VÄITÖSKIRJA, VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTUS, VÄITÖSKIRJAN JULKINEN TARKASTUS SEKÄ VÄITÖSKIRJAN HYVÄKSYMINEN JA ARVOSTELU

Samankaltaiset tiedostot
Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan esitarkastuksesta tohtorin tutkintoon

JATKOKOULUTUKSEN PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET - täydennys valtiotieteellisen tiedekunnan pysyväismääräyksiin

Valtioneuvoston asetus

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu VÄITÖSKIRJAOHJE

Jatkotutkinnon suorittaminen

Suositukset väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

Jatkotutkintoja koskevia yleisiä määräyksiä

Ohjeet väitöskirjatyön tarkastusprosessin etenemisestä Lapin yliopistossa

OHJEET VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTAJILLE JA VASTAVÄITTÄJILLE

Hyväksytty kauppatieteellisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa Kauppatieteellisen alan jatkotutkintoja koskevat tutkintomääräykset

Väitöskirjojen tarkastusprosessi ja julkaiseminen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

FILOSOFIAN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tohtorikoulutuksessa noudatetaan seuraavia yhteisiä määräyksiä.

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Humanistisen alan jatkotutkintojen määräykset

Tieteellinen jatkokoulutus

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu VÄITÖSKIRJAOHJE

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Esitarkastuksesta tohtorintutkintoon

Hakeutuminen tieteellisiin ja taiteellisiin jatko-opintoihin

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

OHJE SOVELTAJAKOULUTUKSEN OPIN- JA TAIDONNÄYTTEEN ESITARKASTAJILLE 1. SOVELTAJAKOULUTUKSEN LUONNE

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

YHTEISKUNTATIETEIDEN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

AIKA klo PAIKKA MaC222 KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa MaC222 KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa MaC222

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 9/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA

Pöytäkirjan pitäjä opintoasiat Maija Pöyhönen, opintoasiainpäällikkö, puh ,

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET ALKAEN

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus Kielitaidon osoittaminen tohtorintutkinnon opinto-oikeutta haettaessa

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

HELSINGIN YLIOPISTON TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

A 50/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 51/ Ilmoitusasiat A 52/ Tasa-arvotoimikunnan nimeäminen kaudelle

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017)

HELSINGIN YLIOPISTON TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010

Tieteellinen jatkokoulutus Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä Tohtoriopintojen ohjeet

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Yliopistonkatu 8, III krs.

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 14/2011

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Jatkotutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2002

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 10/2015 1

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 TIEDEKUNTANEUVOSTO

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / A 8/ FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 9/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Transkriptio:

1 (7) 14.9.2006 VÄITÖSKIRJA, VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTUS, VÄITÖSKIRJAN JULKINEN TARKASTUS SEKÄ VÄITÖSKIRJAN HYVÄKSYMINEN JA ARVOSTELU 1. VÄITÖSKIRJA 1.1 Säädökset Filosofian tohtorin tutkinnosta säädetään asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004): 21 Tieteellisen ja taiteellisen jatkokoulutuksen tavoitteet Jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija: 1) perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa; 2) perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin; sekä 3) saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen. 22 Tohtorin tutkinnon suorittaminen Tohtorin tutkinnon suorittamiseksi jatkokoulutukseen otetun opiskelijan tulee: 1) suorittaa jatkokoulutuksen opinnot; 2) osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua; sekä 3) laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti. Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä myös yliopiston riittäväksi katsoma määrä samaa ongelmakokonaisuutta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja tai julkaistaviksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia ja niistä laadittu yhteenveto taikka muu vastaavat tieteelliset kriteerit täyttävä työ. Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niissä osoitettavissa. Matemaattis luonnontieteellinen tiedekunta Matematisk naturvetenskapliga fakulteten Faculty of Science PL 44 (Jyrängöntie 2), 00014 Helsingin yliopisto Puhelin (09) 191 50028, faksi (09) 191 50039, www.helsinki.fi/ml/ PB 44 (Jyränkövägen 2), FIN 00014 Helsingfors universitet Telefon +358 9 191 50028, fax +358 9 191 50039, www.helsinki.fi/matnat/ P.O. Box 44 (Jyrängöntie 2), FIN 00014 University of Helsinki Telephone +358 9 191 50028, fax +358 9 191 50039, www.helsinki.fi/facultyofscience/

2 1.2 Tiedekunnan ohjeet Nippuväitöskirjaan voidaan sisällyttää julkaisujen lisäksi julkaistavaksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia. Nippuväitöskirjaan voidaan sisällyttää myös julkaistavaksi lähetettyjä käsikirjoituksia kuitenkin niin, että ne eivät muodosta merkittävää osaa väitöskirjan sisällöstä. Esitarkastajan tulee lausunnossaan arvioida julkaistavaksi lähetettyjen käsikirjoitusten merkitys väitöskirjan sisällössä ja kiinnittää huomiota niissä esitetyn mahdollisiin puutteisiin. Väittelijän tulee antaa väitöskirjassaan selvitys siitä, mikä on hänen oman työnsä osuus väitöskirjatyöhön sisältyvissä julkaisuissa ja onko julkaisuja käytetty aikaisemmin muissa väitöskirjoissa. On suositeltavaa, että selvitys annetaan väitöskirjaan sisältyvien julkaisujen luettelon yhteydessä. Nippuväitöskirjaan sisältyvän yhteenvedon tulee muodostaa tasapainoinen kokonaisuus, joka on laadittu sekä väitöskirjaan sisältyvien julkaisujen että kirjallisuuden perusteella. 2. VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTUS 2.1 Säädökset Helsingin yliopiston opintosuoritusten arvostelua ja kuulusteluja sekä opintosuoritusten tutkintolautakuntaa koskevan johtosäännön (kansleri 23.3.1999) mukaan: 29 Väitöskirjan esitarkastaminen Tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjalle vähintään kaksi esitarkastajaa, joilla mikäli mahdollista tulee olla dosentin pätevyys tai vastaavat tieteelliset ansiot. Väitöskirjan ohjaaja voi toimia esitarkastajana ainoastaan, jos siihen on erityisiä syitä. Väitöskirjan tekijälle on varattava tilaisuus esittää tiedekuntaneuvostolle huomautuksensa esitarkastajien valinnasta. Esitarkastajien tulee tiedekuntaneuvoston määräämässä ajassa tehtävän saamisesta yhdessä tai erikseen antaa perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Esitarkastajan lausunnon antamisen määräaika ei saa olla ilman erityistä syytä kolmea kuukautta pidempi. Väittelijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan lausunnosta, ennen kuin tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvasta. Mikäli esitarkastusta ei joko esitarkastajien välisten näkemyserojen tai työssä havaittujen puutteellisuuksien vuoksi voida määräajassa tai esitarkastajien ja

3 2.2 Tiedekunnan ohjeet väitöskirjan tekijän välillä sovitun kohtuullisen pituisen lisäajan kuluessa päättää väittelylupaa puoltavaan lausuntoon, esitarkastusmenettely raukeaa, jollei väitöskirjantekijä halua viedä asiaa tiedekuntaneuvoston ratkaistavaksi. Tiedekunnan dekaanille on ilmoitettava esitarkastuksen jatkumisesta yli tiedekuntaneuvoston määräämän ajankohdan. Esitarkastusmenettelyn rauettua väittelijä voi pyytää uutta esitarkastusta, kun väitöskirjakäsikirjoitukseen on tehty hylkäävissä esitarkastuslausunnoissa tarkoitettuja tai muita muutoksia ja työnohjaaja tai muu aineen professori puoltaa esitarkastusmenettelyn käynnistämistä. Väittelyluvan saatuaan väittelijän on huolehdittava siitä, että väitöskirja, joko painettuna tai muulla tavalla, tulee julkisesti saataville ennen kirjan julkista tarkastamista. Väitöskirjaa on pidettävä julkisesti saatavissa vähintään kymmenen päivää ennen julkista tarkastusta. Dekaani voi kirjallisesta hakemuksesta lyhentää tätä aikaa siten, että väitöskirja on saatavilla vähintään viisi päivää. Konsistori määrää tarkemmin väittelijän velvollisuudesta luovuttaa väitöskirjan kappaleita yliopistolle. Esitarkastajien tulee pystyä antamaan väitöskirjasta riippumaton arvio. Esitarkastajana ei voi toimia henkilö, jolla on yhteisiä julkaisuja tai jolla on tai on ollut tutkimusyhteistyötä väittelijän kanssa. Esitarkastajien tulee olla oman tiedekunnan ulkopuolelta ja vähintään toisen tulee olla Helsingin yliopiston ulkopuolelta. Tiedekuntaneuvosto harkitsee poikkeamista näistä periaatteista vain kirjallisten perusteiden pohjalta. Työn ohjaaja ei voi toimia esitarkastajana. Vierailevana tutkijana tai professorina laitoksessa työskentelevä henkilö voi toimia toisena esitarkastajana, mikäli hänen voidaan katsoa pystyvän antamaan väitöskirjasta riippumaton, ulkopuolinen arvio. Tiedekuntaneuvosto käsittelee esitarkastajien määräämistä väittelijän pääainelaitokselta tulevan aloitteen perusteella. Valituille esitarkastajille ilmoitetaan tiedekuntaneuvoston päätöksestä kirjallisesti. Esitarkastajien on yhdessä tai erikseen annettava suorittamastaan tarkastuksesta perusteltu, kirjallinen lausunto, jossa tulee kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin: 1. Väittelijän oman tutkimuspanoksen riittävyys (milloin väitöskirjaan sisältyy yhteisjulkaisuja): onko tekijällä riittävä itsenäinen osuus väitöskirjakokonaisuudessa? 2. Tutkimuksen merkitys ja asema oman alan tutkimuskentässä 3. Työn laajuus ja aineiston riittävyys, mahdollisten julkaistavaksi lähetettyjen käsikirjoitusten merkitys sisällössä ja puutteet 4. Tulosten johtaminen käsitellystä aineistosta

4 5. Tutkimuksen rakenteen johdonmukaisuus 6. Kirjallisuuden tuntemus ja hyväksikäyttö 7. Kieliasu Mikäli esitarkastaja huomaa väitöskirjatyössä sellaisia puutteita, joiden korjaaminen on hänen mielestään edellytys väittelyluvan myöntämiselle, hänen tulee olla yhteydessä väittelijään ja sopia asianomaisten kohtien korjauksista. Tiedekunta toivoo, että tiedekunnalle osoitettavassa lausunnossa ei enää esitettäisi ehtoja väittelyluvan myöntämiselle, vaan lausunnosta tulisi käydä yksiselitteisesti ilmi, ehdotetaanko lausunnon perusteella väittelyluvan myöntämistä. Väitöskirjan käsikirjoitusta ei toimiteta tiedekuntaan nähtäväksi. Sen toimittamisesta esitarkastajille sopivat väittelijä ja hänen laitoksensa. Esitarkastajille tulee toimittaa sähköisesti luettelo väitöskirjaan kuuluvista julkaisuista lausuntoon liitettäväksi. Laitoksen velvollisuutena on valvoa, että esitarkastukseen ei kulu ilman erityistä syytä kolmea kuukautta pidempää. Väittelylupaa koskevaan ilmoituskirjeeseen on pyritty kokoamaan kaikki keskeinen väitökseen liittyvä aineisto. 3. VÄITÖSKIRJAN JULKINEN TARKASTUS 3.1 Säädökset Helsingin yliopiston opintosuoritusten arvostelua ja kuulusteluja sekä opintosuoritusten tutkintolautakuntaa koskevan johtosäännön (kansleri 23.3.1999) mukaan: 5 Väitöstilaisuuden kieli Väitöskirja tarkastetaan julkisessa väitöstilaisuudessa, jonka kielestä väitöstilaisuuden kustos määrää etukäteen, kuultuaan asiassa sekä väittelijää että vastaväittäjää. Väitöstilaisuuden kielenä tulee olla joko suomi tai ruotsi, taikka se kieli, jolla väitöskirja on laadittu. Väitöstilaisuus voidaan pitää muullakin kielellä, jos väittelijä suostuu siihen. Väittelijä ja vastaväittäjä voivat väitöstilaisuudessa käyttää myös eri kieliä, jos näin sovitaan. 30 Väitöskirjan julkinen tarkastaminen Tiedekuntaneuvosto määrää väitöstilaisuuteen yhden tai kaksi vastaväittäjää, joilla mikäli mahdollista tulee olla dosentin pätevyys tai vastaavat tieteelliset ansiot. Väitöskirjan ohjaaja voi toimia vastaväittäjänä ainoastaan, jos siihen on

5 3.2 Tiedekunnan ohjeet erityisiä syitä. Väitöskirjan tekijälle on varattava tilaisuus esittää tiedekuntaneuvostolle huomautuksensa vastaväittäjien valinnasta. Tiedekuntaneuvosto määrää väitöstilaisuuden kustokseksi jonkun tiedekunnan professorin viran haltijoista tai hoitajista. Väitöstilaisuus alkaa väittelijän pitämällä aihetta koskevalla esittelyllä (lectio praecursoria), minkä jälkeen tiedekuntaneuvoston määräämä vastaväittäjä esittää omat huomautuksensa väitöskirjasta. Tämä tarkastus saa kestää enintään neljä tuntia. Sen jälkeen on muidenkin sallittu tehdä muistutuksia väitöskirjaa vastaan. Väitöstilaisuus saa kestää enintään kuusi tuntia. Vastaväittäjän tulee pystyä antamaan väitöskirjasta riippumaton, ulkopuolinen arvio. Vastaväittäjänä ei voi toimia henkilö, jolla on yhteisiä julkaisuja tai jolla on tai on ollut tutkimusyhteistyötä väittelijän kanssa. Vastaväittäjän tulee olla oman tiedekunnan ulkopuolelta. Työn ohjaaja ja esitarkastaja eivät voi toimia vastaväittäjänä. Vastaväittäjälle ilmoitetaan tehtävästä kirjallisesti. Ilmoituskirjeen liitteenä vastaväittäjä saa yliopiston tiedotuksen valmisteleman esitteen väitöstilaisuuden kulusta (tilaisuudessa noudatettavista muodoista) sekä vastaväittäjän lausuntoa koskevan tiedekunnan ohjeen. Lausunnossaan vastaväittäjän tulee kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin: A. Väitöskirjan tieteellinen arvo: 1. Tutkimuksen merkitys ja asema oman alan tutkimuskentässä 2. Työn laajuus ja aineiston riittävyys, julkaistavaksi lähetettyjen käsikirjoitusten merkitys sisällössä 3. Tulosten johtaminen käsitellystä aineistosta 4. Tutkimuksen rakenteen johdonmukaisuus 5. Kirjallisuuden tuntemus ja hyväksikäyttö 6. Kieliasu B. Väittelijän puolustus: 1. Väittelijän työpanoksen merkitys väitöskirjan tieteellisten tulosten saavuttamisessa 2. Väitöskirjan tutkimusalan tuntemus 3. Alan kirjallisuuden tuntemus 4. Käytettyjen tutkimusmenetelmien hallinta 5. Kyky käydä keskustelua ja vastata kritiikkiin

6 Kustoksena toimii tiedekunnan professori. Esitarkastaja ei voi toimia kustoksena. 4. VÄITÖSKIRJAN HYVÄKSYMINEN JA ARVOSTELU 4.1 Säädökset Yliopistoasetukseen sisältyvä säädös (115/1998 18 ): Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen arvostelu ja sitä koskeva oikaisupyyntö Väitöskirjan, lisensiaatintutkimuksen ja näitä vastaavan opin tai taidonnäytteen esitarkastajan, tarkastajan ja vastaväittäjän esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 27 ja 28 :ssä säädetään. Ennen 1 momentissa tarkoitetun opintosuorituksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä yliopiston määräämälle hallintoelimelle oikaisupyynnön 1 momentissa tarkoitetun opintosuorituksen arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Helsingin yliopiston opintosuoritusten arvostelua ja kuulusteluja sekä opintosuoritusten tutkintolautakuntaa koskevan johtosäännön (kansleri 23.3.1999) mukaan: 31 Väitöskirjan arvostelu Vastaväittäjän tulee kuuden viikon kuluessa väitöstilaisuudesta antaa tiedekuntaneuvostolle perusteltu kirjallinen arvostelulausunto väitöskirjasta. Väitöskirjan arvostelee tiedekuntaneuvosto. Tiedekuntaneuvosto antaa pysyväismääräykset arvostelussa käytettävästä arvosana asteikosta. Väitöskirjan arvostelussa tulee ottaa huomioon myös väittelijän puolustautuminen väitöstilaisuudessa. Ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta. 33 Lisensiaatintutkimuksen ja väitöskirjan arvostelua koskeva oikaisumenettely Opiskelija, joka on tyytymätön lisensiaatintutkimuksen tai väitöskirjan arvosteluun, voi hakea siihen oikaisua kirjallisesti opintosuoritusten tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

7 4.2 Tiedekunnan ohjeet Lautakunta voi palauttaa arvostelun tiedekuntaneuvostolle uudelleen käsiteltäväksi. Ehdotuksen arvosanaksi tekee kustoksen koolle kutsuma arvosanatoimikunta. Puheenjohtajana on kustos. Arvosanatoimikunnan toinen jäsen on väitöstilaisuudessa läsnä ollut laitoksen professori tai erityisistä syistä väitöskirjan aiheeseen perehtynyt dosentti. Toisen jäsenen tulee pystyä antamaan väitöskirjasta ja väitöksestä riippumaton arvio. Mikäli arvosanatoimikunnan toisena jäsenenä toimii henkilö, joka ei ole ollut läsnä väitöstilaisuudessa, on arvosanatoimikunnan ehdotuksessa tiedekuntaneuvostolle esitettävä perustelut tälle poikkeavalle menettelylle. Arvosanaehdotusta tehdessään arvosanatoimikunnan on kuultava vastaväittäjää sekä väitöskirjatyön ohjaajaa, jos ohjaaja ei ole kustos. Toimikunta voi kuulla myös esitarkastajia ja muita laitoksen professoreita. Arvosanatoimikunnan ehdotuksessa tiedekuntaneuvostolle tulee ilmoittaa, keitä toimikunta on kuullut ehdotusta tehdessään. Tiedekunta toivoo, että vastaväittäjä toimittaa samanaikaisesti myös väitöstilaisuuden kustokselle jäljennöksen lausunnostaan. Väitöskirjaa ei hyväksytä tiedekuntaneuvoston kokouksessa ennen kuin tiedekunnan kansliaan on toimitettu väittelijän kirjallinen ilmoitus siitä, että hän on nähnyt vastaväittäjän lausunnon; ja hänellä ei ole huomauttamista sen ja väitöskirjalle esitetyn arvosanan johdosta. (Tai väittelijä ilmoittaa vastaväittäjän lausuntoa ja väitöskirjasta esitettyä arvosanaa koskevat huomautukset.) Tiedekunnalla on tähän tarkoitukseen oma lomakkeensa. Tiedekunnassa käytetään väitöskirjojen arvostelussa seuraavaa asteikkoa: approbatur, lubenter approbatur, non sine laude approbatur, cum laude approbatur, magna cum laude approbatur, eximia cum laude approbatur tai laudatur. Tiedekunnan kanslia ilmoittaa väittelijälle väitöskirjan hyväksymistä koskevan päätöksen.