Vuollejokisimpukan esiintyminen voimakkaasti rakennetussa Taasianjoessa

Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 Vuollejokisimpukan esiintyminen voimakkaasti rakennetussa Taasianjoessa Sanna Saari Reetta Ljungberg Uudenmaan ympäristökeskus

UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 19 2008 Vuollejokisimpukan esiintyminen voimakkaasti rakennetussa Taasianjoessa Sanna Saari Reetta Ljungberg Helsinki 2008 Uudenmaan ympäristökeskus Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 1

UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 19 2008 Uudenmaan ympäristökeskus Kannen taitto: Reetta Harmaja Kannen kuva: Sanna Saari Karttojen grafiikka: Sanna Saari Pohjakartta Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/08 Julkaisu on saatavana internetistä: http://www.ymparisto.fi/uus/julkaisut ISBN 978-952-11-3278-0 (PDF) ISSN 1796-1742 (verkkoj.) 2 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Vuollejokisimpukka ja muut suursimpukat... 5 3 Tutkimusalueet... 7 4 Aineisto ja menetelmät... 9 5 Tulokset... 10 5.1 Kimonkylä... 10 5.2 Pukaronkoski... 12 5.3 Pekinkylä... 14 5.4 Santakoski... 16 5.5 Holmankoski... 18 5.6 Vuollejokisimpukoiden kokojakauma... 20 6 Yhteenveto... 21 6.1 Suursimpukoiden esiintyminen Taasianjoessa... 21 6.2 Menetelmien sopivuus ja näyteruutujen määrä... 23 6.3 Vuollejokisimpukan selviytyminen... 23 Kuvailulehti... 25 Presentationsblad... 26 Documentation page... 27 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 3

1 Johdanto Etelä-Suomen vesistöjen tila on muuttunut vesistöihin kohdistuvan ihmistoiminnan vuoksi. Lähes kaikkia jokia ja puroja on perattu ja toimenpiteillä on ollut selkeästi havaittavia vaikutuksia vedenlaatuun (Järvenpää 2003). Jokikunnostukset vaikuttavat jokiekosysteemiin ja erityisesti pohjaeläimiin. Kunnostusten aikana suoria uhkatekijöitä pohjaeläimistölle ovat mm. pohjaaineksen kaivaminen ja kiviaineen lisääminen. Taasianjoki on yksi eteläisen Suomen voimakkaimmin muutettuja jokia. Se saa alkunsa Salpausselän soilta, virtaa Itä-Uudellamaalla Lapinjärven ja Ruotsinpyhtään läpi ja laskee Kullanlahteen. Joki on ollut erittäin tulvaherkkä ahtaan, liettyneen ja rehevöityneen uoman vuoksi. Tulvaherkkyyttä on lisännyt myös valumaalueelta puuttuvat virtausta tasaavat järvet. Ahtaimpien koskipaikkojen perkauksia on tehty Taasianjoella kolmeen otteeseen, 1830-, 1890- ja 1930-luvuilla. Näiden miesvoimin tehtyjen tulvaperkauksien vaikutus joen tulvimiseen oli vähäinen. Paikallisten viljelijöiden aloitteesta alueelle tehtiin mittavampi tulvasuojelusuunnitelma, joka valmistui 1985. Kunnostustyön toteutti Helsingin vesipiiri eli nykyinen Uudenmaan ympäristökeskus 1990 1996. Järjestelytöissä uomaa perattiin, koskimaisia pohjapatoja rakennettiin ja olemassa olevia koskia kunnostettiin (kuva 1). (Uudenmaan ympäristökeskus 2005.) Tämä raportti on selvitys uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) esiintymisestä Taasianjoella ja liittyy lajin esiintymisen laajempaan selvittämiseen Uudenmaan ympäristökeskuksen toimialueella. Taasianjoki on ollut voimakkaiden toimenpiteiden kohteena ja on yksi Uudenmaan sameimpia jokia. Vuollejokisimpukan ja muiden suursimpukoiden (Unionidae) esiintymistä ja runsaussuhteita selvitettiin viidessä kohteessa: Kimonkylässä, Pukaronkoskella, Pekinkylässä, Santakoskella ja Holmankoskella. Alueelta on aikaisempia tietoja vuollejokisimpukan esiintymisestä Kimonkylässä (Ympäristöhallinto 2008) ja Holmankoskella (Valovirta 2005b, suull. tiedonanto). Taasianjoella on myös tehty pohjaeläinseuranta järjestelytöiden velvoitetarkkailuna 1989 1999 (Lemström 1999; Könönen 2000). Pohjaeläinselvityksen tulokset eivät kuitenkaan ole edustavia suursimpukoiden suhteen, koska näytteenotto on tehty potkuhaavilla. Vuollejokisimpukka on vaarantunut laji, jonka esiintymisestä voimakkaasti muutetuissa joissa on hyvin vähän raportoitua tietoa. Tieto lajin selviytymisestä Taasianjoen kaltaisissa ympäristöissä on uutta ja tärkeää lajin suojelun kannalta. Kuva 1. Holmankoski on yksi Taasianjoen järjestelytöissä 1990-luvulla kunnostetuista koskista. Kuva: Sanna Saari. 4 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

2 Vuollejokisimpukka ja muut suursimpukat Suomessa tavataan kuutta suursimpukoihin (Unionidae) kuuluvaa lajia: vuollejokisimpukka (Unio crassus), sysijokisimpukka (U. tumidus), soukkojokisimpukka (U. pictorum), pikkujärvisimpukka (Anodonta anatina), isojärvisimpukka (A. cygnea) ja litteäjärvisimpukka (Pseudanodonta complanata) (kuva 2). Myöhemmin taulukoissa ja kuvissa lajeista käytetään tieteellisen nimien lyhenteitä taulukon 1 mukaisesti. Suursimpukoista vuollejokisimpukka luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi, luokkaan vaarantunut (VU). Laji on rauhoitettu luonnonsuojelulailla (LsL 1996/1096) ja suojeltu EU:n luontodirektiivillä (92/43/ETY), kuten myös Margaritifidae-heimon jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera). Aikoinaan vuollejokisimpukka on ollut yksi yleisimmistä lajeista Euroopan joissa, mutta 1900-luvulta lähtien populaatioita on selvästi hävinnyt (Mildner & Troyer-Mildner 1992). Suomessa vuollejokisimpukkaesiintymiä tunnetaan noin 25 joesta, joissa lajia tavataan paikoitellen varsin runsaana. Muualla Euroopassa laji on hyvin uhanalainen. EU:n alueella Suomen lisäksi ainoastaan Unkari ja Tsekin tasavalta arvioivat lajin tulevaisuudennäkymät hyviksi (Eionet 2008). Suursimpukoiden esiintymiseen vesistössä vaikuttaa muun muassa pohjanlaatu, syvyys, virtaus ja vedenlaatu sekä vesistön historia. Jokisimpukat (Unio-suku) esiintyvät nimensä mukaisesti virtaavissa vesissä ja myös pikku- ja litteäjärvisimpukkaa tavataan yleisesti jokiympäristöissä, isojärvisimpukkaa vain satunnaisesti (Haukioja & Hakala 1974; Ljungberg & Saari, julkaisematon). Jokisimpukoista voidaan seisovissa vesissä tavata sysi- ja soukkojokisimpukkaa (Haukioja & Hakala 1974; Kolodziejczyk 1992), mutta vuollejokisimpukka vaatii elinympäristöltään kohtalaisen virtauksen (Koli 1961; Lewandowski 1990; Timm & Mutvei 1993). Suomessa Kuva 2. Suomessa tavattavat suursimpukkalajit (Unionidae). Ylärivissä vasemmalta lukien: vuollejokisimpukka (Uc), sysijokisimpukka (Ut) ja soukkojokisimpukka (Up). Alarivissä vasemmalta alkaen: pikkujärvisimpukka (Aa), isojärvisimpukka (Ac) ja litteäjärvisimpukka (Pc). Simpukat ovat kuvissa jokseenkin luonnollisessa koossaan isojärvisimpukkaa lukuunottamatta, jonka koko on luonnossa noin kaksinkertainen. Kuvat: Sanna Saari. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 5

parhaita vuollejokisimpukan esiintymisalueita tuntuvat olevan koskialueiden alapuoliset nivat ja suvannot (Valovirta 2005a). Jokisimpukat suosivat pehmeää, mutta pysyvää hiekka- ja sorapohjaa (Haukioja & Hakala 1974; Lewandowski 1990; Timm & Mutvei 1993; Ljungberg 2007). Suursimpukoiden elinkiertoon kuuluu kalojen kiduksissa loisiva toukkavaihe. Hedelmöitetty naaras purskauttaa sisällään kehittyneet glokidio-toukat veteen, joista vain pieni osa päätyy sopivien isäntäkalojen kiduksiin ja kehittyy edelleen nuoruusvaiheen simpukoiksi. Vuollejokisimpukan isäntäkaloja ovat mm. ahven (Perca fluviatilis), kymmenpiikki (Pungitius pungitius), kolmipiikki (Gasterosteus aculeatus) ja jotkin särkikalat (Cyprinidae), mutta eivät lohikalat (Salmonidae) (Engel & Wächtler 1989). Loisinta päättyy reilun kuukauden päästä, kun nuoret simpukat pudottautuvat kalan kiduksista ja kaivautuvat joen pohjaan (Engel & Wächtler 1989). Olennaista nuorten simpukoiden selviytymisessä on veden kierto ja hapekkuus pohja-aineksessa, jossa ne viettävät ensimmäiset elinvuotensa, ennen kuin nousevat sedimentin pintaosiin. Vuollejokisimpukat saavuttavat sukukypsyyden noin 4 vuoden iässä (Valovirta 2005a), mutta joissain populaatioissa vasta 7 11 vuoden ikäisinä (Engel & Wächtler 1989). Lajin leviämiskyky on olennainen tekijä lajin levittäytyessä muokatuille alueille. Virtaavien vesien simpukat voivat levitä alueelle neljällä eri tapaa: liikkumalla horisontaalisesti 1) alavirtaan vaeltamalla tai ajelehtimalla, 2) ylävirtaan vaeltamalla ja 3) nuoruusvaiheina kalojen kiduksissa sekä vertikaalisesti 4) pohjasta ylös kaivautumalla. Pidempiä matkoja ylävirtaan simpukat pääsevät leviämään ainoastaan kalojen kiduksissa. Aikuisina ne ovat varsin hitaita liikkumaan, hivuttautuen jalallaan eteenpäin pohjan pintaosissa. Tällä tapaa vuollejokisimpukat liikkuvat nopeimmillaan vajaat kaksi metriä päivässä (Ljungberg 2007), ja hyvin matalalla hiekkapohjalla on mitattu jopa 70 cm/h etenemisvauhti (Saari, mittaus Siuntionjoella 2008). Vertikaalisen kaivautumisen voi estää esimerkiksi pohjan muokkaaminen. Jokikunnostuksissa yli 10 cm paksuinen sorakerros voi olla simpukoille liikaa, eivätkä ne enää pääse kaivautumaan ylös (Ljungberg 2007). Tietoa suursimpukoiden aktiivisesta liikkumisesta on kuitenkin suhteellisen vähän (Saarinen & Taskinen; Ljungberg 2007). Taulukko 1. Suomessa tavattavat suursimpukkalajit ja niistä myöhemmin taulukoissa käytettävät lyhenteet. Lajinimi Vuollejokisimpukka Unio crassus Sysijokisimpukka Unio tumidus Soukkojokisimpukka Unio pictorum Pikkujärvisimpukka Anodonta anatina Isojärvisimpukka Anodonta cygnea Litteäjärvisimpukka Pseudanodonta complanata Lyhenne Uc Ut Up Aa Ac Pc 6 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

3 Tutkimusalueet Taasianjoen tutkimusalueet (kuva 3) valittiin 1990-luvulla perattujen kohteiden joukosta edustamaan sekä joen ylä- että alajuoksua. Taasianjoen järjestelytyön toimenpidealue ylettyi 39 kilometrin matkalle, jolle rakennettiin yhteensä 16 pohjapatoa ja kunnostettiin neljä koskea. Koskista kaksi, Pukaronkoski ja Holmankoski, valittiin tutkimusalueiksi. Myös Pekinkylän ja Santakosken alueet otettiin mukaan, sillä niitä ja niiden lähialueita on muutettu voimakkaasti. Myös järjestelyalueen yläpuolelle jäänyt Kimonkylän kohde on mukana eräänlaisena vertailukohteena. Vuollejokisimpukkaa on 1990-luvulla löydetty Lapinjärven alueelta ja Holmankoskesta Luonnontieteellisen keskusmuseon tietojen mukaan (Valovirta 2005b). Järjestelytöissä kaivettujen massojen jakautuminen Taasianjoessa ja tutkimusalueiden sijainti suhteessa niihin on esitetty kuvassa 4. Kimonkylä: 49,7 49,9 km merestä Kimonkylä jää järjestelyalueen ulkopuolelle ja lähin tulvasuojelutoimenpidealue on siitä 1,6 km alavirtaan rakennettu pohjakynnys. Varsinaiset perkaukset ovat ulottuneet 2 km Kimonkylän kohteen alapuolelle. Pukaronkoski: 44,5 44,8 km merestä Pukaronkosken alueella on vuosina 1993 ja 1994 tehty perkaus ja kosken kunnostus. Kosken yläpuolella joki kulkee pienen saaren kahta puolta. Joen oikea haara on uusi ja tehty järjestelytöiden yhteydessä. Perkaus toteutettiin ainoastaan kosken yläpuoliselle osuudelle ja koskelta 4 km alavirtaan jokea ei ole perattu lainkaan. Kuva 3. Tutkimusalueet Taasianjoessa: Kimonkylä, Pukaronkoski, Pekinkylä, Santakoski ja Holmankoski. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 7

Pekinkylä: 24,9 25,2 km merestä Pekinkylän alueella on tehty perkauksia vuosina 1990 ja 1991 ja järjestelytöiden yhteydessä alueelle on rakennettu myös pohjapato. Alueen yläja alapuolta on perattu voimakkaasti. Santakoski: 13,2 13,5 km merestä Santakosken alueella perkauksia on tehty vuosina 1990 ja 1991. Lisäksi alueelle on rakennettu pohjakynnys vuonna 1995. Koko Santakosken selvitysalue sekä useita kilometrejä sen ala- ja yläpuolisia alueita on perattu. Holmankoski: 10,1 10,8 km merestä Holmankoski on yksi järjestelytöissä kunnostetuista neljästä koskesta. Holmankosken yläpuolta perattiin vuosina 1993 ja 1994. Kosken alapuolinen alue perattiin vuosina 1994-1995. Koskialue ja sen alapuolinen suvanto jätettiin perkaamatta. Kaivuumassa (m3) 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 Holmankoski Pekinkylä Kimonkylä Santakoski Pukaronkoski 1 3 5 7 9 11 13 15 17 19 21 23 25 27 29 31 33 35 37 39 41 43 45 47 49 Etäisyys merestä (km) 1995 1994 1993 1992 1991 1990 Kuva 4. Taasianjoen järjestelytöiden (vuosina 1990 1995) kaivuumassat yhden kilometrin jokipätkinä. Kaivuumassat on merkitty 500 m3 tarkkuudella. Mukailtu alkuperäisestä (Lemström 1999). Paalun nro 43 kohdalle merkitty massamäärä muodostuu pohjakynnyksen rakentamisessa liikutelluista massoista. 8 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

4 Aineisto ja menetelmät Taasianjoella Kimonkylän, Pukaronkosken, Pekinkylän, Santakosken ja Holmankosken alueilla selvitettiin vuollejokisimpukan ja muiden suursimpukoiden esiintymistä 24. 30.7.2008 välisenä aikana. Tutkimus tehtiin kohteen syvyydestä riippuen joko pinta- tai laitesukeltamalla (kuva 5). Tekstissä käytettävät joen oikea ja vasen reuna tarkoittavat joen puolta virtaussuuntaan nähden. Kaikissa kohteissa jokea tutkittiin noin 200 metrin matkalta: 100 m kosken yläpuolisella ja 100 m kosken alapuolisella alueella riippumatta kosken pituudesta. Sadan metrin matkalla otettiin tarkasteltavaksi neljä linjaa, jotka olivat arviolta 25 metrin etäisyydellä toisistaan, eli jokaisesta kohteesta selvitettiin suursimpukoiden esiintymistä yhteensä kahdeksalta linjalta. Jokaiselta linjalta sukeltaja keräsi simpukoita niin monelta 0,25 m 2 alueelta, jota myöhemmin tekstissä kutsutaan näyteruuduksi tai ruuduksi, että löysi vähintään kymmenen elävää suursimpukkaa. Kohdatessaan ensimmäisen simpukan linjalta sukeltaja perusti näyteruudun ja tutki löytämänsä simpukan ympäriltä noin 0,25 m 2 suuruisen alueen joen pohjaa. Seuraavat ruudut perustettiin kuten ensimmäinenkin. Sukeltaja havainnoi simpukat joko visuaalisesti tai näkyvyyden ollessa huono tunnustelemalla ja keräsi löytämänsä yksilöt. Lajit tunnistettiin ja mitattiin pinnalla. Pohjaa ei erityisesti kaivettu, eikä tässä selvityksessä näin ollen löydetty sedimentin sisään mahdollisesti kaivautuneita simpukoita. Simpukat palautettiin lajimäärityksen ja mittauksen jälkeen löytöpaikkaansa. Pintahenkilö kirjasi simpukkatietojen lisäksi muistiin tietoja pohjanlaadusta, kasvillisuudesta ja linjan sijainnista. Simpukoiden runsaudet vaihtelivat kohteittain ja linjoittain. Jos simpukoita oli hyvin vähän, täytyi sukeltajan tehdä ns. leveää linjaa eli poiketa linjalta alavirtaan useitakin metrejä löytääkseen kymmenen elävää yksilöä. Sukeltaja tarkasteli aina ruutujen välillä simpukoista tyhjää joen pohjaa, minkä vuoksi tarkasteltu alue on suurempi, kuin mitä ruutujen yhteenlaskettu pintaala on. Jos taas simpukoita oli enemmän, saattoi sukeltaja kerätä simpukoita ylimääräiseltä ruudulta, jotta esim. kumpikin uoman reuna tuli tarkasteltua. Kullakin tutkimuslinjalla pyrittiin simpukoita etsimään useammasta kohdasta uomaa. Koskialueita ei tässä selvityksessä tutkittu. Menetelmällä pyrittiin saamaan simpukkalajistoa kuvaava otos ja otokseen mukaan myös mahdollisesti harvalukuinen vuollejokisimpukka. Menetelmällä ei saada kvantitatiivista tietoa simpukkatiheyksistä, mutta se valittiin käytettävissä olevan rajallisen ajan vuoksi. Simpukoiden käsittelyyn oli luonnonsuojelulain (1096/96) 49 :n 3 momentin ja luontodirektiivin (92/43/ETY) artiklan 16 mukainen lupa lajirauhoituksesta poikkeamiseen. Kuva 5. Simpukoita etsittiin sukeltamalla. Kuva on Pukaronkosken linjalta 1. Kuva: Sanna Saari. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 9

5 Tulokset 5.1 Kimonkylä Kimonkylän kohteessa joki on pääasiassa tasaista savipohjaa ja joen penkat ovat monin paikoin jyrkät. Näkyvyys savisameassa vedessä oli lähes olematon. Simpukkatiheydet olivat alueella pienet ja vähintään kymmenen simpukan linjakohtainen tavoite vaati sukeltajalta paljon etsintäaikaa. Kosken yläpuolisen alueen törmät kasvoivat saraa (Carex sp.) ja järvikortetta (Equisetum fluviatile). Pohjan pääosin liukaalta savelta löytyi sieltä täältä hiekkaa ja joitain isoja kiviä. Pohjan syvyys keskellä uomaa oli ylemmän sillan kohdalla reilusti yli metrin ja sillan kohdalla vähän yli kaksi metriä. Kosken alapuolisen tutkimusalueen törmät kasvoivat saraa ja uoma oli kosken yläpuolista aluetta kapeampaa, keskimäärin 5 m leveää. Syvyyttä alapuolisella alueella oli alle metristä hieman yli metriin. Vuollejokisimpukoita (Uc) havaittiin linjoilla 6 ja 8. Linjojen sijainnit on esitetty kuvissa 6 ja 8, simpukkahavainnnot kuvassa 7 ja taulukossa 2. Linjalla 1 virtaus joessa oli heikko. Alueelta löytyi simpukoille soveltuvaa hiekkaa. Oikeassa reunassa oli myös kiviä ja hieman savea, joiden joukosta löytyi muutama simpukka. Vasemmasta reunasta ei löytynyt simpukoita. Uoman keskellä oli hiekkapohjaa. Simpukoita oli alueella vähän. Linja 2 sijaitsi noin 15 metriä ylävirtaan lähes umpeenkasvaneesta matalikosta. Simpukoita tutkittiin vain oikean reunan järvikortekasvuston seasta. Linja 3 sijaitsi kasvillisuusmatalikon alapuolella ja simpukoita haettiin koko uoman leveydeltä. Tällä alueella oli jonkin verran simpukoille soveltuvaa soraa ja hiekkaa. Syvyyttä kohteessa oli noin metri. Oikealla reunalla oli myös hieman puuainesta ja pehmeää savea. Vedessä kasvoi vesitatarta (Persicaria amphibia). Linjojen 3 ja 4 välillä keskiuomaa peitti kivipatja. Linja 4 oli aivan sillan yläpuolisen kaventuman yläosassa. Oikealla reunalla kasvoi paljon osmankäämiä (Typha sp.) ja ulpukkaa (Nuphar lutea). Tämän reunan löyhä savi-mutapohja oli simpukoille hieman soveltuvampi kuin vasemman reunan tiukka savitörmä. Tutkimusalueen alarajana toimivan sillan vasen ja oikea reuna olivat kivettyä pohjaa ja keskiuomassa oli savea. Sillan alapuolisen alueen pohja oli aivan kosken yläpuolella suurta ja keskikokoista kiveä sekä savea, eikä sitä tutkittu. 1 2 40 35 30 8 7 6 5 3 4 Yksilömäärä 25 20 15 10 5 0 Uc Ut Up Aa Ac Pc Linjat 1-4 Linjat 5-8 Kuva 6. Kimonkylän selvitysalueen linjat 1 8. Kuva 7. Kimonkylän simpukkalajisto ja yksilömäärät kosken ylä- ja alapuolisilla linjoilla. 10 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

Linja 5 oli yleisluontoinen katsaus kosken alapuolisen suvannon simpukkatilanteesta. Poh- jalta löytyi vaihtelevasti kiveä, louhikkoa, soraa ja sopivaa hiekkaakin. Alue olisi pintasukeltajan mielestä soveltunut hyvinkin simpukoille, mutta kymmenen yksilön tavoitteeseen ei näytemäärässä päästy pitkästä etsintäajasta huolimatta. Linjalla 6 pohja oli enimmäkseen savea, jonka joukossa oli jonkin verran soraa ja kiveä. Kohteessa kasvoi paljon ulpukkaa. Linjasta alavirtaan sukeltaja havaitsi hyvän soralaikun ja tutki sen ylimääräisenä näyteruutuna. Tältä näyteruudulta löytyi mm. yksi vuollejokisimpukka. Alavirtaan mentäessä pohja oli entistä suuremmalta osalta liukasta savea ja linjoilta 7 ja 8 pohjalta löytyi vain hyvin vähän soraa tai hiekkaa. Linjalla 7 simpukat löytyivät pääosin ulpukan juuriston yhteydestä. Linjalta 8 löytyneet vuollejokisimpukat löytyivät uoman keskiosilta. Taulukko 2. Kimonkylän linjakohtaiset simpukkahavainnot elävistä ja kuolleista yksilöistä lajeittain. Myös näyteruutujen lukumäärä linjalla on ilmoitettu (+ tarkoittaa ylimääräistä näyteruutua). Kimonkylä Elävät Kuolleet Linja Ruutuja Uc Ut Up Aa Ac Pc Uc Ut Up Aa Ac Pc 1 5 1 7 2 2 2 4 7 1 1 3 5 6 3 4 1 4 3 9 2 1 Kosken yläosa yht. 15 0 0 20 19 0 8 0 0 0 1 0 1 5 1 1 1 6 3+1 1 7 4 7 3 4 8 2 3 8 4 3 3 1 2 1 Kosken alaosa yht. 12 4 7 15 1 0 9 0 0 0 3 0 2 Yhteensä 27 4 7 35 20 0 17 0 0 0 4 0 3 3 1 2 4 5 6 Kuva 8. Kimonkylän linjat 1 4 (kuvattu joen vasemmalta penkalta) ja linjat 5 7 (kuvattu joen oikealta rannalta). Virtaussuunta on merkitty valkoisella nuolella. Kuvat: Reetta Ljungberg. 7 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 11

5.2 Pukaronkoski Pukaronkosken yläpuoliselle alueelle on noin 15 vuotta aikaisemmin järjestelyhankkeen yhteydessä kaivettu uusi haarautuva joen uoma (kuva 9; linja 1), jolloin uomien väliin on muodostunut pieni saari. Kosken alapuoliselta osaltaan uoma on varsin leveä ja simpukoita etsittiin uoman keskiosista oikeaan reunaan asti. Syvyys kohteissa vaihteli 1,3 ja 2,5 metrin välillä. Kaiken kaikkiaan simpukoita löytyi huonosti ja sukeltaja käytti etsintään paljon aikaa. Vuollejokisimpukoita (Uc) tavattiin linjoilla 1 ja 8. Linjojen sijainnit on esitetty kuvissa 9 ja 11, simpukkahavainnnot kuvassa 10 ja taulukossa 3. Linja 1 rajattiin joen oikeanpuoleiseen haaraan ja on vähäisen simpukkamäärän vuoksi ennemminkin tutkimusalue kuin varsinainen linja. Kohteessa oli mutapohja, jonka seassa oli myös hajoavaa puuta. Yksi vuollejokisimpukka löytyi keskeltä uomaa. Linja 2 sijaitsi joen vasemmassa haarassa ja on linjan 1 tavoin leveämpi alue. Tässä haarassa simpukoita oli tiheämmässä ja näyteruutuja otettiin kaksi ylimääräistä. Pohja oli enimmäkseen savea ja kaikki simpukat löydettiin oikean reunan jyrkältä törmältä rantakasvillisuuden läheltä. Linjan 3 vasemmassa reunassa pohja oli enimmäkseen erikokoista kiveä ja noin kolmannes pohjasta oli savea. Keskellä linjaa oli kivipohja ja oikeassa reunassa, aivan rantakasvillisuuden tuntumassa oli mutapohja. Linjalla 4 sukeltajan onnistui löytää vain kolme simpukkaa, sillä siltarakenteiden vuoksi pohja oli enimmäkseen isoa kiveä ja lohkaretta sekä valettua betonia. Pienet sora- ja hiekkaalueet tutkittiin kokonaisuudessaan. Linja 5 alkoi uoman keskeltä kurjenmiekkakasvuston (Iris pseudacorus) alapuolelta jatkuen oikeaan reunaan, jossa kasvoi kortetta. Sukeltaja löysi simpukat kortteen juuristosta. Pohja muodostui karkeasta sorasta ja kivistä. Linjalla 6 simpukoita ei havaittu uoman keskiosilta, vaan ainoastaan oikeasta reunasta, ison kiven ympäriltä, jossa kasvoi ulpukkaa. Pohjanlaatu oli mutaa. Linja 7 oli uoman keskiosiltaan sorapohjaista, mutta lähempänä rantaa sora oli hienompaa ja mukana oli savea. Hieman alempana oikean rannan lähellä pohjanlaatu muuttui mudaksi. Simpukoita ei löytynyt uoman keskiosilta. Linja 8 sijaitsi vastapäätä suurta kiveä, joka oli vasemmalla rannalla. Simpukat, myös viisi vuollejokisimpukkaa, löytyivät uoman keskeltä, jossa pohjanlaatu oli hiekkaa. 40 8 1 2 3 4 5 6 7 Yksilömäärä 35 30 25 20 15 10 5 0 Uc Ut Up Aa Ac Pc Linjat 1-4 Linjat 5-8 Kuva 9. Pukaronkosken selvitysalueen linjat 1 8. Kuva 10. Pukaronkosken simpukkalajisto ja yksilömäärät kosken ylä- ja alapuolisilla linjoilla. 12 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

Taulukko 3. Pukaronkosken linjakohtaiset simpukkahavainnot elävistä ja kuolleista yksilöistä lajeittain. Myös näyteruutujen lukumäärä linjalla on ilmoitettu (+ tarkoittaa ylimääräisiä näyteruutuja). Pukaronkoski Elävät Kuolleet Linja Ruutuja Uc Ut Up Aa Ac Pc Uc Ut Up Aa Ac Pc 1 9 1 1 8 1 2 3+2 3 8 1 4 1 3 4 4 5 3 4 3 3 Kosken yläosa yht. 21 1 0 8 16 1 15 0 0 0 0 0 2 5 4 11 6 7 3 8 7 8 1 10 1 8 8 5 5 Kosken alaosa yht. 27 5 0 3 20 0 15 0 0 0 0 0 1 Yhteensä 48 6 0 11 36 1 30 0 0 0 0 0 3 1 2 3 5 8 6 Kuva 11. Pukaronkosken linjat 1 3 (kuvattu sillalta ylävirtaan) ja linjat 5, 6 ja 8 (kuvattu oikealta rannalta). Linjoilta 1 ja 8 löytyi vuollejokisimpukoita. Virtaussuunta on merkitty valkoisella nuolella. Kuvat: Sanna Saari. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 13

5.3 Pekinkylä Pekinkylän pohjakynnyksen yläpuolisilla linjoilla simpukoita oli harvassa, mutta kuolleiden simpukoiden kuoria oli suhteellisen paljon. Padon alapuolelta, erityisesti viimeiseltä kahdelta linjalta, simpukoita löytyi jo kohtalaisen helposti. Vuollejokisimpukoita (Uc) löytyi kaikilta linjoilta. Linjojen sijainnit on esitetty kuvissa 12 ja 14, simpukkahavainnnot kuvassa 13 ja taulukossa 4. Linjalla 1 simpukoita kerättiin ainoastaan vasemmalta reunalta, jossa pohjanlaatu oli pääosin hiekkaa ja pieneltä osin mutaa. Elävät vuollejokisimpukat löytyivät hiekkapohjalta. Alueelta löytyi runsaasti kuolleiden simpukoiden tyhjiä kuoria. Rantakasveina oli saroja. Linjan 2 molemmilla rannoilla kasvoi järvikaislaa (Schoenoplectus lacustris). Vasen ranta oli simpukoille soveltuvampaa hiekkapohjaa, jolta löytyi yksi vuollejokisimpukka. Hiekan joukossa oli hieman soraa ja mutaa. Pohja nousi jyrkästi keskiuoman liukkaalta savipohjalta oikean reunan kivikoksi, jonka joukossa oli soraa. Toinen vuollejokisimpukka löytyi savipohjalta. Syvyyttä uomassa oli 2,2 m. Linjalla 3 uoman keskiosa oli soraikkoa ja kalliota, josta simpukkaa ei löytynyt lainkaan. Soraa ja kiveä oli myös vasemmassa reunassa, ulpukoiden tuntumassa, josta kolme vuollejokisimpukkaa löytyi pitkän etsinnän jälkeen. Oikealla rannalla kaislikon ja osmankäämikasvuston joukossa oli mutaa ja kivistä pohjaa, jonka joukossa oli vain vähän soraa. Simpukoiden löytäminen linjalta oli hyvin aikaavievää. Linjalla 4 syvyys uoman keskellä oli n. 1,7 m ja keskiuoma oli isoa kiveä ja louhikkoa, joka jatkui pitkälle vasempaan reunaan. Kivien joukossa oli vähän soraa, jolta kaksi vuollejokisimpukkaa löytyi, sekä savea. Vasemmalla rannalla oli savea ja soraa vain vähän siellä täällä, jolta neljä vuollejokisimpukkaa löytyi. Oikealla reunalla oli jonkin verran soraa, hiekkaa sekä mutaa. Simpukat löytyivät soralta ja mudalta, eivät aivan kosken tuntumassa olleelta hiekalta. Linjalla 5, kosken alapuolella, pohjanlaatu oli sekä uoman keskellä että reunoilla kiveä, nyrkinkokoisesta pääkokoiseen. Vasemmalla reunalla oli jopa soralaikku, mutta siitä ei löytynyt simpukoita. Vuollejokisimpukat löytyivät vasemman reunan kivikon ja oikean reunan kaislikon yhteydestä. Linjalta 6 löytyi yksi vuollejokisimpukka vasemman reunan kaislikon tuntumasta, vaikka vasen reuna oli pääosin kalliota. Muita simpukoita löytyi lisäksi oikean reunan ulpukkakasvuston mutapohjalta. Linja 7 alkoi oikean rannan laajan pajukasvillisuuden alapuolelta ulottuen vastarannan ulpukkakasvustoon. Molemmin puolin uomaa löytyi melko helposti simpukkaa. Oikeassa reunassa sarojen ja kaislojen tuntumassa oli hiekkahiesu-savipohjaa. Keskellä uomaa pohja oli savea 40 35 4 3 2 1 Yksilömäärä 30 25 20 15 8 7 6 5 10 5 0 Uc Ut Up Aa Ac Pc Linjat 1-4 Linjat 5-8 Kuva 12. Pekinkylän selvitysalueen linjat 1 8. Kuva 13. Pekinkylän simpukkalajisto ja yksilömäärät kosken ylä- ja alapuolisilla linjoilla. 14 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

sekä kiveä ja lähes 2,5 m syvää. Vasemmassa reunassa kivien välissä oli hienojakeista hiekkaa, hiesua ja orgaanista ainesta (keppejä, hajoavaa puuta, lehtiä), jolta löytyi runsaasti simpukoita. Molemmista reunoista löytyi yksi vuollejokisimpukka. Viimeisen linjan (8) oikea reuna sijaitsi työmaakoppien lähellä. Linjan oikeasta ja vasemmasta reunasta löytyi kohtalaisen helposti simpukoita. Molemmilla rannoilla kasvoi ulpukkaa ja oikealla reunalla myös kaislaa. Vuollejokisimpukat löytyivät vasemmasta reunasta hienojakoiselta sekapohjalta. Uoman keskiosissa syvyyttä oli noin 2,2 m ja pohjanlaatu oli tiukkaa savea. Taulukko 4. Pekinkylän linjakohtaiset simpukkahavainnot elävistä ja kuolleista yksilöistä lajeittain. Myös näyteruutujen lukumäärä linjalla on ilmoitettu (+ tarkoittaa ylimääräistä näyteruutua). Pekinkylä Elävät Kuolleet Linja Ruutuja Uc Ut Up Aa Ac Pc Uc Ut Up Aa Ac Pc 1 6 8 2 2 18 1 11 3 2 8 2 2 1 6 2 3 1 3 6 3 17 3 1 3 4 6 6 4 1 1 Kosken yläosa yht. 26 19 0 23 3 0 12 20 0 2 18 0 4 5 9 4 1 4 2 1 6 8 1 3 1 1 5 7 4+1 2 2 6 2 3 8 5 3 5 2 Kosken alaosa yht. 27 10 0 11 13 3 10 0 0 0 1 0 0 Yhteensä 53 29 0 34 16 3 22 20 0 2 19 0 4 1 2 3 4 5 6 7 8 Kuva 14. Pekinkylän linjat 1 8. Virtaussuunta on merkitty valkoisella nuolella. Kuvat: Reetta Ljungberg. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 15

5.4 Santakoski Santakoskella joen penkereet olivat melko jyrkät ja pohjanlaatu vaihteli savesta mutaan ja kivikosta tiiviiseen moreeniin. Hiekka- ja sorapohjaa oli vain muutamilla linjoilla. Linjojen sijainnit on esitetty kuvissa 15 ja 17, simpukkahavainnnot kuvassa 14 ja taulukossa 5. Soukkojokisimpukka (Up) oli lajeista selvästi runsain ja vuollejokisimpukoita (Uc) löytyi linjoilta 1 ja 5. Linja 1 sijaitsi heti pelto-ojan pohjoispuolella. Vasemmassa reunassa kasvoi ulpukkaa ja järvikortetta. Pohja oli tiivis moreenipohja, jossa oli mukana vaihtelevankokoista kiveä. Keskellä uomaa oli savipohja ja 2,3 metriä syvää. Simpukat, mukana yksi vuollejokisimpukka, löytyivät linjan oikeasta reunasta savipohjalta. Linjalla 2 simpukoita oli kohtalaisesti. Suurin osa löytyi oikeasta reunasta, läheltä kaislikkoa ja yksi ylimääräinen näyteruutu otettiin vielä vasemmasta reunasta, ulpukoiden alta. Pohja oli mutaa ja savea. Keskiuomassa pohja oli tiukkaa soraa ja kiveä ja syvyyttä oli enimmillään 1,6 m. Linjan 3 oikea reuna rajoittui rannalla kallioon. Pohja oli enimmäkseen savea ja mukana oli hieman soraa ja hiekkaa. Oikeassa reunassa soukkojokisimpukoita oli peräti kymmenen yhdellä näyteruudulla. Keskellä uomaa oli tiivistä soraa ja kiveä. Suurin syvyys oli 1,7 m. Vasemmasta reunasta otettiin vielä kaksi ylimääräistä näyteruutua. Pohja oli upottavaa mutaa. Linja 4 sijaitsi noin 20 metriä kosken ensimmäisistä kivikoista ylöspäin. Oikeassa reunassa kasvoi saroja, joiden juuristo muodosti eräänlaisen katoksen, jonka alla simpukat olivat. Uoman keskiosissa oli väljempää kivikkoa ja syvyyttä 1,5 m. Vasemmassa reunassa oli vesitatarta ja mutapohja. Linjalta 5 simpukoita löytyi vain vasemmasta reunasta, oikea reuna oli kivikkoa. Pienellä alueella, jolta simpukat löytyivät, pohjanlaatu vaihteli mudasta hiekkaan ja hiekan ja soran sekoitukseen. Ainut vuollejokisimpukka löytyi hiekka-sorapohjalta. Myös linjalta 6 ja 7 simpukat löytyivät vasemmasta reunasta pehmeältä pohjalta. Linjan 6 vasemmassa reunassa kasvoi vesitatarta ja ulpukkaa. Oikea reuna oli kummallakin linjalla kivikkoa. Uoman keskellä oli 2,5 m syvää ja molemmilla linjoilla pohja oli tiivistä soraa ja kiveä. Linja 8 sijaitsi selvästi leveämmässä kohdassa uomaa. Linja ylettyi uoman vasemmasta reunasta keskiosiin. Simpukat löytyivät vasemmasta reunasta kaislikon läheltä. Keskellä uomaa oli enimmillään 2,4 m syvää ja pohja oli isoa kiveä ja lohkareita, joiden välissä hienojakoisempi aines oli tiiviisti pakkautunutta. Kuva 15. Santakosken selvitysalueen linjat 1 8. Yksilömäärä 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1 5 6 7 2 8 Uc Ut Up Aa Ac Pc Linjat 1-4 Linjat 5-8 Kuva 16. Santakosken simpukkalajisto ja yksilömäärät kosken ylä- ja alapuolisilla linjoilla. 3 4 16 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

Taulukko 5. Santakosken linjakohtaiset simpukkahavainnot elävistä ja kuolleista yksilöistä lajeittain. Myös näyteruutujen lukumäärä linjalla on ilmoitettu (+ tarkoittaa ylimääräisiä näyteruutuja). Santakoski Elävät Kuolleet Linja Ruutuja Uc Ut Up Aa Ac Pc Uc Ut Up Aa Ac Pc 1 7 1 3 1 3 2 1 1 1 2 3+1 20 4 3 1+2 11 1 4 5 6 3 1 3 Kosken yläosa yht. 19 1 0 40 9 3 3 0 0 1 4 1 0 5 8 1 3 6 1 6 6 10 1 1 7 5 8 2 1 8 4 8 1 1 Kosken alaosa yht. 23 1 0 29 7 0 4 0 0 1 1 0 1 Yhteensä 42 2 0 69 16 3 7 0 0 2 5 1 1 3 2 1 8 7 6 5 Kuva 17. Santakosken linjat 1 3 ja 5 8 joen vasemmalta rannalta kuvattuna. Kuvat: Sanna Saari. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 17

5.5 Holmankoski Holmankosken yläpuolisilla linjoilla oli pääasiassa savipohjaa ja alapuolisilla hiekkapohjaa. Kahden koskialueen väliin jäävästä suvannosta sukeltaja havaitsi jonkin verran simpukoille soveltuvaa hiekkapohjaa, mutta tutkimuksen yhteneväisyyden vuoksi kaikki linjat sijoitettiin koskialueen alapuolelle. Linjojen sijainnit on esitetty kuvissa 18 ja 20, simpukkahavainnnot kuvassa 19 ja taulukossa 6. Vuollejokisimpukkoita (Uc) löytyi linjoilta 4, 6, 7 ja 8. Linjan 1 vasen ranta oli pellon ja joen välistä suojavyöhykettä. Joen savinen reuna-alue syveni nopeasti. Simpukoita löytyi melko runsaasti järvikaislan juuristosta hiesu- ja savipohjalta. Uoman keskeltä (3,2 m) savipohjalta ei havaittu yhtään yksilöä. Uoman oikea reuna oli hyvin jyrkkä ja pohja pehmeää saven ja hiesun sekoitusta. Simpukoita oli vähemmän kuin vasemmassa reunassa ja lajiston varmistamiseksi myös uoman oikealta puolelta otettiin kaksi ylimääräistä näyteruutua. Linjan 2 vasemmassa rannassa kasvoi tiheänä kasvustona isosorsimoa (Glyceria maxima). Simpukat löytyivät savipohjalta isosorsimon juurien alta, johon virtaus oli syönyt sedimenttiin onkaloa. Uoman keskellä oli noin 3 m syvää. Oikean reunan simpukat löytyivät ulpukan juurista, jossa pohja oli hyvin pehmeää ja irtonaista. Mutapohjan joukossa oli myös savea. Linjalla oli kaiken kaikkiaan vähän simpukoita. Kolmas linja sijaitsi noin 5 m vasemman rannan pelto-ojasta ylöspäin. Linjan vasen reuna oli pohjanlaadultaan liukasta ja kumpuilevaa savea, jossa simpukoita oli vähän. Uoman keskellä syvyyttä oli 2,5 3 m. Oikeassa reunassa simpukoita oli runsaammin. Linjan 4 koko pohja oli kiveä ja karkeaa soraa, paitsi aivan oikea reuna, jossa pohjanlaatu vaihtui pehmeäksi saveksi. Vasemmassa reunassa simpukoita oli hyvin vähän, keskellä uomaa ei lainkaan (syvyys 2,3 m), mutta oikeassa reunassa saven ja soran rajalla oli yhden vuollejokisimpukan lisäksi melko runsaasti muita lajeja. Kummastakin reunasta tutkittiin kaksi näyteruutua. Linja 5 alkoi vasemman rannan uomaan liittyvän ojan alapuolelta. Pohja oli hiekkaa ja soraa, mutta simpukoita oli vähän. Etsintäkaistan leveydestä huolimatta simpukoita oli vaikea löytää. Yksilömäärä 1 40 35 30 25 20 15 10 5 0 2 Kuva 18. Holmankosken selvitysalueen linjat 1 8. 3 suvanto Uc Ut Up Aa Ac Pc Linjat 1-4 Linjat 5-8 Kuva 19. Holmankosken simpukkalajisto ja yksilömäärät kosken ylä- ja alapuolisilla linjoilla. 4 5 6 7 8 18 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

Linjalta 6 tutkittiin vain vasen ranta, jossa kasvoi ulpukkaa ja uistinvitaa (Potamogeton natans). Syvyyttä oli 1,3 m. Hiekkapohjalta simpukoita, myös vuollejokisimpukoita, löytyi helposti. Linja 7 ylettyi vasemman rannan ulpukoiden ja järviruo on ääreltä noin 5 m uoman keskelle päin. Pohja, jolta vuollejokisimpukatkin löytyivät, oli hiekkaa. Linjan 8 kattama alue oli joitakin metrejä keskiuomasta vasempaan ruovikkoiseen rantaan päin. Kohteessa oli hiekkapohja ja vuollejokisimpukoita löytyi peräti seitsemän yksilöä. Taulukko 6. Holmankosken linjakohtaiset simpukkahavainnot elävistä ja kuolleista yksilöistä lajeittain. Myös näyteruutujen lukumäärä linjalla on ilmoitettu. Holmankoski Elävät Kuolleet Linja Ruutuja Uc Ut Up Aa Ac Pc Uc Ut Up Aa Ac Pc 1 3+2 1 9 2 3 1 2 9 1 1 3 5 1 3 6 6 11 2 4 3+1 1 2 12 1 Kosken yläosa yht. 24 1 10 33 8 0 8 0 0 1 1 0 0 5 9 2 7 1 6 3 7 1 1 3 7 4 6 1 1 3 8 4 7 4 1 1 1 Kosken alaosa yht. 20 20 8 1 9 1 7 0 0 0 1 0 0 Yhteensä 44 21 18 34 17 1 15 0 0 1 2 0 0 4 1 5 Kuva 20. Holmankosken linjat 1, 4 ja 5. Kuvat: Sanna Saari. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 19

5.6 Vuollejokisimpukoiden kokojakauma Vuollejokisimpukoita löytyi Taasianjoen selvityskohteista yhteensä 62 yksilöä. Yksilöitä löytyi useista eri kokoluokista (kuva 21). Vuollejokisimpukoiden pituus vaihteli 35 97 mm ja keskipituus oli 68 mm (taulukko 7). Kaikista muista kohteista, paitsi Santakoskesta löytyi alle 60 mm pituisia yksilöitä. Toisaalta Santakoskelta saatiin vain kahden vuollejokisimpukan otos. Pienin Santakoskella tavattu simpukka oli 38 mm pitkä soukkojokisimpukka. Vuollejokisimpukkayksilöiden pituudet eivät merkittävästi vaihdelleet kohteittain (taulukko 7). 14 12 10 8 6 4 2 0 31 35 36 40 41 45 46 50 51 55 56 60 61 65 66 70 71 75 Yksilömäärä (n=62) 76 80 81 85 86 90 91 95 96 100 Kokoluokka (mm) Kuva 21. Vuollejokisimpukoiden kokojakauma kokoluokittain. Kaikkien kohteiden, yhteensä 62 vuollejokisimpukan, pituustiedot ovat mukana. Taulukko 7. Vuollejokisimpukoiden pituustietoja (mm) kohteittain Kohde Pienin (mm) Yksilömäärä Keskipituus Suurin (mm) Kimonkylä 4 65 55 78 Pukaronkoski 6 61 44 73 Pekinkylä 29 77 58 97 Santakoski 2 77 76 78 Holmankoski 21 60 35 82 Kaikista 62 68 35 97 Kuva 22. Erikokoisia vuollejokisimpukoita kuvaajan kädessä. Kuva: Sanna Saari. 20 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

6 Yhteenveto Taasianjoelta ei ole aikaisempaa, kirjattua tietoa vuollejokisimpukan esiintymisestä, muuten kuin maininta Holmankosken alapuoliselta osuudelta (Lemström 1999). Järjestelytöiden velvoitetarkkailuna tehdyn pohjaeläinseurannan tuloksena yhteensä yhdeksältä näytteenottopaikalta saatiin viisi järvisimpukkayksilöä (Anodonta) ja viisi jokisimpukkayksilöä (Unio) (Lemström 1999; Könönen 2000). Potkuhaavilla tehtävä näytteenotto ei kuitenkaan anna edustavaa kuvaa suursimpukoiden esiintymisestä. Koska aikaisempaa tietoa Taasianjoen suursimpukoista ei juuri ole, ei päätelmiä järjestelyhankkeen vaikutuksesta kantojen kehitykseen voida tehdä. Vuoden 2008 tutkimuksessa havaittiin, että vuollejokisimpukoita oli kaikilla havaintopaikoilla harvassa. Perkausalueita ja vuollejokisimpukkahavaintoja vertailtaessa voidaan kuitenkin todeta, että yksilömäärät ja lajisuhteet vaihtelevat runsaasti riippumatta siitä, millaisia ja miten voimaperäisiä toimenpiteitä alueella on tehty (taulukko 8). Esimerkiksi Holmankosken alaosa perattiin voimakkaasti alasuvantoa lukuun ottamatta ja suvannon alaosaan rakennettiin pohjakynnys. Työn laajuudesta huolimatta vuollejokisimpukoiden osuus kohteen koko simpukkamäärästä on 43 %. Samoin Pekinkylän kohteessa pohjakynnyksen molemmin puolin kaivettiin varsin voimaperäisesti ja vuollejokisimpukkaa tavattiin alueilla 33 % ja 21 % simpukkamääristä. Muiden suursimpukkalajien osalta tulokset ovat samankaltaisia eivätkä toimenpidealueet ja simpukoiden yksilömäärät seuraile toisiaan. Tulkinnan kannalta epävarmuutta aiheuttaa tutkimusalueiden pieni koko eivätkä tulokset kerro yksilötiheyttä. Selvää kuitenkin on, että vuollejokisimpukat ja muut suursimpukkalajit ovat selvinneet Taasianjoessa massiivisista häiriötekijöistä huolimatta. Taulukko 8. Simpukkalajien suhteelliset osuudet ja simpukkamäärät kohteittain sekä yhteenlaskettuna lajikohtaisesti. Toimenpiteillä tarkoitetaan 1990 1996 tehtyjä järjestelytöitä. Kohde Toimenpiteitä Uc % Ut % Up % Aa % Ac % Pc % Simpukkamäärä Kimonkylä yläpuoli ei 0 0 43 40 0 17 47 alapuoli ei 11 19 42 3 0 25 36 Pukaronkoski yläpuoli Perattu 2 0 20 39 2 37 41 alapuoli ei 12 0 7 47 0 35 43 Pekinkylä yläpuoli perattu 33 0 40 5 0 21 57 alapuoli perattu 21 0 23 28 6 21 47 Santakoski yläpuoli perattu 2 0 71 16 5 5 56 alapuoli perattu 2 0 71 17 0 10 41 Holmankoski yläpuoli perattu 2 17 55 13 0 13 60 alapuoli perattu 43 17 2 20 2 15 46 Simpukoiden yksilömäärät yhteensä 62 25 183 105 8 91 474 6.1 Suursimpukoiden esiintyminen Taasianjoessa Kaikkia kuutta suursimpukkalajia tavattiin selvityskohteissa (taulukko 9, kuva 23). Soukkojokisimpukka (Up) oli yleisin tavattu laji ja runsain kaikissa muissa kohteissa paitsi Pukaronkoskella sekä Pekinkylän ja Holmankosken alapuolisilla linjoilla. Seuraavaksi yleisimmät lajit olivat pikku- ja litteäjärvisimpukka (Aa ja Pc), joita esiintyy yleisesti virtavesissä. Vuollejokisimpukkaa (Uc) tavattiin kaikista tutkituista kohteista, mutta tiheitä esiintymiä ei yhdestäkään. Esimerkiksi Siuntionjoen Purnuksesta vuollejokisimpukkaa on tavattu tiheimmillään 121 yksilöä 0,25 neliömetrillä (Ljungberg & Saari, julkaisematon) ja Keravanjoesta arviolta muutama sata yksilöä neliömetrillä (Ljungberg & Saari 2008). Taasianjoen kohteissa usein esiintynyt savipohja ei ole Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 21

ihanteellinen elinympäristö vuollejokisimpukalle. Isojärvisimpukan (Ac) lukumäärä jäi odotetusti pieneksi, sillä lajia tavataan harvoin virtavesissä. Sen sijaan sysijokisimpukan vähäinen yksilömäärä ja lajin puuttuminen kolmesta kohteesta on erikoista. Sysijokisimpukka on Etelä-Suomen joissa yleinen laji ja runsain suursimpukkalaji muun muassa Nummenjoessa, Pusulanjoessa (Valovirta 2007, Ljungberg 2007), Mustionjoessa (Valovirta 1999), Mustijoessa (Ilmarinen & Oulasvirta 2008) ja Siuntionjoen Sågarsforsissa (Ljungberg & Saari, julkaisematon). Vaikka Kimonkylä jäi 1990-luvulla tehtyjen tulvasuojelutoimenpiteiden yläpuolelle, sitä ei voida käyttää suoraan vertailukohtana muille alueille, sillä kohteet ovat keskenään varsin erilaisia. Kimonkylässä oli kaiken kaikkiaan vähän simpukoita. Kosken yläpuolella virtaus oli hidas ja ilmaversoista kasvillisuutta oli runsaasti. Vuollejokisimpukalle soveltuvaa sora- ja hiekkapohjaa oli laikuittain kosken alapuolisilla osuuksilla. Kimonkylän kohteessa esiintyi enimmäkseen soukkojokisimpukkaa (Up) sekä pikku- ja litteäjärvisimpukkaa (Aa ja Pc) (taulukko 9). Paikalta on kesällä 2007 löytynyt viisi vuollejokisimpukkaa: kaksi yksilöä linjan 3 ja alapuolisen sillan väliseltä alueelta, kaksi yksilöä sillan ja kosken väliltä ja yksi yksilö kosken alapuolelta (kuva 6) (Ympäristöhallinto 2008). Vuollejokisimpukkaa saattaa esiintyä harvakseltaan koko alueella. Pukaronkoskella yleisimmät suursimpukkalajit olivat pikku- ja litteäjärvisimpukka (Aa ja Pc) (taulukko 9). Vuollejokisimpukkaa oli eniten 100 metriä koskesta alaspäin, alueella jossa virtausta oli kohtalaisesti ja pohjanlaatu uoman keskellä oli hiekkaa. Lajia esiintyy mahdollisesti myös tästä alavirtaan päin, sillä seuraavat neljä kilometriä on pisin yhtenäinen alue Taasianjoen järjestelyalueella, joka on jäänyt ilman perkauksia. Kosken yläpuolelta, joen oikeasta haarasta, löytyi yksittäinen vuollejokisimpukka, mutta sillan yläpuolinen alue ei kuitenkaan vaikuttanut lajille hyvin elinympäristöksi soveltuvalta. Pekinkylä oli kohteista kaikkein runsain vuollejokisimpukan (Uc) suhteen, jota tavattiin toiseksi eniten heti yleisimmän lajin, soukkojokisimpukan (Up), jälkeen (taulukko 9). Sopivaa hiekkapohjaa löytyi ajoittain laajemminkin ja virtaus leveässä uomassa oli kohtalainen. Santakoskella soukkojokisimpukka (Up) oli ylivoimaisesti yleisin suursimpukkalaji (taulukko 9). Pohjanlaatu oli alueella vaihtelevaa: savi- tai mutapohjaa, tiivistä moreenia tai kivikkoa. Vuollejokisimpukalle elinympäristöksi soveltuvaa hiekka- tai sorapohjaa oli kohteessa hyvin niukalti. Holmankosken yläpuolinen alue oli savipohjaista ja soukkojokisimpukka (Up) oli alueella yleisin simpukkalaji. Viimeisellä kosken yläpuolisella linjalla (4) alkoi kuitenkin olla soraakin saven lisäksi ja ensimmäinen vuollejokisimpukka (Uc) löydettiin. Koskien välisessä suvannossa ja alimman kosken alla pohjanlaatu oli hiekkaa ja soveltuvaa vuollejokisimpukalle. Kosken alapuolisilla linjoilla vuollejokisimpukka oli yleisin tavattu simpukkalaji. Jokiympäristö näytti jatkuvan samankaltaisena tutkimusalueesta alavirtaan, joten todennäköisesti vuollejokisimpukkaa esiintyy joessa alempanakin. Taulukko 9. Simpukkalajien yksilömäärät kohteittain. Kohde Uc Ut Up Aa Ac Pc Kimonkylä 4 7 35 20 0 17 Pukaronkoski 6 0 11 36 1 30 Pekinkylä 29 0 34 16 3 22 Santakoski 2 0 69 16 3 7 Holmankoski 21 18 34 17 1 15 Yhteensä 62 25 183 105 8 91 2 % 22 19 13 39 5 % Uc Ut Up Aa Ac Pc Kuva 23. Simpukkalajien runsaussuhteet tutkimusalueella. 22 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

6.2 Menetelmien sopivuus ja näyteruutujen määrä Tässä tutkimuksessa käytetyt menetelmät sopivat kuvaamaan suursimpukkalajistoa joessa, jossa simpukkatiheydet ovat verrattain pieniä. Vähintään 10 yksilön linjakohtainen otos antaa suhteellisen hyvän kuvan lajistosta. Näyteruutujen lukumäärä ei valitettavasti sovi tutkimusalueiden simpukkatiheyksien vertailuun. Vertailtaessa esimerkiksi Kimonkylää (yhteensä 27 ruutua, keskimäärin 3,4 simpukkaa ruudulla) ja Pekinkylää (yhteensä 53 ruutua, keskimäärin 2,5 simpukkaa ruudulla), huomataan ruutujen harhaanjohtavuus. Kimonkylässä simpukoita oli vähemmän kuin Pekinkylässä. Kimonkylässä sukeltaja tutki huomattavasti enemmän tyhjää pohjaa ja käytti enemmän aikaa näytteenottoon. Simpukoiden esiintyminen oli alueella kasautunut ja sen vuoksi näyteruutudulta saattoi kerralla löytyä useita simpukoita ja linjakohtainen ruutujen määrä jäi vähäiseksi. Pekinkylässä taas simpukoita löytyi varsin tasaisesti, mutta harvakseltaan, jolloin yhden tai kahden yksilön ruutuja tuli paljon. Sukeltaja löysi simpukat kohtalaisen nopeasti Pekinkylän kohteelta, varsinkin kosken alapuolisilta linjoilta. Näyteruutujen lukumäärä voi olla käyttökelpoinen vertailtaessa selvästi eritiheyksisiä simpukka-alueita. Taasianjoen kohteissa simpukoita oli kauttaaltaan vähän. Menetelmän tarkkuutta voisi parantaa sillä, että sukeltaja arvioisi, vaikka karkeastikin, läpi käymänsä tyhjän pohjan pinta-alan. 6.3 Vuollejokisimpukan selviytyminen Vuollejokisimpukka on selvinnyt Taasianjoessa mittavista perkauksista huolimatta. Herkimpiä ympäristön muutoksille ovat vuollejokisimpukan glokidio-toukat ja kalasta irtautuneet nuoruusvaiheet (Buddensiek ym. 1993), jotka ovat varmasti kärsineet perkauksista eniten. Kyseessä on kuitenkin pitkäikäinen laji. Suomessa vuollejokisimpukat voivat elää 25 35-vuotiaiksi (Liukko 2001). Nuorehkoja, noin 5 10 vuotiaita yksilöitä, on otoksessa huomattava osuus (kuva 21), joten on selvää, että vuollejokisimpukka on lisääntynyt Taasianjoessa tulvasuojelutoimenpiteiden jälkeenkin. Vuollejokisimpukat ovat viisivuotiaina 55 75 mm pitkiä, ja 10 ikävuoden jälkeen kasvu yleensä hidastuu (Beloff 1998). Vuollejokisimpukkayksilöiden otos ei ole otantamentelmästä johtuen täysin edustava pituusjakaumaltaan. Menetelmä on suosinut suuria yksilöitä, sillä pieniä simpukoita ei löydä niin helposti tunnustelemalla kuin suurempia. Myöskään pohjasedimenttiä ei kaivettu ja seulottu. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että suuremmat (yli 55 mm pitkät) simpukat on mahdollista havaita pohjan pinnalla, mutta lähes kaikki pienet (35 mm pitkät ja sitä pienemmät) simpukat elävät pohjan sisällä (Ljungberg 2007). Tulvasuojelullisista perkauksista Taasianjoella on nyt kulunut vähintään 13 vuotta. Peratut alueet ovat tänä aikana muuttuneet ja pohjaeläimillä on ollut aikaa palata alueille. Merkittävää vuollejokisimpukan ja muiden pohjaeläinten selviytymisen kannalta on mahdollisesti ollut perkaamattomat alueet, joissa selvinneet yksilöt ovat voineet myöhemmin levittäytyä toimenpiteiden muokkaamille uusille elinalueille. Etenkin Pukaronkosken alapuolelta perkaamatta jäänyt 4 km pitkä alue, on saattanut olla tärkeä lajien selviytymiselle. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 23

LÄHTEET Beloff, A-M. 1998. Vuollejokisimpukan (Unio crassus Philipsson) esiintyminen Etelä-Suomessa. Pro gradu. Helsingin Yliopisto, Ekologian ja systematiikan laitos. 47 s. Buddensiek, V., Engel, H., Fleischauer-Rössing, S. & Wächtler, K. 1993. Studies on the chemistry of interstitial water taken from defined horizons in the fine sediment of bivalve habitats in several northern German lowland waters. Arch. Hydrobiol. 127 (2): 151-166. Eionet, European Topic Centre on Biological Diversity. 18.9.2008 (päivitetty). Eionet > Biodiversity > Article 17 Consultation >speciessummary (Unio crassus) [Viitattu 24.8.2008] Engel, H. & Wächtler, K. 1989. Some peculiarities in developmental biology of two forms of the freshwater bivalve Unio crassus in northern Germany. Arch. Hydrobiol. 115 (3): 441-450. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 92/43/ETY (luontodirektiivi), annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti (L 206, 22.7.1992, s. 7 direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 97/62/ETY L 305, 8.11.1997, s. 42). Haukioja, E. ja Hakala, T. 1974. Vertical distribution of freshwater mussels (Pelecypoda, Unionidae) in southwestern Finland. Ann. Zool Fennici 11: 127-130. Ilmarinen, K., Laaksonen, R. & Oulasvirta, P. 2008. Mustijoen suursimpukkaselvitys. Alleco Oy. Helsinki.8 s. Järvenpää, L. 2003. Uomien luonnontilan parantaminen. - Julkaisussa: Jormola, J., Harjula, H. ja Sarvilinna, A. (toim.). Luonnonmukainen vesirakentaminen, Suomen ympäristö 631: 61-71. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Koli, L. 1961. Die Molluskenfauna des Brackwassergebietes bei Tvärminne, Südwestfinnlan. Ann. Zool. Soc. Zool. Bot. Fennicae Vanamo 22 (5): 1-22. Kołodziejczyk, A. 1992. Malacofauna in the watercourses of the Suwalski Landscape Park (northeastern Poland). Acta hydrobiol. 34 (1-2): 175-188. Könönen, K. 2000. Taasianjoen järjestelytöiden velvoitetarkkailun pohjaeläinseuranta 1989 1999, loppuraportti. 40 s. Lemström, K. 1999. Perkaustöiden vaikutus Taasianjoen pohjaeläimistöön. Helsingin yliopisto, Populaatiobiologian osasto, Helsinki. Pro gradu. 37 s. Lewandowski, K. 1990. Unionidae of Szeszupa river and of the lakes along its course in Suwalski landscape park. - Ekologia polska 38 (3-4): 271-286. Liukko, U-M. 2001. Nilviäiset. Julkaisussa: Ilmonen, J., Ryttäri, R. & Alanen, A. (toim.), Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet Suomen Natura 2000 -ehdotuksen luonnontieteellinen arviointi. Suomen ympäristö 510: 160-162. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ljungberg, R. 2007. Vuollejokisimpukan elinympäristövaatimukset ja liikkuminen Nummenjoen yläosassa. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 7/2007. 50 s. Ljungberg, R. & Saari, S. 2008. Vuollejokisimpukan esiintyminen Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella kalataloudellisen kunnostusten kohteissa. Uudenmaan ympäristökeskuksen muistio 3.10.2008. 11 s. Luonnonsuojelulaki. Suomen säädöskokoelma 1996/1096. Mildner, P. & Troyer-Mildner, J. 1992. Zum Bestand der Gemeinen Flussmuschel Unio crassus Philipsson, 1788 (Mollusca: Bivalvia: Unionidae) in Kärnten. Carinthia II 182/102: 101-112. Timm, H. & Mutvei, H. 1993. Shell growth of the freshwater unionid Unio crassus from Estonian rivers. Proc. Estonian Acad. Sci. Biol. 42 (1): 55-67. Uudenmaan ympäristökeskus 1997. Taasianjoen vesistötyöt Ruotsinpyhtää, Lapinjärvi. Työmaamuistiot 1990 1997. Uudenmaan ympäristökeskuksen arkisto Tnro 1302b He 1. Uudenmaan ympäristökeskus. 2005 (Päivitetty 21.4.2005). Taasianjoen vesistötyö. www.ymparisto.fi > Uusimaa > Vesivarojen käyttö > Vesirakentaminen > Taasianjoen vesistötyö. [Viitattu 27.8.2008] Valovirta, I. 1999. Mustionjoen Natura 2000 -alueen suursimpukkainventointi 1997. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Eläinmuseo, Helsinki. 19 s. [julkaisematon raportti] Valovirta, I. 2005a. Vantaanjoki vuollejokisimpukan (Unio crassus) elinympäristönä. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Eläinmuseo, Helsinki. 20 s. [julkaisematon raportti] Valovirta, I. 2005b. Helsingin yliopisto. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Eläinmuseo, Helsinki. [Suullinen tiedonanto 19.4.2005, palaveri Uudenmaan ympäristökeskuksessa] Valovirta, I. 2007. Vuollejokisimpukan (Unio crassus) esiintyminen Pusula-Nummenjoessa. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Eläinmuseo. Helsinki. 38 s. [julkaisematon raportti] Ympäristöhallinto 2008. Ympäristötiedon hallintajärjestelmä (Hertta 5.2). Eliölajit > Lajitiedot > Unio crassus. [Viitattu 1.9..2008] 24 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008

KUVAILULEHTI Julkaisija Uudenmaan ympäristökeskus Julkaisuaika Joulukuu 2008 Tekijä(t) Sanna Saari ja Reetta Ljungberg Julkaisun nimi Vuollejokisimpukan esiintyminen voimakkaasti rakennetussa Taasianjoessa Julkaisusarjan nimi ja numero Julkaisun teema Julkaisun osat/ muut saman projektin tuottamat julkaisut Tiivistelmä Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19/2008 Julkaisu on saatavana internetistä: http://www.ymparisto.fi/uus/julkaisut Etelä-Suomen vesistöjen tila on muuttunut vesistöihin kohdistuvan ihmistoiminnan vuoksi. Lähes kaikkia jokia ja puroja on perattu. Taasianjoki on yksi eteläisen Suomen voimakkaimmin muutettuja jokia, ja on aikaisemmin ollut erittäin tulvaherkkä. Alueella on toteutettu vuosina 1990 1996 mittava tulvasuojelullinen järjestelyhanke. Tämä on selvitys uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) ja muiden suursimpukoiden (Unionidae) esiintymisestä ja runsaussuhteista viidessä Taasianjoen kohteessa: Kimonkylässä, Pukaronkoskella, Pekinkylässä, Santakoskella ja Holmankoskella. Työ liittyy vuollejokisimpukan esiintymisen laajempaan selvittämiseen Uudenmaan ympäristökeskuksen toimialueella. Tieto lajin selviytymisestä Taasianjoen kaltaisissa ympäristöissä on uutta ja tärkeää lajin suojelun kannalta. Tutkimus tehtiin kohteen syvyydestä riippuen joko pinta- tai laitesukeltamalla. Jokaisella kohteella tutkittiin 200 metrin matkalla 8 erillistä linjaa, jotka olivat arviolta 25 metrin etäisyydellä toisistaan. Jokaiselta linjalta sukeltaja keräsi vähintään kymmenen elävää suursimpukkaa. Menetelmällä pyrittiin saamaan simpukkalajistoa kuvaava otos ja otokseen mukaan myös mahdollisesti harvalukuinen vuollejokisimpukka. Menetelmällä ei saada tietoa simpukkatiheyksistä. Selvityskohteista löydettiin kaikkia kuutta suursimpukkalajia, mutta yksilömäärältään simpukoita on Taasianjoessa vähän. Soukkojokisimpukka (Unio pictorum) oli yleisin tavattu laji ja runsain kaikissa muissa kohteissa paitsi Pukaronkoskella. Seuraavaksi yleisimmät lajit olivat pikku- ja litteäjärvisimpukka (Anodonta anatina ja Pseudanodonta complanata). Vuollejokisimpukkaa oli kaikissa tutkituissa kohteista, mutta tiheitä esiintymiä ei yhdestäkään. Sysijokisimpukaa (Unio tumidus) ja isojärvisimpukkaa (Anodonta cygnea) löydettiin vähäisessä määrin. Taasianjoelta ei ole muuta aikaisempaa, kirjattua tietoa vuollejokisimpukan esiintymisestä kuin maininta Holmankosken alapuoliselta osuudelta. Tiedon puutteen vuoksi päätelmiä järjestelyhankkeen vaikutuksesta simpukkakantojen kehitykseen ei voida tehdä. Selvää kuitenkin on, että vuollejokisimpukka on selvinnyt Taasianjoessa mittavista perkauksista huolimatta. Nuorehkoja, n. 5 10 vuotiaita yksilöitä, on otoksessa huomattava osuus, joten laji on kiistatta lisääntynyt joessa tulvasuojelutoimenpiteiden jälkeenkin. Merkittävää vuollejokisimpukan ja muiden pohjaeläinten kannalta on mahdollisesti ollut perkaamattomat alueet, joissa selvinneet yksilöt ovat voineet myöhemmin levittäytyä toimenpiteiden muokkaamille uusille elinalueille. Etenkin Pukaronkosken alapuolelta perkaamatta jäänyt yhtenäinen 4 km pitkä alue on saattanut olla tärkeä lajien selviytymiselle. Asiasanat Rahoittaja/ toimeksiantaja Simpukat, suursimpukat, vuollejokisimpukka, Unio crassus, ekologia, vesistöjen kunnostus, joen perkaus, joet, Taasianjoki Uudenmaan ympäristökeskus ISBN (nid.) - ISBN 978-952-11-3278-0 (PDF) ISSN (pain.) - ISSN 1796-1742 (verkkoj.) Sivuja Kieli Luottamuksellisuus Hinta (sis. alv 8 %) 27 Suomi Julkinen Julkaisun myynti/ jakaja Julkaisun kustantaja Uudenmaan ympäristökeskus, Asemapäällikönkatu 14, PL 36, 00521 Helsinki. Puh. 020 610 101 (vaihde), 020 690 161 (asiakaspalvelu). Faksi 09 615 008 29. Sähköposti: kirjaamo.uus@ymparisto.fi, www.ymparisto.fi/uus Painopaikka ja -aika Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 19 2008 25