2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.12. Toimenpiteet / vastuuhenkilö Sivistystoimi tekee talousarvion mukaisen tuloksen vuosittain. Toimialan toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -665,4 milj. euroa. Toimintakate, M Sivistystoimen toimintatulot toteutuivat muutetun talousarvion mukaisina. Nettobudjetoidun kulttuurin yksikön toimintatulot ylittivät talousarvion 0,9 milj. euroa. Toimintamenot alittivat muutetun talousarvion noin 7,3 milj. eurolla johtuen mm. turvapaikanhakijoiden kustannuksiin käytettävissä olleen määrärahan säästöstä sekä varhaiskasvatuksen säästöistä. Nettobudjetoidun kulttuurin yksikön toimintamenot ylittivät muutetun talousarvion noin 0,8 milj. eurolla.toimintakate jää alle alkuperäisen kulttuurin toimintakatteen. Tulostavoite toteutui Timo Ketonen Tuottavuus paranee vähintään 1,0 % Tulosyksikkökohtaiset keskeiset yksikköhinnat alenevat ja ovat yhtenäisiä eri lautakuntien välillä. Tulosyksikkökohtaiset keskeiset yksikköhinnat (kaikki kustannukset ja kustannukset pois lukien sisäiset kustannukset). - kunnallisen päiväkodin yksikköhinta/laskennallinen lapsi/vuosi Yksikköhinnat lasketaan tilinpäätöksen valmistuttua. Tulostavoite ei toteutunut Timo Ketonen - hinnat/oppilas ja opiskelija/vuosi 1
Tilakustannukset/asukas alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Tilakustannukset/asukas Toteuma: - tilojen määrä -2,18 % - asukasluvun kasvu +1,75 % Juha Hovinen - vuokrien muutos +6,11 % - tilakustannukset per asukas +4,3% Tavoite ei toteutunut Sivistystoimen käytössä olevien kuntalaiskäyttöön soveltuvien tilojen käyttöä ja käytön koordinointia kehitetään. Tilojen käyttö tehostuu sivistystoimessa. Luotu yhtenäiset tilojen käyttö- ja maksuperiaatteet. Käyttöirtaimiston yhteisomistajuutta ja tilojen keskitettyä johtamisjärjestelmää pilotoitu Opinmäessä 2015 alkaen. Lautakuntien käyttöveloitusperusteet poikkevat toisistaan. Sampo Suihko Tavoite ei toteutunut Sivistystoimen johtamista ja esimiestyötä kehitetään ja henkilöstön työhyvinvointiin panostetaan. Työhyvinvointimatriisin lukuarvo kasvaa vähintään yhden yksikön vuoden 2015 arvoon verrattuna. Työhyvinvointimatriisi Tulokset saadaan maaliskuussa 2017. Tavoite toteutuu Sitossa on kehitetty johtamista (Esjo) ja panostettu erityisesti henkilöstön työkyvyn johtamiseen. Marjo Sotala-Solovjew Terveysperusteisia poissaoloja on enintään 11,1 päivää / htv (Vuoden 2012 lähtöarvo on 13,9 päivää / henkilötyövuosi) (tavoiteltava alenema vuoteen 2012 verrattuna on 20 % - kaupunkitasoinen) Terveysperusteisista poissaoloista aiheutuva kuorma päivää / henkilötyövuosi Työkykyjohtaminen toteutettiin sovitusti. Havaintoja: - keväällä pitkittynyt flunssa- sekä vatsaepidemia- esimiesten varhaisen vaiheen puheeksiottamista edellytettävä - tehostetussa terveystarkastuksessa 108 työntekijää - yli 30-päivää sairastaneiden määrä kasvoi 113 henkilöllä (Suva +99) - pisimpään poissaolleiden työntekijöiden työkykytilanteeseen Marjo Sotala-Solovjew 2
haettiin ratkaisua 96 työntekijän kohdalla. Terveysperusteiset poissaolot ovat kasvaneet. Sairauspoissaoloja on 3,77 % työssäolopäivistä (3,35 % vuonna 2015). Terveysperusteisia poissaoloja on 13,8 pvää/hlö/vuosi (12,2 pvää vuonna 2015). Tavoite ei toteutunut Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä lähenee maahanmuuttajataustaisten osuutta väestöstä. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä kasvaa. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä, %. Maahanmuuttajataustaisia oli 31.12.2016 sivistystoimessa 291, joka on 3,82 % sivistystoimen henkilöstöstä. Vastaavat luvut olivat 31.12.2016 249 (3,35 %). Marjo Sotala-Solovjew Henkilötyön tuottavuus paranee 1,0 % Oman ja vuokratyövoiman henkilötyövuosien määrä yhteensä suhteessa keskeisiin suoritteisiin. - htv/laskennallinen lapsi - htv/oppilas ja opiskelija Raportoidaan tilinpäätöstietona. Tavoite ei toteudu Titta Tossavainen / Kaisu Toivonen / Barbro Högström 3
2016 - Sivistystoimi Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Oma valtuustokauden tavoite Nuorten itsenäistymistä tuetaan antamalla valmiuksia koulutukseen, työelämään, asumiseen ja arjen hallintaan. Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.12. Toimenpiteet / vastuuhenkilö Kaikille peruskoulun päättäneille tarjotaan koulutuspaikkaa, lisäopetusta, muuta koulutusta tai työpajapaikkaa osana koulutustakuuta. Kaikille peruskoulun päättäneille alle 18 -vuotiaille tarjotut koulutus-, lisäopetus- ja työpajapaikat. Kaikille ilman koulutuspaikkaa jääneille peruskoulun päättäneille nuorille järjestettiin jatkopaikka. Suko: Alkaneena lukuvuonna yhteensä 225 nuorta aloitti opiskelunsa perusopetuksen jälkeisessä valmistavassa koulutuksessa Espoossa ja Kirkkonummella. Svebi: Alkaneena lukuvuonna yhteensä 7 nuorta aloitti opiskelunsa perusopetuksen jälkeisessä lisäopetuksessa. Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Tapio Siukonen Tulostavoite toteutui Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden läpäisyaste paranee. Tulosrahoituksen 2016 vaikuttavuusmittari. Läpäisyaste nousi 4 prosenttiyksikköä (71 % vuonna 2016 ja 67 % vuonna 2015). Tulostavoite toteutui Tapio Siukonen 4
Aikuiskoulutuksen asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja opetukseen. Asiakastyytyväisyys Asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan mittaritulos nousi 0,17 yksikköä (tulos vuonna 2015 3,96 ja vuonna 2016 4,13) Tapio Siukonen Tulostavoite toteutui Lasten, nuorten ja ikäihmisten palveluja kehitetään ja hyvinvointia vahvistetaan. Lasten ja nuorten tasapainoista kasvua tuetaan lisäämällä matalan kynnyksen harrastustoimintamahdollisuuks ia ja sosiaalisia verkostoja rakentavaa toimintaa. Lasten ja nuorten ryhmätoiminnot ja niihin osallistuvat sivistystoimen tulosyksikköjen toiminnoissa. Koulut, kirjastot ja liikunta- ja nuorisopalvelut ovat lisänneet lasten ja nuorten edullisia tai jopa kokonaan maksuttomia matalankynnyksen kerhotoimintoja. Sivistystoimen matalankynnyksen harrasteryhmät yhteensä: Harrastusryhmien määrä 701, osallistujia 50143. (Koulujen, kirjastojen, liikunta- ja nuorisopalveluiden kerhotoiminnot, jotka ovat pitkäkestoisia ja joissa lapset ja nuoret ovat jäseninä (ystävyyssuhteet, sosiaalinen verkosto).) Vertaisryhmien määrä 27, osallistujia 152. (Tuen antaminen ryhmän jäsenille yhteisestä aiheesta ja ammatillisella ohjauksella (esim. päihteet, yksinäisyys).) Pop in - Pop out -ryhmien määrä 178, osallistujia ei laskettu. (Toiminta antaa virikkeitä harrastuksiin ja ne ovat lyhyt kestoisia toimintoja, joihin ei synny jäsenyyttä.) Martti Merra / Susanna Tommila / Kaisu Toivonen / Barbro Högström 5
Luodaan mallit Tunti liikuntaa päivässä tavoitteen toteuttamiseksi. Mallit otettu käyttöön varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa. Mallit luotu ja käyttöönotettu. Eri painotuksiin perustuvat mallit käytössä. Suko: Malli on luotu. Koulut ovat voineet lisätä liikunnallisuutta myös välituntitoimintojen kautta. Liikkuva koulu -verkostossa on kolme lukiota ja 43 peruskoulua. Suvan ulko- ja luontoliikuntaa painottava malli on suunniteltu ja otettu käyttöön. Kaikkiin yksiköihin hankittiin ulkoliikuttajaliivit ja annettiin vinkkejä ulkoliikunnan järjestämiseksi. Yksiköiden käyttöön laadittiin seurantavälineitä liikunnan määrän mittaamiseksi. Svebi: Svebin mallin mukaan koulut ja päiväkodit määrittävät itse tapansa toteuttaa Tunti-liikuntaa päivässä ja raportoivat toiminnasta vuosittaisessa laatuselvityksessä (kvalitetsredovisning). 10 koulua on mukana Liikkuva koulu-verkostossa. Martti Merra / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen Harrastuksissa turvataan tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet. Sukupuolivaikutusten arviointi Tulosyksiköille on tarjottu koulutusta sukupuolivaikutusten arvioinnista. Sivistystoimen oma ennakkoarviointimalli on käytössä ja malli on käännetty myös ruotsiksi. Tehdään arviointi kun se on tarpeen esiarvioinnin perusteella. Martti Merra / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Susanna Tommila Tulostavoite toteutui 6
Sivistystoimen palveluja tarjotaan molemmilla kotimaisilla kielillä sekä lisääntyvän monikulttuurisen väestön tarpeet huomioiden. Sivistystoimen palvelut tavoittavat myös maahanmuuttajat. Maahanmuuttajataustaisten sivistystoimen palveluja käyttävien osuus kaikista sivistystoimen palveluja käyttävistä käytettävissä olevin mittarein. Sivistystoimen palvelutarjonta tavoitti maahanmuuttajat. Sukon peruskouluissa on 4397 kielija kulttuuritaustaista oppilasta, joista vasta maahan tulleille annettavaa valmistavaa opetusta saa 625 oppilasta. Lisäksi maahanmuuttajien määräaikaisessa opetuksessa on 839 oppilasta. Lukion valmistavaa opetusta tarjotaan Leppävaaran lukiossa 14 opiskelijalle. Svebillä on valmius tarjota valmistavaa opetusta maahanmuuttajille. Suvassa kaksikielisyyden suunnitelma tehdään kaikille lapsille osana varhaiskasvatussuunnitelmaa. Liinu: Vieraskielisten osuus nuorisopalvelujen jäsenkorteista oli 24,6 %. Kulttuuri: Palvelualueet ovat järjestäneet yhteensä 684 monikulttuurista tapahtumaa omissa tiloissaan ja vastaanottokeskuksissa. Avustuksia monikulttuurisiin tapahtumiin on myönnetty 18 565 euroa, saajina 11 henkilöä/ryhmää. Kirjasto on aloittanut oleskeluluvan saaneille suunnatun asiointineuvontapalvelun Entressen, Sellon ja Tapiolan kirjastoissa. Omniassa on perustettu vieraskielisten koulutus- ja osaamispalvelut, joka on aloittanut 1.8.2016. Tehtävänä on koordinoida, järjestää ja kehittää Martti Merra / Susanna Tommila / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen 7
Omnian palveluita nopeasti kasvavan vieraskielisen väestön tarpeisiin. Uusia palveluita, kuten alaikäisten turvapaikanhakijoiden erilliskoulutus sekä nuorten maahanmuuttajien pajatoiminta on käynnistetty keväällä ja kesällä 2016. Maahanmuuttajien osaamisohjelmaan, jossa aikuiset maahanmuuttajat voivat suorittaa ammatillisia opintoja alennetulla kielitaitotasolla, on haettu ja saatu rahoitusta joulukuussa 2016 (ensimmäiset opinnot alkavat tammikuussa 2017). Lisäksi aikuisten perusopetuksen ja siihen valmistavan koulutuksen opiskelijapaikkamäärää on nostettu 190 paikkaan (2015: 120 paikkaa). Sivistystoimen palveluja tuotetaan ja kehitetään yhteistyössä kuntalaisten ja kumppaneiden kanssa eri palvelukanavia hyödyntäen. Sivistystoimen palveluiden Käynnistettyjen palveluiden tai saavutettavuutta parannetaan rajapinta-avausten lukumäärä käynnistämällä vähintään kolme digitaalista palvelua tai rajapinta-avausta (esim. apps). Uusia avoimia rajapintoja hyödyntäviä digitaalisia palveluita on otettu käyttöön seuraavasti: Varaamo (Matinkylän palvelutori) Kulttuuriespoo.fi uusi tapahtumasivusto Azure AD pilvipohjainen käyttäjähakemisto (käytössä kouluilla) Office 365 for Education (käytössä kouluilla) Google Suite for Education (käytössä kouluilla) Tuukka Soini 8
Toteutetaan vähintään kaksi yhteistyöhanketta, jossa koulutusyhteisöjen yhteistyöllä haetaan ratkaisuja Espoon palvelutuotannon haasteisiin. Alkaneet hankkeet. Espoo kehittää opetuksen laatua ja koulujen toimintakulttuuria New Pedagogies for Deep Learning -verkostossa yhdessä kansallisten ja kansainvälisten koulutuskumppanien kanssa. Omnian maahanmuuttajien osaamis- ja koulutuspalveluiden toiminta on käynnistynyt suunnitellusti. Palvelu laajentaa ja kokoaa Espoon alueen maahanmuuttajien koulutuspalveluita yhden luukun periaatteella asiakkaan edunmukaisesti sekä resursseja tehokkaasti hyödyntäen. Sampo Suihko 9
2016 - Sivistystoimi Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä: Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Valtuustokauden tavoitteet: Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaa-ajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.12. Toimenpiteet / vastuuhenkilö Espoo on Suomen osaavin kaupunki. Digitaalisen oppimisen yhtenäinen oppimispolku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Toimialatasolla on määritelty kasvatuksen ja opetuksen digitarina. Osaamisen kehittämisen suunnitelman toimeenpano vastaa 2016 opetussuunnitelmaa ja digitarinaa. Syksyllä 2015 vahvistettu digitarina määritti espoolaisen digioppimisen tavoitetilan. Tavoitetila pohjautuu 2016 opetussuunnitelmaan. Varhaiskasvatuksen ja opetushenkilöstön digitaalisen oppimisen koulutukset toteutuivat täydennyskoulutussuunnitelman mukaisesti. KETO-hankkeen avulla koulutettiin 53 ict- mentoria, jotka tulevat tukemaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yksikköjä digitaaliseen oppimiseen liittyvissä asioissa. Mentoriverkoston toiminnan jatkosuunnitelma on valmis. Opettajille tarjottiin pedagogista tvt-täydennyskoulutusta ja koulujen toimintakulttuuria tuettiin KETO-hankkeen avulla. OPH:n rahoituksella tuettiin ICT-osaamisen jakamista kouluyhteisöissä. Kasvatuksen ja opetuksen palveluportfolioita tarkastettiin ja parantuvalla Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen 10
kustannustehokkuudella lisättiin kasvatuksen ja opetuksen yksiköiden laitemääriä. Digitaalisia oppimisympäristöjä kehitetään opetuksessa. Koulujen käytössä on pilvipohjainen toimintaympäristö. Koulujen käytössä pilvipohjainen oppimisympäristö, Office 365 ja Google Suite for Education koulujen käytössä. Tuukka Soini Espoo kokeilee koulupalveluna konseptia (School as a Service) Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella. Konsepti on luotu ja toiminta alkanut lukuvuoden 2016-2017 alussa. Konseptin mukaisen kokeilun alustavat tulokset ovat positiivisia. Seuraavia kokeiluja tämän pohjalta valmistellaan. Konsepti on palkittu innovatiivisuudestaan. Kristiina Erkkilä Yhteisötakuun edellyttämiä toimenpiteitä edistetään sivistystoimessa: Tuen tarpeessa olevat nuoret on tavoitettu ja he ovat tuen piirissä. Tajua Mut! -hankkeen, Vamoksen, Ohjaamon ja Etsivän nuorisotyön asiakasmäärät. Yhteisötakuun edellyttämiä toimenpiteitä on edistetty. Tajua mut! Puheeksiotto ja tietojärjestelmään tehtiin 26 liputusta. Etsivä nuorisotyö oli yhteydessä 688 nuoreen, joista 204 nuorelle tehtiin yksilöllinen etenemissuunnitelma. Vamos Espoon palvelun aktiivisessa työskentelyssä oli 279 nuorta. Vuoden 2016 aikana käyntikertoja oli yhteensä 6575. Ohjaamo Espoolla on ollut 2015-2016 yhteensä 726 asiakasta ja käyntikertoja 4264. Tulostavoite toteutui Martti Merra 11
Kestävän kehityksen (ekososiaalinen sivistys) sitoumukset laadittu tulosyksiköissä. Sitoumukset laadittu ja otettu käyttöön. Kaikki tulosyksiköt edistävät toiminnassaan kestävää kehitystä, mutta vain osa teki virallisen kestävän kehityksen sitoumuksen. Tulosyksiköiden kestävän kehityksen sitoumukset on valmisteltu niin, että ne ovat keskenään linjassa sekä linjassa mm. Espoon KEKE-poikkihallinnollisen työn ja RCE:n työn kanssa. Kulttuurin sitoumukset sisältyvät kaupunkitasoisiin sitoumuksiin. Sukon tasoinen malli on laadittu ja kestävä kehitys on osa opetussuunnitelmaa. Suvan tulosyksikkötasoinen yhteiskuntasitoumus on laadittu. Liinu: Malli on valmis. Martti Merra / Susanna Tommila / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen Svebin tulosyksikkö tasoinen yhteinen tavoite määritelty ja eri toimintamuodoilla on omat tapansa tavoitteeseen pääsemiseksi (esim. opetussuunnitelmat ja sertifikaatin toimenpiteet). Tavoite ei toteutunut Uudet opetussuunnitelmat on otettu onnistuneesti käyttöön. Käyttöönotto on toteutunut onnistuneesti. Opetussuunnitelmien käyttöönotto on toteutunut onnistuneesti. Kaisu Toivonen / Barbro Högström 12
Espoo julistautuu Suomen yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijäksi. Espoon yrittäjyyskasvatuksen polku on kuvattu ja tavoite on julkistettu. Yrittäjyyskasvatuksen polkua on esitelty tilaajalle, koulutuskumppaniverkostolle, ja kuvauksen loppuunsaattamisesta on sovittu. Kristiina Erkkilä Espoolainen kulttuuriverkosto muodostuu kansainvälisen tason huipputaiteesta ja alueiden omaleimaisesta lähikulttuurista. Sivistystoimen kansainvälistä toimintaa ja kansainvälisten perheiden palveluita kehitetään. Espoon ja Shanghain sivistystoimen yhteistyöstä sovitaan aikavälille 2016-2020 ja käytännön yhteistyön syventämistä jatketaan. Yhteistyösopimus on allekirjoitettu ja uusista yhteistyömuodoista on neuvoteltu. Espoon ja Shanghain sivistystoimen välinen yhteistyösopimus vuosille 2017-2019 on allekirjoitettu 14.11.2016. Kristiina Erkkilä Sivistystoimi on aktiivinen Yhteistyöhankkeiden määrä. kansainvälisen tavoitteellisen yhteistyön tekijä. Jokainen tulosyksikkö toteuttaa vähintään yhden yhteistyöhankkeen. Kaikilla tulosyksiköillä oli ainakin yksi yhteistyöhanke. Kulttuurilla on useita toteutuneita yhteistyöhankkeita ja kansainvälinen yhteistyö on vakiintunut osaksi kulttuurin toimintakenttää. Espoon kulttuurin painoarvo eurooppalaisessa kontekstissa on lisääntynyt. Suko osallistui Twinning-hankkeeseen Kosovon kanssa sekä Shanghai- ja Kanada-yhteistyöhön. Suva sai Erasmus+ hankemäärärahan. Osana hanketta on käytiin perehtymässä Kööpenhaminan Martti Merra / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen / Susanna Tommila 13
varhaiskasvatuskäytäntöihin erityisesti monikulttuurisuuteen ja luontokasvatukseen. Liinu: Nuorisopalvelut osallistui aktiivisesti UBC Youthfull Cities Commissionin sekä InterCity Youth -verkostojen toimintaan. yesboxista oli edustaja Pohjoismaisessa yhteistyöverkossa. Svebi on mukana Nordic Early Childhood Systems Approach Research Group:issa ja osallistuu Twinning-hankeeseen Kosovon kanssa sekä Shanghai-yhteistyöhön. Metron asemaseutujen ja uusien alueiden palvelukokonaisuudet on suunniteltu. Sivistystoimen palvelut länsimetron kehitys- ja koulutuskäytävällä on suunniteltu. Jokainen tulosyksikkö ottaa metrokäytävän luomat mahdollisuudet huomioon palvelutarjonnassaan. Tulosyksiköt aloittivat uusien palvelukokonaisuuksien suunnittelun ja toteuttamisen metrokäytävälle. Suko ja Svebi: Ruotsinkielisen lukion ja suomenkielisten lukioiden (Kaitaa, Haukilahti ja Espoonlahti) yhteistyö metrokäytävän varrella on käynnissä. Lukiokoulutuksen metrokäytävän kehittämissuunnitelman valmistelu on käynnissä. Suvan investointiesityksissä otetaan huomioon länsimetron tuoma väestön kasvu. Tiivistyvillä kaupunkialueilla etsitään erillisrakentamiselle vaihtoehtoisia malleja uusien päiväkotien saamiseksi alueille. Kulttuuri: Kulttuurin isojen hankkeiden konseptien kehittäminen on jatkunut. Liinu: Nuorisotyö raitella -malli Martti Merra / Susanna Tommila / Kaisu Toivonen / Barbro Högström / Titta Tossavainen 14
jalkauttaa nuorisotyön metroon, ranta- ja kehäradan asemille, kauppakeskuksiin sekä tapahtumiin. Tulostavoite toteutui Varaudutaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vaikutuksiin kaikissa palveluissa. Toteutuneet toimenpiteet Espooseen sijoitettujen turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt reilusti vuoden 2016 kuluessa. Varhaiskasvatuksessa ja suomenkielisessä opetuksessa on järjestetty ikäryhmään kuuluville lapsille esiopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta. Svebissä on luotu valmistavan opetuksen malli, ja opetusta pystytään tarjoamaan jatkossa tarpeen mukaan. Turvapaikanhakijoiden alkuvaiheen kotouttamiseen ovat osallistuneet monin eri tavoin liikunta- ja nuorisopalvelut sekä kulttuurin tulosyksikkö. Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan siirtymisen palvelutarpeiden suhteen on tehty yhteistyötä sotetin kanssa. Timo Ketonen 15