Puualan perustutkinto, puuseppä 2014

Samankaltaiset tiedostot
Puualan perustutkinto, puuseppä 2014

Puualan perustutkinto 2014

Puualan perustutkinto

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Vastaava ohjaaja Puh

- SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

Puualan perustutkinto

PUUALAN PERUSTUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, Puuseppä

Esimerkkejä Kaks` Kättä työpajan puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä

OPETUSSUUNNITELMA PUUALAN PERUSTUTKINTO. Puuseppä

ÄÄNEKOSKEN TYÖPAJA: Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla. Opetussuunnitelma: Puualan perustutkinto, 2014

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: erillisryhmien toteutussuunnitelma

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO. Suunnitelma tutkinnon osien arvioimiseksi ja ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamiseksi

PUUALAN PERUSTUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Teollisuuspuusepän osaamisala, Puuseppä Nivalan ammattiopisto

PUUALAN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA. Puualan koulutusohjelma Puuseppä

Puualan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Pori

Puualan perustutkinto

Matti Meikäläinen Opetussuunnitelma. Puualan perustutkinto 180 osp Puuseppä

Puuseppä. Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Puualan perustutkinto, 180 osp Puuseppä osaamisala

OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA. Tekniikan ja liikenteen ala. Puualan perustutkinto. Puusepän koulutusohjelma

JEDU tutkintokohtainen opetussuunnitelma, Puualan perustutkinto, 2013

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Puualan perustutkinnon opetussuunnitelma

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten alkaen

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

JEDU tutkintokohtainen opetussuunnitelma, Puualan perustutkinto

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

JOHDANTO PUUALAN PERUSTUTKINNON MUODOSTUMINEN OPINTOJEN AJOITUS... 8

PUUALAN PERUSTUTKINNON, Puuseppä, OPETUSSUUNNITELMA on käsitelty ja hyväksytty. Kouvolan seudun ammattiopisto / 2015

YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO KIVIRANTA YRITTÄJÄNTIE HINGUNNIEMI PELTOSALMI LUMA-KESKUS

PUUALAN PERUSTUTKINTO. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Puuseppä

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Puualan perustutkinto

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Puualan perustutkinto

Opetussuunnitelma. Puualan perustutkinto Teollisuuspuusepän koulutusohjelma, puuseppä. Hyväksytty 1.0/ Luovin johtoryhmä

Puualan perustutkinto 2010

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Opetussuunnitelma 2015 Puualan perustutkinto

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

Tutkintokohtainen opetussuunnitelma

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355

Tekstiili- ja vaatetusalan ammatillinen perustutkinto

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

Opetussu unn itelma 201 5

OPETUSSUUNNITELMA, 120 ov PUUALAN PERUSTUTKINTO Teollisuuspuusepän koulutusohjelma PUUSEPPÄ

Esimerkkejä työpaja Junkin puuosastolla tehtävistä asiakas- ja tilaustöistä

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

PUUALAN PERUSTUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, Puuseppä

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

VAASAN AMMATTIOPISTO

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Audiovisuaalisen viestinnän ammatillinen perustutkinto

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. asennusten suunnit-

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

VAASAN AMMATTIOPISTO

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Tampereen seudun ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA PUUALAN PERUSTUTKINTO, 120ov PUUSEPPÄ

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

Puualan perustutkinto, puuseppä

Yhteiset tutkinnon osat

VAASAN AMMATTIOPISTO

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

PUUALAN PERUSTUTKINTO 2010

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

OPETUSSUUNNITELMA. Puualan perustutkinto puuseppä. Tutkinnon oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma koskee

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

5 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

Koulutuskeskus Sedu OPETUSSUUNNITELMA Puualan perustutkinto, puuseppä

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

Tutkinnon muodostuminen

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

Transkriptio:

Ammatillisen perustutkinnon perusteet Puualan perustutkinto, puuseppä 2014 Määräys 74/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015 mukaiset muutokset ja oikaisut) OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2014

PUUALAN PERUSTUTKINTO, PUUSEPPÄ 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 1 1 PUUALAN PERUSTUTKINTO JA SEN MUODOSTUMINEN... 1 2 PUUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA OSAAMISEN ARVIOINTI... 4 2.1 Pakolliset tutkinnon osat... 4 2.1.1 Materiaali- ja valmistustekniikka... 4 2.1.2 Asiakaslähtöinen valmistustoiminta... 8 2.2 Valinnaiset tutkinnon osat... 11 2.2.1 Massiivipuutuotteiden valmistus... 11 2.2.2 Levytuotteiden valmistus... 14 2.2.3 CNC-ohjelmointi ja -työstö... 17 2.2.4 Prosessipuusepäntyöt... 20 2.2.5 Terätekniikka ja konehuolto... 23 2.2.6 Asennustyö... 26 2.2.7 Kalusteiden asennus... 29 2.2.8 Ovi- ja ikkuna-asennus... 32 2.2.9 Porrasasennus... 35 2.2.10 Ovien valmistus... 38 2.2.11 Ikkunoiden valmistus... 41 2.2.12 Portaiden valmistus... 43 2.2.13 Terätekniikka... 45 2.2.14 Sisustuspuusepäntyöt... 48 2.2.15 Höyläämötuotteiden valmistus... 50 2.2.16 CNC-työstö... 53 2.2.17 Puualan tuotantoautomaatiotekniikka... 55 2.2.18 Metallikalusteiden valmistus... 58 2.2.19 Taivutteiden valmistus... 60 2.2.20 Entisöinti ja puukorjaus... 62 2.2.21 Puualan tuotteiden myynti... 65 2.2.22 Tekninen suunnittelu ja prototyypin valmistus... 67 2.2.23 Puutaloelementtien valmistus... 70 2.2.24 Puusepänalan valmistustoiminta... 73 2.2.25 Kuivaustekniikka... 75 2.2.26 Pintakäsittely... 78 2.2.27 Yritystoiminnan suunnittelu... 81 2.2.28 Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta... 84 2.2.29 Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta... 85

2.2.30 Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 85 2.2.31 Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 85 2.2.32 Yrityksessä toimiminen (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 87 2.2.33 Huippuosaajana toimiminen (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 91 2.2.34 Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 94 2.2.35 Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa).. 94 3 YHTEISET TUTKINNON OSAT, OSAAMISTAVOITTEET JA OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA... 94 3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen... 94 3.1.1 Äidinkieli... 94 3.1.1.1 Äidinkieli, suomi... 94 3.1.1.2 Äidinkieli, saame... 99 3.1.1.3 Äidinkieli, viittomakieli... 102 3.1.1.4 Äidinkieli, opiskelijan oma äidinkieli... 105 3.1.1.5 Äidinkieli, suomi toisena kielenä... 108 3.1.1.6 Äidinkieli, ruotsi toisena kielenä... 111 3.1.1.7 Äidinkieli, suomi viittomakielisille... 111 3.1.1.8 Äidinkieli, romani... 114 3.1.2 Toinen kotimainen kieli, ruotsi... 116 3.1.3 Vieraat kielet... 118 3.1.3.1 Vieras kieli, A-kieli... 118 3.1.3.2 Vieras kieli, B-kieli... 121 3.2 Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen... 123 3.2.1 Matematiikka... 123 3.2.2 Fysiikka ja kemia... 125 3.2.3 Tieto- ja viestintätekniikka sekä sen hyödyntäminen... 127 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen... 129 3.3.1 Yhteiskuntataidot... 130 3.3.2 Työelämätaidot... 132 3.3.3 Yrittäjyys ja yritystoiminta... 136 3.3.4 Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto... 138 3.4 Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen... 143 3.4.1 Kulttuurien tuntemus... 143 3.4.2 Taide ja kulttuuri... 144 3.4.3 Etiikka... 145 3.4.4 Psykologia... 147 3.4.5 Ympäristöosaaminen... 148 3.4.6 Osa-alueita kohdista 3.1.1 3.3.4... 150

4 VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA... 151 4.1 Ammatillisia tutkinnon osia... 151 4.2 Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia... 151 4.3 Yhteisiä tutkinnon osia tai lukio-opintoja... 151 4.4 Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja... 151 4.5 Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnon osia... 151 5 TUTKINTOA YKSILÖLLISESTI LAAJENTAVAT TUTKINNON OSAT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA... 151 LIITE 1 PUUALAN AMMATTIALAN KUVAUS JA ARVOPERUSTA SEKÄ PERUSTUTKINNON TAVOITTEET... 152

1 JOHDANTO Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 630/1998 (muutos 787/2014) mukaan Opetushallitus määrää perustutkinnon perusteissa tutkintonimikkeet, tutkinnon muodostumisen, tutkintoon sisältyvät tutkinnon osat sekä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet ja osaamisen arvioinnin. Lain mukaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osaalueella. Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna ammatillisena peruskoulutuksena tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa 631/1998 (muutos 788/2014) tarkoitettuna näyttötutkintona. 1 PUUALAN PERUSTUTKINTO JA SEN MUODOSTUMINEN Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamispistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Näyttötutkinnot muodostuvat ammatillisista tutkinnon osista. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Puualan perustutkinnon tutkintonimike on puuseppä. Muodostumistaulukossa numerointi viittaa luvuissa 2, 3, 4 ja 5 käytettyyn tutkinnon osien numerointiin. PUUALAN PERUSTUTKINTO, puuseppä Tutkinnon muodostuminen ammatillisessa peruskoulutuksessa, 180 osp Tutkinnon muodostuminen näyttötutkinnossa 2 Ammatilliset tutkinnon osat, 135 osp 2 Ammatilliset tutkinnon osat 2.1 Pakolliset tutkinnon osat, 45 osp 2.1.1 Materiaali- ja valmistustekniikka, 30 osp 2.1.2 Asiakaslähtöinen valmistustoiminta, 15 osp 2.2 Valinnaiset tutkinnon osat, 90 osp Valittava 1 3 tutkinnon osaa kohdista 2.2.1 2.2.5 (30 90 osp). Lisäksi on valittava kohdista 2.2.6 2.2.35 yhteensä 0 60 osp siten, että pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista muodostuu yhteensä 135 osp. Mikäli valitaan tutkinnon osa 2.2.6 pitää sen lisäksi valita tutkinnon osa 2.2.7, 2.2.8 tai 2.2.9. 2.1 Pakolliset tutkinnon osat 2.1.1 Materiaali- ja valmistustekniikka 2.1.2 Asiakaslähtöinen valmistustoiminta 2.2 Valinnaiset tutkinnon osat Valittava 1 3 tutkinnon osaa kohdista 2.2.1 2.2.5 Jos valitaan 1 tutkinnon osa kohdista 2.2.1 2.2.5, on valittava lisäksi 4 tutkinnon osaa kohdista 2.2.6 2.2.29. Jos valitaan 2 tutkinnon osaa kohdista 2.2.1 2.2.5, on valittava lisäksi 2 tutkinnon osaa kohdista 2.2.6 2.2.29. Kaksi tutkinnon osaa seuraavista 2.2.6 2.2.9 vastaavat laajuudeltaan yhtä tutkinnon osaa.

2.2.1 Massiivipuutuotteiden valmistus, 30 osp 2.2.2 Levytuotteiden valmistus, 30 osp 2.2.3 CNC ohjelmointi ja - työstö, 30 osp 2.2.4 Prosessipuusepäntyöt, 30 osp 2.2.5 Terätekniikka ja konehuolto, 30 osp 2.2.6 Asennustyö, 5 osp 2.2.7 Kalusteiden asennus, 10 osp 2.2.8 Ovi- ja ikkuna-asennus, 10 osp 2.2.9 Porrasasennus, 10 osp 2.2.10 Ovien valmistus, 15 osp 2.2.11 Ikkunoiden valmistus, 15 osp 2.2.12 Portaiden valmistus, 15 osp 2.2.13 Terätekniikka, 15 osp 2.2.14 Sisustuspuusepäntyöt, 15 osp 2.2.15 Höyläämötuotteiden valmistus, 15 osp 2.2.16 CNC työstö, 15 osp 2.2.17 Puualan tuotantoautomaatiotekniikka, 15 osp 2.2.18 Metallikalusteiden valmistus, 15 osp 2.2.19 Taivutteiden valmistus, 15 osp 2.2.20 Entisöinti ja puukorjaus, 15 osp 2.2.21 Puualan tuotteiden myynti, 15 osp 2.2.22 Tekninen suunnittelu ja prototyypin valmistus, 15 osp 2.2.23 Puutaloelementtien valmistus, 15 osp 2.2.24 Puusepänalan valmistustoiminta, 15 osp 2.2.25 Kuivaustekniikka, 15 osp 2.2.26 Pintakäsittely, 15 osp 2.2.27 Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp 2.2.28 Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta, 10-15 osp 2.2.29 Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta* 2.2.30 Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista* 2.2.31 Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen 5 osp 2.2.32 Yrityksessä toimiminen, 15 osp 2.2.33 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp 2.2.34 Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia, 5-15 osp 2.2.35 Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista, 5-15 osp * Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Mikäli valitaan tutkinnon osa 2.2.6 pitää sen lisäksi valita tutkinnon osa 2.2.7, 2.2.8 tai 2.2.9. 2.2.1 Massiivipuutuotteiden valmistus 2.2.2 Levytuotteiden valmistus 2.2.3 CNC ohjelmointi ja -työstö 2.2.4 Prosessipuusepäntyöt 2.2.5 Terätekniikka ja konehuolto 2.2.6 Asennustyö 2.2.7 Kalusteiden asennus 2.2.8 Ovi- ja ikkuna-asennus 2.2.9 Porrasasennus 2.2.10 Ovien valmistus 2.2.11 Ikkunoiden valmistus 2.2.12 Portaiden valmistus 2.2.13 Terätekniikka 2.2.14 Sisustuspuusepäntyöt 2.2.15 Höyläämötuotteiden valmistus 2.2.16 CNC työstö 2.2.17 Puualan tuotantoautomaatiotekniikka 2.2.18 Metallikalusteiden valmistus 2.2.19 Taivutteiden valmistus 2.2.20 Entisöinti ja puukorjaus 2.2.21 Puualan tuotteiden myynti 2.2.22 Tekninen suunnittelu ja prototyypin valmistus 2.2.23 Puutaloelementtien valmistus 2.2.24 Puusepänalan valmistustoiminta 2.2.25 Kuivaustekniikka 2.2.26 Pintakäsittely 2.2.27 Yritystoiminnan suunnittelu 2.2.28 Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 2.2.29 Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta 2

3 3 Yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa, 35 osp Pakolliset Valinnaiset 3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp 8 osp 3 osp 3.1.1. Äidinkieli 3.1.2. Toinen kotimainen kieli, ruotsi 3.1.3. Vieraat kielet 5 1 2 0 3 0 3 0 3 3.2 Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp 6 osp 3 osp 3.2.1. Matematiikka 3.2.2. Fysiikka ja kemia 3.2.3. Tieto- ja viestintätekniikka sekä sen hyödyntäminen 3 2 1 0 3 0 3 0 3 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp 5 osp 3 osp 3.3.1. Yhteiskuntataidot 3.3.2. Työelämätaidot 3.3.3. Yrittäjyys ja yritystoiminta 3.3.4. Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto 3.4 Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp 3.4.1. Kulttuurien tuntemus 3.4.2. Taide ja kulttuuri 3.4.3. Etiikka 3.4.4. Psykologia 3.4.5. Ympäristöosaaminen 3.4.6. Osa-alueita kohdista 3.1.1 3.3.4 1 1 1 2 0 3 0 3 0 3 0 3 7 osp 0 3 0 3 0 3 0 3 0 3 0 3 19 osp 16 osp Tutkinnon perusteissa määrättyjen osa-alueiden (3.1.1 3.4.6) valinnaisten osaamistavoitteiden lisäksi tai niiden sijaan koulutuksen järjestäjä voi päättää erilaajuisia muita valinnaisia osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjän itse päättämille valinnaisille osaamistavoitteille määritellään osaamisen arviointi ja laajuus osaamispisteinä. Tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita.

4 Vapaasti valittavat tutkinnon osat, 10 osp 4.1 Ammatillisia tutkinnon osia 4 4.2 Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 4.3 Yhteisiä tutkinnon osia tai lukio-opintoja 4.4 Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja 4.5 Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnon osia 5 Tutkintoa yksilöllisesti laajentavat tutkinnon osat 2 PUUALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AM- MATTITAITOVAATIMUKSET JA OSAAMISEN ARVIOINTI 2.1 Pakolliset tutkinnon osat 2.1.1 Materiaali- ja valmistustekniikka Ammattitaitovaatimukset osaa lukea ammattipiirustuksia ja suunnitella sen mukaan työjärjestyksen laatia yksinkertaisia ammattipiirustuksia laatia katkaisu- ja paloitteluluettelon käyttää alan mittavälineitä käyttää materiaaleja ja muita aineita käyttökohteen mukaan oikein mitata puutavaran kosteuden valmistaa tuotteiden rakenteita ja liitoksia valmistaa tuotteita määriteltyjen laatuvaatimusten mukaan viimeistellä valmistamansa tuotteet pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla pintakäsitellä tuotteen tarkoituksenmukaisella tavalla työskennellä työturvallisesti, huomioiden myös Atex-direktiivin velvoitteet työturvallisuuskortin ja tulityökortin suorittamiseen vaadittavat valmiudet sekä tiedollisesti ja taidollisesti EA1 vastaavat taidot ylläpitää työpaikan järjestystä ja siivota työpisteensä. osaa käyttää vähintään seuraavia peruskoneita: pyörösaha vannesaha oikohöylä tasohöylä alajyrsin yläjyrsin monikaraporakone paineilmapuristin CNC - kone

nauhahiomakone 5 Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta Oman työn arviointi 2. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin Tekninen piirtäminen Materiaaliluettelojen laadinta Mittaimet Koneiden ja laitteiden käyttäminen tarvitsee ajoittain suunnittelee työnsä suunnittelee itsenäisesti ohjausta suunnitellessaan annettujen ohjeiden työnsä ja osaa esittää työtään mukaan vaihtoehtoisia tarvitsee jonkin verran ohjausta aloituksessa ja siirryttäessä työvaiheesta toiseen tarvitsee jonkin verran ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet asennoituu työhönsä siten, ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen toimii työssään suunnitelmallisesti vähäisellä ohjauksella saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet toimii yritteliäästi ja osaa arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti toimintatapoja toimii suunnitelmallisesti ja osaa ratkaista ongelmatilanteita käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet on aloitteellinen ja toimii työyhteisön parhaaksi realistisesti; osaa kehittää toimintaansa parempaan lopputulokseen pääsemiseksi osaa lukea tuotepiirustuksia tarvitsee ajoittain ohjausta laatiessaan materiaaliluetteloja osaa käyttää rullamittaa luotettavasti ja työntömittaa pääsääntöisesti oikein tarvitsee ajoittain ohjausta valitessaan ja asettaessaan oikeat terät ja työstöarvot työskentelee ohjattuna huomioiden työturvallisuuden ja osaa piirtää annettujen ohjeiden mukaan osatai kokoonpanokuvia osaa laatia lähes virheettömästi materiaaliluetteloja hallitsee rulla- ja työntömitan käytön luontevasti ja luotettavasti; osaa käyttää muita mittaimia ohjeistettuna osaa valita ja asettaa annettujen ohjeiden mukaan oikeat terät ja työstöarvot työskentelee annettujen ohjeiden mukaan huomioiden osaa piirtää osa- ja kokoonpanokuvia osaa laatia materiaaliluetteloja käyttää työssä tarvittavia mittalaitteita tehokkaasti, monipuolisesti ja luotettavasti osaa valita ja asettaa lähes itsenäisesti oikeat terät ja työstöarvot työskentelee lähes itsenäisesti huomioiden työturvallisuuden ja

Materiaalien valinta Viimeistely ja laaduntarkkailu Pintakäsittely Kone- ja terähuolto siisteyden osaa lähes itsenäisesti käyttää melkein kaikkia peruskoneita, mutta tarvitsee ohjausta asetteiden teossa tarvitsee jonkin verran ohjausta osatakseen valita tuotteeseen määritellyt materiaalit osaa tehdä viimeistelyjä, mutta viimeistelyssä ja laaduntarkkailussa on useita puutteita osaa pintakäsitellä käsityövälineillä tuotteen minimivaatimusten mukaisesti osaa teroittaa käsityökalujen terät, mutta lopputuloksessa on puutteita osallistuu koneiden huoltotoimiin työturvallisuuden ja siisteyden osaa itsenäisesti käyttää lähes kaikkia peruskoneita, mutta tarvitsee vähäistä ohjausta asetteiden teossa osaa annettujen ohjeiden mukaan valita tuotteeseen määritellyt materiaalit selviytyy osien viimeistelyistä, mutta laaduntarkkailussa on pieniä puutteita osaa pintakäsitellä ohjatusti ruiskulla tuotteen osia osaa teroittaa käsityökalujen terät osaa suorittaa koneille tehtävät perushuollot siisteyden osaa itsenäisesti käyttää peruskoneita ja tehdä niille asetteita osaa itsenäisesti valita tuotteeseen määritellyt materiaalit selviytyy kaikilta osin moitteettomasti viimeistelystä ja laaduntarkkailusta osaa pintakäsitellä ruiskulla tuotteen osia laatuvaatimusten mukaan osaa teroittaa käsityökalujen terät oikea-aikaisesti ja itsenäisesti osaa suorittaa itsenäisesti ja oikea-aikaisesti useimmat koneille tehtävät perushuollot 6 3. Työn perustana olevan tiedon Materiaalituntemus tietää yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät puulajit tietää puusepänteollisuudessa käytettävät yleisimmät levymateriaalit ymmärtää, miten puu käyttäytyy kosteuden muuttuessa tietää yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät liimat ja muut materiaalit tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät puulajit tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät levymateriaalit ymmärtää puumateriaalien anisotrooppisuuden merkityksen tuotteiden valmistukseen ja rakenteisiin tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät liimat ja muut materiaalit tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät puulajit; tietää niiden käyttökohteet tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät levymateriaalit; tietää niiden ominaisuudet ja käyttökohteet tuntee puun fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ja niiden vaikutuksen; tietää puun rakenteen merkityksen puuntyöstössä tunnistaa yleisimmät puusepänteollisuudessa käytettävät liimat ja muut materiaalit; tietää niiden käyttökohteet

Kuivaustekniikka Matematiikka ja luonnontieteet osaa määrittää puun kosteuden osaa laskea valmiin tuotteen materiaalikustannukset ymmärtää miksi puutavara kuivataan käyttökosteuteen osaa laskea kaikkien tuotteen valistamiseen käytettyjen materiaalien kustannukset osaa määrittää puun kosteuden punnitusmenetelmällä ja hallitsee käsitteen tasapainokosteus ymmärtää tuotteen hinnan muodostumisen ja osaa itsenäisesti laskea kaikki materiaalikustannukset 7 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Ammattietiikka Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Kestävä kehitys Vuorovaikutus ja yhteistyö noudattaa sovittuja työaikoja ja -ohjeita asennoituu myönteisesti turvalliseen toimintaan; välttää riskejä työssään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita eikä aiheuta vaaraa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä suorittanut ensiapu-, tulityö- ja työturvallisuuskoulutuksen ymmärtää raaka-aineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii ohjattuna kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pystyy toimimaan työn kannalta välttämättömissä noudattaa työyhteisön sääntöjä ja ohjeita; tekee työtä vastuuntuntoisesti ja sovitulla tavalla vastaa itsenäisesti toimintansa turvallisuudesta noudattaa työyhteisön ohjeita; ottaa työssään huomion muut työyhteisön jäsenet varmistaa suojaimien, työvälineiden ja materiaalien turvallisuuden; poistaa ja vie huoltoon vialliset työvälineet ja suojaimet suorittanut ensiapu-, tulityö- ja työturvallisuuskoulutuk sen ottaa lähes itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii pääsääntöisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia työn vaatimissa työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti ja työtään arvostaen kehittää itsenäisesti toimintansa turvallisuutta havaitsee ja tunnistaa työhönsä liittyvät vaarat sekä ilmoittaa niistä arvioi suojainten, työvälineiden ja työmenetelmien soveltuvuutta kyseiseen työhön suorittanut ensiapu-, tulityö- ja työturvallisuuskoulutuks en ottaa itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia joustavasti ja yhteistyötä edistävästi eri Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla itsenäisesti suullisia ohjeita noudattaen tai kirjallisia työsuunnitelmia

8 tulkiten yksinkertaisen tuotteen tai tuotteen osia. Painopiste on työturvallisessa ja ergonomisessa työskentelyssä sekä koneiden käytön hallinnassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.1.2 Asiakaslähtöinen valmistustoiminta Ammattitaitovaatimukset osaa selvittää asiakkaan tarpeen: tuotteen ulkonäön, mitat ja laatuvaatimukset laatia tarvittavat dokumentit tuotteen valmistamiseksi valmistaa tuotteen annettujen kriteereiden mukaisesti aikataulua noudattaen viimeistellä tuotteen pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla. Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta Oman työn arviointi 2. Työmenetelmien, -välineiden ja tarvitsee ajoittain ohjausta suunnitellessaan työtään tarvitsee jonkin verran ohjausta aloituksessa ja siirryttäessä työvaiheesta toiseen tarvitsee jonkin verran ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet asennoituu työhönsä siten, ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen suunnittelee työnsä annettujen ohjeiden mukaan toimii työssään suunnitelmallisesti vähäisellä ohjauksella saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet toimii yritteliäästi ja osaa arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti suunnittelee itsenäisesti työnsä ja osaa esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja toimii suunnitelmallisesti ja osaa ratkaista ongelmatilanteita käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet on aloitteellinen ja toimii työyhteisön parhaaksi realistisesti; osaa kehittää toimintaansa parempaan lopputulokseen pääsemiseksi

materiaalin Työn vastaanotto Materiaalien käyttö Koneiden ja laitteiden käyttäminen Viimeistely osaa ohjattuna selvittää tuotteen ulkonäön, mittatarkkuuden ja laatukriteerit tarvitsee jonkin verran ohjausta aikataulun laatimisessa tarvitsee opastusta materiaalien käytössä osaa vaihtaa koneisiin terät ja tehdä yksinkertaiset asetteet pystyy valmistamaan tuotteen ohjattuna noudattaen annettuja työturvallisuusohjeita ja aiheuttamatta vaaraa tarvitsee opastusta tuotteen viimeistelyssä osaa annettujen ohjeiden mukaan selvittää tuotteen ulkonäön, mittatarkkuuden ja laatukriteerit osaa laatia aikataulun tuotteen valmistamiselle, mutta se vaatii hieman ohjausta osaa pääsääntöisesti käyttää materiaaleja taloudellisesti ja tuotteen laatuvaatimusten mukaisesti osaa käyttää koneita monipuolisesti oikeilla menetelmillä valmistaa tuotteen annettujen ohjeiden mukaan, melko joutuisasti ja huomioiden työturvallisuuden osaa annettujen ohjeiden mukaan viimeistellä tuotteen pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla osaa itsenäisesti selvittää tuotteen ulkonäön, mittatarkkuuden ja laatukriteerit sekä muut yksityiskohdat osaa laatia realistisen aikataulun tuotteen valmistamiselle osaa käyttää materiaaleja taloudellisesti ja tuotteen laatuvaatimusten mukaisesti osaa itsenäisesti käyttää koneita monipuolisesti sekä suorittaa koneistukset oikeassa järjestyksessä valmistaa tuotteen itsenäisesti, joutuisasti ja huomioiden työturvallisuuden osaa viimeistellä tuotteen pintakäsittelyn edellyttämällä tavalla 9 3. Työn perustana olevan tiedon Koneiden käyttämiseen liittyvä tietoperusta Dokumentit ammatillisen tiedon ammatillisen ammatillisen tiedon soveltaminen tuotteen tiedon soveltaminen tuotteen valmistukseen vaatii soveltaminen valmistukseen on itsenäistä, ohjausta tuotteen perusteltua ja luontevaa valmistukseen on osaa laatia ohjattuna valmistuksessa tarvittavat dokumentit itsenäistä osaa laatia lähes virheettömästi valmistuksessa tarvittavat dokumentit osaa laatia valmistuksessa tarvittavat dokumentit

Matematiikka ja luonnontieteet osaa laskea valmiin tuotteen materiaalikustannukset osaa laskea kaikkien tuotteen valistamiseen käytettyjen materiaalien kustannukset ymmärtää tuotteen hinnan muodostumisen ja osaa itsenäisesti laskea kaikki materiaalikustannukset 10 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Ammattietiikka Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Kestävä kehitys Vuorovaikutus ja yhteistyö Oppiminen ja ongelmanratkaisu noudattaa sovittuja työaikoja ja -ohjeita asennoituu myönteisesti turvalliseen toimintaan; välttää riskejä työssään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita eikä aiheuta vaaraa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä ymmärtää raaka-aineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii ohjattuna kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pystyy toimimaan työn kannalta välttämättömissä ymmärtää ja huomioi ohjattuna asiakkaan tarpeet tuotteen noudattaa työyhteisön sääntöjä ja ohjeita; tekee työtä vastuuntuntoisesti ja sovitulla tavalla vastaa itsenäisesti toimintansa turvallisuudesta noudattaa työyhteisön ohjeita; ottaa työssään huomion muut työyhteisön jäsenet varmistaa suojaimien, työvälineiden ja materiaalien turvallisuuden; poistaa ja vie huoltoon vialliset työvälineet ja suojaimet ottaa lähes itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät ympäristövaikutuks et; toimii pääsääntöisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia työn vaatimissa vuorovaikutustilant eissa ymmärtää ja huomioi annettujen ohjeiden mukaan työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti ja työtään arvostaen kehittää itsenäisesti toimintansa turvallisuutta havaitsee ja tunnistaa työhönsä liittyvät vaarat sekä ilmoittaa niistä arvioi suojainten, työvälineiden ja työmenetelmien soveltuvuutta kyseiseen työhön ottaa itsenäisesti huomioon raaka-aineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia joustavasti ja yhteistyötä edistävästi eri ymmärtää ja huomioi itsenäisesti asiakkaan tarpeet tuotteen valmistuksessa

valmistuksessa asiakkaan tarpeet tuotteen valmistuksessa 11 Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla itsenäisesti asiakkaan suullisia ohjeita noudattaen tai kirjallisia työsuunnitelmia tulkiten tuotteen tai tuotteen osia. Työn arvioinnissa korostetaan työn aikataulussa pysymistä ja valmiin tuotteen mittatarkkuutta ja laatua. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2 Valinnaiset tutkinnon osat 2.2.1 Massiivipuutuotteiden valmistus Ammattitaitovaatimukset osaa valmistaa massiivipuutuotteita tai niiden osia lukea työpiirustuksia ja laatia osaluettelon valita tuotteen käyttökohteeseen soveltuvat puu- ja muut materiaalit käyttää valmistuksessa käytettäviä puuntyöstökoneita, laitteita ja teriä valita massiivipuutuotteen valmistukseen liittyviä erilaisia liitosmenetelmiä, mallineita ja/tai valmistustekniikoita toimia asiakaslähtöisesti. Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta tarvitsee ajoittain suunnittelee työnsä ohjausta suunnitellessaan annettujen ohjeiden työtään mukaan tarvitsee alussa jonkin verran ohjausta aloituksessa ja siirryttäessä työvaiheesta toiseen toimii työssään suunnitelmallisesti vähäisellä ohjauksella suunnittelee itsenäisesti työnsä toimii suunnitelmallisesti ja itsenäisesti tarvitsee jonkin verran ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet osaa käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet asennoituu työhönsä toimii yritteliäästi ja osaa on aloitteellinen ja toimii

Oman työn arviointi siten ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti työyhteisön parhaaksi realistisesti ja itsenäisesti 12 2. Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin Tuotteiden valmistus Koneiden ja laitteiden käyttäminen Viimeistely ja laaduntarkkailu Materiaalin valinta 3. Työn perustana olevan tiedon Piirustusten lukutaito Liimaustekniikka käyttää ohjattuna oikeita työmenetelmiä osaa käyttää mallineita valmistuksessa osaa käyttää koneita ja laitteita sekä tehdä asetteita ohjattuna työturvallisuuden huomioiden osaa vaihtaa ja asettaa terät ja työstöarvot ohjattuna osaa tehdä viimeistelyjä, mutta viimeistelyssä ja laaduntarkkailussa on puutteita tarvitsee jonkin verran ohjausta osatakseen valita tuotteeseen oikeat materiaalit valitsee oikeat työmenetelmät sekä hallitsee käytön annettujen ohjeiden mukaan osaa valmistaa mallineita ohjeiden mukaisesti hallitsee koneiden ja laitteiden turvallisen työskentelyn; osaa tehdä asetteita annettujen ohjeiden mukaisesti osaa valita, vaihtaa ja asettaa terät ja työstöarvot annettujen ohjeiden mukaisesti selviytyy osien viimeistelyistä, mutta laaduntarkkailussa on pieniä puutteita osaa valita tuotteeseen oikeat materiaalit annettujen ohjeiden mukaisesti valitsee oikeat työmenetelmät sekä osaa toimia itsenäisesti osaa valmistaa erilaisia mallineita lähes itsenäisesti hallitsee koneiden ja laitteiden turvallisen käytön; käyttää välineitä tehokkaasti osaa valita, vaihtaa ja asettaa kuhunkin työvaiheeseen sopivimmat terät sekä valita terille sopivat työstöarvot itsenäisesti viimeistelee työvaiheet itsenäisesti ja laadukkaasti osaa valita itsenäisesti tuotteeseen oikeat materiaalit ja käyttää niitä taloudellisesti tunnistaa tuotannon lukee piirustuksia lähes osaa lukea piirustuksia piirustukset ja osaa lukea itsenäisesti niitä ohjatusti tietää, että eri käyttökohteissa käytetään erilaisia liimoja ja liimausmenetelmiä tietää mitä liimaa käytetään tavanomaisiin käyttökohteisiin ja tuntee erilaisia liimausmenetelmiä tuntee tavallisimmat käytössä olevat liimat, niiden käyttökohteet ja niiden ominaisuudet, sekä osaa itsenäisesti valita oikean

Materiaalituntemus Helat Materiaalilaskenta Terätekniikka tunnistaa yleisimmät kotimaiset puulajit tietää, että kuivauksella on merkitystä puuainekselle tunnistaa puun tärkeimmät fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ohjattuna tunnistaa erilaisia heloja ja kiinnittimiä sekä osaa asentaa ne ohjattuna ymmärtää materiaalilaskennan perusteet sekä osaa laskea ohjattuna tuotteeseen menneen materiaalin ja sen hinnan tunnistaa eri työvaiheisiin liittyvät terät ohjattuna tunnistaa ohjattuna eri teräaineita tunnistaa kotimaiset puulajit sekä niiden keskeisimmät ominaisuudet ymmärtää kuivauksen merkityksen puuainekselle tuntee puun tärkeimmät fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet tunnistaa erilaisia heloja ja kiinnittimiä sekä osaa asentaa ne annettujen ohjeiden mukaisesti ymmärtää materiaalilaskennan perusteet sekä osaa laskea lähes itsenäisesti tuotteeseen menneen materiaalin ja sen hinnan tunnistaa kuhunkin työvaiheeseen sopivimmat terät annettujen ohjeiden mukaisesti tietää eri teräaineita merkintöineen ja tietää joitain käyttökohteita 13 liimausmenetelmän tunnistaa yleisimmät puulajit ominaisuuksineen ja osaa valita sopivan raakaaineen käyttökohteen mukaan ymmärtää kuivauksen merkityksen puuainekselle tuntee puun tärkeimmät fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet ja ymmärtää niiden merkityksen tunnistaa erilaisia heloja ja kiinnittimiä sekä osaa asentaa ne itsenäisesti oikeisiin kohteisiin laskee itsenäisesti tuotteeseen menneen materiaalin ja sen hinnan sekä osaa tehdä vertailuja eri vaihtoehdoista osaa valita kuhunkin työvaiheeseen sopivimmat terät sekä niille työstön edellyttämät pyörimis- ja syöttönopeudet tuntee teräaineet ominaisuuksineen ja osaa valita terän käyttökohteen mukaan 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Ammattietiikka Terveys, turvallisuus ja toimintakyky noudattaa sovittuja työaikoja ja -ohjeita asennoituu myönteisesti turvalliseen toimintaan; välttää riskejä työssään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita eikä aiheuta vaaraa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia noudattaa työyhteisön sääntöjä ja ohjeita; tekee työtä vastuuntuntoisesti ja sovitulla tavalla vastaa itsenäisesti toimintansa turvallisuudesta noudattaa työyhteisön ohjeita; ottaa työssään huomion muut työyhteisön jäsenet varmistaa suojaimien, työvälineiden ja työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti ja työtään arvostaen kehittää itsenäisesti toimintansa turvallisuutta havaitsee ja tunnistaa työhönsä liittyvät vaarat sekä ilmoittaa niistä arvioi suojainten, työvälineiden ja

Kestävä kehitys Vuorovaikutus ja yhteistyö suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä ymmärtää raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii ohjattuna kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pystyy toimimaan työn kannalta välttämättömissä materiaalien turvallisuuden; poistaa ja vie huoltoon vialliset työvälineet ja suojaimet ottaa lähes itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii pääsääntöisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia työn vaatimissa työmenetelmien soveltuvuutta kyseiseen työhön ottaa itsenäisesti huomioon raaka-aineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti osaa toimia joustavasti ja yhteistyötä edistävästi eri 14 Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla massiivipuutuotteen annettujen ohjeiden mukaisesti käyttäen puusepänalan keskeisimpiä työstökoneita. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2.2 Levytuotteiden valmistus Ammattitaitovaatimukset osaa tehdä asetteita ja säätöjä levykalusteita jalostaville koneille valita ja suorittaa terien vaihtoja käyttämiinsä koneisiin käyttää sekä konelinjan koneita, että yksittäisiä koneita käyttää numeerista työstötekniikkaa levytuotteiden valmistuksessa pinnoittaa puutuotealan levyjä tuottaa laadukkaita ja mittatarkkoja komponentteja tehdä levykalusteiden kokoonpanoja Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu tarvitsee ajoittain suunnittelee työnsä suunnittelee itsenäisesti ohjausta suunnitellessaan annettujen ohjeiden työnsä ja osaa esittää työtään mukaan vaihtoehtoisia toimintatapoja

Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta Oman työn arviointi tarvitsee jonkin verran ohjausta aloituksessa ja siirryttäessä työvaiheesta toiseen tarvitsee ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet asennoituu työhönsä siten, ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen toimii työssään suunnitelmallisesti vähäisellä ohjauksella saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet toimii yritteliäästi ja osaa arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti toimii suunnitelmallisesti osaten ratkaista ongelmatilanteita osaa käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet on aloitteellinen ja toimii työyhteisön parhaaksi realistisesti; osaa kehittää toimintaansa parempaan lopputulokseen pääsemiseksi 15 2. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin Materiaalin valinta Kone asetteiden teko Koneiden käytön ylläpito Numeeristen työstökoneiden käyttäminen Levyjen pinnoittaminen (viilujen sahaus tai leikkaus, yhtyeenliittäminen ja liimaus) Valmistettujen osien viimeistely ja laaduntarkkailu tarvitsee ohjausta tuotteiden materiaalin valinnassa suoriutuu lähes itsenäisesti yksittäisten koneiden asetteiden teosta tarvitsee jonkin verran ohjausta koneiden käytössä osaa vaihtaa teriä työstökoneisiin tarvitsee jonkin verran ohjausta koneiden käyttämisessä hallitsee perusasiat, mutta ei kokonaisuutta; eri työvaiheiden hallinnassa on puutteita osaa tehdä viimeistelyjä, mutta viimeistelyssä ja laaduntarkkailussa on puutteita valitsee tuotteissa tarvittavat materiaalit lähes itsenäisesti pystyy tekemään lähes itsenäisesti koneiden asetteet ja valitsemaan terät valmistusdokumenttien mukaisesti suoriutuu koneiden käytöstä lähes itsenäisesti seuraa koneiden ja terien kuntoa, mutta ei osaa ajoittaa terien vaihtoa pystyy itsenäiseen koneiden käyttämiseen pystyy pienen ohjauksen jälkeen suorittamaan levyjen pinnoittamistyön eri vaiheita selviytyy osien viimeistelyistä, mutta laaduntarkkailu vaatii hieman ohjausta valitsee tuotteissa tarvittavat materiaalit itsenäisesti pystyy valitsemaan itsenäisesti työstöissä tarvittavat terät ja tekemään koneiden asetteet valmistusdokumenttien mukaisesti suoriutuu koneiden käytöstä ongelmitta ja osaa ylläpitää laadukasta tuotantoa tunnistaa itsenäisesti työstökoneiden terien vaihdon tarpeen; osaa vaihtaa terät itsenäisesti itsenäisen koneiden käytön lisäksi osaa tehdä muutoksia työstöohjelmiin hallitsee kaikki levyjen pinnoittamisen liittyvät työvaiheet itsenäisesti selviytyy kaikilta osin moitteettomasti viimeistelystä ja laaduntarkkailusta

Kokoonpanon Laadukas työskentely suoriutuu yksikertaisista osakokoonpanoista ja annettujen helojen kiinnittämisestä tietää laadukkaan levykalustevalmistuksen periaatteet suoriutuu jo suuremmasta kokoonpanosta ja helojen kiinnittämisestä lähes itsenäisesti osaa käyttää levykalustevalmistuksen laatuohjeita suoriutuu tuotteiden kokoonpanoista itsenäisesti soveltaa itsenäisesti levykalustevalmistuksen laatuohjeita käytäntöön 16 3. Työn perustana olevan tiedon Valmistusdokumentit Materiaalituntemus Koneiden käyttämiseen liittyvä tietoperusta Standardit 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Ammattietiikka Terveys, turvallisuus ja toimintakyky tunnistaa tuotannon ymmärtää tuotannon osaa viedä valmistusta dokumentit ja osaa lukea dokumentteja ja toimia itsenäisesti eteenpäin niitä ohjatusti niiden mukaan pienellä dokumenttien avulla tunnistaa levytuotevalmistuksen tavanomaisimpia puu materiaaleja pystyy ohjatusti laskemaan materiaalimääriä tietää alalla käytettäviä rakenneratkaisuja ammatillisen tiedon soveltaminen tuotantoon vaatii ohjausta tietää standardimitoituksen perusperiaatteet opastuksella tunnistaa levytuotevalmistuksen yleisimmät käytetyt materiaalit pystyy hinnoittelemaan valmistettavan tuotteen materiaalit osaa hakea ja esittää erilaisia rakenneratkaisuja ammatillisen tiedon soveltaminen tuotantoon on itsenäistä osaa käyttää kalustevalmistusta ohjaavia standardeja tunnistaa levytuotevalmistuksen yleisimmät käytetyt materiaalit; tietää niiden ominaisuuksia ja käyttökohteita pystyy itsenäisesti hinnoittelemaan valmistettuja materiaalieriä huomioiden kaikki materiaalit osaa itsenäisesti hakea ja soveltaa erilaisia rakenne- ja liitosratkaisuja käytäntöön ammatillisen tiedon soveltaminen tuotantoon on itsenäistä, perusteltua ja luontevaa osaa käyttää ja soveltaa kalustevalmistusta ohjaavia standardeja noudattaa sovittuja työaikoja ja -ohjeita asennoituu myönteisesti turvalliseen toimintaan; välttää riskejä työssään noudattaa työyhteisön sääntöjä ja ohjeita; tekee työtä vastuuntuntoisesti ja sovitulla tavalla vastaa itsenäisesti toimintansa turvallisuudesta työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti ja työtään arvostaen kehittää itsenäisesti toimintansa turvallisuutta

Kestävä kehitys noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita eikä aiheuta vaaraa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä ymmärtää raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii ohjattuna kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti noudattaa työyhteisön ohjeita; ottaa työssään huomion muut työyhteisön jäsenet varmistaa suojaimien, työvälineiden ja materiaalien turvallisuuden; poistaa ja vie huoltoon vialliset työvälineet ja suojaimet ottaa lähes itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii pääsääntöisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti havaitsee ja tunnistaa työhönsä liittyvät vaarat sekä ilmoittaa niistä arvioi suojainten, työvälineiden ja työmenetelmien soveltuvuutta kyseiseen työhön ottaa itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti 17 Oppiminen ja ongelmanratkaisu Vuorovaikutus ja yhteistyö osaa kysyä ongelmatilanteissa neuvoa pystyy toimimaan työn kannalta välttämättömissä osaa esittää ongelmallisiin tilanteisiin ratkaisuja osaa toimia työn vaatimissa ratkaisee työssään esiintyviä ongelmatilanteita ja osaa esittää ratkaisuvaihtoehtoja; välttää joutumasta ongelmatilanteisiin osaa toimia joustavasti ja yhteistyötä edistävästi eri Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä puutuotealan levyjen jalostamista valmiiksi tuotteiksi, kuten kiintokalusteiksi, huonekaluiksi, tai niiden osakomponenteiksi, tai suorittamalla erilaisten levyjen jatkojalostamista. Valmistaminen voi tapahtua joko konelinjoilla tai yksittäisillä koneilla puutuotealan tehtaassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2.3 CNC-ohjelmointi ja -työstö Ammattitaitovaatimukset osaa tehdä työpiirustuksia CAD -ohjelman avulla 3D -mallintamisen perusteet valmistaa 2D 3D CAM työstöradat

käyttää CNC-ohjattua työstökonetta. 18 Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta Oman työn arviointi 2. Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin Teknologia ja tietotekniikka Työvälineiden käyttö tarvitsee ajoittain suunnittelee työnsä suunnittelee itsenäisesti ohjausta annettujen ohjeiden työnsä ja osaa esittää suunnitellessaan työtään mukaan vaihtoehtoisia osaa jonkin verran ohjattuna valmistaa tuotteen CNC-koneella valmiista ohjelmista tarvitsee jonkin verran ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet asennoituu työhönsä siten, ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen osaa ohjattuna piirtää tai mallintaa tuotteen ja tehdä ohjelman sekä valmistaa tuotteen CNC-koneella saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet toimii yritteliäästi ja osaa arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti toimintatapoja osaa piirtää tai mallintaa tuotteen ja tehdä siitä ohjelman sekä valmistaa tuotteen CNC-koneella käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet on aloitteellinen ja toimii työyhteisön parhaaksi realistisesti; osaa kehittää toimintaansa parempaan lopputulokseen pääsemiseksi CAD-ohjelman käyttäminen vaatii jonkin verran ohjausta CAM-ohjelman käyttäminen vaatii jonkin verran ohjausta osaa kiinnittää terät istukoihin työturvallisesti ymmärtää koneen varustelun merkityksen koneen käytössä osaa paikoittaa kiinnittimet oikein ja kiinnittää kappaleen työturvallisesti osaa käyttää CADohjelmaa piirtämiseen ja/tai mallintamiseen osaa käyttää vähäisellä ohjauksella CAMohjelmaa osaa kiinnittää terät istukoihin työturvallisesti ja tehdä ohjattuna tarvittavat työkalujen mittaukset osaa ohjattuna tehdä koneen varustelun osaa käyttää erilaisia kiinnitysmallineita osaa käyttää CADohjelmaa tuotteen piirtämisessä ja/tai mallintamisessa osaa käyttää lähes itsenäisesti CAMohjelmaa osaa kiinnittää terät istukoihin työturvallisesti ja tehdä tarvittavat työkalujen mittaukset osaa tehdä koneen varustelun osaa ohjattuna tehdä erilaisia kiinnitysmallineita sekä dokumentoida

Huolto Terät ymmärtää työstöratojen optimoinnin merkityksen tuottavuuteen pystyy jonkin verran ohjattuna tekemään koneen huollon osaa ohjattuna valita oikeat terät eri materiaaleille osaa optimoida työstöradat tuottavuuden kannalta tehokkaasti pystyy vähäisellä ohjauksella tekemään koneen huollon osaa valita oikeat terät eri materiaaleille ja ohjattuna määrittää terien työstöarvot 19 työstötiedot osaa optimoida kaikki tuotteen tekemiseen vaikuttavat seikat tuottavuuden kannalta tehokkaasti pystyy itsenäisesti tekemään koneen huollon osaa valita oikeat terät eri materiaaleille sekä määrittää terien optimaaliset työstöarvot 3. Työn perustana olevan tiedon Teknologia ja tietotekniikka Materiaalituntemus 4. Elinikäisen oppimisen avaintaidot Ammattietiikka Terveys, turvallisuus ja toimintakyky ymmärtää CNCtekniikan keskeiset käsitteet ymmärtää leikkuusuunnan merkityksen eri materiaaleilla hallitsee lähes itsenäisesti CNC-tekniikan sekä CAD/CAM-ohjelman keskeiset käsitteet osaa vähäisellä ohjauksella valita oikeat leikkuusuunnat eri materiaaleille hallitsee itsenäisesti CNC-tekniikan ja CAD/CAM-ohjelman keskeiset käsitteet, sekä pystyy soveltamaan niitä työssään osaa valita oikeat leikkuusuunnat ja työstöarvot eri materiaaleille noudattaa sovittuja työaikoja ja -ohjeita asennoituu myönteisesti turvalliseen toimintaan; välttää riskejä työssään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita eikä aiheuta vaaraa käyttää turvallisesti ohjeiden mukaisia suojaimia, työvälineitä ja työmenetelmiä noudattaa työyhteisön sääntöjä ja ohjeita; tekee työtä vastuuntuntoisesti ja sovitulla tavalla vastaa itsenäisesti toimintansa turvallisuudesta noudattaa työyhteisön ohjeita; ottaa työssään huomion muut työyhteisön jäsenet varmistaa suojaimien, työvälineiden ja materiaalien turvallisuuden; poistaa ja vie huoltoon vialliset työvälineet ja suojaimet työskentelee hyvien ammattikäytänteiden mukaisesti ja työtään arvostaen kehittää itsenäisesti toimintansa turvallisuutta havaitsee ja tunnistaa työhönsä liittyvät vaarat sekä ilmoittaa niistä arvioi suojainten, työvälineiden ja työmenetelmien soveltuvuutta kyseiseen työhön

Kestävä kehitys ymmärtää raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii ohjattuna kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ottaa lähes itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii pääsääntöisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ottaa itsenäisesti huomioon raakaaineiden ja kemikaalien käsittelystä syntyvät toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti 20 Vuorovaikutus ja yhteistyö pystyy toimimaan työn kannalta välttämättömissä osaa toimia työn vaatimissa osaa toimia joustavasti ja yhteistyötä edistävästi eri Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla itsenäisesti CNC- koneella tuotteen, jonka on piirtänyt tai mallintanut CAD-ohjelmalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2.4 Prosessipuusepäntyöt Ammattitaitovaatimukset osaa työskennellä puusepänteollisuuden työprosessissa ohjeiden mukaisesti, normaalijoutuisuudella asettaa ja tehdä säätöjä tuotantoprosessin konelinjan koneille valita ja vaihtaa teriä konelinjan koneisiin sekä suorittaa muut linjanhoitajalle kuuluvat huolto- ja puhdistustehtävät seurata ja valvoa tuotantoprosessissa tuotettujen tuotteiden laatua ja koneiden kuntoa toimia mahdollisissa ongelmatilanteissa oikealla tavalla käyttää tuotantoprosessin automaatiotekniikkaa tuotantokohtaisesti hyödyntää numeerista työstötekniikkaa valmistuksessa toimia työryhmässä käyttää tuotannon seurantajärjestelmiä. Osaamisen arviointi 1. Työprosessin Työn suunnittelu tarvitsee ajoittain suunnittelee työnsä suunnittelee itsenäisesti ohjausta annettujen ohjeiden työnsä ja osaa esittää suunnitellessaan työtään mukaan vaihtoehtoisia

Työn kokonaisuuden Yrityslähtöinen, laadukas ja taloudellinen toiminta Oman työn arviointi 2. Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin Materiaalin vastaanottaminen, seuranta ja lajittelu Prosessityöskentely Tuotannon automaatio toimintatapoja noudattaa työaikoja noudattaa työaikoja noudattaa työaikoja tarvitsee ohjausta toimii työssään toimii suunnitelmallisesti aloituksessa ja suunnitelmallisesti osaten ratkaista siirryttäessä työvaiheesta vähäisellä ohjauksella ongelmatilanteita toiseen tarvitsee ohjausta saavuttaakseen työssään asetetut minimitavoitteet asennoituu työhönsä siten, ettei tietoisesti aiheuta taloudellista vahinkoa suhteessa tavoitteisiin, mutta arviointi ei kaikilta osin ole realistinen saavuttaa työssään asetetut laatutavoitteet toimii yritteliäästi ja osaa arvioida oman työnsä taloudellisia vaikutuksia suhteessa tavoitteisiin realistisesti osaa käyttää materiaaleja taloudellisesti; saavuttaa työssään asetetut laatuja aikatavoitteet on aloitteellinen ja toimii työyhteisön parhaaksi realistisesti; osaa kehittää toimintaansa parempaan lopputulokseen pääsemiseksi vastaanottaa materiaaleja yhdessä kokeneemman työparintyöntekijän kanssa tarvitsee ohjausta materiaalin visuaaliseen lajitteluun tarvitsee kokeneemman työparin apua koneasetteiden teossa osaa käyttää tuotantoprosessin koneita osaa suorittaa tuotantoprosessin laadun tarkkailua työparin ohjauksessa tarvitsee kokeneemman työparin apua erilaisten tuotannossa olevien mittalaitteiden käyttämisessä tarvitsee ohjausta tuotannossa olevan automaation käytössä vastaanottaa prosessissa tarvittavia materiaaleja itsenäisesti osaa lähes oikeaoppisesti suorittaa materiaalin visuaalisen lajittelun hallitsee koneasetteiden teon yksittäiselle koneelle osaa käyttää ja tehdä säätöjä tuotantoprosessin yksittäiselle koneelle pystyy suorittamaan tuotantoprosessin laaduntarkkailua lähes itsenäisesti käyttää tuotannon mittalaitteita lähes itsenäisesti suoriutuu lähes itsenäisesti tuotannon automaation käytöstä vastaanottaa prosessissa tarvittavia materiaaleja; osaa seurata materiaalikulutusta ja raportoida siitä hallitsee itsenäisesti materiaalin oikeaoppisen visuaalisen lajittelun osaa tehdä koneasetteita useampiin tuotantoprosessin koneisiin osaa käyttää ja tehdä säätöjä useammille koneille suoriutuu itsenäisesti tuotantoprosessin laaduntarkkailusta käyttää itsenäisesti erilaisia tuotannon mittalaitteita pystyy itsenäisesti käyttämään tuotannossa olevaa automaatiota käyttää ohjeiden avulla pystyy itsenäisesti käyttää itsenäisesti 21