Vanhempainyhdistyksen esittämät kysymykset ja vastaukset Kaupunginhallitus totesi Kannelmäen koulujen yhdistämispäätöstä hyväksyessään 11.1.2016, että jos valtuusto hyväksyy koulujen yhdistämisen, kaupunginhallitus täytäntöönpanon yhteydessä kehottaa opetus-, varhaiskasvatus- ja kaupunkisuunnitteluvirastoja sekä Tilakeskusta huolehtimaan ratkaisuista alueen lasten palveluiden akuutteihin tilantarpeisiin (päivähoito, esikoulu, ip-kerhot, koululaiset) mahdollisimman pian sekä valmistelemaan varhaiskasvatuksen uusia, pysyvämpiä tilahankkeita alueelle. Toimenpiteet esitellään kaupunginhallitukselle maaliskuun loppuun mennessä. VASTATUT Kysymys 1 Onko alueen vanhemmilla mahdollisuus esittää mielipiteensä ja vaikuttaa tehtäviin tilasuunnitelmiin ennen kuin toimenpiteet esitellään kaupunginhallitukselle maaliskuussa? Jos tämä on mahdollista, niin koska ja miten? Tilaisuudessa 8.3. on tarkoitus näin tehdä. Maaliskuuhun mennessä ei esitetä lopullisia ratkaisuja tulevaisuuden tilajärjestelyistä vain välittömät kauden 2016-2017 ratkaisut Kysymys 3 Runonlaulajantien koulun sisäilmatilanne: vanhemmat ovat saaneet edellisen Wilma-tiedotteen asiasta 8.1.2016. a. Miten koulurakennuksessa joululomalla tehty siivous ja syksyn korjaukset ovat vaikuttaneet henkilökunnan ja oppilaiden oireilun määrään, onko tätä selvitetty? Tilanne on parantunut. b. Koululla on tammikuussa otettu ilmanäytteitä sisäilman laadun tutkimiseksi, ovatko tutkimuksen tulokset jo valmistuneet? Kyllä ovat. Tilakeskus valmistelee uutta käyttäjätiedotetta koululle. c. Onko Runonlaulajantien koululla tällä hetkellä tiloja, jotka ovat pois koulukäytöstä sisäilmaongelmien vuoksi? Koulussa on 435 oppilasta ja kaikki opetustilat tarvitaan opetuskäyttöön. Ei ole d. Onko Runonlaulajantien koulun opetusta ja muuta toimintaa on siirretty Kanneltien koululle sisäilmaongelmien vuoksi? Jos on, niin kuinka paljon? e. Onko havaittu, että erityisesti Pelimannin ala-asteen koulun sisäilmaongelmille altistunut henkilökunta ja oppilaat oireilevat myös Runonlaulajantien koulussa? Yksityistä tietoa. Työterveyslääkäriltä voi valaista asiaa potilassalaisuuden puitteissa.
Kysymys 4 Paljonko tilakeskus käytti rahaa Runonlaulajantien koulurakennuksen korjauksiin ym. toimenpiteisiin vuonna 2015 ja paljonko se aikoo varata rahaa tuleviin korjauksiin vuodelle 2016? Montako vuotta tilakeskus arvioi rakennuksen saavan lisää käyttöikää v. 2015-2016 korjausten myötä? 2015 hankkeen rahoja käytettiin 450 000 ja tälle vuodelle on varattu 600 000 Käyttöiän lisäys arviolta 11.5 vuotta. Kysymys 5 Varhaiskasvatus: Koska vanhemmat saavat tiedon siitä, missä tiloissa Pk Kannelmäen ja Pk Vanhaisten esiopetusryhmät aloittavat esikoulunsa torstaina 11.8.2016? Tämän hetkinen suunnitelma on, että esiopetukselle remontoidaan tilat osoitteessa Soittajankuja 3 Esiopetuspäätökset lähetetään huoltajille viikolla 14. Tässä yhteydessä tiedotetaan, missä esiopetusta järjestetään. Kysymys 6 Varhaiskasvatus: Kuinka pitkään Päiväkoti Tiuku tulee toimimaan Pelimannin koulusta siirrettyjen eskareiden ja päiväkotilasten väistötilana? Tällä hetkellä arvioidaan, että Vetelintie 4:n tiloja käytetään vielä noin 5 vuoden ajan. Tilakeskus kunnostaa tilat niin, että tiloja voidaan käyttää väistötiloina kunnes alueelle saadaan uusia tilaratkaisuja. Kysymys 8 Koulumatkat ovat osalla lapsista aikaisempaa pidempiä, kun Pelimannin koulurakennus suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi. Onko koulumatkojen turvallisuuteen kiinnitetty erityistä huomiota, millaisia toimenpiteitä on mahdollisesti tehty? Koulumatkojen turvallisuus ja lasten kokemukset on tarkoitus kartoittaa, ennen kuin vaihtoehtoja esitetään (PehmoGIS) Kysymys 10 Toteutuuko näkemyksenne mukaan Kannelmäen koulujen ja päivähoidon tilajärjestelyissä lasten tasavertainen oikeus laadukkaaseen perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen riippumatta siitä, missä Helsingin kaupunginosassa asuu? Perustelut? Laadukkaan varhaiskasvatuksen erityisenä lähtökohtana on osaava henkilöstö ja varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilömitoitus. Palveluverkon kehittämistä Kannelmäessä ja muuallakin kaupungissa tarvitaan, että voimme jatkossa turvata laadukkaat, terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt.
Kysymys 11 Ovatko opetusvirasto ja koulut kutsumassa 8.3. asukastilaisuuteen myös opettajia kertomaan, millaista on opetustyön arki ahtaissa koulutiloissa (opetustiloina mm. rehtorin huone, koulusihteerin huone, kirjastohuone - jonne muut luokat eivät pääse vierailemaan)? Onko varhaiskasvatusvirasto kutsumassa asukastilaisuuteen päiväkotien johtajia ja henkilökuntaa kertomaan miten varhaiskasvatustyö onnistuu, kun ei ole tietoa 55 lapsen tiloista ensi syksyksi, kun lapset ruokailevat pahvilautasilta, kun tehdään työtä paviljongissa ja väistötiloissa? Tilaisuudessa on koulun johdon puheenvuoro, jossa kerrotaan opetusjärjestelyistä, ko lukuvuonna 2016-17. Opetusviraston tilantarve helpottuu ensi vuonna kun Kannelmäen peruskoulusta (Kanneltieltä) eskarit siirtyvät muualle ja tilat vapautuvat koulun käyttöön. Kysymys 12 Miten Kannelmäen koulutilojen on suunniteltu riittävän Kuninkaantammen alueelta tuleville oppilaille, ennen kuin alueen oma koulu valmistuu (arviolta) vuonna 2023? Tutkittavissa vaihtoehdoissa on otettava tähän kantaa. Koulutilojen osalta väestöennustetta ja toteumaa seurataan vuosittain. Tämän hetken ennusteen perusteella ensi syksynä koulun käytössä olevat tilat, jolloin Kanneltien kiinteistö tulee kokonaan koulun käyttöön. Kysymys 13 Miltä näyttävät alustavat hakijamäärät sekä lähikouluprosentti Kannelmäen peruskoulun 1. ja 7. luokille lukuvuodelle 2016-2017? Oppilaaksiottopäätökset ovat vielä kesken, joten ensi syksyn lähikouluprosenttia ei ole tiedossa. Painotetun opetuksen päätökset valmistuvat maaliskuun alkupuolella. Kannelmäen alueella tällä on vaikutuksensa. Alueella toimii myös suomalais-venäläinen koulu, joka laskee 1. luokkalaisten lähikouluprosenttia. Kysymys 14 Jos päiväkoti Hakuninmaan esiopetus- ja päivähoitoryhmät jatkavat Kaarelanraitin koulun tiloissa myös lukuvuonna 2016-2017, miten koulun tiloihin tulee mahtumaan kaksi aloittavaa ekaluokkaa syksyllä 2016? Nykyisiä eskarilaisia on Kaarelanraitilla kaksi luokallista. Nykyiset Kaarelan raitin tilat säilyvät koululla, joten tilat riittävät nykyiseen määrään oppilaita. Kysymys 16 Onko saatavissa kootusti tietoa päiväkotikiinteistöjen kuntotutkimuksista ja peruskorjauksista? Koulurakennuksista löytyy tietoa opetusviraston palveluverkkosivuilta.
Päivitetty vastaus 20.4. Päiväkotien kuntotiedot löytyvät kunkin päiväkodin omalta sivulta. Linkkilista päiväkodeista löytyy palveluverkkosivulta: http://www.hel.fi/www/opev/palveluverkko-fi/peruskoulut/kannelmaki/ Kysymys 17 Onko varhaiskasvatus- ja opetusvirastoissa mietitty lastenhoidon järjestämistä asukastilaisuuksiin, esimerkiksi tulevaan 8.3. asukastilaisuuteen Kannelmäessä? Yksinhuoltajilla, vuorotyötä tekevillä sekä monilapsisilla perheillä voi olla vaikeaa tai mahdotonta järjestää lapsille hoitoa tilaisuuden ajaksi. Vakalla ei ole mahdollisuutta resursoida henkilökuntaa lasten hoidon järjestämiseksi. Käsittääksemme tilaisuushan on luonteeltaan avoin asukastilaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita ja siksi resursointi voisi olla hankalaa. VASTAUS ANNETAAN TILAISUUDESSA Kysymys 2 Pysyvät ja väliaikaiset koulutilat Kannelmäen koulujen yhdistyttyä: miten opetusvirasto ja tilakeskus aikovat turvata tilojen riittävyyden kolmessa nykyisessä toimipaikassa? Etenkin ruokalat, keittiöt, liikuntasalit, välituntipihat, käsityö/kielten luokat, opettajien tilat, iltapäivätoiminnan tilat? (20.4.) Uusien liikuntatilojen mahdollisuutta selvitetään. Kymmenen vuoden kuluttua koulutiloja on tulossa myös lisää alueelle: - Kannelmäen peruskoulun Kanneltien toimipiste jatkaisi nykyiseen tapaan. - Runonlaulajantien koulun perusparannusta ja laajennusta tutkitaan. - Kaarelanraitin koulurakennus joko korjataan tai korvataan uudisrakennuksella Kysymys 7 Opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen kirjoitti sähköpostiviestissään 10.1.2016 vanhemmille ja kaupunginhallitukselle: Uuden opetussuunnitelman myötä oppimisympäristöt laajenevat ja monipuolistuvat myös fyysisten koulu- ja luokkatilojen ulkopuolelle. Tavoitteena on lähteä oppimaan perinteisten luokkahuoneiden ulkopuolelle ja koulutilojen tulisi olla muunneltavia. Tämä tulee vaikuttamaan fyysisten koulutilojen mitoitukseen ja nykyiset mitoitusperusteet muuttuvat. a. Mitkä ovat nykyiset yleiset mitoitusperusteet kouluissa, ja erityisesti Kannelmäen koulurakennuksissa? b. Miten mitoitusperusteet tulevat muuttumaan, mikä on vaikutus erityisesti Kannelmäen koulutilaratkaisuihin? Kohtiin a ja b on vastattu alempana kysymyksen 2 kohdalla. c. Miten uuden opetussuunnitelman tavoitteita toteutetaan Kannelmäen koulutiloissa lähivuosina? Koulut ovat 1950-60 luvuilla rakennettuja, eivätkä niiden käytävät ja aulatilat sellaisenaan sovellu opetustiloiksi.
c (20.4.) Rakennukset: Käytäviä ja aulatiloja käytetään mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna käynnistynyt oppimisympäristöhanke Tilassa Oy:n kanssa on keskittynyt juuri aula- ja käytävätiloihin. Runossa aulaan tulee erilaisia oppimisen ja eriyttämisen saarekkeita. Käytäville voidaan siirtää joustavasti kalusteita luokista ja taas oppitunnin jälkeen palauttaa ne luokkiin. Kanteleessa perusparannuksen yhteydessä luokkien ja käytävän väliin tehtiin lasiaukkoja näin eriyttäminen ja työskentelyn valvominen on helpompaa. Oppimisympäristön näkökulmasta: koulussa toteutetaan uuden opetussuunnitelman mukaista ajatusta oppimisympäristöistä muuallakin kuin koulurakennuksessa. Sähköiset välineet ja alustat ovat tässä tärkeänä osana. Kysymys 9 Mitä tapahtuu Pelimannin ala-asteen koulurakennukselle, koska rakennus mahdollisesti puretaan? Mitä tontilla tullaan tekemään? (20.4.) Pelimannin koulurakennus on vaikea hyödyntää muussa kuin koulukäytössä. Tästä syystä, mikäli koulu päätetään purkaa, tutkitaan tontilla muuta käyttötarkoitusta, todennäköisesti asumista. Haasteen tontin käytön suunnitteluun luo vilkkaasti liikennöity väylä, Kehä I, jonka läheisyyteen tontti sijoittuu. Tämä ja muut reunaehdot tullaan ottamaan huomioon tontin suunnittelussa. Kyseisen tontin kaavoitusta ei ole aikataulutettu, joten aikataulusta on vaikea vielä sanoa. Kysymys 15 Millaisia ovat Runonlaulajantien koulun kuntotutkimuksen tulokset (havaitut vauriot) sekä oppilaiden ja opettajien oireilu verrattuna Pelimannin koulun kuntotutkimusten tuloksiin (havaitut vauriot) ja koettuun oireiluun? (20.4.) Asiaa käydään läpi Runonlaulajantien oppilaiden huoltajille erikseen järjestettävässä sisäilmainfossa 26.4. LISÄKYSYMYKSET 1) Tarvittavaa tietoa asian pohtimiseksi olisi esimerkiksi, miten (parhaan, realistisen arvion mukaan) lapsimäärät kehittyvät alueella ja miten sen nähdään vaikuttavan tilojen tarpeeseen? (20.4.) Lisätietoa alueen lapsimäärien muutoksista löytyy 8.3. esityksistä. Pekka Vuori tietokeskuksesta kertoi asiasta. 2) Millaiset lapsimäärät ovat kestäviä nykyisissä koulu- ja päiväkotirakennuksissa, miten tilamitoitus perustellaan ja on vertailtavissa muihin koulu- ja pk-tiloihin Helsingissä? (20.4.) Päiväkodit
Helsingissä päiväkotitilojen suunnittelua ohjaa valtakunnallinen Rakennustieto Oy:n päiväkotitilojen suunnitteluohje ja kaupungin omat ohjeet, esimerkiksi konseptikäsikirja. Ympäristökeskus valvoo, että päiväkotitilojen wc-tilojen määrä ja ilmanvaihto on asianmukainen. Kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2013 hyväksyessään talousarvion, että varhaiskasvatuksen tilavaatimusta tarkastetaan 9 neliöstä 8 neliöön uusissa tiloissa ja olemassa olevissa tiloissa, joissa se on toiminnallisesti mahdollista. Helsingin kaupungin strategiaohjelmassa tavoitteena on tilatehokkuuden lisääminen. Elokuusta 2014 lukien kaikkialla Helsingissä kunnallisten päiväkotitilojen tilaresurssit/tilapaikat (eli kuinka monta lasta tiloissa voi yhtäaikaisesti olla hoidossa) on määritelty samalla tavoin. Määrittely perustuu huoneistoalaan. Millaiset lapsimäärät ovat kestäviä nykyisissä koulu- ja päiväkotirakennuksissa, miten tilamitoitus perustellaan ja on vertailtavissa muihin koulu- ja pk-tiloihin Helsingissä: Koulut: Opetusvirastossa koulumitoituksen perustana sovelletaan opetushallituksen tilantarpeen tunnusluvut ohjeita 1990-luvulta. Laskelmissa pohjana on rakennuksen hyötyala. Sama mitoitusmenetelmä ja -periaate koskevat kaikkia Helsingin peruskouluja. Ympäristökeskus valvoo, että koulutilat (mm. ilmanvaihto) on kouluissa asianmukainen. 3) Nykyisten rakennusten kunto ja arvioitu käyttöikä. Mihin on mahdollista rakentaa uusia tiloja? Niitä tullaan tarvitsemaan, esim. ainakin yksi päiväkoti lähivuosina, lisää koulutilaa tarvitaan mielestämme myös. (20.4.) Palveluverkko valmistelun perusteella on valmistunut ehdotus alueen koulu- ja päiväkotitiloista noin kymmenen vuoden kuluttua: - Kannelmäen peruskoulun Kanneltien toimipiste jatkaisi nykyiseen tapaan. - Runonlaulajantien koulun perusparannusta ja laajennusta tutkitaan. - Kaarelanraitin koulurakennus joko korjataan tai korvataan uudisrakennuksella, johon tulisi myös päiväkoti. Päiväkoti Hakuninmaa ja Vuorilinna siirtyisivät tähän rakennukseen. - Päiväkoti Pelimanni ja sen Vetelintien väistötilat korvataan lähivuosina uudella päiväkodilla. - Päiväkoti Vanhaiseen tutkitaan perusparannusta ja laajennusta. - Päiväkoti Kannelmäkeen esitetään perusparannusta. 4) Miten Helsinki kehittyy tulevina vuosina, kaavoitus, asukasmäärät jne ja Kannelmäen alue osana sitä? Helsingin väkimäärä kasvaa tulevaisuudessa ja samalla myös Kannelmäen alueen asukasmäärä kasvaa, kun alueelle rakennetaan uusia taloja.
Yleiskaavasta saa lisätietoa verkosta yleiskaavasivuilta: http://www.yleiskaava.fi/yleiskaava/ Katso myös Pekka Vuoren 8.3. esittelemät diat alueen väkimäärän kehityksestä. 5) Etäisyydet alueen eri osista nykyisiin ja suunniteltuihin koulu-/ pk-tiloihin? Erityisesti se, että vaikka asukastiheys on suurinta alueen länsiosissa, niin siellä etäisyydet on lyhyet. Sen sijaan alueen itä- ja koillisreunoilta etäisyydet on pitkä ja kulkuyhteydet ns. ydin-kannelmäkeen huonot. Tällä perusteella Hakuninmaa-Maununneva alueella tulee olla riittävästi pk- ja koulutilaa. Tähän suuntaan on hyvin mahdollista liikkua myös alueen keskemmiltä osilta, esim nykyisen vanhan ostarin läheisyydestä. Näin ollen yksi looginen paikka lisätilalle olisi Kaarelanraitin tontilla. (20.4.) Asia on huomioitu ehdotuksessa: Kaarelanraitin koulurakennus joko korjataan tai korvataan uudisrakennuksella, johon tulisi myös päiväkoti. Päiväkoti Hakuninmaa ja Vuorilinna siirtyisivät tähän rakennukseen.