Espoon modernin taiteen museo 3 09 TAPIO WIRKKALA ART & LANGUAGE PÅ SVENSKA s. 25 IN ENGLISH p. 26
Näyttelyohjelmisto 14.10.2009 10.1.2010 Tapio Wirkkala kuvanveistäjä EMMA esittelee tuntemattomamman puolen kuvanveistäjän monipuolisesta taiteilijasta, Tapio Wirkkalasta (1915 1985). Esillä on lentokonevanerista tehtyjä veistoksia, useita lasi- ja pleksiveistoksia, eri materiaaleista työstettyja lintuja (Suokurppa-sarja), julkisten veistosten kilpailuluonnoksia sekä taiteilijan piirustuksia. Näyttelyssä voi nähdä myös yhden Wirkkalan veistotaiteen pääteoksista, maailmalla mainetta saaneen Ultima Thulen, yhdeksän metriä pitkän ja neljä metriä korkean Montrealin maailmannäyttelyyn 1967 suunnitellun puureliefin. Lue lisää sivu 4. Art & Language Käsitetaiteen klassikon Art & Language -ryhmän ydintaiteilijoiden Michael Baldwinin ja Mel Ramsdenin EMMAan toteuttama uniikki taideteoskokonaisuus. Lue lisää sivu 10. 24.2. 6.6.2010 Afrikkalainen taide ja modernismi. Afrikkalaisen taiteen vaikutus länsimaiseen moderniin taiteeseen. Candice Breitz Candice Breitz on videotaiteen kuumia kansainvälisiä nimiä. Hän tuo EMMAan neljä videoteostaan. Teoksissa King ja Queen todelliset fanit antavat kaikkensa Michael Jacksonia ja Madonnaa tulkitessaan. Him-teoksen pääosassa on Jack Nicholson, Her-teoksen Meryl Streep. Fernand Léger, Harjoitelma Maailman luominen -baletin lavasteita varten, 1923 Dansmuseet, Tukholma. Pysyvästi Saastamoisen säätiön taidekokoelma Kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen suunnittelema ripustus Koiran ja suden välissä, valintoja Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta jatkaa Salissa. Kaiken kaikkiaan Saastamoisen kokoelma täyttää puolet museon näyttelytiloista. Kokoelma tarjoaa kattavan läpileikkauksen suomalaisesta modernista taiteesta. Tapio Wirkkala, vaneriveistos. Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiö. Kokoelmataiteilija Ulla Jokisalo sivulla 20.
EMMA on lunastanut odotukset ja synnyttänyt paljon uusia EMMA Espoon modernin taiteen museon tiedotuslehti Seuraava lehti ilmestyy helmikuussa 2010. JULKAISIJA EMMA Espoon modernin taiteen museo PÄÄTOIMITTAJA Leena Joutsenniemi TOIMITUSNEUVOSTO Ari Karttunen, Päivi Karttunen, Nana Salin, Päivi Talasmaa TAITTO Station MIR Oy PAINOPAIKKA ArtPrint Oy Painos: 35 000 Osoitteenmuutokset, tilaukset (lehti on maksuton) ja palaute: info@emma.museum Espoon modernin taiteen museo EMMA on vakiinnuttanut asemansa Suomen merkittävien taidemuseoiden kartalla ja on hyvää vauhtia matkalla kohti kansainvälistä tunnettuutta. Samalla siitä on tullut Näyttelykeskus WeeGeen vetovoimainen sydän, jonka uusia näytte lyjä odotetaan ja kaivataan. EMMA avattiin Näyttelykeskus WeeGeellä 13.10.2006 ja se herätti avautuessaan suurta mielenkiintoa. Taidemuseon myötä espoolainen kulttuuritoiminta on noussut kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävälle tasolle. Kolmen vuoden aikana Näyttelykeskus WeeGeen museoissa on käynyt lähes miljoona vierailijaa, joten hyvällä syyllä voi todeta, että yleisö on löytänyt EMMAan ja WeeGeelle. EMMA on omaksunut näyttelypolitiikassaan linjan, jonka yleisö on kokenut mielenkiintoiseksi, mutta jossa laadusta ei ole tingitty. EMMAssa on nähty kansainvälisiä suuria nimiä kuten Malevits, Shirin Neshat, Dalí, Tàpies, Monet ja Enzo Cucchi. Kotimaisia tunnettuja näyttelynimiä ovat mm. Mari Sunna, Raimo Utriainen, Santeri Tuori sekä Tapio Wirkkala nyt avautuvassa näyttelyssä. Pidän merkittävänä myös EMMAn vähemmän tunnettua taidekasvatustyötä, jota museo toteuttaa aktiivisesti. Erityisen iloinen olen esimerkiksi Taide Friskaa mieltä -projektista, jossa EMMA toi taidenautintoja espoolaisiin vanhusten hoivakoteihin. Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat yhteisesti hyväksyneet kilpailukykystrategian, jonka mukaisesti kaupungit ovat sitoutuneet parantamaan huippukoulutusta ja osaamista sekä kansainvälistä verkottumista, joilla vahvistetaan seudun innovatiivisuutta ja rakennetaan mahdollisuuksia hyvään elämään. Taide tukee monipuolisesti näitä tavoitteita. Mielestäni EMMA on sopivasti piristänyt pääkaupunkiseudun taidelaitosten toimintaa tuomalla Kiasman ja Ateneumin rinnalle uutta mielenkiintoista näyttelytarjontaa ja uusia hedelmällisiä mahdollisuuksia yhteistyöhön. Espoon modernin taiteen museo on lunastanut odotukset - ja herättänyt jo monia uusia ajatuksia entistä laajemmista mahdollisuuksista voimistaa tieteen, taiteen ja talouden yhteisvoimaan perustuvaa elinvoimaa ja kilpailukykyä, jonka varassa saamme pääkaupunkiseudun ja koko Suomen uuteen nousuun. Museon yhteystiedot takakannessa. Kannen kuva: Tapio Wirkkala, vaneriveistos, Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiö. Kuva: Rauno Träskelin Marketta Kokkonen Espoon kaupunginjohtaja 3
TEKSTI HANNELE SAVELAINEN KUVAT RAUNO TRÄSKELIN Tapio Wirkkala Tapio Wirkkala, Suokurppa, 1950-l, pronssi. Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiö. kuvanveistäjä 4
Tapio Wirkkala, vaneriveistos. Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiö. Kaikki vaneriveistokset ovat puuseppä Martti Lindqvistin valmistamia. edelläkävijä Tapio Wirkkala, Silta, vaneriveistos. Yksityiskokoelma. Akateemikko Tapio Wirkkala (1915-1985) on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia. Hän on modernin taideteollisuuden johtohahmo, jossa henkilöityy suomalaisen muotoilun sodanjälkeinen kansainvälinen nousu. Poikkeuksellisen monipuolinen ja lahjakas Wirkkala oli myös kuvanveistäjänä. Tälläkin alalla hänesta tuli edelläkävijä, joka sodanjälkeisissä ainutlaatuisissa vaneriveistoksissaan ensimmäisenä johdonmukaisesti kehitti veistotaiteen abstraktia ilmaisua. Wirkkala aloitti uransa koristekuvanveistäjänä 1930-luvun puolivälissä. Valmistuttuaan Taideteollisuuskeskuskoulusta Wirkkala teki mm. perinteisiä tilausveistoksia seurakunnille ja työskenteli myös isänsä, hautausmaaarkkitehti Ilmari Wirkkalan kanssa. Tapio Wirkkala oli mestarillinen piirtäjä ja hän toimi myös graafikkona. Asemasodan aikana hän, muiden taiteilijoiden tapaan, teki muotokuvia aseveljistään ja myös tilaustöitä armeijalle. Sotavuosien jälkeen Wirkkala jätti perinteisen veistotaiteen. Hän keskittyi uuteen uraansa muotoilijana, mutta alkoi samalla muun työn ohessa kehittää aivan uudenlaista suhdetta ja tekniikkaa kuvanveistoon. Ensin syntyivät lentokonevanerista muotoillut lehtimäiset vadit 1950-luvun alussa. Niistä kehitys kulki kohti vapaampia muotoja, jois- sa taiteilija on kiehtovasti yhdistänyt liikkeen ja muodon lentokonevanerin elävään, tiheäviivastoiseen pintaan. Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiset vaneriveistokset edustivat poikkeuksellisen puhdasta abstraktia veistäntää aikana, jolloin virallinen kuvanveisto suosi jäyhää monumentaalisuutta ja sankaripatsaita. Wirkkalan vaneriveistokset herättivät jo 1950-luvun alkupuolella huomiota kansainvälisellä tasolla. Veistokset asettuvat luontevasti osaksi kansainvälistä modernia taidetta. Paljon matkustaneena ja aikaansa aktiivisesti seuraavana Wirkkala olikin hyvin tietoinen ajan kansainvälisen nykytaiteen tilasta, mm. Naum Gabon ja Antoine Pevsnerin kuvanveistosta. Suomessakin kritiikki hyväksyi Wirkkalan kotimaan oloissa poikkeuksellisen modernit veistokset. Hyväksyntään vaikutti ehkä tärkeimpänä syynä se, että tekijänä oli jo kansainvälistä mainetta saanut suomalainen muotoilija, jolle rajankäynti eri taiteiden välillä oli sallittua. Ohuista koivuviiluista ja liimakerroksista koostuva vaneri on hyvin vaikeasti työstettävää. Mestarillisesti tehdyt vaneriveistokset syntyivät Wirkkalan ja hänen luottopuuseppänsä Martti Lindqvistin saumattoman yhteistyön tuloksena. 5
Tapio Wirkkala, Vati 1954, hopea. Yksityiskokoelma. Veistokset EMMAssa EMMAn näyttely on ensimmäinen kokonaan Tapio Wirkkalan veistotaiteeseen keskittyvä näyttely. Pääpaino on hänen vaneriveistoksissaan, joista on tullut suomalaisen modernismin kansainvälisiä symboleita. Näyttelyssä on esillä myös kaksi poikkeuksellisen suurta veistosreliefiä. Lähes kahdeksanmetrinen Jokimaisema (1953), Suomen ensimmäinen julkiseen tilaan sijoitettu abstrakti taideteos, ja Montrealin maailmannäyttelyyn 1967 valmistunut yhdeksänmetrinen Ultima Thule, jonka lähtökohtana oli Lapin Lemmenjokilaakson herättämä elämys. Esillä on myös Wirkkalan varhaisia puuveistoksia, 1960-luvun lasi- ja pleksiveistoksia, puusta ja eri metalleista sekä keramiikasta työstettyja lintuja (mm. Suokurppa-sarja), julkisten veistosten kilpailuluonnoksia sekä taiteilijan piirustuksia. Wirkkala ei itse halunnut vetää rajoja kuvanveistonsa ja muotoilun välillä, ja näyttelyssä on esillä myös muutamia hänen tunnetuimmista designtuotteistaan, joissa näkyy muototeemojen yhteys kuvanveistoon. Tapio Wirkkala oli naimisissa keramiikkataiteilija Rut Brykin kanssa. Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö vaalii Wirkkalan ja Brykin taiteellista perintöä. Suurin osa näyttelyn teoksista tulee TWRB Säätiön kokoelmasta. Muut työt tulevat yksityisistä kokoelmista. Tapio Wirkkala, vaneriveistos. Yksityiskokoelma.
NÄYTTELYN YHTEYDESSÄ JULKAISTAAN LÄHES 200-SIVUINEN NÄYTTELYLUETTELO, JOSSA RUNSAAN KUVAMATERIAALIN LISÄKSI ON ASIANTUNTIJA- ARTIKKELEITA WIRKKALAN KUVAN- VEISTOSTA SEKÄ WIRKKALAN TUNTENEIDEN HENKILÖIDEN MUISTI KUVIA TAITEILIJASTA. Tapio Wirkkala, Paadarin jää 1960, lasi. Yksityiskokoelma. Tapio Wirkkala, vaneriveistos. Yksityiskokoelma. 7
TAPIO WIRKKALA POLTTI PIIPPUA JA SUUNNITTELI PIIPPUJA. HÄN OLI ELÄMÄN ESTEETIKKO, JONKA MUODON JA KAUNEUDEN TAJU YLSI KAIKILLE ELÄMÄN- ALUEILLE. ITSE HÄN KULKI MIELUITEN SAMASSA VANHASSA VILLAPAIDASSA JA KÄVI PARTURISSA JOS MUISTI. HÄNEN LAPSENSA SAMI JA MAARIA WIRKKALA MUISTAVAT ISÄNSÄ LÄMPI- MÄNÄ, RUNSAANA, MONEN- LAISENA PERSOONANA, JOLLA OLI JATKUVAS- TI TYÖN ALLA JOTAIN. Piippu ja Wirkkala kuuluivat yhteen. Kuva: Maaria Wirkkala. Niin monenlainen TEKSTI LEENA JOUTSENNIEMI Hän oli koko ajan tekemässä jotain. Niin vastaa sekä taiteilija Maaria Wirkkala että sisustusarkkitehti Sami Wirkkala, kun heitä pyytää muistelemaan isäänsä Tapio Wirkkalaa. Tapio Wirkkalan tuotannon laajuus ja skaala materiaalista ja tuotteesta toiseen on hätkähdyttävä eikä hänen luova energiansa tuntenut rajoja leipätyön ja vapaa-ajan välillä. Hän piirsi, valokuvasi ja kehitti valokuvia, rakensi huonekaluja, kiviaitaa ja taloja, veisti, muurasi, korjasi ja jos ei jotain osannut, niin opetteli. Kuvanveiston vapaus oli hänelle keino rentoutua. - Aivan uskomatonta, että yksi ihminen on sen kaiken pystynyt tekemään, miettii Sami Wirkkala. Vaikka työ kuljettikin Tapio Wirkkalaa tehtaalta ja työhuoneelta toiselle ympäri maailmaa, hän oli hyvin paljon läsnä myös perheen elämässä. Maaru sanoo isänsä omanneen harvinaisen voimakkaan läsnäolon taidon siinä hetkessä ja tilanteessa, jossa kulloinkin oli. - Äiti meillä oli tavattoman epäkäytännöllinen, isä käytännöllinen, kätevä, nopea ja hyvä kokki, Maaru naurahtaa. Sen mitä hän teki, hän teki tavattoman kauniisti ja huolella, oli kyse sitten aamukahveista, äidin eväistä tai vaikka saunan lämmityksestä. Wirkkaloilla työ ei ollut jotain abstraktia, mitä vanhemmat lähtivät työpaikalleen tekemään, vaan sen kanssa elettiin tiiviisti. Lapset kulkivat vanhempiensa mukana matkoilla ympäri maailmaa ja viettivät aikaansa kummankin työhuoneella. Niin Arabian tehtailla kuin Taideteollisessa korkeakoulussa pienen Samin perään katsoi yksi jos toinenkin designin suuri nimi Kyllikki Salmenhaarasta Toini Muonaan. - En muista, että minulle olisi koskaan sanottu, ettei saa häiritä, mutten muista, että kanssani olisi erikseen leikittykään. 8 Veistosten kanssa Wirkkala rentoutui. Lehtikuva / Pertti Jenytin.
Se on hämmästyttävää ja läkähdyttävää, minkä määrän hän sai aikaiseksi. Tapio Wirkkala Venetsiassa. Kuva: Maaria Wirkkala. Lappi oli Wirkkalalle paikka latautua. Kuva: Sami Wirkkala. Teimme vain yhdessä asioita. Piirustuslaudan ääressä isä piirsi omaa ja minä omaa juttuani, Maaru kertoo. Asioista myös keskusteltiin paljon. Kun lapset kasvoivat, kahden taiteilijan väliset keskustelut laajenivat kattamaan koko perheen. Omat lapset ja vaimo Rut Bryk taisivat olla Wirkkalan töiden tiukimpia kriitikoita. Wirkkalalla oli jatkuvasti monta erilaista työtä vireillä, siirtymät muotoilusta kuvanveistoon, millimetrimittakaavasta monumentteihin ja materiaalista toiseen olivat täysin luontevia. - Isän kyky hypätä asiasta toiseen oli käsittämätön. Saksassa Rosenthalin tehtaalla hän saattoi olla pohtimassa kahvikupin korvaa kun sisään marssi joku haarukan prototyypin kanssa ja samalla sekunnilla isä vaihtoi ajatukset posliinista metalliin, kertoo Sami, joka työsken teli isänsä kanssa tämän suunnittelutoimistossa. Lapin voima 1950-luvun loppupuolelta saakka perhe vietti kesänsä Lapissa pohjoisen maisemassa, josta tuli Tapio Wirkkalan rauhan ja innoituksen lähde. Lapin lumoissa elävä erakko Wirkkala ei kuitenkaan ollut, vaikka välttelikin julkisuutta aina kun mahdollista. - Isä oli tavattoman kiinnostunut erilaisista asioista ja seurasi tarkkaan eri alojen ja tekniikan kehitystä. Hän jos kuka tunsi eri materiaalit sekä niiden vaateet ja mahdollisuudet. Hän teki itse lasimuotit ja osasi hahmottaa valmiin tuotteen jo piirustuksista, Sami sanoo. - Isä karsasti tilanteita, joissa joutui varta vasten esiintymään, mutta hän piti ihmisten kanssa keskustelemisesta, piippua poltellen. Hän tarvitsi yksinäiset hetkensä, mutta oli silti yhtä kotonaan niin Lapissa, Venetsiassa, Pariisissa kuin New Yorkissakin, Maaru jatkaa. Ei liene ihme, että myös Maaru ja Sami kulkeutuivat taiteen pariin. Lapsuusvuosina Lapinrakkauden itseensä imenyt Sami muutti 2001 pysyvästi Sevettijärvelle. Maaru asuu ennen Lapin kesiä Espooseen rakennetussa kesäateljeessa, josta on laajennettu koti. - Ammatillisestikin on ollut hienoa syntyä perheeseen, jossa tehdään monenlaista. Opin jo varhain, että suunnittelijan täytyy olla todella monialainen, Sami sanoo. Maaru kokee isänsä läsnäolon vieläkin, päivittäin. Joskus vaikeassa tilanteessa tai vieraassa ympäristössä läsnä on ollut jokin Tapio Wirkkalan teos tai esine, joka vilkuttaa rohkaisevasti. 9
EMMAPrize2010 kilpailukutsu Art & Language on käsitetaiteen klassikko TEKSTI TIMO VALJAKKA EMMA Espoon modernin taiteen museo, Tapiola-ryhmä sekä Taidemuseo EMMAn ystävät ry kutsuvat alle 40-vuotiaat taiteilijat ottamaan osaa EMMAPrize2010 -valokuvataidekilpailuun. Kilpailuun osallistutaan 3-5 valokuvan sarjalla. Tapiola-ryhmä lunastaa voittajasarjan 10 000 eurolla omaan taidekokoelmaansa. Kilpailun palkintolautakunta valitsee 10 finalistia, joiden kilpailutöistä järjestetään näyttely EMMAssa kesällä 2010. Palkintolautakunnan muodostavat museonjohtaja Markku Valkonen, EMMA, intendentti Päivi Talasmaa, EMMA, johtaja Arto Jurttila, Tapiola-ryhmä, kuvataiteilija Anja Rahola, Taidemuseo EMMAn ystävät ry sekä Suomen Valokuvataiteen liiton nimeämänä valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Timo Kelaranta. Kilpailuaika päättyy keskiviikkona 31.3.2010 klo 16.00. Kilpailuohjelma on osoitteessa www.emma.museum sekä tilattavissa EMMA - Espoon modernin taiteen museosta, info@emma.museum, puh. 09-8164 0544. Art & Language syntyi 1960-luvun lopussa Coventryn yliopistossa Iso-Britanniassa eräiden yliopistossa opettaneiden taiteilijoiden etsiessä kriittisiä vaihtoehtoja tuolloin vallinneelle modernistiselle taide- ja taiteilijakäsitykselle. Kaikkiaan tämän käsitetaiteen klassikon toimintaan on osallistunut noin 50 brittiläistä ja amerikkalaista taiteilijaa. Vuodesta 1977 lähtien Art & Languagen ytimessä ovat olleet taiteilijat Michael Baldwin ja Mel Ramsden sekä kriitikko, taidehis torian ja -teorian professori Charles Harrison, jotka ovat toteuttaneet myös EMMAssa esillä olevan ainutkertaisen kokonaisuuden. Art & Languagella oli keskeinen rooli käsitetaiteen teorian ja käytäntöjen rakentajana. Se oli myös käynnistämässä edelleen jatkuvaa murrosta, jossa taiteen käsite on laajentunut perinteisen taideobjektin ulkopuolelle ja taiteilijat ovat omaksuneet uusia, taiteen instituutioon kriittisesti suhtautuvia työskentelyn muotoja. Näihin kysymyksiin pureutuu myös näyttelyyn liittyvä kirja Sivuääniä: kirjoituksia käsitetaiteesta, joka sisältää seit semän Art & Languagen keskeistä esseetä ja muuta sen ajattelua valottavaa materiaalia. Kirjan on toimittanut FT Teemu Hupli. Näyttelyn kuraattori on kriitikko Timo Valjakka. Art & Language luennoi taiteestaan Kuvataideakatemiassa (Kaikukatu 4, Helsinki) keskiviikkona 14.10. klo 16. Vapaa pääsy. 10
Sighs Trapped by Liars 373-391, 413-507, 1997. Alogram of canvas over plywood and mixed media, 76 panels, each: 29.5x42.5 cm. Lisson gallery, London. Art & Language EMMAssa TEKSTI CHARLES HARRISON EMMAn Art & Language -näyttelyn materiaali on järjestetty kahden hyvin erilaisen genren tai teostyypin ympärille. Keskeistä ensimmäisessä materiaalikokonaisuudessa on puiselle lavalle aseteltu neljän kirkasvärisen tuolin tai tuolin kaltaisen rakennelman ryhmä. Kukin tuoli on tehty yhdeksästä erillisestä kangaspaneelista, joihin on maa- lattu ristikkokuviointi neliosaiselle ja väritetylle pohjalle. Kunkin paneelin kahteen leveään pystysuoraan ja kahteen vaakasuoraan raitaan on painettu kirjoitusta. Katkeamattomina neljää tuolia pitkin kulkevat tekstit on otettu Art & Languagen monenlaisista, yli 40 vuoden aikana laadituista kirjoituksista. Painoteksti on pienennetty luettavuuden rajoille, ja lukemista hankaloittavat edelleen raitojen sijainti tuoliasetelmassa ja raitojen vaihtelevat sävyt. Sama pitkä teksti on kuitenkin tuotu nähtäville myös toisessa muodossa, suurina, kaikkialle museoon levitettyinä mustavalkoisina julisteina, joita on yhteensä 144. Toinen järjestävä genre on paperiketju. Ketjut on aseteltu 10 kirkkaaseen akryylilaatikkoon. Kussakin laatikossa on kahdeksan 15 silmukan ketjua. Silmukoissa on erilaista koristelua ja kirjoitusta. Laatikot on aseteltu pareittain tähän tarkoitukseen valmistetuille lavoille, samanlaisille kuin millä tuolit ovat. Tuolitekstien tavoin paperiketjujen yksityiskohdat viittaavat toiseen materiaalikokonaisuuteen, tässä tapauksessa 26 konventionaalisesti ripustetun teoksen sarjaan, joka edustaa eri puolia Art & Languagen tuotannosta samalta yli 40 vuoden ajalta joukossa on muotokuvapari Carl Gustaf Emil Mannerheimista ja Otto Wille Kuusisesta Jackson Pollockin tyyliin. Kukin näistä 26 työstä on merkitty eräänlaisella ristikolla, vastaten kohtia, joista silmukoista tehdyt ketjut muodostuvat. Välttämätön piirre kummassakin jäsentävässä genressä on, että sen pitäisi käsitellä niiden taideobjektien mahdollista autonomi- 11
Songs Held in Offices XXXI-XXXIV, 2008. Mixed media with two studio lamps. Installation, Mulier Mulier Gallery, Knokke-Zoute, 2008 Private collection, Brussels. suutta, joihin se viittaa ja joista se on rakennettu. Mahdollinen esteettinen varmuus ja eheys saadaan näin avautumaan tutkimukselle ja kyseenalaistamiselle. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa Englannissa ja USA:ssa toimineesta käsitetaiteellisesta liikkeestä lähtien jossa Art & Languagella oli merkittävä rooli taiteen on ollut toimittava nimenomaan näin reagoidakseen kielen sulauttamiseen taiteellisen toiminnan perusaineksiin ja säilyttääkseen elävänä kriittisesti merkittävän läsnäolonsa kulttuurissa. Ongelmaksi jää, kuinka tämä tutkimuksellinen luonne on saavutettavissa alistumatta aineellisiin pyrkimyksiin, jotka ovat olleet liikevoimana postmodernistisessa rajojen sortumisessa lajityyppien ja ilmaisuvälineiden välillä. Art & Languagen töistä puhuttaessa tuolit ovat keino antaa teksteille erilainen ja vähemmän vaivattomasti selvitettävä vaikuttamisen tapa taideobjektien pinnalla, samalla kun yksittäiset maalatut paneelit totunnaiselta paikaltaan seinältä siirrettyinä ja huonekaluiksi uudelleen muokattuina tuodaan sangen toisenlaiseen esteettiseen tilanteeseen. Niiden potentiaalisia vaikutuksia on telinemaalauksen perinteisen, kuvitteellisen katsojan muuttuminen muuten kielletyn lepopaikan aavemaiseksi käyttäjäksi. Paperiketjut puolestaan ovat keino antaa paperille tehtyjen teosten sisällölle erilainen ja pirstaleisempi kuvallinen elämäntapa. Yhtäältä ne voidaan nähdä muokattuina niiden kirjoitettujen pintojen jäänteistä, joista niiden yksityiskohdat ja rakenne on saatu. Toisaalta ne ovat osa laajempaa seremoniallisten, sekä riemukkaiden että synkkien, koristeiden historiaa ja niiden monenlaisia ilmenemismuotoja klassisissa friiseissä ja sarkofageissa, renessanssin alttaritauluissa ja freskoissa ja työpaikkojen tai kotien joulunvietossa. Näiden kahden teoskokonaisuuden voidaan nähdä liittyvän yhteen siinä, että ne tarttuvat käytännön ongelmaan, jonka syynä on vaatimus, että museo pitäisi täyttää töillä. Tällaisen vaatimuksen tai mahdollisuuden edessä taiteilijat ja kuraattorit normaalisti turvautuvat jompaankumpaan kahdesta ratkaisusta. Ensimmäinen on retrospektiivisen katsauksen järjestäminen. Toinen on esittää yhtenäinen kokoelma kaikesta uudesta tuotannosta. Art & Languagen johdonmukaisena pyrkimyksenä on ollut suhtautua epäillen retrospektiivisiin näyttelyihin. Periaatteellista vastarintaa kertomusten vahvistavaa valtaa kohtaan yleensäkin on tukenut huoli, ettei Art & Languagen tuotannon vaihtelevuutta ja monipuolisuutta uhrattaisi esittämisen ja kulutuksen vaivattomuuden alttarille. Toisaalta ei voida myöskään välttää päätelmää, että kaikkien uusien teosten näyttelyt tavallisesti toteutetaan wagnerilaisina liioittelutapahtumina tai sitten näytteillepanoina, joissa intensionaaliset syvyyteen ja monimuotoisuuteen liittyvät ominaisuudet uhrataan pelkän ekstension nimissä, tai molempina. Nyt järjestettävää näyttelyä voidaan pitää esseenä, joka käsittelee retrospektion ja yhä jatkuvan taiteellisen toiminnan välistä yhteispeliä. Kuten aina, kun huomattava osa Art & Languagen tuotannosta saatetaan näytteille, taiteilijat ovat suunnitelleet näyttelyn täysin uusien teoskokonaisuuksien pohjalta. Ne ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että ne retrospektiivisesti sulauttavat ja muuttavat teoskokonaisuutta indeksiä. Tämän indeksin käytännön termejä ovat menetys, vääristely, parodia ja muut muistin funktiot, jotka voivat vaikuttaa muotoon. Kyseessä on kriittinen rakennelma, jossa julkinen esteettisyys hylätään diskursiivisuuden hyväksi; tai oikeastaan kysymystä julkisesta esteettisyydestä ei niinkään hylätä kuin rajoitetaan ja saatetaan rajoitettuna uuden huomion kohteeksi. Charles Harrison (1942 2009) oli The Open University (UK):n taide historian ja taiteen teorian emeritus professori. Hän osallistui vuodesta 1970 lähtien Art & Languagen toimintaan ja toteutti yhteistyössä Michael Baldwinin ja Mel Ramsdenin kanssa monia teoreettisia ja kriittisiä projekteja, jotka julkaistiin nimellä Art & Language. Kuva viereisellä sivulla: Michael Baldwin ja Mel Ramsden (oik.) rakensivat EMMAan uniikin kokonaisuuden. 12
Tiedustelut ja varaukset: ma pe klo 9 12, p. (09) 8163 0493 Palvelumme soveltuvat myös liikkumisesteisille ja kehitysvammaisille. Opastetulle kierrokselle on mahdollisuus varata käyttöön oppaan ääntä vahvistava laite. Lisätietoa: www.emma.museum/ tule/saavutettavuus.php = lapsille suunnatun ohjelman merkki Enemmän irti taiteesta! OHEISOHJELMISTO syksy 2009 OPASTUKSET TYÖPAJAT VARATTAVAT OPASTUKSET VARATTAVAT TYÖPAJAT AVOIMET TYÖPAJAT Ryhmäkoko max. 25 henkilöä. Kesto 45 min., Taidevartti 15 min. Hinta 45 / la su 70 Opastusvaraus viimeistään kolme arkipäivää ennen opastusta. TAIDEVARTTI on tietoiskumainen opastus, joka tutustuttaa yhteen teokseen kerrallaan. Opas on ryhmän käytettävissä vartin jälkeen keskustelua ja neuvontaa varten. TAIDETUNTI on opastus valittuun näyttelyyn. TAIDESILTA-opastuksella sama teema yhdistää EMMAn eri näyttelyiden teoksia toisiinsa. TAIDEHALTIJAN TUNTI on päivä koti-ikäisille, alk. 4 v., suunnattu sadutusopastus. YLEISÖOPASTUKSET Kesto 45 min., Taidevartti 15 min. Sisältyvät museolipun hintaan. TAIDEVARTTI sunnuntaisin klo 13 ja 16 Teosvalinnat syksyn näyttelyistä: Wirkkala tai Art & Language TAIDESILTA lauantaisin klo 14 Wirkkala-näyttelyssä TAIDEHALTIJAN TUNTI sunnuntaisin klo 14 Virkistyspäivä? Syysretki? Synttärit? Tutustu näyttelyyn tekemällä itse! Alle 18-vuotiaat 80 / ryhmä. Aikuiset 100, la-su 120 / ryhmä. Hinnat sisältävät työpajaopastuksen näyttelyssä ja ohjatun työskentelyn materiaaleineen. Huomioithan ryhmäkoot. Suuremmat ryhmät voidaan puolittaa ja varata kaksi samanaikaista työpajaa ja opasta. Varaukset viimeistään kolme arkipäivää ennen työpajaa: ma pe klo 9 12, p. (09) 8163 0493 AIKUISRYHMILLE, NUORISORYHMILLE Jälki jonka jätän Kesto 1,5 h Ryhmäkoko max. 15 hlöä Työpaja perustuu Koiran ja suden välissä -näyttelyyn, johon tutustutaan keskustellen. Tekniikka: r aapekartonki, aihe: kokeellinen sarjakuva. TAIDEHALTIJAN PAJAKUTSUT LAPSILLE Tapion aarre Kesto 2,5 h Ryhmäkoko max. 15 lasta + 5 aik. Yli 4-vuotiaille lapsille suunnatut Taidehaltijan pajakutsut sisältävät metsäaiheisen sadutusopastuksen näyttelyssä, ohjatun naamioiden val - mistuksen työpajassa materiaaleineen sekä juhla-aterian Café WeeGeellä. Varaus on tehtävä viimeistään 1 viikko ennen kutsuja. Avoimet nonstop-työpajat ovat maksuttomia ja soveltuvat kaiken ikäisille. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa. Kierteitä kierrätysdesignia 18.10. ja 7.11. klo 13 16 Tapiolan joulu huovutettuja joulukoristeita 28.11. ja 29.11. klo 13 15 Eero Aarnion Pony on mukana lasten näyttelyssä. LASTEN NÄYTTELY 14.10.2009 10.1.2010 Työpaja Ilmeessä (2. krs) avautuva Muotoa muksuille esittelee esimerkkejä muotoilusta eri vuosituhansilta. Kokeiltavana on lapsille ja aikuisillekin suunniteltua designia. Nykypäivän suunnittelua nähdään Kakaroiden kuosi -installaatiossa sekä siihen liittyvissä päiväkotien värityspajoissa. Yhteistyössä: AERO ja Merja Lamberg, Suunnittelutoimisto Tango 14 OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN
OMIN PÄIN TAPAHTUMAT 2 UUTTA OIKOTIETÄ KOKOELMANÄYTTELYYN! Oikotiet-sarjassa aiemmin ilmestyneet reitit (Kierrätysreitti ja Lauluntekijän reitti) saavat rinnalleen Konservaattorin ja Tanssintekijän reitit, joilla seuranasi ovat EMMAn konservaattori Jan Förster sekä nykytanssin koreografi Kenneth Kvarnström. Esitteet ovat maksuttomia. ÄÄNIOPASTUKSET Koiran ja suden välissä vie kuulijan mustan, valkoisen ja harmaan maailmaan kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen johdolla. Kielet: suomi, ruotsi, englanti, ranska. Kesto: 15 min. Mielessä, muistoissa kertoo tarinoiden kautta Saastamoisen kokoelman taideteoksista 1920-luvulta 1970-luvulle. Kesto: 30 min. Ääniopastukset ovat maksuttomia. TAIDEHALTIJAN POLKU tutustuttaa lapsen hauskan reitin avulla muutamiin Saastamoisen säätiön taideteoksiin. Polku on maksuton. SADUTUSTUOLI Anu Tuomisen interaktiivinen teos Kirjan kannet koivupuuta ajatukset Australiassa asti esillä näyttelytilassa. EMMAn pedagogiset kortit -sarja tarjoaa tietoa taiteesta lyhyessä muodossa. Myynti: EMMA-shop, 2. krs Palveluita ja lisätietoa jakaa EMMA info, 1. krs! KOULUILLE Äänistä punottu Äänistä punottu -esityksessä EMMAn taidekalenterissa 2009 ilmestyneet runot saavat uuden muodon. Kaksi esiintyjää tulkitsee samoja runoja toinen laulaen ja toinen lausuen. Voidaanko lausuttu ja laulettu punoa yhteen vai ovatko tulkinnat toisilleen vieraita? Esitykset marras- ja joulukuussa, aikataulu tulossa EMMAn www-sivuille. Ohjaus: Katri Kauppala, esiintyjät: Katri Kauppala ja Maria Hyökyvaara Musiikki: Katri Kauppala Harri Koskisen taideteoksia, Iittala, 2009. Laura Sarvilinna. S-asiakasomistajapäivät EMMAssa su 18.10. ja la 7.11. Tekemistä koko perheelle! Sisäänpääsy S-Etukortilla 5 (norm. 10 ). LUENNOT EMMAssa 20.10. klo 15 Muotoilija Harri Koskinen kertoo designista ja muotoilukasvatuksesta oman työnsä kautta. Luento on osa opettajille järjestettävää infoa, mutta avoin myös muille asiakkaille. 28.10. klo 18 Taidemaalari ja taidegraafikko Inari Krohn luennoi suhteestaan luontoon. Järj. EMMAn ystävät 12.11. klo 18 Sisustusarkkitehti Marko Paanasen aiheena Wirkkala, Marko ja suomalainen asuja. Luennon jälkeen yleisökeskustelu, johon osallistuu myös teollinen muotoilija ja Tapio Wirkkala -asiantuntija Antti Siltavuori. 18.11. klo 18 Taiteilijatapaaminen: Raimo Reinikainen ja Anna Retulainen Koiran ja Suden välissä -näyttelyssä. Järj. EMMAn ystävät EMMAn ulkopuolella Opeinfo ti 20.10.2009 klo 15 18 EMMAn museo-opetus kertoo syksyn näyttelyistä ja pedagogisesta ohjelmasta. Muotoilija Harri Koskinen luennoi. Opastuksia Tapio Wirkkala ja Art & Language -näyttelyihin. Ilmoittautumiset ma 12.10. mennessä: ma pe klo 9 12, p. (09) 8163 0493 Tilaisuus on opettajille ilmainen ja espoolaisille opettajille pedagoginen iltapäivä. Alennukset pääkaupunkiseudun kouluille kotisivuillamme. Oppituntia valmistelevat opettajat pääsevät EMMAan ilmaiseksi esim. OAJ:n korttia näyttämällä ja ilmoittautumalla lippukassalla. 14.10. klo 16 Taiteilijat Michael Baldwin ja Mel Ramsden: Not Quite the Belacqua Pose EMMAn syksyn taiteilijat Art & Languagesta aloittavat Kuvataideakatemian luentosarjan Kuva, kieli ja kirjoittaminen. Paikka: Kuvataideakatemian auditorio, Kaikukatu 4 (sisäpiha), Helsinki 15.10. klo 13 EMMAn vastaava museo lehtori Nana Salin: Taide friskaa EMMAssa Esimerkkejä kuvataiteen merkityksestä osana ikäihmisten toimintakykyä ja ilmaisua. Hyvinvointia kulttuurista, terveyttä taiteesta II -seminaari klo 12 16, paikka: Kulttuuritalo Poselli, Rauma 11.11. klo 13 Tapiolan T-hetkessä kerrotaan mm. EMMAn senioripalveluista. 15
Wirkkala oli miehekäs äijä TEKSTI NANA SALIN 12.11.2009 klo 18 Marko Paananen EMMAssa aiheenaan Wirkkala, Marko ja suomalainen asuja. Luennon jälkeen yleisökeskustelu, jossa mukana Markon lisäksi teollinen muotoilija Antti Siltavuori. Erikoistarjouksia EMMA Shopissa klo 12 20, tule ostoksille ennen tai jälkeen luennon. Sisustusarkkitehti Marko Paanasen vaalean salskea komeus ja hersyvä nauru on tullut monelle tutuksi sisustus ohjelma Innosta. Marko ei telkkaritodellisuudesta juuri poikkea: hän on avoin, sanavalmis ja hauska mies, jonka pinnan alla piilee selvästi myös pikkupoikamaista vilpittömyyttä. Työ on selvästi yksi hänen rakkauksistaan. Istahdamme lähikahvilaan aamukahville ja saan luotauksen Markon uravalintaan, käsitykseen taiteesta ja designista sekä mielikuviin Tapio Wirkkalasta ja suomalaisuudesta, joka on aiheistamme tärkein. Nii-in... Marko on pitkän perässä juoksemiseni jälkeen suostunut pitämään EMMAssa luennon ja yleisötilaisuuden Tapio Wirkkalasta, Markosta ja suomalaisesta asujasta. Wirkkalaa Marko ei saanut koskaan tavata, mutta hänen mielikuvansa on miehekäs äijä, vastakohtana herkille teoksille, joissa Wirkkalakin on ehkä kohdannut feminiinisemmän puolensa. Wirkkala ei Markon mielestä ollut muotoilijan tai taiteilijan prototyyppi, vaan ehkä sekoitus molempia. Kysyessäni Wirkkalan vaikutuksesta suomalaisessa muotoilussa nousee esiin suomalainen luonto ja sen merkitys innoittajana niin monelle. Wirkkala näkyy ehdottomasti nykymuotoilussa, mutta ei ainoana vaikuttajana. Marko ei ainakaan tietoisesti omista mitään Wirkkalan suunnittelemaa, mutta designin huipuksi hän nimeää omistamansa Georg Jensenin pullonavaajan, jossa muotoilun perusvaatimukset täyttyvät täydellisesti. Kysyessäni Markon lempiteosta tai innoittajaa, saan nopean vastauksen: Se on joku palanen, nahanpalanen, ei missään tapauksessa muovia! Luonnonmateriaalia, jonka kulumista seuraan ja patina tuo siihen vain lisää asioita. Miksei se voisi olla valkoinen paperikin, sen edessä on koko ajan ja se on aina kiva, uusi alku. Keskustelussa piirtyy esiin myös Markon kuva suomalaisuudesta: se on taipumattomuutta, jäykkyyttä muuttua, mutta toisaalta selkärankaa seisoa pystyssä. Rohkeasti Marko toteaa, ettei suomalaisuus herätä muissa välttämättä wau-tuntemuksia, mutta luottamusta sitäkin enemmän. Paljon merkitsee sekin, mistä päin Suomea on kotoisin, mikä kullakin alueella on sitä yhteiseksi koettua suomalaisuutta. Onko se merta, järviä vai tunturipuroja tai Markon mainitsemaa lemin särää, josta ainakaan minä en tiedä mitään ja kirjoitankin sen varmaan väärin. Sisustamiseen Marko toivoo suomalaisille rohkeutta omaan visioonsa. Itse hän sanoo olevansa tunnelmien luoja, tunnelmiin ihmiset tarttuvat ja määrittelevät niiden kautta sisustuksen onnistuneisuutta. Herran oma koti, ainakin unelmissa, olisi jumalainen, sillä Marko voisi kuvitella sisustavansa itselleen vaikka Tuomiokirkon: Rakastan arkkitehtonisia elementtejä, mustavalkoisia ruutulattioita ja isoja pylväitä. Onhan se vähän megalomaanista, mutta on Tuomiokirkko kivalla paikallakin Helsingissä (naurua).
TEKSTIT NANA SALIN EMMA on tavoittanut kärkimuseoiden joukon lyhyessä ajassa on onnistunut kiinnostavuuden herättämisessä EMMA tuoreena museona, sillä se houkuttelee runsaasti uusia kävijöitä. EMMA toteutti kävijätutkimuksen kevään 2009 aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa mm. yleisön tyytyväisyyttä ja mielikuvia museosta sekä sille kohdistettuja odotuksia. Museo on onnistunut valikoimassaan, sillä suurin osa (44%) vastaajista tulee museoon juuri näyttelyohjelmiston takia. Lähes kymmenesosa vierailijoista kertoi puolestaan tulevansa museoon sen oheisohjelmiston vuoksi. Käynniltä toivotaan kokonaisvaltaista elämyksellisyyttä, sillä itsenäiseen taiteen katselemiseen halutaan liittää erilaisia muita tapoja tutustua näyttelyyn. Tärkeimpiä toiminnan tekijöitä, joille tutkimukseen vastanneet asiakkaat asettavat suurimmat odotukset EMMAssa vieraillessaan, ovat museon kiinnostavuus sekä henkilökunnan ystävällisyys, ammattitaito ja palvelualttius. Parhaiten museo onnistuu vastaajien mielestä juuri useissa näistä tekijöistä. EMMA onnistui jopa ylittämään odotukset monessa kohtaa; museo koetaan tutuksi ja asiakkaat viettivät mielestään toivottuakin mukavampaa ja rentouttavampaa vapaa-aikaa. Lisäksi museo onnistui niin yllättämään kuin sivistämään, vastaajat arvioivat. Myös palveluihin oltiin erittäin tyytyväisiä, sillä odotukset ylitettiin muun muassa oheisohjelmiston ja ostopalveluiden kohdalla. EMMAlla on vielä runsaasti kävijöitä takataskussa, sillä kysyttäessä museon kääntöpuolia, vastaajat kaipasivat erityisesti lisää markkinointia ja näkyvyyttä EMMAlle. Uudet kävijät kaipaavat vielä kattavampia opasteita ja osa vierailijoista haluaisi museolle eri sijaintia. (Innolink Research Oy) LASTEN NÄYTTELY hyppää muotoilun maailmaan Muotoa muksuille esittelee EMMAn Taidepakki-kokoelmasta esimerkkejä muotoilusta menneiltä vuosituhansilta. Nykypäivän muotoilua ja suunnittelua nähdään Kakaroiden kuosi -installaatiossa sekä siihen liittyvissä mekko- ja seinäväritystyöpajoissa. Kokeiltavana on myös lapsille ja aikuisillekin suunniteltua designia. Yhteistyössä AERO ja Merja Lamberg, Suunnittelu toimisto Tango. Kuva: Miia Saastamoinen Kerrankin kakarat saavat piirtää ja kirjoittaa mekkoon ja seinälle! Mustavalkoinen maailma saa värinsä jokaisesta erilaisesta ja erivärisestä ihmisestä, jokaisen persoonallisuudesta. Hymy lymyää kenties meissä totisissa aikuisissakin, herättää hyvän mielen. Tyttäreni pyysi aikanaan minua värittämään ja piirtämään kuvia. Minä piirsin lisää ja väritin ne vaatteiksi asti ja edelleen muidenkin ihmisten väritettäviksi. Merja Lamberg WEEGEELLÄ VIETETÄÄN LEIRIKESÄÄ 2010! Kesällä 2010 käynnistyy WeeGeen leiritoiminta 7-10-vuotiaille lapsille. Leireillä puuhataan, leikitään ja liikutaan kaikissa Näyttelykeskuksen museoissa sekä Galleria Aarnissa ja Espoon kuvataidekoulussa. WeeGeen kesäleirit ovat löytöretkiä eri aikakausiin ja paikkoihin. Lisätietoa museoiden nettisivuilla vuoden 2010 alussa. Lähde seikkailuun! 17
Työni on TEKSTI NANA SALIN KUVA JUSSI AALTO Nykytanssin huippukoreografi Kenneth Kvarnström tunnetaan ehkä parhaiten teoksestaan no-no vuodelta 1996. Hän on toiminut myös Tukholman Dansens Husin johtajana ja Helsingin juhlaviikkojen tanssiohjelmiston taiteellisena neuvonantajana. Tavatessamme Kvarnström ei käyttäydy kuin tanssitaiteen supertähti, vaan on enemmänkin nöyrän kiitollinen saamiinsa haasteisiin tanssin saralla. Loppukesän visiitti EMMAan on herran ensimmäinen ja hän on otettu näkemästään. Kvarnströmin EMMAn vierailun sykäyksenä on toiminut Tanssintekijän reitti, jonka johdosta hän saa tutustua lähemmin osaan Pitäisi olla selviö, että taide kuuluu jokapäiväiseen elämään. Saastamoisen säätiön taidekokoelman töistä. Tarkoitus on selvittää, mitä nähty saa koreografin ja tanssijan ajattelemaan, onko nykytanssilla ja kuvataiteella yhtymäkohtia? Nykytanssin katselemiseen Kvarnström suosittelee heittäytymistä sydämellään, ja mieleeni tulevat Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssin sanat: Vain sydämellä näkee hyvin. Tästä on paljolti kyse myös nykytaiteessa. Kvarnströmin sanoin pitäisi uskaltaa olla ymmärtämättä kaikkea ja luottaa vaistoihin sekä elämykseen. Reitille valitsemani Jari Juvosen marmoripöytä ei sydämen sykkeestään huolimatta entistä tanssijaa sykähdytä. Tanssijalle kiihtyvä syke kertoo toteuttamisen raskaudesta, jonka haluaa unohtaa tanssiessaan. Sitä vastoin Antony Gormleyn valurautaiset hahmot innostavat Kvarnströmiä. Eniten puhuttelevat yhtymäkohdat teoksissa: vaikuttaminen alitajuntaan ja maagisuus. Kennethille käy niin kuin monelle muullekin EMMAn ensikertalaiselle, nähtävää on paljon ja siksi on tultava uudestaan, katsomaan paremmin ja rauhassa. EMMAn on täynnä tanssia, draamaa ja musiikkia 2010 Keväällä 2010 yleisölle on tarjolla muun assa taiteilija-tanssija Sanna Karlsson-Su- mutisnan performansseja ja työpajoja sekä Mikko Kallisen koreografiapeliin pohjautuvia työpajoja. Draamaa Koiran ja Suden välissä -näyttelyyn tuovat Metropolian opis- kelijat SIVUSILMIN-esityksillä. Rakastu EMMAan -tapahtumassa saadaan nauttia Tapiola Sinfoniettan korkeatasoisista musiikkituokioista kuvataiteen keskellä. Lisää: www.emma.museum/oheisohjelmisto Saastamoisen säätiön taidekokoelmaan on ilmestynyt syksyllä 2009 kaksi uutta Oikotietä: Konservaattorin ja Tanssintekijän reitit. Uusilla reiteillä seuranasi muun muassa nykytanssin tähtikoreografi Kenneth Kvarnström ja konservaattori Jan Förster. 18
TEKSTI LIISA SMEDS ANTONIO DA CUDAN Luonnos avaruudessa Talvisena iltapäivänä 17.11.1980 juhlallinen joukko seisoi Tapiolan keskusaltaan kupeella taiteilija Antonio da Cudanin (vuoteen 1975 asti Obletter, s. 1940) veistoksen, Luonnos avaruudessa, paljastustilaisuudessa. Edustettuina olivat mm. hankkeen alulle panneet tapiolalaiset yritykset (Tapiola 72 ry), Espoon kaupunki, Asuntosäätiö ja lukuisa joukko innokkaita kaupunkilaisia. Tapiola 72 yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Santala luovutti veistoksen ja paljastuspuheen piti Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Erik Olander. Lopuksi veistoksen päältä vedettiin Marimekon lahjoittama Jokapoika-kangas. Tapiolan rakentaneen Asuntosäätiön 20- vuotisjuhlien yhteydessä 1971 virisi tapiolalaisten yritysten keskuudessa ajatus järjestää kilpailu Tapiolaa ilmentävän veistoksen aikaansaamiseksi keskustan alueelle. Hankkeeseen lähti mukaan seitsemän yritystä: Tapiolan Lämpö Oy, Tapiolan Sähkölaitos Oy, Insinööritoimisto Viatek, Insinööritoimisto Erkki Juva Ky, Sähköteknillinen Insinööritoimisto Oy, Lämpöteknillinen Insinööritoimisto Oy, ja Monikko Oy. Kilpailutoimikunta kutsui palkintolautakunnan jäseniksi varatuomari Heikki von Hertzenin (puh.joht.), professori Aarne Ervin, dipl.ins. Erkki Juvan, dipl.ins. Veikko Santalan ja rakennusneuvos Viljo Suvannon. Suomen kuvanveistäjäliitto nimesi edustajikseen Tapio Junnon ja Armas Tirrosen. Suomen oloissa merkittävä veistoskilpailu julkistettiin heinäkuussa 1972. Samoihin aikoihin italialainen Antonio da Cudan oli tullut opiskelemaan kuvanveistoa Suomen Taideakatemian kouluun. Hänen vuosikurssinsa sai tehtäväksi osallistua Tapiolan veistoskilpailuun. Kilpailu herätti laajaa kiinnostusta ja 91 ehdotusta saapui määräajassa perille. Palkintolautakunta piti yksimielisesti da Cudanin ehdotusta Luonnos avaruudessa parhaiten ratkaistuna. Tilanne muuttui hankalaksi, kun nimimerkkikuoria avattaessa kävi ilmi, että luonnoksen oli tehnyt Italian kansalainen. Kilpailussa käytettyjen Suomen Taiteilijaseuran yleisten kilpailusääntöjen mukaan voittajan tuli olla Suomen kansalainen. Pitkän pohdinnan jälkeen palkintolautakunta päätti kokouksessaan 13.12.1972 jättää jakamatta I palkinnon ja sen sijaan jakaa kolme II palkintoa: Mauno Kivioja, Arktinen aurinko, Liisa Ruusuvaara, Pisarointia ja Taisto Martiskainen, Toteutunut ajatus. Kunniamaininnan sai mm. Heikki Konttisen veistos Morsian. Lisäksi palkintolautakunta suositteli Antonio da Cudanin ehdotuksen toteuttamista. Myös palkintorahat jaettiin II palkinnon saaneiden kesken. Ratkaisusta kirjoitettiin kipakasti päivän lehdissä ja päätöstä kummasteltiin myös mm. Italian kulttuuri-instituutissa. Da Cudan oli tarkistanut etukäteen voiko hän osallistua kilpailuun, mutta oletettavasti sellaiselta henkilöltä, joka ei ollut tiennyt sääntöjen tarkasta sisällöstä. Päätöstä veistoksen toteuttamisesta, taiteilija sai odottaa monta vuotta. Nuo pitkät vuodet hän asui Espoon Pakankylässä ja teki elääkseen maataloustöitä ja opetti työväen- opistossa. Vasta elokuussa 1976 tehtiin taiteilijan kanssa sopimus veistoksen toteuttamisesta. Sitä ennen häneltä edellytettiin mm. Suomen kansalaisuuden hakemista. Työskentelytilaksi järjestyi Myrskylässä sijaitseva Lennart Segerstrålen entinen ateljee, jonka pihapiiristä löytyi myös veistoksen mallin muovailuun tarvittava savi. Veistoksen muotit kuljetettiin kesällä 1979 Myrskylästä Lapinlahden taidevalimoon, missä taiteilija itse valoi veistoksen. Veistos jouduttiin 2008 siirtämään alkuperäiseltä paikaltaan Sokos Hotel Tapiola Gardenin laajennushankkeen vuoksi ja sijoitettiin tammikuussa 2009 läheiselle nurmikentälle. Nyt sitä pääsee helposti tutkimaan joka suunnasta ja kannattaakin mennä katsomaan läheltä, sillä sen kylkeen kätkeytyy taiteilijan äidinkielellään (retoromania), kirjoittama aforismi sekä hänen Leo-poikansa kädenjälki. 19
Silmälläpito, kollaasi, 2008. Kevytmielinen, kollaasi, 2008. Ulla Jokisalo ja valokuvan punctum Kuvataiteilija Ulla Jokisalo. Helteisen kesäpäivän puheet kuvataiteilija Ulla Jokisalon kanssa tiivistyvät hänelle läheisimpään valokuvateoreetikkoon, kirjallisuudentutkija Roland Barthesiin. Barthes loi käsitteen valokuvan punctum, joka on pistos, pieni reikä, pie- ni täplä, naarmu ja tarkoittaa myös nopanheittoa. Valokuvan punctum on se sattuma, joka pistää minua (mutta myös ruhjoo ja kirvelee sisälläni). (La chambre clair 1980). Barthes on myös todennut, että sama vuosisata keksi historian ja valokuvauksen. - Kun on vuosien varrella katsellut teoksiasi, kaikki tuntuu tunnistettavalta, yhtenäiseltäkin, viime vuosina on ollut aistivinaan keveyden ja ilon sävyjä, onko koko tuotantosi yhtä samaa teosta? kysyn Ulla Jokisalolta. Hän sanoo näkevänsä tuotannossaan toisistaan erillisiä, mutta toisiaan johdonmukaisesti seuraavia kausia. Teoksesta toiseen näyttäisi juoksevan yhtenäinen punainen lanka. Joten ilmeisesti samaan haavakohtaan pistelen edelleenkin! sanoo Jokisalo ja naurahtaa jotenkin vakavasti. Hänen kuvansa saavat aikaan intiimiyden tunteen ja samalla koskettavat monia. Jokisalo sanoo, että tähän tuttuuden tunteeseen vaikuttavat myös hänen töissään käyttämänsä vanhat valokuvat, koska saman aikakauden kuvissa on aina jotain samankaltaista. Vanhoissa perhevalokuvissa toistuvat tietyt poseeraukset ja rituaalit. Niiden liikuttavuus syntyy vakavuudesta, jolla kuvatuksi tulemiseen on suhtauduttu. Vie- lä omassakin lapsuudessani valokuvaaminen oli jotain erityistä. Jopa pyhää. Jokisalo (s.1955) kertoo EMMAn pysyvän kokoelman ripustuksessa olevien teostensa Varjokuva, Rajat ja Kiintymys (1997) lähtökohtana olleen vanhat albumikuvat äitinsä lapsuudesta vuosilta 1938 1947. Olin jo aivan pienestä selaillut äitini valokuva-albumeja ja niitä katsellessani eläytynyt voimakkaasti hänen varhaiskokemuksiinsa, orpouteen ja erillisyyden tunteisiin. Häneltä kuulemiini, mutta tietysti suuremmalta osin itse kuvittelemiini! Nuo valokuvat olivat ikään kuin syöpyneet myös osaksi omaa minäkäsitystäni. Myöhemmin aloin katsella näitä kuvia uudestaan, nyt sillä silmällä, mitä ne kertoisivat minun omasta taustastani. Näin syntyi näyttely kokonaisuus Varjokuvia 1997. Kevytmielinen Lopulliset teoksensa Jokisalo toteuttaa sekatekniikalla. Hän jäljentää valokuvaamalla vanhoja kuvia, tekee niistä uudet, suuremmat valokuvavedokset, joita leikkelee ja käsittelee eri tavoin. Hän saattaa myös yhdistää kuviin silhuettileikkauksia, neuloja, lankoja ja saksia. Viime vuosina myös kirjonnasta on tullut yhä keskeisempi osa hänen työskentelyään. Myös kuvamateriaali teoksiin voi löytyä, melkein mistä tahansa, kunhan se koskettaa tekijää jossain mielessä. Kevytmielinen -teos (2008) inspiroitui pienen ompelijattaren ku- 20
Varjokuva, kollaasi, 1997. Nimetön, valokuva sarjasta Olemus 1986, Rajat, kollaasi, 1997. pigmenttivedos 2009. TEKSTI PÄIVI KARTTUNEN KUVAT ULLA JOKISALO JA ARI KARTTUNEN vasta, jonka löysin vanhasta käsityöoppaasta. Reprosin sen ja tein siitä uuden vedoksen, jonka sitten leikkasin uuteen hahmoon. Perhosten kuvat teokseen valokuvasin perhoskokoelmasta, jonka olin saanut ystävältäni. Näistä aineksista syntyi lopulta kollaasi, jonka tärkeitä osia ovat myös silmäneulat ja langat kuten niin usein teoksissani. Ulla Jokisalon käyttämät työvälineet, neulat ja sakset sekä käsityömäiset tekniikat juontavat juurensa hänen lapsuuteensa, erityisesti hänen äitinsä työskentelyyn ompelijana. Äitini puoleisessa suvussa on perinteisesti oltu käsityöläisiä. Samaa verta virtaa minussakin. Taideteollisen korkeakoulun valokuvausopinnot Jokisalo aloitti 1977 ja kertoo paneutuneensa liki maanisesti valokuvaamiseen. Hän kuvasi kaikkialla, kaikkea mahdollista ja kuten tapana tuolloin oli, mustavalkofilmille. Jokisalo tuntee edelleenkin olevansa sydämeltään amatöörikuvaaja, joka havainnoi ympäristöään napatakseen jonkin erityisen tilanteen. Oikein nolottaakin joskus, kun en saa silmiäni irti itselleni tuntemattomasta, mutta kiinnostavan näköisestä ihmisestä. Olen luonteeltani häpeämätön sivustatarkkailija. Juuri nyt hän sanoo innostuneensa uudestaan perusvalokuvaamisesta ja kertoo, että digitaalinen tekniikka on osoittautunut hänelle hyväksi vaihtoehdoksi. Valokuvakoulutus antaa vankan pohjan Jokisalon taiteilijan työlle, vaikka hän pitää itseään kuitenkin enemmän kuvataiteilijana kuin oikeaoppisena valokuvaajana. Jokisalon mielestä valokuvalla on aina tarina kerrottavanaan. Yksilöpsykologiset näkökulmat todellisuuteen kiinnostavat häntä. Erityisesti mielikuva yhden ihmisen elämäntarinasta saa minut tekemään kuviani. Olen tullut keränneeksi negatiivikansioihini pieniä kohtalonhetkiä jo 30 vuoden ajalta, eräänlaisen ihmisgallerian. Jokisalo sanoo rakastavansa näitä valokuvaihmisiään, onpa hän sitten tallettanut heidät filmilleen Tbilisissä, Pietarissa, Pekingissä tai Pohjanmaalla. Näkevä korva Katselemme Jokisalon varhaista valokuvaa, jossa on korva ja korvassa lasikuula. Puhe kääntyy surrealismiin, jonka Ulla Jokisalo tunnistaa kuvataiteessa eräänlaiseksi henkiseksi kodikseen. Hänelle läheisimpiä taiteilijoita voisi myös luonnehtia surrealismin traditiosta käsin. Tärkeäksi hän mainitsee Meret Oppenheimin (1913 1985). Tänä kesänä Pariisissa näin yllättäen ensimmäistä kertaa hänen teoksensa Steinfrau vuodelta 1938 ja olin mykistynyt. Miten hienovarainen teos onkaan! Yksikään painokuva ei tavoita alkuperäisen taideteoksen koskettavuutta! Myös surrealisteilta tuttu ajatus kuvan automaattisesta esiintulosta on Jokisalolle yhä tärkeämpi. Tällä hän tarkoittaa pyrkimystään luottaa työssään yhä enemmän intuitioon ja kuvan vapaaehtoiseen näkyväksi tulemiseen. Mitä vähemmän etukäteistä suunnittelua ja ideointia, sen parempi. Ja tähän pyrkimykseen liittyy parhaimmillaan myös tunne siitä, että tekeillä oleva kuva ottaa aina jossain vaiheessa ohjat ja vie mukanaan. Työllä on oma tahtonsa, jota taiteilijan on lopultakin noudatettava. Muuten tulee sekundaa, sanoo Jokisalo ja loiventaa hiukan: mutta totta kai kuva tulee myös tekemällä, pitää vain itsepintaisesti luottaa omaan tunteeseensa. Palaamme korva-kuvaan. Omassa tuotannossani tällainen surrealistinen kuva voisi olla tämä aikanaan nimettömäksi jäänyt Olemus -sarjan mustavalkokuva, jolle nyt voisin antaa nimeksi Näkevä korva. Se on vuodelta 1986, mutta jotenkin se vaan jatkaa läsnä olevana elämäänsä minun kuvastossani. Mihinkäs sitä omasta elämästään pääsisi! Samanlaista virtausta tapahtuu Jokisalon kuvastossa muutenkin. Toukokuussa taiteilijaprofessuurikautensa lopettanut Jokisalo elää hyvää luomisvaihetta. Vuoden aikana olemme nähneet uusia teoksia muun muassa Ateneumin Kalevalanäyttelyssä ja Valokuvataiteen museon 40- vuotisjuhlanäyttelyssä. Kaikkein onnellisimmillani olen aloittaessani uutta työtä. Kun melkein mikä tahansa on vielä mahdollista ja kuvalliset näyt alkavat täyttää mieltä, sanoo Ulla Jokisalo. Parhaat työt vielä odottavat tulemistaan. Aloitan taas alusta. 21
Tapiola Sinfonietta Espoo Töissä EMMA ssa Valitse omasi syksyn konserttitarjonnasta: Perjantai-iltojen konsertit Lasten- ja perhekonsertit Iltapäiväkonsertit Kamarimusiikkikonsertit KEVÄÄN KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ 9.11.2009-8.1.2010 Tutustu konserttiohjelmiin ja esiintyjiin osoitteessa www.tapiolasinfonietta.fi 2 0 0 9 2 0 1 0 Liput Lippupisteestä ja tuntia ennen konserttia ovelta: 6-20 Lippupisteen palv.maksu alk. 1,50 /lippu Kuka olet? Hans-Peter Schütt, opas. Mitä teet? Opastan ja pidän työpajoja. Kun näyttely vaihtuu, keräämme oppaiden kanssa erilaisista lähteistä tietoa mm. henkilö- ja taidehistoriasta. Etsimme myös anekdootteja, joilla kyseistä taidetta voi tuoda lähemmäs yleisöä. Lisäksi käymme tutustumassa muissa kohteissa, taiteilijakodeissa ja ateljeissa. Niissä näkee miten muut toimivat ja pääsee itsekin lähemmäs kulloistakin aihetta. Työpajojen, kuten opastustenkin ja siten myös työn, luonne vaihtelee sen mukaan, ovatko osallistujat 5- vai 80-vuotiaita. Pajoissa työhöni liittyy paljon myös käytännön järjestelyjä materiaalien ja tilan kanssa. Työpajoissa on hienoa nähdä, miten taiteen näkeminen ruokkii välittömästi omaa tekemistä. Miten sinusta tuli opas? Koulutukseltani olen kuvaamataidon opettaja. Olen tehnyt samanlaisia hommia mm. Voipaalan lastenkulttuurikeskuksessa ja kuvataidekouluissa. EMMAan otin yhteyttä, kun museo haki valvojia. Koulutukseni takia minua pyydettiin kuitenkin oppaaksi. Teen myös itse aktiivisesti omaa taidetta. Parasta työssäsi? Minun ja yleisön intressien kohtaaminen. Saan jakaa tietoa ja kokemuksia itseäni kiinnostavasta aiheesta muille. Välillä sen oikein konkreettisesti huomaa, kun museo vieras kokee ahaa-elämyksen. Normaalin työn lisäksi kirsikoita kakun päällä ovat erilaiset projektit, kuten viime kesän ikä ihmisgraffiti ja tapahtumat. Mielenkiintoisinta EMMAssa? Vaihtuvien näyttelyiden ja Saastamoisen kokoelman vuoropuhelu. Kokoelma on itsessäänkin todella kattava läpileikkaus suomalaista modernismia ja nykytaidetta ulkomaisilla mausteilla.