Miira Sipiläinen supikoira Jahti-lehden Riistakoulu on sarja, jossa esitellään aina yhden riistalajin tie metsästä hyödynnetyksi tuotteeksi. Riistakoulu alkaa lajin ja sen metsästyksen esittelyllä ja jatkuu saaliin käsittelystä ja valmistuksesta kertovalla osalla. Tällä kertaa esittelyssä on nopeasti levinnyt tulokaslaji ja vuoden riistaeläin supikoira. Tällä kertaa riistakoulu keskittyy erityisesti saaliinkäsittelyyn. 57
OTA KIINNI, JOS SAAT! Sitä ei ole onnistuttu pysäyttämään, vaikka sen piti olla helppoa saalista. Nyt ammattimetsästäjät yrittävät estää sen leviämisen meillä Ruotsiin. Mikä se on? Vuoden riistaeläin: supikoira. TEKSTI JA KUVAT JUHA MÄKIMARTTI Supikoira, alkuperäiseltä nimeltään aasialainen vesikettu on suomalaisessa metsästyskulttuurissa varsin uusi tuttavuus. Itänaapurimme kaikessa viisaudessaan siirtoistuttivat supikoiraa jo 1930-luvulla Itä-Aasiasta muun muassa Viroon, Pietariin ja Karjalan kannakselle. Heidän tavoitteenaan oli silloin saada näille alueille uusi, arvokas turkiseläin. Silloin ei osattu aavistaa supin tuomia kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia haittavaikutuksia. Supikoiran levittäytyminen on ollut yhtä voittokulkua niin Suomessa kuin useissa muissa Euroopan maissa, eikä loppua ei näy. Etelä-Suomen niin sanottu supikoiran pesivä kanta muodostui 1970-luvulla ja pohjoisen Suomen valloituksen vesikettu aloitti 2000-luvulla. Usein oletetaan virheellisesti, että supikoiran metsästys on helpompaa kuin esimerkiksi alkuperäisiin pienpetoihin kuuluvien ketun ja näädän. Supikoiran leviämistä ja lisääntymistä ei ole voitu pysäyttää nykyisillä metsästysmuodoilla eikä tämänhetkisillä yhteiskunnallisilla panostuksilla. Supisuomalaista supia Jo nuorena metsästäjän alkuna 1970-luvun loppupuolella sain kemijärveläiseltä metsänhoitajalta arvokkaan ohjeen ja viisauden petojen pyyntiin: Älä sie Jussi hiihtele tyhjää petojen perässä, kun niillä on 24 tuntia aikaa tulla sinun tykö. Tämän pyyntiopin oivaltamiseen minulta meni jonkin aikaa, mutta se oppi on arvokkain, jonka olen saanut petopyyntiin. Oppi pitää kutinsa vielä tänä päivänäkin ja tepsii kaikkiin petoihin, myös supikoiraan. Supikoirien metsästys on erittäin tehokasta siellä, missä on innokkaita maansiirtoeksperttejä: luolakoirametsästäjiä. 58
Haaska oikeassa paikassa oikeaan aikaan on tehokkaan petopyynnin perusta, käytetään mitä metsästysmuotoa tahansa. Supikoira on yksi ahman jälkeen parhaita haaskan löytäjiä ja hyödyntäjiä. Hyvällä haaskalla voidaan houkutella suuria määriä supikoiria, ja varsin etäältä, hyville pyyntipaikoille. Metsästyksen tulos ja turvallisuus saadaan nousemaan huomattavasti keskitason yläpuolelle. Supikoirasta saadaan arvokasta luomuturkista ja lähituotetta, joka ansaitsee Joutsenmerkin. Loukut, syötit ja muut satimet Vaikka olen koirametsästyksen vankkumaton kannattaja, olen joutunut petopyynnissä tunnustamaan passiivisten pyyntimenetelmien tehokkuuden. Loukut ja ansat pyytävät seitsemän päivää viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa. Passiiviset pyyntimenetelmät ovat kuin nyrkki silmään supikoiran pyynnissä. Supi ei yleisesti ole niin ranttu ihmisen hajuihin kuin esimerkiksi ketturepolainen. Isot loukut oikein sijoitettuna antavat hyviä supisaaliita. Esimerkiksi riistanruokintapaikat ja metsästysseurojen nylkyvajat tulisi ottaa erityistarkkailuun ja järjestää niille pysyvät supikoiran pyyntipaikat. Loukut tulisi sijoittaa niin, että ne on helppo kokea metsästyksen ja muun luonnossa liikkumisen yhteydessä. Loukkupyynnin ei tarvitse olla mikään pakkopulla yksille ja samoille eränkulkijoille, vaan mukava tapahtuma töihin mennessä tai koulusta tullessa. Pienemmät loukutkin ovat paikkansa ansainneet supin metsästyksessä. Niitä on helppo siirrellä sinne, mistä on tullut supikoirahavaintoja. Tärkeämpää on panostaa loukkujen paikkaan ja oikeanlaiseen syötitykseen vuodenaikojen mukaan. Supikoirat ovat melkein kaikkiruokaisia, ja syötityksessä vain mielikuvitus on rajana. Pelaavista syöteistä väännetään kättä niin etelässä kuin pohjosessakin. Viime elokuussa parhaaksi syötiksi Perämeren pohjukassa osoittautui omena. Pyyntiväärtit irvistelivät, että sen pitää olla Pirkka-omenaa. Kemijokivarren tuhannen ketun miehen korkonimeä kantava saamamies opetti minulle jälleen sanonnan kautta Älä neuvo kerran neuvottua. Tämäkin sanonta pitää paikkansa myös supiloukkujen syöttiä valittaessa. SUPIKOIRA (Nyctereutes procyonoides) Hannu Huttu Supikoira on koiraeläin, joka painaa 3 12 kiloa. Ruumiin pituus on 45 80 senttiä. Supikoiraa esiintyy jo melkein koko maassa. Talvella se nukkuu kevyttä talviunta. Supikoira on hitaan ja kömpelön oloinen, mutta se voi vaeltaa hyvinkin pitkiä matkoja ja uida vesistöjen yli. Supikoiranaaras synnyttää keväällä 6 8 pentua. Supikoira syö hiiriä, sammakoita, hyönteisiä, matoja, teurasjätteitä, kuolleita eläimiä, marjaa, viljaa, lintujen munia ja poikasia. Vuonna 2010 supikoira oli jo suomalaismetsästäjien yleisin nisäkässaalis. Supikoiran metsästys koiralla Tämä aihe on sellainen, josta saa helposti tulet ryysyihin. Metsästysmuodossa ei todellakaan ole värillä eikä rodulla väliä. Haaskalta irti löysätty, pysäyttävä ja niin sanottu KaNu-loukku on ehdoton supikoiran pyynnissä. Syötiksi sopii vaikkapa omena. 59
pintapyyntikoira oli se sitten ajava tai pystykorvainen koira, joka osaa hommansa tarjoaa hienoja elämyksiä supikoirametsällä. Lopputulos on enemmän kiinni siitä, mitä koira on oppinut tai mitä sille on opetettu, kuin siitä, mistä suvuista koira on lähtöisin. Iltaja aamuhämärissä koiralla voidaan saada saaliiksi useita supikoiria samoilta mestoilta. Koiratonkin eränkulkija voi lumikelien aikana nauttia supikoirien metsästyksestä jäljittämällä niitä. Eläin on jälenpäässä, ja useasti se antaa metsästäjän löytää itsensä piiloutumalla. Luolakoirat ja luolakoirametsästäjät ovat sitten piste iin päälle. Nämä periksiantamattomat maansiirtoekspertit ovat aina saaneet minut ymmälleen raudankovalla metsästysinnollaan. Saaliit ovat huimia siellä, missä supikoiria on runsaasti. Työmäärä, jonka nämä miehet ja naiset supikoiran pesillä punnertavat vieraseläinkantojen kurissa pitämiseksi, on hatunnoston arvoista, totista työtä. Luolakoirametsästys on lisäksi usein sitä nuorisotyötä ja seuruemetsästystä, mitä me kaikki kaipaamme. Vaaraksi jopa ihmisille Kansantaloudellisesti ja kansanterveydellisesti supikoirien metsästys pitäisi nostaa keskusteluissa niin kuuluville, että pystyttäisiin tekemään päätöksiä siitä, kuinka paljon meillä on varaa pitää ihmisellekin hengenvaarallista tautia kantavia supikoiria Suomessa. Raivotauti- ja myyräekinokkiepidemiat eivät riehu tällä hetkellä Suomessa, eikä niitä todellakaan tänne tarvita. Ruotsissa tutkittiin noin kolmetuhatta kettua viime vuonna, ja kunigaskunnasta löytyi myyräekinokokkia neljästä ketusta. Raivotautia on itärajan tuntumassa, ja sekin taas kurkistelee Suomen rajojen tälle puolelle. Alkuperäisen pienpetokantamme lisäksi runsas supikoirien määrä lisää merkittävästi eläintautiepidemioiden leviämisen riskiä. Tämänlaatuinen iso, yhteiskunnallinen ongelma ei voi kaatua pelkästään metsästäjien harteille. Kirjoittaja Juha Mäkimartti on keminmaalainen ammattimetsästäjä, joka työskentelee EU Life+ -rahoitteisessa supikoirahankkeessa Suomen riistakeskuksen työntekijänä. Seuranta paljasti, että supikoira voi liikkua satoja kilometrejä Jälleen sanonta kuuluu Huonoja hitsareita ei olekkaan, toisilla on vain paremmat vehkeet. Tämä pätee myös supikoiran metsästykseen. Itse olen saanut nauttia näistä uusista menetelmistä EU Life+ -rahoitteisessa, pohjoismaisessa Supikoira-projektissa Ruotsissa ja Suomessa, Suomen riistakeskuksen palveluksessa. Gps-seurantalaitteet ja riistakamerajärjestelmät tuovat supikoirametsästykseen kaivattua tehokkuutta. Näiden järjestelmien tarkoi- tuksena on saada tietoa supikoirien liikkumisesta ja käyttäytymisestä. Tiedot tulevat kaikkien supikoiria metsästävien metsästäjien käyttöön koulutuksen ja neuvonnan kautta. Gps-seurannan avulla olemme voineet todistaa seikan, jota kukaan ei olisi uskonut. Eräs supikoiranaaras vaelsi reilussa puolessa vuodessa Ruotsin rajan tuntumasta lähelle Venäjän rajaa. Reviirihajusteet yhdistettynä riistakameroihin tuottavat arvokasta tietoa supikoiran liikkeistä levinneisyysalueen ylärajalla. Uusia pyyntilaitteita testataan ja niiden tarvimitsemia lakimuutoksia pyritään viemään eteenpäin. On jo nyt olemassa valmiita menetelmiä ja pyyntilaitteita, joilla saadaan huimia supikoirasaaliita. Mutta tuleen ei saa jäädä makaamaan. Metsästys kehittyy ja meidän metsästäjien pitää olla siinä mukana. Supikoira on napattu kiinni. Eläin saa kaulaansa gps-pannan, minkä jälkeen sen liikkeitä pystytään seuraamaan. Yksi seurattu yksilö vaelsi koko Suomen halki. 60
SUPIKOIRA TAANAAN OIKEAOPPISESTI TEKSTI JA KUVAT - MIIRA SIPILÄINEN ASIANTUNTIJA - MARKKU AHONEN Myytävän nahan on täytettävä tietyt kriteerit. Myytäessä nahan koko määräytyy nahan pituuden eikä niinkään sen leveyden mukaan. Päähän ampumalla lopetettu eläin tahriintuu usein korvista valuvan veren vuoksi. Verenvuodon annetaan tyrehtyä, minkä jälkeen puhdistetaan turkki, jotta se saadaan kuljetettua pyyntipaikalta siistinä. Parhaiten turkki puhdistuu lumella. Saaliiksi saamisen jälkeen tutkitaan eläimen turkista selkälinja. Jos pohjavilla on huopunut ja takkuinen, on sen selvittäminen käytännössä mahdotonta. Tällöin turkis on käyttökelvoton. Jos ruho halutaan jäähdyttää ennen nylkemistä, se asetetaan ilmavasti esimerkiksi verkon päälle, aina selälleen. Puhtaalla lumipenkallakin jäähdytys onnistuu. Paras lopputulos saadaan, kun eläin nyljetään heti saaliiksi saamisen jälkeen, sillä lämpimänä nahka irtoaa ruhosta helpommin. Nahan säilymisen kannalta on tärkeää, että kaikki rasva poistetaan mahdollisimman huolellisesti. Artikkelin asiantuntija Markku Ahonen toimii aktiivisesti vuonna 2010 perustetun Luonnonturkisyhdistys ry:n toiminnassa. Yhdistys edistää luonnonturkisten kaupallista käyttöä sekä järjestää koulutusta ja tarjoaa tietopalveluita. TYÖVAIHEET Avausviilto tehdään halkaisemalla takajalan iso polkuantura ja jatketaan jalan takareunaa pitkin peräaukon alareunaan. Kolmioviilto aloitetaan noin 10 senttiä peräaukosta hännän kärkeä kohti. Puukko työnnetään häntäruotoon ja halkaistaan häntänahkaa kohti peräaukkoa. Ennen peräaukkoa käännetään vasemmalle, palataan takaisin ja kierretään peräaukko toiselta puolelta. Nahkaan muodostuu näin kolmion muotoinen kappale. Häntää nyljetään noin 10 sentin matkalta. Loppu vedetään tuppeen, eli nahka vedetään häntäruodon päältä käsin. Ennen tuppeen vetämistä huolehditaan, että kaikki hännän kalvot on katkaistu. Halkaistaan häntä sen kärkeen asti ja poistetaan kaikki rasva myös häntänahasta. Nahkaa nyljetään rauhallisesti. 61
Tavallisesta sahasta saa terän katkaisemalla mainion työvälineen. Sitä mukaa kun nylkemisen kuluessa nahkaa paljastuu, purutetaan pintaa huolellisesti hienolla sahanpurulla. Tämä helpottaa työtä, koska nahkaa on helpompi käsitellä, ja samalla puru imee rasvaa itseensä. Etujalat vedetään tuppeen ja katkaistaan mahdollisimman alhaalta. Kynsiä ei etujalkoihin oteta. Silmäluomet pyritään ottamaan nahkaan mukaan. Työtä voi helpottaa työntämällä sormen korvasta nahan alle ja leikkaamalla sitten silmän ympäri puukolla kallonsuuntaisesti. Nenää ei leikata irti puukolla, vaan nenärustot lähtevät parhaiten irti vetämällä. Kun nahka on nyljetty, se käännetään ja tarkistetaan, jottei turkissa ole veritahroja. Mahdolliset tahrat pestään kylmällä tai haalealla vedellä. Korvat nyljetään tuppeen työntämällä sormia korvaruston väliin vähän matkaa, sitten peukalo toiselle puolelle ja käännetään. Jos nahka halutaan pakastaa ennen kuivausta, se tehdään tuoreena rasvoineen karvapuoli ulospäin. Yleensä kannattaa kuitenkin pyrkiä hoitamaan työ kerralla valmiiksi. Kun nahka on nyljetty, se asetetaan taanalle. Laudan kärkeen kannattaa hakata naula, joka pujotetaan eläimen sieraimen läpi. Näin nahka pysyy kaapiessa paikallaan. Taanalla nahkaa kaavitaan ja korvien rustot poistetaan. Avataan huulet. Kaavitaan kyljet, vatsa, jalat ja viimeiseksi niska. 62
Laitetaan nahka säkkiin, jota pyöritellään voimakkaasti muutamia kertoja. Annetaan nahan sen jälkeen vielä tekeytyä säkissä purun kanssa viitisen minuuttia. Puru tarttuu nahkaan joka puolelle ja imee itseensä rasvaa. Ravistetaan ja tehdään vielä jälkikaavinta. Kun nahka on puhdas, se on valmis taanattavaksi. Ensimmäinen nasta asetetaan hännän keskikohdalle siten, että nasta toimii samalla nahan pituusmerkkinä. Seuraavat nastat asetellaan riviin ensimmäisen nastan tasalle. Tarkka nastoitus on tärkeää, jotta sivu- eli petsikarva pysyy mahdollisimman hyvänä eikä harvene nahan kuivuessa. Alaleuka kiinnitetään vielä nastalla. Häntä levitetään kuivumaan pahvin avulla. Tältä näyttää oikein taanattu nahka. Korvat kuivavat itsekseen. Kaivetaan korvat esiin, ravistetaan nahka ja kiinnitetään muutamalla nastalla lautaan uudelleen kuivumaan. Kolme nastaa sekä selkä- että vatsapuolelle riittää. Nahan ja laudan väliin jätetään ilmaraot laudan sivuille. Etujalat käännetään kuivumaan vapaasti nahan suuntaisesti. Näin nahka saa kuivua vielä muutaman päivän. Jos nahka menee myyntiin, on huolehdittava siitä, että myös korvat jäävät nahkan suuntaisiksi. Näin nahkan lajittelijat eivät loukkaa käsiään nahkasta ulos työntyvien korvien teräviin reunoihin. Nahan kääntäminen aloitetaan pääpuolesta. Käännetään minimissään vähän yli korvien. Jatketaan kääntämistä vastapuolelta, eli peräpäästä autetaan pyörittämällä nahkaa ja vetämällä vuoroin vatsa- ja selkäpuolelta. Kolme työvaihetta (kuva yllä): vasemmalla taanattu tuore supinnahka. Keskellä leveähköllä kettulaudalla kuivattu pieni supi ulkona kostumassa ennen kääntämistä. Oikealla valmiiksi käännetty kuivunut nahka, joka odottaa kampausta. 63