0 Venäjän-kaupan barometri
Tietoja tutkimuksesta Tutkimuksen tekemistä ovat rahoittaneet Suomalais-Venäläinen kauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja East Office of Finnish Industries sekä Suomen Yrittäjät ry. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy. Barometritutkimus selvittää suomalaisten Venäjän kauppaa käyvien johtajien ja päättäjien näkemyksiä Venäjän kaupan ja Venäjällä olevan liiketoiminnan toteutuneesta kehityksestä edellisten kk:n aikana, näkymiä seuraavien kk:n ajalle ja investointeja Venäjälle. Samalla selvitetään vastaajien arviota Venäjän talouden kehitysnäkymistä. Tutkimus on toteutettu kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä, yhteensä kertaa vuoden 00 keväästä lähtien. Tutkimuksen perusjoukon muodostavat Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenyrityksiä edustavat henkilöt (n. 0 yritystä). Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin ennakkoinformoituina puhelinhaastatteluina. Puhelinhaastattelut tehtiin ajanjaksolla 8..-..0. Haastatteluja tehtiin 00 kpl. Yhden haastattelun kesto oli noin minuuttia. Tuloksia ei ole painotettu
Mitä toimintaa yrityksillä on? (Mitä tutkimuksessa tarkoitetaan Venäjän kaupalla?) Liiketoimintaa Venäjällä Myynti- tai markkinointiyksikkö (tytäryhtiö, edustusto) Tuotteiden ja / tai palvelujen tuotantoa Venäjällä Muuta toimintaa Venäjällä Vientiä Venäjälle Tuontia Venäjältä Kaikkien näiden yhdistelmiä
Vastaajien taustat Yrityksen toiminta Venäjällä Venäjän-viennin toimialat On vientiä Venäjälle 80 Teollisuustuotteet 8 On liiketoimintaa Venäjällä Liike-elämän palvelut Kulutustavarat * Vain vientiä (ei liiketoimintaa) 8 Rakentaminen ** On tuontia Venäjältä 0 Kuljetus / huolinta Matkailu Vain tuontia (ei liiketoimintaa) 8 Muut % 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 % 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 * Kestokulutushyödykkeet ja päivittäistuotteet ** Rakentaminen, talopaketit, rak. tarvikkeet ja -projektit
Saldoluku Toteutunutta kehitystä edellisten kk:n aikana ja näkymiä seuraavien kk:n aikana arvioidaan -portaisella asteikolla: = kasvanut / kasvaa paljon = kasvanut / kasvaa jonkin verran = pysynyt / pysyy ennallaan = supistunut / supistuu jonkin verran = supistunut / supistuu paljon Saldoluku = kasvun ja supistumisen erotus = (+) - (+). Kasvua kokeneiden tai odottavien yritysten osuudesta prosentteina vähennetään supistumista kokeneiden tai odottavien osuus. Jos saldoluku on 0, on kasvun ja supistumisen yrityksiä yhtä paljon. Positiivinen luku ilmaisee kasvavien yritysten määrällistä ylivoimaa supistuvien yritysten määrään nähden ja negatiivinen vastaavasti kasvavien yritysten alivoimaa.
Miltä nyt näyttää?
Keskeiset tulokset / Odotukset Venäjän talouden kehityksestä ovat kääntyneet selvästi positiivisiksi (saldoluku: - + +0) verrattuna syksyn 0 lievästi plusmerkkiseen lukuun. Liiketoiminta Venäjällä kuluneiden kk aikana on lähtenyt kasvuun ja positiivinen kehitys on voimistunut (- + +). Liiketoiminnan odotetaan vahvistuvan lisää seuraavien kk aikana (+ + +8). Vientiä harjoittavat yritykset arvioivat viennin Venäjälle lisääntyneen selvästi kuluneiden kk aikana (- + +8). Positiivisen kehityksen arvioidaan vahvistuvan seuraavien kk aikana (+ +8 +). Tuonti Venäjältä on kehittynyt positiivisesti (+ +0 +0). Tuonnin odotetaan jonkun verran lisääntyvän seuraavien kk aikana (+ + +).
Keskeiset tulokset / Investoinnit Venäjälle viimeisten kk aikana ovat käytännössä samalla tasolla kuin syksyllä 0 ( % %). Noin neljäsosa ( %) yrityksistä aikoo investoida seuraavan kk aikana (syksy 0: % ja kevät 0: 0 %). Investointien kohteena on useimmiten tytäryhtiö/edustusto. Yritysten passiivisuus on jonkin verran vähentynyt viime syksystä ja aiempaa vähäisempi määrä ( % %) yrityksiä pysyy passiivisina tekemättä mitään erityistä reagoidakseen talouden nykytilanteeseen. Sen sijaan yrityksistä puolet (0 %) kertoo vahvistaneensa myyntiään ja/tai % lisänneensä markkinointia. Yrityksistä alle kymmenesosa vähentää henkilökuntaansa Venäjällä ja vielä pienempi osuus (kehitys: % 8 % %) vähentää Suomessa. Hieman yli puolet ( %) yrityksistä arvioi Venäjän protektionististen toimien vaikuttaneen yrityksen toimintaan. Suomalaisiin yrityksiin vaikuttaa mm. venäläisten tuotteiden suosiminen ja paikallisen työvoiman käyttövaatimukset esimerkiksi kokoonpanotöissä.
Venäjän talous
Pientä positiivista värinää siitä, mitä Venäjällä tapahtuu. Mutta sehän on arvaamaton maa. Vastaajien kommentteja
% Venäjän BKT:n muutos (y/y) Lähde: Rosstat 0, 0 - - -
Milj. EUR % Suomen ja Venäjän kauppa Volyymit (MEU/KK) Muutos% (y/y) 00 000 00 800 00 00 00 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 0 0-0 -0-0 Tuonti Venäjältä Suomeen Vienti Suomesta Venäjälle Tammikuu 0, tuonti: 0 MEU putkikauppa Tuonti Venäjältä Suomeen Vienti Suomesta Venäjälle Lähde: Suomen Tulli
= RUB Ruplan eurokurssi Lähde: CBR / SVKK.fi 0 8 80 0 0 Rupla on vahvistunut euroon nähden: kk: + % kk: + % kk: +8 % kk: + % Lokak. 0: RUB/EUR: Maalisk. 0: RUB/EUR:
: kasvaa paljon : kasvaa jonkin verran : pysyy ennallaan : supistuu jonkin verran : supistuu paljon eos SALDOLUKU Venäjän talouden kehitys seuraavien kk:n aikana 0 (n=00) 0 (n=00) 0 (n=0) 0 (n=00) 0 (n=00) 0 0 8 0 0 8 - - -8 0 (n=0) 0 - - Optimismi on vallannut alaa talouden kasvuodotuksissa - Kaksi kolmesta vastaajasta uskoo Venäjän talouden kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana - Harvempi kuin yksi kymmenestä odottaa talouden enää supistuvan - Pienet yritykset kaikkein optimistisimpia 0 (n=0) 0 (n=00) 0 (n=00) 0 (n=00) 0 (n=00) 0 (n=00) 00 (n=00) 00 (n=0) 00 (n=0) 00 (n=0) 0 0 8 0 0 0 8 8 0 8-0 0 0 0 0 0 8 0 8 0 8-0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
Venäjän talouden kehitys seuraavien kk:n aikana, saldoluku % 00 80 0 0 0 0-0 -0-0 -80-00 00 00 00 00 00 00 00 00 008 008 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 Venäjän talouden kehitys seuraavien kk aikana 0 0 0 0 0 0 0 0
Liiketoiminta Venäjällä
Meidän liiketoiminta on kärsinyt kovasti Venäjän tilanteesta kahden viimeisen vuoden aikana. Nyt näemme, että eiköhän tämä tästä. Vastaajien kommentteja
: kasvanut paljon : kasvanut jonkin verran : pysynyt ennallaan : supistunut jonkin verran : supistunut paljon eos SALDOLUKU Liiketoiminta Venäjällä nyt verrattuna kk sitten 0 (n=8) 0 (n=0) 0 (n=) 0 (n=8) 0 (n=0) 8 8 0 - - - 0 (n=) - Liiketoiminnan kasvu on käynnistynyt yli puolella vastaajista 0 (n=) 0 (n=0) 0 (n=) 0 - Supistumisesta kertoo enää noin joka kymmenes 0 (n=) 0 (n=) 0 8 8 Parhaiten ovat menestyneet ne, jotka myös vievät Venäjälle 0 (n=) 00 (n=) 0 8 8 0 00 (n=8) 00 (n=) - 00 (n=8) 0-0 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
: kasvaa paljon : kasvaa jonkin verran : pysyy ennallaan : supistuu jonkin verran : supistuu paljon eos SALDOLUKU 0 (n=8) 8 0 (n=0) Liiketoiminta Venäjällä seuraavan kk aikana 0 (n=) 0 (n=8) 0 (n=0) 0 8 0 - -8 0 (n=) 8-0 - Jo lähes kaksi kolmesta vastaajasta uskoo liiketoimintansa kasvavan vähintään jonkin verran seuraavan puolen vuoden aikana - Enää harvempi kuin yksi kymmenestä odottaa liiketoimintansa supistuvan - Kasvuodotukset toistuvat läpi haastatellun joukon 0 (n=) 0 (n=0) 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 00 (n=) 00 (n=8) 00 (n=) 00 (n=8) 8 8 8 0 8 80 0 0 8 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
Liiketoiminta, saldoluvut % 00 80 0 0 0 0-0 -0-0 -80-00 00 00 00 00 00 00 00 00 008 008 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 Toteutunut: Liiketoiminta nyt verrattuna kk sitten Arvio: Liiketoiminta kk eteenpäin
Liiketoiminta 0 0 0 0 0 0 Liiketoiminta Venäjällä nyt verrattuna kk sitten Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunnittelu % - - - - -8 - - -0-0 - - - - - - 0 8 8-00 -80-0 -0-0 0 0 0 0 80 00 8 0 0 0 0 0 0 Liiketoiminta Venäjällä seuraavan kk aikana Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunnittelu % - - -8-0 - - - - - 0 8-00 -80-0 -0-0 0 0 0 0 80 00 8 *Pieni vastaajamäärä, n<0
Vienti Venäjälle
: kasvanut paljon : kasvanut jonkin verran : pysynyt ennallaan : supistunut jonkin verran : supistunut paljon eos SALDOLUKU 0 (n=0) 8 0 (n=8) 8 Vienti Venäjälle nyt verrattuna kk sitten 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 0 0 0 0-0- - 0 (n=) - Viennin määrä on kasvanut jo yli kolmasosalla haastatelluista 0 (n=) 0 (n=88) 0 - Alle kymmenesosan vientimäärä on enää supistunut 0 (n=8) 0 (n=0) 8 8 8 Selvästi enemmän vientiään ovat kasvattaneet ne yritykset, joilla on myös muuta liiketoimintaa Venäjän maaperällä kuin ne, jotka puhtaasti vievät 0 (n=80) 0 (n=) 00 (n=) 00 (n=) 00 (n=8) 00 (n=8) 0 8 8 - - 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
: kasvaa paljon : kasvaa jonkin verran : pysyy ennallaan : supistuu jonkin verran : supistuu paljon eos SALDOLUKU 0 (n=0) 0 0 (n=8) 0 8 8 Vienti Venäjälle seuraavan kk aikana 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 0 0 0-0 - 0 (n=) -0 Optimismi lisääntyy myös viennin suhteen. Yli puolet vastaajista odottaa viennin kasvavan tulevan puolen vuoden aikana Kun syksyn barometrissa suuret yritykset olivat luottavaisimpia, nyt optimismi kattaa kaikki haastatellut ryhmät 0 (n=) 0 (n=88) 0 (n=8) 0 (n=0) 0 (n=80) 0 (n=) 00 (n=) 00 (n=) 00 (n=8) 0 8 8 8 8 8 8 8 00 (n=8) 8 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
Vienti, Saldoluvut % 00 80 0 0 0 0-0 -0-0 -80-00 00 00 00 00 00 00 00 00 008 008 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 8 0 0 Toteutunut: Vienti nyt verrattuna kk sitten Arvio: Vienti kk eteenpäin
Vienti Venäjälle 0 0 0 0 0 0 Vienti Venäjälle nyt verrattuna kk sitten Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunnittelu % - - - - - - -0 - - -0 - -8 - - -8 - - -00-80 -0-0 -0 0 0 0 0 80 00 0 8 0 0 0 0 0 0 Vienti Venäjälle seuraavan kk aikana Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunnittelu % - - -0 - - - - - - 8 8 0-00 -80-0 -0-0 0 0 0 0 80 00 8 0 0 0 *Pieni vastaajamäärä, n<0
Tuonti Venäjältä
: kasvanut paljon : kasvanut jonkin verran : pysynyt ennallaan : supistunut jonkin verran : supistunut paljon eos SALDOLUKU 0 (n=8) 0 0 Tuonti Venäjältä nyt verrattuna kk sitten 0 (n=) 0 (n=0) 0 (n=8) 8 0 0 (n=) 8 0 - Myös tuonnin kasvusta raportoivat yhä useammat. 0 (n=8) 0 (n=) 0 8-8 - Joka kolmannen yrityksen tuonti Venäjältä on kasvanut, kun hieman yli joka kymmenes raportoi supistumisesta - Kuten vienti, myös tuonti on kasvanut muita useammin yrityksillä, joilla on omaa liiketoimintaa Venäjällä 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=0) 00 (n=) 00 (n=) 00 (n=) 8 8 8 8 8 0 8-0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
: kasvaa paljon : kasvaa jonkin verran : pysyy ennallaan : supistuu jonkin verran : supistuu paljon eos SALDOLUKU 0 (n=8) 0 Tuonti Venäjältä seuraavan kk aikana 0 (n=) 0 (n=0) 0 (n=8) 8 8 0 0 (n=) 0 - Nousseet kasvuodotukset toistuvat myös tuonnin kohdalla 0 (n=8) 0 (n=) 8 - - Tuonnin kasvua odottavat erityisesti palveluyritykset, teollisuusyrityksistä selvästi suuremman osan ennakoidessa määrien pysymistä ennallaan tai jopa supistuvan 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=) 0 (n=0) 00 (n=) 8 8 00 (n=) 00 (n=) 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00 %
Tuonti, Saldoluvut % 00 80 0 0 0 0 0-0 -0-0 -80-00 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Toteutunut: Tuonti nyt verrattuna kk sitten Arvio: Tuonti kk eteenpäin
Tuonti Venäjältä 0 0 0 0 0 0 Tuonti Venäjältä nyt verrattuna kk sitten Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunn. % -8-0 - -0-0 - - - -0-0 0 0 0 0 0-00 -80-0 -0-0 0 0 0 0 80 00 0 0 0 0 0 0 0 Tuonti Venäjältä seuraavan kk aikana Kaikki Teollisuus Kauppa* Palvelut/kuljetus/suunn. % -0 - - 0 0 0 0 0 0 0-00 -80-0 -0-0 0 0 0 0 80 00 *Pieni vastaajamäärä, n<0
Investoinnit Venäjällä
Vähän olemme olleet varovaisia. Ei olla haluttu liikehtiä mihinkään. Vastaajien kommentteja
Yritys on investoinut Venäjälle viimeisten kuukauden aikana - Piristyneet odotukset eivät ole näkyneet investointien määrässä viimeisen vuoden aikana Tytäryhtiöön/edustust oon Tuotantolaitokseen Myymälään Yhteisyritykseen Johonkin muuhun ON INVESTOINUT EI OLE INVESTOINUT % 0 0 8 0 0 0 0 8 8 8 8 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00
Yritys aikoo investoida Venäjälle seuraavan kuukauden aikana - Investointeja suunnittelevien yritysten osuus on aavistuksen laskenut syksyn barometriin verrattuna huolimatta positiivisemmista odotuksista Tytäryhtiöön/edustust oon Tuotantolaitokseen Myymälään Yhteisyritykseen Johonkin muuhun AIKOO INVESTOIDA EI AIO INVESTOIDA* % 0 0 0 0 0 0 8 8 0 8 8 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00
Suurimmat ongelmat
Suurimmat ongelmat liiketoiminnassa Venäjällä Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Ruplan kurssi Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Rahoitus/rahan puute Lainsäädäntö, muuttuva/sekava/puutteellinen lainsäädäntö Asiakkaiden löytäminen Tullaus/tulliongelmat/tulli-lainsäädäntö Kilpailu/kiristyvä kilpailu Epäluotettavuus/turvattomuus/epävarmuus Byrokratia Tuonninkorvauspolitiikka/protektionismi/kotimaisuuden suosiminen Viranomaiset/viranomaistoiminta Hintataso Henkilökunnan löytäminen Maksujärjestelyt/-liikenne/rahaliikenne Korruptio Yrityskulttuuri Rajatoiminta/ylitykset Sertifiointi Kulttuurierot Verotus/verolainsäädäntö Yhteistyökumppaneiden löytäminen Kieli/kielimuuri Infrastruktuuri Yleinen ilmapiiri/maa- ja laatumielikuvat Muu Ei ongelmia Ei osaa sanoa 8 8 0 8 0 0 0 0 0 0 8 Suurin Toiseksi Kolmanneksi suurin ongelma Yhteensä %
Suurimmat ongelmat liiketoiminnassa Venäjällä (Top-) % 00 0 80 0 Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Ruplan kurssi Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Rahoitus/rahan puute Lainsäädäntö, muuttuva/sekava/puutteellinen lainsäädäntö Asiakkaiden löytäminen - Suurimpina ongelmina liiketoiminnassa nähdään edelleen yleinen taloudellinen tilanne ja kysyntä, ruplan epävakaus ja politiikka - Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä, mutta myös rahoitus ja rahan puute haittaavat kaupan alaa muita useammin - Teollisuusyritysten kohdalla kiristyvä kilpailu nousee esiin muita useammin - Ruplan kurssin ajankohtaisuus on jatkanut laskuaan kurssin säilyttyä suhteellisen vakaana viimeisen vuoden aikana 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 East Office EK Keskuskauppakamari Suomen Yrittäjät SVKK
Suurimmat ongelmat viennissä Venäjälle Ruplan kurssi Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Rahoitus/rahan puute Tullaus/tulliongelmat/tulli-lainsäädäntö Lainsäädäntö, muuttuva/sekava/puutteellinen lainsäädäntö Asiakkaiden löytäminen Kilpailu/kiristyvä kilpailu Hintataso Epäluotettavuus/turvattomuus/epävarmuus Byrokratia Maksujärjestelyt/-liikenne/rahaliikenne Tuonninkorvauspolitiikka/protektionismi/kotimaisuuden suosiminen Yhteistyökumppaneiden löytäminen Viranomaiset/viranomaistoiminta Sertifiointi Korruptio Henkilökunnan löytäminen Kulttuurierot Kieli/kielimuuri Yleinen ilmapiiri/maa- ja laatumielikuvat Kuljetukset/logistiikka Muu Ei ongelmia Ei osaa sanoa 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 8 8 8 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Suurin Toiseksi Kolmanneksi suurin ongelma YHTEENSÄ %
Suurimmat ongelmat viennissä Venäjällä (Top-) % 00 0 80 0 Ruplan kurssi Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Rahoitus/rahan puute Tullaus/tulliongelmat/tulli-lainsäädäntö Lainsäädäntö, muuttuva/sekava/puutteellinen lainsäädäntö - Viennissä merkittävimpänä ongelmana nähdään edelleen ruplan kurssi, mutta kurssin tasainen vahvistuminen on vähentänyt sen ongelmaksi kokevien määrää - Rahoituksen puute on ongelma aiempaa harvemmalle ja talouden sekä politiikan epävakaisuutta pidetään jo rahoitusta useammin merkittävinä ongelmina - Teollisuusyritysten kohdalla rahoituksen puute ja toisaalta kiristyvä kilpailu nähdään muita useammin ongelmina 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 East Office EK Keskuskauppakamari Suomen Yrittäjät SVKK
Suurimmat ongelmat tuonnissa Ruplan kurssi Tullaus/tulliongelmat/tulli-lainsäädäntö Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Viranomaiset/viranomaistoiminta Byrokratia Lainsäädäntö, muuttuva/sekava/puutteellinen lainsäädäntö Rahoitus/rahan puute Yleinen ilmapiiri/maa- ja laatumielikuvat Asiakkaiden löytäminen Hintataso Epäluotettavuus/turvattomuus/epävarmuus Henkilökunnan löytäminen Kuljetukset/logistiikka Maksujärjestelyt/-liikenne/rahaliikenne Kieli/kielimuuri Kilpailu/kiristyvä kilpailu Rajatoiminta/ylitykset Sertifiointi Verotus/verolainsäädäntö Yrityskulttuuri Korruptio Muu Ei ongelmia Ei osaa sanoa 8 8 0 Suurin Toiseksi Kolmanneksi suurin ongelma YHTEENSÄ 0 0 0 0 0 0 %
Suurimmat ongelmat tuonnissa Venäjältä (Top-) % 00 0 80 0 Ruplan kurssi Poliittinen tilanne/riski /sanktiot Tullaus/tulliongelmat/tulli-lainsäädäntö Talouden epävakaisuus ja vähäinen kysyntä Viranomaiset/viranomaistoiminta Byrokratia - Ruplan tasaisesti vahvistunut valuuttakurssi on noussut useimmin suomalaisyrityksille ongelmia aiheuttavaksi tekijäksi Venäjältä tuotaessa - Palveluiden, kuljetuksen ja suunnittelun yritykset pitävät ruplan kurssia vielä muita useammin ongelmana - Toisaalta kolmannes tuontia harjoittavista yrityksistä ei koe tarpeelliseksi nimetä yhtään merkittävää ongelmaa 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 East Office EK Keskuskauppakamari Suomen Yrittäjät SVKK
Reagointi Venäjän taloustilanteeseen ja protektionismi
Määräys, että kotimaan tuotantoa pitää käyttää, on estänyt asiakkaidemme kaupankäynnin. Vastaajien kommentteja
Miten yritys on nykytilassa reagoinut Venäjän markkinoilla toimimiseen - Myynnin ja markkinoinnin vahvistamisesta raportoidaan nyt selvästi aiempaa enemmän - Samalla Venäjältä kokonaan vetäytyvien määrä on laskenut entisestään 0 Vahvistetaan myyntiä 0 0 0 0 Lisätään markkinointia 0 0 Avataan uusi toimipiste tai -pisteitä 0 Vähennetään henkilökuntaa Venäjällä Supistetaan markkinointia 0 Vähennetään henkilökuntaa Suomessa 8 Supistetaan myyntiä 8 Lisätään henkilökuntaa Suljetaan toimipiste tai -pisteitä Venäjällä Etsitään uusia/vaihtoehtoisia Säästetään kustannuksista Vetäydytään Venäjältä Muu Ei tehdä mitään erityistä 0 0 0 0 0 0 0 0 0 80 0 00%
Tuonninkorvauspolitiikka ja protektionismi Onko Venäjän tuonninkorvauspolitiikka vaikuttanut yrityksenne toimintaan? ( 0) Onko Venäjän protektionistiset toimet vaikuttaneet yrityksenne toimintaan ( 0) 0 - Yritysten vastaukset jakautuvat melko tasaisesti kahtia sen mukaan, onko protektionistisilla toimilla ollut vaikutusta - Yritykset, joilla on omaa toimintaa Venäjällä ilmoittavat muita useammin toimilla olevan vaikutusta (0 %) Kyllä Ei Ei osaa sanoa 0 - Niistä yrityksistä, joilla on vain vientiä Venäjälle protektionismi on vaikuttanut vain %:n toimintaan Kyllä Ei Ei osaa sanoa
Lisätietoja tutkimuksesta: Jaana Rekolainen, toimitusjohtaja Suomalais-Venäläinen kauppakamari 00 jaana.rekolainen@svkk.fi Juha Lemmetyinen Taloustutkimus Oy 00 8 juha.lemmetyinen@taloustutkimus.fi