Suomen Kristillinen Lääkäriseura ry. Selkäydinvammaisten kuntoutuspalveluiden kehittäminen läntisessä Nepalissa (sekä päättymässä oleva GPHRC sairaalan kehittämishanke ) Raportti hankeseurantamatkasta Nepaliin, marras- joulukuussa 2014 Jukka Knuuttila ja Elina Lind 24.11. 28.11.2014 Pokhara, Elina Lind 1.12.2014 Kathmandu 24.11.2014 Matkapäivä Kathmandu- Pokhara. 25.11.2014 Klo 9 GPHRC, jossa tapasimme sairaalan johtajan Dr Paul Rochen. Keskustelimme hänen kanssaan yleisesti hankkeesta ja teimme lyhyen kierroksen sairaalassa. Kävimme katsomassa uutta selkäydinvamma osastoa, joka oli rakentamisen puolesta valmis, mutta kalustus vielä puuttui. Huoneet näyttivät valoisilta ja hienoilta. Ulkopuolella on iso veranta, johon pyörätuolilla on esteetön pääsy osastolta. Paul kertoi että valmistumisvaiheessa jotkut henkilökunnasta olivat vielä esittäneet mielipiteitä siitä, mikä olisi pitänyt tehdä toisin, vaikka heidän mielipiteitään oli suunniteltaessa kerätty keskusteluissa monta kertaa. Paul Roche itse oli varsin tyytyväinen uuteen osastorakennukseen. Uusi osastorakennus on valoisa ja avara Kävimme katsomassa meneillään olevaa CP-leiriä koulutuskeskuksessa. Siellä oli äitejä ja muutama isä kymmenen CP-vammaisen lapsen kanssa. Lapset olivat iältään parista vuodesta yhdeksään vuoteen. Vanhemmat olivat hyvin tyytyväisiä leiriin. Tämä oli 7. leiri. Joka kerta leirille on valittu eri osanottajat, jotka leirillä saavat mm. perustietoa CP-vammaisuudesta, fysioterapeutin ohjantaa sekä vertaistukea toisiltaan. Myös retkipäivä kuului leirin ohjelmaan. GPHRC on osallisena näiden leirien järjestämisessä ja sen henkilökuntaa on vetämässä leiriä. Pohdimme, olisiko jossain myöhemmässä vaiheessa hankeyhteistyötämme mahdollista ulottaa koskemaan myös CP-vammaisia; erityisesti esteettömään liikkumiseen liittyvät haasteet ovat pyörätuolia käyttävillä CP-vammaisilla paljolti samankaltaisia kuin selkäydinvammaisilla.
Erityisongelmana CP-vammaisten lasten kohdalla Paul Roche näki sen, että sellaisen avun tarjoaminen CP-vammaisten lasten perheille, joka ei johtaisi pitkäkestoiseen tuen tarpeeseen, on vaikeaa. Onko mahdollista auttaa lapsia ja heidän perheitään sitoutumatta heihin vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi? Paul Roche esittelee kiinalaisvalmisteista pyörätuolia, joka on GPHRC:ssä muokattu vastaamaan CP-vamaisen lapsen tarpeita Tutustuimme myös laboratorioon, jossa keskustelimme laboratorion työntekijöiden kanssa. Sen johtaja Hari KC kertoi laboratorion toiminnasta. Nykyisin ei tarvitse lähettää muita kokeita kuin biopsiat muualle tutkittaviksi. Laitteet toimivat hyvin. Myös aurinkoenergia varasähkönä toimii hyvin. Edelleen leprapotilaita tulee, joukossa myös korkeasti positiivisia ihonäytteitä, noin 15% kaikista. Tartuttavaa lepraa sairastavissa on ollut mm. 5-vuotiaita lapsia sekä aikuisia, jotka ovat olleet pitkään ulkomailla töissä. Tapasimme amerikkalaisen podiatrin, joka oli tullut GPHRC:hen aloittamaan jalkaklinikkaa diabeetikoille. Meneillään oli hänen kolmas viikkonsa. Tarkoitus on aloittaa vastaanotto joko sairaalan poliklinikalla tai jossain yksityissairaalassa. Tavoitteena on samalla saada sairaalalle tuloja maksavilta potilailta. Nyt hän oli näyttämässä alipainehoidon laittamista painehaavaan. Iltapäivällä keskustelimme jälleen Paul Rochen kanssa hankkeesta. Hankkeen tavoitteiden toteutumisesta Paul Roche kertoi mm., että muiden sairaaloiden henkilökunnan koulutusta selkäydinvammaisten akuuttihoidosta on tähän mennessä pystytty toteuttamaan vasta Manipal Teaching Hospitalissa. Puhelinlinja potilaille ja heidän omaisilleen oli aloitettu elokuussa. Puhelinnumero annetaan selkäydinvammakuntoutujille heidän lähtiessään sairaalasta ja puhelut ovat heille ilmaisia. Tämän help linen toimintaohjeet ovat linjan käynnistyttyäkin edelleen kehitystyön alla, myöskään puheluiden kirjauskäytäntö ei ole vielä vakiintunut. Toistaiseksi puheluihin vastaavat sairaalan kolme lääkäriä kukin vuorollaan. Roche ilmaisi pettymyksensä nuorempien lääkäreiden panokseen ja kykyihin. Tämä on rajoittaa SCI hankkeen etenemistä. Hanke olisi voinut käynnistyä ripeämmin, jos nämä junior lääkärit olisivat ottaneet siitä aktiivisemmin vastuuta. Sen sijaan Roche oli hyvin tyytyväinen Dr Bishwa Bhattaraihin, joka on ollut sairaalan palveluksessa liki parikymmentä vuotta. Roche arveli, että Dr Bhattarai lopettaa työnsä sairaalassa muutaman vuoden jälkeen. Paul Roche itse on palaamassa kotimaahansa vuoden 2015 lopussa, jolloin tarvitaan uusi johtaja sairaalalle. Kaikissa hankkeen tavoitteeksi asetetuissa toimissa on edistytty, mutta aikataulusta ollaan jäljessä. Hankkeen aikataulua on hidastanut ja jatkossakin hidastaa myös se, että sairaalan ja koko INF:n talousvaikeuksien vuoksi henkilökuntaa oli jouduttu irtisanomaan (9 henkeä), sairaalan potilaspaikkoja vähentämään aiemmasta 75stä 40:neen ja tekemään joitain muitakin talouden sopeuttamistoimia. Sairaalan toiminnan rahoitus on vuosittain kriisissä. Myös INF:n organisaatiossa on jälleen tapahtumassa muutoksia.
INF:n TB työ oli jouduttu lopettamaan, koska hallitus oli antanut sen uudelle NGO:lle toteutettavaksi. Korvasairaala valmistuu vuonna 2015. Yhteisiä toimintoja sen kanssa on suunniteltu. Uudessa organisaatiossa se on samassa klusterissa GPHRC:n kanssa. Sen sijaan PFR (Partnership for Rehabilitation) joutuu eri klusteriin. Hankkeemme näkökulmasta tämä voi aiheuttaa jatkossa joitain ongelmia, sillä selkäydinvammaisten kuntoutuspalveluja tuotetaan tiiviissä yhteistyössä sairaalan ja PFR:n kesken. Vanhemman, GPHRC:n kehittämishankkeen varoilla jatkokoulutusta saaneista työntekijöistä Master in Health Care Management tutkintoa suorittava Ganga B. Khatri oli palaamassa sairaalan hallintoon joulukuussa. Suunnitelman mukaan hän työskentelee palattuaan yhdessä nykyisen hallinnollisen johtajan, Gopal Sharman, kanssa ainakin 3-4 kuukautta ennen kuin tehtävät siirtyvät hänen vastuulleen. Master in Physiotherapy opintoja suorittava Khagka Gurung saa opintonsa päätökseen ja palaa vuoden 2015 keskivaiheilla. Hänen taidoilleen olisi kysyntää muuallakin INF:n projekteissa, mutta painotimme sitä, että hänen työpanoksensa GPHRC:ssä on välttämätön, jotta sairaala voi toimia käytännön harjoittelupaikkana fysioterapiaopiskelijoille. Tämä tiukentunut pätevyysvaatimus fysioterapeuttiopiskelijoiden harjoittelupaikaksi soveltuville laitoksille oli merkittävin perustelu sille, että Suomen Ulkoministeriö hyväksyi yksittäisen henkilön jatkokoulutuksen rahoittamisen osana hanketta. Voidessaan tarjota harjoittelupaikan fysioterapiaopiskelijoille GPHRC pystyy levittämään vahvaa osaamistaan erityisryhmien kuntoutuksessa eri puolille Nepalia valmistuvien, uusien fysioterapeuttien kautta. Lopuksi keskustelimme Partnership for Rehabilitation (PFR) johtajan Raju Rajamashin ja Mukti Poudelin kanssa PFR:n osuudesta projektiin. Myös Paul Roche oli mukana tässä keskustelussa. 26.11.2014 Aamulla keskustelu Paul Rochen kanssa jatkui. Tämän jälkeen jakaannuimme loppuaamupäiväksi. Jukka: Tapasi OAC:n (Orthopedic Appliances Centre) vastaavan. Hän kysyi mahdollisuudesta selkäortoosien valmistusta koskevaan koulutukseen. Sellaista on esimerkiksi Norjassa. Kerroin ettei ministeriö mielellään enää rahoita yksittäisiä henkilöitä projektin osanakaan. Kehotin kuitenkin keskustelemaan asiasta Paulin kanssa seuraavaa hankesuunnitelmaa ajatellen. Koulutus voisi olla hyödyllinen ajatellen sekä selkäydinvammaisia että CP-lapsia. Kävin keskustelemassa tilastojen pitäjän Iswor Khawasin kanssa. Viime vuonna sairaalassa oli 69 selkäydinvammaista potilasta, jotka olivat päässeet sairaalasta. Uusia leprapotilaita oli vajaa 200, ihonäyte positiivinen noin 70:llä. Tänä vuonna (reilu 3kk) todettu 25 uutta tapausta, niistä 10 positiivista. Näissä useita 5+, yksi 6+, joitakin lievemmin positiivisia. Elina: Löysin miesten osastolta 22-vuotiaan nuoren miehen, Rakeshin, joka oli uusi selkäydinvammapotilas GPHRS:ssä, tullut hoitoon vasta 3 päivää aiemmin. Haastattelin häntä ja hänen isäänsä. Noin 9kk aiemmin Rakesh oli pudonnut kotona katolta kohtalokkain seurauksin. Perhe oli Etelä-Nepalin tasankoalueelta, joten hänet oli aluksi viety sairaalaan Intian puolelle, jossa selkä oli leikattu. Oli todettu L1-tason murtuma ja täydellinen selkäydinvamma. Kädet toimivat moitteettomasti, alaraajoissa ei ollut mitään liikettä, ei myöskään tuntoa. Rakesh oli vanhempiensa ainoa lapsi. Äiti kuoli 6kk sitten. Isällä oli kyynelet silmissä näitä kertoessaan; hän oli vajaan vuoden sisällä menettänyt sekä vaimonsa että ainoan poikansa terveyden. Ennen vammautumistaan Rakesh oli suorittanut SLC:n (School Leaving Certificate). Nyt meneillään oli painehaavojen hoito ennen kuin varsinainen kuntoutus voisi alkaa. Pyörätuolia Rakesh ei vielä koskaan ollut päässyt kokeilemaan.
Rakeshia haastatellessani paikalle tuli sairaanhoitaja Parbati Gaudel yhdessä nuoren public health opiskelijan kanssa. Sairaalassa tehdään tutkimusta selkäydinvammaisten kivuista ja naiset tulivat monisivuisen haastattelulomakkeen kanssa osastolla olevia selkäydinvammaisia tapaamaan. Rakesh kertoi, ettei hänellä ole mitään kipuja, vamman alapuoliset ruumiin osat ovat täysin tunnottomat. Hänen kohdallaan kipukysely päättyi siten varsin nopeasti. Parbati Gaudel ehti haastattelujen lomassa kertoa olevansa vastuussa GPHRC:n henkilökunnan vierailuista muissa sairaaloissa selkäydinvammapotilaita, heidän omaisiaan ja heitä hoitavaa henkilökuntaa tapaamassa ja ohjaamassa. Hän on siis hankkeessamme varsin keskeinen henkilö. 9kk sitten vammautunut Rakesh joutuu odottamaan pyörätuoliin pääsyä, kunnes painehaavat on ensin saatu hoidettua. Kipuja Rakeshilla ei ole. Parbati Gaudel ja opiskelija haastattelevat. Toinen haastateltava oli 38-vuotias pokharalainen Prem, joka oli 3 vuotta aiemmin saanut epätäydellisen L4L5/L5S1-tason selkäydinvamman painonnostoonnettomuudessa Hän oli GPHRC:ssä nyt fysioterapiajaksolla. Premillä oli käytössään sekä pyörätuoli että kepit, joiden avulla hän pystyi kävelemään. Kuntoutusjakso GPHRC:ssä oli merkittävästi vahvistanut kävelykykyä. Premillä oli alaselässä kipuja etenkin pitkän istumisen jälkeen. Alaraajoissa vaivana oli polttelu, pistely ja puutuneisuuden tunne. Sairaalassa hän sai tähän amitriptyliiniä, kotona hänellä ei ollut mitään lääkitystä. Premin selkäydinvamma on epätäydellinen; hän pystyy kävelemään kainalosauvojen avulla.
Aamupäivän lopuksi kävimme (sekä Jukka että Elina) PFR:ssa, jossa keskustelimme PFR Managerin Raju Rajamashin ja Community Based Rehabilitation (CBR) osaston johtajan Mukti Poudelin kanssa. Raju oli kirjannut ylös, mitä edellisenä päivänä olimme sopineet henkilöstökuluihin, kodinmuutostöihin ja materiaalijakeluun liittyen. Mukti näytti meille useiden potilaiden kotikäyntien seurantakansiot. Kaikista tehdään ennen kodin muutostöitä p-scale (mittaa osallistumista yhteisössä). Yhteisöstä nimetään komitea, joka sitoutuu valvomaan muutostöitä, lisäksi asiakas, komitea tai kyläyhteisö sitoutuu maksamaan yli 50 000Rs menevän osan tarvittavista muutostöistä. Tähän sovittiin nyt muutos niin, että projekti varoista voidaan tarvittaessa laittaa enemmän rahaa tarpeellisiksi arvioituihin muutostöihin; 50 000Rs ei ole katto, vaan sitä käytettiin arvioina budjettia tehtäessä. On ymmärrettävää, että muutostöiden kokonaishinta vaihtelee mm. töiden laajuuden ja kodin sijainnin mukaan. Oma ja yhteisön sitouttaminen ja taloudellinenkin osallistuminen ovat silti edelleen arvokkaita. Komitea allekirjoittaa sopimuksen. Potilaasta tehdään muitakin arvioita etukäteen, esim. sosioekonominen tilanne ja toiminnallisuus. Useimmat PFR:n sosiaalityöntekijät kirjaavat lomakkeeseen nepaliksi, mutta yksi kirjoittaa mieluummin englanniksi tietokoneella. Seurantakäynneistä oli myös hyvät tiedot kirjattuna. Seurannassa tehdään muutaman kuukauden jälkeen uudelleen p-scale. Raju Rajamashi (vas.) ja Mukti Poudel (kesk.) esittelevät kotikäyntityön piirissä olevien selkäydinvammaisten seurantaraportteja Lounaan jälkeen kävimme tutustumassa Independent Living Societyn (ILS) toimintaan. Sillä on rakennus Green Pastures alueen portilla. Järjestöllä on INF:n rakentamat esteettömät tilat, joihin ovat tyytyväisiä. ILS on selkäydinvammaisten järjestö, joka pyrkii edistämään selkäydinvammaisten osallistumista yhteiskuntaan. Puheen johtaja on GPHRC:n miespuolinen vertaistukihenkilö Chet Prashad Adhikari. Pääsihteeri on Hem Gurung, joka puhui hyvää englantia. Hän kertoi aikoinaan olleensa Jukan potilaana Green Pastures sairaalassa kuntoutuksessa. Miehet kertoivat myös, että GPHRC:n koripallokentällä pelataan pyörätuolikoripalloa viikoittain. Valitettavasti se jäi meiltä näkemättä. Chet Prasad Adhikari (oik.) ja Hem Gurung (kesk.) johtavat Independent Living Society -järjestöä
ILS:ssä oli meneillään 6 kuukauden ompelijakoulutus yhteistyössä Forward Looking järjestön kanssa. Kurssi oli nyt puolessa välissä. ILS:n rakenuksessa on esteettömät tilat koulutusta varten. Samanaikaisesti oli menossa 5-päiväinen hankehakemusten tekoon opastava koulutus, jonka tarjosi jokin ranskalainen järjestö. ILS:llä on läheisiä yhteyksiä Japaniin vastaavaan järjestöön. Sieltä on tullut rahoitusta ja tukea joihinkin projekteihin. Esim. nyt oli saatu muutama henkilökohtainen avustaja. Keskustelimme muista mahdollisista rahoittajista. Jukka mainitsi Abiliksen, jonka he jo tiesivätkin. 27.11.2014 Aamulla klo 9 jälkeen PFR:n Landrover tuli hakemaan meidät hotellin edestä. Olimme sopineet, että käymme tutustumassa 2-3 selkäydinvammaiseen, joiden kodeissa on tehty muutostöitä hankkeemme rahoituksella. Ensin menimme tapaamaan selkäydinvammaista miestä, Khrishna Bahaduria, Pokharan ulkopuolelle Syangjaan päin, Bhumdin kylään. Ensin noustiin tietä laakson ulkopuolelle. Juuri mikään ei näyttänyt muuttuneen 20 vuodessa. Tienvarren talot olivat samanlaisia kuin silloin. Pelloilla härät puivat riisiä. Lammaslaumat kävelivät kuivilla pelloilla. Puhveleita oli joidenkin talojen pihoissa. Käännyimme tältä päätieltä pienelle, jyrkästi nousevalle, paikoin mukulakivipäällystetylle tielle. Sitä liikennöi yksi bussivuoro päivässä, aamulla bussi menee Pokharaan ja iltapäivällä takaisin. Tältä tieltä jatkoimme kävellen kiviportaita parisataa metriä, kunnes saavuimme Khrishna Bahadurin talolle. Perille päästäksemme meidän oli vielä ylitettävä kiviaita rappuja pitkin. Talon edessä oli kivin ja savella tasoitettu alue, joka oli vajaa 2 metriä leveä ja 7-8 metriä pitkä. Sillä alueella on mahdollista liikkua pyörätuolilla ja siitä pääsee makuuhuoneeseen, keittiöön ja WC:hen. Jos pyörätuolilla liikkuvan Khrishna Bahadurin tarvitsee asioida sairaalassa tai muualla, on ensin saatava joku kantamaan hänet tien varteen. Khrishna Bahadur vammautui pari vuotta sitten, kun liukastui vuorenrinteellä. Hän oli ensin Western Regional Hospitalissa (WRH), sitten hänet lähetettiin yksityissairaalaan ja vielä Kathmanduun. Lopulta hänet kotiutettiin ja ohjattiin GPHRC:hen, mutta hän joutui odottamaan paikkaa jonkin aikaa. Hän oli välissä kotona muutamia kuukausia, ja sinä aikana hän ei voinut tehdä muuta kuin maata sängyssä. GPHRC:ssä hän oli kuntoutuksessa noin kolme kuukautta. Siellä hän sai pyörätuolin ja oppi käyttämään sitä ja mm. siirtymään siihen itse vuoteesta. Khrishna Bahadurin koko elämänpiiri mahtuu yhteen kuvaan; omaa kuistia pidemmälle pyörätuolilla ei pääse. Pelkkään sängyssä makaamiseen verrattuna elämä on silti monin verroin mielekkäämpää.
Kotiutumisen jälkeen PFR avusti tarpeellisten kodinmuutostöiden tekemisen. Kotiin rakennettiin käymälä, johon pääsee pyörätuolilla ja sinne wc-tuoli. Keittiön ovi laajennettiin niin että siitä pääsee pyörätuolilla kulkemaan. Keittiöön asennettiin myös kivitaso istumakorkeudelle, jotta Khrishna Bahadur voi osallistua ruoan valmistukseen. Keittäminen tapahtuu avotulella tason päällä. Keittiön katto ja yläosat olivat aivan noen peittämiä. Invavessa Kaiken jälkeen Khrishna Bahadur on elämäänsä tyytyväinen ja osaa arvostaa pyörätuolin mahdollistamaa liikkumista kotona. Taustalla on monen kuukauden kokemus siitä, kun ei päässyt sängystä minnekään. Khrishna Bahadurilla on vaimo, kolme tytärtä ja poika. Poika on syntynyt vasta isän vammautumisen jälkeen ja on noin vuoden ikäinen. Hankkiakseen perheelle pientä lisäansiota Khrishna Bahadur on alkanut tehdä bambusta dhokoja, kantokoreja. Bambun hän joutuu ostamaan. PFR miettii koulutusta hänelle; josko häneltä voisi alkaa tilata bambuisia kävelytelineitä. Myös muiden bambuesineiden valmistamista pohditaan. Näitä voisi olla myynnissä PFR:n kaupassa Pokharassa. Tapasimme myös VDC:n (Village Development Committee) edustajan, joka on paikallisesti vastuussa Khrishna Bahadurin tukemisesta. VDC saa hallitukselta vuosittain asukaslukuun suhteutetun summan. Käyttökuluista 25% pitäisi käyttää naisten, lapsien, vammaisten, alakastisten ja madeshien tukemiseen. Taloudellista tukea ei anneta suoraan henkilöille, vaan järjestetään esim. koulutusta, kodinmuutostöitä tai vastaavaa. Isän sylissä; kädet ovat vahvat, vaikka jalat eivät kanna Khrishna Bahadur on saanut punaisen vammaiskortin, jolla saa valtiolta eläkettä 1000Rs (n. 8 ) kuussa. PFR:n edustajan mukaan hänen olisi kuulunut saada sininen kortti, koska hän pääsee itse liikkumaan pyörätuolilla. Sinisellä kortilla saa eläkettä 300Rs/kk (noin 2,50 ). Seuraavaksi vierailimme 71-vuotiaan miehen luona Pokharan lähistöllä tasaisella alueella. Hänkin asui pitkän matkan päässä päällystetystä tiestä, mutta aivan hiekkatien veressä. Hän oli vammautunut 18kk aikaisemmin pudottuaan puusta. Hän toimi aiemmin vuokraviljelijänä. Hänellä oli käydessämme pinnalliset makuuhaavat, jotka paranisivat pienellä levolla ja hoidolla. Hänellä on myös virtsanvuoto-ongelmia. Hänellä oli yksi likainen katetri pyörätuolin taskussa, ei muita katetreja. Hän ei katetroinut, joten virtsa vuotaa yli.
Pihaan oli rakennettu hyvä esteetön WC. Pihassa oli tasainen sementtinen käytävä. Talossa hän pääsi yhteen huoneeseen pyörätuolilla. Hän nukkuu kuitenkin toisessa huoneessa, johon hänet täytyi kantaa tai hän veti itseään lattialla. PFR suunnittelee lisää muutostöitä esteettömyyden parantamiseksi. Hänen suurimmat ongelmansa eivät liittyneet omaan vammaisuuteen vaan poikien huumeiden käyttöön. PFR yrittää vielä puuttua asiaan. Ainoa tytär kuoli yllättäen 20- vuotiaana. Isäntä ei enää pysty talon töihin, joten vaimo hoitaa kodin ja vesipuhvelit. Namaste tervehdys hyvästiksi. Vas. navetta, oik. olkipaali karjan rehuksi. Viimeiseksi kävimme 22-vuotaan miehen kotona Pokharan kaupunkialueella. Hän vammautui pari vuotta sitten moottoripyöräkolarissa. Onnettomuuden jälkeen hänet leikattiin ensin yksityissairaalassa Katmandussa ja sen jälkeen hän oli vielä kuntoutuksessa Kathmandussa. Hän asuu PFR:n rakentamassa huoneessa kotonaan. Huoneen yhteydessä on esteetön WC, jonka läpi kulku asuinhuoneeseen tapahtuu. Huoneesta pääsee myös perheen keittiöön. Toinen kulkureitti keittiöön on ulkoa, mutta se ei ole esteetön. Muihin perheen huoneisiin ei pyörätuolilla ole pääsyä. Perheeseen kuuluvat hänen lisäkseen äiti, isä, isosisko ja pikkuveli. Näitä muita perheenjäseniä emme tavanneet. Matkaa asfalttitielle on vain tämän verran. Asuinhuoneen edessä on vessa, sen läpi on kulku makuuhuoneeseen. Nuori mies käy 12 luokkaa. Hän pääsee kulkemaan kouluun omatoimisesti pyörätuolilla ja luokkahuone on alakerrassa ja esteetön. Esteetöntä vessaa koulussa ei ole. Ilahduttavaa oli, että vierailulle mennessämme nuorukaisella oli kolme kaveria (moottoripyörillä hekin) viettämässä aikaa hänen kanssaan. Ystävykset jäivät edelleen viettämään aikaa yhdessä, kun lähdimme. Kaikin puolin jäi vaikutelma, että vammastaan ja sen tuomista rajoituksista huolimatta tämä nuori mies oli hyvin kiinni elämässä ja tulevaisuudenkin suhteen toiveikas.
Ystävät ovat tallella Iltapäivällä menimme Paulin kanssa INF:n keskustoimistolle tapaamaan talouspäällikkö Raju Adhikaria. Keskusteluumme osallistuivat myös Om Kar Paudel sekä uusi donor relations officer Manju Thapa. Sovimme, että aiemman hankkeen jäljellä olevat rahat käytetään Gangan ja Khadkan jatko-opintojen loppuun saattamiseen. INF:n stipendirahaston osuutta kuluista pienennetään sen verran, että kaikki jäljellä olevat hankevarat tulevat käytetyiksi. Tämä vastaa sekä aiemmin tehtyjä suunnitelmia että asiasta syyskuussa käytyä kirjeenvaihtoa silloisen donor relations officerin Sajeeta Thapan kanssa. Manju Thapa Raju Adhikari ja Om Kar Paudel
28.11.2014 Aamupäivällä Jukka tapasi hankerahoilla palkatun naispuolisen vertaistukihenkilön, Punam Singh BK:n. Hän oli itse kuntoutuksessa noin 10 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ollut käsityönopettajana, käynyt 2- vuotisen raamattukoulun ja nyt reilun vuoden puolipäiväisenä vertaistukihenkilönä. Vuosi sitten hän osallistui Kathmandussa vertaistukihenkilöiden koulutukseen. Elina keskusteli hänen kanssaan myöhemmin iltapäivällä. Juttutuokio Punam Singh BK:n kanssa. Taustalla vasemmalla uusi selkäydinvammaisosasto ja suoraan takana aiemman hankkeen aikana rakennettu poliklinikkarakennus. Aamupäivällä Elina osallistui CP-lasten leirin päätöstilaisuuteen yhdessä Paul Rochen ja monien muiden kanssa. Uuden selkäydinvammaisosaston juhlalliset avajaiset alkoivat noin klo 12. Vielä juuri ennen määräaikaa henkilökunta viimeisteli talon koristelua ilmapalloin ja kimaltelevin koristenauhoin. Lattiat kiilsivät uutuuttaan - ja myös märkyyttään viime hetken siivouksen jäljiltä. Valmiina vastaanottamaan kutsuvieraat Juhlaa varten oli pystytetty iso telttakatos koripallokentälle. Samalla kentällä pelataan joka viikko pyörätuolikorista. Avajaisissa olivat läsnä mm. INF-Nepalin puheenjohtaja, R.C.Timothy, neuvonantaja pastori Grisma Parajuli, INF:n Executive Director Ganga (Prem) Subedi, Finance Director Krishna Adhikari, GPHRC:n ylilääkäri Paul Roche sekä viitisenkymmentä muuta juhlavierasta. Itse saimme osallistua juhlaan kunniavieraina. Molemmat myös käytimme juhlassa lyhyen puheenvuoron. Myös Suomen lähetystöstä oli kutsuttu edustaja paikalle, mutta kukaan ei nyt sieltä ehtinyt mukaan.
Juhlan ohjelmallinen osuus pidettiin sairaalan yhteydessä olevalla koripallokentällä suuressa telttakatoksessa. Uuden rakennuksen käyttöön oton suoritti Jukka paljastamalla pääoven viereen kiinnitetyn laatan ja leikkaamalla poikki ilmapalloin koristellun narun pääoven edestä. Talon tarkastettuaan vieraat palasivat juhlatelttaan ohjelmaa jatkamaan. Yhteinen välipala päätti juhlallisuudet noin klo 15. Avajaisjuhlan jälkeen Jukka lensi Kathmanduun, Elina jäi vielä pariksi päiväksi Pokharaan.
1.12.2014 Elina: Pokharassa vietetyn lauantain jälkeen lensin sunnuntaina 30.11. Kathmanduun. Olin sopinut tapaamisen Suomen suurlähetystössä erityisasiantuntija Jukka Ilomäen kanssa maanantaina klo 13. Jukka Ilomäki vastaa lähetystössä mm. yhteistyöstä suomalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Hänen kanssaan keskustelimme hankkeemme kuulumisista ja yleisemmin tilanteesta Nepalissa. Jukka Ilomäki suunnitteli joskus kevään 2015 aikana tekevänsä matkan Pokharaan ja käyvänsä silloin samalla Green Pastures sairaalassa. Hän pahoitteli, ettei päässyt mukaan uuden osastorakennuksen avajaisiin. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon vielä, että suurlähetystön portille saapuessani sen täytti porttipylväästä toiseen sisään pyrkivä kuorma-auto lastinaan valtava kontti, joka hädin tuskin mahtui portista sisään. Myös alhaalla roikkuvia puhelin- ja sähköjohtoja piti apukuskin kannatella ylhäällä, jotta kontti mahtui niiden alitse kulkemaan. Jukka Ilomäeltä kuulin, että kontti sisälsi tarvikkeita maanjäristyksen varalle ja se jäisi suurlähetystön pihaan. Myöhemmin lähetin Jukka Ilomäelle kuvat, jotka otin seuratessani jännityksellä kontin hidasta hivuttautumista sisään ahtaasta portista. Lahdessa ja Padasjoella joulukuussa 2014 ja tammikuussa 2015 Jukka Knuuttila ja Elina Lind