Matkani on vasta alussa



Samankaltaiset tiedostot
MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA

Menninkäisen majatalo

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Löydätkö tien. taivaaseen?

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS

Suurin kiitos kuuluu Sinulle Jeesus. Kaikki sydämestäni kumpuavat laulut ja ajatukset kääntyvät lopulta siihen toivoon, joka olet minulle.

Onko se sitä? Erityisherkkyyden etsimismatkalla (Kantaesitys Jyväskylässä ) Ukko Kärkkäinen

Maaria Lappalainen SATUTETTU

Tulee aika Säv. Antti Suonio, San. Hanna Ekola

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Siipirikko laululintu

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Bahá u lláh, Ridván muistio.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

Fellmannian kulma Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/

Majakka-ilta

Aira Kellberg-Mechelin. Isän sylissä. runoja

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

P U M P U L I P I L V E T

*** Ystäväni, rakastettuni, Sinkurani minun. Timo *** Ripe! Oot mun turva ja kallio, paras ystävä. Rakastaen Kyllikkisi :D ***

Aino Malmberg. Tien ohesta tempomia

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Ehyeksi aikuiseksi osa askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

kirjoitan sinulle täältä yhteissestä elämästämme, onnesta sen kivusta ja kaipauksesta, väreistä. Maailman sävyistä sen.

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO

Kouluun lähtevien siunaaminen


Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Ristiäiset. Lapsen kaste

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

Lennä lehteni maailmalle

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Matt. 5: Reino Saarelma

MIKÄ ON TUNNE? Tunne on spontaani reaktio, jonka synnyttää tietyn asian, henkilön tai paikan ajatteleminen tai kohtaaminen.

Wilma ja Natte Witick Natalie ja Thiago Alves min Benni Åström Jeesus Kristus kallioni, kotini.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

Jeesus parantaa sokean

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

MUISTOLAUSEITA. Puolisolle: Elon polkuja yksin kulkeissain, sua muistelen lämmöllä, rakastain.

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

PAPERITTOMAT -Passiopolku

IRENE AHONEN I KAROLIINA SUIKKANEN I HANNU HUHTALA I KEIJO SALMELA R AKK AUDEN SUOJAAN 2

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Miten suomalaiset lapset ja nuoret voivat?

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Tämän leirivihon omistaa:

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

Usko. Elämä. Yhteys.

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

Viivi Lähdesmäki. Lauluja

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Hyvä Sisärengaslainen,

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Transkriptio:

Juhapekka Lindfors Matkani on vasta alussa

Juhapekka Lindfors Matkani on vasta alussa

Matkani on vasta alussa Runot, taitto ja kuvankäsittely: Juhapekka Lindfors Kannen kuva: Krista Fagerlund Kirjan runot ovat syntyneet vuosina 2008-2013 Copyright 2013 Juhapekka Lindfors

Sisällysluettelo Vaietut... 4 Tyhjyys... 5 Kuori sisimmän särkyneen...10 Olemme sen velkaa toisillemme...12 Tuntua tulevan...13 Sodan mielettömyys...14 Sokeudessaan mieletön...15 En tule olemaan viimeinen...16 Vääryys...17 Katkeruus...18 Elämän virtaa...19 Uhma: Vol. 1...20 Uhma: Vol. 2...21 Tuska...22 Lohduton...23 Säihkysi sun...24 Olet minussa...25 Kaukana jossain...26 Yksinäinen yhdessä...27 Vain sinulle...28 Sinuun sidottu...29 Levoton...30 Hiljaiset hetket...31 Pahimpia ovat aamut...32 Muisto...33 Iltaisin...34 Kohtaamme jälleen...35 Vapaus...36 Kun olen poissa...37 Olen valmis...38

Vaietut Kadut kylmenneet alla tämän kivisen kaupungin ne kuinka paljon tuskaa ovatkaan kantanut Kuinka monta tarinaa peittyy vilinään ihmisten Kuinka paljon ikävää taakse verhojen suljetuiden Kuinka monet kasvot unohdetut keskellä kiireidemme keskellä oman itsekkyytemme Sanaton kuiskaus yksinäisen pyyntö hento lohduttomuuden älä unohda historiaasi älä perimääsi kätke Olet osa tätä kertomusta Keskellä kylmyyden riutuu pala itsestämme Hetki kuuntele ääntä sydämesi sen loppua ei ole vielä päätetty 4

Tyhjyys Mikä määrittelisi yksinäisyyden Onko se vain tunne jota kannan sisälläni koska et ole luonani Rakkaus on kummallinen asia Se panee pään sekaisin Elämä yksin on helppoa sanotaan Onhan se sitä Saa tehdä mitä tahtoo Olla vapaa Mennä miten huvittaa Ei tarvitse kuunnella toisten mielipiteitä Saa tehdä päätöksensä itse Elämä yksin on hienoa Hienoa siihen asti kunnes löytää sen jonkun Sen jonkun jota ilman ei voi eikä halua elää 5

Rakkaus on tunne vatsan pohjassa kun odotat hänen tulevan luoksesi Se outo tyhjyyden tunne kun hän lähtee etkä tiedä koska taas kohtaatte Tunne kun yrität jälleen päästä hänen luokseen ja sivuutat siksi kaiken muun Molemminpuolinen rakkaus on ihana asia Se kertoo että et ole yksin On olemassa joku joka välittää Joku joka ei koskaan hylkää tai luovuta Joku jonka puoleen voit aina kääntyä Joku joka ymmärtää sinua ja on aina valmis kuuntelemaan 6

Rakkauden ylläpitäminen vaatii työtä Jos rakkautta ei vaali sen liekki ei jaksa palaa Liekki hiipuu mutta aito rakkaus ei sammu koskaan Se piiloutuu kytee odottaen hetkeä syttyäkseen uudelleen Elämä toisen kanssa on kuin elämä yleensäkin Se ei ole helppoa Se on jatkuvaa molemminpuolista vuorovaikuttamista Toisen huomioon ottamista Sen yhteisen sävelen löytämistä Se ei sisällä pelkkää iloa eikä pelkkää surua mutta jokainen määrittelee teoillaan itse kumpaa se sisältää enemmän 7

Rakkaus on sitä kun mikään muu ei ole niin tärkeää Se on pieniä onnen hetkiä yhdessä Sanoja Katseita Huokauksia Se on kädestä pitämistä Haaveiden ilojen ja surujen jakamista Se on sitä kun keskellä yötä herää katsoo vieressään nukkuvaa ja siinä hän on niin viattomana ja särkyvänä Se on tunne että tekisit hänen vuokseen mitä tahansa Tunne että hän on täällä vain sinua varten Tunne että hän on kaikki mitä tarvitset Rakastamasi ihminen on henkilö jota et koskaan haluaisi satuttaa 8

Elämä yksin on hienoa Mutta kun on kohdannut sen jonkun ei enää halua elää yksin Ei halua olla ilman häntä Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa Ja minä olen yksinäinen koska minä rakastan sinua 9

Kuori sisimmän särkyneen Tienvarsi kapea luona risteyksen jo pimeys laskeutuu Lapsi yksinäinen peloissaan kyyneleet ne rinnan kastellut Kättä lempeää odottaa otetta omaansa tarttuvaa Ja aika on lopuillaan Yllä mielen viattoman nyt varjo turtumuksen kuin varkain vallan ottaa 10

Vuodet kuluneet ne silmänsä kuivannut vaan haavat syvät ei koskaan arpeudu Yhä lapsi odottaa tuskaansa nää ei kukaan Ja aika on lopuillaan Syvällä sisimmän vain kyynisyys elämään nyt sydämen kylmentää Hän ei koskaan saapunut 11

Olemme sen velkaa toisillemme En tarvitse ymmärrystä en myötätuntoa turhaa En kaipaa vapautta en tukea pyyteetöntä Sillä olen päästäni vialla Niin minulle on kerrottu Odotan vain hetkeä sulkeakseni silmäni Saadakseni hetken rauhaa Ja silti katson ympärilleni nähdäkseni sen vääryyden Maailman täynnä vihaa surua ja väkivaltaa Voitko väittää katseeni valehtelevan Jos vaikeneminen on kultaa en milloinkaan tule olemaan vauras Näetkö läpi sydämeni Sitä valheesi eivät koskaan turmele 12

Tuntua tulevan En tiedä syitä Kertomaan kykene en tilanteita ne miksi aina menevät näin Olen niin väsynyt Uupunut anteeksi pyytämään asioita joihin en ole syyllinen Helpompaa myöntyä se vaikka sisimmän turruttaa kuin taistelua käydä mikä johda ei mihinkään Mikä on oikein mikä väärin Onko niitä olemassakaan Hukummeko itseemme emme näe muuta Sokeina omaan uskoomme Kädessä elämän avain harhaillen emme löydä porttia onneemme johtavaa polkua Silmin suljetuin vaellamme reitiltä eksyneinä kunnes matka takaisin on jo liian pitkä 13

Sodan mielettömyys Muistomerkillä itsekkyyden kyyneleet vuoksi turhuuden Ruusun verenpunaisen tähtesi maahan istutan Viattomuuden rikki revityn varjot tuhansien aaveiden Kunnes haavat loppuun vuotaneet tuhottujen sielujen vain tyhjyyttään ikuistavat Etkö ymmärrä Palaa ei kukaan Elävä tai kuollut ei mikään ole ennallaan He eivät koskaan tule takaisin 14

Sokeudessaan mieletön Katkeruuden kasvoillasi sen roihun mukanas kerran kotiisi kannoit Ja nimeen koston sä tekoon sokeaan niin pyhästi vannoit Mielesi synkkä Myrkyttämä menneiden vihan vuosikymmenten Kätesi kiihkon tahraamat rakkaidesi harteilla Sä näitkö lainkaan sydämestä viattoman virtanaan verta pois vuotavan Ei voimaa rakkauden Perintönä lapsillesi vain viiltävimmän tuskan annoit 15

En tule olemaan viimeinen Enkä vieläkään pysty tuntemaan Saatan näyttää olevani kunnossa Ehkä niin mutta sisinpäni on turta Loppuun kuluttama kaiken sen turhan ponnistelun ja odotuksen Halusin tehdä enemmän Taistella jonkun suuremman puolesta mihin minun oli mahdollista Yritin ja yritin mutta kaikkialla nousivat seinämät vastaan Kunnes lopulta viimein pääni maahan iskitte Aikani oli tullut vaieta Niinhän te siat luulitte 16

Vääryys Vuosi vuodesta päivä päivästä yksi toisensa jälkeen valheella sokaistut me kaikki kaadumme Ihmiskunnan historia salassa sovitut päämäärät unelmat puolestamme laaditut Merkitys elämän tarkoitus olemassaoloomme se säälimättä tuhlattu Pakotetut pelinappulat vailla ymmärrystä elämän suurella leikkikentällä vain tahtoa toisten toteutamme Tulevaisuutemme suunta sen merkittävä taakka odottaa harteilla rohkeimman 17

Katkeruus Tämä ei ollut mitä halusin Petetyt lupaukset Murskatut unelmat Kaikki syyttöminä tuomitut Tuntemattomat kasvot veden pinnalla Vain häilyvä varjo jalkojeni alla ainoa aito asia minusta jäljellä Valitsinko tietäni Päätös tehtiin puolestani Minulle ei annettu mahdollisuutta Jos kertoisin olevani pahoillani olisiko sillä merkitystä Tyhjyyttään kaikuvat sanani eivät mitään takaisin toisi Henkeni vietiin hetkessä viimeinen ripaus inhimillisyydestä sillä loputtomalla hetkellä kun sinut pois riistettiin Ja vasta viimeisen henkäyksen vedettyäsi näin kaiken selvästi Se oli loppuni alku 18

Elämän virtaa Voimme taistella vastaan viimeiseen asti itsemme vakuuttaa Loppujen lopuksi olemme kaikki yhtä varmasti kuin emme mitään Vain pieniä paloja arvoituksessa tarkoituksen suuremman matkalla takaisin sinne jonnekin Haluan vain tehdä mikä on oikein yltämme poistaa tämän turhuuden viitan Elämä on vain hetki kun se on poissa sirpaleita käsissäni kannan 19

Uhma: Vol. 1 Katso minua huomaatko sen Näetkö silmissäni palon saman mitä sisälläni tunnen En ole kuin muut Älä sano minulle etten pysty Et kykene ymmärtämään Et tunne luontoani Et voimaa mitä mukanani kannan Hyväksyin sen jo kauan sitten Tulen olemaan jotain Suurta ja parempaa Tulen tekemään asioita mitä muut pelkäävät En tahdo pahaa mutta älä asetu tielleni sillä minä tulen läpi 20

Uhma: Vol. 2 Kuule minua joko ymmärrät sen Liian kauan olen myöntynyt silmiisi sokeisiin tyytynyt Hetkeni on tullut Vihdoin olen tarpeeksi vahva Et pidättele minua Et estä kohtaloani Et tahtoa mikä ohjaa minua Matkani on vasta alussa Vapautan sydämeni Kahleeni katkaisen Otan itselleni sen mikä minulle kuuluu En halua satuttaa mutta älä tule eteeni sillä enää minä en väistä 21

Tuska Kylmä tuuli puhaltaa sen viima vaanii uhriaan Yössä yksin vaeltaa mies vailla unelmaa Muisto tunteen rakkauden syvään koskee sydämeen Onni pois on ehtynyt hän elämäänsä eksynyt Maassa miehen mieli on vain kuori ontto koruton Huuto kaipuun hiljainen taakse hukkuu turhuuden Kaikki tyhjää nyt sen nään mua kuulemaan ei kukaan jää 22

Lohduton Ja murskattujen sydänten raunioilla keskeltä sirpaleiden nostan käteni kohti korkeuksia Huutaen pois tuskaani katseeni kohotan Rinnaltani pyyhin rippeet viimeiset Pyhästi vannoen ei koskaan enää Nousen matkaani jatkan tiellä jonka itse rakensin Ja kun kaikki on sanottu jää jälkeeni vain hiljaisuus 23

Säihkysi sun Silmiis sieviin jos katsoa vois lämmön tunteen se rintaani sois Kesäinen ilta taivaanrantaa maalaa kuiskaus tuulen huulillaan nimeäs kantaa Sävyt taivaan mun sieluni valtaa kaipuun tunne mieltäni painaa Maailma täynnä loistoa moista vaan vertaistas löydä en kaltaistas toista 24

Olet minussa Jos vain makaisin täällä alla laskevan auringon tulisitko luokseni kutsusta Hetkessä illan saapuvan käsissä vain toisemme hiljaisuutta kahden kuunnellen Jos vain viipyisit rinnallani kiedottu omaasi sydämeni Syliisi nukahtaa voisin 25

Kaukana jossain Kaipaus loppumaton sitä tuntee kun ikävä on Selvänä ajatukset eivät kauaksi kanna Tuntoni syvät rauhaa ei anna Rintaani ahdistaa en henkeä saa Missä lie sä oletkaan mietin vain yhtä ainoaa 26

Yksinäinen yhdessä Niin lähellä oot vierelläni niin kaukana Hymyillen katselen untasi valvon Hengitykses äänet mun rintani täyttää jos tunteeni sulle vain tohtisin näyttää Mutta kuinka saattaisin uskaltaa kun tohdi edes en kättäsi koskettaa Rauhaasi rikkoisi en koskaan sen vannon vain vierelläs vaiti sun kauneuttas palvon 27

Vain sinulle Jälleen mietin sen miten kertoisin Tunteeni ne ovat aidot mutta pelkään Vain ystäväin sun huuliltas kuulen Mun sydämeni särkyvän luulen Ei riitä täyttämään tätä janoa ei se sammuta sieluni paloa Yhä kahlehdittuna olen hetkeen Mutta pyydän älä sulje minua elämästäsi Ystäväin sen soinnun taas kuulen Ja itken hiljaa niin kovin hiljaa 28

Sinuun sidottu Sydämeni se on salaisuus elävältä haudattu syvyydessä jalan seitsemän Tukahdetut tunteet mieleni syövereistä kätketyt pintaan pyrkivät Kamppailun äänet ne kaukaa jo kuulen Estääkseni teen kaikkeni Mut taistelun sen häviän luulen 29

Levoton Yksin miettien sängyllä makaa uneton tyhjyyteen tuntoja jakaa Ajassa mieli takaisin siirtyy kauneimman hymy muistoihin piirtyy Sen loisto hetkeksi silmäni sulkee mut unelmiin raskas on matkani kulkee Polttava kaipuu hengen se salpaa kuin sumussa sieluni taakkansa kantaa 30

Hiljaiset hetket Istun alla puun auringon paisteessa Seison alla kuun synkässä metsässä itken hiljaa kyyneleen 31

Pahimpia ovat aamut Sä hiljaa saavuit mun luokseni varoen Hellästi kosketin sun lempeäs anoen Hennosti hymyilit mun untani syleilit Kun silmäni avasin taas totuuteen palasin Olit poissa 32

Muisto Sä tunsit mut jo silloin kun kerran kohdattiin Tuulet ajan uuden mut sun luoksesi johti Kohti huomista Kaukana tulevaisuus on yhteinen Kanssasi kevyt on olla Nyt vain muisto menneestä Ja sua vieläkin odotan Minne päättyi valon tie Sen jatkuvan tahdoin 33

Iltaisin Kukaan ei halua olla yksinäinen Kenenkään ei tulisi olla onneton Minun toiveeni on pitää sinut sylissäni Mutta miksi kaikki hyvä lopulta aina katoaa Yksin ei ole hyvä olla Yksinäisyys on painajainen josta heräävän tahtoisin Silmäni suljen Mutta unta en saa Ajatus käy yli tajunnan taa Kunpa sen loppumaan saisin 34

Kohtaamme jälleen Kaksin kanssain matkaa kuljit vain liian varhain silmäs suljit Sun tähtes sammui lepoon vaipui Syliin painoit pienen pään tyynet kasvot eessäin nään Sieluasi kannattelen muistoasi käsivarsillani nukkuvaa katselen Kuu loiston valon kantaa kerran kera säihkyin luotsaan luokses tähtisumuun kohti taivaanrantaa 35

Vapaus Sateen hiljaisen äänet mieleeni kertovat en ole yksin Luonto kertoja suruinen tarinaa kuuntelen mietteisiin syviin vaivun Taivas yössä niin kaunis kyyneleet omani peittää salaa hymyilen 36

Kun olen poissa Vaan tunsitko tuulen sen henkäyksen hennon luoksesi etäältä lämmön tuoneen Lempeän katseen kaipauksen suuren korvassa kuiskauksen hiljaisen tyynen Älä unohda Älä unohda minua 37

Olen valmis Pinnan tyynen särkyvän rajat veteen piirtyneet silmässä myrskyn kun itsekkyys liian sydämensä täytti Itseni tunsin Niin luulin Mut kauan sitten kohtalo elämääni sen lautturi suunnan uuden näytti Piirteet vieraan kuin heijastus tulevan reunalta takaisin silmiini katsoi 38

Kuin välähdys sen kaiken ymmärsin Merkityksen vastoinkäymisten Tekojeni tarkoituksen Kun aika muutoksen oveemme kolkuttaa kutsua vieraan tämän peruuttaa emme voi Rajalla tulevan vain rohkeimmat sen lohdun takaisin tuoda voi Hetkeni tunsin tulleen 39

"Kiitos, kun jaoit kanssani palan ajatuksistani." - Juhapekka Lindfors

Kuva: 2010

Ja kun kaikki on sanottu jää jälkeeni vain hiljaisuus