Liikuntapalvelut tutuksi 2014-2016 8.9.2016
Maahanmuuttajien kotoutuminen liikunnan avulla Hankkeen tavoite Liikuntapalvelut tutuksi - hankkeella pyritään tavoitteeseen, jossa maahanmuuttajille muodostuu omatoimisia liikuntaryhmiä heidän kulttuurinsa ja tarpeensa huomioiden sekä, että he yksittäisinä henkilöinä osaavat käyttää Kajaanin kaupungin, yksityisten liikuntapalveluyrittäjien ja liikunta- ja urheiluseurojen tarjoamia liikuntapalveluja.
Hankkeen aloitus Kainuun Nuotta ry teki aloitteen v. 2013 maahanmuuttajien kotoutumisesta liikunnan avulla - hankkeesta Kajaanin kaupungille. Kainuun Nuotta Ry on Kainuun alueella toimivien maaseudun kyläyhteisöjen ja taajamien asukasyhdistysten sekä niiden tukijärjestöjen perustama yhdistys. Kainuun Nuotta on viime vuosina toiminut vahvasti kolmannen sektorin yhdistysten ja yhteisöjen monikulttuurisen toimintaympäristön kehittämiseksi ja arvoperustansa mukaisesti pyrkinyt omassa toiminnassaan edistämään yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa, asukkaiden hyvinvointia ja kahdensuuntaista kotoutumista. Yhdistys on hallinnoinut Kainuussa useita maahanmuuttajatyön kehittämiseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä hankkeita. Kainuun Nuotta ry:n vahvuudet - ohjaaja - ja osaamisresurssi - valmiit kontaktit maahanmuuttajiin ja yhteistyöverkostoihin - toimintaideat
1. Toimintavuosi tutustuminen Kajaanin liikuntamahdollisuuksiin Kainuun Nuotta ry vastasi 1. toimintavuoden toiminnasta. Maahanmuuttajille järjestettiin monikulttuurisuuskeskus Monikassa terveysliikuntainfo keväällä 2014, jossa kerrottiin yleisesti liikunnan terveysvaikutuksista, terveellisistä elämäntavoista, suomalaisesta liikuntakulttuurista ja alueen liikuntamahdollisuuksista ja -palveluista. Eri kohderyhmille suunniteltiin tutustumiskäyntejä alueen liikuntapaikkoihin ja viikoittaiset jumpat ja perheliikuntakerhot käynnistyivät alkusyksyllä 2014. Viikoittaisten, ohjattujen kokoontumisten lisäksi asiakkailla oli mahdollisuus tutustua paikallisiin liikuntapalveluihin, kuten vesiliikuntakeskukseen, kuntosaleihin, keilahalliin, naisten hyvinvointikeskus Lady Lineen, yleisurheilukeskukseen ja seurojen toimintaan.
1. Toimintavuosi Onnistumiset Naisten ryhmiin ja perheliikuntaan osallistuminen aktiivista ja mukana oli eri kansallisuuksia. Pohjan luominen toiminnan jatkamiseen. Verkostoituminen Erilaisten kulttuurien toimintatapoihin tutustuminen. Haasteet Miesten saaminen mukaan toimintaan. Kulttuurien erilaisuudet maahanmuuttajien kesken. Maahanmuuttajat Kajaanissa eivät tunne liikuntapalveluiden vertaisohjaajatoimintaa ja sen suomia mahdollisuuksia.
2. Toimintavuosi Kainuun Islamilaisen Yhdyskunta ry Suomessa, Kajaanin osasto Yhteistyö Kainuun Islamilaisen yhdyskunnan kanssa on ollut vuonna 2015 hyvin aktiivista. He osallistuivat vuoden 2015 hankkeen sisällön suunnitteluun. Omatoimiset ryhmät Maahanmuuttajien liikuntaharrastusta tuetaan Liikuntaryhmiä muodostetaan Kaupunki järjestää vertaisohjauksen koulutuksia maahanmuuttajille Liikunnan terveysvaikutuksista tiedotetaan Vertaisohjausta suunnitellaan ja kokeillaan
Onnistumiset 2. Toimintavuosi Yhteistoiminta hankkeen eri osapuolien kanssa on opettanut kaikille jotain. Kulttuuritaustojen ymmärtäminen on kasvanut, molemminpuolinen luottamus ja suvaitsevaisuus on lisääntynyt. Vertaisohjaajuuden periaatteet ja toimintatavat ymmärretään paremmin maahanmuuttajien keskuudessa. Haasteet Urheiluseurojen toimintaan osallistuminen on maahanmuuttajille suuri taloudellinen ongelma, koska jäsenmaksut, kausimaksut, vakuutukset ja varusteet maksavat monesti aika paljon. Integrointi muuhun väestöön ja kulttuuriin on vaikeaa toteuttaa. Se on hyvin pitkällinen prosessi, jossa ollaan vasta alkumetreillä.
3. Toimintavuosi - vertaisohjaus Maahanmuuttajat suunnittelevat ja toteuttavat itse omaa liikuntatoimintaansa Kaupunki tukee ryhmien toimintaa Tietoisuutta liikunnan ja ravinnon terveysvaikutuksista lisätään Onnistumiset Jo olemassa olevien ryhmien toiminta jatkuu. Omaehtoinen vertaisohjaajatoiminta on juurtumassa toimintatavaksi. Maahanmuuttajien integroituminen toimintaympäristön palvelujen käyttäjiksi Hyvät ja luottamukselliset kontaktit eri maahanmuuttajaryhmiin Haasteet - Paikallisten ohjaajien eri kulttuurien tuntemusta on lisättävä - Nuorten tyttöjen mukaan saaminen toimintaan - Avainhenkilöiden vaihtuminen - Maahanmuuttajat haluavat toimia omissa viiteryhmissään
Havaintoja hankkeesta Venäjää puhuvat maahanmuuttajat ovat kotoutuneet omatoimisesti. Toimintaan osallistumisen motiivina lähinnä oman kulttuurin ylläpitäminen ja kielen vaaliminen. Osallistuvat järjestettyyn toimintaan, ryhmissä mukana myös suomalaisia. Kiintiöpakolaiset ja turvapaikan hakijat toimivat oman yhteisönsä sisällä. Omaehtoinen vertaisohjaajatoiminta on hankkeen myötä viriämässä. Tietoisuus liikunnan ja ravinnon terveysvaikutuksista on lisääntynyt. Nuoret miehet harrastavat pääasiassa jalkapalloa, vanhempia miehiä ei juuri ole mukana toiminnassa. Kaiken olennaisinta on, että osapuolten välille on pystytty luomaan hyvät ja luottamukselliset suhteet.
Toiminta hankkeen jälkeen Hankkeelle asetetut tavoitteet on saavutettu kohtalaisen hyvin. Eri kansallisuusryhmien tarpeet ja toimintatavat tunnistetaan nyt paremmin. Jatkossa maahanmuuttajien liikuntaryhmät ovat osana muita kaupungissa toimivia erityisryhmiä. Ryhmien tukemisessa samanlaiset toimintaperiaatteet. Tukimuotoina ovat mm. koulutus, taloudellinen tuki ohjaukseen ja tiloihin.
Suurimmat kansallisuudet POP ja Kainuu 2015 POP Kainuu 1. Venäjä 826 Venäjä 471 2. Ruotsi 476 Irak 102 3. Kiina 430 Somalia 85 4. Irak 387 Viro 76 5. Thaimaa 398 Kongon Demokraattinen tasavalta 63 6. Viro 372 Thaimaa 58 7. Vietnam 343 Afganistan 45 8. Somalia 301 Ruotsi 43 9. Turkki 225 Kiina 24 10. Unkari 177 Iran ja Sudan 23 Tilastokeskus/ väestörakenne 2015 11