SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA



Samankaltaiset tiedostot
2012/2322(INI) MIETINTÖLUONNOS

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

EUROOPAN PARLAMENTTI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Airas Sakari(SM) Eduskunta Suuri valiokunta

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

EU:n ajankohtainen liikuntapolitiikka Järjestöpäivät

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

LIITTEET Komission suositus (2014/478/EU), perusmuistio SM

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

EUROOPAN PARLAMENTTI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN PARLAMENTTI

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE v01-00

EUROOPAN PARLAMENTTI

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Lausun kunnioittavasti maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntopyynnön johdosta seuraavaa:

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS VUOSIKERTOMUS 2016 TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATTEISTA

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Lausunto ID (5) HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

SISÄLLYS... JOHDANTO...

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Transkriptio:

Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel

Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission tehtävänä on huolehtia siitä, että perustamissopimuksen sekä johdetun oikeuden säännöksiä noudatetaan. Komissio voi käynnistää jäsenvaltiota vastaan valvontamenettelyn, kun se katsoo, että jäsenvaltio on rikkonut jäsenyysvelvoitteitaan vastaan. Ennen varsinaista tuomioistuinprosessia käydään komission ja jäsenvaltion välillä kirjeenvaihtoa, jonka tarkoitus on selvittää asia. Komission ensimmäistä kirjettä kutsutaan viralliseksi huomautukseksi ja toista kirjettä perustelluksi lausunnoksi. Virallista valvontamenettelyä voi edeltää komission tiedusteluja. 2

Rikkomuskannemenettelystä 2/6 Vuonna 2006 komissio käynnisti 2518 rikkomusmenettelyä. Vuonna 2006 rekisteröityjä kanteluita oli 1049 kpl. Kanteluiden osuus oli 41,7 prosenttia kaikista vuonna 2006 havaituista rikkomistapauksista. Myös parlamentille esitetyt vetoomukset ovat tärkeä tietolähde. 3

Rikkomuskannemenettelystä 3/6 Komissio on aloittanut urheiluvedonlyönnin järjestelyihin liittyvän valvontamenettelyn useita jäsenvaltioita (Suomi, Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Saksa ja Unkari) vastaan. Urheiluvedonlyöntiin liittyen komissio on toimittanut perustellun lausunnon kaikille em. kuudelle jäsenvaltiolle. Suomen osalta on kysymys lähinnä urheiluvedonlyönnin markkinoinnista. Seuraavaksi komission tulee päättää mahdollisten rikkomuskanteiden nostamisesta em. maita vastaan. Lisäksi se on aloittanut valvontamenettelyn Ranskaa vastaan hevosvedonlyönnin järjestelyistä ja Itävaltaa vastaan kasinopelijärjestelyistä. Rahapelejä koskevia kanteluita komissiossa lähes 70. 4

Rikkomuskannemenettelystä 4/6 Komissio lähetti Suomelle 10.4.2006 virallisen huomautuksen ja 23.3.2007 perustellun lausunnon, koska se katsoi Suomen jättäneen täyttämättä EY:n perustamissopimuksen mukaiset velvollisuutensa rajoittamalla palvelujen tarjoamisen vapautta urheiluvedonlyöntipalvelujen alalla. Suomi vastasi perusteltuun lausuntoon 18.5.2007. 5

Rikkomuskannemenettelystä 5/6 Rahapelitoimintaa koskevat kysymykset liittyvät EY:n palvelujen tarjoamisen vapauteen, ts. perustamissopimuksen 49 artiklaan, jonka mukaan kiellettyjä ovat rajoitukset, joilla rajoitetaan toiseen jäsenmaahan sijoittautuneen palvelun tarjoajan oikeutta tarjota palvelujaan myös muissa jäsenvaltioissa. 6

Rikkomuskannemenettelystä 6/6 Rahapelitoimintaan liittyvän vakiintuneen tuomioistuinkäytännön mukaan rajoitukset tähän perusvapauteen voivat kuitenkin olla hyväksyttäviä, jos niitä voidaan perustella yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä (kuten kuluttajansuoja, petosten ehkäisy ja ongelmapelaamisen ehkäisy). Rajoitukset eivät kuitenkaan saa rajoittavuudellaan ylittää sitä, mikä on välttämätöntä takaamaan tavoiteltu päämäärä (suhteellisuusperiaate). Lisäksi rajoitusten tulee olla syrjimättömiä (syrjimättömyysperiaate). Rahapelitapauksissa onkin usein kysymys siitä, että yleisen edun mukainen poikkeusperuste on selkeästi olemassa, mutta harkittavaksi jää, onko sen turvaamiseksi valittu suojakeino oikeasuhtainen ja syrjimätön. 7

Suomen kanta 1/4 Käynnissä on kolme prosessia: 1) kansallinen arpajaislakihanke 2) komission Suomea ja useita muita jäsenvaltioita kohtaan käynnistämät valvontamenettelyt 3) rahapeliasioiden käsittely kilpailukykyneuvoston alaisessa työryhmässä Prosessit ovat erillisiä, mutta niillä on liittymäkohtia toisiinsa. Kaikissa prosesseissa Suomen kansallisena lähtökohtana on hallitusohjelmassa määriteltyjen rahapelipolitiikan linjausten toteuttaminen. 8

Suomen kanta 2/4 Hallitusohjelman mukaan hallitus ryhtyy tarpeellisiin toimiin rahapelaamiseen liittyvien sosiaalisten ongelmien rajoittamiseksi, rikollisuuden torjumiseksi ja rahapelien yksinoikeusjärjestelmän säilyttämiseksi muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä sen takaamiseksi, että viranomaisilla on riittävät voimavarat laittomaan pelitoimintaan puuttumiseksi. 9

Suomen kanta 3/4 Suomi katsoo, että on sinänsä hyödyllistä keskustella EU:n puitteissa keinoista, joilla voitaisiin hakea pitemmällä tähtäyksellä rahapelitoiminnalle johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta yksittäisten EY-tuomioistuimen ratkaisujen sijaan. Lisäksi Suomi pitää hyödyllisenä, että työryhmäkeskusteluissa kuullaan kootusti jäsenvaltioiden näkemyksiä rahapeleihin liittyvistä kansallisista erityispiirteistä. Näin voidaan paremmin hahmottaa kansalliset eroavaisuudet. 10

Suomen kanta 4/4 Suomen lähtökohdan mukaan keskusteluissa tulee käsitellä kaikkia rahapelilajeja ja kaikkia pelaamisessa käytettäviä välineitä (esim. internet). Myös pelilajien ja pelaamisessa käytettävien välineiden arvioinnin lähtökohtana tulee olla pelihaittojen ehkäiseminen ja muu pelaajien suojeleminen. 11

Lopuksi Neuvoston työryhmä sijoittautumisen ja palvelujen työryhmä Euroopan parlamentti sisämarkkina- ja kuluttajavaliokunta oma-aloiteraportti Integrity of Online Gambling varjoraportööri Eija-Riitta Korhola (EPP-ED) Komissio urheilun valkoinen kirja 1 : 2 500 1 : 15 000 KIITOS! 12

Ulkoasiainministeriö www.formin.finland.fi Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa www.finland.eu 13