Eurooppalainen korkeakoulutusalue vuonna 2015: Bolognan prosessin eteneminen Korkeakoulutuksen Bolognan prosessin ministerikokouksen yhteydessä Jerevanissa julkaistava raportti tarkastelee monipuolisesti prosessin etenemistä ja nykytilaa. Raportissa vertaillaan tutkintorakenteiden, laadunvarmistuksen, sosiaalisen ulottuvuuden, elinikäisen oppimisen, työllistymisen ja kansainvälisyyden etenemistä kaikissa Bolognan prosessiin kuuluvissa 47 maassa. Raportti hyödyntää vuoden 2014 alkupuolella kerättyä aineistoa ajanjaksolta 2012 2014 ollen jatkumoa vuonna 2012 julkaistulle raportille. Eurooppalaiset korkeakoulut ovat raportin mukaan kehittyneet merkittävästi kohti yhtenäisempiä tutkintorakenteita, mutta eroja maiden välillä löytyy edelleen. Kansainvälisyyttä ei ole kaikkialla onnistuttu sitomaan osaksi käytäntöjä ja monissa maissa opiskelijat kohtaavat esteitä yrittäessään saada ulkomailla suoritettuja opintoja hyväksytyksi toisessa maassa. Talouskriisin vuoksi korkeakoulutettujen työllisyysnäkymät ovat heikentyneet selvästi vuodesta 2008 ja työttömyys on kasvanut merkittävästi suhteessa alempiin koulutusasteisiin. Matalammin koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat edelleen harvemmin korkeakouluopintojen pariin. Suomessa koulutustaustan periytyminen on kuitenkin verrattain heikompaa kuin muualla. Bolognan prosessiin kuuluvien maiden välillä on edelleen merkittäviä eroja tutkintorakenteissa, vaikka ne ovatkin prosessin aikana kehittyneet yhtenäisemmiksi (ks. liite 1). Ylemmälle korkeakouluasteelle jatkavien osuus vaihtelee suuresti maittain jääden osassa maita alle neljäsosan, kun taas osassa maita kolme neljäsosaa opiskelijoista suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Yleinen trendi on, että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet jatkavat maisteriopintoihin entistä harvemmin. Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen on edelleen verrattain suosittua. Maihin, joissa ainoastaan alle neljäsosa opiskelijoista jatkaa vuoden sisällä alemman korkeakoulututkinnon suorittamisesta maisteriopintoihin lukeutuvat mm. Iso-Britannia ja Norja. Tohtorivaiheen jatko-opiskelijoita on lukumäärällisesti eniten Saksassa, Itävallassa, Suomessa ja Luxemburgissa (6-7 %). Siltaopintojen vaatiminen siirryttäessä ammatillisesti suuntautuneesta alemmasta korkeakoulututkinnosta maisteriopintoihin sekä siirryttäessä opiskelualalta toiselle on varsin yleistä. Erilaiset yhteistyörakenteet erityyppisten korkeakoulujen välillä ovat kuitenkin lisääntyneet. Korkeakoulututkintoihin vaadittavat opintopistemäärät vaihtelevat edelleen eri maiden välillä. Puolessa alueen maista akateemiset ja ammatillisesti suuntautuneet alemmat korkeakoulututkinnot ovat erimittaisia ja strukturoitu toisistaan eroavasti. Suomen kaltainen malli, jossa ammattikorkeakoulututkinto (210/240 opintopistettä) on pidempi kuin yliopiston kandidaatin tutkinto (180 opintopistettä), on yleinen myös Tanskassa, Virossa, Unkarissa, Latviassa ja Hollannissa. Myös ylemmissä korkeakoulututkinnoissa esiintyy variaatiota vaadittujen opintopistemäärien suhteen. Tasa-arvon toteutuminen korkeakoulutukseen hakeutumisessa Yksi Bolognan prosessin keskeisistä periaatteista on, että opiskelijoiden taustalla ei pitäisi olla vaikutusta korkeakoulutukseen osallistumiselle. Raportin mukaan tavoite on vielä kaukana toteutumisestaan, eikä riittäviä keinoja epätasa-arvoisuuden vähentämiseksi ole onnistuttu kehittämään. Vanhempien koulutustaustan vaikutus on edelleen vahva ja kaikissa Bolognan prosessiin kuuluvissa maissa matalammin koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat harvemmin korkeakouluopintojen pariin. Matalan
koulutustason perheistä tulevat opiskelijat myös aloittavat opintonsa vanhempina, ja on todennäköisempää että he opiskelevat ammatillisesti orientoituneissa korkeakouluissa kuin yliopistoissa. Suomi ja Slovenia lukeutuvat raportissa maihin, joissa koulutustaustan periytyminen on muita vähäisempää. Yleisintä periytyvyys on Bulgariassa, Romaniassa ja Luxemburgissa. Naiset ovat yliedustettuina opiskelijoiden joukossa melkein jokaisessa maassa, mutta suurimmat epätasapainot erottuvat eri opintoalojen välillä. Perinteisesti naisvaltaisilla sosiaalialoilla miehet ovat aliedustettuina, ja naisia puolestaan ei hakeudu opiskelijoiksi tekniikan alalle. Raportin mukaan maahanmuuttajataustaisuus korreloi negatiivisesti korkeakoulutukseen osallistumisen kanssa. Opiskelijavalinnat, suoritettujen tutkintojen määrät ja lukukausimaksut 70 prosenttia alueen koulutusjärjestelmistä perustuu malliin, jossa opiskelijat valitaan joko aikaisempien opintosuoritusten tai pääsykokeen perusteella. Joissain maissa on keskitettyjä pääsykokeita, jotka kaikkien opiskelijoiden tulee läpäistä, kun taas esimerkiksi Suomessa pääsykokeesta päättävät korkeakoulut itsenäisesti. Erityisvaatimuksia käytetään yleisimmin lääketieteissä, arkkitehtuurissa, taiteissa, musiikissa ja urheilussa. Välivuosia pitävien opiskelijoiden määrä on suurin Ruotsissa (47,2 %), Suomessa (39,1 %), Norjassa (39 %), Tanskassa (29,7 %) ja Itävallassa (21 %). Sloveniassa, Maltalla ja Ranskassa vain viisi prosenttia opiskelijoista pitää välivuosia. Edelliseen raporttiin verrattuna vähentymistä välivuotta pitävien määrässä on tapahtunut Ruotsissa, Irlannissa ja Maltalla, kun taas Suomessa ja Puolassa välivuosia pitävien määrä on kasvanut jopa kymmenellä prosentilla. Raportissa todetaan, että Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin korkeat välivuosiluvut heijastelevat selkeää kulttuurisidonnaista käytäntöä, jossa välivuoden pitäminen näyttäisi olevan yleinen sosiaalinen normi. Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa 11 12 prosenttia opiskelijoista suorittaa korkeakoulututkinnon olleessaan yli kolmekymmentävuotiaita. Puolessa maita yli kolmekymmenvuotiaista opiskelijoista suurin osa on naisia, ja trendi näkyy erityisen selkeästi Pohjoismaissa ja Baltiassa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrät ovat olleet hienoisessa kasvussa. Nuoremmat ikäluokat suorittavat vanhempia enemmän tutkintoja lähes kaikissa alueen maissa. Ainoastaan Suomessa, sekä hieman vähemmässä määrin Islannissa, Espanjassa, Sveitsissä ja Iso-Britanniassa, 35 44-vuotiailla on 25 34-vuotiaisiin verrattuna enemmän korkeakoulututkintoja. Vaikka korkeakoulutukseen osallistuvien määrät ovatkin nousussa, yhä harvemmat opiskelijat saavat tutkintonsa valmiiksi. Läpäisyaste vaihtelee 48 88 prosentin välillä. Opintojen keskeyttämiseen ja pudokkaiden osuuteen vaikuttavat useat tekijät henkilökohtaisista yleisimpiin. Suurimmassa putoamisriskissä ovat ensimmäisen vuoden opiskelijat. Maissa, joissa opiskelijavalintojen selektiivisyys on suurempaa, opiskelijat yleensä myös valmistuvat varmemmin kuin maissa, joissa kaikille taataan avoin väylä korkeakouluihin. Suomessa kolme neljästä korkeakoulun aloittaneesta myös suorittaa korkeakoulututkinnon. Lukukausimaksuja ei peritä ensimmäisen syklin opiskelijoilta ollenkaan seitsemässä alueen maassa: Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Kyproksella, Kreikassa, Turkissa ja Isossa Britanniassa Skotlannin alueella. Kreikkaa ja Kyprosta lukuun ottamatta tämä koskee myös maisteriopintoja. Saksassa peritään rekisteröintimaksuja, mutta kaikki osavaltiot ovat äskettäin lakkauttaneet korkeakoulutuksen lukukausimaksut. Useissa maissa osa opiskelijoista maksaa lukukausimaksuja, osan taas ei. Yleisesti ottaen alemman korkeakouluasteen opiskelijat saavat enemmän rahallista tukea kuin toisen asteen.
Työllisyysnäkymät heikentyneet Korkeakoulutus vähentää edelleen todennäköisyyttä päätyä työttömäksi. Talouskriisin vuoksi korkeakoulutettujen työllisyysnäkymät ovat kuitenkin heikentyneet selvästi vuodesta 2008 ja työttömyys on kasvanut merkittävästi suhteessa alempiin koulutusasteisiin. Kolmasosassa maita korkea-asteelta valmistuneilla ei ole enää kaikkein suojatuinta asemaa työmarkkinoilla. Yli puolessa Bolognan prosessin piiriin kuuluvassa maassa korkeasti koulutettujen nuorten työttömyys on kasvanut enemmän kuin kymmenen prosenttia vuodessa. Pahiten ovat kärsineet Kypros, Kreikka ja Espanja. Poikkeuksen tekee Saksa, jossa korkeasti koulutettujen työttömyys on jopa parantunut vuoteen 2008 verrattuna. Miehillä korkea koulutus suojaa työttömyydeltä paremmin kuin naisilla ja lähes kaikkialla korkeasti koulutetut miehet työllistyvät paremmin kuin matalasti koulutetut. Korkeasti koulutettujen palkat ovat edelleen paremmat kuin matalammin koulutetuilla, vaikka yleinen palkkataso on joko pysynyt samana tai laskenut talouskriisin aikana. Korkeimmat palkkaerot korkeasti ja matalasti koulutettujen välillä ovat Saksassa, Armeniassa, Sveitsissä, Luxemburgissa ja Itävallassa, matalimmat puolestaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Työttömyyden lisäksi tehtäviinsä ylipätevien osuus on lisääntynyt merkittävästi ja yhä useampi työllistyy alempiin tehtäviin kuin mihin tutkinto antaisi edellytykset. Valmius ottaa vastaan matalamman vaativuustason tehtäviä on suurinta työttömyydestä pahiten kärsivissä Etelä-Euroopan maissa. Suomessa naiset päätyvät miehiä useammin koulutustaan vastaamattomiin töihin. Liikkuvuus, laadunvarmistus ja elinikäinen oppiminen Opiskelijoiden liikkuvuus on hieman lisääntynyt vuodesta 2012, mutta koskettaa edelleen vähemmistöä opiskelijoista. Monissa maissa opiskelijat kohtaavat esteitä yrittäessään saada ulkomailla suoritettuja opintoja hyväksytyksi toisessa maassa. Kansainvälistymisen aste ja liikkuvuus vaihtelevat merkittävästi maiden välillä. Useimmat maat tukevat kansainvälistymistä ajatuksena, mutta konkreettisuus ja kattavat strategiat puuttuvat. Kansainvälisyyskehitystä hidastavat myös rahoituksen puute sekä joustamattomat kansalliset rakenteet esimerkiksi ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksymisen suhteen. Ulkoinen laadunvarmistus on kehittynyt merkittävästi Bolognan prosessin aikana. Korkeakouluilla on aiempaa enemmän käytössään strategioita laadunvarmistuksen kehittämiseksi. Opiskelijoiden osallistumisessa laadunvarmistuksen mekanismeihin on vielä parantamisen varaa. Laadunvarmistuksen tulosten julkistaminen, vaikka ne olisivat negatiivisiakin, on yleistynyt. Elinikäinen oppiminen on useimmissa alueen maissa tunnustettu korkeakouluille kuuluvaksi tärkeäksi tehtäväksi. Toisaalta elinikäisen oppimisen käsitteen ja sen piiriin luettavan koulutuksen määrittely on jäänyt puutteelliseksi. Elinikäisen oppimisen rahoitus on fragmentoitunutta, mutta suurin osa rahoituksesta tulee yleisestä julkisen puolen koulutusbudjetista. Lisäksi on lisärahoitusta yksityisiltä tahoilta aina opiskelijoista liike-elämään. Ainoastaan kahdeksalla maalla on erillinen julkisista varoista rahoitettu budjetti elinikäiseen oppimiseen, ja niissäkin vain osittain. Yksityiset kontribuutiot eivät muodosta enemmistöä yhdessäkään systeemissä. Linkki raporttiin: https://webgate.ec.europa.eu/fpfis/mwikis/eurydice/index.php/publications:the_european_higher_educa tion_area_in_2015:_bologna_process_implementation_report
LIITE 1: Kuvat Kuva 2.3: Koulutusohjelmiin kirjautuneiden opiskelijoiden jakautuminen Bolognan prosessin kolmivaiheisen rakenteen mukaan (2011/12) lyhyet ohjelmat (vähemmän kuin kolme vuotta) Kandidaatti Maisteri Pitkät ohjelmat (enemmän kuin neljä vuotta) Tohtori Muut ohjelmat (Bolognan prosessin ulkopuolella) Kuva 2.4: Osuus alemman korkeakoulutuksen ohjelmista vaaditun opintopistemäärän (ECTS) mukaan 2013 2014 (180, 210, 240 tai muu opintopistemäärä) 180 ECTS 210 ECTS 240 ECTS Muu
2.5: Osuus ylemmän korkeakoulutuksen ohjelmista vaaditun opintopistemäärän (ECTS) mukaan 2013 2014 (60 75, 90, 120 tai muu opintopistemäärä) 120 ECTS 90 ECTS 60-75 ECTS Other