Vetouistelun D, E ja F (Osa D: Kalusto ja sen käyttö)

Vetouistelun D, E ja F (Osa D: Kalusto ja sen käyttö) Alkusanat Tuumailin tehdä pienen juttusarjan siitä leipälajista, jonka parista näinä päivinä suurin osa niistä pienistä relaksoitumisen hetkistä meidän perheessä ammennetaan. En aio kertoa perusteita siitä, miten vetouistelu tapahtuu, miten saa paljon pieniä kaloja, vähän isoja kaloja tai millaista kalustoa pitää välttämättä hankkia päästäkseen uistelemaan. Nuo asiat saa joku muu kirjoittaa osissa A, B ja C. Kerron perstuntumalta niistä taskuun jääneistä Tärpeistä, joita tämä vuosittainen monen sadan tunnin tyhjäkäynnin ja takiloiden kuuntelu on taskuun tuottanut. Useat näistä Tärpeistä on keksitty yrityksen ja erehdyksen kautta, osa varastettu suoraan oikeilta kalamiehiltä ja jos tuleva tarina joltakulta säästää muutaman siimasopan tai menetetyn kalan tai muulla tavoin parantaa jonkun kokemusta kalastuksen parissa, on juttusarja tehnyt tarkoituksensa. Korostan, että uistelussa voi tehdä samoja asioita monella eri tavalla ja jokaiseen veneeseen ja jokaiselle kalamiehelle kehittyy ajan kanssa omat tavat ja järjestykset. Kokeilemalla rohkeasti eri juttuja uisteluveneessä (jossa siis todellakin on aikaa kokeilla), löytyy ne omat pikku niksit joka toimintoon. Toiseksi nostan esiin, että kirjoittaja ei ole mikään vetouistelukisoissa suurta menestystä saavuttanut suurmestari, eikä suuri ja kunnioitettu kalastusopas, vaan paremminkin tällainen tavallinen puuhastelija ja mökkikalastelija, jolta on harrastus lähtenyt enenevissä määrin lapasesta. Nämä kokemukset ja vinkit perustuvat pääasiassa isoilla kelkoilla ja kahdella käsiveivitakilalla kalastamiseen. Tulen myös kirjoittamaan asioista, joista oikeat kalamiehet normaalisti vaikenevat ja salaisuuksista, joita kateuksissaan yleensä suojelevat hautaan asti. Me Helmi Tärpissä emme usko siihen, että joku syö meidän kalat jos kerromme ulkopuolisille kalavinkkejä. En myöskään ota mitään vastuuta siitä mitä tapahtuu jos joku näitä juttuja kokeilee tai jättää kokeilematta. Ja edelleenkin, jos joku pitää vetouistelua snobailuna, välineurheiluna ja ryöstökalastuksena tai muulla tavoin kyseenalaisena touhuna, kannattaa jättää juttu lukematta. Kalusto ja sen käyttö Suosi samaa Helpottaa, kun ei tarvitse miettiä mikä vapa sopii mihinkin vapatelineeseen ja voiko 9' vavan laittaa 1 / 10

räkkiin 6-jalkaisten sekaan reunimmaiseksi vai keskimmäiseksi vai miten se nyt oli tuon takilan laita? Hommaa tarkoituksenmukaiset, samanlaiset vavat ja tunnet helpotusta, kun voit ottaa minkä tahansa vavan karvaiseen kouraan ja tökätä sen sinne, mistä nyt sattuu vapa puuttumaan. Ehkä takilavavat voivat olla omanlaisiaan, mutta itse kun pidän takilassa välillä yhtä ja välillä kahta vapaa, voin yhtä hyvin valita minkä tahansa vavoista sinnekin. On helpompi havaita tapahtumat vieheillä, kun kaikki vavankärjet toimivat samalla tavalla. Samanlaisten kelojen käyttö ja säätäminen onnistuu vaikka kelaan katsomatta. Yhdenmukaiset lukot ja perukkeet pystyy kohmeisin sormin kiinnittämään kaikki samanlaisella sormi- tai ranneliikkeellä. Sama kaava pätee kaikessa: laukaisijat, vapatelineet, vieherasiat, jne. Lyhyydellä on väliä Normaalissa järvikalastuksessa lyhyempi vapa on parempi. On hieman helpompi selvittää keikkuvassa veneessä kärjen ympärille sotkeentunut siima 6-jalan, kuin 9-jalan vavasta. Ei kannata ostaa liian pitkiä vapoja "Jos vaikka joskus tulee lähdettyä lohta soutamaan". Eikä ehkä kannata varautua väsyttämään suuria hirviöitä ostamalla varmuuden vuoksi jalkaa pidemmät vavat. Se on kuitenkin vavan, kelan, siiman, kalamiehen, koukkujen ja ennenkaikkia tuurin yhteispeli, joka ratkaisee tuleeko kalat veneeseen vai ei. Myös siiman pituuksiin pätee tämä koodi. Välillä näkee vastaan putputtelevan pikkuveneen, jonka perässä kimaltelee neljä-viisi siimaa montakymmentä metriä perässä, että saadaan uistimet joko syvemmälle tai kauemmas veneestä, jota kalat muka pelkää. Ja kas, jotain tapahtui ja mutkasta tulikin jyrkempi kuin piti tai vene meni poikittain ja siimat meni solmuun. Ja kyllä tähän samaan sortuu välillä myös kelkkailijat tai pikkuplaanaristit. Jos pitää päästä syvälle, käytetään painoja tai isolevyisiä vaappuja ja osan kaloista saattaa vene jopa ärsyttää iskemään. Itselleni on vakiintunut sellainen kymmenisen metriä, eli kaksi veneenmittaa vapautusta plaanareissa ja viisi metriä takilassa. Velimies, joka hyvin usein kalastaa saman veneen toisella laidalla (anteeksi nyt vaan) tuntuu jostain syystä laskevan yleensä melko paljon enemmän siimaa ja sotkut ovat yleisempiä sillä puolen. Tärkeänä pidän, että siimaa on vapautettu samalla puolen kalastavista vavoista saman verran, jotta laukeava laitimmainen siima ei kerää kaikkia muita siimoja mukaansa. Mittaa kuinka paljon siimaa on ulkona, kun kelan siimaohjuri on mennyt yhden kerran edestakaisin, niin ei tarvitse tihrustaa aallokkoon katoavaa uistinta ja arpoa, että jokohan meni riittävästi. 2 / 10

Huomaa, että kun kelalta on kadonnut puolet esim. pohjatärpin seurauksena, on vapautunut matka huomattavasti lyhyempi. Plaanarikelkkojakaan ei tarvitse uittaa niin pitkällä sivuilla, kun käytetään lyhyempää vapautusta ja laukaisijat voivat olla lähempänä toisiaan. Mieluummin paksumpi Siiman kohdalla on joka vuosi nostettu paksuutta. Alkuun puolattiin keloille keväisin 0,36mm monofiilisiimaa, nyt mennään jo 0,56mm vahvuisessa. Toki sitä menee vähemmän puolalle, mutta eipä se vähene keloista läheskään niin helposti, kuin ohuempi. Koska koko setti levällään ei voi pysähtyä tai palata, maapalloon sattuessa isketään peukku puolalle ja katsotaan kumpi kestää, viehe vai siima. Yleensä siima, ja menetys on vain puolikas turpalevy tai oiennut koukku. Älä ihmeessä kiristä jarrua hampaat irvessä, vaan paina palovamman uhalla peukalolla, muuten tulee jarruremontti. Jos ei oikeasti irtoa, pitää olla puukko saatavilla ja siima kylmästi poikki, uusi lukko ja homma jatkuu. Suosittelen aukeamattomia viehelukkoja siiman päähän. On helppoja käyttää, eikä unohdu auki. Eikä kannata laittaa liian pieniä tai liian isoja vaan sopivia siihen nähden, että millaisia uistimia niihin joutuu kiinnittelemään. Lukon ja haukiuistimen väliin saa helpolla livautettua perukkeen, kun taas 9cm Merimetson uintia saattaa valmiiksi siimaan sidottu peruke hieman haitata. Itse käytän Nordic-merkkisiä ja koko on 6. Jos lukon kiinnittäminen on vaikeaa esim. vieheeseen, jonka turpalevyn juuressa on uistinrengas, kannattaa siihen pyörittää leikari jo valmiiksi eteen. Jos pienempien vaappujen uinti kärsii paksusta siimasta, tee valmiita puolentoista metrin mittaisia tapseja ohuemmasta siimasta. Lukko toiseen ja leikari toiseen päähän. Painota syvyyttä 3 / 10

Kun puhutaan isommalla selällä, syvemmän veden päällä ja esimerkiksi taimenen tai kuhan uistelusta, kokemukseni mukaan vain aniharva kaloista tulee aivan pinnasta. Toki niitäkin iltoja sattuu, kun kuha on aivan pintakalvon alla, mutta useammin pitää päästä ainakin kolmen metrin, syvyyteen. Toisin sanoen sinne, missä kalat milloinkin on. Takiloissa tapahtuu, mutta plaanarin laukaisijat eivät tutise. Sakarapaino siimaan muutama metri vieheestä ja alkaa tapahtua. Sakarapaino siksi, että se on todettu helpoimmaksi käyttää. Siima vain nykäistään kahden kumitapin väliin ja siinä roikkuu. Markkinoilla on jos vaikka mitä laukaisijalla tai solmulla tai kiepautuksella tai tapilla kiinnitettävää painoa, mutta siinä kohtaa kun viiden metrin päässä roikkuu toistakymmentä kiloa haukea, harmittaa suunnattomasti nyhrätä jotain tappia irti painosta, kun se voisi irrota pelkällä nykäisyllä. Toki parasta on jos paino on niin lähellä uistinta, haavissa niin pitkä varsi ja veneessä niin monta kalastajaa, että painoa ei tarvitse irroittaa kun kalaa haavitaan. Mutta tällöin pitää varmistua että paino ei tapa uistimen uintia. Jonkun 14cm Sepen tuurin edessä ei 20g tai 30g paino tee vielä normaalivauhdeilla ja paksuilla siimoilla mitään muuta hyödyllistä, kuin kerää siimaa pitkin tulevat roskat ennen uistinta. On ihan sama kulkeeko viehe kahdessa vai kahdessa ja puolessa metrissä. 60g lisää jo pari metriä, 80g vie vieheet 3-4m alemmas. Kaikki riippuu tietysti kaikesta: vauhti, uistimen paino, siiman paksuus ja turpalevyn koko toimivat muuttujina. Ja kun mutkassa toinen puoli pysähtyy, painot vievät siimat pohjaan. Vastaavasti, kun kaikuluotain kertoo veneen kulkevan kohti vääjäämättömästi nousevaa penkanreunaa, lisää kaasua niin painot ja uistimet nousevat lähemmäs pintaa. Itse käytän 100-120 gramman punnuksia ja määritän painon ja laukaisijan välisen siiman pituudella sen, miten syvälle painot vieheitä vetävät. Myös painotuksissa kuulee käytettävän kaiken maailman pyramidimalleja, joissa lähimpänä venettä on isoimmat painot ja pisimmällä kevyimmät. Itselläni toimii parhaiten systeemi, jossa toisella puolella koitetaan ajaa uistimia 3-5 metrissä ja toisella puolella 4-6 metrissä. Poislukien ehkä kauimmaiset uistimet jätän aivan pintaan, koska joka syvyys täytyy koittaa kalastaa. Kun jostain syvyydestä alkaa tapahtua, vaihdetaan suurin osa vieheistä kulkemaan sinne. Takilalla saa sitten säädeltyä syvyyden tarkalleen sinne, missä kaiku näyttää kalastettavaa. Kun saman puolen siimat on painotettu samalla lailla, voi minkä tahansa niistä nypätä tarvittaessa välistä pois, tarkistaa, tyhjentää tai vaihtaa uistimen ja laskea lähimmäksi takaisin kalastamaan. Muille riittää tiivistäminen ja vapojen siirtely. Täsmäuistelukuulia voi pomputtaa pohjassa ja uistimet kulkevat sivutapsissa hieman edellä. Erinomainen kuhan kalastamiseen pohjasta. Kolmen-neljän metrin syvyisessä vedessä kalastettaessa ei suotta kannata painojen kanssa kikkailla. Isompaa nokkalevyä vetoon tai tuplauistimella veturi nykimään pikkuviehe pohjan tuntumaan. 4 / 10

Takiloista ei oikeastaan ole muuta sanottavaa, kuin että jos vähänkään mietityttää, niin hommaa ne. Suurin osa kaloista tuntuu tulevan takiloilla. Ainakin, koska suurimmaksi osaksi tulee uisteltua syvemmissä vesissä. Kaikuluotain näyttää kalaparvia kuuteen-kahdeksaan metriin, niin alemmat uistimet sinne kahdeksaan ja välilaukaisijalla ylemmät kuuteen. Myös penkkojen nuohoominen käy helposti ja tuottaa hyvää tulosta. Jos uliseva vaijeri alkaa harmittaa, voi tilalle kuulemma vaihtaa paksun kuitusiiman tapaisen takilaliinan tai virittää vaijeriin roikkumaan jotain, joka ehkäisee resonointia, mutta itse henkilökohtaisesti rentoudun suunnattomasti kun saan kuunnella Yamahan tyhjäkäyntiä, jäähdytyksen merkkiveden lirinää ja takilanvaijerin ujellusta. Milläs levität? Vavat, levittäjävavat, pikkuplaanarit vai isot kelkat? No siinähän se on meidänkin kehityskaari esitettynä. Aina piti saada enemmän ja parempaa. Sitä luulee, että kalaa tulee enemmän, kun vetää perässään enemmän uistimia. Ehkä, mutta myös ongelmat ja kustannukset kasvaa. Alkuun riitti ne pari-kolme vapaa, joilla nyittiin komeita kilon haukia kotikaislikon edestä, nyt vedetään kuhaa kuudellatoista vavalla. Välillä tuntuu, että voisi vähempikin riittää. Olisi kannattanut miettiä tarkemmin, minkälaiseen kalastukseen se kalusto tulee, ja hankkia kerralla kunnolliset ja sopivat. Nyt lojuu vajan nurkassa levittäjäkeppejä ja lihalaatikoissa pikkuplaanareita. Toistakymmentä erilaista ylimääräistä vapaa nököttää telineessä vähällä käytöllä jne. Jos pikkupaatilla vedetään sellaista 4-6 vapaa, voi pikkuplaanarit tulla kyseeseen. Velimiehen kanssa todettiin, että neljää käyttää vielä sujuvasti mutta viides ja kuudes menee jo niin tolkuttomaksi kikkailuksi, että isot kelkat tuli hommattua. Ja kyllä kelkoilla vedettäessä on paljon vähemmän ollut muutenkin ongelmia. Tärpit ja uistimissa roikkuvat säälittävät pikkuahvenet huomaa helposti, sekä roskat jo siitä kun vavan kärjestä ei enää nää uistimen uintia. Voi käyttää isompia painoja ja siimojen tarkistaminen käy nopeammin. Myöskään iso aallokko ei enää ole niin suuri ongelma. Tokihan siinä tulee targakaaren, vapaputkien, plaanarikelojen, laukaisijoiden, ym. materiaalin hankintaa eteen mutta itselleen sen voi perustella siten että harrastukset maksaa. Ja vaimolle siten, että jos jättää kahtena viikonloppuna menemättä karaokebaariin niin targa on tienattu(voi lähteä sitten kalaan, kun ei kerran baariin). Mutta yksinään jos paljon kalastaa, niin ehdottomasti pikkuplaanarit. Plaanarinaruna on oltu erittäin tyytyväisiä 1.4mm tennismailan jänteeseen. Laukurit luistaa hyvin ja kestää pirusti vetoa ja kulutusta. Eikä muoviset laukaisijan klipsitkään enää kulu urille, niin kuin 5 / 10

punotulla narulla. Siinä vain tuppaa olemaan pieni muisti, eli jos löystät kelasta jarrun ja päästät irti, niin jänne pomppaa silmille ja soppa on valmis. Pienellä harjoittelulla onnistuu kyllä 100% kelkkojen laskuista ilman selkkauksia. Ainakin Jiiceen plaanarikeloilla. Levittäjäkeppejä eli säippiä eli raippoja pidetään helposti pikkuhaukien kalastukseen erikoistuneiden hifistelijöiden työkaluina matalissa lahdissa ja ruohopahkuroilla nuohotessa. Yleensä pitää olla Silver Hafkki tai jopa Sharkki tai joku muu isokallis vene isolla moottorilla, että voi olla rosterista väännetyt tukevat koukkutelineet nokassa ja kaksi heppua huitomassa kuuden metrin vavoilla nokassa yhden rullatessa urakkanupilla kahdeksikkoa kaislikon keskellä. Näinhän ei tarvitse olla. Kalat kun ei kattele millä vedetään, vaan mitä vedetään ja missä. Levittäjäkepit käy kyllä normaalillekin kansalaiselle ihan tavalliseen uisteluun. Ja myös syvempään veteen. Painoja vaan siimaan ja ne toimivat ihan yhtä hyvin kuin plaanarit. Leveyttä ei vaan saa yhtä paljon, mutta sekä veneen, että kalujen käsiteltävyys on huippuluokkaa. Myös tätä tuli harrastettua ja kalojakin saatiin. Toki kuuden metrin vavalla kun taltuttaa kuuden kilon haukea, niin saattaa tulla jopa hiki. Levittäjiin kannattaa hommata riittävän isot kelat riittävän isoilla kammilla ja riittävän hyvillä jarruilla sekä riittävän paksut siimat. Tulihan sekin todettua taas kun piti joku kompromissi tehdä, että kuustonninen ei ole kovin hyvä pitkään vapaan. Vapatelineinäkään ei toimi enää muoviset irrotettavat telineet, vaan materiaali saa olla metallia, teline riittävän väljä ja vieläpä jotenkin kärjestään tuettu veneen laitaan. Itse viritin vanttiruuvilla Scotty Striker telineet kärjestään Busterin ulkolistaan nojaamaan. Pitkissä vavoissa tuppaa nuo momentit nousemaan kun jotain tapahtuu, ja muoviset telineet sanoo räks. Tuplaaminen kannattaa Tuplaa uistimet ja saat tuplasti sekasotkuja. Tappioitakin tulee tuplamäärä. Ainakin aluksi. Oikeanlaisilla värkeillä ja pienellä harjoittelulla saa kyllä kalantulonkin nousujohteiseksi. Tuplauistimellahan saadaan enemmän parviefektiä eli hässäkkää pinnan alle ja sen pitäisi kaloja kiinnostaa. Etummaisena uistimena, ns. veturina käytetään isompaa ja isommalla turpalevyllä varustettua uistinta, joka myös tarvittaessa vetää takana tulevan, pienemmän uistimen normaalia syvemmälle. Myös lusikan vetäminen onnistuu. Haukea, kun on joskus pakko kalastaa, niin tulee vedettyä kolmen-neljän metrin vedessä 18cm Rapala Magnum - Kuusamo Suurhauki -yhdistelmää. Ja nimittäin toimii. Ja taas kerran, jos naapuri on kertonut että kalat on pinnassa, voi veturin ja laukaisijan välin jättää kahteen-kolmeen metriin ja molemmat uistimet uivat aivan pinnalla. 6 / 10

Tuli kokeiltua jos-vaikka-minkälaisia virityksiä sen toisen uistimen virittämiseksi siimaan. Kumisia ja teräksisiä kiinnikkeitä, erilaisia solmuja ja viiksilankahässäköitä. Ehdottomasti toimivimmaksi ratkaisuksi olen havainnut 120cm 0,60mm fluorocarbon-pätkän, jonka molemmissa päissä on aukeamaton viehelukko. Kelalta tulevaan siimaan laitetaan uistin, joka halutaan takimmaiseksi ja se lasketaan uimaan 4-6 metriä veneen perään. Pyöritetään siima kolme kertaa sormen ympärille ja vedetään vavan puolelta siimalenkki sormen tilalle kolmesta lenkistä läpi. Tähän tapsin toisen pään viehelukko ja kevyt kiristys. Ja vapaana roikkuvaan päähän isompi viehe. Pois kerätessä otetaan vain viehelukko pois hienosta solmusta ja siima oikenee nykäisemällä. Kannattaa pitää veto päällä siimaa laskiessa, koska muuten isompi uistin kerää helposti siiman takakoukkuunsa. Tapsin pituus voi olla mitä tahansa 30cm ja 300cm väliltä mutta itse olen huomannut, että reilu metrinen on helposti käsiteltävä, eikä mene sotkuun helposti. Myöskään tapsissa kiinni oleva uistin ei roiku aina hihassa tai paidanhelmassa tai lippalakissa, vaan reilu metri riittää siihen että veturin saa nätisti johonkin odottelemaan uintiin lähtöä. Se, miten pitkälle takauistimen lasket ennen tapsin kiinnittämistä riippuu taas kaikesta ja ei mistään. Kokeilemalla löytyy sopiva matka. Itse lasken sen 6 metriä suosiolla: ei ainakaan veturi vaikuta takauistimen uintiin ja on mukavampi ottaa tapsi irti jos takana roikkuu kala. Hieman olen ollut huomaavinani että tuplauistinta vedettäessä karkailee kalat vähän helpommin kuin pelkällä yhdellä vieheellä. Voi olla, että tuntuu vaan. Toinen viritelmä, jota käytetään, tai joka on ainakin velimiehen spesiaali on pianolangasta väännetty viiksi, jossa on lenkit molemmissa päissä ja keskellä. Veto keskeltä ja erimittaiset tapsit päistä. B08A pallobomberin ja 9cm Merimetson tai Team Eskon yhdistelmällä on koukutettu monta monta reilumpaa ahventa ja sillä pelastettu monta kuivempaa reissua. Jostain syystä viritelmä toimii hyvin ahvenille mutta ei juuri muille kaloille, liekö pianolanka pelottava.. ja ahvenista ah niin kiihoittava? Kalut käsillä On kiva kalastaa, kun välineet on kuosissaan. Jos jotain tarvitsee, niin ne on käytettävissä heti. Tapseja ei tarvitse oikoa ja solmuja selvitellä ensin kymmentä minuuttia, työkalut löytyy 7 / 10

ensivilkaisulla ja mihin hittoon ne kaikki perukkeet taas on kadonneet? Myös vaikka jälkikasvun voi ottaa veneeseen mukaan, kun tavarat on järjestyksessä ja koukut piilossa laatikoissa. Tässä muutama jippo omasta veneestäni. Honkkarista 12kpl kaksipuoleisia vieherasioita, joihin menee kaikki 9cm Jesseä matalammat ja B16A bomberia lyhyemmät vaaput, yhteensä 14kpl joka rasiaan. Nämä 12 rasiaa Orthexin 30-litran muovilaatikkoon ja ai että kun pysyy vaaput helposti järjestyksessä. Ja kun ei ole ylimääräistä tilaa lokeroissa, ei tule laitettua kuin yksi vaappu joka lokeroon. Kyllä on kiva ottaa vaappu rasiasta, kun ei tule seitsemän muuta mukana. Plaanarin laukaisijoita varten targakaaren mastojen väliin vedetty karhunlanka on ylihyvä. Pysyvät järjestyksessä, eivät mene solmuun ja ovat käsillä, kun niitä tarvitsee. Plaanarit kulkevat siirtymän ajan mustekaloilla targakaaren pystyputkiin veneen ulkopuolelle kiinnitettyinä. Pihdeille, papille, koukunirroittimille, puukoille, kidanavaajille, tusseille, sytkäreille, hyttysmyrkyille, aurinkorasvoille ja muille tuikitarpeellisille uisteluveneen tavaroille suosittelen Boat Mates varustelaukkua. Kiinnittyy tarralla kaiteisiin tai tolppiin ja on näppärä ottaa pois ja heittää auton perään tai varustelaatikkoon. Muiden veneilijöiden huomioimiseksi ja oman kaluston turvaamiseksi olisi hyvä merkitä plaanarikelkat selvästi näkyvin lipuin. Marketeista saa kolmella-neljällä eurolla lasten polkupyöriin oransseja viirejä metrisellä lasikuitutikulla varustettuna. Haavi kulkee varsi takilan alle työnnettynä ja havaksen rungosta targakaareen väsätystä koukusta roikkuen. Sekin on tavallaan ulkopuolella, eikä vie veneestä tilaa ja on kuitenkin heti käsillä, jos vaikka sattuu tarvitsemaan. Jos haavissa on pitkä havas, kannattaa varteen sujauttaa polkupyörän sisäkumista tehty lenksu, jonka alle "ylimääräisen" havaksen saa haavimisen ajaksi talteen ja pois uistimistimista ja potkurista. Kala kun on haavissa, havas putoaa kumin alta vapaaksi itsestään. Tapsit on pyöritetty retkipatjalla vuorattuun, puukolla ja dremelillä modifioituun vieherasiaan, jossa jokainen 120cm tapsinpätkä on kaksi kierrosta lenkillä päällekäin. Lukot vaahtomuovin viilloissa paikoillaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita 8 / 10

Vetonopeus on yksi niistä kummallisuuksista, josta ei sitä absoluuttista totuutta löydä kukaan eikä koskaan. Pääasia on kuitenkin, että vieheet uivat hyvin. Mielellään myös kalojen mielestä kiinnostavasti. Tästä syystä esim. raksia ei kannata vetää peltien ja vaappujen kanssa sekaisin, koska joko raksi menee liian lujaa tai vaaput liian hiljaa. Haukea kalastettaessa kunnon jankkaavasti hakkaavilla haukikalikoilla voidaan ajaa paljon kovempaa, kuin nätisti puolelta toiselle hakevien pienten kuhauistinten kanssa. Matka taittuu nopeammin ja saadaan kalastettua isompi alue samassa ajassa. Joskus vaan taas tulee se hetki, kun tuntuu että kala syö vain sisäkurvissa paikallaan olevaa pulikkaa, toisinaan taas ulkokurvissa olevaa villisti ja epämääräisesti uivaa. Molemmat selkeitä vihjeitä siitä että vauhtia pitäisi nostaa tai laskea. Nykyään on uusissa hienoissa nelitahtimoottoreissa jo uistelunopeuden eli tyhjäkäynnin säätimet kojetaulussa, mutta mitäs kun mökkikalastajan 40hp Autolube-Yamaha pirulainen ei meinaa pysyä aisoissa vaan työntää Sunbusteria liian kovasti? Perinteinen Alkon muovikassi narulla takaknaapista roikkumaan on ihan hyvä, kunnes pitäisi mahtua haavimaan iso kala koneen vierestä. Toinen ongelma muotoutuu pikkuhiljaa, kun reiät isonevat ja vauhti kasvaa, kunnes perässä roikkuu läjä muoviriekaleita. Jarrupusseja saa parilla kympillä. Ne kestävät käyttöä ja on suunniteltu tekemään hommansa, eli hidastamaan uisteluvauhtia. Jarrupussi kiinitetään etulenkkiin tai knaapiin, siten että se roikkuu veneen kylkeä vasten. Pussin peränaru laitetaan takaknaapiin. Takanarusta nostamalla pussi tyhjenee kivasti ja sen saa kyytiin, senkun roiskaisee veneen laidan sisäpuolelle. Narut saa olla knaapeissa kiinni. Omalle kohdalleni jo kokeneempana mökkikalastelijana tuli ongelma myös veneen maksimivauhdin kanssa. Milloin vietiin saareen betonimyllyä, milloin kymmeniä lecaharkkoja. Välillä vedettiin vesisuksia ja välillä kaahattiin mahdollisimman kevyellä veneellä ABC:lle, että ehdittiin ennen yhdeksää. Ja koskaan ei tuntunut Yamaha F40 olevan sopiva kone RS:n perään. Ostettiin Propulse- komposiittipotkuri. Nyt saa neljää ruuvia löystämällä käännettyä lapojen kulmaa käyttöön sopivaksi. Hommaa varten kannattaa joko vetää perä matalaan tai varata useita kuusioavaimia, mutta tarvittaessa onnistuu myös veneestä käsin. Potkuria saa melkein kaikkiin 20-300 hevosvoiman perämoottoreihin ja kyllä kannatti hommata. Nyt jo toista kesää käytössä olevan potkurin säädöt löytyvät perstuntumalla, mutta pääasiassa mennään yhdellä ja samalla, toimivalla asennolla. Jos oikein kovaa tahtoo mennä, niin käännetään leikkuuta pykälä lisää ja jos lastia on paljon ja ei Busteri meinaa nousta pintaan, niin veivataan ropelli leikkaamaan numeroa vähemmän. Uisteluvauhtia on kivempi pitää vähän suuremmilla kierroksilla, jotenkin tuntuu veneen hallittavuus paremmalta. Maahantuoja mainostaa suuria polttoainasäästöjä, mutta kyllä me on aina saatu kaikki poltettua mitä tankkiin on kaadettu. Erinomaista nelilapaisessa potkurissa normaaliin kolmilapaiseen vähän raavittuun alumiiniin on se pito! Ei nimittäin lyö potkuri joutavaa, vaikka pitäisi 9 / 10

Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Helmi Tärppi isompikin mies nostaa vesisuksille. Muita hienoja ylisanoja löytyy erikseen vaihdettavien lapojen halpuudesta ja kevyen potkurin vaikutuksesta vaihteistoon. Tiedä häntä. Olen koittanut välttää kiville ajoa ja yhtään vaihteistoa ei hajonnut, vaikka monta vuotta ajettiin alumiinilla. Kyllä se vanha alumiininen on kuitenkin varmuuden vuoksi veneessä mukana. Lopuksi Tässähän tätä jo minun osaltani. Kuten jo sanottua, jokainen tekee asiat omalla tavallaan, mutta ottakaa onkeenne jos siltä tuntuu. Laittelimpahan tässä sanoja peräkkäin ja selvitin miten sen itse teen. Kalastus on nautintoaine, parhaimmillaan kun seura ja puitteet on kohdillaan ja kotiinviemisiksi syötävä kala. Kalastakaa ihmiset. Kerro meille omat pikku niksipirkkavinkkisi vetouisteluun somen syövereissä ja julkaisemme ne kootusti loppukaudesta. 10 / 10