HELSINKI SUUNNITTELEE 2008:2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2007
Autokanta kasvoi Vuoden 2007 lopussa Helsingissä oli rekisteröitynä yhteensä 240 000 autoa. Tämä on 2 000 autoa eli prosentin enemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingin automäärä on kasvanut joka vuosi vuodesta 1994. Autoja oli yli kolmannes (36 %) enemmän kuin vuonna 1994. Automäärä Bilbeståndet Henkilöautot / 1 000 asukasta Personbilar / 1 000 invånare Autot / Bilar Henkilöautotiheys eli rekisteröityjen henkilöautojen määrä 1 000 asukasta kohti oli Helsingissä vuoden 2007 lopussa 372 eli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Henkilöautotiheys on kasvanut hieman hitaammin kuin autokanta. Se on kasvanut vuodesta 1994 neljänneksen. Henkilöautotiheys Personbiltäthet Koko maan automäärä sekä myös henkilöautokanta kasvoivat kolme prosenttia. Uusien autojen rekisteröinnit vähenivät vuodentakaiseen verrattuna. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 14 % vähemmän kuin edellisvuonna. Tieto tulossa olevasta autoverouudistuksesta vaikutti autokauppaan vuonna 2007. Liikenne kasvoi hieman Vuoden 2007 syksyllä liikennettä oli Helsingin pääkatuverkossa keskimäärin vajaan prosentin enemmän kuin edellisvuonna. Helsingissä rekisteröidyt autot ja henkilöautotiheys (rekisteröityjä henkilöautoja / 1 000 asukasta) Registrerade bilar och personbiltäthet (registrerade personbilar / 1 000 invånare) i Helsingfors Liikenteen muutos-%, Trafikens förändrings-% Suomen pääteillä liikenne lisääntyi vuonna 2007 kolme prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana liikenteen muutos Helsingissä on vuosittain vaihdellut -0,5 ja +3 prosentin välillä. Tällä vuosikymmenellä paria poikkeusta lukuun ottamatta liikenne on kasvanut keskimäärin vajaan prosentin. Liikenne kasvoi vain esikaupunkialueilla Sekä niemen (keskustan) rajan että kantakaupungin rajan ylittävän liikenteen määrä vuorokaudessa väheni vajaan prosentin edelliseen vuoteen verrattuna. Liikenteen muutokset edelliseen vuoteen verrattuna Trafikens förändringar jämfört med året förut Kaupungin rajan ylittävä liikennemäärä kasvoi reilut kaksi prosenttia ja poikittaislaskentalinjan ylittävä liikennemäärä kasvoi vajaan prosentin. Liikennemäärä / vuorokausi okausi autot ja raitiovaunut Poikittaisliikenteen määrä kasvoi vain esikaupunkialueilla. Siellä poikittaisliikenteen kasvu oli sama kuin kaupungin rajalla eli reilut kaksi prosenttia. Pohjoisessa kantakaupungissa sen sijaan poikittaisliikenne väheni prosentin eli saman verran kuin niemen rajalla ja kantakaupungin rajalla. Raja Niemi Kantakaupunki Kaupunki Poikittaislinja v. 2007 250 000 370 000 570 000 250 000 muutos -1 900-3 500 12 700 1 800 % -1-1 2 1
Liikenne kasvanut pitkään esikaupunkialueilla Kaikki laskentalinjat yhteenlaskettuna liikennettä oli vuonna 2007 yli puolet enemmän kuin vuonna 1980. Kaupungin rajalla oli vuonna 2007 yli kaksinkertainen liikennemäärä vuoteen 1980 verrattuna. Kantakaupungin rajalla oli neljännes enemmän liikennettä ja niemen rajalla vain 7 % enemmän. Liikenteen kasvu on painottunut kantakaupungin ulkopuolelle. Autoja ja raitiovaunuja / Bilar och spårvagnar Kantakaupungin raja Innerstadens gräns Kaupunginraja Stadsgränsen Poikittaisliikennettä oli 77 % enemmän kuin vuonna 1980. Esikaupunkialueen poikittaisliikenne oli 2,7-kertainen ja pohjoisen kantakaupungin poikittaisliikenne on kasvanut saman verran kuin kantakaupungin rajan liikenne eli neljänneksen. 1990-alun laman jälkeen liikenne on kasvanut vuodesta 1993 lähes joka vuosi, keskimäärin prosentin vuodessa. Vuonna 2007 oli kaikki laskentalinjat yhteenlaskettuna liikennettä 16 % enemmän kuin vuonna 1993. Poikittaislinja Tvärlinjen Niemen raja Uddens gräns Kaupungin rajan liikenne on kasvanut lähes kolmanneksen vuodesta 1993 eli keskimäärin 2 % vuodessa. Sen sijaan niemen rajan liikennemäärä oli sama kuin vuonna 1993 ja kantakaupungin rajan liikennemäärä 5 % suurempi eli muutokset kantakaupungin sisällä ovat 14 vuoden aikana pieniä. Liikenteen kehitys laskentalinjoittain Trafikens utveckling på räknelinjerna Automäärän muutos / Förändring av antalet bilar Niemen raja Uddens gräns Kaupunginraja Stadsgränsen Liikennemäärän muutos edelliseen vuoteen verrattuna niemen ja kaupungin rajoilla Trafikens förändringar jämfört med året förut vid uddens gräns och på stadsgränsen Keskustan liikenne vähentynyt 2000-luvulla Tällä vuosikymmenellä esikaupunkialueiden liikenteen kasvu on ollut hieman maltillisempaa kuin 1990-luvun loppuvuosina. Kaupungin rajan liikenne on vuodesta 1999 kasvanut 12 %, 63 000 autolla. Tämä merkitsee keskimäärin 1,5 prosentin, lähes 8 000 auton kasvua vuosittain. Niemen rajalla oli vuonna 2007 liikennettä 4 %, 10 000 autoa vähemmän kuin vuonna 1999. Niemen rajalla liikenne on vähentynyt vuoden 2001 jälkeen kolmena vuonna, vuonna 2002 vajaat kolme prosenttia, vuonna 2005 reilun prosentin ja vuonna 2007 vajaan prosentin. Kantakaupungin rajan liikennemäärä vuonna 2007 poikkesi vain prosentilla vuodesta 1999. Sen liikennemäärä on vuoden 2001 jälkeen vähentynyt kuitenkin neljänä vuonna ja siellä oli liikennettä yli 2 %, 8 700 autoa vähemmän kuin vuonna 2001.
Poikittaisliikenteen kasvu keskittynyt Kehä I:lle Poikittaisliikenne on kasvanut yli viidenneksen vuodesta 1993. Samaan aikaan Kehä I:n liikennemäärä on enemmän kuin puolitoistakertaistunut. Sen liikenteen kasvu, 41 000 autoa, on lähes sama kuin koko poikittaislinjan liikennemäärän kasvu, 43 000 autoa. Vuoden 1998 jälkeen muu poikittaisliikenne kuin Kehä I:n liikenne väheni vuoteen 2004 saakka. Viime vuosina muun poikittaisliikenteen määrä on pysynyt suunnilleen samana. Muu poikittaisliikenne väheni pääosin pohjoisessa kantakaupungissa. Siellä poikittaisliikenne on vähentynyt vuodesta 1998 lähes vuosittain, yhteensä 7 500 autolla (6 %). Myös esikaupunkialueiden muilla poikittaiskaduilla kuin Kehä I:llä liikenne väheni lähes vuosittain hieman vuoteen 2004 saakka, mutta liikenne on näillä kaduilla kasvanut viime vuosina. Kehä I:n liikenne sen sijaan on kasvanut vuodesta 1998 yli kolmanneksen. Vuodesta 1998 alkaen Kehä I:n liikennemäärä kasvoi useiden vuosien ajan keskimäärin noin Autot ja raitiovaunut / Bilar och spårvagnar Kehä I, Ring I Muu esikaupunkialue, Övriga ytterstaden Kantakaupungin pohjoisosa Norra delen av innerstaden Poikittaisliikenteen kehitys Trafikens utveckling på tvärgående linjen 5 % vuodessa. Viimeisen neljän vuoden aikana Kehä I:n liikennemäärä on kasvanut keskimäärin reilun prosentin vuodessa. Kehä I:n liikennemäärä oli syksyllä 2007 Keskuspuiston kohdalla 108 000 autoa vuorokaudessa. Kehä I:n osuus koko poikittaisliikenteestä on ollut 43 % vuodesta 2004 alkaen. Viileä kesä vähensi pyöräilyä Ympäri vuoden laskettavien konepisteiden mukaan pyöräily väheni 8 15 % kesä elokuussa. Kesä 2007 oli viileämpi ja sateisempi kuin edellinen kesä. Niemen ja kantakaupungin rajan ylittävät pyöräilijät lasketaan mahdollisimman kattavasti joka kolmas vuosi kesäkuun arkipäivänä. Konepisteiden pyöräilijät kesä elokuussa Cykelmängder i punkter med automatisk räkning från juni till augusti Vuoden 2007 laskentojen mukaan niemen rajan ylitti 28 250 ja kantakaupungin rajan 26 250 pyöräilijää vuorokaudessa. Niemen rajalla pyöräilijöitä oli 52 % ja kantakaupungin rajalla 4 % enemmän kuin vuonna 2004. Kesäkuun viikko, jolloin niemen raja laskettiin, oli jopa helteinen ja kesän vilkkain pyöräilyviikko, kun taas vuonna 2004 sää oli tavanomaista viileämpi. Sään vaikutus pyöräilyyn on jopa 40 % puoleen tai toiseen. Kauniina kesäpäivänä niemen rajan ylitti enimmillään lähes 30 000 ja kantakaupungin rajan noin 32 500 pyöräilijää. Niemen ja kantakaupungin rajan ylittäneet pyöräilijät arkivuorokautena kesäkuussa Cykelmängder per vardagsdygn vid uddens och innerstadens gräns i juni Kesäkuussa tarkkailluista pyöräilijöistä 50 % käytti pyöräilykypärää. Naisista 53 % ja miehistä 48 % käytti pyöräilykypärää. Naisten kypärän käyttö väheni 3 prosenttiyksikköä ja miesten prosenttiyksikön vuodesta 2006.
Junien käyttö kasvoi edelleen Syysarkipäivänä niemen rajan ylitti molemmat suunnat yhteen laskien 718 000 henkilöä. Joukkoliikenteen osuus oli 62,7 %, kun se vuonna 2006 oli 62,2 %. Raideliikenteen osuus joukkoliikenteestä oli 66 % kuten vuonna 2006. Niemen rajan ylittävä henkilöliikenne väheni 0,1 % vuodesta 2006. Joukkoliikenteen matkustajamäärä kasvoi vajaan prosentin (3 350 henkilöä) ja henkilöautoissa matkustavien määrä väheni 1,5 % (4 050 henkilöä). Seutu-, kauko- ja tilausliikenteen bussien matkustajia ei laskettu vuonna 2007, vaan ne lasketaan joka toinen vuosi. Helsingin sisäisen bussiliikenteen matkustajamäärä kasvoi 2 %. Metron matkustajamäärä väheni reilun prosentin ja raitiovaunujen 3 % vuodesta 2006. Lähijunien matkustajamäärä kasvoi niemen rajalla lähes 6 %, mikä tarkoittaa 5 200 matkustajaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Pääradalla matkustajia oli 7 % enemmän kuin vuonna 2006. Pääradalla matkustajamäärää kasvatti mm. Oikorata, jonka matkustajamäärä lähes kaksinkertaistui vuodesta 2006 ja sitä käytti nyt noin 3 600 matkustajaa. Rantaradalla matkustajamäärä kasvoi lähes 9 % ja Vantaankosken radalla matkustajamäärä väheni prosentin. Kaukojunien matkustajamäärä kasvoi 2,5 %. Aamuliikenteessä arkisin klo 6 9 niemen rajan ylitti keskustan suuntaan 91 400 henkilöä, mikä on noin 0,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Joukkoliikenteen matkustajamäärä kasvoi 0,5 % (320 henkilöä) ja henkilöautoissa matkustavien määrä kasvoi noin 0,6 % (150 henkilöä). Helsingin sisäisen bussiliikenteen matkustajamäärä kasvoi reilut 2 %. Sekä metron että raitiovaunujen matkustajamäärä väheni reilun prosentin vuodesta 2006. Aamuliikenteessä keskustaan lähijunien matkustajamäärä kasvoi 2 % ja kaukojunien lähes 3 % vuodesta 2006. Joukkoliikenteen osuus (70,44 %) syksyn arkiaamuliikenteessä keskustaan klo 6 9 oli lähes sama kuin vuotta aiemmin (70,45 %). Talousarvion yli 71 %:n tavoitetta ei saavutettu. Raideliikenteen osuus joukkoliikenteestä oli 69 % kuten vuonna 2006. Henkilöliikenteen kulkutapa ja joukkoliikenteen osuus niemen rajalla Persontrafikens färdsätt samt kollektivtrafikandelen på uddens gräns
Poikittaisliikenteen kulkutapa Syksyn arkivuorokauden henkilöliikenteen kulkutapaa on mitattu kahdella poikittaislinjalla: läntisellä (Kehä I, Pirkkolantie, Metsäläntie) ja itäisellä (Kehä I, Viikintie). Valtuuston asettamana tavoitteena on nostaa poikittaisen joukkoliikenteen osuutta vähintään neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2004 vuoteen 2012, jolloin osuus olisi 17 %. Vuodelle 2007 tavoite oli yli 12,4 %. Vuonna 2007 poikittaisliikenteen osuus oli 10,8 % eli 0,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2006. Talousarvion tavoitetta yli 12,4 % ei siis saavutettu. Läntinen poikittaislinja Itäinen poikittaislinja Poikittaislinjat yhteensä Vuosi JL 13 300 8,8 % 14 300 15,2 % 27 600 11,3 % 2006 Ha 137 550 91,2 % 80 200 84,8 % 217 750 88,7 % Vuosi JL 12 800 8,3 % 14 000 14,7 % 26 800 10,8 % 2007 Ha 140 850 91,7 % 81 050 85,3 % 221 900 89,2 % Vanhan poikittaisliikenteen laskentalinjojen syksyn arkivuorokauden kulkutapa Persontrafikens färdsätt per höstens vardagsdygn på de gamla tvärgående linjerna Läntinen poikittaislinja Vuosi JL 30 850 12,5 % 2006 Ha 215 850 87,5 % Vuosi JL 30 500 12,4 % 2007 Ha 214 600 87,6 % Vuonna 2007 poikittaislaskentalinjaa päätettiin laajentaa, jotta se kuvaisi paremmin poikittaisen liikenteen kulkutapaa. Läntiseen laskentalinjaan lisättiin Hakamäentie ja Nordenskiöldinkatu. Itäinen poikittaislinja Poikittaislinjat yhteensä 14 300 15,2 % 45 150 13,2 % 80 200 84,8 % 296 050 86,8 % 14 000 14,7 % 44 500 13,1 % 81 050 85,3 % 295 650 86,9 % Uuden poikittaisliikenteen laskentalinjojen syksyn arkivuorokauden kulkutapa Persontrafikens färdsätt per höstens vardagsdygn på de nya tvärgående linjerna Syksyllä 2007 joukkoliikenteen osuus uudella poikittaislaskentalinjalla oli 13,1 %, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Läntisen poikittaislinjan joukkoliikenteen osuus laski 0,1 prosenttiyksikköä ja itäisen 0,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2006.
Liikenteen seuranta Helsingissä Ajoneuvoliikenteen määrien pyöräily mukaan lukien sekä joukkoliikenteen matkustajamäärien kehitystä seurataan vuosittain suunnittelun ja päätöksenteon tarpeita varten. Moottoriajoneuvoliikennettä mitataan syyskuussa kolmella kehämäisellä laskentalinjalla ja yhdellä poikittaislinjalla. Liikennettä seurataan noin 100 pisteessä, joista 83:ssä laskentalaitteella. Pyörämääriä mitataan 11 pisteessä laskentalaitteella sekä yhden päivän käsilaskentoina niemen rajalla. Joukkoliikennematkustajat lasketaan vuosittain poikkileikkauslaskentana ja henkilöautomatkustajat saadaan käyttämällä keskimääräistä kuormituskerrointa. Joukkoliikenteen osuudella tarkoitetaan joukkoliikenteellä matkustavien osuutta rajan ylittävästä henkilöliikenteen kokonaismäärästä pyöräilijöitä ja jalankulkijoita lukuun ottamatta. Poikittaislinja Tvärlinjen Kantakaupungin raja Innerstadens gräns Kaupungin raja Stadsgränsen Niemen raja Uddens gräns c 009/2008 Ajoneuvoliikenteen kehitystä mittaavat laskentalinjat Fordonstrafikens räknelinjer Sammandrag ag Bilarna Bilbeståndet ökade år 2007 med 1 %, 2 000 bilar, jämfört med året förut. I hela landet ökade antalet bilar med 3 %. Trafiken ökade bara i förstäderna År 2007 ökade trafiken på huvudgatorna i genomsnitt med nästan en procent i jämförelse med året förut. Trafikmängderna minskade ungefär med en procent vid uddens gräns och på innerstadens gräns. På stadsgränsen ökade trafikmängderna med två procent och på tvärlinjen med en procent. Trafiken har tillväxt länge i förstäderna Trafiken har tillväxt från året 1993 nästan årligen, i genomsnitt med en procent per år. På stadsgränsen har tillväxten varit nästan 32 %. Trafikmängden vid uddens gräns var densamma som året 1993 och trafiken på innerstadens gräns har tillväxt med 5 %. Förändringarna har varit små i innerstaden jämfört med året 1993. Kollektivtrafiken En höstvardag överskreds uddens gräns av 718 000 personer. Av dessa använde 62,7 % kollektivtrafiken och andelen ökade 0,5 procentenhet jämfört med år 2006. I morgonrusningen kl. 6-9 överskreds gränsen i riktningen mot centrum av 91 400 personer. Av dessa använde 70,4 % kollektivtrafiken och andelen minskade 0,01 procentenhet jämfört med år 2006. På ytterstadens gamla tvärgående linje var kollektivtrafikens andel 10,8 % per dygn år 2007. Andelen minskade 0,5 procentenhet jämfört med år 2006. På ytterstadens nya tvärgående linje var kollektivtrafikens andel 13,1 % per dygn år 2007. Andelen minskade 0,1 procentenhet jämfört med år 2006. Trafikens uppföljning i Helsingfors Fordonstrafiken i Helsingfors mäts varje år på tre ringformiga räknelinjer och på en tvärlinje.
HELSINKI SUUNNITTELEE 2008:2 Yhteystietoja: Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Käyntiosoite: Kansakoulukatu 1, Helsinki Postiosoite: PL 2100, 000099 HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin: (09) 310 1673 Internet: www.hel.fi/ksv Liikennetutkija Irene Lilleberg Puhelin: (09) 310 37099 Liikennetutkija Tuija Hellman Puhelin: (09) 310 37161 Sähköposti: etunimi.sukunimi@hel.fi Taitto ja kuvat: Suunnitteluavustaja Marja-Sisko Arkiomaa ISSN 0787-9075