Luovat alat ja kulttuuri maakuntauudistuksessa

Samankaltaiset tiedostot
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Kymenlaakson Liitto. Luovien alojen näkökulmaa maakuntauudistuksessa Mia Hämäläinen

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

[Aluekehitys]

Luovasti erottautuen maailmalle

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Kulttuuriympäristö voimavarana maakunnissa ja alueilla -hankkeen tuloksia

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

MAAKUNTAUUDISTUS ALUEKEHITYS, ELINVOIMAN TUKEMINEN JA RAHOITUS TYÖRYHMÄ

Lausunto Pohjois-Savon liitolle

Kulttuuri maakuntauudistuksessa ja OKM:n ajankohtaisia asioita Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju

Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Maakuntauudistus ja kulttuuri Etelä-Pohjanmaa

Kulttuurin tulevaisuuspöytä. Etelä-Savon maakuntaliitto Heli Gynther

Kuntamarkkinat

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Maakuntien viitearkkitehtuuri - Landskapens referensarkitektur

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksesta Satakunnassa

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Landskapens uppgifter

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Järjestöt ja maakuntauudistus Satakunnassa

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Aluekehittäminen ja TKIO

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin

Alueiden käyttö. Esitys

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

[Liikenne] Esitys

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Oma Häme kuntakierros Forssa

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Vastaus kirjalliseen kysymykseen maakuntauudistuksen toimeenpanosta kulttuurin ja luovien alojen näkökulmasta

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Sote- ja maakuntauudistus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Tilannekatsaus

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme Aluekehitys- ja kasvupalvelulaki Maakuntahallitus

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa

Anne Mattero ja Heli Talvitie opetus- ja kulttuuriministeriö,

Kulttuuri maakuntauudistuksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju

Transkriptio:

Luovat alat ja kulttuuri maakuntauudistuksessa Kirsi Siltanen, aluekoordinaattori Creative and Inclusive Finland / Taideyliopisto 14.6.2017

Sitten mä tajusin ettei kukaan muukaan tiedä Maakuntaliiton kulttuurivastaava 14.6.2017 2

1. Kulttuuri maakuntalakiluonnoksessa 2. Valmistelun prosessi ja vaihe maakunnissa 3. Sisältö ja painopisteet 4. Tästä eteenpäin 14.6.2017 3

1. Kulttuuri maakuntalakiluonnoksessa

MAAKUNTALAKI 22.12.2016, MAAKUNNAN TEHTÄVÄT 6 9) aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen 13) luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito 18) kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista 14.6.2017 5

IMPLISIITTISESTI MYÖS 2) hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön asiantuntijatuki kunnille ja ehkäisevät palvelut 17) maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa 14.6.2017 6

MITÄ ON MAAKUNTALAIN TARKOITTAMA KULTTUURI? Kulttuurin edistämisellä tarkoitetaan aineettoman tuotannon, luovan talouden ja kulttuurimatkailun edistämistä maakunnassa. Aineettomalla tuotannolla ja luovalla taloudella edistetään maakunnassa aineettoman tuotannon syntyä ja kasvua, luovan työn tekemisen edellytyksiä sekä tuotannon ja jakelun muotojen monipuolistumista. Kulttuurimatkailulla edesautetaan kulttuurimatkailun katto-ohjelman (Culture Finland) alueellista toteuttamista ja kulttuurin matkailullista tuotteistamista. Maakuntalaki, yksityiskohtaiset perustelut, keskeneräinen luonnos 27.6.2016 14.6.2017 7

Momentin 18 kohdan mukaan maakunnan tehtäväalaan kuuluisi kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista. Kulttuuri koskee useita alueellisia toimijoita, kuten esimerkiksi kuntia, kyliä, oppilaitoksia, kulttuuria tuottavia laitoksia, kulttuuria tuottavia erilaisia ryhmiä, yrityksiä, yhdistyksiä sekä maakunnan asukkaita. Maakunnan olisi huolehdittava, että kulttuuria koskevat alueelliset suunnitelmat ja kehittämistoimet, kuten esimerkiksi kulttuurimatkailu ja aineeton arvonluonti, olisi sovitettu yhteen maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamisen kanssa. Näin kulttuurin näkyvyyttä ja rahoitusmahdollisuuksia voitaisiin parantaa ja kulttuuri tulisi kiinteäksi osaksi maakunnan toimintaa ja kehittämistä. Maakuntalaki, yksityiskohtaiset perustelut, keskeneräinen luonnos 27.6.2016

MAAKUNTALAIN TEKSTI JA PERUSTELUT KOROSTAVAT LUOVAA TALOUTTA Elinkeino- ja kehityspainotus vahva Kulttuurin integroiminen maakuntien toimintaan, suunnitelmiin ja strategioihin; läpileikkaavuus Perinteisen kulttuuritoimen vastuu kunnilla, mutta tämän kulttuurityön mahdollisen maakunnallisen koordinaatio- ja kehittämisvastuun kirjaus lakiin ja perusteluihin on heikko 14.6.2017 9

KULTTUURIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN VALTAKUNNALLINEN TILANNE Kulttuurin maakuntahallinnolle ei ole valtakunnallista valmistelun tukea Käytettävissä on Aineettoman arvonluonnin periaatepäätös (2014), Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi -raportti (ns. Brunilan raportti) (2017) sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategia 2025 (2017), jotka eivät kuitenkaan suoraan ota kantaa maakuntien kulttuuritehtäviin Kulttuuristen oikeuksien turvaaminen maakunta-, sote- ja kuntauudistuksessa -muistilista valmisteilla (Taike) YM teettää selvityksen kulttuuriympäristöjen huomioimisesta maakunnissa (MDI) Kotiseutuliitto tukee identiteettityötä maakuntakierroksilla ja kulttuurivastaavien tapaamisilla 14.6.2017 10

2. Valmistelun prosessi ja vaihe maakunnissa

AINEISTO Maakuntien kulttuurivastaavien tai kulttuurin valmistelusta vastaavien kanssa käydyt keskustelut ja sähköpostit maalis-toukokuussa 2017 (15/18 maakuntaa) Lisäksi keskusteluja ELY:jen, Taiteen edistämiskeskuksen ja Kotiseutuliiton kanssa. 14.6.2017 12

KULTTUURIN ASEMA VALMISTELUPROSESSEISSA ERI MAAKUNNISSA Kulttuurilla vastaava ja oma teemaryhmä 3/15 maakuntaa Kulttuurilla vastaava, joka ei ole mukana valmisteluryhmissä 7/15 maakuntaa Kulttuurilla vastaava, joka mukana valmisteluryhmissä 3/15 maakuntaa Maakunnassa ei kulttuurivastaavaa eikä kulttuurin työryhmää 2/15 maakuntaa 14.6.2017 13

KULTTUURIN VALMISTELUPOLKU ON EPÄVARMA à Valmistelun intensiteetti polkuriippuvainen kulttuurin nykyisistä resursseista (0,05-1 htv), ja asemasta (johtaja asiantuntija hallinto) maakuntaliitoissa, suunta molemmissa ollut viime vuodet laskeva. à Erittäin suuri merkitys johdon asenteilla: kulttuurimyönteisessä kehittämiskulttuurissa osallisuus valmisteluun ei ole kriittinen tekijä, päinvastaisessa suurikaan resurssi ei välttämättä varmista asemaa à Maakuntaliittojen ja ELY:jen yhteistyö puuttuu monessa maakunnassa täysin kulttuurin ja luovan osaamisen alalla à Useissa maakunnissa toimijuus rakentunut tai sitä vahvistettu maakuntaliittojen ja ELY:jen ulkopuolelta (erit. Taike, myös alueelliset luovien alojen tai kulttuurin verkostot) 14.6.2017 14

PROSESSIN VAIHE LOPPUKEVÄÄLLÄ 2017 Kulttuurilla oma valmistelu käynnissä tai tehty 4/15 maakuntaa Kulttuuri käsitelty osana muita teemaryhmiä 4/15 maakuntaa Kulttuuri käsitelty resurssiensiirtokysymyksenä 4/15 maakuntaa Kulttuurilla ei valmistelua tässä vaiheessa 3/15 maakuntaa 14.6.2017 15

KULTTUURIN VALMISTELU EI OLE VIELÄ ALKANUT Monessa teemaryhmässä yksityiskohtainen sisältövalmistelu alkaa vasta väliaikaishallinnon aikana, eikä kulttuurilla siksi ole erillistä valmistelua Kulttuurin osalta tarkempia nykytila-analyyseja ja suunnitelmia on tehty muutamissa maakunnissa, mm. Etelä-Pohjanmaa ja Lappi Resurssien mekaanisessa siirrossa riski vähienkin kulttuuriresurssien hupenemiseen (>1 htv à 0 htv) Odottava ja ihmettelevä tilanne yleisempi kuin aktiivinen toimijuus. Osa tekee sen luottavaisena, osa on hyvin huolissaan ja epätietoinen 14.6.2017 16

KULTTUURI JA LUOVAT ALAT MAAKUNTAOHJELMASSA, KEVÄÄN 2017 ARVIO Kulttuuri ja/tai luovat alat mainintana 7/11 maakuntaa Kulttuuri ja/tai luovat alat painopisteenä 4/11 maakuntaa 14.6.2017 17

KULTTUURI JA LUOVAT ALAT MAAKUNTAOHJELMISSA à Kulttuuri tulossa ohjelmiin joko hyvinvoinnin tai aluekehityksen kysymyksenä. à Hyvinvointinäkökulma korostuu, vaikka lakiluonnos painottaa aluekehitys- ja elinkeinonäkökulmaa. à Kulttuuri on tulossa kirjauksena strategiaan, mutta toimenpiteiden puute on hyvin tavanomainen tilanne à Luovat alat kehystetään useammin tapahtumiin, vetovoimaan ja viihtyvyyteen kuin elinkeinohaaraksi tai muiden alojen kehityksen tukipalveluksi 14.6.2017 18

3. Sisältö ja painopisteet

ALUEKEHITYS- JA KASVUPALVELUT Luovien alojen palvelut ja erityistarpeiden huomioiminen tällä hetkellä satunnaista, ja pitkälti yksittäisten ihmisten kiinnostuksen ja osaamisen varassa Valmistelu ei ole vielä keväällä 2017 siinä vaiheessa, että toimialoittaisia näkökulmia olisi mietitty à Luovien alojen erityistarpeiden tunnistaminen ja tukeminen, erikoistuneiden kasvupalvelumarkkinoiden syntyminen ja valtakunnallisen-paikallisen palvelupolun syntyminen ei tällä hetkellä näytä todennäköiseltä ilman aktiivisia toimia 14.6.2017 20

IDENTITEETTITYÖ Identiteettityö tunnistetaan osaksi kulttuurityötä Strategiakirjauksena selvä, toimenpiteet vaikeampia keksiä Kärsii tanhua ja kotiseutuaatetta -perusoletuksesta à Kaipaa tuoretta ja muiden toimintojen kanssa sidottua näkemystä siitä, mitä on identiteettityö à onko identiteettityö sidottava juuri maakuntatasoon (esim. kaupunkikulttuurin rakentaminen identiteettityönä) 14.6.2017 21

KULTTUURIYMPÄRISTÖT Kulttuuriympäristöt menevät omassa putkessaan Kulttuuriympäristöt eivät ole kulttuurivastaavien, vaan maakuntakaavoituksen käsissä Näkökulma suojelussa, ei kehittämisessä tai uusien luomisessa à Miten vahvistaa kulttuuriympäristöjen suojelun yhteyttä identiteetin, kulttuurin ja aineettoman arvonluonnin kehittämiseen ja mahdollistaa uusien kulttuuriympäristöjen synty ja tunnistaminen 14.6.2017 22

KULTTUURIHYVINVOINTI Kulttuurin sisällyttäminen sosiaali- ja terveysalan rakenteisiin ja rahoitukseen Nostetta kärkihankeasemasta ja lukuisista kehitys- ja tutkimusohjelmista, jotka tuottavat tietoa ja toimintamalleja Maakunnalliset kulttuurihyvinvointisuunnitelmat (Pirkanmaa kesäkuu 2017, suunnitteilla/harkinnassa ainakin viidessä maakunnassa) à Tarjoaa uusia ideoita, uutta nostetta, kiinnostuneita yhteistyötahoja ja ehkä uutta rahoituspohjaa 14.6.2017 23

KULTTUURIN PERUSPALVELUT Kulttuurin perusinstituutiot: kirjastot, museot, orkesterit, taiteen perusopetus ym. kuntien vastuulla, mutta huolehtiiko maakunta kuntien yhteistyöstä? Maakuntakirjastojen ja museoiden lakimuutos haastaa maakunnalliset kulttuuri-instituutiot Maakunta uusien rahoitus- ja toimintatapojen kehittäjänä? à Tämä kaikkein ristiriitaisin tehtäväkenttä: maininnat itsestään selvästä turhimpaan à Tätä vaikein puhua poliittisesti läpi à Laki ei tätä nosta esille 14.6.2017 24

MAAKUNNAN KULTTUURITYÖN STRATEGINEN SUUNNITTELU Yleisimmin tavoitteena läpileikkaava näkökulma läpi toimialojen, ja se myös maakuntalain henki à kaivataan visiota, uusia toiminnan malleja ja perusteluja à on saatava kulttuurille myös toimenpiteitä Erillisiä kulttuuristrategioita ei nähty erityisen hyödyllisinä, hyödyllisempää integroida kulttuuri kaikkiin strategioihin ja ohjelmiin à Kuitenkin: erillisten kulttuuristrategioiden kommunikatiivinen merkitys ollut erittäin suuri, mm. sen avulla koottu verkostoja ja tehty kulttuuria näkyväksi à kulttuurin mielikuva konkretisoitava ja päivitettävä sekä maakuntien sisällä että muiden toimijoiden suuntaan 14.6.2017 25

Tästä eteenpäin

Jos vanha temppu ei ole tuottanut kestäviä tuloksia, on typeryyttä tehdä vanhaa temppua entistä kovempaa. Maakuntaliiton toimialajohtaja

KRIITTISIÄ PISTEITÄ Liittojen ja ELY:jen (+Avien) kulttuurin ja luovien alojen yhteistyö: nyt taakkana vanhoja kiistoja ja rajanvetoja. Yhteistyö on yllättävän monella alueella olematonta. Resurssien siirrot: onhan kulttuurilla jatkossa(kin) maakunnallinen resurssi Yksin tekeminen: moni kulttuurivastaava on työnsä kanssa yksin sekä alueellisesti sekä alueiden välillä. Maakuntien välinen yhteydenpito! OKM:n näkymättömyys maakuntauudistusprosessissa kokonaisuudessaan: kulttuurin ja luovan osaamisen alalta puuttuu huomio, tieto ja paine 14.6.2017 28

MAHDOLLISUUKSIA à Huolimatta uudistuksen epäselvyydestä - ja varsinkin siitä johtuen - nyt on mahdollisuus puhua, luoda ja varmistaa muutosta maakunnan kulttuurin ja luovan osaamisen edistämisessä à Mahdollisuutena maakuntien kulttuurityön eri ulottuvuuksien (identiteetti, hyvinvointi, kulttuurin strategiat, vetovoima, aineeton arvonluonti) sitominen strategiseksi jatkumoksi à Mahdollisuus rakentaa yhteistyömallit, vastuutukset ja edustukset nyt, kun tilanne on auki Toimijuus otettava maakunnissa omiin käsiin. Kukaan muu ei ole tulossa sitä tekemään. 14.6.2017 29

Lisätietoja: Aluekoordinaattori Kirsi Siltanen Creative and Inclusive Finland / Taideyliopisto kirsi.siltanen@uniarts.fi, 050 577 2934