Jyrki Reunamo Orientaatioprojekti 2015



Samankaltaiset tiedostot
Orientaatioprojekti laadun arviointi 2012

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapset Luotu :25

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI + KAIKKI KUNNAT

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys Nurmijärvi

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu?

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Nurmijärveläisten lasten kokemukset päivähoidossa

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Vuonna 2007 syntyneiden hyvinvointiselvitys

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

LASTEN KOKEMUKSIA PÄIVÄHOIDOSTA HYVINKÄÄLLÄ

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, LK

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivä- toiminnan laatukriteerit

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

Oppilaskysely Opetuspalvelut

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Nuorten erofoorumi Sopukka

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv )

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Anni sydäntutkimuksissa

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty?

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Mitä teet viikonloppuna?

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Muurahaisia pöksyissä ja päässä.

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Pienten lasten kerho Tiukuset

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 74

4 vuotiaan lapsen kehityksen arviointi ja yhteistyömenetelmä

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

PIENET ASKELEET. Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen. Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16.

Viinijärven päiväkoti

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

o l l a käydä Samir kertoo:

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

LUOTTAMUKSELLINEN VETELI /PÄIVÄHOITO LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 4-5 VUOTIAILLE LAPSEN NIMI JA SYNTYMÄPÄIVÄ PÄIVÄHOITOPAIKKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Oulun varhaiskasvattaja Messut Miten meillä menee? -lapset arvioivat varhaiskasvatusta LTO, KM Piia Roos. Tampereen yliopisto

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

LASTEN KOKEMUKSIA PÄIVÄHOIDOSTA JA KOTOA

Transkriptio:

1 Kaiken kaikkiaan vuoden 2015 laadun arvioinnissa Nurmijärvellä 105 lasta ja vanhempaa vastasi kyselyyn 10.4.2015 mennessä. Vastaajien määrä väheni sillä vuonna 2012 arviointiin osallistui 460 lasta ja vanhempaa. Nuorin vastaaja oli yksivuotias ja vanhin seitsemänvuotias, lasten -iän keskiarvon ollessa 4,27 vuotta. Poikia vastaajista oli 51 % ja tyttöjä vastaavasti 49 %. Tässä raportissa on esitetty sekä lasten näkemysten jakaumat että esimerkkejä lasten kuvauksista. Tämä raportti on ennen kaikkea tarkoitettu palautteeksi henkilöstölle ja varhaiskasvatuspalvelujen hallinnolle. Raportti käy hyvin myös vanhemmille. Lasten kanssa voi olla erityisen antoisaa käydä läpi lasten kuvaamia esimerkkejä. v. 2012 v. 2015 42% 45% 44% 35% 16% 13% 2% 1% EI KOSKAAN JOSKUS USEIN AINA Lapset ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä. Lasten vastaukset ovat kolmessa vuodessa muuttuneet vain vähän. Erot ovat niin pieniä, että ne kokonaisuutena mahtuvat satunnaisvaihtelun rajoihin (Kruskal-Wallis p =.972). Seuraavassa on lasten kuvauksia siitä, mikä päivähoidossa on mukavaa.

2 tytöt, hoitajat. päiväunet, musiikki leikit Leikkiminen, liikunta, askartelu, laulaminen. Kaverin kanssa leikkiminen. Twisteri-peli Ainakin kaverit Ulkoilu Jumppa, ulkona oleminen, Kaverit, autot, askartelu Kaverit, autot ja Jumppa jutskat, askartelu, väritykset, kaverit,,,, Logicot, askartelu, leikkiaika, kaverit et siellä on keinu ja siellä välillä askarrellaan ja on viskaripiiri ja kiipeilyteline ulkoilu, askartelu Leikkiminen ja kun saa pelata lautapelejä. Kaverit. kaverit ja hoitajat kaverit Pelaaminen,piirtäminen,kaverit,leikkiminen Kotileikki kaverin kanssa. Kun me mennään joka puolelle päiväkodissa. roolivaatteet ja kotileikki puuhun kiipeäminen, autoilla leikkiminen, monsuuno ja hulk leikit, kiipeilytelineen verkko on myös kiva, viskarissa on kivaa Keinua, leikkiä, leikkiä ulkona Pelaaminen padilla, ulkoilu ulkona on kivaa se, kun saa keinua rengaskeinussa sisällä on kivaa, kun saa olla lasikäytävässä Tykkää leikkiä, erityisesti ulkona Tekeminen, hoitajat, jotkut kaverit kaikki Jumppa, askartelu Kun me tanssitaan toisen tytön kanssa. Kun me vaan leikitään niin siitä tulee parempi mieli. Kun me vaan leikitään. on kivaa olla nukkarissa. Hiekkalaatikko, leikit, kaverit Kun voi opettaa muita lapsia tekemään asioita. Kun teen jotain ja muut lapset innostuvat siitä. leikkiminen, autot, majaleikit piirtäminen ei mitään. Kun kaikki mun ystävät leikitään yhdessä. Selvitetään erimielisyydet keskutelemalla sinisellä matolla. Patjoilla My Little Ponyn leikkiminen. Siellä on kavereita, siellä on mukava leikkiä. Synttäreinä saa sipsiä. kaverit

3 Leikkiä, ulkona leikkii, tallissa(autotallissa) leikkiminen, ei mitään asiaa. kaikki. roska-auto on kiva. Xbox, kani ja lelut Vappupallo, kivaa kun kaverit käy kylässä, äitin ja isin kanssa pelaaminen, pelaaminen No kaikki! noin paljon kotona on mukavaa, noin paljon asioita.(näyttää viittä sormea) saa olla perheen kanssa äiti. leikkiä autoilla, trampolinilla hyppiminen Kaikki. Leikkiminen, sisko, dvd:t. Lastenohjelmat, ilmapallot, äiti, iskä, sisko, lelut, pihaleikit leikit pelaaminen, legojen rakentaminen Leikkiä pikku legoilla, saunassa ja kylvyssä käyminen, lukea omia kirjoja, kokata yhdessä äidin ja iskän kanssa. Leikkiä omilla leluilla.viettää äitin ja iskän kanssa aikaa. Pelaaminen,leikkiminen kavereiden kanssa leikkiminen kissojen kanssa, olla vanhempien kanssa Leikkiminen, ulkoilu, ruanlaittoäidin kanssa Trampoliinilla pomppiminen, kyläily tai jos kotona on vieraita, leikkiminen Piirtäminen, my little ponyilla leikkiminen Askartelujutut,musiikkijutut, leipominen Omat lelut. Yhdessä grillaaminen ja ruoan laitto. Nuket, lelut. Ihan kaikki Leipominen Koiran ja äidin kanssa touhuuminen. se että on vappu ja kun on ilmapalloja. Kun on iso trampoliini Kun kaveri tulee kylään leikkimään. Siskon kanssa koulun leikkiminen. Autot Soittaminen ja laulaminen, liukumäessä laskeminen, kuralätäköt. Äiti, isä ja sisko. Heidän kanssa pelaaminen, askartelu ym.. Kaikki mitä sanon. Kaikki mitä tulee mieleen. Olla perheen kanssa. Pelata pelikonsolilla, rakentaa legoilla, olla tekemättä yhtään mitään. Ku äiti leikkii. Se kun isin kaa tapetoidaan. Lemmikin sylittely. Piirtäminen, leikkiminen, veljen kanssa leikkiminen Kaloja Kotona on niin kiva olla. Mukavaa on, kun saan leikkiä autoilla ja äiti tai isi kutittelee ja saan joskus katsoa äidin puhelinta.

4 Jos tosi harvoin joku kiusaa. kun ei saa tehdä palapeliä, kun ei saa lukea, kun ei saa pelleillä ruokapöydässä. Kun ei saa leikkiä sängyssä. Kun kaikki mun ystävät ei leiki mun kans. Kun aikuinen ei pysty kaikkien kans pelaamaan. -Kiusaaja Kun jos lapsi lyö lasta tai tönii tai pojat pelottelee. Joskus on liikaa meteliä ja rauhatonta. Se kun puetaan kurahousuja. Jos joku haukkuu. Kaikki eivät leiki kaikkien kanssa. Sit ku kinaa. Silloin kun ei ole sisäpäivä. Kiusaaminen viskari tehtävät kestää kauan ja pihalle meno viivästyy, Joskus kiusaaminen eikä joskus oteta leikkiin Nahistelut ja riidat keskenään, pitkät päivät, jääminen päiväkotiin jos toiset lyö, No se jos joku hakee liian aikasin. Kurjaa aluks, kun mä herään kesken unien, mut kivaa lopuks. Kun kaverit lyö ja tönii. Kiusaaminen, askartelu nukkari, riitely ja välillä mua syytetään sellaisesta mitä en ole tehnyt. päiväunta häiriköivät, kiusaaja Perhepäivähoidossa on kurjaa se kun siellä täytyy aina nukkua, pitää siivota lelut, pitää aina mennä pissalle ja kun ei aina voi mennä ulos. (äidin huomio: hoidossa ulkoillaan todella paljon). kiusaaminen, jota joskus tapahtuu päiväunet Kun joku ottaa leluja kädestä. päiväunet Kiusaaminen. -On sellaista mistä en tykkää,mut mitä,en tiedä. ÖÖ,ÖÖ, ei hernekeittoa, eikä paprikaa.en tiedä. Nukkari ei ole niin kiva. Nukkarin musiikki ei ole kivaa, se on niin hidasta ja hiljaista. Siellä pitää maata niin kauan. Kinastelu kavereiden kanssa, mutta aina on muistettu pyytää anteeksi No kun pitää käydä ulkona.ja päiväunetkin on kurjia. nukkuminen, nukkariin meno Aamupiiri ei ole mukava Se jos joutuu leikkimään yksin, kun ei tiedä kenen kanssa leikkisi. Aamuhärääminen Nukkarissa oleminen, kun pitää vaan levätä ja aika on pitkä. Ruokailu, kun on pahoja ruokia. Kaverit yrittää saada mukaan ikäviin leikkeihin joihin en tahdo. Lepohetki. Kun joku läpsii, se on kurjaa. En tykkää x-tädistä, se on aina aina niin vihainen

5 v. 2012 v. 2015 56% 58% 31% 25% 4% 3% 7% 13% EN HALUA MENNÄ USEIN EN HALUA MENNÄ YLEENSÄ TYKKÄÄN MENNÄ TYKKÄÄN AINA MENNÄ Jotkut lapset saattavat pyrkiä vastaamaan aikuisen haluamalla tavalla. Sen takia päivähoidon positiivisuutta kysyttiin myös negatiivisessa muodossa. Yksi lapsista ei ole vastannut yllä olevaan kysymykseen. Lasten halu mennä päivähoitoon on hivenen laskenut Nurmijärvellä. Muutokset kolmessa vuodessaovat kuitenkin niin pieniä, että ne mahtuvat normaalin satunnaisvaihtelun rajoihin (Kruskal-Wallis, p =,096).

6 Leikkiä legoilla Nukkua, leikkiä Nukkua, leikkiä leikkiä autoilla, leikkiä pihalla Leikkiä kissalla Tanssia piirtää ja muovailla. Leikkiä koulua. Leikkiä pallolla, autoilla ja tehdä rakennusleikkejä ja olla kotileikeissä mukana ja junarataleikkejä sekä koiraleikkejä. Leikkiä ainakin merirosvoo. Leikkii autoilla sisällä ja ulkona,kun molemmissa on autoja. kaksi hyvää poikakaveria aina. Joskus on kiva nauraa, joskus ei oo, en tiedä enempää. Ajaa mopolla, keinua, laskea liukumäkeä leikkiä avaruusaluksella (kiipeilyteline) Hiekkalaatikko ja auto ja mopoleikkejä. Minä haluan leikkiä niinku kotileikkejä. Mä haluan leikkiä prinsessaa. mä leikin siel vaa jonku kanssa. kotileikkiä, askarrella, ulkoillan Leikkiä, kiipeillä ja keinua. Tanssia ja leikkiä koti/eläinlääkäriä Leikkiä ja sellasta piilosta Leikkiä mopoilla, Leikkiä kotista ja pikku legoilla. Jumpata ja muovailla. Leikkiä autoilla ja piilosta ja keinua. Pelata pelejä, piirtää, keinua rengaskeinussa Askartelu ja leikkiminen Leikitään änkkäri gota ja ninjaleikkiä Leikkiä palikoilla roolileikit ja kotileikit autoleikkejä, keinumista, legoilla leikkiä Että kaikki kaverit voisivat tulla syntymäpäivilleni. Kavereiden kanssa haluan leikkiä PetShopeilla. Leikkiä hippaa No leikkiä. Ihan mitä vaan leikkejä esim. lukea kirjastoauton kirjoja. mennä rengaskeinuihin keinumaan ja mennä kiipeilytelineeseen kavereitten kanssa. leikkiä, pelata, piirtää ja tehdä hamahelmillä ja naureskella, leikkiä ulkona Leikkiä koiria leikkiä kivoja leikkejä, mennä puuhun, tykkään myös leikkiä autoilla Pelata jalkapalloa, keinua, pelata sählyä, pyöräillä, mennä retkelle mennä leikkimään ulos

7 v. 2012 v. 2015 64% 64% 27% 29% 1% 2% 6% 5% EI OLE ON JOSKUS ON YLEENSÄ ON AINA KAVEREITA Yksi lapsista ei vastannut yllä olevaan kysymykseen. Yli 90 % lapsista on sitä mieltä, että heillä on ainakin yleensä kavereita päivähoidossa. Lasten kaverisuhteet ovat siis keskimäärin hyvällä tolalla. Aina kuitenkin sattuu myös ikäviä asioita. Näitä lapset kuvaavat omin sanoin seuraavassa.

8 toinen lapsi lyönyt lapiolla, joku toinen lapsi sanonut ettei ole enää ikinä lapseni kaveri ei mitään. Joskus riita. en tiedä. aina me ollaan oltu iloisia. Kaksi poikaa oli huutanut niin kovaa, että korvat meni lukkoon. Kaveri on vahingossa astunut jalan päälle. tulee välillä erimielisyyksiä. Toinen haluaa vaihtaa leikkiä tai toinen haluaa ottaa juuri sen mikä mulla on siinä leikissä. hiekanheitto juttuja olen kerran törmännyt kaveriin ja silloin vähän minua sattui Välillä tulee riitaa esim. leluista. Kaverit nimittelee kaveri ei halua leikkiä minun kanssa Menen eri kouluun kuin kaverit. Yksi kaveri sanoo usein, että jos et tee niin kuin minä sanon, niin en ikinä enää leiki sun kanssa. Joskus joku kaveri kiusaa tai haukkuu Maila osui jalkaan sählypelissä ja se sattui. Ei oikein muuta. Kaverit on joskus ärsyttäneet minua riitelyä ja jotkut juoksee pakoon, ku ne ei huoli mua mukaan leikkiin (kaikki ei halua leikkiä mun kanssa) Ei oikeestaan mitään. joskus joku ei halua ottaa leikkiin mukaan joskus pientä riitaa Joskus.( ei kertonut tarkemmin) kaikki ei osaa tai halua leikkiä ryhmässä."en mahdu mukaan". kaveri nimittelee,säälittäväksi tai ilkkuu kun en osaa sanoa R Kaikki on kaatunut pyörällä Menin samaan aikaan kaverin kanssa ovesta ja käteen sattui Riitoja. Tappelu Joku on kaatunut ja on sattunut Kaverin sormelle on pudonnut painava palikka. Eivät halua aina leikkiä kanssani. Muutama vuosi sitten kaverin lyöminen. Riitely jos joku on sanonut pahasti Kaveri on lyönyt ja vääntänyt sormia. Yksi tyttö on lyönyt. En muista Kun yksi poika on töninyt meitä (tyttöjä) jäällä (luistelemassa). Ei ole sattunut mitään kurjaa. töniny niitten kanssa

9 v. 2012 v. 2015 71% 58% 30% 2% 4% 6% 8% 18% PELOTTAA VÄLILLÄ PELOTTAA JOSKUS ON VÄHÄN PELOTTANUT EI PELOTA Yksi lapsi ei vastannut yllä olevaan kysymykseen. Lasten pelot ovat lisääntyneet huomattavasti kolmen vuoden aikana. Muutos on niin suuri, että se ei mahdu virhemarginaaliin (Kruskal-Wallis, p =,003). Ne neljä lasta, jotka sanoivat päivähoidossa pelottavan, kuvasivat sanallisesti pelkojaan seuraavasti: Pelottaa kun salama iskee. Keinuminen. Se, kun minulla on ikävä äitiä ja isiä ja minua pelottaa hoitajat. Yksi lapsi ei kuvannut mitenkään pelkojaan. On vaikea arvioida lasten pelkojen merkitystä. Aikuisten täytyy kuitenkin kuunnella tarkasti lasten viestejä, jotta lasten kokemukset voitaisiin huomioida. Noin kolmasosa lapsista osasi nimetä jotakin pelottavaa päivähoidossa. Varmuuden vuoksi kaikki lasten pelottavaksi koetut kuvaukset on koottu seuraavalla sivulla..

10 Se, kun minulla on ikävä äitiä ja isiä ja minua pelottaa hoitajat. keinuminen. ei mikään pelottaa kun salama iskee. Välillä pelottaa puhua aikuisille. Vastata niiden kysymyksiin. X:lle uskallan puhua. Kun se isompi poika menee meidän päälle. kun ei muista aikuisia pitkien lomien jälkeen Kun nukkarissa aikuinen on vihainen usein. Joku kaukana. Pelottaa kun on pimeetä kun mennään päikkäreille joo, joku asia. (Ei siellä mikään oikeasti pelottanut ole. Kaikkeen vastataan vaan "JOO") että joku hirviö on satukammarissa ja äkkiä laitan silmät kiinni Kun mua on sattunut oon halunnut kotiin. Tulimuurahaisten ottaminen käteen. Kun joskus on tehty hurja leikki. Kun pojat taistelee Silloin kun menin ekaa kertaa. Isot autot. En haluaisi mennä päivälevolle, koska aikuiset näyttää käsillä, että pitää mennä nukkumaan Pelottaa, että lelu on muuttunut oikeaksi peiton alla. Jos vaihdan ryhmää tai tulee uusia lapsia päiväkotiin. Liian kova meteli. Kiusaavat pojat Uudet tilanteet En muista. Esim. on ollut päiväunilla äitiä ikävä. En kuule muista mutta on ollut aika moniakin. vieraalle aikuiselle jutteliminen Ettei vanhempi tulisikaan hakemaan. Lohikäärme Kun on tullut pissaa housuun ainaski pienenä mua pelotti se leijonan metsästys(lauletaan synttärituokioilla) Poikien riehuminen ja huutaminen. pimeä nukkarissa Kiusaaminen Aamulla pelottaa vähän mennä muitten kanssa leikkimään. Ei mikään muu. Joskus itken minun sängyssä. Jos joku säikäyttää Omasta mielestä vaikeat asiat ovat jännittäviä /epämiellyttäviä. Ei pelota oikeastaan mikään mut uudet aikuiset välillä jännittää..

11 v. 2012 v. 2015 57% 55% 37% 25% 3% 12% 1% 5% EI KUUNTELE JOSKUS KUUNTELEE USEIMMITEN KUUNTELEE KUUNTELEE Vastaamatta jätti kaksi lasta. Lasten mielestä heitä kuunnellaan päivähoidossa keskimäärin hivenen enemmän kuin ennen. Muutos on kuitenkin sen verran pieni, että se voi johtua satunnaisvaihtelusta (Kruskal-Wallis, p =,798). Seuraavassa on koottu lasten toivomuksia päivähoitoon ja lapset kertovat, mitä he haluaisivat päivähoidon aikuisille kertoa.

12 eväsretkelle, ei halua nukkumaan aina, haluan olla sen kivan aikuisen kanssa Toivoisin tietokonetta päiväkotiin. Kitaran ja muita soittimia. Tanssiminen. Trampoliini ja volttitanko Littlest Pet Shop -leikkejä ryhmään. Uusia pelejä. Uusia värityskuvia. Lisää autoja, autotalo uusia leluja Isomman pihan ja sängyn. Että eskariin voisi tulla koira. Ulos tulisi kiva kiipeilyteline tai karuselli. haluaisin tehdä sanomalehtiä, haluaisin uutta muovailuvahaa, vesipyssyleluja. muuttaisin, niin ettei lepohetkeä olisi ollenkaan. nukkari pois Ei enää nukkarissa lepäämistä ja saataisiin olla paljon enemmän salissa leikkimässä. Haluaisin käydä paljon metsäretkillä kirkon lähellä ja kivoja uusia legoja. Päiväkodin pihalle trampoliini My little pony -nukkeja. Ettei tarvitsisi ikinä kuravaatteita. kaikki omat lelut kotoa, jalkapallon peluu sisällä, kiipeilyä, sääntöjä muutettaisiin; ettei nukuta eikä paljoa syödä, ja koko päivä pihalla, uusia leluja Retket olisi kivoja, ja jos saisi juosta, Peitto sänkyyn, temppurata ulos ja hyppynarun ja hulahulavanteet, metsäretki voisi olla pidempi. Toivoisin, että nukkaria ei olisi ja että hoidossa olisi oikea karkkikauppa (jossa ei kuitenkaan tarvitsisi oikeaa rahaa) Pihalla voisi olla lisää keinuja nukkarissa kaverin viereen, koko päiväkodin kanssa yhteistä tekemistä, kotileikki nukkarihuoneessa Mä haluaisin sinne ison puuhevosen, jonka vieressä olisi jakkara, josta voisi kiivetä hevosen selkään. ja pitäisi olla suitset myös. Kaikki on oikein siellä päiväkodissa. Mä haluaisin leikkiä prinsessa ruususta päiväkodissa. Lisää nalleja leluja ja nalle leikkejä. Play station voisi olla kiva. Teknisiä leluja ja ulkoleluja. esim. Radio-ohjattavia autoja tai helikoptereita. Growtopian padeille, trampolineja Mä haluisin mun yksisarvisen leluhevosen. Lihapullia ruuaksi toivoisin että ei olisi päiväunia Uusia leluja. Kotileikistä tykkäsin, mutta se vietiin pois. Enemmän leikkimistä. trampoliini, pomppupalloja, lapset voisivat itse päättää aina mitä tehdään, toivoisin että tuoleja siirrettäisiin niin, että voi istua kaverin vieressä No jonku kiipeilytelineen, joka on maassa hienoin. Nintendon tai jonkin pelikoneen.

13 Tykkään kaikista aikuisista tosi paljon päiväkodissani Täällä on kiva. en tykkää nukkua kauheesti, Kaikkia asioita. Haluaisin kysyä, milloin mennään sisälle ulkoa ja milloin syödään. Olette kilttejä! Että päiväkodin lapset tulee tänne meille leikkimään. Hyvää Kesää! Kiva kun ne leikkivät minun kanssa. Olette yleensä kivoja. Olette kivoja! Älkää komentoko minua nukkarissa. Oman ryhmän hoitajat on tosi kivoja. Opettaja on kiva ja hyvä opettamaan. Ohjaaja on myös kiva. Sillon kun joku kinaa. On kiva kun ei tarvii kinaa. Aikuiset ovat kivoja. Jotakin Hoitajat eivät kuuntele minua silloin jos toinen puhuu,toinen puhuu ensin.kerron laulamisesta ja konserteista ja vapaapäivistä. Terveisiä Laulut on kivoja. kiitos hyvästä hoidosta Aikuiset on kivoja ja tykkään niistä. Miksi me ei koskaan maalata vesiväreillä? Päiväkodissa on kivaa Että kaverit kiusaa minua. Tykkään teistä. Aikuiset ovat kivoja. Moi aikuiset! Moikka! Eskarissa on kivaa. Että mulla on tylsää.. mutta ei aivan joka hetki. Kiitos hoidosta

14 Vanhempien haastateltua lapsiaan he arvioivat itse varhaiskasvatuspalveluja. Arvioinnit tehtiin valmiisiin vaihtoehtoihin: 1. Aivan eri mieltä 2. Melko eri mieltä 3. En osaa sanoa 4. Melko samaa mieltä 5. Aivan samaa mieltä Seuraavassa taulukossa on kuvattu vanhempien arviot positiivisiin väitelauseisiin. Luvut ovat keskiarvoja. Mitä lähempänä keskiarvo on lukua 5, sitä myönteisempi vanhempien arvio on. Keskiarvo Keskihajonta Olemme kokeneet itsemme tervetulleiksi päiväkodin kaikkeen toimintaan 4,74 0,56 ja tapahtumiin. Lapsemme voi hyvin päivähoitopaikassa. 4,69 0,54 Välit henkilöstöön ovat avoimet ja luottamukselliset. 4,68 0,64 Ilmapiiri on hyväksyvä, lämmin ja vanhempien näkemyksiä kunnioittava. 4,58 0,6 Henkilöstö on asiantuntevaa ja pätevää. 4,58 0,71 Päivähoidon alku on/oli järjestetty lapsi ja perhe huomioonottaen. 4,55 0,81 Lapsemme varhaiskasvatussuunnitelman tekoon ja kasvatuskeskusteluihin 4,38 0,96 on paneuduttu huolella Pysymme hyvin perillä lapsen päivittäisestä toiminnasta ja tärkeistä 4,33 0,7 asioista. Ryhmän toiminta on suunnitelmallista ja tavoitteellista 4,3 0,77 Ryhmän toiminta on yhtenäistä ja harmonista. 4,17 0,83 Aikaa ja lämpöä on lapsille tarjolla riittävästi 4,13 0,78 Kaiken kaikkiaan vanhemmat arvioivat päivähoitoa erittäin myönteisesti. He kokevat itsensä tervetulleeksi päiväkotiin ja vanhemmat arvioivat heidän lapsensa voivan hyvin päivähoitopaikassa, mikä varmaan heijastuu myös avoimiin ja luottamuksellisiin väleihin. Henkilöstöä pidetään asiantuntevana ja pätevänä. Yleensäkin ilmapiirin koetaan olevan hyvän. Eniten vanhempien kokemukset vaihtelivat varhaiskasvatussuunnitelmaan paneutumisen osalta. Vanhemmista 62 % oli aivan samaa mieltä varhaiskasvatussuunnitelmaan paneutumisesta, mutta 9 % oli vähintäänkin melko eri mieltä suunitelmaan paneutumisesta.

15 Alla olevassa taulukossa on kuvattu kielteisiä arviointikohteita. Alla olevassa taulukossa korkea keskiarvo kuvaa suurempaa toiminnan kehittämistarvetta. Keskiarvo Keskihajonta Toivoisimme päivähoidossa yhtenäisempää linjaa kasvatuskäytännöissä ja 2,55 1,26 periaatteissa. Henkilöstö ei puutu ongelmiin ja jättää ne käsittelemättä. 1,71 1,01 Tarvitsisimme enemmän tukea omaan vanhempana toimimiseen tai 1,57 0,89 jaksamiseen Ryhmän toiminta on hajanaista ja kaoottista 1,57 0,83 Henkilöstö jättää huomioimatta lapsemme tarpeet ja meidän näkemyksemme niistä. 1,49 0,79 Selkeästi eniten toivotaan yhtenäisempää linjaa kasvatuskäytännöissä ja periaatteissa. Muuten vanhempien kriittiset arviot olivat vähäisiä. Eniten hajontaa oli vanhempien kokemuksilla henkilökunnan ongelmiin tarttumisessa.

16 Muutos 2012-2015 Henkilöstö jättää huomioimatta lapsemme tarpeet ja meidän näkemyksemme 0,05 niistä. Ryhmän toiminta on hajanaista ja kaoottista 0,05 Tarvitsisimme enemmän tukea omaan vanhempana toimimiseen tai jaksamiseen 0,04 Pysymme hyvin perillä lapsen päivittäisestä toiminnasta ja tärkeistä asioista. 0 Lapsemme voi hyvin päivähoitopaikassa. 0 Olemme kokeneet itsemme tervetulleiksi päiväkodin kaikkeen toimintaan ja -0,01 tapahtumiin. Toivoisimme päivähoidossa yhtenäisempää linjaa kasvatuskäytännöissä ja -0,06 periaatteissa. Lapsemme varhaiskasvatussuunnitelman tekoon ja kasvatuskeskusteluihin on -0,07 paneuduttu huolella Ilmapiiri on hyväksyvä, lämmin ja vanhempien näkemyksiä kunnioittava. -0,08 Henkilöstö on asiantuntevaa ja pätevää. -0,1 Välit henkilöstöön ovat avoimet ja luottamukselliset. -0,13 Aikaa ja lämpöä on lapsille tarjolla riittävästi -0,13 Ryhmän toiminta on yhtenäistä ja harmonista. -0,14 Ryhmän toiminta on suunnitelmallista ja tavoitteellista -0,14 Henkilöstö ei puutu ongelmiin ja jättää ne käsittelemättä. -0,15 Päivähoidon alku on/oli järjestetty lapsi ja perhe huomioon ottaen. -0,19 Ryhmän toiminta on uusia mahdollisuuksia etsivää ja luovaa. -0,23 Suurin muutos kolmessa vuodessa on vanhempien kokemus ryhmän toiminnan luovuuden vähentymisessä. Tämä muutos ei mahdu virhemarginaaliin (Kruskal-Wallis, p =,019) Muut muutokset ovat pienempiä ja mahtuvat virhemarginaaliin. Päivähoidon alun järjestäminen näyttäisi ottaneen hivenen takapakkia (Kruskal-Wallis, p =,103). Toisaalta henkilöstö tarttuu vanhempien mielestä ripeämmin ongelmiin kuin aikaisemmin (Kruskal-Wallis, p =,276).