Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 1 Lions Club Kauhajoki/Katrillin vuosi 2014 Pirjo Pieski LC Katrillin Kauhajoki -tuote Ajatus omasta tuotteesta ja aktiviteetista, joka korvaisi varainhankinnassa ns. kevätaktiviteetin, hautui vuosia. Syntyi ajatus uudesta Kauhajoki-tuotteesta, tarjottimesta, ja lopulta tarjotinparista. Onnekkaiden sattumusten kautta löytyi innokas ja taitava artenomi /designer, Kauhajoelta kotoisin oleva Katri Lehtinen, joka teki taiteellisen suunnittelutyön. Ensin syntyi tarjotinpari, vanhempaa ja uudempaa Kauhajoen rakennusperintöä, sitten olivat vuorossa samalla grafiikalla postikortit, Kauhajoki mukit, saatiinpa LC Katrillin oma Kauhajokipostimerkkikin, joka hetkessä jo ilmestymispäivänään myytiin loppuun. Vuoden 2014 alussa pisnesideaa kehittävästä työryhmästä tuli virallisesti klubin Pisnestoimikunta. Kun alkurahoitus saatiin järjestetyksi, ryhdyttiin kartoittamaan kauhajokelaisia yrityksiä, laadittiin myyntikirjeet yrityksille ja jälleenmyyjille ja koulutettiin omat naisleijonat hoitamaan leiviskäänsä myyntityössä. Tuotteelle oli markkinarako, sillä esim. liikelahjaksi sopivaa Kauhajoki- tuotetta ei ollut. Yritys saa halutessaan tarjottimet varustettuna omilla yrityslogoillaan. Kauhajoella on tarjottimille vajaa 20 jälleenmyyjää ja LC Katrillin jäsenet ottavat tilauksia yrityksiltä ja myyvät myös yksittäin. Osalla jälleenmyyjistä on myytävänä myös kortteja ja mukeja. Klubi on myyntituotteiden myötä rekisteröitynyt myös ALV velvollisiksi. Huhtikuussa 2014 järjestettiin lehdistötilaisuus.(kuva 1a, Kauhajoki-tuotteet, 1b LC Katrilli Ruokamessuilla). Kuva 1a Kuva 1b LC Kauhajoki/Katrilli Ruokamessuilla Tuotto menee lyhentämättömänä kauhajokisten lasten, nuorten ja ikäihmisten hyväksi. Tulos v. 2014 on ollut erinomainen ja ensimmäiset avustukset jaettiin10.12 2014. Jaettava summa oli yhteensä 6000, josta 2000 luovutettiin Kauhajoen srk:n diakoniatyölle hädänalaisten lapsiperheiden avustamiseen, 2000 Kauhajoen ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja tukitoimiin sekä 2000 Kauhajoen Vanhaintuki ry:lle vanhusten asumisviihtyvyyden parantamiseen. (Kuva 2, Tuomas Koivumäki, Kauhajoki-lehti). Kuva 2 Tuomas Koivumäki, Kauhajoki-lehti Klubin 15-vuotisjuhlat Vuosi 2014 oli osa kahden presidentin toimintakautta. Kevätkaudella valtikkaa piteli pres. Eija Mäki-Filppula ja syyskaudella pres. Leena Piikkilä. Klubin toiminta oli innostunutta ja aktiivista. Helmikuun kuukausitapaamisessa vietettiin klubimme 15-vuotisjuhlaa söörien kanssa ruokaillen, uuden jäsenen seremonioin, kun Eija Liikamaa
Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 2 Kuva 3a Eija Liikamaa otettiin jäseneksi Kuva 3b Annukka Laurilalle Melvin Jones jäsenyys otettiin jäseneksi kumminaan Eija Mäki-Filppula (kuva 3 a) ja luovuttamalla klubimme perustajajäsenelle, Annukka Laurilalle Melvin Jones jäsenyys (kuva 3b) sekä palkiten myös Chervon palkinnoilla jäseniä 10 Kuva 3c Chervon jäseniä Kuva 4 LC Kurikan Jennyjen vieraana Kuva 3d Anni Rajala otettiin jäseneksi - ja 15-vuotisesta jäsenyydestä (kuva 3c). Maaliskuussa Sirpa Rajamäki sai oman 10 vuotispalkintonsa ja Anni Rajala otettiin jäseneksi 20.3.2014(kuva 3d). Juhla oli lämminhenkinen ja ikimuistoinen. Ystävänpäivänä kävimme naapurissa kyläilemässä, LC Kurikan Jennyjen vieraana (kuva 4). Meillä LC Katrillissa käytiin myös kylässä. LC Alahärmä, vanha tuttu klubi, saapui runsaslukuisena Kauhajoen Krouviin. Illasta kehkeytyi oikein hauska ja mielenkiintoinen D vitamiini luentoineen ja Rikhard Leijonamieli näytelmineen, jossa riitti rooleja kummankin klubin jäsenille. Klubiyhteistyötä hauskimmillaan. (Kuva 5. a, b ja c). Kuva 5 a, b ja c Klubiyhteistyötä hauskimmillaan
Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 3 Maaliskuussa osallistuimme myös mukavaan Melvin Jones / Arne Ritari Gaalajuhlaan Alavudella. (Kuva 6). Huhtikuun kuukausitapaamisessa palkittiin vuorostaan Ella Uusitalo 10 vuotisesta jäsenyydestään. Kuva 6 Arne Ritari Gaalajuhla Alavudella Sanssin palvelukodin aktiviteetteja Läpi vuoden käynnissä olevassa Sanssin palvelukotivierailuaktiviteetissa kaksi leijonanaista käy joka toinen tiistai Sanssin palvelukodissa klo 17-18 välillä, kumpikin kylästelemässä oman vanhuksensa luona. Antoisa jutusteluhetki molemmin puolin. Palvelukodilla järjestettiin leijonanaisten voimin myös Äitienpäiväkahvitus( 7. a ja b) ja kevätkauteen liittyen vielä tanssiteltiin palvelukodin asukkaita kesäkuisen virkistyspäivän tanssiaisissa. (Kuva 8 a ja b). Kuva 7b Äitienpäiväkahvitus Kuva 7a Äitienpäiväkahvitus Kuva 8a Kesäkuisen virkistyspäivän tanssiaisissa
Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 4 Kuva 8b Kesäkuisen virkistyspäivän tanssiaisissa LC Katrillin toimelias syksy Valon Neito aktiviteetti ja hiekkaa vanhuksille Syksyllä kauttaan aloittava presidentti päivittää jo keväällä esittelemänsä alustavan Klubikäsikirjan, tulevan kauden toimintasuunnitelman, hallituksen ja toimikuntien kokoonpanon. Kauhajoen LC-klubien yhteinen Vallanvaihtojuhla vietettiin Logistialla, Teknologiakeskuksessa, lokakuussa. ( Kuva 9). Alkusyksystä lähti pieni delegaatio, muutama jäsen sööreineen, Unkarin ystävyysklubin, Ujpest Arpadin, 20-vuotisjuhliin omin Kuva 9 Kauhajoen LC-klubien yhteinen Vallanvaihtojuhla Kuva 10 Hiekkaprojekti kustannuksin, mutta vieden klubin rahalahjoituksen alueen köyhien lasten joulujuhlaan. Syksykauden tärkeimpiä aktiviteetteja ovat ennen kaikkea vanhastaan pääaktiviteettina ollut Valon Neito aktiviteetti ja Hiekkaprojekti, jossa vanhuksille jaetaan hiekotushiekkasankoja oven pieleen. Marraskuisena lauantaina lapioitiin n. 160 sangollista hiekkaa vietäväksi osin suoraan, osin Kauhajoen kotihoidon kautta liukkaan kotitien jarruksi ikäihmisille. (Kuva 10 ). Marraskuun kuukausitapaamiseen saimme vieraaksi piirikuvernööri Erkki Ammesmäen. Past-presidentti Eija Mäki-Filppula sai kaudestaan 100-prosentin kunniamerkin ja jäsen Pirjo Pieski Chevron-palkinnon 10-vuotisesta klubijäsenyydestään. Valon Neito aktiviteetti liittyy joulun odotukseen ja valon juhlaan vuoden pimeimpään aikaan. Se on osaltaan LC Katrillin varainhankintaa, ollut jo yli 10 vuotta, jossa Valon Neito ehdokkaat myyvät euron ääniä. Myyntiin
Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 5 osallistuvat myös klubin jäsenet. Valon neito-ehdokkaat tulevat yleensä oppilaitoksista. Paikallinen valokuvaamo on klubin kanssa yhteistyössä tyttöjen kuvauksissa. Tytöt esitellään Kurkistus Jouluun tapahtumassa. Kruunaus Kuva 11 Vuoden 2014 Valon Neito Jemina Mäntymäki Kuva 12 Itsenäisyyspäivän kahvitus tapahtui Kauhajoen kirkossa jumalanpalveluksen yhteydessä 30.11.2014. Vuoden 2014 Valon Neidoksi äänestettiin Jemina Mäntymäki. Ääniä annettiin yhteensä 1953 eli tuotto oli saman verran euroissa. Kertyneet rahat jaetaan koulutusstipendeinä ja nuorisotyöavustuksina. (Kuva 11 ) Itsenäisyyspäivän kahvitus seurakuntatalolla on kuulunut jo vuosia LC Katrillin luottotehtäviin ja se on tehty iloisessa yhteistyössä talon keittiöväen kanssa. (Kuva 12) Uusi jäsen klubiin hyvä päätös vuodelle 2014 Joulukuussa saimme iloksemme viettää taas uuden jäsenen juhlaseremonioita, kun saimme Minna Honkasen jäseneksi kumminaan Raija Saarivirta-Kut. Samalla klubilaisten keski-ikä hieman aleni. (Kuva 13) Joulukuisiin kohokohtiin kuuluvat myös Valon Neitojen ja klubilaisten yhteinen joululaulukierros (Kuva 14 a ja b) Kauhajoen Kuva 13 Minna Honkanen jäseneksi Kuva 14a Valon Neitojen ja klubilaisten joululaulukierros palvelukodeissa ja joulubingopalkintojen lahjoitus Sanssin palvelukodille (Kuva 15). Kuva 14b Valon Neitojen ja klubilaisten joululaulukierros
Leijonasanomat Lejon Nytt 2014-2015 6 Kuva 15 joulubingopalkintojen lahjoitus Sanssin palvelukodille Kuva 16 Teatteriretki Vaasaan Klubin oma pikkujoulujuhla ja päätös syyskaudelle vietettiin tekemällä hauska Teatteriretki Vaasaan. (Kuva 16) Teksti: Pirjo Pieski tiedotussihteeri ja leikekirjanpitäjä LC Kauhajoki / Katrilli Kuvaaja: Pirjo Pieski Avustusten jakotilaisuuden kuva 10.12.2014 Tuomas Koivuniemi, Kauhajoki-lehti