Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n tarkennetut vaatimukset hallitusohjelmaan 2011-2015

Samankaltaiset tiedostot
Merja Kaivolainen Koulutus- ja kehittämispäällikkö

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Eväitä keskusteluun:

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Paikallisyhdistysten ja kuntien yhteistyö uuden hallitusohjelman valossa, miten voimme vaikuttaa?

motto: OPASTAVA-hanke / Merja Salanko-Vuorela - Johann Wolfgang Von Goethe - Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

Omaishoito. Suurin osa omaisiaan hoitavista tekee hoivatyötä ilman omaishoidon tukea, vaikka hoidettavan avun tarve saattaisi sitä edellyttää

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Lähellä ja tukena Ylihärmä Aluevastaavat Sari Havela ja Pia Järnstedt

Omaishoito Suomessa Omastehooldus Soomes Omastehoolduse foorum, Paide

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Pidämme puolta pidämme huolta Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Sisäinen hanke/suunnitelma

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Miten omaishoito kehittyy? Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman valmistelu

Äiti kysyy: mitenkäs tavarat jaetaan? Poika vastaa: Minä saan äidin ja isä saa valokuva-albumit

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

RAI-vertailukehittämisen seminaari Palvelujärjestelmä ja omaiset

Tuen yleiset myöntämisperusteet

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

Sosiaalilautakunta NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf

Ajankohtaista omaishoidossa

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet alkaen

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI ( )

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147

Vanhustyö Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Omaishoidon tuki alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) tai

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall

Omaishoitajien ensitietopäivä

Yhteinen Polku hanke

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET ALKAEN

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Onko omaishoito vastaus huomisen ikääntyville? näkökulmia

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut , Liite 235/2014 Omaishoito

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään Kansallinen omaishoidon ohjelma. KUINKA LAKI LUETAAN Valtion virastotalo Turku Yrjö Mattila

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot alkaen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Näin homma toimii -seminaari Oulu Marja Tuomi, toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET (alle 65-vuotiaat) ALKAEN

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa !

2. Lakiuudistukset toteutetaan, jolloin omaishoidon ja perhehoidon kattavuus nousee (skenaariolaskelma)

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna

Omaishoito eilen, tänään ja huomenna EKL edunvalvontaristeily Marja Tuomi, toiminnanjohtaja

Transkriptio:

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:n tarkennetut vaatimukset hallitusohjelmaan 2011-2015 Puolueen hallitusohjelmavalmistelijoille Hallitusohjelmavaatimukset vuosille 2011-2015 Kansallinen omaishoidon ohjelma vuoteen 2015 mennessä: Omaishoito huomioitava eri ministeriöiden toimialoilla Omaishoitajien asiantuntijuus huomioitava kehittämistyössä Järjestöjen roolia selkiytettävä ja toimintaedellytykset turvattava Tavoitteet vuoteen 2013 mennessä Alan lainsäädännön parantaminen Omaishoitajien vapaan, osallisuuden ja osallistumisen mahdollistaminen Omaishoitajien kuntoutuksen kehittäminen Järjestöjen roolin vahvistaminen omaishoitajien tukemisessa Pyydämme, että omaishoitajien aseman parantamista koskevat ehdotuksemme otetaan huomioon hallituskaudella 2011-2015. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry haluaa omaishoidon asiantuntijana yhteistyöhön tavoitteiden edistämiseksi ja seuraa niiden etenemistä. Helsingissä 29.3.2011 Anneli Kiljunen puheeenjohtaja Merja Salanko-Vuorela toiminnanjohtaja

Omaishoidon nykytila Lainsäädännön kehitys Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006: laki on vasta alku tarvittavalle lainsäädäntötyölle. Sata-komitea on valmistellut omaishoidon lainsäädännön uudistusta, mutta ehdotukset eivät ole johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin. Tällä hetkellä valmistellaan uutta sosiaalihuollon lainsäädäntöä. Välimietinnön jättänyt työryhmä ei ole ottanut kantaa omaishoidon lainsäädäntöön tai sen aikatauluun. Omaishoitoon liittyvän lainsäädännön kehitys v.2006 Laki omaishoidon tuesta v. 2006 asiakasmaksulainmuutos koskien lakisääteisten vapaiden aikaista sijaishoidon asiakasmaksua (10,60e v. 2010) v.2007 kolme lakisääteistä vapaapäivää kevät 2011 Omaishoitolain muutos 1.4.2011 Työsopimuslain muutos Omaishoito lukumäärinä yli miljoona suomalaista auttaa läheistään pääasiallisia auttajia n.280 000 laitoshoitoa korvaavia tilanteita n.60 000 omaishoidon tuen saajia 36 000 etäomaishoito on kasvava haaste (Stakes: Suomalaisten hyvinvointi 2008., Sotkanet -tietokanta 2010) Omaishoitosopimuksen tehneistä omaishoitajista yli 75v 22% (osuus nousussa) 65-74v 25% 18-64 53% (osuus laskenut) naisia 75% puolisohoitajia 50% (Lähde: STM:n selvityksiä 2007:28) Ilman omaishoidon tukea hoitavista omaishoitajista yli 65-vuotiaita 60 % 80% naisia puolisohoitajia 74% (Lähde: Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry, Sairaan hyvät projekti 2003)

Omaishoidon tukemisen nykytila kustannusten valossa Liittomme laskelmien mukaan omaishoidon avulla säästetään vuosittain vähintään 1,2 1,7 miljardia euroa julkisia varoja. Asiakasmaksut on huomioitu laskelmissa. Laskelma perustuu siihen, että kaikkein vaikeimmin hoidettavat 60.000 henkilöä jouduttaisiin sijoittamaan pitkäaikaishoitoon ilman hoitavia omaisia. Omaishoidon kustannusvertailu Omaishoidon tuen hoitopalkkioiden ja palveluiden kustannukset vuodessa.n. 13 200e /omaishoitaja Pitkäaikaishoidon kustannukset vuodessa... n. 40 000e /asiakas 60 000 omaishoidon tuen saajaa Omaishoidon tuen kustannukset vuodessa..........n. 792 000 000e Vastaavat pitkäaikaishoidon kustannukset vuodessa... n. 2 400 000 000e Omaishoito säästää kunnille vuodessa........n. 1 608 000 000e Laskemissa ei ole huomioitu asiakasmaksuja. Asiakasmaksutulot kunnalle Omaishoidon tuen asiakkaan asiakasmaksut vuodessa....n.750e / omaishoitaja Omaishoidon tuen asiakkaita 36 000: asiakasmaksutulot kunnalle vuodessa.. n. 27 000 000e Omaishoidon tuen asiakkaita 60 000: asiakasmaksutulot kunnalle vuodessa...n. 45 000 000e Pitkäaikaishoidon asiakasmaksutulot kunnalle vuodessa....n.10 800e - 12 000e /asiakas Laskelmissa käytetyt luvut: Sitra 2011: Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa / Tampereen omaishoidon tuen palvelukustannukset 2009. Pitkäaikaishoidon asiakasmaksutiedot : Helsingin kaupunki / Kari Laakoli ja Kallion peruspalvelukuntayhtymä/ Riitta-Liisa Kujala Viimeisimmän selvityksen (STM:n selvityksiä 2007:28) mukaan omaishoidon tuella hoidettavista (21 362 omaishoitajaa / 21 784 omaishoidettavaa) arvioitiin 11 600 olevan laitoshoidon tarpeessa ilman omaishoitajaa. Laskennallinen säästö laitoshoitokustannuksiin verrattuna oli noin 533 milj. euroa. Tällä hetkellä omaishoidon tuen piirissä on noin 36 000 henkilöä. Omaishoidon tuella hoidetut ikäryhmittäin vuonna 2009 hlöä 0-17-vuotiaat hoidettavat 4785 18-64-vuotiaat hoidettavat 7611 65-74-vuotiaat hoidettavat 6048 75-84-vuotiaat hoidettavat 11106 85 vuotta täyttäneet hoidettavat 6394 Omaishoidon tuella hoidettavia yhteensä 35944 Lähde: Sotkanet -tilastotietokanta Raskaiden, laitoshoitoa korvaavien omaishoitotilanteiden lisäksi omaishoidossa hoidetaan noin 240 000 henkilöä, jotka omaishoidon puuttuessa kuluttavat merkittävästi avohoidon resursseja. Tästä aiheutuvat säästöt voidaan arvioida jopa 2 miljardiksi euroksi vuosittain.

Omaishoitajien tukeminen hallitusohjelmakaudella 2011-2015 Kansallinen omaishoidon ohjelma vuoteen 2015 mennessä Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry vaatii, että seuraavalla hallituskaudella laaditaan kansallinen omaishoidon ohjelma. Omaishoidon ohjelma on kokonaisvaltaisen hyvinvointipolitiikan osa-alue. Väestön ikääntyessä ja palvelurakenteen muuttuessa omaishoitajien asemaa on parannettava. Hyvän omaishoidon toteutuminen ja omaishoitajien määrän lisääminen ei voi perustua pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin. Maahan tulee laatia ohjelma, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon rinnalla kehitetään omaishoitoon liittyvää laaja-alaista osaamista ja kumppanuutta. Omaishoito tulee saada osaksi ammatillisia opetussuunnitelmia. Kotona tapahtuvana hoitona omaishoito on huomioitava myös asuin- ja ympäristösuunnittelussa sekä palo- ja pelastustoimessa, jossa otetaan huomioon omaishoitotilanteen erityispiirteet kiireellisen avun turvaamisessa. Ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamiseksi on kehitettävä jatkuvasti uusia ratkaisumalleja. On myös varmistettava niiden omaishoitajien asema, jotka eivät ole omaishoidon tuen piirissä. Tulevaisuuden omaishoitoa on kehitettävä omaishoitajien tarpeista. Liitto ehdottaa, että hallitus asettaa kansallista omaishoidon ohjelmaa suunnittelevan komitean, jossa huomioidaan järjestömme omaishoitoon liittyvä asiantuntemus. Kiireellisimmät toimenpiteet vuoteen 2013 mennessä 1. Lainsäädännön parantaminen Sata-komitean ehdottamasta hoitotukien yhdistämisestä tulee luopua ja säätää omaishoitoa koskeva lainsäädäntö erillisenä sosiaalihuoltolakia täydentävänä erityislakina, jossa määritellään tarkoin myös kuntien tehtävät omaishoitajien tukemisessa. Omaishoidon hoitopalkkio tulee toteuttaa Kansaneläkelaitoksen maksamana. Omaishoidon tukeminen tulee resurssoida riittävästi. Omaishoidon tuen piirissä olevien omaishoitajien määrää tulee kasvattaa 60 000:een. Omaishoidon tuen verotusta on parannettava: omaishoidon hoitopalkkiosta on perittävä vain lakisääteiset sosiaaliturvamaksut eläkekertymän turvaamiseksi, muilta osin sen tulee olla verovapaa. Omaishoidon hoitopalkkio on säädettävä etuoikeutetuksi tuloksi. Omaishoitajat tulee saada työterveyshuollon piiriin. Oikeutta omaishoidon tukeen tulee arvioida yhtenäisellä kriteeristöllä yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Omaishoitajien tarvitsemat palvelut tulee säilyttää lähipalveluina. Omaishoidon vuoksi ansiotyöstä perhevapaalle jäävien toimeentulo on varmistettava ennakkopäätösmenettelyllä, jonka mukaan henkilö olisi oikeutettu vähintään raskaan siirtymävaiheen omaishoidon hoitopalkkioon vapauduttuaan työstä.

2. Omaishoitajan vapaan, osallisuuden ja osallistumisen mahdollistaminen Omaishoitajalla tulee olla oikeus sairastuessaan saada hoidettava nopeasti hoitoon. On perustettava omaishoidon kriisikeskuksia äkillisiä omaishoidon muutostilanteita varten (pilottikokeilu aloitettava vuonna 2012). Oikeus lakisääteisiin vapaisiin on oltava kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajilla. Vapaapäiväjärjestelyiden tulee toimia ja tilapäishoitoon on kehitettävä uusia malleja. Omaishoitajan hyvinvoinnin ja terveyden kannalta välttämättömiä menoja (esim. kuntoutus, lääkärikäynnit) ei katsota vapaaksi, vaan omaishoitajilla on oltava oikeus vapaapäivien lisäksi irrottautua omaishoivasta oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämiseksi vaadituksi ajaksi. Omaishoitajalle on turvattava mahdollisuus osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan, mm. vertaistukiryhmiin. Omaishoitajien lakisääteiset vapaat ja niiden käyttö 76 prosentilla omaishoidon tukea saaneista omaishoitajista oli oikeus lakisääteisen vapaaseen. 58 prosenttia vapaaseen oikeutetuista käytti vapaapäiväoikeuttaan. (STM:n selvityksiä 2007:28) Omaishoitajien vapaapäivän kustannukset kunnalle n. 102-192e/ hoitovuorokausi Sitra 17.3.2011; Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa / Tamperelaisten omaishoidon tuen asiakkaiden palvelukustannukset 2009. 3. Omaishoitajien kuntoutuksen kehittäminen Selvitysten mukaan omaishoitajat kokevat fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakykynsä heikommaksi muuhun väestöön verrattuna. Uupuneimpia ovat puolisoaan hoitavat, erityisesti dementoituneen tai mielenterveyden ongelmista kärsivien läheistensä omaishoitajat. Omaishoitajien laitoskuntoutuskurssien vaikuttavuudesta ei ole kotimaista tutkimustietoa. Veteraanikuntoutuksen laatuprojektissa saatiin kuitenkin tietoa, että kuntoutus vähensi kipuja lähes 70%:lla, mieliala ja terveydentila koheni noin puolella ja kolmannes koki kotona selviytymisen parantuneen. Verkostomallisen geriatrisen kuntoutuksen todettiin parantaneen osallistujien toimintakykyä sekä vaikuttaneen palveluiden käyttöön siten, että osallistujat siirtyivät käyttämään kevyempiä palvelumuotoja, jolloin kustannukset pienenivät, vaikka käytettyjen palveluiden määrä kasvoi. Arvio laitoskuntoutuksen kustannuksista omaishoitajien laitosmuotoisen kuntoutuksen kustannukset n.150 /kuntoutusvrk/hlö. laitosmuotoisen kuntoutusjakson (14 vrk) kustannukset siten n.2220 e / omaishoitaja Kuntoutusjakso joka toinen vuosi / omaishoitaja omaishoitajia 36 000 o kustannukset 39 960 000e vuodessa omaishoitajia 60 000 o kustannukset 66 600 000e vuodessa (Arviot perustuvat Kuntoutumiskeskus Summassaaren antamiin kustannustietoihin vuodelle 2012) Omaishoitajilla tulee olla mahdollisuus säännölliseen kuntoutukseen. Kuntoutuslaitosten resurssit veteraanikuntoutuksen vähentyessä tulee suunnata omaishoitajien ja hoidettavien kuntoutustoimintaan. Omaishoitajien pääsy kuntoutukseen on turvattava takaamalla riittävät sijaishoitojärjestelyt.

4. Järjestöjen roolia omaishoitajien tukemisessa vahvistettava Omaishoitajia sekä heitä edustavia järjestöjä tulee omaishoitoa kehitettäessä kuulla kumppaneina, asiantuntijoina, suunnitteluun osallistujina sekä laadun valvojina. Omaishoitajat ja Läheiset -liiton sekä muiden järjestöjen toimintaedellytykset omaishoitajien tukemisessa tulee turvata ja mahdollistaa järjestöpohjainen auttamistyö. Vertaistuki- ja vertaisryhmätoiminnan kehittäminen ja toteuttaminen on turvattava keskeisenä järjestöjen osaamisalueena ja toimintamuotona. o Vertaisryhmätoiminnassa kuntien ja järjestöjen yhteistyötä tulee kehittää siten, että osaamisalueet, vahvuudet ja toiminnan resurssit täydentävät toisiaan. o Yhteistyön kautta kuntien ammattihenkilöstön työpanos kohdentuu tarkoituksenmukaisemmalla tavalla omaishoitajien ohjaamiseen ja tukemiseen. Vertaisryhmätoiminnan edellyttämä työpanos Kaksi kertaa kuukaudessa kokoontuvan vertaisryhmän toiminnan ylläpitäminen edellyttää vuoden aikana noin 18 työpäivän mittaista työpanosta (140 työtuntia). Lähde: Omaisena laitoksessa projekti 12/2010 Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry & Antero Lehtonen Turun Sosiaalija terveystoimi Valtion ja kuntien vastuunjaon yhteydessä tehtäviä voidaan delegoida ja resurssoida myös kolmannelle sektorille. o Tällainen tehtävä on esimerkiksi omaishoitajien valmentaminen omaishoitoon. Tulee selvittää ns. SGEI-järjestelmän soveltuvuus tarjottaessa palvelua omaishoitajille. Järjestöjen ja yleishyödyllisten yritysten tuottamat omaishoitoa tukevat palvelut tulee säätää vapaaksi kilpailusta Yleishyödyllisten järjestöjen asemaa ja toimintaedellytyksiä on vahvistettava myös lisäämällä yhteistyötä ja kumppanuutta päättäjien ja omaishoitajia edustavien järjestöjen välillä. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry edustaa ainoana varsinaisena omaishoitajien järjestönä omaishoitajien ääntä Suomessa. Liitolla on 70 alueellista paikallisyhdistystä, joissa on 10.000 henkilöjäsentä. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry on toiminut omaishoitajien aseman parantamiseksi jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki puh. 020 7806500 www.omaishoitajat.fi