Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013

Samankaltaiset tiedostot
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Kuntakokeilun käynnistämisseminaari Kuntatalo

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto

Työllisyyden palvelurekisteri

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

open hanke

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Pekka Stenfors Yrityskoordinaattori

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

Tuetun työllistymisen palvelulinja

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

Työllisyydenhoidon lakimuutokset Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pirjo Oksanen

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö,

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma klo Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

Kemiläinen työllistämismalli

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari Projektipäällikkö Anne Matilainen

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Taustaa Kuopio Maaninka Rautalampi Siilinjärvi Suonenjoki Tuusniemi

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus Toimisto Otsikko

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ

Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa

Etelä-Pirkanmaan kuntakokeilu Ilkka Peltomaa projektipäällikkö

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon,

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Kaupunginhallitus

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

TE-palvelut ja validointi

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Työllisyydenhoidon palvelukokeilu

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö

TE-palveluja alueellisesti

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS , Eveliina Pöyhönen

Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Rovaseudun (Rovaniemi/Ranua) Monet kuntakokeiluhanke pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Päivämäärä. Ulkopuolisen rahoituksen hakeminen Työllisyyspalveluiden kehittämishankkeelle

Työllistymisen kumppanuusfoorumi Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA UUDENMAAN TYÖ JA ELINKEINOTOIMISTON VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ VUONNA 2013

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

KUOPION KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKOKOUS KUOPION KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISEN TUEN PALVELUT: KUOPIO-PILOTTI

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

monialayhteistyö nuorten

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous

Transkriptio:

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015 Sanna Rautio 24.4.2013

Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu -hanketta hallinnoi Oulun kaupungin konsernipalveluiden työllisyyden edistämispalvelut Toimintaa toteutetaan Oulun kaupungin työllisyyspalvelut nimellä Kuntakokeilu on Työ- ja elinkeinoministeriön, Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhdessä valmistelema hallitusohjelmaan sisältyvä hanke, joka kestää vuoden 2015 loppuun (1.9.2012 -) Mukana 26 hanketta, yhteensä 65 kuntaa Hankkeen rahoitus Oulussa Työ- ja elinkeinoministeriö / Pohjois-Pohjanmaan ELY keskus 75% Oulun kaupunki 25%

Tavoitteena valtakunnallisesti Alentaa rakennetyöttömyyttä Vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä lisäämällä pitkään työttömänä olleiden työelämäosallisuutta ja tukemalla heidän työllistymistään Luodaan työnhakijoiden ja alueen työnantajien tarpeet nykyistä paremmin huomioivia, paikalliseen kumppanuuteen perustuvia työmarkkinoille ohjaavia työllisyyspalveluita

Yhteisten valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi yksittäiset, irralliset toimenpiteet usein riittämättömiä olemassa olevista palveluista vaikuttavampia palvelukokonaisuuksia tietoisuus käytettävissä olevista palveluista ja vaihtoehdoista lisääntyy yhteistyö toimijoiden välillä sujuvaksi ja työnjaon selkiytyminen työllistymistä tukevien palveluiden saavutettavuuden parantaminen uudet palveluiden tuottamisen tai organisoinnin tavat verkkopalveluiden kehittäminen alueen elinvoimaisuuden ja yrittäjyyden tukeminen ja alueellisen työvoiman saatavuuden turvaaminen edistetään asiakkaiden mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille palveluohjauksen, kuntoutusohjauksen ja työhönvalmennuksen avulla työttömyydestä aiheutuvien menojen vähentämistä pitkällä aikavälillä passiivitukena maksettavien työmarkkinatukimenojen leikkaus välittömästi

Asiakaskohderyhmä Työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työttömyysetuutta saaneet Lisäksi kohderyhmään voi kuulua vähintään 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, joilla on riski syrjäytyä työmarkkinoilta Ensisijaisesti yli 500 pv työmarkkinatukea saaneet Asiakkaalta odotetaan: sitoutumista yhdessä laadittuihin suunnitelmiin, motivaatiota niiden toteuttamiseen ja aktiivista osallistumista sovittuihin palveluihin

Henkilöstö: 6 palveluohjaajaa: Helinä Koskela, Jani Lahtinen, Katri Pajuluoto, Sauli Rantapelkonen, Sari Siira ja Hanna Vuori 6 työhönvalmentajaa: Päivi Lehtosaari-Drushinin, Pasi Moilanen, Satu Myllykangas, Marja-Leena Päkkilä, Kari Salo ja Inga Savukoski 2 kuntoutusohjaaja: Meeri Juusola ja Maarit Jäntti 2 koordinaattoria: Reeta Limingoja ja Jaana Pasma projektipäällikkö: Sanna Rautio

Ohjaushenkilöstön rooleista Palveluohjaaja kartoittaa asiakkaan tilanteen ja kokoaa asiakkaan työllistymistä edistävät palvelut käytännössä toteutettavaksi suunnitelmaksi Työhönvalmentaja edistää asiakkaan suunnitelman mukaisten toimenpiteiden käynnistymistä ja varmistaa tavoitteen mukaisen etenemisen kohti palkkatyötä avoimilla työmarkkinoilla Kuntoutusohjaaja neuvoo, ohjaa ja tukee asiakasta kuntoutumiseen liittyvissä asioissa

Asiakkuuden alkaminen: sähköinen yhteydenotto TE-toimiston, Työvoiman palvelukeskuksen Sos. toimen tai muun yhteistyötahon ohjaamana Alkukartoitus: Työllisyyspalveluiden esittely Suostumus tietojen vaihtoon Perustietojen kartoitus ja kirjaaminen yhteiseen tietojärjestelmään Palveluohjaus Palvelusuunnitelma: Työkokeilu Kuntouttava työtoiminta Koulutukseen hakeutuminen Palkkatuettu työ Ohjaus tarvittaessa esim. terveyspalvelut Ohjaukseen mukaan tarvittaessa: Työhönvalmentaja Kuntoutusohjaaja 8.4.2013

Työhönvalmennus työnhakijalle Työnhakuasiakirjat kuntoon Osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen Työnhakijan rinnalla uusien vaihtoehtojen etsiminen Opastusta, kannustusta, motivointia, asenteiden avaamista... Piilotyöpaikkojen ja piilo-osaajien kohtaaminen Tavoitteisiin ja osaamiseen sopivien työpaikkojen etsiminen Työkokeiluvaihtoehtojen ja palkkatukipaikkojen selvittäminen: ensiaskeleita kohti avoimia työmarkkinoita Tukea tulevan suunnitteluun ja toteuttamiseen myös aktiivivaiheen aikana Yksilöllisesti ja riittävän tiiviisti Asiakkaan omatoimisuutta tukien 8.4.2013

Asiakkaan ohjaus ja tuki ammatillisen kuntoutuksen prosessissa - motivointia, elämänhallinnan tukea, kannustusta Asiakkaan tarvitsemat kuntoutuspalvelut ja tukitoimet liitetään työllistymispolkuun Kuntoutusohjaus Työhön tai opiskeluun paluun tai työssä pysymisen tukeminen Yhteistyössä mm: Kela, TE-toimisto, sosiaali- ja terveyspalvelut, Typ, vammaisjärjestöt

Räätälöityä, toimialakohtaista asiantuntijuutta henkilöstön rekrytointiin Osaavia työnhakijoita ehdolle ja selvittelyapua työllistämisen tukitoimenpiteiden hyödyntämiseen Työnantajalle Tarvittaessa työhönvalmentajan tukea työtoimijan/työllistetyn ohjaamiseen sekä valmentamiseen Työhönvalmentajan tukea ja asiantuntijuutta mahdollisissa haastetilanteissa

Oulun kaupungin työllisyyspalvelut osoitteessa Uusikatu 58 B 18 90100 Oulu