Kummin käsikirja
Kummin käsikirja Tästä oppaasta löydät lisätietoa Interpedian kehitysyhteistyöstä ja kummitoiminnasta. Kummina tai kuukausilahjoittajana juuri sinä vaikutat lasten oikeuksien toteutumiseen ja saat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua erilaisessa kulttuurissa elävien lasten elämään ja heidän kotimaansa todellisuuteen. Interpedian ohjelmien avulla heikossa asemassa olevat lapset saavat mahdollisuuden parempaan elämään ja tulevaisuuteen. Toimintamme ytimessä on koulutuksen tukeminen. Samalla kun yksittäinen lapsi hyötyy oppimisesta ja koulunkäynnistä, koko yhteiskunta hyötyy siitä, että tämän oikeuden toteutumista edistetään. Tukesi avulla yhä useammalla lapsella on lisäksi mahdollisuus turvalliseen kasvuympäristöön ja riittävään toimeentuloon, sekä aikaa leikkiin ja iloon työnteon sijaan. Sisältö: Interpedian kehitysyhteistyö- ja kummitoiminta Työmme painopisteet Interpedian kehitysyhteistyön periaatteet Kehitysyhteistyö ja kummiohjelmat Kummilasten tervehdykset Kummiohjelmat ja yksittäiset kummilapset Lasten tietojen käsitteleminen Kirjeet kummilapselle ja kummiohjelmalle Lahjoja kummilapselle Kummimaksut Muita tapoja tukea Eettiset ohjeet Yhteystiedot 3 4 5 7 9 9 10 11 11 12 13 15 17 1
Interpedian kehitysyhteistyö ja kummitoiminta Interpedia on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton suomalainen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää lapsen oikeuksia tasapainoiseen kehitykseen ja turvalliseen kasvuympäris-töön. Interpedian kehitysyhteistyö alkoi vuonna 1978 ja lapsen etu on ollut Interpedian kehitysyhteistyön lähtökohta alusta asti. Toiminta perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimukseen (1989), jonka ydin on ajatus siitä, että kaikki maailman lapset ovat samanarvoisia ja heillä on samat ihmisoikeudet kotimaastaan ja lähtökohdistaan riippumatta. Interpedian tavoite on lapsen oikeuksien toteutuminen kaikille lapsille ja kaikki Interpedian kehitysyhteistyö pyrkii tähän. Tuemme paikallisia kumppaneitamme heidän työssään, joka edistää lapsen oikeuksia tasapainoiseen lapsuuteen, turvalliseen kasvuympäristöön ja laadukkaaseen koulutukseen Interpedian yhteistyömaissa. Interpedialla ei ole kansainvälistä kattojärjestöä, vaan teemme yhteistyötä suoraan paikallisten järjestöjen kanssa. 3 Työmme painopisteet: Oikeus koulutukseen Oikeus suojeluun Oikeus ruumiillisen, henkisen, ja sosiaalisen kehityksen kannalta riittävään elintasoon
Interpedian kehitysyhteistyön periaatteet Oikeusperustaisuus Lapsen oikeuksien edistäminen on Interpedian identiteetin perusta. Lapsi nähdään aktiivisena toimijana, jolla on oikeuksia ja oikeudet pyritään toteuttamaan kestävästi yhteisön tai valtion kautta. Eettisyys Interpedian toiminnassa lapsen etu menee kaiken edelle. Lapsen yksityisyyden suojeleminen on tärkeää ja Interpedia haluaa välittää mielikuvaa lapsista aktiivisina toimijoina. Kumppanuus Interpedian tavoitteena on ylläpitää vahvoja kumppanuuksia ja edistää lasten oikeuksien toteutumista kehittämällä kumppanijärjestöjen hallinnollista ja toiminnallista kapasiteettia. Säännöllinen yhteydenpito mahdollistaa jatkuvan oppimisprosessin ja kumppanin tukemisen. Tavoitteellisuus ja tuloksellisuus Interpedian toiminta on tavoitteellista ja sillä on lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. Interpedia kerää luotettavaa tietoa ohjelmien ja kumppaneiden työn vaikuttavuudesta. Omistajuus ja osallistuminen Interpedian kehitysyhteistyö lähtee paikallisten kumppaneiden suunnitelmista ja osaamisesta. Interpedia edistää myös lasten osallistumista ja luo mahdollisuuksia lapsille ja nuorille osallistua päätöksentekoon ja toimintaan sekä sen arviointiin. Kestävyys Interpedia suosii hallinnollisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävää toimintaa, jonka tulokset näkyvät vielä toiminnan päättymisen jälkeen. Pätevät kumppanit kohdemaissa kykenevät tunnistamaan niitä rakenteita, jotka estävät lasten oikeuksien toteutumisen ja joihin voimme yhdessä vaikuttaa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on huomioitu kaikissa Interpedian ohjelmissa. Kumppanit seuraavat näitä ja raportoivat niiden toteutumisesta. Sukupuolten välinen tasa-arvo huomioidaan kaikessa Interpedian kehitysyhteistyössä, sillä sukupuoli määrittää toimintamaissa yhä vahvasti lapsen asemaa. Interpedian kaikki kehitysyhteistyötoiminta edistää yhdenvertaisuutta tukemalla esimerkiksi vammaisia ja kastittomia. Näitä haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä otetaan mukaan, jotta he voivat tulevaisuudessa vaikuttaa yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. 5 6
Kehitysyhteistyö- ja kummiohjelmat I nterpedialla on kehitysyhteistyö- ja kummiohjelmia seitsemässä maassa: Bangladeshissa, Etelä-Afrikassa, Etiopiassa, Intiassa, Nepalissa, Kolumbiassa ja Thaimaassa. Ohjelmat keskittyvät pääasiassa koulutukseen ja lastensuojeluun, ja mukana on lastenkoteja, kouluja sekä perhetukiohjelmia ja stipendiohjelmia. Interpedia tukee vuosittain suoraan noin 5 000 lasta ja noin 300 perhettä sekä toimii noin 120 koulussa yhteistyössä 14 kumppanijärjestön kanssa. Interpedia tekee yhteistyömaissa yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Yhteistyökumppanimme vastaavat ohjelmien käytännön toteutuksesta, sillä he tuntevat paikalliset tarpeet ja olosuhteet parhaiten. Yhteistyöjärjestöt raportoivat Interpedialle säännöllisesti. Kumppanimme lähettävät kirjallisia ja talousraportteja ohjelman koosta riippuen kahdesta neljään kertaan vuodessa ja toimittavat tilintarkastusraportit. Uutta tukea ei lähetetä, ennen kuin edellisen tuen käyttö on raportoitu ja ohjelmia seurataan pitämällä tiiviisti yhteyttä kumppaneihin. Interpedian työntekijät myös käyvät seurantamatkoilla säännöllisesti. Ohjelmien kautta tuettavat lapset tulevat aina yhteiskunnan köyhimmistä ja haavoittuvimmista ryhmistä. Osa heistä on menettänyt joko molemmat tai toisen vanhempansa. Toiset tulevat äärimmäisen köyhistä perheistä, joilla ei ole mahdollisuutta maksaa koulukustannuksia, koska tulot eivät riitä edes perheen arkisten kulujen kattamiseen. Kumppanijärjestöjen edustajat huolehtivat yhteistyössä paikallisten sosiaaliviranomaisten kanssa siitä, että tuki kohdistuu sitä eniten tarvitseville. Interpedian lahjoituksista hallintokuluihin käytetään 19 % tai 24 % lahjoituksesta riippuen. Hallintokulut mahdollistavat ammatillisen työn ja hallintokuluilla katetaan esimerkiksi rahankeräyslupa, rahalähetysten pankkikulut, lahjoittajille viestiminen, kohteiden seuranta sekä laskutuskulut. Voit lukea lisää Interpedian toimintaperiaatteista nettisivuiltamme. 5000 lasta 300 perhettä 120 koulua 14 kumppanijärjestöä Bangladesh Etelä-Afrikka Etiopia Intia Nepal Kolumbia Thaimaa
Kummiohjelmat ja yksittäiset kummilapset Jotta lasten tukeminen olisi mahdollisimman kestävällä pohjalla, kaikkien ohjelman kummien tuella rahoitetaan koko ohjelmaa. Jos sinulla on nimetty yksittäinen kummilapsi, hän saa tukesi tätä kautta. Kummien tuella rahoitetaan niitä toimintoja, joista kumppanijärjestön kanssa on sovittu: koulumaksut, koulutarvikkeet, kouluruokailu, mahdollisuus terveydenhoitoon, tuki perheelle suorana rahallisena tai materiaalisena tukena tai tuki tulonhankkimiskeinojen löytämisessä. Joidenkin ohjelmien lahjoittajat tukevat lastenkodin koko toimintaa, joka kattaa kaikki arkiset kulut ja myös koulunkäynnin kustannukset. Kummilasten tervehdykset Interpedia toimittaa kummilasten tervehdykset kummeille kaksi kertaa vuodessa. Suurin osa kummilapsista ei osaa englantia, joten he saavat apua kirjeiden kirjoittamiseen. Joissakin kouluissa saattaa olla käytössä valmiita mallikirjeitä, joita lapset käyttävät apuna kirjoittaessaan kummeille. Osa lapsista puolestaan kirjoittaa ensin kirjeensä omalla kielellään, minkä jälkeen opettaja tai yhteistyöjärjestömme henkilökunta kääntää sen. Kummilapsen kirjeet tulevat aina kumppanijärjestön ja Interpedian kautta. Kummilapsella ei tule olla tiedossa kummin osoitetta tai muita yhteystietoja. Jos saat kirjeen tai muun yhteydenoton suoraan kummilapseltasi tai hänen perheeltään, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä Interpediaan. Lasten tietojen käsitteleminen Lapsen etu on kaiken Interpedian toiminnan lähtökohta ja siksi huomioimme myös lapsen oikeuden yksityisyyteen. Kummilasten esittelyt ja tervehdykset ovat luottamuksellista aineistoa, joka on tarkoitettu vain kummin tai kummiryhmän tietoon. Sen vuoksi lähetämme ne pääsääntöisesti tulostettuina versioina ja poistamme tiedoista kummilapsen koko nimen. Yksittäin nimetyn kummilapsen henkilötietoja tai kuvaa ei tule julkaista internetissä. Kummilapsella on oikeus yksityisyyden suojaan ja heidän esittelynsä saattavat sisältää arkaluonteisia tietoja perheenjäsenten terveydentilasta tai historiasta. Internet yleistyy vauhdilla myös kehitysmaissa ja nettiin laitetut tiedot kummilapsista ovat yhä helpommin myös heidän itsensä nähtävillä. Kuukausilahjoittajana saat: Uutiskirjeen tukemastasi ohjelmasta kaksi kertaa vuodessa Interpedian kehitysyhteistyön uutiskirjeen kaksi kertaa vuodessa Yksittäisen lapsen kummina saat lisäksi esimerkiksi: Kirjeen ja / tai piirustuksen nimetyltä kummilapseltasi Valokuvan kummilapsestasi Lapsen opettajan tai ohjelman työntekijän kirjoittaman raportin 9 10
Kirjeet kummilapselle ja kummiohjelmalle Voit halutessasi kirjoittaa kirjeitä kummilapsellesi tai tukemasi ohjelman lapsille. Lapselle postikortti tai kirje kummilta on iloinen ja tärkeä asia. Kirjeet tulisi kirjoittaa englanniksi. Tarvittaessa yhteistyöjärjestön työntekijät kääntävät kirjeen lapsen omalle kielelle. Kirjeiden on hyvä olla suhteellisen lyhyitä, jotta kääntäminen ei käy liian työlääksi. Kaikki kummilapselle menevä posti lähetetään suoraan kumppanijärjestölle kummilapsen kotimaahan. Osoitteen löydät kummiohjelman esitteestä. Voit myös tarvittaessa pyytää osoitteen Interpedian toimistolta. Kirjoita kuoreen vain järjestön nimi ja osoite. Laita tämän kuoren sisään toinen kuori, jossa on kummilapsesi nimi ja tunnusnumero. On tärkeää merkitä kaikkeen kummilapsellesi lähettämääsi postiin tunnusnumero, jonka löydät lapsen esittelykirjeestä, lähettämistämme pankkisiirroista sekä usein myös kummilapselta saamistasi kirjeistä ja valokuvista. Kuukausilahjoittajana voit lähettää kirjeen pelkästään kumppanijärjestön nimellä. Lahjoja kummilapselle Jos haluat muistaa kummilastasi ylimääräisellä lahjalla esimerkiksi syntymäpäivänä tai jouluna, voit tehdä joko rahalahjoituksen tai lähettää hänelle pienen paketin. Parhaat lahjat ovat sellaisia, joista on iloa useammalle lapselle, sillä kummiohjelmassa on mukana paljon lapsia, joilla ei ole nimettyä kummia tai joiden kummit eivät lähetä heille lahjoja. Suuria ja arvokkaita lahjoja ei tule lähettää, sillä paketti voi jäädä kohdemaan tulliin ja sen lunastaminen voi tulla yhteistyökumppanillemme kalliiksi. Käytännöt lähetettyjen lahjojen suhteen vaihtelevat jonkin verran kumppanien välillä. Joissakin ohjelmissa lahjoja ei jaeta suoraan nimetylle lapselle, vaan ne annetaan vuotuisena kummilasten tapaamispäivänä, jolloin kaikki lapset saavat lahjan. Ohjelmassa mukana olevien lasten välinen tasavertaisuus on kumppanien työssä tärkeää. Paketin lähettämisen sijaan voit tehdä myös ylimääräisen rahalahjoituksen. Ylimääräiset lahjoitukset on hyvä tehdä vähintään kolme-neljä kuukautta ennen kummilapsen mahdollista merkkipäivää. Paras vaihtoehto on tehdä ylimääräinen lahjoitus koko ohjelmalle. Suosituksemme on, että yksittäiselle lapselle osoitettu ylimääräinen lahjoitus olisi korkeintaan 15 suuruinen. Ohjelmat ottavat mielellään vastaan myös tätä suurempia ylimääräisiä lahjoituksia, jolloin ylimenevä osa ohjataan koko ohjelman hyväksi. Ylimääräisen lahjoituksen voi tehdä Interpedian kehitysyhteistyötileille: NDEAFIHH FI32 2452 3800 0003 69 (Nordea) OKOYFIHH FI 76 5780 3820 0720 63 (Osuuspankki) Maksun viestikenttään tulee kirjoittaa sen ohjelman nimi, jolle lahjoitus halutaan kohdistaa. Yksittäiselle lapselle tarkoitetun lahjan tapauksessa maksun viestikenttään tulee kirjoittaa kummilapsen tunnusnumero sekä ohjelman nimi, jotta lahjoitus ohjautuu sujuvasti eteenpäin. Kummimaksut Lähetämme kummeille ja kuukausilahjoittajille laskun ja pankkisiirron koko vuoden kummimaksuja varten aina kalenterivuoden alussa. Lähetämme tulosteen vain vuoden ensimmäisestä maksuerästä, sillä haluamme välttää tarpeetonta tulostusta. Tulosteesta löytyvät Interpedian pankkiyhteystiedot, maksun viitenumero sekä kyseisenä vuonna tulevat eräpäivät. Viitenumero on sama koko vuoden ja on tärkeää, että käytät viitenumeroa maksaessasi. Viitteettömien suoritusten käsittely aiheuttaa Interpedialle aina lisäkuluja. Kummina ja kuukausilahjoittajana sitoudut maksamaan maksun säännöllisesti. Ilmoitathan Interpedialle heti, mikäli et jostain syystä voi jatkaa lahjoittajana. 11 12
MUITA TAPOJA TUKEA Kummiuden ja kuukausilahjoittamisen lisäksi Interpedian kautta on mahdollista tukea lasten oikeuksien toteutumista monella eri tapaa: Ylimääräinen lahjoitus Voit tehdä yksittäisen lahjoituksen verkkosivuillamme interpedia.fi/lahjoita. Saat itse valita maan, johon haluat lahjoittaa tai voit suunnata tukesi sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Lisätietoihin voit halutessasi kirjoittaa tarkennusta. Testamenttilahjoitus Haluatko jättää perinnöksi mahdollisuuden hyvään lapsuuteen? Testamentilla voit toteuttaa itsellesi tärkeitä arvoja jättämällä esimerkiksi osan omaisuudestasi toimijalle, jonka tekemää työtä arvostat. Voit kohdistaa lahjoituksesi sinulle läheisessä maassa tehtävään kehitysyhteistyöhön tai Interpedian työhön yleisesti, jolloin käytämme sen siellä, missä on eniten tarvetta. Lue lisää testamenttilahjoituksista osoitteessa: interpedia.fi/testamenttilahjoitus tai soita numeroon: (09) 2727 0630 Eettiset lahjat Eettinen lahja on erinomainen lahja, joka yllättää ja antaa ajateltavaa. Interpedian lahjakaupasta löydät 13 erilaista eettistä lahjaa, jotka ilahduttavat niin Suomessa kuin Interpedian kohdemaissa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi äitienpäivälahjaksi lukutaito tai vastavalmistuneelle keinoja parantaa lastensuojelua Nepalissa? Lue lisää osoitteessa: Interpedia.fi/eettisetlahjat Merkkipäiväkeräys Merkkipäivälahjoituksen avulla voit tukea vähäosaisia lapsia Interpedian kumppanimaissa juhlistaessasi esimerkiksi häätai syntymäpäivääsi. Tavaralahjojen sijaan voit toivoa, että ystäväsi tekevät lahjoituksen lapsille, jotka ovat Interpedian tuen piirissä. Lahjoituksen turvin yhä useampi lapsi saa mahdollisuuden käydä koulua ja saada laadukasta opetusta. Lue lisää osoitteessa: interpedia.fi/merkkipaivalahjoitus Kouluyhteistyö Koulukummius on hyvä mahdollisuus havainnollistaa oppilaille globaalia eriarvoisuutta ja lasten ihmisoikeuksia. Kouluyhteistyö on myös keino tutustua toisiin kulttuureihin, saada uusia ulottuvuuksia oppiaineiden sisältöihin sekä osoittaa, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa asioihin. Koulukummiksi voi ryhtyä koko koulu, yksittäinen luokka, oppilaskunnan hallitus tai vaikka opettajakunta. Tukea voi antaa yksittäisen lapsen tai kokonaisen koulun kummina, kuukausilahjoittajana tai kertalahjoituksella. Lue lisää osoitteessa: interpedia.fi/koulukummius Yritysyhteistyö Interpedia tekee yhteistyötä yritysten kanssa, jotta lasten oikeudet ja mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen toteutuisivat mahdollisimman monen lapsen kohdalla. Interpedian yrityskumppanina olet mukana tukemassa työtä, jota Interpedian yhteistyökumppanit tekevät seitsemässä maassa. Yritys voi tukea työtämme esimerkiksi kertalahjoituksella tai yrityskummina 500-1000 euron vuosimaksulla. Yrityskummit saavat kummidiplomin, kuulumisia tukemastaan ohjelmasta ja näkyvyyttä nettisivuillamme. Lue lisää yritysyhteistyöstä osoitteessa: interpedia.fi/tule-yritystukijaksi 13 14
EETTISET OHJEET Suomalaisten kummilapsijärjestöjen yhteinen eettinen ohjeistus Eettisten ohjeiden tarkoituksena on luoda suomalaisille kummijärjestöille yhteiset toimintaperiaatteet, jotka edistävät lasten perusoikeuksia sekä painottavat lasten henkisen ja fyysisen koskemattomuuden kunnioittamista kummilapsitoiminnassa. Nämä ohjeet koskevat suomalaisten järjestöjen työntekijöitä, kummeja, vapaaehtoisia sekä muita työmme kautta lapsiin yhteydessä olevia ihmisiä. Kaiken kummitoiminnan pohjana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, johon kummijärjestöt ovat sitoutuneet. Sopimuksen artiklassa 3 todetaan: Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu (Best Interest of a Child). Allekirjoittaneet järjestöt ovat sitoutuneet noudattamaan omassa työssään seuraavia periaatteita: Parantamaan lapsen koko elinympäristöä. Näin voidaan auttaa parhaiten myös yksittäistä lasta. Harjoittamaan kohtuutta lahjojen lähettämisessä ja yhdelle lapselle kohdistetussa taloudellisessa avussa. Tällä halutaan turvata ohjelmassa mukana olevien lasten tasapuolinen kohtelu. Noudattamaan erityistä huolellisuutta kummitoiminnassa mukana olevien työntekijöiden, harjoittelijoiden, vapaaehtoisten ja hallinnon edustajien valinnassa, jotta mahdolliselta lasten hyväksikäytöltä kaikissa tapauksissa vältyttäisiin. Turvaamaan projektien lasten koskemattomuus. Lasten osoitetietoja ei luovuteta kummeille tai kummien osoitetietoja lapsille ja heidän perheilleen. Vierailut ohjelmiin Eettiset ohjeet koskevat myös mahdollisia vierailuja ohjelmiin yhteistyömaissa: Sinun on mahdollista vierailla tukemassasi ohjelmassa ja tavata myös mahdollinen kummilapsesi. Mikäli suunnittelet matkaa, ota yhteyttä toimistollemme, kun matkan ajankohta on selvillä. Vierailuista tulee aina sopia Interpedian kautta. Paikalliset kumppanimme ottavat vieraita vastaan resurssiensa mukaan ja heillä on oikeus evätä ennalta ilmoittamaton vierailu. Kummilapsen tapaaminen järjestyy yleensä kumppanijärjestön tiloissa tai lapsen koululla. Vierailu lapsen kotona ei ole suositeltavaa, etteivät lapsi ja hänen perheensä joudu vääränlaisen huomion kohteeksi omassa yhteisössään. Tästä päättää kuitenkin kukin kumppanijärjestömme. Tapaamisissa on aina mukana järjestön työtekijä. Vierailun aikana annettavia lahjoja koskevat samat säännöt kuin ylimääräisiä lahjoja yleensä: pieni lahja ilahduttaa, suuresta ja arvokkaasta lahjasta voi olla arvaamatonta haittaa lapselle ja hänen perheelleen. Jos otat valokuvia tai kuvaat videoita tapaamisen aikana, materiaalin julkaisemisesta internetissä tai muuten on sovittava Interpedian kanssa. Näillä toimenpiteillä järjestöt pyrkivät suojaamaan ohjelmien piiriin kuuluvien lasten yksityisyyttä sekä fyysistä ja henkistä tasapainoa ja turvaamaan heidän yhteisöjensä sosiaalisia rakenteita. Kun vielä huomioimme vierailun aikana kohtaavat erilaiset kulttuuritaustat ja maailmankuvat, vierailu antaa parhaimmillaan molemmille osapuolille paljon! 15 16
Yhteyst iedot: kummi@ interped ia.fi Rahankeräysluvan saaja Interpedia ry (09)27 27 0 arkisin 630 10-15 Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus Rahankeräysluvan numero ja myöntämisajankohta RA/2016/819, myönnetty 30.11.2016 Keräysaika ja -alue Lupa on voimassa 1.1.2017-31.12.2018 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerättävien varojen käyttötarkoitus Kerätyt varat käytetään edistämään lapsen oikeuksien toteutumista ja lastensuojelua keskittyen koulunkäyntimahdollisuuksien parantamiseen seitsemässä yhteistyömaassa, jotka ovat Bangladesh, Etelä-Afrikka, Etiopia, Intia, Kolumbia, Nepal ja Thaimaa. Varat hyödynnetään paikallisten yhteistyöjärjestöjen toteuttamien tukiohjelmien kautta. Rahankeräystilit Nordea FI 32 2452 3800 0003 69 OP FI76 5780 3820 0720 63 17 18