Hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaidot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa

Hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaidot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Ismo Kotamäki Jaana Vakkeri Opinnäytetyö Marraskuu 2008 Fysioterapia

JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU 9.12.2008 Tekijä(t) Kotamäki Ismo Vakkeri Jaana Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 62 Luottamuksellisuus Julkaisun kieli Suomi Salainen saakka Työn nimi Hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaidot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Koulutusohjelma Fysioterapia Työn ohjaaja(t) Kuukkanen Tiina, Ylinen Jari Toimeksiantaja(t) Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Keski-Suomen keskussairaalan Fysiatrian poliklinikka Tiivistelmä Työn tavoitteena oli selvittää Jyväskylän ammattikorkeakoulun hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaitoja; kuinka ergonomisesti hoitotyön opiskelijat suoriutuvat potilaan avustamisesta sängyssä ylöspäin sekä sängystä pyörätuoliin siirtymisessä; millaisiksi hoitotyön opiskelijat kokevat omat potilassiirtotaitonsa; kuinka ergonomiset olosuhteet toteutuvat harjoittelupaikoissa sekä millaiset potilassiirtotaidot hoitotyön opiskelijoilla on sekä subjektiivisesti että objektiivisesti arvioituna. Tutkimuksessa käytettiin pääasiassa toiminnallista tutkimusotetta. Tutkimusmenetelmäksi valittiin Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä. Tutkimukseen osallistui 14 kolmannen vuoden hoitotyön opiskelijaa syys- lokakuun vaihteessa 2008. Opiskelijoiden suorittamat potilassiirrot videoitiin ja arvioitiin edellä mainitulla lomakkeella. Tutkimuksessa selvisi, että hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaidoissa on joko melko paljon tai huomattavasti epäkohtia, johtuen lähinnä luonnollisten liikemallien hyödyntämisen puutteesta potilaan ohjaamisessa sekä oman kehon käytössä. Lisäksi opiskelijat kokevat harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteissa olevan erittäin paljon epäkohtia. Tulosten pohjalta voidaan esittää, että potilassiirtotaitojen opetusta sekä yhteistyötä harjoittelupaikkojen kanssa tulisi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa lisätä hoitotyöntekijöiden työkyvyn sekä työ- ja potilasturvallisuuden takaamiseksi. Avainsanat (asiasanat) Potilassiirto, hoitotyö, ergonomia, kuormittuminen Muut tiedot Liitteinä yksilökohtaisia tuloksia potilassiirroista.

JYVÄSKYLÄN KUVAILULEHTI AMMATTIKORKEAKOULU 9.12.2008 Author(s) Kotamäki Ismo Vakkeri Jaana Type of Publication Bachelor s Thesis Pages 62 Confidential Language Finnish Until Title Nursing students patient transfer skills in Jyväskylä University of Applied Sciences Degree Programme Physiotherapy Tutor(s) Kuukkanen Tiina, Ylinen Jari Assigned by Jyväskylä University of Applied Sciences, Central Finland Health care district, Department of Physical Medicine and Rehabilitation Abstract The aim of the research was to study nursing students patient transfer skills in Jyväskylä University of Applied Sciences; how ergonomically they are able to assist the patience upwards in bed and from bed to wheelchair; how they assess their own patient transfer skills; how ergonomic conditions are carried out in practising fields and what kind of patient transfer skills students have assessed both subjectively and objectively. The approach of the study was mainly functional. Research method/form used was Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä. There were 14 third-year-students participating in the study from late September to early October 2008. Patient transfers performed by the students were videotaped and assessed by the form mentioned before. The research showed that the nursing students have either quite or a lot of shortcomings in their patient transfer skills mostly due to their lack of using natural moving patterns in assisting patients to transfer and in use of their own body during patient transfers. In addition nursing students feel that there are a lot of shortcomings in the ergonomic conditions of practising fields. The results of this research shows that both the teaching of patient transfer skills in Jyväskylä University of Applied sciences and the cooperation with the practising fields should be added to guarantee nursing professionals ability to work and the safety of both the nursing professionals and patients. Keywords Patient transfer, nursing, ergonomics, work strain

1 Sisältö 1 Johdanto... 3 1.1 Opetusta säätelevät lait ja ohjeet... 3 1.2 Potilassiirtokoulutuksen nykysuuntaus... 4 2 Hoitotyön ergonomia... 5 2.1 Fyysinen kuormittuminen... 6 2.1.1 Nostot ja siirrot... 9 2.1.2 Luontaisia liikemalleja sisältävät potilassiirtomenetelmät... 10 2.1.3 Tules-vaivat ja tapaturmat... 11 2.2 Henkinen kuormittuminen... 14 2.3 Työympäristö... 15 2.5 Luonnolliset liikemallit ja motorinen oppiminen... 17 3 Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointi... 19 3.1 Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä... 19 3.1 Havainnointi... 20 3.2 Videoinnin käyttö havainnoinnin apuvälineenä... 22 4 Opinnäytetyön tarkoitus ja tutkimusongelmat... 24 5 Toteutus... 25 5.1 Potilassiirtotilanteiden kuvailu... 26 5.2 Kuvaussuunnitelma... 27 5.3 Potilassiirtojen ergonomisuuden arviointi... 29 6 Tulokset... 30 6.1 Sängyssä ylöspäin siirtymisen avustaminen... 30 6.2 Sängystä pyörätuoliin siirtymisen avustaminen... 32 6.3 Harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteet... 33 6.4 Kyselylomake... 35 6.5 Opiskelijoiden subjektiiviset arviot potilassiirtotaidoistaan... 37 7 Pohdinta... 39 8 Lähteet:... 42 9 Liitteet... 44 LIITE 1. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 1/4... 44 LIITE 2. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 2/4... 45 LIITE 3. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 3/4... 46

2 LIITE 4. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 4/4... 47 LIITE 5. Kyselylomake / testaustilanteen arviointi 1/2... 48 LIITE 6. Kyselylomake / testaustilanteen arviointi 2/2... 49 LIITE 7. Suostumuslomake... 50 LIITE 8. Potilassiirtojen yhteenvetotaulukko (1/3)... 51 LIITE 9. Potilassiirtojen yhteenvetotaulukko (2/3)... 52 LIITE 10. Potilassiirtojen yhteenvetotaulukko (3/3)... 53 LIITE 11. Taulukko työasentojen opastuksesta... 54 LIITE 12. Taulukko potilassiirtolaitteiden käytöstä ja käytön opastuksesta... 55 LIITE 13. Taulukko työjärjestelyistä... 56 LIITE 14. Taulukko potilassiirtojen henkisestä kuormittavuudesta... 57 LIITE 15. Taulukko potilassiirtojen fyysisestä kuormittavuudesta... 58 LIITE 16. Taulukko käsin tehtävien potilassiirtojen toistuvuudesta... 59

3 1 JOHDANTO Viimeksi vuonna 2001 opetusministeriö on määrittänyt ammattikorkeakouluista valmistuvien ammatillisen osaamisen, opintojen keskeiset sisällöt ja vähimmäisopintoviikkomäärät. Siinä opetusministeriö määrittelee, että terveyden edistäminen on sairaanhoitajan keskeinen ammatillisen osaamisen alue. Määräyksien mukaan sairaanhoitajan tulee osata tukea ja aktivoida yksilöä, perhettä ja yhteisöä terveyden, voimavarojen ja toimintakyvyn edistämisessä ja hänen tulee hallita kuntouttavan hoitotyön perustiedot ja taidot. Lisäksi sairaanhoitajan tulee osata työskennellä ergonomisesti oikein sekä osata erilaisten potilaiden, heidän omaistensa ja läheistensä opettaminen ja ohjaaminen. Edellä mainitun tavoitteena on terveysalan koulutuksen riittävä yhdenmukaisuus valtakunnallisella tasolla. (Tamminen-Peter 2007, 12.) Työelämän alati kasvavat vaatimukset kasvattavat myös hoitotyöntekijöiden työtaakkaa. Työterveyslaitoksen seurantatutkimusten mukaan työ erityisesti vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa koetaan vuosi vuodelta ruumiillisesti raskaammaksi. Resurssien pienentyessä myös hoitoalalla samat tehtävät täytyy suorittaa yhä pienemmällä työntekijämäärällä. Kiire työpaikoilla on edelleen lisääntymässä, mikä lisää henkistä kuormitusta sekä tapaturma-alttiutta. Lisäksi oman haasteensa luo sekä työntekijöiden että terveyspalveluiden käyttäjien ikääntyminen. (Laine, Wickström, Pentti, Elovainio, Kaarlela-Tuomaala, Lindström, Raitoharju & Suomala. 2006, 105.) 1.1 Opetusta säätelevät lait ja ohjeet Kesällä 2006 Opetusministeriö ajantasaisti koulutuksesta valmistuvien ammatillisen osaamisen, opintojen keskeiset sisällöt ja vähimmäisopintoviikot. Sen mukaan sairaanhoitajan toiminta tulee perustua näyttöön perustuvaan hoitotyöhön. Terveyden edistäminen säilyi edelleen keskeisenä ammatillisen osaamisen alueena ja sen keskeisenä sisältönä kuntouttava hoitotyö. Lisäksi siinä mainitaan muun muassa, että apuvälineiden ergonominen ja potilasturvallinen käyttö tulisi olla sairaanhoitajan

hallinnassa. Opetusministeriön laatimien määräysten keskeisenä sisältönä ovat potilasturvallisuus, työergonomia ja työturvallisuus. (Tamminen-Peter 2007, 12 13.) 4 Opiskelijan käytännön työharjoittelussa sovelletaan työturvallisuuslakia nro 738/2002, jossa työnantajaa edellytetään vastaamaan työpaikan olosuhteista, koneista, ja laitteista sekä perehdyttämään ja antamaan opetusta ja ohjausta työntekijöille. Opetushallituksen (2003) mukaan potilaan turvalliset liikkumisen avustus- ja siirtotavat ja menetelmät on omaksuttava jo opiskeluvaiheessa. Valtioneuvoston päätös 1409/93 käsin tehtävistä nostoista ja siirroista työssä, edellyttää työnantajaa järjestämään työntekijän käyttöön asianmukaiset välineet ja laitteet, jotta taakkojen käsin nostamiselta vältyttäisiin. Jollei käsin tehtäviltä nostoilta eikä siirroilta voida välttyä, tulee työntekijän saada opastusta taakkojen oikeaoppisesta käsittelystä, mikä koskee myös työharjoittelussa olevia opiskelijoita. (Tamminen-Peter 2007, 13.) 1.2 Potilassiirtokoulutuksen nykysuuntaus Sosiaali- ja terveysministeriön tekemän selvityksen mukaan (Ergonomiaopetuksen kehittäminen sosiaali- ja terveydenhoitoalan oppilaitoksissa, 2007) työturvallisuuslaki 738/2002 ja valtioneuvoston tekemä päätös käsin tehtävistä nostoista 1409/93 eivät toteudu kunnolla nykyisellä opetuksella eivätkä työssäoppimisjaksoilla suuressa osassa oppilaitoksista. Eräänä syynä toteutuksen puutteellisuuteen tutkimuksessa pidetään eri oppilaitosten avustus- ja siirtomenetelmien opetuksen vaihtelevuutta ja opettajien resurssien vähäisyyttä yhteistyön kehittämisessä työharjoittelupaikkojen kanssa. Työharjoittelujakso ei kehitä potilaan avustustaitoja suunnitellusti, mikäli harjoittelupaikassa on hyvin erilaiset avustusmenetelmät. (Tamminen-Peter 2007, 14.) Selvityksessä toimintaehdotuksina esitettiin muun muassa ergonomisen työskentelytavan nostaminen arviointikriteeriksi, opetusmäärän lisäämistä vähintään 20 tuntiin (0,75 op) sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien opetuksessa ammattikorkeakouluissa ja opetuksen jakamista eri vuosikursseille. Myös opetuksen laadun parantamiseen ja yhtenäistämiseen tulisi panostaa eri oppilaitoksissa ja lisäksi kehittää yhteistyötä oppilaitosten ja harjoittelupaikkojen välillä. (Tamminen-Peter 2007, 14.)

5 Osaava, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö on sosiaali- ja terveyshuollon tärkein voimavara. Näin todetaan sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmassa 2004 2007 (TATO:ssa). Sen mukaan myös potilaiden omatoimisuuden ja toimintakyvyn lisäämistä on kaikin tavoin edistettävä. Ergonomiaopetuksen kehittäminen olisikin edellä mainittujen tavoitteiden mukaista, koska paremmat potilaan liikkumisen avustustaidot ja ergonominen työskentely edistävät työntekijän jaksamista ja vähentää liikuntaelinsairastavuutta. Hoitajien avustustaidoilla on todettu olevan selkeä yhteys myös potilaiden omatoimisuuteen ja toimintakyvyn säilymiseen. (Tamminen-Peter 2007, 15.) Jyväskylän ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmassa potilassiirtotaitojen opetus sisältyy Hoitotyön perusteet opintojaksoon, joka järjestetään heti opintojen alettua ensimmäisessä jaksossa. Ylioppilaspohjaisille ryhmille opintojaksoon kuuluu neljä tuntia teoriaopetusta ja lähihoitajapohjaisille ryhmille kaksi tuntia. Molemmat ryhmät harjoittelevat käytännön taitoja neljän tunnin verran. Opetuksen sisältönä ovat potilaan aktivoinnin periaate ja luontaisten liikemallien käyttö siirtymisen avustamisessa, joita harjoitellaan myös hoitajien omien luontaisten liikemallien hahmottamisen kautta. (Mäki-Natunen 2008.) Työn fyysisen kuormittavuuden lisääntyessä kuormitusta vähentäviin seikkoihin (esimerkiksi potilassiirtotaitoihin) olisikin syytä panostaa enemmän jo hoitotyön ammattilaisten koulutusvaiheessa. Opinnäytetyössämme tarkastelemmekin valmistumisvaiheessa olevien hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaitoja. 2 HOITOTYÖN ERGONOMIA Käsite kuormittuminen voidaan työn yhteydessä jakaa karkeasti kahtia fyysiseen sekä henkiseen kuormittumiseen. Kun ihminen kuormittuu sekä fyysisesti että henkisesti sopivasti hän jaksaa tehdä työtä ja hänen toimintakykynsä säilyy ja työ on hänen hyvinvointiaan tukevaa. Mutta jos työ on jatkuvasti liian raskasta tai sitä on liian paljon, saattaa se aiheuttaa ylikuormittumista. Vastavuoroisesti mikäli työ on liian helppoa ja yksitoikkoista tai sitä on liian vähän, kysymyksessä on alikuormittava työ. (Tamminen-Peter 2004.)

6 Hoitoideologia on nykyisin lähes poikkeuksetta potilasta aktivoivaa eli kuntouttavaa hoitotyötä. Käytännössä tämä ideologia saattaa kuitenkin jäädä toteutumatta, mikä johtuu niin syvällä istuvasta vanhasta käsityksestä potilaan puolesta tekemisestä kuin yhteiskunnallisesta asenteestakin. Potilasta aktivoiva hoito edellyttää myös koko henkilökunnan yhteistyötä, missä kaikki hoitoon osallistuvat ovat tietoisia kunkin potilaan hoidon tavoitteista. Myös potilasta täytyy informoida kyseisistä seikoista. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 20.) 2.1 Fyysinen kuormittuminen Potilassiirrot ovat hyvin kuormittavia, sillä työasennot ja liikkeet ovat usein hankalia ja lisäksi hoitotyöntekijät käyttävät vanhoja ja fyysisesti kuormittavia tapoja potilaan avustamisessa. He myös nostavat ja siirtävät yli 25 kg:n painoa useammin kuin muilla aloilla. Hoitoalalla eniten sairauspoissaoloja on vanhainkotien ja terveyskeskusten hoitajilla, ja yleisin fyysinen poissaolon syy ovat selkävaivat. Fyysisen kuormittumisen vähentämiseksi pitäisi kiinnittää huomiota parempaan ergonomiaan, uusia luonnollisia liikemalleja käyttäviin potilassiirtotekniikoihin sekä parempaan potilassiirtotaitoon. (Karhula, Rönnholm & Sjögren 2007.) Hoitoalalla selkävaivat ja tapaturmat ovat yleisempiä kuin muulla väestöllä. Merkittävä syy tähän on potilassiirtojen ja nostojen aiheuttama kuormitus. Myös seisominen on hoitoalalla fyysisesti kuormittava tekijä; se rasittaa selkärangan pikkuniveliä sekä alaraajojen verenkiertoa ja niveliä (Vuoriluoto, Suurnäkki & Hoffrèn 1994, 18 19.) Lisäksi myös runsas käveleminen ja kumartelu lisäävät kuormitusta. Tuki- ja liikuntaelinten vammoja voi syntyä kuormituksen myötä sekä pikkuhiljaa että tapaturmaisesti yhtäkkisessä suuressa ponnistuksessa. (Tamminen- Peter & Wickström 1998, 8.) Keskiasennoista poikkeavissa vartalon asennoissa työskentely lisää nivelten, ligamenttien ja lihasten kuormitusta ja siten myös selkävaivojen riskiä. Keskiasentoa horjuttavia tekijöitä ovat vartalon, pään ja raajojen asennot työskenneltäessä, sekä ulkoiset voimat ja taakat. (Cedercreutz 2001, 136.) Epäsopiva fyysinen kuormitus voi tulla esiin työntekijän epämukavina tuntemuksina, kivuliaina oireina tai sairauksina sekä ääritapauksissa ammattitauteina ja työkyvyttömyytenä (Kukkonen & Takala 2001, 105).

7 Potilassiirtojen ja nostojen haitallinen yhteys tuki- ja liikuntaelimistön, erityisesti selän vaivojen esiintymiseen on todettu useilla tutkimuksilla. Niiden perusteella riskitekijöitä ovat mm. toistuva raskaiden taakkojen käsittely, potilasnostojen määrä, toistuvat selän kumarat ja kiertyneet asennot, raskas fyysinen työ, kuormitustekijöiden yhteisvaikutus työvuoron, työviikon tai vuosien aikana, suuret työn vaatimukset yhdistettynä vähäiseen työn hallintaan, puutteelliset työtilat ja apuvälineet, koettu kiire ja henkilöstövahvuus, palautumisajan lyhyys, harjaantumattomuus ja huono siirtotaito sekä työtyytymättömyys ja huonot ihmissuhteet. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että työharjoittelussa olevat sekä juuri valmistuneet hoitotyöntekijät ovat erityisen alttiita selkävaivoille. (Tamminen-Peter ym. 2007, 15 16.) Potilaan turvalliseen avustamiseen liittyvät moninaiset tekijät on havainnollistettu kuviossa 1. KUVIO 1. Potilaiden turvalliseen avustamiseen liittyviä tekijöitä (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 19.) Engkvist (2007) selvitti tutkimuksessaan hoitotyön tekijöiden selkävaivoja kymmenen vuoden seurannassa (v. 1992 1993 sekä 2002 2003). Aineistona olivat kaikki ilmoitetut työssä tapahtuneet selkätapaturmat Tukholman läänissä (n. 130 kpl kummallakin aikavälillä). Tutkimuksessa selvisi, että suurin osa onnettomuuksista tapahtui potilassiirroissa, jotka olivat etukäteen kunnolla suunniteltuja ja siirtojen olosuhteet olivat keskenään hyvin samanlaisia. Siirroissa käytettiin yleensä apuvälineinä liukulakanaa sekä nostovyötä, vaikka yli puolessa tapauksista potilaalla oli sekä fyysisiä (esim. ylipaino) että psyykkisiä tekijöitä, jotka rajoittivat heidän yhteistyökykyään siirtotilanteissa. Vuosina 2002 2003 hoitajat olivat ikääntyneempiä ja kokeneempia ko. tehtävään, mutta harvemmat olivat saaneet ohjeita tehtävän (siirron) suorittamiseen ja kokivat enemmän stressiä ja fyysistä kuormitusta kuin hoitajat ajanjaksolla 1992 1993. Vuosina 2002 2003 loukkaantuminen johti

useammin sairaslomaan ja pidentyneeseen sairaslomaan, hoitajat hakeutuivat useammin terveydenhuollon asiakkaaksi ja käyttivät enemmän kipulääkkeitä kuin 1992 1993. Hoitajien iällä ei ollut yhteyttä sairaslomalle hakeutumisen tai sairasloman pituuden kanssa. (Engkvist 2007.) 8 Tamminen-Peter (2005; 12, 16-20) toteaa, että tutkimusten mukaan potilaan liikkumisen avustaminen koetaan yhdeksi hoitotyön kuormittavimmista työvaiheista. Fyysinen kuormitus on erityisen suurta varsinkin potilassiirtotilanteissa. Vaikka itse siirtotilanteet ovat lyhytkestoisia, voivat erityisesti alaselän kuormittumisen riskirajat ylittyä helposti. Lisäksi paljon potilassiirtoja tekevillä hoitajilla selkävaivat ja tapaturmat ovat yleisempiä kuin muilla hoitajilla. Tutkimusten mukaan terveydenhoitoalalla työskentelevillä on paljon liikuntaelinvaivoja ja sairauksia. Hoitajien työolojen tutkimuksen mukaan 47 % suomalaisista hoitajista ilmoitti kärsivänsä liikuntaelinvaivoista. Tamminen-Peterin (1997) tutkimuksen mukaan 63 %:lla vastaajista oli vaivoja niska-hartiaseudussa ja 55 %:lla alaselässä. Potilassiirroissa hoitohenkilöstön lihakset työskentelevät sekä dynaamisesti että staattisesti, mutta staattisen lihastyön osuus kasvaa vuodepotilaita hoidettaessa jos työskentelyolosuhteita ei ole mahdollista mitoittaa yksilöllisesti. Tämä lisää riskiä esim. niska-hartiaseudun ylikuormittumiselle. (Suurnäkki, Vuoriluoto & Stålhammar 1994, 27.) Työn kuormittavuuden kehitys viime vuosina Sosiaali- ja terveysala on koettu 2005 tehdyn valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan monessa mielessä antoisaksi. Tutkimukseen vastanneiden mukaan suorassa asiakas- ja potilaskontaktissa toimivat työntekijät kokivat usein iloa ja mielihyvää työssään, työ tarjosi paljon onnistumisen kokemuksia, työ oli vaihtelevaa ja uuden oppiminen oli kokoajan mahdollista. (Laine ym. 2006, 105.) Negatiivisina ja myös ergonomian kannalta huolestuttavina tekijöinä tutkimuksessa ilmeni työn lisääntynyt fyysinen kuormittuminen viime vuosien aikana. Myös tyytyväisyys työn ja organisaation johtamiseen on heikentynyt sekä vaikutusmahdollisuudet omaan työhön nähdään heikompana kuin aiemmin. Potilaiden moniongelmaisuus lisää myös työn raskauden tunnetta ja huoli väkivallasta on lisääntynyt viime vuosiin verrattuna. (Laine ym. 2006, 105. )

9 Työterveyslaitoksen tekemässä seurantatutkimuksessa on seurattu vuosina 1992, 1999 ja 2005 sosiaali- ja terveysalan työoloja ja kuormittavuutta. Tutkimuksen mukaan erityisesti vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa työ oli koettu ruumiillisesti raskaaksi. Vuodeosastoilla kaksi kolmasosaa henkilökunnasta koki työnsä usein tai jatkuvasti ruumiillisesti kuormittavana. Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa vastaavasti hieman yli puolet kokivat työnsä usein tai jatkuvasti ruumiillisesti kuormittavana. Juuri edellä mainituilla toimintasektoreilla työn koettu fyysinen kuormittavuus on lisääntynyt vuodesta 1992. Kuormittavimmaksi työnsä kokivat avustavaa hoitotyötä, perushoitotyötä sekä kotipalvelutyötä tekevät. (Laine ym. 2006, 24) Kiire on työterveyslaitoksen seurantatutkimuksen mukaan lisääntynyt selkeästi sosiaali- ja terveysalalla vuodesta 1992 vuoteen 2005. Vuonna 1992 30 % vastanneista koki työssään kiirettä, kun taas vuonna 2005 50 % työntekijöistä koki työssään esiintyvän kiirettä. Terveyskeskusten vuodeosastoilla toimivat (noin 75 %) ja sairaaloissa työskentelevät (lähes 60 %) kokivat työnsä kiireisimmäksi. (Laine ym. 2006, 28.) 2.1.1. NOSTOT JA SIIRROT Työturvallisuuslaissa on potilassiirtoja koskevia kohtia, joiden mukaan työnantajan tulee selvittää työhön liittyvät haitta- ja vaaratekijät, kuten hoitotyössä potilassiirtojen aiheuttama kuormitus ja tapaturmavaara. Vaikka vaaran ja haitan selvittämiselle ei ole olemassa tiettyä mallia, pitää työnantajan kuitenkin arvioida kunkin työpaikan potilassiirroista aiheutuvan vaaran tai haitan merkitys työntekijän terveydelle ja turvallisuudelle. Tässä selvityksessä voi hyödyntää esimerkiksi työterveyshuoltoa. Selvityksen perusteella tulisi myös suunnitella ja toteuttaa toimenpiteet joilla näitä vaaroja pienennetään. Esimerkiksi työnantajan tulee järjestää työntekijöiden käyttöön sopivia potilasnostoja ja -siirtoja keventäviä mekaanisia laitteita ja apuvälineitä. Muutosten suunnittelu ja toteutus edellyttävät yhteistyötä työpaikalla ja niissä voidaan hyödyntää työterveyshuoltoa. (Karhula, Rönnholm & Sjögren 2007.) Tamminen-Peterin ja Wickströmin (1998, 14) mukaan amerikkalaisessa tutkimuksessa vanhustenhoidon kuormittavimmiksi työvaiheiksi todettiin siirtäminen pyörätuolista wc-istuimelle ja takaisin, vuoteesta pyörätuoliin ja takaisin, suihkusta wc-tuoliin, tuolista pyörätuoliin, punnitseminen sekä vuoteessa ylemmäs nostaminen. Saksalaistutkimuksessa puolestaan laskettiin potilassiirroissa ja nostoissa

10 välilevyihin kohdistuvaa kuormitusta. Suurin kuormitus kohdistui L5-S1 väliin, ja suurin kuorma aiheutui potilaan siirrossa vuoteessa ylöspäin, joskin se oli lyhytaikaista. Lähes yhtä suuri kuorma, mutta pitkäkestoisena, syntyy siirrettäessä potilasta vuoteesta tuoliin. Tamminen-Peter ja Wickström lisäävät vielä, että Engkvistin (1997) tutkimuksessa Tukholman läänin hoitohenkilökunnan selkävaivoihin johtaneista työtapaturmista yli 80 % liittyi potilassiirtoihin. Yleisimmät tapaturmaan johtaneet siirrot olivat potilaan siirtäminen vuoteessa sekä siirto vuoteesta tai vuoteeseen. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 14.) Tamminen-Peter (2005) vertailee väitöskirjassaan kolmen potilassiirtomenetelmän aiheuttamaa fyysistä kuormitusta hoitotyön tekijöille; nykymenetelmä (nk. jalkanosto), Durewall-menetelmä sekä kinesteettinen menetelmä. Hoitajille annettiin koulutusta uusista menetelmistä, ja heidän siirtotaitonsa arvioitiin kunkin koulutusjakson jälkeen. Fyysistä kuormittumista arvioitiin EMG:llä, jolla mitattiin selkä- ja epäkäslihasten aktiviteettia, jonka lisäksi hoitajat arvioivat itse ko. lihasten kuormittumista. Myös potilaat huomioitiin siirtomenetelmiä vertailtaessa; heiltä kysyttiin turvallisuuden, miellyttävyyden sekä hallinnan tunnetta siirtojen aikana, sekä mitattiin heidän reisilihastensa aktiivisuutta. Tuloksista käy ilmi, että hoitajien siirtotaidot kehittyivät huomattavasti koulutusten jälkeen, heidän mitattu ja koettu kuormittumisensa väheni, ja potilaat kokivat uudet menetelmät turvallisemmiksi ja miellyttävämmiksi, kuin nykykäytännön mukaiset avustustavat. Uusien avustustapojen kesken ei ilmennyt merkittävää eroa kuormittuvuudessa. (Tamminen- Peter 2005.) 2.1.2. LUONTAISIA LIIKEMALLEJA SISÄLTÄVÄT POTILASSIIRTOMENETELMÄT Durewall-menetelmässä potilaan nostamiseen kehitettiin helpottavia elementtejä, joiden pohjalla on itsepuolustuslaji jiujutsu. Aluksi menetelmä sisälsikin vain hoitajille tarkoitetun puolustautumis- ja suojautumistekniikan, kunnes myöhemmin siihen lisättiin potilaan avustus- ja nostotekniikka. Durewall-menetelmässä on kymmenen periaatetta, joita sovelletaan nostotilanteen vaatimusten mukaan. Nostamisen sijaan Durewall-menetelmässä potilasta työnnetään, vedetään ja liu utetaan alustaa pitkin aina kun se on mahdollista. Liu uttamista helpotetaan kitkaa vähentävillä apuvälineillä, ja potilasta siirretään vain vähän kerrallaan. Avustaja

11 välttää kiertyneitä ja kumaria asentoja, ja työskentelee käyntiasennossa selkä ja yläraajat suorina. Siirtymisen avustus tehdään luonnollisia liikemalleja ja painonsiirtoa käyttäen, ja siinä käytetään hyväksi vipuvaikutusta ja liike-energiaa. Hoitaja käyttää laajoja ja pehmeitä avustusotteita, ja pyrkii hyvään vuorovaikutukseen avustettavan kanssa. (Tamminen-Peter 2005, 34 35.) Kinestetiikka-menetelmässä tavoitteena on edistää sekä hoitajan että potilaan liikkumista, lisätä potilaan omatoimisuutta ja vähentää hoitajan fyysistä kuormittumista. Sen ydin on ihmisen sensomotorisessa toiminnassa, eli liikkumisen säätelyssä aistinvaraisen tiedon perusteella. Kosketus on merkittävin avustamisen keino. Avustettavan liikkumisen, kuten muunkin toiminnan, pohjana on hänen toimintakykynsä hyödyntäminen ja tätä kautta itsekontrollin lisääminen. Kinestetiikan kuusi toisiinsa yhdistyvää käsitettä ovat vuorovaikutus, toiminnallinen anatomia, ihmisen liikkuminen, ihmisen toiminnot, voima ja ympäristö. Avustamisessa tärkeitä painonsiirron tukipintoja ovat luusto ja ympäristön tarjoamat tukipinnat. Näiden tukipintojen käyttö mahdollistaa lihasten käytön dynaamisen liikkeen aikaansaamiseksi. Avustusotteissa on tärkeää huomioida myös se, ettei tartuta avustettavaa kohdista, joista liike syntyy, siis kaulasta, olkanivelistä, vyötäröltä tai lonkkanivelistä. Myös kolmiulotteinen liike, siis kierron sisältävä, on luonnollinen ja avustamista helpottava seikka. Kinestetiikkakoulutus tarjoaa mahdollisuuden siirtymisen helpompaan avustamiseen perehdyttämällä hoitajan ihmisen luonnolliseen liikkumiseen hänen oman kehonsa kautta. (Kananen & Hantikainen 2005, 15 17; Tamminen-Peter 2005, 35 36.) 2.1.3. TULES-VAIVAT JA TAPATURMAT Euroopan työterveys ja turvallisuusviraston (2004) tutkimuksen mukaan työhön liittyvien tapaturmien määrä on sosiaali- ja terveydenhuollossa 34 % suurempi kuin keskimäärin muilla aloilla EU:ssa (Tamminen-Peter ym. 2007, 15). Selkäkipu liittyy usein hankaliin asentoihin tai raskaaseen nostamiseen, mutta voi alkaa myös ilman selkeää syytä. Primaarinen selkäkipu johtuu ärsytyksestä jossakin selkärangan rakenteista, kun taas sekundaarinen selkäkipu johtuu ärsytyksestä selän alueen hermoissa; joko venytyksestä tai puristumisesta. Hoitotyössä selkein selkäkivun aiheuttaja on etukumara asento. Myös potilasnostoissa tai siirroissa huono

12 asento on merkittävä riskitekijä, joka määräytyy sen mukaan, miltä tasolta taakka nostetaan ja mille se lasketaan. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 13 14.) Jos lanneranka on suorassa, jakautuu välilevyihin kohdistuva paine tasaisemmin, ja rankaa tukevat lihakset ja nivelsiteet pystyvät toimimaan parhaiten. Välilevyt koostuvat rustorenkaasta (annulus fibrosus) ja sen sisällä olevasta hyytelömäisestä aineesta (nukleus pulposus) (ks. kuvio 2), ja niiden tehtävänä on mahdollistaa nikamien välinen liike. Etukumarassa asennossa nukleus painuu nikaman etuosan puristumisen vuoksi taaksepäin, mikä aiheuttaa painetta annulukseen. Jos tämänsuuntaista liikettä tapahtuu paljon, alkaa annulus ensin pullistua taaksepäin, ja lopulta se voi murtua. Myös nukleuksen kuivuminen esim. ikääntymisen myötä aiheuttaa kuormituksen kohdistumisen annulukseen, mikä altistaa sen vaurioitumiselle. Vaurioituminen aiheuttaa painetta tai kemiallista ärsytystä nikamien väleistä ulostuleville hermoille, mikä aistitaan joko kipuna selässä tai säteilyoireena alaraajassa (nk. iskiaskipu). (Vanharanta 1998, 60 61.) KUVIO 2. Välilevyn rakenne. (Vanharanta 1998, 55.) Ergonomiakoulutus on yleinen keino niin potilassiirtoja kuin muitakin nostoja sisältävän työn fyysisen kuormituksen hallitsemiseksi. Kuitenkin Martimo, Verbeek, Karppinen, Furlan, Takala, Paul, Kuijer, Jauhiainen ja Viikari-Juntura toteavat systemaattisessa katsauksessaan selkävaivojen ehkäisyä käsittelevistä tutkimuksista, että tutkimuksissa ei ole voitu todeta olevan hyötyä nostotilanteiden harjoittelusta sisälsi se sitten nostamisen apuvälineitä tai ei. Myöskään asianmukaisten nostotekniikoiden käyttö ei vähennä selvityksen mukaan selkävaivoja, eikä niiden harjoittelu muuta riittävästi työntekijöiden taakkojen nosto- tai käsittelytekniikoita. (Martimo ym. 2008.)

13 Niska-hartiaseudun vaivojen syntyyn vaikuttavat pään ja yläraajojen staattisen kuormittumisen lisäksi psyykkiset tekijät. Niska-hartiaseudun lihasten ja nivelsiteiden ylikuormittuminen tapahtuu tietyn asennon pitkäaikaisen säilyttämisen tai raskaan taakan toistuvan käsittelyn seurauksena. Niskan ojentajalihakset pystyvät ylläpitämään pään kumaraa asentoa hyvin pitkään, mutta pään / niskan sivutaivutus ja kierto väsyttää lihakset huomattavasti helpommin. Myös olkavarren fleksio tai abduktio vaatii jatkuvaa staattista työtä hartialihaksistolta ja esimerkiksi 30º abduktio lisää supraspinatus-lihaksen sisäistä painetta, jolloin sen verenkierto heikkenee merkittävästi. (Kukkonen & Takala 2001, 147 148.) Koko väestölle tehdyissä kyselytutkimuksissa naiset raportoivat miehiä useammin niska-hartiaseudun vaivoja, minkä on arvioitu voivan johtua naisten huonommasta lihasvoimasta ko. alueella, sekä huonommasta mahdollisuudesta rentoutua työpäivän jälkeen. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 11 12.) Tamminen-Peterin ja Wickströmin (1998) mukaan Takalan ja Kukkosen tutkimuksessa vuodelta 1986 sekä Stålhammarin tutkimuksessa vuodelta 1996 (julkaisematon) todettiin hoitohenkilökunnalla olevan tuki- ja liikuntaelinvaivoja eniten niska-hartiaseudussa ja alaselässä. Myös Ruotsissa ja Hollannissa tehdyissä tutkimuksissa hoitohenkilökunnalla on todettu eniten vaivoja niska-hartiaseudussa ja alaselässä. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 8 10.) Riihimäen ja muiden (2001, 162 163) mukaan nostoihin liittyy aina myös sattuman mukanaan tuoma riski: otteen irtoaminen taakasta, jalan liukuminen tai tarttuminen esteeseen voivat aiheuttaa äkkiliikkeen, joka muuten turvallisessa nostotilanteessa voi aiheuttaa ylikuormittumisen. Myös Engkvist toteaa seurantatutkimuksessaan Tukholman läänin hoitotyöntekijöiden selkävaivoista tämänkaltaisten tilanteiden johtaneen selkävaivoja aiheuttaneisiin tapaturmiin potilassiirtotilanteissa, jotka muutoin ovat olleet etukäteen suunniteltuja ja kiireettömiä (Engkvist 2007). Ammattitauteja todetaan hoitoalalla hyvin vähän, mikä johtuu siitä, että Suomessa tuki- ja liikuntaelinten ylikuormitustiloista ammattitauteina korvataan lähinnä vain ranteen ja kyynärnivelen seudun ylikuormittuminen (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 8). Näin siksi, että ranteen ja kyynärnivelen seudun ylirasitustilojen on tutkimuksissa todettu liittyvän työhön. Muilla kehon alueilla vastaavaa ei ole tutkimuksissa pystytty toteamaan. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 12.)

14 Hoitoalan ammattitaudeista yleisimpiä ovat kuitenkin ihottumat. Niiden aiheuttajia ovat pesuaineet, kumikemikaalit, luonnonkumi ja kosteus. (Vuoriluoto, Suurnäkki & Hoffrèn 1994, 18 19.) 2.2 Henkinen kuormittuminen Tamminen-Peter (2005, 14) toteaa, että tutkimusten mukaan hoitotyön henkisiä kuormitustekijöitä ovat mm. vastuu, vaikeiden tunteiden kohtaaminen ja käsittely, mahdollisuudet vaikuttaa työhön sekä työn suuret vaatimukset yhdistettynä vähäiseen työn hallintaan. Työn kuormitusta lisääviä tai vähentäviä tekijöitä ovat organisatoriset tekijät: henkilöstövahvuus, hoitomuoto, vuorotyö ja tauotusmahdollisuudet. Liian vähäinen henkilökuntamäärä aiheuttaa kiirettä, mikä taas lisää fyysisten kuormitustekijöiden, nostojen ja hankalien työasentojen määrää ja kuormittavuutta. Tällöin ihmisillä ei ole aikaa tehdä työtä optimaalisella työtekniikalla. Myös hoitajan yksilölliset ominaisuudet ikä, sukupuoli, antropometria, terveydentila, toimintakyky, tiedot, taidot ja aikaisemmat liikuntaelinten vaiva - vaikuttavat hänen kuormittumiseensa. (Tamminen-Peter 2005, 15.) Nuikka (2001) selvitti akateemisessa väitöskirjassaan sairaanhoitajan kuormittumista eri hoitotilanteissa sykemittarin, EMG-mittauksen sekä hoitajien henkilökohtaisten tuntemusten perusteella. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kuormittavina koettiin tilanteet joihin liittyi kiire, kuolevan potilaan hoitaminen sekä hoitotilanteisiin, joissa potilaan ja omaisen kanssa ei syntynyt yhteistä näkemystä. Lisäksi kuormittavina koettiin hoitotilanteet, joihin liittyi epävarmuutta omasta osaamisesta eikä ollut toimintaedellytyksiä hoitaa potilaita hyvin. (Nuikka 2001.) Psyykkisillä tekijöillä on todettu joissakin tutkimuksissa olevan yhteys sekä niskahartiaseudun- että selkävaivoihin ja niiden myötä haettuihin sairaslomiin (Tamminen- Peter & Wickström 1998, 18).

15 2.3 Työympäristö Potilassiirroissa ja nostoissa kuormittumiseen vaikuttavat niin potilaan kuin hoitajankin ominaisuudet sekä työvälineet ja ympäristö. Potilassänky ja sen säädettävyys on merkittävä tekijä niin siirtotilanteissa kuin hoidossa ylipäätäänkin. Myös vuoteen ympärillä oleva tila vaikuttaa, samoin kuin muiden hoitoon liittyvien tilojen ja kalusteiden sijoittelu, esim. WC:ssä. Hoitohenkilökunnan ergonomiaa kartoitettaessa ja parannettaessa onkin kiinnitettävä laajasti huomiota aina hoitajan fyysisistä ominaisuuksista kunkin työpaikan työjärjestelyihin saakka. (Suurnäkki ym. 1994, 27 28.) EU:n nostodirektiivi sisältää vähimmäisvaatimuksen sellaisille käsin tehtäville taakoille, joihin liittyy selän vahingoittumisen vaara. Suomessa direktiivi on tullut voimaan valtioneuvoston päätöksellä v. 1994 alusta, ja siinä sanotaan, että työnantajan on annettava työntekijöille nosto- ja siirtovälineitä, jos työssä esiintyy käsin tehtäviä nostoja tai siirtoja. Jos käsin tehtäviä ei voi korvata mekaanisilla laitteilla, on työpisteet järjestettävä niin, että nostot ja siirrot ovat mahdollisimman turvallisia. Työantajan on huolehdittava riittävästä nosto-opetuksesta ja ohjauksesta taakkoja käsitteleville työntekijöille. Työntekijöiden on puolestaan huolehdittava omaehtoisesti kunnostaan. (Rauas-Huuhtanen 2005, 6 8; Tamminen-Peter & Wickström 1998, 17.) Tilanahtaus on suuri ongelma hoitoalalla. Usein tilaratkaisut ovat sellaisia, että potilasta mahtuu hoitamaan vain yksi hoitaja, eikä hänenkään ole mahdollista käyttää esim. siirtymisen apuvälineitä, koska ne eivät mahdu potilassängyn viereen. Myös WC-tilat ovat usein liian ahtaita. WC:ssä tulisi myös huomioida riittävät tuet esim. seisten tehtävää vaippojen vaihtoa ajatellen. Hoitotilojen ovien pitäisi puolestaan olla niin leveitä, että niistä mahtuu kulkemaan niin pyörätuolilla kuin potilassängyn kanssakin. Vuode on keskeinen kaluste sekä potilaalle että hoitajalle. Kuormittavia työvaiheita ovat vuoteen selkäosan kohottaminen, matalan vuoteen petaus sekä vuodepotilaan peseminen matalassa vuoteessa. Vuoteessa oleva hydraulinen säätö auttaa jo paljon, mutta sähköisesti säädettävät korkeus sekä selkäosan kohotus poistaisivat nämä kuormitustekijät kokonaan. Sähkösäätöistä vuodetta pystyisi säätämään potilas itsekin, mikä lisäisi itsenäisyyttä. Vuoteiden muita huomioitavia ominaisuuksia ovat pyörien pitävä keskuslukitus, patjatuki sekä sivulaidat, jotka eivät

16 alas laskettuina tule hoitajan jalkojen tielle. Vuoteen alla tulisi olla vähintään 20 cm tilaa, jotta esim. nostolaitteiden pyörät mahtuvat sen alle. Patja ei saa olla liian pehmeä, jotta se ei vaikeuta potilaan siirtymistä vuoteessa. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 20 24.) Työsuojeluhallinnon julkaisun (2006) Käsin tehtävät nostot ja siirrot mukaan työympäristöön liittyvistä tekijöistä selän vahingoittumisen vaaraa voivat lisätä tilan ahtaus, lattian epätasaisuus tai liukkaus, huono nostokorkeus jne. Lisäksi toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä voivat olla liian usein toistuva tai liian kauan kestävä fyysinen kuormitus, joka rasittaa erityisesti selkää, riittämätön lepo- ja toipumisaika, liian pitkä nosto- ja siirtoetäisyys sekä prosessin määräämä työtahti, jota työntekijä ei voi muuttaa. (Työsuojeluhallinto 2006, 13.) Potilaan liikuttelua ja liikkumista avustavia apuvälineitä on paljon. Vuoteessa ja vuoteesta pois siirtymisessä käytetään erilaisia kitkaa poistavia apuvälineitä, kuten liukulakanaa ja liukulevyä. Takaisin vuoteeseen tai vaikkapa pyörätuolista WCistuimelle siirtymisessä voidaan käyttää kääntölevyä. WC:ssä, käytävillä ja potilashuoneessa voidaan käyttää monenlaisia tukikahvoja sekä siirtymisen että liikkumisen apuvälineinä. Vuoteessa liikkumista voidaan helpottaa sängyn yläpäähän kiinnitettävällä apinapuulla, mikä helpottaa sängyssä ylöspäin siirtymistä, tai sängyn alapäähän kiinnitettävällä elämänlangalla tai köysitikkailla, mitkä auttavat sängystä ylös nousua. Jos potilas tarvitsee enemmän tukea ylösnousuun tai siirtymiseen, tai pelkät hoitajan kädet eivät riitä, voidaan siirtymistä avustaa erilaisilla nostoliinoilla tai siirtolevyillä. Nostovyö voi olla hoitajalla, jolloin potilaan on helpompi tarttua siihen kahvojen ollessa pystysuunnassa, tai se voi olla potilaalla, jolloin hoitajan on helpompi tarttua siihen jos kahvat ovat vyön suuntaisesti. Potilasnostolaitteita eli nostureita on kiinteitä, siirrettäviä sekä kiskoilla kattoon kiinnitettäviä, mitkä soveltuvat hyvin ahtaisiin tiloihin. Joihinkin nostolaitteisiin on mahdollista liittää seisontateline, mikä on käytännöllinen ja nopeampi käyttää kuin perinteinen nostolaite, ja mahdollistaa myös potilaan tukeutumisen jalkoihinsa. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 25 34.)

2.4 Luonnolliset liikemallit ja motorinen oppiminen 17 Potilaan nosto- ja siirtotilanteissa tulisi aina ensin arvioida, mitä potilas pystyy itse tekemään, ja saada hänet käyttämään jäljellä olevaa liikuntakykyään. Hoitajalta tämä edellyttää tietoa ja omaa kokemusta ihmisen liikkumisesta. Siirtymisessä potilaan paino ohjataan siirtymään ylhäältä alaspäin siten, että pään paino siirtyy hartioille, ylävartalon paino lantiolle ja koko kehon paino alaraajoille. Potilaan aktivoinnissa käytetään sanallista ohjausta, mutta jos aktivointi ei tuota tulosta, suulliseen ohjaamiseen liitetään kosketus ja liike. Hoitaja antaa omilla käsillään ja kosketuksella ohjeita siitä, mistä ja millaista liikettä potilaalta odotetaan. Mitä hyväkuntoisempi potilas on, sitä helpommin hän pystyy seuraamaan ohjeita. Jos jokin liike tai liikkeen osa ei onnistu, potilasta avustetaan juuri sen verran, että liike mahdollistuu. Tämä vaatii hoitajalta kykyä mukautua potilaan tarpeeseen. Avustusta annetaan sieltä, minne liike tuntuu juuttuneen (vartalon osa), mutta ei sieltä, missä liikkeen odotetaan tapahtuvan (nivelet). Kainalot ovat huono paikka avustaa liikettä, sillä tällöin hoitajan ote estää potilaan yläraajojen käytön, ja myös potilaan vaurioittamisen vaara on olemassa. Vaatteista nostaminen on yleensä epämiellyttävää potilaalle, ja myös se voi olla vahingoittavaa. Vaatteista nostamisen sijaan olisi hyvä käyttää siirtämisen apuvälineitä. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 42 44.) Luontaisilla liikemalleilla tarkoitetaan ihmisen perusliikkumista, kuten kääntymistä, istumaan nousua ja seisomista. Perusliikkuminen on niin automaattista, ettei ihminen tiedosta sen merkitystä ennen kuin sairastuu tai loukkaantuu. Vartalon kierto on hyvin perustavanlaatuinen osa ihmisen luonnollista liikkumista, ja se myös jää liikkumisesta helpoiten pois ihmisen sairastuttua. Vartalon kiertoa ei tulisi unohtaa potilaiden liikkumista avustettaessa, sillä se tekee liikkeistä kevyempiä ja turvallisempia, ja lisäksi poistaa pitkän vuoteessa olon synnyttämää jäykkyyttä. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 45 46.) Potilaan lisäksi hoitajan tulisi avustustilanteissa liikkua mahdollisimman luontevasti. Tämä tarkoittaa entisen haara-asennon sijaan käyntiasennon käyttämistä, jolloin myös potilasnostoista saadaan luontevammin potilassiirtoja. Käyntiasennossa hoitajan on helppo siirtyä potilaan mukana siirron aikana aktivoiden ja tukien potilasta suoran nostamisen sijaan. Haara-asennossa nostettaessa sen sijaan esiintyy selän kiertymistä ja taipumista siirron lopussa, sillä siinä alaraajat pysyvät yleensä paikoillaan.

18 Käyntiasennossa siirtäminen vähentää myös yläraajojen ja niska-hartiaseudun kuormitusta, sillä voima siirtämiseen tuotetaan alaraajoista ja hartiat pyritään pitämään rentoina. Hoitajan tulisi lisäksi säilyttää painonsa oman tukipintansa, eli jalkojensa, päällä. Tämä auttaa pitämään selän suorana. Hoitajan ja potilaan painopisteiden tulisi lisäksi olla lähellä toisiaan, mutta potilaan tulisi silti voida liikkua hoitajan estämättä sitä. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 48.) Valittaessa potilaan siirtotapaa tulisi siis ensin arvioida mitä potilas pystyy tekemään itse. Tässä otetaan huomioon lääketieteelliset rajoitukset ja potilaan kuntoutumistavoite. Ennen siirtoa hoitajan tulisi selvittää, mitkä ovat potilaan voimavarat, järjestää ympäristö turvalliseksi, informoida potilasta siirrosta ja ohjata häntä käyttämään luontaisia liikemallejaan sekä huomioida omassa toiminnassa niin ergonomia kuin potilaan turvaaminenkin. (Tamminen-Peter & Wickström 1998, 49.) Motorinen oppiminen, eli fyysisten suoritteiden, oppiminen on läsnä ihmisen toiminannassa jatkuvasti. Motoristen toimintojen hallinta ja suorittaminen on aina vuorovaikutusta kolmen osa-alueen välillä: yksilön itsensä, ympäristön sekä tehtävän. Siihen liittyy myös motorinen oppiminen, joka syntyy aistihavaintojen, kognition ja toiminnan kautta. Ihmisen toimintaan vaikuttavat siis hänen henkilökohtainen toimintakykynsä kullakin hetkellä, esimerkiksi vireystila, ja erilaiset muutokset ympäristössä, joten motorisen oppimisen tasoa on vaikea arvioida tarkkailemalla sitä vain jonakin tiettynä hetkenä. (Shumway-Cook & Woollacott 1995, 24.) Fittsin ja Posnerin mukaan motoriseen oppimiseen sisältyy kolme tasoa: kognitiivisella tasolla yksilö käsittelee opeteltavaa taitoa ajatuksen tasolla, jotta ymmärtäisi sen vaatimukset ja saisi kuvan mahdollisista keinoista suorittaa tehtävä. Tästä johtuen yksilön toiminnassa tapahtuu myös suurta kehitystä, kun toimivimmat strategiat syrjäyttävät heikompia. Assosiatiivisella tasolla paras strategia on jo valittu, ja alkaa taidon harjoittelu. Tällöin toiminnassa ei enää tapahdu suuria muutoksia ja kehitys tapahtuu hitaammin kuin kognitiivisella tasolla. Tämä vaihe voi kestää päivistä jopa kuukausiin riippuen yksilöstä ja tehtävästä. Kolmas vaihe on automatisaatio. Siinä yksilö pystyy suorittamaan tehtävän kiinnittämättä siihen suuresti huomiota, jolloin esimerkiksi ympäristön tarkkailu tehtävän aikana mahdollistuu. (Shumway-Cook & Woollacott 1995, 31.)

19 Potilassiirtoja opeteltaessa ja harjoiteltaessa tulisi ottaa huomioon niin erilaiset siirrot, hoitoympäristöt kuin hoitajien antropometriset ominaisuudetkin. Erilaiset potilaat tarvitsevat erilaista avustusta, potilashuoneet, wc- ja pesutilat edellyttävät eri toimia ja erilaista avustusta, ja esimerkiksi erimittaisten hoitajien tulee ottaa avustaessaan huomioon erilaisia asioita. 3 POTILASSIIRTOJEN KUORMITTAVUUDEN ARVIOINTI 3.1 Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä on kehitetty työelämän tarpeita varten, koska aiemmin ei ole ollut saatavilla suomenkielistä materiaalia kuormituksen arviointiin. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä antaa perusteita ja sisältöä työelämän ja työolosuhteiden kehittämiseen sekä henkilöstön kouluttamiseen. Menetelmän ovat Keski-Suomen keskussairaalan hankkeessa kehittäneet Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen työsuojelupiiri. (Karhula, Rönnholm & Sjögren 2007.) Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä koskee hoitohenkilökunnan työtä, eikä ota huomioon potilaan näkökulmaa siirrosta. Arviointimenetelmää voidaan käyttää joko yksittäisen hoitajan kuormituksen arviointiin, tai kokonaisen osaston, jolloin potilassiirtojen kuormittavuutta tulisi arvioida vähintään viiden hoitajan siirtotyöskentelyä arvioimalla. Arviointimenetelmän käyttäjän tulee olla potilassiirtojen ergonomiaan ja menetelmän käyttöön perehtynyt ammattihenkilö. (Karhula ym. 2007.) Potilassiirtojen arviointimenetelmässä on 15 arvioitavaa kohtaa. Yhdeksän ensimmäistä kohtaa arvioitsija täyttää hoitajan havainnoinnin ja kuusi viimeistä hoitajan haastattelun perusteella. Havainnointi tehdään käytännön työskentelyn lomassa, jolloin hoitaja tekee siirron samalla tavalla kuin muulloinkin ja potilasta ohjataan ja apuvälineitä käytetään kuten normaalisti. Hoitajaa haastatellaan hänen kokemastaan potilassiirtojen kuormittavuudesta. Kysymykset esitetään siirtotilanteen loputtua ja niihin vastataan kyllä tai ei useammin toteutuvan vaihtoehdon mukaan. (Karhula ym. 2007.)

20 Menetelmän kehittäjät suosittelevat videoinnin käyttöä arviointitilanteissa. Arviointia on helpompaa tehdä, jos siirto kuvataan videolle, sillä kaikkien siirtoon liittyvien osaalueiden havainnointi yhdellä kertaa toiminnan aikana on mahdotonta. Videoinnin etuna on myös se, että hoitajan ja potilaan suostumuksella videota voidaan käyttää henkilökunnan ergonomiaopetuksessa. Arviointilomakkeen jokaisessa yhdeksässä arvioitavassa kohdassa on kolme alakohtaa, jotka arvioidaan ensin havainnoinnin yhteydessä kunnossa- tai ei kunnossa oleviksi: täysin kunnossa (3/3), osittain kunnossa (2/3 tai 1/3) tai ei kunnossa (0/3). Näistä luvuista sekä hoitajan haastattelukysymysten tuloksista voidaan laskea kuormittavuusindeksi. Indeksiluvun ollessa yli 80 % ovat työjärjestelyt pääosin kunnossa. Jos indeksiluku on 60 80 %, työpaikalla on ryhdyttävä epäkohtia parantaviin toimenpiteisiin, ja indeksiluvun ollessa alle 60 % on työpaikalla ryhdyttävä välittömästi työoloja kohentaviin toimenpiteisiin. (Karhula ym. 2007.) 3.2 Havainnointi Havainnot ovat aistienvaraisesti tehtyjä huomioita ympäröivästä todellisuudesta. Tutkimustilanteissa tutkijan tekemien havaintojen on oltava tietoisia ja kohdennettuja, jotta ne vastaisivat tutkijan asettamiin kysymyksiin, eikä tutkimus lähtisi rönsyilemään liian laajalle. Tieteellisessä tutkimuksessa havaintojen tulee perustua luotettaviin tutkimusmenetelmiin, eli menetelmiin, joilla yleisesti päästään luotettaviin tutkimustuloksiin. (Vilkka 2006, 9 14.) Eri havainnointimenetelmiä ovat tarkkaileva havainnointi (ulkopuolinen havainnointi), osallistuva havainnointi (sisällä toiminnassa havainnointi), aktivoiva osallistuva havainnointi (toimintatutkimus), kokemalla oppiminen (etnografia) ja piilohavainnointi. Tarkkailevassa havainnoinnissa tutkija ei osallistu tutkimuskohteensa toimintaan, vaan pysyy ulkopuolisena tarkkailijana. Tällä menetelmällä voidaan parhaiten tuottaa määrällisen tutkimuksen mitattavissa olevaa aineistoa, ja havainnointi on aina ennalta suunniteltua ja järjestelmällistä. (Vilkka 2006, 42 43.) Havaintoja tuotetaan tutkimuksissa eri tutkimusmetodeja käyttäen. Laadullisessa tutkimuksessa havainnot perustuvat tutkijan henkilökohtaisiin havaintoihin, jolloin

21 teorialla on tutkimuksessa suuri rooli; pelkästään tutkijan henkilökohtaisiin havaintoihin perustuvaa tietoa ei voi yleistää ilman teoriapohjaa. Määrällisessä tutkimuksessa tutkija määrittää jo ennalta havainnoitavat kohteet esim. kyselylomakkeen avulla. Tämän myötä myös rajataan ennalta saatavaa tutkimusaineistoa. Määrällisessä tutkimuksessa teorian rooli on juuri rajata aineistoa, sillä kyselylomake suunnitellaan teorian pohjalta. (Vilkka 2006, 79 81.) Määrällisessä tutkimuksessa tietoa joko käsitellään alusta saakka numeerisessa muodossa, tai tutkija muuttaa saamansa laadullisen tiedon numeeriseen muotoon. Tietoa hankitaan jonkin mittarin avulla, minkä tutkija luo pystyäkseen saamaan tutkimastaan ilmiöstä ymmärrettävän tutkittavien kannalta, ja pystyäkseen itse käsittelemään ja esittämään tiedon numeerisesti. Määrällisessä tutkimuksessa käytetäänkin usein kyselylomaketta, jolloin tutkimus on objektiivista ja vastaajien määrä on suuri. (Vilkka 2007, 3 17.) Määrällisessä tutkimuksessa ihmisiä koskevia asioita tai luonnon ilmiöitä on tarkoitus esittää ja selittää numeerisessa muodossa eli lukuina, jotta ne olisivat helpommin ymmärrettäviä. Tavoitteena on löytää tutkimusaineistosta yleisiä lainalaisuuksia. Tutkimus alkaa teoriasta, minkä pohjalta muodostetaan hypoteesi eli tutkimustuloksia ennakoiva väite tai ennuste asioiden välisistä yhteyksistä. (Vilkka 2007, 18 26.) Aineiston hankinta tapahtuu määrällisessä tutkimuksessa joko kyselyn, haastattelun, systemaattisen havainnoinnin tai vaikkapa tilastojen avulla. Kyselylomakkessa kysymysten muoto on standardoitu eli vakioitu, mikä tarkoittaa että kaikilta vastaajilta kysytään samat asiat, samassa järjestyksessä ja samalla tavalla. Haastattelussa puolestaan tutkija kysyy tutkittavalta kysymyksiä, joiden vastaukset tallennetaan vakioituun lomakkeeseen. Systemaattisia havaintoja voidaan tehdä eri aistein, ja siihen soveltuu mikä tahansa laadullinen aineisto, joka on tarpeeksi suuri niin lukumäärältään kuin sisällöllisiltä ominaisuuksiltaan sekä antaa tietoa asiaongelmasta. (Vilkka 2007, 27 35.) Mittaamiseen voidaan määrällisessä tutkimuksessa käyttää joko asenneasteikkoja tai mitta-asteikkoja. Ensiksi mainitulla mitataan tutkittavan asennetta tai mielipidettä, ja siihen soveltuvat Likertin asteikko sekä Osgoodin asteikko. Likertin asteikossa ideana on, että asteikon keskikohdasta toiseen suuntaan kasvaa erimielisyys suhteessa kysymykseen, ja toiseen suuntaan kasvaa samanmielisyys kysymykseen nähden (esim.

22 4-portaisessa asteikossa 1: täysin eri mieltä 4: täysin samaa mieltä). Osgoodin asteikossa sen ääripäihin sijoittuvat vastakkaiset adjektiivit, kuten jokin asia on helppoa (1) tai vaikeaa (5). Osgoodin asteikossa arvot esitetään yleensä 5- tai 7- portaisina. Mitta-asteikossa eli mittaustasossa on neljä luokkaa: laatuasteikko, järjestysasteikko, välimatka-asteikko sekä suhdelukuasteikko. Mittaustaso vaikuttaa siihen, millaista tietoa eli tuloksia mittaus tuottaa (mikä on mitattava asia ja haluttu tarkkuus), joten se on tärkeää määrittää jo lomakkeen suunnitteluvaiheessa. (Vilkka 2007, 45 50.) Toiminnallisessa opinnäytetyössä riittää kuitenkin vain suuntaa-antava tieto, esimerkiksi tietyn puuttuvan tiedon kerääminen toiminnallisen osuuden tueksi. Aineiston kerääminen ei kuitenkaan saisi olla mielivaltaista, vaan harkittua ja järjestelmällistä, eli aineiston kerääminen tulisi toteuttaa vasta sen jälkeen, kun toiminta- ja tutkimussuunnitelma ovat lopullisesti valmiit. (Vilkka & Airaksinen 2003, 58 59.) 3.3 Videoinnin käyttö havainnoinnin apuvälineenä Rauaksen ja muiden (2001) mukaan työtilanteesta kuvatun videonauhoitteen käyttö toimii hyvänä apuvälineenä työn opastuksessa, kehittämisessä sekä havainnoinnin apuvälineenä. Videotallennetta voidaan katsoa yhä uudelleen, jolloin esimerkiksi kuvatusta potilassiirtotilanteesta voidaan keskittyä tarkkailemaan tiettyä osa-aluetta kerrallaan. Tallennetta voidaan myös jälkikäteen käyttää opetusmateriaalina, jolloin työntekijä itse näkee mahdollisia epäkohtia ergonomiassaan ja voi kehittää niitä. (Rauas, Toivonen & Ketola 2001, 185.) Omin silmin havainnoidessa tutkija pystyy keskittymään vain tiettyyn yksityiskohtaan kerrallaan. Tallenteelta voidaan tarkastella samaa näkymää yhä uudelleen, jolloin voidaan tehdä sellaisiakin havaintoja, joita ei tilanteen aikana huomattu. Videoinnin avulla tutkijalla on mahdollisuus tarkastella tilannetta eri katselustrategioiden avulla ja se mahdollistaa eri arvioijien käytön havainnoinnissa. Videotallenteelta suoritettu havainnointitilanne pysyy aina samanlaisena mikä mahdollistaa tilanteen uudelleen arvioinnin ja eri tutkijoiden käytön. (Lindlöf 1995, 213.)

23 Videokuvaus antaa vain kapean näkökulman työtilanteista, mutta on kuitenkin tärkeä tuki itse havainnoijalle. Usein kuvaa saadaan vain yhdestä kuvakulmasta, joka saattaa olla jonkin työliikkeen havainnointiin suunnattu, mutta silloin jokin toinen työvaihe saattaa jäädä piiloon tai vaikeasti jälkikäteenkään havainnoitavaksi. Lisäksi ruudulta saattaa olla vaikea arvioida esimerkiksi nostotyön arvioinnissa tarvittavia etäisyyksiä. (Rauas ym. 2001, 185 186.) Videoinnin käytöllä voi olla myös muita haittaavia tekijöitä. Erityisesti kuvattavien henkilöiden tiedostaessa videoinnin läsnäolon, heidän keskittymisensä itse tutkittavaan asiaan saattaa häiriintyä. Tällaisessa tilanteessa tutkittavat saattavat kiinnittää erityistä huomiota olemiseen, jolloin monet tärkeät rutiinit saattavat jäädä pois. (Lindlöf 1995, 214.) Videotallenteen uudelleen katseleminen ja uudelleen tulkitseminen ovat luotettavuuden kannalta hyviä ominaisuuksia, koska tällöin toisetkin tutkijat voivat tarkastella tutkimuksen validiteettia. (Metsämuuronen 2003, 44 48.) Etiikka ja tietosuoja Kaikessa tutkimuksessa on otettava huomioon eettiset seikat, kuten eettisesti kestävien tutkimus- ja arviointimenetelmien käyttö, tutkittavien oikeus kieltäytyä tai vetäytyä tutkimuksesta sekä aineiston ja tiedon luotettava kerääminen, käsittely ja säilyttäminen. Tutkimuksen eettisyyden lisäksi myös lainsäädäntö on huomioitava. Esimerkiksi tutkimusaineiston anonymisointia edellyttävät Henkilötietolaki 1999/523 sekä Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1999/621. Tietosuoja velvoittaa tutkijaa huolehtimaan siitä, ettei tutkittavien yksityisyyden suojaa loukata, ja että henkilötiedot suojataan esimerkiksi muuttamalla ne tunnistamattomiksi. (Vilkka 2007, 89 95.) Tutkimuksen hyvään etiikkaan kuuluu, että tutkittaville kerrotaan avoimesti tutkimuksen päämääristä ja havainnoitavista asioista, ja heiltä pyydetään suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Joissakin tutkimusmenetelmissä informointi voi tosin vaarantaa tutkimuksen tavoitteet, jolloin on harkittava tarkemmin, mitä tutkittaville kertoo. Mitä arkaluontoisempaa aineistoa käytetään, sitä tarkemmin tutkittavia on informoitava tutkimuksen sisällöstä. Tutkimus-/havainnointimenetelmistä erityisesti

osallistuva havainnointi, aktivoiva osallistuva havainnointi sekä kokemalla oppiminen vaativat erityishuomion kiinnittämistä tutkimusetiikkaan. (Vilkka 2006, 56 59.) 24 Tietosuojan noudattaminen tutkimustilanteissa liittyy sekä siihen, millä tavalla tutkija puhuu tutkimuskohteesta tutkittavien kanssa, että siihen, miten tutkija tekee ja säilyttää muistiinpanojaan tutkimustilanteista. Tietosuoja tarkoittaa tutkittavien yksityisyyden kunnioittamista, mikä tarkoittaa käytännössä, että tutkittavien yksityisyyden suojaa ei loukata ja että heidän henkilötietonsa suojataan. (Vilkka 2006, 59 63.) 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Aloite opinnäytetyön tekemiseen saatiin Keski-Suomen keskussairaalan fysiatrian poliklinikalta. Työn alkuperäisenä tarkoituksena oli järjestää potilassiirtokoulutusta hoitotyön opiskelijoille, arvioida heidän potilassiirtotaitoaan koulutuksen jälkeen, ja järjestää opetusta ja arviointia tämän jälkeen tarvittava määrä halutun siirtotaidon saavuttamiseksi. Esittäessämme ideaa hoitotyön opettajille he kuitenkin toivat esiin tarpeen arvioida kolmannen vuoden opiskelijoiden siirtotaitoja, sillä he kokivat, että opiskelijoiden siirtotaidot eivät ole valmistumisvaiheessa riittäviä. Lopulliseksi aiheeksi muotoutui siis kolmannen vuoden hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaitojen arviointi heidän opintojen alkuvaiheessa saamansa opetuksen, ja harjoitteluissa saamansa kokemuksen pohjalta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että melko vähäisestä potilassiirtotaitojen opetuksesta ja harjoittelupaikkojen erilaisista käytänteistä johtuen hoitotyön opiskelijoiden potilassiirtotaidoissa on suurta vaihtelua opiskelijoiden välillä. Varsinkin potilassiirtojen opetuksen vähäinen tuntimäärä ja sijoittuminen opintojen alkuvaiheeseen herättivät epäilyksiä heidän siirtotaitojensa riittävyydestä. Tutkimusongelmiksi muodostuivat - Kuinka ergonomisesti hoitotyön opiskelijat suoriutuvat potilaan avustamisesta sängyssä ylöspäin sekä sängystä pyörätuoliin siirtymisessä? - Millaisiksi hoitotyön opiskelijat kokevat omat potilassiirtotaitonsa?

- Kuinka ergonomiset olosuhteet toteutuvat harjoittelupaikoissa? 25 - Millaiset potilassiirtotaidot hoitotyön opiskelijoilla on sekä subjektiivisesti että objektiivisesti arvioituna? 5 TOTEUTUS Syyskuun alussa 2008 tiedusteltiin alustavasti opinnäytetyöhön halukkaita testattavia kahdelta hoitotyön ylioppilaspohjaiselta ryhmältä. Tilanteissa kerrottiin hyvin yleisluontoisesti opinnäytetyön aiheesta, jotta opiskelijat eivät pystyisi valmistautumaan arviointitilanteisiin etukäteen, vaan he tulisivat arviointiin koulussa saamansa opetuksen sekä harjoittelupaikoissa saamansa käytännön kokemuksen pohjalta, kertaamatta erikseen ergonomiaa arviointia varten. Näiden rekrytointitilaisuuksien yhteydessä 23 opiskelijaa antoi alustavan suostumuksen osallistumiseen, ja heistä 14 opiskelijaa lopulta osallistui arviointiin. Arvioinnit tapahtuivat hoitotyön luokissa, joissa käytettiin samaa apinapuullista sänkyä sekä pyörätuolia kaikkien osallistuneiden kesken. Arviointitilanteisiin oli varattu 15 minuuttia per opiskelija. Opiskelijat tulivat tilanteisiin yksitellen varaamillaan ajoilla. Tutkimukseen osallistuvilta opiskelijoilta kysyttiin lupa potilassiirtotilanteiden videoimiseen. Lupalomakkeessa kerrottiin, että kuvamateriaalia käytettäisiin pelkästään opinnäytetyön havainnoinnin apuna (Liite 7). Kuvamateriaalia eivät katsoisi muut kuin itse opinnäytetyön tekijät, sekä mahdollisesti ohjaajat. Opiskelija sai halutessaan itse katsoa oman potilassiirtosuorituksensa videolta. Kuvamateriaali tuhottiin opinnäytetyön valmistuttua. Opinnäytetyöntekijöillä oli ennalta suunnitellut roolit arviointitilanteissa. Toinen esitti tilanteen kulun ja pyysi allekirjoituksen videoinnin suostumuslomakkeeseen. Tämän jälkeen hän laittoi kameran kuvaamaan ja esitteli arviointitilanteen kulun sekä ohjeisti potilassiirrot arvioitaville. Toinen esitti potilassiirtotilanteissa vanhusta ja lopuksi haastatteli testattavat potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmän kysymyksillä. Tällä tavalla varmistettiin yhtäläiset arviointitilanteet kaikille opiskelijoille niin ohjeistuksen kuin siirrettävän potilaankin kannalta.

26 5.1 Potilassiirtotilanteiden kuvailu Sängyssä ylöspäin siirtyminen Vanhus tarvitsi apua sängyssä ylöspäin siirtymiseen. Sänky säädettiin korkealle ja sängyn pääty nostettiin ylös. Apinapuu oli telineensä päällä. Näin voitiin havainnoida testiin osallistuvan opiskelijan siirtoon valmistautumistaidot; laskiko hän sängynpäädyn alas helpottaakseen siirtymistä ja säätikö hän sängyn korkeuden itselleen sopivalle tasolle. Siirrossa arvioitiin myös kuinka opiskelija otti huomioon vanhuksen omat voimavarat siirtymisen avustamisessa. Esimerkiksi, pyysikö hän potilasta koukistamaan jalkansa ja työntämään itseään ylöspäin samalla kun itse avusti siirtymistä, sekä huomioiko apinapuun käyttömahdollisuutta. Sängyn reunalta istumasta siirtyminen pyörätuoliin Vanhus tarvitsi apua sängystä pyörätuoliin siirtymisessä. Hän istui sängyn laidalla vinossa vasemmalle ja polvitaipeet kiinni sängyn reunassa. Sänky oli samassa asennossa, kuin mihin se oli ensimmäisen siirron jälkeen jäänyt, mistä riippuen joko toinen tai molemmat jalat olivat ilmassa. Vanhus pystyi varaamaan osan painostaan alaraajoille. Kyseisessä siirrossa arvioitiin ohjasiko opiskelija vanhusta siirtymään lähemmäs sängyn reunaa ennen pyörätuoliin siirtymistä, säätikö hän sängyn korkeuden sopivalle tasolle, ohjasiko vanhuksen ottamaan tukea pyörätuolin käsinojasta ja ohjasiko riittävän painonsiirron eteen luonnollisten liikemallien mukaan. Tilanteiden ohjeistus Tilanteiden yhdenmukaisuuden ja toistettavuuden saavuttamiseksi potilassiirtotilanteet ohjeistettiin jokaiselle tutkimukseen osallistuvalle samaan tapaan. Kun opiskelija oli hyväksynyt videoinnin allekirjoituksella, videointi käynnistettiin. Tämän jälkeen opiskelija ohjeistettiin testitilannetta varten seuraavasti. - Sinun tulee suorittaa kaksi eri potilassiirtotilannetta. - Potilassiirtotilanteet ohjeistetaan ennen niiden suorittamista.

- Esilläolevat apuvälineet antavat tietoa vanhuksen toimintakyvystä 27 Ohjeistus opiskelijoille ensimmäisessä potilassiirtotilanteessa Ensimmäisessä potilassiirtotilanteessa vanhus tarvitsee apua sängyssä ylöspäin siirtymisessä. Näytä miten toimit. Kun opiskelija oli suorittanut ensimmäisen potilassiirron, vanhus nousi itse istumaan sängyn laidalle. Ohjeistus opiskelijoille toisessa potilassiirtotilanteessa Seuraavassa potilassiirtotilanteessa vanhus tarvitsee apua sängyltä pyörätuoliin siirtymisessä. Näytä miten toimit. Potilassiirtotilanteiden ja kyselylomakkeen täytön jälkeen opiskelijoille esitettiin kuusi haastattelukysymystä potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmästä. Kysymyksiin kehotettiin vastaamaan opiskelijan tekemien harjoitteluiden pohjalta siten, mikä vaihtoehto toteutui useimmin; neljään ensimmäiseen kysymykseen vastattiin kyllä/ei, ja kahteen viimeiseen kolmiportaisen luokittelun mukaan (ks. Liite 2). Ennen kuin testattava poistui testaustilasta, pyysimme häntä olemaan kertomatta ja antamatta vihjeitä muille testeihin osallistuville siitä, mitä tilanne piti sisällään. Näin pyrimme luomaan jokaiselle osallistujalle samanlaiset lähtökohdat potilassiirtotilanteisiin. 5.2 Kuvaussuunnitelma Potilassiirtotilanteissa käytimme videokuvausta arviointitilanteen tukena. Molemmissa potilassiirtotapauksissa kameran paikka oli sängyn vierellä neljän metrin etäisyydellä sängystä, puoli metriä sängyn jalkapäädystä kauempana. (ks. Kuvio 3) Kamera oli asetettu jalustalle siten että samalta paikalta voitiin kuvata molemmat potilassiirrot. Jalustan käyttö ja kiinteä kuvauspaikka mahdollistivat näin kuvaajana toimineen arvioijan työskentelyn vapaammin. Tallenteelta voitiin jälkikäteen tarkastella opiskelijan valmistautumista ja siirron suunnittelua, esimerkiksi laskiko hän sängynpäätyä siirron helpottamiseksi tai säätikö hän sängyn korkeuden itselleen

sopivaksi. Videoinnin avulla voitiin arvioida myös tutkimuksen tekijöiden toimintaa ja sitä ohjeistivatko he tilanteet samalla lailla. 28 KUVIO 3. Havainnekuva tavaroiden sijoittelusta Potilassiirtojen alkuasennot on havainnollistettu alla olevassa kuviossa 4. KUVIO 4. Potilassiirtojen alkuasennot

5.3 Potilassiirtojen ergonomisuuden arviointi 29 Potilassiirtoja havainnoitiin pääasiassa ulkopuolelta tarkkailemalla, sillä havainnointi tapahtui toimintaan puuttumatta sekä videoinnin aikana että tehtäessä arviointia myöhemmin videokuvan perusteella. Toisaalta voidaan ajatella, että mukana oli piirteitä myös osallistuvasta havainnoinnista, sillä testitilanteissa potilaana toiminut arvioija pystyi tekemään havaintoja myös arviointitilanteiden sisällä esimerkiksi hoitotyön opiskelijan käyttämistä avustusotteista ja hänen antamistaan sanallisista ohjeista. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmästä rajattiin pois työympäristöä ja olosuhteita koskevat kohdat (1 4), koska havainnointi toteutettiin kouluympäristössä, ja sen tarkoituksena oli saada tietoa ainoastaan tutkittavista itsestään riippuvista ergonomian osa-alueista. Kunkin jäljelle jääneen havainnointikohteen arvioitiin olevan täysin kunnossa (3/3), osittain kunnossa (2/3 tai 1/3) tai ei kunnossa (0/3). Lisäksi arvioitaville esitettiin potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmään kuuluvat kuusi kysymystä. Heitä kehotettiin vastaamaan niihin tekemiensä harjoitteluiden pohjalta siten, mikä vaihtoehto toteutuu useimmin. Neljään ensimmäiseen kysymykseen vastataan kyllä/ei, ja kahteen viimeiseen kolmiportaisen luokittelun mukaan (ks. Liite 2). Molemmille osioille laskettiin oma indeksi siten, että jakajaksi tuli alkuperäisen 15 sijaan ensimmäisessä ja toisessa havainnointikohteessa / potilassiirrossa viisi, ja haastattelukysymyksissä kuusi. Näin saimme eriteltyä testattavista itsestään sekä harjoittelupaikkojen käytännöistä riippuvat ergonomiset tekijät. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmän indeksit määritettiin koskemaan opiskelijoiden kohdalla seuraavaa: indeksiluvun ollessa yli 80 % olivat opiskelijan potilassiirtotaidot ko. siirrossa pääosin kunnossa. Jos indeksiluku on 60 80 %, opiskelijalla oli melko paljon epäkohtia siirtotaidoissaan, ja indeksiluvun ollessa alle 60 % opiskelijalla oli huomattavasti epäkohtia siirtotaidoissaan. Arviointi tehtiin potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmässä määriteltyjen kriteerien pohjalta (ks. Liite 3). Potilassiirtotilanteessa 2 (avustus sängyltä pyörätuoliin istumaan) kohdassa 9 Siirtotaidon ja siirron sujuvuus alakriteeriä 3

30 (avustajan siirtotaito edistää potilaan normaalia liikkumista eli luonnollisten liikemallien käyttöä) hyväksytyn kriteeriksi määritettiin opinnäytetyön tekijöiden toimesta potilaalle ohjattu selkeä, riittävä painonsiirto eteenpäin. Joissakin tapauksissa potilas ohjattiin ottamaan tukea pyörätuolin käsinojasta, jolloin tapahtui painonsiirto eteen. Itse siirtymisessä painonsiirtoa ei kuitenkaan hyödynnetty, vaan potilas ohjattiin nousemaan ilman painonsiirron tuomaa liike-energiaa. Johtuen tämän ilmiön yleisyydestä hoitotyön opiskelijoiden kesken, opinnäytetyön tekijät kokivat ko. kriteerin tarkentamisen välttämättömäksi. Arviointitilanteen yhteydessä täytetyssä kyselylomakkeessa pyrittiin saamaan hoitotyön opiskelijoiden mielipiteitä ergonomiaan liittyvistä seikoista numeeriseen muotoon. Lomakkeessa oli myös kolme avointa kysymystä täydentämässä numeeristen kysymysten vastauksia. Numeerisissa kysymyksissä käytimme Likertin 5-portaista asteikkoa, jossa 1 kuvasi erimielisyyttä väittämään nähden ja 5 samanmielisyyttä väittämään nähden. (Ks. Liite 5.) 6 TULOKSET 6.1 Sängyssä ylöspäin siirtymisen avustaminen Keskimääräinen indeksi potilaan siirtämisessä sängyssä ylöspäin oli 54,8 %. Vaihteluväli huonoimman ja parhaimman indeksin välillä oli 26,4 % - 86,6 %. Tuloksista heikoimpaan, alle 60 %, luokkaan sijoittui testattavista 7, 60 80 % luokkaan 5 ja yli 80 % luokkaan 1. Yksi testattava ei suorittanut siirtoa, koska käytettävissä ei ollut liukulakanaa eikä toista siirtäjää. Taulukossa 1. on kuvattu tutkittavien saamat tulokset jokaisesta arviointiosa-alueesta sängyssä ylöspäin siirtymisessä. Arviointikohtien alakriteerien tulokset on esitettyinä Liitteissä 8 10. TAULUKKO 1. Sängyssä ylöspäin siirtyminen

31 Siirtoetäisyys Yläraajojen Alaselän Alaraajojen Siirtotaito ja -korkeus ja -vartalon kuormitus kuormitus ja siirron kuormitus sujuvuus Tutkittavat 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 t1 x x x x x t2 x x x x x t3 x x x x x t4 x x x x x t5 x x x x x t6 x x x x x t7 x x x x x t8 x x x x x t9 x x x x x t10 x x x x x t11 x x x x x t12 x x x x x t13 x x x x x Jakautuma 1 2 6 4 2 7 1 3 2 5 4 2 0 7 6 0 0 5 4 4 kpl Sängyssä ylöspäin siirtymisen avustuksessa parhaimmat tulokset saavutettiin Siirtotaito ja siirron sujuvuus -kohdassa. Sitä vastoin heikoimmat tulokset saavutettiin Yläraajojen ja vartalon kuormittuminen -kohdassa, jossa Kyynärpäiden ja hartioiden kuormittuminen -osio oli kunnossa 3/13 ja Ranteiden ja sormien kuormittumisen-osio 4/13 (ks. Liite 8). Painonsiirto ja lihasvoima ei ollut kunnossa yhdelläkään 13:sta Alaraajojen kuormittuminen -kohdassa (ks. Liite 9). Muita havaittuja epäkohtia sängyssä ylöspäin siirtymisen avustamisessa olivat Siirtoetäisyys ja siirtokorkeus -kohtaan liittyen sängyn puutteellinen säätäminen 5/13, Alaraajojen kuormitus -kohtaan liittyen käyntiasennon puute 9/13, Siirtotaito ja siirronsujuvuus kohtaan liittyen apinapuun käyttämättömyys 5/13 sekä potilaan omaa aktiivista osallistumista haittaavat avustusotteet 5/13.

6.2 Sängystä pyörätuoliin siirtymisen avustaminen 32 Keskimääräinen indeksi potilaan siirtämisessä sängyltä pyörätuoliin istumaan oli 57,6 %. Vaihteluväli huonoimman ja parhaimman indeksin välillä oli 19,8 % - 93,4 %. Tuloksista heikoimpaan, alle 60 %, luokkaan sijoittui testattavista 8, 60 80 % luokkaan 3 ja yli 80 % luokkaan 3. Taulukossa 2. on kuvattu tutkittavien saamat tulokset jokaisesta arviointiosa-alueesta sängystä pyörätuoliin istumaan siirtymisessä. Arviointikohtien alakriteerien tulokset on esitettyinä liitteissä 8-10. TAULUKKO 2. Siirtyminen sängystä pyörätuoliin istumaan Siirtoetäisyys ja -korkeus Yläraajojen ja -vartalon kuormitus Alaselän kuormitus Alaraajojen kuormitus Siirtotaito ja siirron sujuvuus Tutkittavat 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 t1 x x x x x t2 x x x x x t3 x x x x x t4 x x x x x t5 x x x x x t6 x x x x x t7 x x x x x t8 x x x x x t9 x x x x x t10 x x x x x t11 x x x x x t12 x x x x x t13 x x x x x t14 x x x x x Jakautuma kpl 0 2 5 7 7 3 1 2 1 4 4 5 0 4 6 4 4 5 2 3 Avustamisessa sängystä pyörätuoliin istumaan parhaimmat tulokset saavutettiin Siirtoetäisyys ja korkeus -kohdassa. Sitä vastoin heikoimmat tulokset saavutettiin Yläraajojen ja vartalon kuormittuminen -kohdassa, jossa Kannattelu-osio oli

33 kunnossa 4/14, Kyynärpäiden ja hartioiden kuormittuminen -osio 3/14 ja Ranteiden ja sormien kuormittuminen -osio 5/14 (ks. Liite 8). Siirtotaito ja siirron sujuvuus - kohdassa Siirtotaito-osio oli kunnossa 3/14 (ks. Liite 10). Siirtotaito-osion hyväksytyn kriteerinä oli potilaalle ohjattu riittävä painonsiirto eteen. Muita havaittuja epäkohtia siirtymisessä sängystä pyörätuoliin istumaan oli Siirtotaito ja siirron sujuvuus -kohtaan liittyen kainalo-otteen käyttäminen 7/14 ja housunkaulusotteen käyttäminen 4/14. Lisäksi sanallinen ohjaus oli puutteellista / epätarkkaa 4/14, 8/14 ei ohjannut potilasta ottamaan tukea pyörätuolin käsinojasta, 12/14 ei ottanut lähintä käsinojaa pois tieltä, 9/14 ei irrottanut jalkatukea. Yksi ei laittanut jarruja päälle ja yksi kompastui itse jalkatukeen, jolloin syntyi vaaratilanne sekä potilaalle että hoitajalle itselleen. 6.3 Harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteet Keskimääräinen indeksi työpaikkojen ergonomiaolosuhteista haastatteluiden perusteella laskettuna oli 44,3 %. Vaihteluväli huonoimman ja parhaimman indeksin välillä oli 27,7 % - 66,5 %. Tuloksista heikoimpaan, alle 60 %, luokkaan sijoittui vastanneista 13, 60 80 % luokkaan 1 ja yli 80 % luokkaan 0. Haastattelukysymyksien 12 (Työjärjestelyt), 13 (Potilassiirtojen henkinen kuormittavuus) ja 15 (Käsin tehtävien potilassiirtojen toistuvuus) vastauksissa opiskelijat korostivat kyseisten olosuhteiden vaihtelevan huomattavasti eri harjoittelupaikkojen ja työvuorojen mukaan. Taulukossa 3. on haastatteluista saadut tulokset harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteiden jokaisesta arviointiosa-alueesta. Arviointikohtien alakriteerien tulokset on esitettyinä Liitteissä 11 16.

34 TAULUKKO 3. Harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteet Työasentojesiirtojärjestelysiirtojesiirtojen Potilas- Työ- Potilas- Potilas- Käsin tehtävien opastus laitteiden henkinen fyysinen potilassiirtojen käyttö ja kuormittavuutavuus kuormit- käytön toistuvuus opastus Tutkittavat 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 0 1 2 3 t1 x x x x x x t2 x x x x x x t3 x x x x x x t4 x x x x x x t5 x x x x x x t6 x x x x x x t7 x x x x x x t8 x x x x x x t9 x x x x x x t10 x x x x x x t11 x x x x x x t12 x x x x x x t13 x x x x x x t14 x x x x x x Jakautuma 3 7 2 2 5 5 4 0 0 5 5 4 0 8 5 1 0 14 0 0 2 11 0 1 kpl Haastatteluista saatujen tulosten mukaan harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteet olivat kauttaaltaan heikkoja. Esimerkiksi potilassiirtolaitteiden käyttö ja käytön opastus -kohdassa vain yhdellä opiskelijalla 14:sta harjoittelupaikassa oli sovittu laitteiden vika- ja huoltokäytännöt ja 3/14 osasi käyttää kaikkia osaston/työpaikan apuvälineitä (ks. Liite 12). Lisäksi työasentojen opastus kohdassa vain 5/14 vastasi saaneensa harjoittelupaikoissa perehdytystä ja ohjausta ergonomisista työasennoista ja liikkeistä ja 3/14 oli ollut potilassiirtokoulutuksessa viimeisen kahden vuoden aikana käytännön harjoittelujakson yhteydessä (ks. Liite 11). Kaikki 14 kokivat

potilassiirtojen fyysisen kuormittavuuden keskimäärin keskiraskaiksi tai melko raskaiksi (ks. Liite 15). 35 6.4 Kyselylomake Oman ergonomian hallitseminen työssä koettiin testattavien keskuudessa erittäin tärkeäksi, kun taas omien ergonomisten potilassiirtotekniikoiden hallinnan koettiin olevan keskinkertaista. Tarkemmat vastaukset löytyvät taulukosta 4. Oma ergonomia. TAULUKKO 4. Oma ergonomia Kuinka tärkeäksi koet ergonomian hallitsemisen työssäsi? Hallitsetko mielestäsi ergonomiset potilassiirtotekniikat? Huomioitko ergonomiaasi potilassiirtotilanteissa? Kysely 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 t1 x x x t2 x x x t3 x x x t4 x x x t5 x x x t6 x x x t7 x x x t8 x x x t9 x x x t10 x x x t11 x x x t12 x x x t13 x x x t14 x x x Jakautuma kpl 0 0 0 2 12 0 4 9 1 0 0 2 6 6 0 Kyselylomakkeen ergonomia opetukseen liittyvissä vastauksissa tuli ilmi seuraavaa (ks. Taulukko 5.). Ergonomiaopetus on ollut tutkittavien mielestä opinnoissa

sisällöllisesti keskinkertaista ja vastannut keskinkertaisesti työelämän vaatimuksia. Ergonomiaopetus ei ole tutkittavien mielestä ollut määrällisesti riittävää heidän opinnoissaan. 36 TAULUKKO 5. Ergonomia opinnoissa Oletko mielestäsi tehnyt potilassiirtoja opiskelun aikana? Ergonomiaopetus on määrällisesti riittävää opinnoissani. Ergonomiaopetus on sisällöllisesti riittävää opinnoissani. Ergonomiaopetus on vastannut työelämän vaatimuksia. Kysely 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 t1 x x x x t2 x x x x t3 x x x x t4 x x x x t5 x x x x t6 x x x x t7 x x x x t8 x x x x t9 x x x x t10 x x x x t11 x x x x t12 x x x x t13 x x x x t14 x x x x Jakautuma pkl 0 2 3 7 2 3 6 4 1 0 0 5 3 6 0 0 3 7 4 0 Kyselylomakkeen avoimissa vastauksissa ilmeni muun muassa seuraavaa: Ergonomiaopetukseen kaivattiin lisää tunteja ja vinkkejä esimerkiksi puolihalvausoireisten potilaiden siirtojen avustamiseen. Muutama kaipasi

ergonomiaopetuksen jakamista useampaan jaksoon ja kertauksen mahdollisuutta myöhempinä lukuvuosina, jotta opetus pysyisi paremmin mielessä. 37 Ergonomisen työskentelyn toteutumista harjoittelupaikoissa haittasivat tutkittavien mukaan muun muassa kiire, apuvälineiden puutteellisuus, tilojen ahtaus, henkilökunnan vähäisyys ja osastoilla työskentelevien kokeneempien työntekijöiden totutut tavat. 6.5 Opiskelijoiden subjektiiviset arviot potilassiirtotaidoistaan Kyselylomakkeessa tiedusteltiin Likertin 5-portaisella asteikolla opiskelijoiden arviota omista siirtotaidoistaan siten, että he arvioivat kokonaisuutena molempia siirtoja antaen niistä vain yhden arvosanan. Indeksien ja opiskelijoiden omien arvioiden vertailun mahdollistamiseksi vastausvaihtoehdot jaettiin 5-portaisessa asteikossa prosenteiksi, jolloin yksittäinen porras oli 20,0 % arvoinen.

TAULUKKO 6. Siirtotaitojen objektiivisen ja subjektiivisen arvioinnin vertailu 38 Testattavat Potilassiirron 1 indeksi Potilassiirron 2 indeksi Opiskelijan oma arvio siirtotaidoista t1 73,4 % 60,0 % 3 (60,0 %) t2 26,4 % 73,4 % 2 (40,0 %) t3 26,4 % 53,6 % 1 (20,0 %) t4 86,6 % 86,8 % 4 (80,0 %) t5 40,2 % 19,8 % 2 (40,0 %) t6 66,8 % 93,4 % 3 (60,0 %) t7 39,8 % 40,0 % 3 (60,0 %) t8 39,8 % 53,2 % 3 (60,0 %) t9 73,4 % 33,2 % 4 (80,0 %) t10 60,2 % 46,6 % 3 (60,0 %) t11 80,0 % 73,2 % 1 (20,0 %) t12 53,4 % 93,4 % 3 (60,0 %) t13 33,2 % 2 (40,0 %) t14 46,6 % 46,8 % 3 (60,0 %)

39 7 POHDINTA Potilassiirtojen arviointi sisältää erittäin paljon yksityiskohtia, joista kaikkiin hoitotyöntekijät eivät voi itse vaikuttaa. He voivat tarkkailla omaa kehonkäyttöään, säätää useimmiten esimerkiksi potilassängyn itselleen sopivalle tasolle, käyttää monipuolisesti apuvälineitä ja aktivoida potilasta hyödyntämään toimintakykyään siirtojen aikana, mutta esimerkiksi työtilojen ahtauteen he eivät voi vaikuttaa. Niinpä potilassiirtoergonomian tulisi lähteä jo rakennusten suunnittelusta, tai Suomessa jo rakennettujen hoitoympäristöjen remontoinnista sellaisiksi, että ergonomian suhteen ei tarvitsisi tehdä niin suuria kompromisseja. Lisäksi potilassiirtokoulutuksen tulisi olla perusteellisempaa ja jatkuvaa jo opiskeluaikana, ja sitä tulisi järjestää säännöllisesti myös työelämässä. Tähän koulutukseen tulisi kuulua paljon apuvälineiden käytön opettelua, sillä tämänkin opinnäytetyön aineistona toimineet hoitotyön opiskelijat toivat esiin esimerkiksi tietämättömyytensä harjoittelupaikoillaan olleista apuvälineistä ja niiden käyttömahdollisuuksista, vaikka apuvälineillä on erittäin merkittävä rooli potilassiirtojen kuormittavuuden vähentämisessä. Jos potilassiirtotaitojen hallintaa kontrolloitaisiin esimerkiksi ensiaputaitojen tapaan päivitettävällä kortilla, yhdenmukaistaisi se myös harjoittelupaikkojen kirjavia käytäntöjä potilassiirtojen avustamisessa. Tämänkaltaisissa toimenpiteissä työfysioterapeuteilla voisi olla merkittävä rooli, sillä heillä on ammatillista näkemystä niin ihmisen biomekaniikasta, kuormittumisesta kuin potilaiden toimintakykyä rajoittavista sairauksistakin. Tämän opinnäyteyön tutkimustulokset vahvistavat opinnäytetyön tekijöiden odotuksia tutkimuksen alkaessa, sillä useimmilla hoitotyön opiskelijoilla oli joko melko paljon tai huomattavasti epäkohtia siirtotaidoissaan. Lisäksi harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteet olivat opiskelijoiden mielestä vielä huomattavasti heikommat, kuin opinnäytetyön tekijät odottivat. Huomionarvoista oli joidenkin hoitotyön opiskelijoiden maininta siitä, että he eivät olleet harjoitelleet siirtotaito-opetuksessa pyörätuoliin siirtymisen avustamista oikealla pyörätuolilla, vaan tavallisen tuolin kanssa. Näin ollen kaikki eivät esimerkiksi tienneet, että pyörätuolin käsituet voi poistaa siirtymisen helpottamiseksi. Sekä potilaan siirtymisen avustaminen sängyssä ylöspäin että sängyn laidalta istumasta pyörätuoliin sujui testatuilta opiskelijoilta heikosti, sillä molempien siirtojen keskimääräinen indeksi oli hieman alle 60 %, eli

40 sijoittui heikoimpaan luokkaan. Merkittävänä tekijänä siirtojen fyysisessä kuormittavuudessa oli se, että opiskelijat eivät hyväksikäyttäneet luonnollisia liikemalleja aktivoidessaan potilasta tai oman kehonsa käytössä, jossa käyntiasennon mahdollistama painonsiirto olisi vähentänyt fyysistä kuormittumista huomattavasti. Harjoittelupaikkojen ergonomiaolosuhteita koskevista haastattelukysymyksistä laskettu keskimääräinen indeksi oli vielä huomattavasti heikompi kuin potilassiirroista lasketut indeksit, sillä se oli vain 44,3 %. Merkittävänä tekijänä tässä osiossa oli opiskelijoiden kokema ohjauksen puute niin apuvälineisiin kuin ergonomisiin työtapoihinkin liittyen. Potilassiirtojen arviointitilanteiden olosuhteet eivät suurelta osin vastanneet todellisuutta, koska esimerkiksi vanhuksen oli vaikea toistaa toimintakykynsä heikkoudet samanlaisina jokaisen arvioitavan kohdalla. Lisäksi lavastettu ympäristö poikkesi oikeasta työympäristöstä ainakin sängyn ympärillä olevan tilan ja käytössä olleiden kalusteiden osalta. Opinnäytetyön tekijät eivät ottaneet tutkimuksen alkaessa huomioon liukulakanan mahdollista käyttöä siirtymisen avustamisessa, mutta kuten jotkut opiskelijat mainitsivat, sitä ei käytetä yksin tehtävissä potilassiirroissa, jollaisia arvioidut siirrot olivat. Subjektiivisten ja objektiivisten siirtotaitoarvioiden vertailua vaikeutti se, että tiedustelimme opiskelijoiden omaa arviota ergonomiastaan yhtenä kokonaisuutena. Jälkeenpäin ajateltuna siirroista olisi ollut tulosten kannalta parempi kysyä omaa arviota molemmista siirroista erikseen. Arvioinnin luotettavuuteen vaikuttaa myös se, että potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomakkeen käyttäjien tulisi olla ammattihenkilöitä ja omata kokemusta menetelmän käytöstä. Tässä mielessä kuitenkin videointi oli keino, jolla saatoimme lisätä arviointimme luotettavuutta. Toisaalta voidaan olettaa, että videointi menetelmänä lisäsi arvioitavien jännitystä siirtotilanteissa, millä voi olla vaikutusta lopputuloksiin. Siirron sängyn laidalta pyörätuoliin istumaan voidaan ajatella sisältävän useampia vaiheita, jolloin niiden yksiselitteinen arviointi vaikeutuu; siirron voi esimerkiksi suorittaa potilaan seisomaan nousun kautta, tai matalana siirtona ilman selkeää seisomaan nousua. Todellisuudessa tämänkin siirron suorittamiseen vaikuttaa potilaan toimintakyky, jolloin jonkin potilaan kohdalla juuri tietyt variaatiot siirron eri vaiheissa toimivat paremmin kuin jollakulla toisella.

41 Opinnäyteyön tutkimustulosten yleistettävyyttä hoitoalan opiskelijoihin heikentää osallistujien vähäinen määrä (14 henkilöä). Otantaa ei ollut myöskään satunnaistettu, vaan se perustui opiskelijoiden kiinnostukseen ja vapaaehtoisuuteen. Voidaan siis pohtia, hakeutuiko arviointiin esimerkiksi enemmän sellaisia henkilöitä, jotka kokivat hallitsevansa potilassiirrot hyvin, mikä voi vaikuttaa tuloksiin. Toisaalta nyt kerätystä aineistosta voisi vielä tarkastella sitä, olivatko jotkut tietyt opiskelijat selvästi muita heikompia tai etevämpiä arvioiduissa siirroissa, tai joissakin siirtojen osasuorituksissa. Tutkimustulostemme perusteella jatkossa voisi selvittää opiskelijoiden potilassiirtotaitoja näyttökokeiden avulla siten, että ensimmäinen näyttökoe suoritettaisiin heti potilassiirtokoulutuksen jälkeen ja koe uusittaisiin opintojen loppuvaiheessa kaikkien harjoitteluiden suorittamisen jälkeen. Näin voitaisiin selvittää mm. harjoittelupaikkojen vaikutusta opiskelijoiden siirtotaitoihin. Jatkotutkimusten kannalta tilanne on kuitenkin muuttumassa siten, että potilassiirtokoulutusta on tarkoitus kehittää Stakesin tekemän selvityksen perusteella. Näin ollen jatkotutkimuksilla voitaisiin verrata esimerkiksi tulevan uuden opetusmallin ja tässä työssä arvioidun opetusmallin eroja. Myös lähihoitajapohjaisten opiskelijoiden ja ylioppilaspohjaisten opiskelijoiden siirtotaitoja voisi vertailla, tai sukupuolten välisiä eroja potilassiirtojen avustamisessa; avustavatko esimerkiksi miehet siirtymisiä enemmän omalla voimallaan, ja naiset kenties vähemmällä voimalla erilaisia tekniikoita hyväksikäyttäen? Lisäksi työelämässä toimivien hoitotyön ammattilaisten siirtotaitoja voisi arvioida esimerkiksi tietyn työssäoloajan jälkeen, tai eri potilasryhmien siirtymisen avustamisen kautta.

42 8 LÄHTEET: Cedercreutz, G. 2001. Selkä. Teoksessa: Työfysioterapia, yhteistyötä työ- ja toimintakyvyn hyväksi. Toim. Kukkonen, R., Hanhinen, H., Ketola, R., Luopajärvi, T., Noronen, L. & Helminen, P. Työterveyslaitos. Helsinki. Engkvist, I-L. 2007. Back injuries among nurses A comparison of the accident processes after a 10-year follow up. Linköpingin yliopisto. Hirsjävi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä Oy. Kananen, S. & Hantikainen, V. 2005. Kinaesthetics osana kuntouttavaa työotetta hoitotyössä. Työfysioterapeutti 3/2005, 15 17. Karhula, K., Rönnholm, T. & Sjögren, T. 2007. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointimenetelmä. Työsuojelujulkaisuja 83. Tampere: Työsuojeluhallinto. Kukkonen, R. & Takala, E-P. 2001. Niska-hartiaseutu. Teoksessa: Työfysioterapia, yhteistyötä työ- ja toimintakyvyn hyväksi. Toim. R. Kukkonen, H. Hanhinen, R. Ketola, T. Luopajärvi, L. Noronen & P. Helminen. Työterveyslaitos. Helsinki. Laine, M., Wickström, G., Pentti, J., Elovainio, M., Kaarlela-Tuomaala, A., Lindström, K., Raitoharju, R. & Suomala, T. 2006. Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 2005. Työterveyslaitos. Helsinki. Lindlöf, T. 1995. Qualitative communication research methods. Thousand Oaks: Sage. Martimo, K-P., Verbeek, J., Karppinen, J., Furlan, A.D., Takala, E-P., Paul, P., Kuijer, F.M., Jauhiainen, M., Viikari-Juntura, E. 2008. Effect of training and lifting equipment for preventing back pain in lifting and handling: systematic review. BMJ. Metsämuuronen, J. 2003. Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Jyväskylä: International Methelp. Mäki-Natunen, P. 2008. Hoitotyön potilassiirtojen opetus Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Sähköpostiviesti 28.10.2008. Vastaanottaja I. Kotamäki. Nuikka, M-L. 2002. Sairaanhoitajien kuormittuminen hoitotilanteissa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, hoitotieteen laitos. Rauas, S., Toivonen, R. & Ketola, R. 2001. Videon ja EMG:n käyttö fyysisen kuormituksen arvioinnissa. Teoksessa: Työfysioterapia, yhteistyötä työ- ja toimintakyvyn hyväksi. Toim. Kukkonen, R., Hanhinen, H., Ketola, R., Luopajärvi, T., Noronen, L. & Helminen, P. Työterveyslaitos. Helsinki. Rauas-Huuhtanen, S. 2005. NostoNormeista. Työfysioterapeutti 3/2005, 6 8.

Riihimäki, H. & Leskinen, T. 2001. Käsin tehtävät taakkojen nostot ja siirrot. Teoksessa: Työfysioterapia, yhteistyötä työ- ja toimintakyvyn hyväksi. Toim. Kukkonen, R., Hanhinen, H., Ketola, R., Luopajärvi, T., Noronen, L. & Helminen, P. Työterveyslaitos. Helsinki. Shumway-Cook, A. & Woollacott, M. 1995. Motor Control. Theory and practical applications. Baltimore: Williams & Wilkins. Suurnäkki, T., Vuoriluoto, I., & Stålhammar, H. 1994. Työssä kuormittuminen. Fyysiset kuormitustekijät ja niiden säätely. Teoksessa Terveydenhuolto- ja sosiaalialan työsuojeluopas. Työturvallisuuskeskus, kuntaryhmä, 26 43. Tamminen-Peter, L. 2005. Hoitajan fyysinen kuormittuminen potilaan siirtymisen avustamisessa. Kolmen siirtomenetelmän vertailu. Akateeminen väitöskirja. Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta. Tamminen-Peter, L. & Wickström, G. 1998. Potilassiirrot taitava avustaja aktivoi ja auttaa. Työterveyslaitos. Helsinki Tamminen-Peter, L., Eloranta, M-B., Kivivirta, M-L., Mämmelä, E., Salokoski, I. & Ylikangas, A. 2007. Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen. Opettajan käsikirja. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Työsuojeluhallinto. 2006. Käsin tehtävät nostot ja siirrot työssä. Toim. Rissanen A-L. Tampere. Vanharanta, H. 1998. Välilevyn merkitys selkäkivussa. Nikamavälilevyn rakenne ja koostumus. Teoksessa Selän rakenne, toiminta ja kuntoutus. Toim. O. Airaksinen, M. Grönblad, J. Kangas, J-P. Kouri, R. Kukkonen, P. Leminen, K-A. Lindgren, T. Mänttäri, M. Paatelma, T. Pohjolainen, T. Siitonen, M. Tapanainen, P. van Wijmen & H. Vanharanta. Lahti: VK-Kustannus, 53 63. Vilkka, H. 2006. Tutki ja havainnoi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Vilkka H. 2007. Tutki ja mittaa. Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Vuoriluoto, I., Suurnäkki, T. & Hoffrèn, H. 1994. Terveydenhuolto- ja sosiaalialan työntekijä. Työtapaturmat, ammattitaudit ja sairastavuus. Työturvallisuuskeskus, kuntaryhmä, 12 24. 43

44 9 LIITTEET LIITE 1. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 1/4

LIITE 2. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 2/4 45

LIITE 3. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 3/4 46

LIITE 4. Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointilomake 4/4 47