki o cuvash i ceremissah Kazanskoj gubernij. Kazan. Holmberg, Uno 1914: Tsheremissien uskonto. Suomen suvun uskonnot V. Porvoo. Hämäläinen, Albert 1913: Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien kosinta- ja häätavoista. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja XXIX. Helsinki. Ruotsala, Helena 2003: Marilainen kylä tiloina ja paikkoina. Meiltä ja maailmalta. Scripta Aboensia 2, Ethnologica. Vammala. 16

Ilmoitusasioita Seurasaarisäätiön stipendejä Kansatieteelliseen tutkimukseen Suomessa on haettavissa stipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla hakijan henkilötiedot, tutkimussuunnitelma lähdeluetteloineen (enintään 6 A4 sivua), toteuttamissuunnitelma aikatauluineen ja tiedot aiemmasta tieteellisestä toiminnasta. Lisäksi hakijaa pyydetään ilmoittamaan tekeekö hän tutkimustaan viran ohessa, virkavapaan turvin vai vapaana tutkijana. Suosituksia ei tarvita. Tänä vuonna apurahoihin on varattu yhteensä 20 000 euroa. Apurahan voi saada myös pro gradun tekemiseen. Hakemukset, joita ei palauteta, osoitetaan Seurasaarisäätiön hallitukselle, ja ne toimitetaan 8.10.2004 mennessä osoitteeseen: Seurasaarisäätiö, Tamminiementie 1, 00250 Helsinki. Mainitun päivän postileimalla varustetut hakemukset otetaan huomioon. Faksilla tai sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Tiedustelut: Pääsihteeri Aila Nieminen, puh. (09) 484 234. 17

Call for papers 'Sisters are doing it for themselves' Women and Informal Port Economies A two-day conference to be held jointly at the School of History, University of Liverpool, and Merseyside Maritime Museum, 24th and 25th June 2005. Keynote speakers Tapio Bergholm, Universities of Helsinki and Joensuu, Finland and Trevor Burnard, Sussex University, UK. Ports present a particular economic situation for women. Many of the economic opportunities available for women are casual, informal or otherwise hidden from history. In many port cities much of the adult male workforce may be absent for protracted periods of time, leaving women to fend for themselves and their families. At the same time the high influx of sailors, visitors, and pleasure-seekers present many opportunities for women in the service industries. This conference will examine the ways in which women were both affected by, and contributed to, the port economy. Possible themes might include: the port economy, casualism, types of work and occupations, politics and protest, ethnicity, race, networking, the family, crime and leisure. Workshop and poster sessions will complement the formal papers. Proposals are especially encouraged from post-graduates and those outside the discipline of history. Bursaries will be provided for post-graduates. Please send proposals of 500-750 words by 31 Nov 2004, and direct enquiries to the organisers: Dr Sari Mäenpää (smaenpaa@liv.ac.uk) or Dr Sheryllynne Haggerty, (sheryllynne@ntlworld.com) School of History, University of Liverpool, 9 Abercromby Square, Liverpool, Merseyside, England, L69 3BX; tel: 0151 794 2435. See http://pcwww.liv.ac.uk/smaenpaa/ A small registration fee will be charged except for those attending Saturday only. 18

Etnologian pro gradu -tutkielma sai palkinnon Jyväskylässä Jyväskylän yliopiston humanistinen tiedekunta jakoi 4.6.2004 palkinnot lukuvuoden 2003-2004 aikana valmistuneesta ansiokkaasta väitöskirjasta ja pro gradu -tutkielmasta. Ansiokkaan pro gradu -tutkielman palkinnon sai etnologiasta valmistunut maisteri Heli Niskanen tutkielmastaan Ihmemaa baarien naistenvessoissa. Nuoren aikuisen naisen roolista, ihanteesta ja vaaroista (2003). Väitöksiä Ennakkoilmoitus Jyväskylän yliopistossa väittelevät etnologiasta tämän syksyn aikana FL Kimmo Lagerblom tutkimuksellaan "Kaukana Kainuussa, valtaväylän varrella. Etnologinen elinkaaritutkimus Kontiomäen rautatieläisyhteisöstä vuosina 1950-1973" sekä MA Bertalan Pusztai tutkimuksellaan "Religious Tourists. Constructing Authentic Experiences in Late Modern Catholicism". Väitöspäivät ovat vielä vahvistamatta. Lähempiä tietoja amanuenssi Elina Kiuru, puh. (014) 2601235, email: kielky@campus.jyu.fi Luentoja Jyväskylän yliopiston etnologian professori Bo Lönnqvist pitää jäähyväisluentonsa 13.12.2004 yliopiston päärakennuksen juhlasalissa, sali C1. Lähempiä tietoja antaa amanuenssi Elina Kiuru, puh. (014) 2601235, email: kielky@campus.jyu.fi 19

Ethnos ry onnittelee sydämellisesti professori Janne Vilkunaa hänen 50-vuotispäivänsä (8.8.2004) johdosta Arvoisa Ethnos ry:n jäsen Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry:n sääntöjen mukaan Jäsen, joka ei ole maksanut edellisen vuoden jäsenmaksua, on vailla äänioikeutta yhdistyksen vuosi- ja muissa kokouksissa. Jos jäsen ei kirjallisen huomautuksen saatuaan ole maksanut kolmen edellisen vuoden jäsenmaksua, voidaan hänet hallituk- sen päätöksellä erottaa yhdistyksestä. Ne jäsenet, jotka eivät ole kolmeen vuoteen maksaneet Ethnos ry:n jäsenmaksua poistetaan yhdistyksen jäsenrekisteristä ja näin ollen jäsenyys Ethnos ry:ssä päättyy. Jos haluat säilyttää jäsenyytesi, niin otathan yhteyttä yhdistyksen sihteeriin, sähköposti: sihteeri@ethnosry.org tai puh. 09 191 22 619. 20 Yliopistopaino Pikapaino 2004