METSÄ GROUPIN VUOSIKATSAUS 2013

Samankaltaiset tiedostot
Maailma tarvitsee Metsää

METSÄÄ TARVITAAN KAIKKIALLA

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2.

Biotalouden edelläkävijä

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre

Metsä Board. Euroopan johtava kuluttajapakkauskartonkiyhtiö

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

KESTÄVÄSTI METSÄSTÄ 2016

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari , Juuso Konttinen

Metsä Group Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Groupin biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest Metsä Board

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Toimitusjohtajan katsaus

Metsä Group Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Metsä Board. Sijoittajasuhdejohtaja Katri Sundström. Pörssisäätiön pörssiaamu, Tampere

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Toimitusjohtajan katsaus

Äänekosken biotuotetehdas

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre

Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

M-realin muutos menestyväksi kartonkiyhtiöksi

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri Esityksen nimi

Toimitusjohtajan katsaus

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi.

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group. Laatupäivät /06/2018

+31 % Metsä group vuosikatsaus Metsä Woodin työturvallisuus parani 31 %.

Metsä Board Yhtiökokous Toimitusjohtaja Mika Joukio

Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle!

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia Pia Nilsson, UPM

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo. Ilmansuojelupäivät Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet

YHTIÖKOKOUS Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

Metsä Board Vuositulos 2013

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Puuhuolto/puun hankinta - Case Stora Enso. Yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila

Metsä Group Vuositulos 2015

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Äänekosken biotuotetehdas

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Puuta metsästä tehtaalle Operaatiopäällikkö Arto Tähkävuori Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti,

PEFC-merkintä puu- ja paperituotteiden hyvän alkuperän osoittajana

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen Yhtiökokous 1

KANSAINVÄLISIÄ HUIPPUTUOTTEITA

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen. Toimitusjohtaja Mika Joukio Metsä Board

Toimitusjohtajan katsaus

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Itämeren alueen meriteollisuuden erityispiirteet ja yhteistyömahdollisuudet

Metsäteollisuus ja energia. Energia

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA Pentti Ilmasti

Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015

Metsäteollisuus vahvassa nousussa Martti Asunta, hallituksen pj, Metsä Group

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Metsä Board Oyj Toimitusjohtajan katsaus. Mika Joukio Yhtiökokous 2019

Maintpartner Group. Yritysesittely Toukokuu 2017

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström Sijoittajasuhdejohtaja. Pohjois-Savon Osakesäästäjät 16.5.

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen perjantai, 13. toukokuuta

Markkinatrendit tukevat Metsä Boardin kasvua

METSÄ FIBREN VUOSIRAPORTTI 2013

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa

Transkriptio:

METSÄ GROUPIN VUOSIKATSAUS 2013

2 PÄÄJOHTAJAN KATSAUS 4 STRATEGIA 6 KESTÄVÄ KEHITYS 8 HENKILÖSTÖ JA SIDOSRYHMÄT 10 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 12 TUOTTEET JA PALVELUT 14 PEHMO- JA RUOANLAITTOPAPERIT 16 KARTONKI JA PAPERI 18 SELLU 20 PUUTUOTTEET 22 PUUNHANKINTA JA METSÄPALVELUT 24 METSÄ GROUP LUKUINA PEFC/02-31-120 JULKAISIJA Metsä Group Konserniviestintä communications@metsagroup.com Metsä Groupin vuosikatsaus julkaistaan suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Metsä Group julkaisee erillisen tilinpäätöksen ja kestävän kehityksen raportin. Julkaisut löytyvät PDF-muodossa verkkosivuilta www.metsagroup.fi. Metsä Board ja Metsä Fibre julkaisevat omat vuosiraporttinsa. Kannet: Carta Integra 210 g/m 2 Sisus: Galerie Art Silk 130 g/m 2 Hankkimamme puun sertifiointiaste, % 2007 2009 2011 2013 Metsä Groupin tavoite on, että yli 80 prosenttia hankkimastamme puusta on sertifioitua. Tämä tavoite saavutettiin vuonna 2010. Vuonna 2013 sertifiointiaste oli 82 prosenttia.

TÄSTÄ ON HYVÄ JATKAA. 80 VUOTTA SUOMALAISEN METSÄN ASIALLA Metsä Groupin historia alkaa vuodesta 1934, jolloin perustettiin Metsäliitto Oy metsänomistajien yhteiseksi yhtiöksi edistämään pienpuun menekkiä ja kohentamaan metsänomistajien taloudellista asemaa. Vuodesta 1947 alkaen yhtiö on toiminut osuuskuntana. Samaan aikaan alkoi toiminnan teollistuminen omien sahojen myötä. Seuraavien vuosikymmenien aikana konserni kansainvälistyi ja laajensi omaa teollisuuttaan ripeästi Suomessa ja ulkomailla. Tänä päivänä Metsä Group on kansainvälinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. Metsä Group keskittyy pehmo- ja ruoanlaittopapereihin, pakkauskartonkeihin, selluun, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Sen korkealaatuisissa tuotteissa yhdistyvät uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, kestävä kehitys ja innovatiivisuus. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2013 oli 4,9 miljardia euroa, ja konserni työllistää lähes 11 000 henkilöä. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 123 000 suomalaista metsänomistajaa. METSÄ GROUP METSÄLIITTO OSUUSKUNTA

Vuoden 2013 tulosten valossa Metsä Groupin liiketoiminta on vakaalla pohjalla. Sellun, kartongin ja pehmopapereiden kysyntänäkymät ovat myönteiset, ja tehostamistoimenpiteiden myötä asemamme puutuoteteollisuudessa on vahvistunut. Konsernin liikevaihto pysyi odotustemme mukaisesti edellisvuoden tasolla. Liiketulos puolestaan parani selvästi vuoden takaisesta, mikä on selkeä osoitus siitä, että valitsemamme strategia toimii myös epävarmoissa markkinaolosuhteissa. TULOSKEHITYS KERTOO, ETTÄ VALITSEMAMME STRATEGIA TOIMII MYÖS EPÄVARMOISSA MARKKINAOLOSUHTEISSA. ALANSA JOHTAJA VALITUISSA LIIKETOIMINNOISSA Metsä Fibren asema maailman johtavien havusellunvalmistajien joukossa on kiistaton. Investoinnit tuotantoprosessien kehittämiseen, yhteistyö japanilaisen Itochun kanssa ja laatupalkinnot ovat vahvistaneet yhtiön asemaa entisestään. Metsä Wood terävöitti vuonna 2013 strategiaansa ja suuntaa voimavaransa jatkossa erityisesti suuriin teollisiin asiakkaisiin. Korkealaatuinen raaka-aine ja syvä osaaminen puurakentamisen tuotteissa luovat hyvän perustan tulevaisuudelle. Metsä Boardin asema Euroopan johtavana taivekartonkiyhtiönä ja maailman johtavana valkopintaisen kraftlainerin tuottajana on vankka. Tuotteiden korkea laatu, ekologisuus ja keveys ovat menestystekijöitämme myös tulevaisuudessa. Pehmopaperin kysyntä kasvaa kaikilla markkinoilla, erityisesti kehittyvissä maissa elintason kasvaessa. Arjen luksusta ja helppoutta halutaan niin keittiöihin kuin saniteettitiloihin, ja Metsä Tissuen vahvat brändituotteet vastaavat tähän tarpeeseen erinomaisesti. Metsä Forest on tehostanut puunhankintaa ja kehittänyt omistajajäsenille suunnattuja metsän- ja luonnonhoitopalveluja merkittävästi viime vuosina. Hyvin toimiva yhteistyö omistajajäsentemme kanssa takaa sen, että tuotantolaitoksemme saavat tasaisesti käyttöönsä korkealaatuista raaka-ainetta ja metsäenergiaa, mikä on tehokkaan tuotannon perusedellytys. STRATEGIA MÄÄRITTÄÄ INVESTOINTIKOHTEET Metsä Group investoi liiketoimintansa, tuotantokapasiteettinsa ja henkilöstönsä kehittämiseen pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti. Investoinneilla varmistamme riittävän tuotantokapasiteetin ja oikeanlaisen osaamisen tuotealueilla, joissa meillä on selkeää kilpailuetua ja joiden kasvunäkymät ovat hyvät meille keskeisillä markkina-alueilla. Tehdasinvestoinneilla parannamme erityisesti tuotantolaitostemme tehokkuutta, tuottavuutta ja ympäristösuorituskykyä. Vuonna 2013 suurimmat investointimme kohdistuivat Puolaan ja Suomeen. Metsä Tissuen histo- 2 PÄÄJOHTAJAN KATSAUS

rian suurin noin 55 miljoonan euron investointi pehmopaperikapasiteetin uusimiseen Puolassa vahvistaa asemaamme Keski- ja Itä-Euroopan kasvavilla markkinoilla. Syksyllä valmistunut Metsä Woodin Vilppulan sahan 30 miljoonan euron investointi puolestaan nostaa puuraakaaineen jalostusarvoa ja sahan tuotantotehokkuutta merkittävästi. Metsä Fibren 15 miljoonan euron investointi Joutsenossa uudenlaiseen havuselluprosessiin, polysulfidikeittoon, lisää tehtaan tuotantokapasiteettia ja -tehokkuutta. Uusi prosessi tuo myös selkeitä asiakashyötyjä parantamalla asiakkaiden prosessien ajettavuutta ja kustannustehokkuutta. Aloitimme Metsä Boardin Husumin tehtaalla Ruotsissa päällystettyjen ja päällystämättömien kraftlainerien tuotannon, jolla korvataan heikoimmin kannattavia paperilaatuja ja parannetaan kannattavuutta. Alku on ollut hyvä, ja tuotantoa kasvatetaan vuoden 2014 aikana yli 100 000 tonniin. ASIAKASLÄHTÖINEN TUOTEKEHITYS Metsäteollisuuden innovaatiot ovat yleensä useiden vuosien, jopa vuosikymmenten, kehityksen tulos. Metsä Groupissa tuotekehitystä tehdään läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme ja kuluttajille kestävästi valmistettuja ekologisia tuotteita, jotka auttavat asiakkaitamme saavuttamaan omat liiketoimintatavoitteensa ja samalla pienentämään lopputuotteiden ympäristövaikutuksia. Lähtökohtamme vastata alati kasvaviin asiakasvaatimuksiin ovat hyvät. Pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet tuovat toimintaamme jatkuvuutta, käyttämämme uusiutuva raaka-aine on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä, ja tuotantolaitostemme teknologia ja ympäristösuorituskyky ovat alan huippua. Vahvan kuitu- ja tuotanto-osaamisemme sekä pitkäjänteisen tuotekehityksemme ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaille juuri heidän tarpeitaan vastaavia ekologisia tuotteita. Metsä Boardin kevyet ja ekologiset kartongit ovat tästä yksi erinomainen esimerkki. VASTUULLINEN TOIMINTA LÄPI ARVOKETJUN Vastuullisuus on liiketoimintastrategiamme ytimessä, ja se ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme, että meidät tunnetaan kestävän kehityksen edelläkävijänä, ja sitoudumme YK:n Global Compactin periaatteisiin. Edellytämme vastuullisia toimintatapoja myös kumppaneiltamme, ja panostimme vuonna 2013 erityisesti toimitusketjun vastuullisuuteen. Uusiutuva raaka-aine, turvallisuus ja kierrätettävyys ovat tuotteidemme perusominaisuuksia. Edistämme kestävää metsätaloutta ja tarjoamme omistajajäsenillemme monipuolisia metsän- ja luonnonhoitopalveluja. Pääraaka-aineemme on vastuullisesti kasvatettu puu, jonka alkuperä tunnetaan aina. Yli 80 prosenttia käyttämästämme puusta on peräisin sertifioiduista metsistä. Tuotantolaitostemme ympäristösuorituskyky on korkealla tasolla, ja olemme jo pitkään olleet Suomen johtavia bioenergian tuottajia ja käyttäjiä. Bioenergian käytöllä tuemme myös tuotteidemme energia- ja kustannustehokasta valmistusta pienentäen samalla omaa ja asiakkaidemme hiilijalanjälkeä. Olemme vähentäneet fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuotantolaitoksillamme huomattavasti, ja nykyisin 85 prosenttia käyttämistämme polttoaineista on puupohjaisia. Viime vuosien bioenergiainvestointiemme myötä tavoitteemme hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi on saavutettu, ja päästöt ovat vähentyneet vuosina 2009 2013 yli 30 prosenttia. Turvalliset toimintatavat ja työolosuhteet ovat ensiarvoisen tärkeitä koko arvoketjussa. Teemme jatkuvaa työtä sekä oman henkilöstömme että yhteistyökumppaniemme turvallisuuden varmistamiseksi. Julkistamme vuosittain erillisen kestävän kehityksen raportin, jossa kerromme yksityiskohtaisemmin kestävän kehityksen toteutumisesta ja saavutuksista Metsä Groupissa. TEOLLISUUDEN KILPAILUKYKY TURVATTAVA Viime vuosien investointien ja rakennemuutoksen ansiosta Metsä Group on hyvässä iskussa. Toimintamme tehokkuus ja tuottavuus ovat monin paikoin maailman huippuluokkaa. Suurimmat haasteemme löytyvät tehtaan porttien ulkopuolelta, ja ne liittyvät pääasiassa suomalaisen vientiteollisuuden toimintaympäristöön, METSÄ GROUP ON HYVÄSSÄ ISKUSSA. TOIMINTAMME TEHOKKUUS JA TUOTTAVUUS OVAT MAAILMAN HUIPPULUOKKAA. Suomen kilpailukykyyn sekä lisääntyvään kansalliseen ja kansainväliseen sääntelyyn. Toimet Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi ja tasavertaisten toimintaedellytysten varmistamiseksi kilpailijamaihin nähden ovat olleet riittämättömiä. Valtaosa Metsä Groupin tuotantolaitoksista sijaitsee Suomessa, joten maamme teollisuuden kilpailuedellytysten vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää konsernimme kannalta. Lisääntyvä sääntely on jo tähän mennessä kasvattanut metsäteollisuuden kustannustaakkaa huomattavasti. Näköpiirissä on uusia rasitteita, jotka vaikeuttavat entisestään koko vientiteollisuuden toimintaa. Nyt tarvitsemme valtiovallalta rohkeita, nopeita ja järeitä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi. Me olemme tällaisia omalta osaltamme tehneet, ja teemme tarpeen mukaan jatkossakin. TÄSTÄ ON HYVÄ JATKAA Metsä Groupin historia alkoi 80 vuotta sitten. Vaikka matkan varrelle on mahtunut runsaasti värikkäitä vaiheita ja paljon muutoksia, perustehtävämme on säilynyt ennallaan. Emoyritys Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenten metsistä saadun korkealaatuisen puuraaka-aineen hyödyntäminen on koko historiamme ajan ollut yksi toimintamme kulmakivistä, jonka varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Haluaisinkin kiittää omistajajäseniämme luottamuksesta ja vahvasta uskosta yhteisiin tavoitteisiin. Kiitän lämpimästi myös asiakkaitamme ja kumppaneitamme rakentavasta yhteistyöstä sekä omaa henkilöstöämme pitkäjänteisestä ja tavoitteellisesta toiminnasta kuluneen vuoden aikana. Tästä on hyvä jatkaa. Kari Jordan pääjohtaja PÄÄJOHTAJAN KATSAUS 3

METSÄ GROUP PERUSTEHTÄVÄ Kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni, joka hyödyntää pääraaka-aineenaan omistajajäsentensä kasvattamaa puuta. STRATEGIA Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka liiketoiminnan ytimessä ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta ja metsäpalvelut. Strategiamme mukaisesti keskitämme toimintamme, investointimme ja voimavaramme alueille, joissa meillä on selvää kilpailuetua ja joiden kasvunäkymät ovat hyvät. Emoyritys Metsäliitto Osuuskunnan 123 000 suomalaista omistajajäsentä tuovat toimintaamme jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteenamme on olla keskittynyt ja kannattava kansainvälisesti toimiva suomalainen metsäteollisuusyritys, jonka tuotteissa ja palveluissa uusiutuva raaka-aine, asiakaslähtöisyys, innovatiivisuus ja kestävä kehitys yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Korkealaatuiset tuotteemme on kehitetty yritysasiakkaiden ja kuluttajien tarpeita vastaaviksi, edistämään ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Tuotteidemme pääraaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu, jonka hyödyntämisessä olemme edelläkävijöitä. Metsä Groupin liiketoiminta-alueet muodostavat vahvan arvoketjun, jonka eri vaiheissa hyödynnämme puun aina mahdollisimman tarkkaan selluna, puutuotteina, paperina, kartonkina, valmiina lopputuotteina tai energiana. Kaikki valmistamamme tuotteet ovat kierrätettäviä, ja ne voidaan elinkaarensa lopussa hyödyntää esimerkiksi energiana. Metsä Groupilla on toimintaa lähes 30 maassa ja tuotantoa yhdeksässä. Suunnitelmallisten investointien ansiosta konsernin kaikki tuotantolaitokset ovat alan kärkeä, olipa mittarina ympäristösuorituskyky, energiatehokkuus tai kannattavuus. 3,0 milj. m 3 6,6 milj. m 3 20,0 milj. m 3 METSÄENERGIA JA SIVUTUOTTEET Metsäenergiaa saadaan pääosin puun latvuksista ja kannoista mutta myös tuotannon sivutuotteina kuoresta ja purusta. TUKKIPUU Tukkipuita jalostetaan sahoilla sekä Kerto- ja vaneritehtailla. KUITUPUU Kuitupuuta käytetään sellun raaka-aineena. ARVOT LUOTETTAVUUS Menestyksemme perustuu pitkäjänteiseen yhteistyöhön sidosryhmiemme kanssa. Arvostamme toistemme työtä ja osaamista ja vahvistamme eri sidosryhmiemme luottamusta toimimalla johdonmukaisesti ja ennustettavasti. YHTEISTYÖ Kehitämme toimintaamme yhteistyössä asiakkaittemme kanssa ja jaamme tietoa sekä parhaita käytäntöjä toisillemme. Toimimme yhtenä konsernina hyödyntäen keskinäisiä synergioita ja luottaen yhteisiin etuihin. 4 STRATEGIA

MILJ. EUROA 4 932 2012: 5 001 LIIKETULOS ILMAN KERTALUONTEISIA ERIÄ, MILJ. EUROA -1 % 342 2012: 256 HENKILÖSTÖ 31.12.2013 10 741 2012: 11 447 +34 % -6 % LIIKETOIMINTA-ALUEET METSÄ FOREST PUUNHANKINTA JA METSÄPALVELUT PALVELUT: metsänhoito- ja puukauppapalvelut metsänomistajille. Puun ja puuenergian toimitukset konsernin tuotantolaitoksille ja muille teollisille asiakkaille VAHVUUDET: laaja yhteistyö omistajajäsenten kanssa, edelläkävijä metsäomaisuuden hoidossa ja metsätalouden kannattavuuden kehittämisessä sekä tehokas metsäpalveluorganisaatio MILJ. EUROA 1561 HENKILÖSTÖ 919 METSÄ WOOD PUUTUOTTEET TUOTTEET: kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen ja jakelijakumppaneille VAHVUUDET: luotettava palvelu, korkealaatuinen uusiutuva raaka-aine, vankka osaaminen puurakentamisen tuotteissa ja teollisille asiakkaille suunnatuissa puu- ja levytuotteissa MILJ. EUROA 897 HENKILÖSTÖ 2490 METSÄ FIBRE SELLU TUOTTEET: valkaistut havu- ja koivusellut korkealaatuisen pehmoja painopaperin, erikoistuotteiden sekä kartongin valmistukseen. Muita tuotteita esimerkiksi mäntyöljy ja tärpätti VAHVUUDET: vastuullinen toimija, laadukkaat tuotteet, tekninen asiantuntemus, kustannustehokkuus ja logistiikkaosaaminen MILJ. EUROA 1314 HENKILÖSTÖ 873 METSÄ BOARD KARTONKI JA PAPERI TUOTTEET: ensikuitukartongit kuluttaja- ja vähittäispakkauksiin sekä toimistopaperit graafisen alan ja toimistojen loppukäyttöihin VAHVUUDET: raaka-aineena käytetty ensikuitu, tuotteiden korkea laatu, ekologisuus, keveys ja turvallisuus MILJ. EUROA 2019 HENKILÖSTÖ 3 116 METSÄ TISSUE PEHMO- JA RUOANLAITTO- PAPERIT TUOTTEET: Lambi-, Serla-, Mola- ja Tento-pehmopaperit kuluttajille, Katrin-tuotteet ja -hygieniaratkaisut julkisiin tiloihin ja SAGA-ruoanlaittopaperit koti- ja ammattikäyttöön VAHVUUDET: asiakastarpeiden ja kuluttajatrendien tuntemus, vahva tuoteosaaminen, tehokkaat jakelu- ja myyntikanavat sekä energiatehokas tuotanto MILJ. EUROA 1000 HENKILÖSTÖ 2 837 VASTUULLINEN TULOKSENTEKO Kannamme vastuumme ympäristöstä, yhteistyökumppaneistamme ja toisistamme menestyvän liiketoiminnan ja metsä talouden turvaamiseksi. Tuloksellisuus on välttämätön edellytys toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. UUDISTUMINEN Tiedostamme tulevaisuuden haasteet ja uskallamme kyseenalaistaa ennakkoluulottomasti vanhat toimintatavat tarjotaksemme asiakkaillemme parempia tuotteita ja palveluja heidän liiketoimintojensa tueksi. STRATEGIA 5

KESTÄVÄ KEHITYS Metsä Groupin päätehtävä ja arvot ohjaavat meitä jokapäiväisessä työssämme. Tavoitteenamme on kannattava kasvu ympäristön ja sidosryhmien vaatimukset huomioiden. Arvioimme vuosittain toimintaamme konsernitason kestävän kehityksen ohjelman ja tavoitteiden suhteen. POLTTOAINEIDEN KULUTUS % SERTIFIOIDUN PUUN OSUUS, % 82 2012: 82 SUOMESTA HANKITUN PUUN OSUUS, % 74 2012: 74 FOSSIILISTEN CO 2 - PÄÄSTÖJEN VÄHENNYS, % 32 2009 2012: 27 ENERGIATEHOKKUUDEN PARANNUS, % 52009 2012: 4 Puupohjaiset polttoaineet 85 Kaasu 8 Öljy 4 Hiili 2 Turve 1 KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ LÄPI ARVOKETJUN Tarjoamme tuotteita ja palveluja, joiden avulla asiakkaamme voivat pienentää ympäristöjalanjälkeään ja tehdä vastuullisempia valintoja. Pääraaka-aineemme on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu puu. Kaikki tuotteemme ovat turvallisia, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia ja kierrätettäviä, ja ne ovat hyviä vaihtoehtoja korvaamaan monia fossiilisia hiilivaroja kuluttavia tuotteita ja raaka-aineita. KESTÄVÄN KEHITYKSEN OHJELMA TARJOAMME KESTÄVIÄ VAIHTOEHTOJA Puu on loputtomasti uusiutuva luonnonvara. Jalostamme puun turvallisiksi ja kierrätettäviksi tuotteiksi, jotka parantavat elämänlaatua. Tunnemme tuotteidemme ympäristövaikutukset ja keskustelemme niistä läpinäkyvästi. TUOMME METSÄN LUOKSESI Tuotteemme ovat peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Varmistamme, että jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan viisi uutta tainta tulevia sukupolvia varten. Yhdessä kumppaniemme kanssa turvaamme tuotantolaitostemme kestävän raaka-aineiden saannin ja uusiutuvien tuotteiden tarjonnan asiakkaillemme. 6 KESTÄVÄ KEHITYS

Kehitämme jatkuvasti tuotantolaitoksiemme tuottavuutta ja tehokkuutta investoinneilla ja kehitystoimilla, jotka parantavat kannattavuutta, resurssien käytön tehokkuutta ja ympäristösuorituskykyä. Tärkeimpiä tehtäviämme on taata, että kaikki toimintamme on kestävän kehityksen mukaista ja että tuotteemme ovat turvallisia sekä ihmisille että ympäristölle. TEHOKASTA VEDEN KÄYTTÖÄ KESTÄVÄ METSÄNHOITO Metsä Groupilla on pitkä perinne läheisestä yhteistyöstä erityisesti suomalaisten metsänomistajien kanssa, koska käyttämämme puu on pääasiassa peräisin osuuskunnan jäsenten yksityisomisteisista metsistä. Metsä Group hankkii puuta myös Ruotsista, Venäjältä ja Baltiasta. VARMISTAMME, ETTÄ TOIMINTAMME ON KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAISTA JA ETTÄ TUOTTEEMME OVAT TURVALLISIA IHMISILLE JA YMPÄRISTÖLLE. Luonnonarvojen säilyminen on meille äärimmäisen tärkeää. Tunnemme aina hankkimamme puun alkuperän ja varmistamme vastuullisen toiminnan koko arvoketjussa. Tämä koskee kaikkea käyttämäämme puuta riippumatta sen alkuperämaasta tai siitä, tuleeko se sertifioidusta vai sertifioimattomasta metsästä. Vuonna 2013 Metsä Groupin käyttämästä puusta 82 prosenttia oli sertifioitua (82 prosenttia vuonna 2012). Tavoite on yli 80 prosenttia. ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNTA Bioenergian osuuden lisääminen ja energiatehokkuuden parantaminen ovat konsernin keskeisiä keinoja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ympäristöhyötyjen lisäksi ne parantavat myös kustannustehokkuutta ja kilpailukykyä. Metsä Group saavutti vuonna 2013 tavoitteensa vähentää fossiilisia CO 2 -päästöjä Sellun ja paperin tuotannossa on kaksi pääasiallista vesikiertoa: jäähdytysvesi ja prosessivesi. Jäähdytysvettä käytetään lämmön poistamiseen prosessista. Koska se ei likaannu prosessissa, se voidaan kierrättää takaisin luontoon. Prosessivettä käytetään kuitujen erottamisessa ja niiden kuljettamisessa. Vesi on myös väliaine kemiallisissa reaktioissa, ja se kuljettaa lämpöenergiaa höyrynä. Vesi kiertää prosessissa useita kertoja sellaisenaan tai puhdistuksen jälkeen. Ennen prosessiveden laskemista takaisin vesistöön se puhdistetaan tehokkaasti. tuotannossa 30 prosentilla tuotetonnia kohti vuoden 2009 tasosta. Tähän mennessä vähennys on kaikkiaan 32 prosenttia viime vuosien bioenergiainvestointien ansiosta. Puupohjaisten biopolttoaineiden osuus konsernin omasta energiatuotannosta oli 85 prosenttia (83 prosenttia). Metsä Group parantaa energiatehokkuutta muokkaamalla prosesseja, laatimalla energiaanalyyseja ja työskentelemällä laitevalmistajien kanssa teknisten parannusten saavuttamiseksi. Energiatehokkuutemme on parantunut viisi prosenttia vuodesta 2009. Sellu-, kartonki- ja paperitehtaat sijoittuvat yleensä jokien tai järvien lähistölle, jotta tehtaat saavat riittävästi vettä. Tehtaan vedenotto on tyypillisesti alle 10 prosenttia joen tai järven kokonaisvirtauksesta. Pienen tääksemme jätevesipäästöjä ja energiankulutusta etsimme jatkuvasti uusia tapoja vähentää vedenkäyttöä kierrättämällä vettä tehokkaasti. Vuonna 2013 Metsä Group asetti uuden tavoitteen vähentää prosessiveden käyttöä 10 prosentilla vuosien 2010 2020 aikana. RAAKA-AINEET HYÖTYKÄYTTÖÖN Raaka-aineita tulee käyttää siellä, missä ne tuottavat eniten lisäarvoa. Tähteiden ja jätteen ensisijainen käyttötarkoitus on materiaalin hyötykäyttö ja sen jälkeen energian talteenotto. Jätteet päätyvät kaatopaikalle vain, jos niitä ei voida käyttää muualla. LUE LISÄÄ METSÄ GROUPIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN RAPORTISTA www.metsagroup.fi/vastuullisuus MITÄ TEHOKKAAMPI, SITÄ PAREMPI Kaikki ihmisen toiminta jättää jälkensä maapalloon. Meidän tuotantommekaan ei ole poikkeus. On tärkeää käyttää energiaa, raaka-aineita ja muita luonnonvaroja tehokkaasti ja pitää päästöt ja jätteiden määrä vähäisinä. ME LUOMME HYVINVOINTIA Luomme hyvinvointia työpaikoilla ja paikallisyhteisöissä ja sitoudumme maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen periaatteisiin. Kaikista tärkeintä meille on turvallisuus niin työntekijöidemme kuin kumppaniemmekin. Toimimalla vastuullisesti voimme parantaa henkilöstömme ja yhteiskunnan elämänlaatua. KESTÄVÄ KEHITYS 7

HENKILÖSTÖ JA SIDOSRYHMÄT Metsä Group toimii noin 30 maassa, ja sillä on tuotantolaitoksia yhdeksässä maassa. Useimmat tehtaamme sijaitsevat harvaan asutuilla alueilla, ja niillä on merkittävä työllisyysvaikutus paikallisille yhteisöille. Tunnemme vastuumme eri sidosryhmiämme kohtaan metsistä aina tuotteidemme loppukäyttäjiin asti ja varmistamme, että kaikki toimitusketjun osapuolet toimivat vastuullisesti. HENKILÖSTÖ 31.12.2013 10 741 2012: 11 447 TOIMINTATAPAOHJEKOULU- TUKSEN KATTAVUUS, % -6 % 84 13,2 2012: 75 2012: 15,7 POISSAOLOON JOHTANEIDEN TAPATURMIEN TAAJUUS -16 % HENKILÖSTÖ MAITTAIN 31.12.2013, % Suomi 49 Saksa 16 Ruotsi 13 Iso-Britannia 5 Venäjä 5 Puola 4 Slovakia 3 Ranska 2 Muu Eurooppa 2 Baltian maat 1 Muut maat 1 REILU TYÖNANTAJA JA KUMPPANI Pyrimme olemaan avoin, tasa-arvoinen ja turvallinen työyhteisö. Arvostamme monimuotoisuutta, kulttuurieroja ja työntekijöiden oikeudenmukaista kohtelua. Haluamme edistää sidosryhmiemme elämänlaatua ja tuottaa hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Koko toimitusketjun kattava vastuullinen toiminta mahdollistaa pitkän aikavälin menestyksemme. 8 HENKILÖSTÖ JA SIDOSRYHMÄT

Terveet ja motivoituneet työntekijät saavuttavat hyviä tuloksia. Metsä Group haluaa tukea työntekijöidensä työkykyä työuran kaikissa vaiheissa. Yhtenäinen toimintamallimme sisältää varhaisen tuen, työkyvyn arvioinnin ja henkilökohtaisen työkyvyn kehityssuunnitelman työntekijöidemme hyvinvoinnin varmistamiseksi. Tehokkaiden johtamiskäytäntöjen ja johtamistaitojen avulla varmistamme, että henkilöstö ymmärtää vastuunsa, heillä on selvät tavoitteet, he saavat palautetta suorituksestaan ja heillä on mahdollisuus keskustella sekä ammattiosaamisestaan että kehitystarpeistaan. Vuonna 2013 asteikolla 4 10 Metsä Groupin työtyytyväisyys oli 8,3 (8,25 vuonna 2012). Kyselyyn vastasi 73 prosenttia (82 prosenttia) henkilöstöstä. Edistämme hyviä työnantajakäytäntöjä pitääksemme nykyiset työntekijämme ja houkutellaksemme tulevaisuuden osaajia. Vuonna 2013 lisäsimme yhteistyötä oppilaitosten ja yliopistojen kanssa, jotta tulevaisuuden työntekijät ovat tietoisia uramahdollisuuksista Metsä Groupissa. TURVALLISUUS KERTOO TYÖMME LAADUSTA Ennaltaehkäisevät toimet ovat keskeisin keino, jolla voimme varmistaa turvallisen työympäristön. Metsä Group kouluttaa henkilöstöään jatkuvasti terveellisen ja turvallisen työympäristön luomiseksi. Uskomme, että turvallisuus riippuu oikeasta asenteesta, ja se näkyy toimintamme laadussa. Hyvä johtaminen ja sisäinen tiedonkulku ovat parhaat käytännöt, joilla voimme kiinnittää huomiota turvallisuusasioihin. Vuonna 2013 poissaoloon johtaneiden tapaturmien taajuus oli 13,2 (15,7). Pitkän aikavälin tavoitteemme on nolla tapaturmaa. YHTEISTYÖ SIDOSRYHMIEN KANSSA Megatrendit muovaavat globaalia liiketoimintaympäristöä jatkuvasti, mutta liiketoimintamme ominaispiirteet ratkaisevat, mitkä muutokset vaikuttavat meihin eniten. Ymmärtääksemme toimintakenttäämme paremmin haluamme sitouttaa sidosryhmämme mukaan tähän työhön, sillä he luovat usein uusia trendejä tai heijastavat niitä yhtiöömme. Vuonna 2013 kehitimme toimintatapoja sidosryhmäyhteistyöhön, jota jatkamme vuonna 2014 haastattelemalla omia ja ulkoisia asiantuntijoita. EETTISET LIIKETOIMINTAKÄYTÄNNÖT Eettiset liiketoimintakäytännöt ovat toimintamme ydin. Tavoitteemme on, että koko henkilöstömme on saanut toimintatapakoulutuksen. Koulutukset alkoivat vuonna 2012, ja METSÄTEOLLISUUS TUTUKSI Metsäteollisuus käynnisti maanlaajuisen koulukampanjan, jonka tavoitteena on houkutella yhdeksäsluokkalaisia työskentelemään ja opiskelemaan metsäalalla. Yli 200 työntekijää Metsä Groupista, Stora Ensosta, UPM:stä ja Suomen Metsäyhdistyksestä toimi lähettiläinä eri puolilla Suomea kertomassa metsäteollisuudesta. Kouluille jaettiin myös metsäteollisuuden tuotenäytteitä. Osana kampanjaa yhdeksäsluokkalaisia pyydettiin suunnittelemaan työpaikkailmoitus, joka houkuttelisi tulevaisuuden työntekijöitä metsäalalle. Pääpalkinto, 10 000 euroa luokkaretkeä varten, jaettiin seitsemän luokan kesken. TUEMME HENKILÖSTÖMME TYÖKYKYÄ TYÖURAN KAIKISSA VAIHEISSA. ne kattoivat vuoden 2013 lopussa 84 prosenttia henkilöstöstä (75 prosenttia vuonna 2012). Olemme sitoutuneet kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan koko toimitusketjussa. Tavoitteemme on sisällyttää toimittajien toimintatapaohje kaikkiin uusiin toimittajasopimuksiin. Uusi tavoitteemme on auditoida kaikki riskiluokitellut keskeiset raaka-ainetoimittajat suhteessa kestävän kehityksen kriteereihin vuoteen 2015 mennessä. TYÖPAIKAT JA HYVINVOINTI YHTEISÖISSÄ Useimmat Metsä Groupin tuotantolaitokset sijaitsevat syrjäisillä alueilla, ja niillä on merkittävä työllisyysvaikutus paikallisille yhteisöille. Työllistämme suoraan lähes 11 000 henkeä ja epäsuorasti kymmeniä tuhansia ihmisiä kumppaniemme, toimittajiemme ja alihankkijoidemme kautta. TUOTANTOLAITOKSILLAMME ON MERKITTÄVÄ TYÖLLISYYSVAIKUTUS PAIKALLISILLE YHTEISÖILLE. Luomalla työmahdollisuuksia harvaan asutuilla alueilla tuemme yhteisöjä sellaisten palvelujen tarjoamisessa, jotka muuten voisivat olla vaarassa kadota. Ymmärrämme vastuumme ja toimintamme vaikutuksen, kun investoimme nykyisiin laitoksiimme tai uusiin projekteihin tai kun lakkautamme toimintoja. Avoin ja jatkuva vuoropuhelu henkilöstön, paikallisten ja alueellisten viranomaisten, kumppanien ja muiden sidosryhmien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. LUE LISÄÄ METSÄ GROUPIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN RAPORTISTA www.metsagroup.fi/vastuullisuus HENKILÖSTÖ JA SIDOSRYHMÄT 9

EKOLOGISILLE TUOTTEILLE ON KYSYNTÄÄ Nopeasti muuttuva globaali toimintaympäristö edellyttää uudistumiskykyä ja tehokkuutta. Toimintaympäristön muutokset ovat Metsä Groupille pääosin myönteisiä, sillä tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva ja kestävästi kasvatettu pohjoinen puu. GLOBALISAATIO YMPÄRISTÖ JA ILMASTO Globalisaation vuoksi maailman taloudet ovat yhä riippuvaisempia toisistaan. Talouden kasvun painopiste on siirtynyt kehittyneistä maista kehittyviin maihin. uudet markkinat ja kilpailijat logistiikan merkitys korostuu kuljetusmateriaalien kysyntä kasvaa Resurssien tehokas hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää ilmastonmuutoksen ja ympäristöongelmien minimoimiseksi. Kuluttajien tietoisuuden kasvaessa myös heidän vaatimuksensa ekologisemmista tuotteista kasvavat. resurssitehokkuuden merkitys kasvaa jatkuvasti tiukentuva sääntely lisää velvoitteita tuotteiden elinkaarivaikutukset ohjaavat toimintaa Sellun kysynnän kasvusta noin 40 prosenttia tapahtuu Aasiassa, missä varallisuuden lisääntyessä myös pehmopapereiden kulutus kasvaa. Erityisesti kysytään pitkäkuituista sellua, joka tuo pehmopapereihin niiden tarvitseman lujuuden. AASIA +40 % Pehmopaperit eli wc- ja talouspaperit, nenäliinat ja servietit ovat elintasotuotteita. Yhdysvalloissa niitä kulutetaan noin 25 kilogrammaa henkilöä kohti vuodessa. Euroopan sisällä erot ovat suuret Pohjoismaiden 20 kilogrammasta Itä-Euroopan 5 kilogrammaan. POHJOISMAAT 20 KG ITÄ-EUROOPPA 5 KG 10 TOIMINTAYMPÄRISTÖ

TEKNOLOGIA VÄESTÖ JA KULUTUS Teknologian kehittyminen on muuttanut liiketoimintaa maailmanlaajuisesti. Valmistusmenetelmille ja tuotteille asetetut vaatimukset tiukentuvat jatkuvasti, mikä nostaa kehitys- ja tuotantokustannuksia. Kehittyneissä maissa erityisesti väestön ikääntyminen muuttaa kulutustottumuksia. Samalla kehittyvien talouksien nopea väestönkasvu, kaupungistuminen ja elintason nousu lisäävät kulutusta. bioenergian lisääntyvä käyttö kulutus ja vaatimukset kasvavat tuotantoteknologioiden jatkuva kehitys pakkaamisen tarve lisääntyy erikoisosaaminen puukuidun hyödyntämisessä digitaaliset mediat muuttavat ostokäyttäytymistä Yhdysvalloissa ekologisten taivekartonkien osuus markkinoista on noin 4 prosenttia ja Aasiassa noin 20 prosenttia. Kevyille kartongeille on maailmanlaajuista kysyntää pakkaamisen tarpeen lisääntyessä. YHDYSVALLAT 4 % AASIA 20 % Sahatavaran ja vanerin viennin kasvu keskittyy jatkossa Euroopan ulkopuolelle, erityisesti Aasiaan. Vuoden 2013 aikana vienti Suomesta Euroopan ulkopuolelle kasvoi yli 20 prosentilla. Trooppinen vaneri korvataan yhä useammin pohjoisesta puusta valmistetulla vanerilla. EUROOPAN ULKOPUOLELLE +20 % TOIMINTAYMPÄRISTÖ 11

MONIPUOLISIA TUOTTEITA JA PALVELUITA ENTISTÄ KEVYEMPÄÄ, ENTISTÄ VALKOISEMPAA Metsä Board on tuonut markkinoille uudistetut Avanta Prima -, Simcoteja Carta Elega -taivekartongit. Uudistus näkyy yhä kevyempinä ja kuhunkin loppukäyttöön optimoituina tuotteina, jotka sopivat entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin ja täyttävät pakkauksille asetetut vaatimukset. Lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin suunnitellun Avanta Priman pintaominaisuudet soveltuvat 2D-datamatriisikoodauk- seen, jota käytetään lääkeväärennösten estämisessä. Kartongin valkoista sävyä on optimoitu, sillä lääkepakkauksissa on paljon valkoista pintaa viestimässä puhtaudesta ja hygieenisyydestä. Myös Carta Elegan sävyä optimoitiin asiakkaiden toiveesta kosmetiikkatuotteisiin suunnatun kartongin paino-ominaisuuksien parantamiseksi. Avanta Prima ja ruokapakkaamiseen suunnattu Simcote ovat myös aiempaa kevyempiä. Tuotteiden neliöpainoja on pienennetty tinkimättä paksuudesta ja jäykkyydestä. Tämä tuo kustannussäästöjä ja tukee kestävää kehitystä. Pakkauskartongin tulee olla jäykkä, jotta se suojaa tuotetta koko toimitusketjun ajan. Lisäksi painatusominaisuuksien tulee olla niin hyvät, että tuotteet näyttävät maailmanlaajuisesti kauppojen ja apteekkien hyllyillä kaikkialla samanlaisilta, saman sävyisiltä ja yhtä houkuttelevilta. HELPPOA JA VARMAA METSÄNKASVATTAMISTA Metsä Group haluaa olla metsänomistajan halutuin kumppani. Siksi metsänomistajille tarjotaan palveluita, jotka parantavat heidän metsätaloutensa kannattavuutta ja tekevät metsänomistamisen vaivattomaksi. Yksi tällainen palvelu on Taimiturva, jonka avulla metsänomistaja voi varmistaa metsänkasvun uudistushakkuun jälkeen. Taimiturva takaa metsänhoitosuositusten mukaisen istutustaimikon. Me vastaamme siitä, että taimikko on luovutushetkellä keskimäärin 1,3 metriä pitkä, sen kokonaistiheys on tavoitteen mukainen ja että taimikon varhaisperkaus on tehty. Metsä Group on edelläkävijä metsänuudistamisen kehittämisessä. Myös Taimiturva on kehitetty edistämään suomalaisten metsien kestävää käyttöä, jotta niissä kasvaa korkealaatuista puuta myös tulevaisuudessa. 12 TUOTTEET JA PALVELUT

SUUREN MITTALUOKAN MAHDOLLISUUKSIA Kustannustehokkuus, aikataulut ja ympäristösuorituskyky vastasivat DB Schenkerin tarpeita, kun yritys valitsi Metsä Woodin puurakenteiden toimittajaksi uuteen maaliikennekeskukseensa Vantaalla. Kuljetus- ja logistiikkayhtiölle tärkeä kriteeri oli myös Metsä Woodin puurakentei- ASKELEEN EDELLÄ den erittäin pieni hiilijalanjälki verrattuna kilpaileviin materiaaleihin. Noin 12 000 neliömetrin kokoisessa maaliikennekeskuksessa käytettiin Metsä Woodin liimapuupalkkeja ja -pilareita sekä julkisivu- ja Kerto-Ripa-kattoelementtejä. Metsä Woodin kevyillä rungoilla ja elementeillä voidaan asentaa nopeasti myös suuria teollisuusrakennuksia, jolloin myös sisätilojen rakentaminen voidaan käynnistää tehokkaasti. Tämä lyhentää merkittävästi rakentamisen kokonaisaikaa ja tuo siksi huomattavia kustannussäästöjä. TUNTUVAA LUKSUSTA Pieni luksus sopii myös kylpyhuoneeseen. Sitä tarjoaa uusi laadukas premium-tuote, Lambi Deluxe. Lambi Deluxe -wc-paperin laadukas tuntu syntyy neljästä hienosta, erityisen pehmeästä ja ylellisen paksusta pehmopaperikerroksesta. Lambi Deluxella on pohjoismainen ympäristömerkki, Joutsenmerkki. Pehmeät ja hygieeniset Lambin wc- ja talouspaperit valmistetaan 100-prosenttisesti puhtaasta ensikuidusta. Suomen lisäksi Lambi Deluxea myydään Skandinavian maissa, Baltiassa ja Venäjällä. Reaaliaikainen tieto sellun ominaisuuksista ei ole vielä arkipäivää. Tavallisesti tieto on käytettävissä muutaman päivän viiveellä, mutta Metsä Fibren kehittämällä Botnia FOX -järjestelmällä tieto selluerän lujuuspotentiaalista saadaan välittömästi sellun valmistushetkellä. Lujuuspotentiaalin laskennassa yhdistyvät sellunvalmistuksen teoriatieto, selluprosessin ajoarvot, asiakaspalaute ja tilastomatematiikka. Botnia FOX voitti Suomen Laatukeskuksen vuoden 2012 laatuinnovaatiokilpailun. Myös Metsä Fibren asiakkailla on mahdollisuus hyödyntää Botnia FOXin laatutietoja selluerän RFID-tunnisteen avulla. Tiedon perusteella paperin- tai kartonginvalmistaja voi esimerkiksi säätää havusellun osuutta tai sellun jauhatusta paperikoneellaan. Metsä Fibre on maailman ensimmäinen sellunvalmistaja, joka on ottanut RFID-järjestelmän käyttöön tehtaillaan, kotimaan satamissa, muutamissa purkusatamissa ja osalla asiakkaista. Järjestelmän käyttö laajenee edelleen. TUOTTEET JA PALVELUT 13

METSÄ TISSUE Metsä Tissue tuo kattavalla ja korkealaatuisella pehmo- ja ruoanlaittopaperivalikoimallaan mukavuutta kuluttajille ja suurtalousasiakkaille. Yhtiö on Euroopan johtavia koti- ja suurtalouksien pehmopaperituotteiden toimittajia ja maailman johtavia ruoanlaittopapereiden tuottajia. Päätuotemerkkimme ovat Lambi, Serla, Mola, Tento, Katrin ja SAGA. MILJ. EUROA 1000 2012: 982 +2 % LIIKETULOS ILMAN KERTA- LUONTEISIA ERIÄ, MILJ. EUROA 55 2012: 42 +30 % HENKILÖSTÖ 31.12.2013 2837 2012: 3 035-7 % MARKKINA-ALUEITTAIN, % Saksa 29 Muu Eurooppa 21 Ruotsi 12 Norja 10 Suomi 9 Puola 6 Iso-Britannia 4 Tanska 4 Venäjä 3 Muut maat 2 PEHMO- JA RUOANLAITTOPAPERIT MONIKÄYTTÖISIÄ TUOTTEITA ASIAKKAAN TARPEISIIN Metsä Tissuen visio on olla asiakkaan paras kasvukumppani. Vastuullisesti ja lähellä asiakkaitaan toimivan yhtiön strategian kulmakiviä ovat asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen ja kasvun luominen yhteistyössä tehdyillä tuote- ja palvelukokonaisuuksilla. 14 PEHMO- JA RUOANLAITTOPAPERIT

Metsä Tissue hakee vahvaa kasvua eurooppalaisilta pehmopaperi- ja globaaleilta ruoanlaittopaperimarkkinoilta. Asiakkaiden ja kuluttajien tarpeet ovat tutkimus- ja kehitystyön ytimessä. Metsä Tissue tuo markkinoille uusia innovatiivisia pehmo- ja ruoanlaittopapereita sekä hygieniaratkaisuja kodin ja ammattilaisten tarpeisiin. Vuosi 2013 oli Metsä Tissuelle kasvun ja kannattavuuden paranemisen vuosi. Organisaatiomuutoksen ja uuden toimintamallin myötä yhtiön kustannusrakenne keveni, ja investoinnit nostivat pehmopaperin tuotantokapasiteettia. EUROOPAN MODERNEIN PEHMOPAPERITEHDAS INVESTOINTEJA LAATUUN JA YMPÄRISTÖÖN Euroopan modernein pehmopaperitehdas Krapkowicessa palvelee Puolan ja lähialueen markkinoita. Tehtaan kaikilla tuotteilla on ympäristömerkki. Vorsinon uusi jalostus- ja logistiikkayksikkö vastaa Venäjän suurkaupunkien kasvavien pehmopaperimarkkinoiden tarpeisiin laajalla tuotevalikoimalla ja tehokkaalla tuotannolla. METSÄ TISSUEN RUOANLAITTOPAPEREITA MYYDÄÄN JO 60 MAASSA KAIKILLA ASUTUILLA MANTEREILLA. Ruotsissa Mariestadin tehtaalle rakennetaan vuonna 2014 uusi kuluttajatuotteiden jalostuslinja, joka kasvattaa tehtaan kapasiteettia merkittävästi ja vahvistaa näin Metsä Tissuen asemaa ja kilpailukykyä Euroopan markkinoilla. Mariestadiin rakennetaan myös biovoimalaitos, joka vähentää tehtaan öljynkulutusta 90 prosentilla. Saksan Raubachin tehtaan paperikone 1:n modernisointi paransi energiatehokkuutta ja tuotelaatua sekä lisäsi tuotantokapasiteettia. Metsä Tissuen tavoitteena on parantaa tehtaidensa energiatehokkuutta 10 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. VUODEN 2013 TAPAHTUMIA Metsä Tissuen historian suurin, 55 miljoonan euron investointiohjelma Puolan Krapkowicessa valmistui syksyllä 2013. Uusien paperikoneiden, jalostuslinjojen ja tehokkaan logistiikkayksikön myötä Metsä Tissuella on eteläisessä Puolassa Euroopan modernein pehmopaperitehdas, jonka tuotantokapasiteetti on 85 000 tonnia ja jalostuskapasiteetti 55 000 tonnia vuodessa. Modernisointi nosti tehtaan energiatehokkuuden ja tuottavuuden kansainväliselle huipulle. Krapkowicen tehtaan hiilidioksidipäästöt (CO 2 ) vähenivät 60 prosentilla ja typpioksidipäästöt (NO x ) yli puolella, eikä rikkioksidipäästöjä (SO x ) synny käytännössä enää lainkaan. Tehostettu vedenkäyttö ja -käsittely ovat pienentäneet jätevesimääriä 42 prosentilla. Kuluttajalle tehtaan modernisointi näkyy entistä pehmeämpinä ja laadukkaampina tuotteina. Krapkowicen tehtaalla valmistetaan Lambi- ja Mola-kuluttajatuotteita sekä Katrintuotteita ammattikäyttöön. Tehtaan kaikilla tuotteilla olevat Joutsenmerkki ja EU-kukka kertovat toiminnan vastuullisuudesta. Krapkowicen uudistettu tehdas Puolassa sekä Vorsinon jalostusja logistiikkayksikkö Venäjällä vihittiin käyttöön. 200 miljoonan euron syndikaattilainalla uudelleenrahoitettiin erääntyviä lainoja. Ruotsiin Mariestadin tehtaan yhteyteen päätettiin rakentaa 30 miljoonan euron biovoimalaitos Katrinefors Kraftvärmen kanssa. Lisäksi tehtaalla investoidaan 10 miljoonaa euroa uuteen kuluttajatuotteiden jalostuslinjaan. Saksassa sijaitsevan Raubachin tehtaan yksi paperikone modernisoitiin. Markkinoille tuotiin useita uusia kuluttaja- ja suurkuluttajatuotteita. PEHMO- JA RUOANLAITTOPAPERIT 15

METSÄ BOARD Metsä Board on Euroopan johtava taivekartongin valmistaja, maailman johtava päällystettyjen valkopintaisten kraftlainerien tuottaja ja merkittävä paperin toimittaja. Yhtiön myyntiverkosto palvelee merkkituote- ja kotelovalmistajia, aaltopahvipakkausten valmistajia, painotaloja, tukkureita ja toimistotarvikealan yrityksiä. MILJ. EUROA 2 019 2012: 2 108-4 % LIIKETULOS ILMAN KERTA- LUONTEISIA ERIÄ, MILJ. EUROA 104 2012: 75 +39 % HENKILÖSTÖ 31.12.2013 3 116 2012: 3 279-5 % MARKKINA-ALUEITTAIN, % Muu Eurooppa 26 Saksa 13 Muu maailma 13 Suomi 10 Iso-Britannia 9 Pohjois-Amerikka 7 Italia 6 Ruotsi 6 Ranska 5 Venäjä 5 KARTONKI JA PAPERI HUIPPULUOKAN KARTONKEJA Metsä Board on maailmanlaajuinen taivekartongin ja valkopintaisen kraftlainerin laatujohtaja. Uudistetut ja uudet tuotteemme vahvistavat laatujohtajuuttamme. Puhtaasta ensikuidusta valmistettujen turvallisten ja ympäristöystävällisten kartonkien kysyntä kasvaa vahvasti. 16 KARTONKI JA PAPERI

Metsä Board lanseerasi keväällä 2013 entistä kevyemmät ja paremman painopinnan omaavat taivekartongit, jotka vahvistavat edelleen yhtiön asemaa taivekartongin maailmanlaajuisena laatujohtajana. Vuonna 2012 päätökseen saatu kartonkiliiketoiminnan investointiohjelma nosti taivekartongin vuotuista kapasiteettia 150 000 tonnilla. Uudistettujen tehtaiden tuotantotehokkuus saavutti tavoitetason vuoden 2013 PYRIMME KASVUUN EUROOPASSA, AASIASSA JA POHJOIS-AMERIKASSA. alussa. Myönteisen markkinakehityksen tukemana korotimme taivekartongin hintoja Euroopassa vuoden lopulla. Kemissä tuotettavat uudet kaksoispäällystetyt kraftlainerit ovat olleet menestystuote markkinoilla, ja tehdas keskittyy yhä enemmän päällystettyihin lajeihin. Liiketoiminnan kasvattamiseksi Husumin tehtaalla aloitettiin uuden kraftlainerin Modo Northern Lightin valmistaminen. Husumin uudet kraflainerit täydentävät Metsä Boardin tuotevalikoimaa ja korvaavat tehtaan heikoiten kannattavaa paperituotantoa. UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Husumin tehtaalle haettiin uutta tuotetta parantamaan tehtaan kannattavuutta ja tukemaan Metsä Boardin ydinliiketoimintaa. Ratkaisu löytyi läheltä; huhtikuussa 2013 tehtaalla aloitettiin uuden kevyen täysvalkaistun kraftlainerin tuotanto reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Modo Northern Lightiksi nimetty uutuustuote on taivekartonkien ja Kemin tehtaalla valmistettavien raskaampien kraftlainereiden välimuoto, joka avaa Metsä Boardille uusia loppukäyttömahdollisuuksia. Kraftlainereita käytetään aaltopahvipakkausten pintamateriaalina sekä kestokulutustavaroiden ja päivittäistavaroiden esimerkiksi elektroniikan, lelujen, ruokajalosteiden, virvoitusjuomien sekä tuoreiden hedelmien ja vihannesten pakkauksissa. Aivan uusia tuotteita lainerit jeja. Koska tuote valmistetaan puhtaasta eivät ole Husumissa. Niitä valmistettiin siellä ensikuidusta, se sopii kuivien ja rasvaisten yli kymmenen vuotta sitten, joten myös ruokien sekä erinomaisen painopintansa osaamista oli tehtaalla runsaasti jo valmiina. vuoksi myös kauneuden- ja terveydenhoitotuotteiden pakkaamiseen. Husumin kraftlaineria voidaan käyttää aaltopahvin kaikissa kolmessa kerroksessa. Husumin kraftlainereiden toimitusmäärät Siitä saadaan niin ohut ja kevyt aaltopahvi, ovat kasvaneet suunnitellusti, ja vuoden 2014 että se soveltuu käyttökohteisiin, joissa on tuotantotavoite on yli 100 000 tonnia. Kasvun aiemmin käytetty muita raskaita kartonkila- odotetaan jatkuvan vahvana myöhemminkin. VUODEN 2013 TAPAHTUMIA Taivekartongin ja kraftlainerin toimitusmäärät nousivat selvästi ja kannattavuus parani vuoteen 2012 verrattuna. Uudistetut yhä kevyemmät ja paremman painopinnan omaavat taivekartongit lanseerattiin. NOPEAMPAA KASVUA Turvallisen ja ympäristöystävällisen kartongin kysyntä kasvaa sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti. Perinteisten pakkausmateriaalien korvaaminen Metsä Boardin taivekartongeilla on kulutustuotteita valmistaville yrityksille erinomainen keino parantaa toimintansa vastuullisuutta maailmanlaajuisesti. Metsä Board pyrkii kasvamaan yhdessä kansainvälisten merkkituotevalmistajien kanssa kotimarkkinoillaan Euroopassa ja aiempaa vauhdikkaammin myös Aasiassa ja erityisesti Pohjois- Amerikassa. Metsä Boardin varsinainen liiketoiminta jakautui vuoden 2014 alusta kahteen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Cartonboard ja Linerboard and Paper. Johtamisrakenteen uudistuksella pystymme nopeuttamaan kannattavaa kasvua sekä taivekartonki- että kraftlaineriliiketoiminnoissa. KANNATTAVUUDEN PARANTAMINEN JATKUU Kannattavuuden jatkuvan parantamisen kannalta on tärkeää, että laajennettu taivekartonkikapasiteetti hyödynnetään täysimääräisesti. Haemme uusia loppukäyttöalueita ja kehitämme uusia tuotteita kasvun vauhdittamiseksi. Jatkamme tuotekehitystä myös kraftlaineriliiketoiminnassa ja suunnittelemme keinoja kasvattaa taivekartonkikapasiteettia jatkossa markkinatilanteen niin vaatiessa. Husumin kraftlainerituotantoa pyritään kasvattamaan merkittävästi vuonna 2014, ja kasvun odotetaan jatkuvan sen jälkeenkin. Lainerituotantoa kasvattamalla Husumissa pystytään luopumaan heikoiten kannattavasta paperituotannosta. Ensikuitukartonkiin erikoistuneena yrityksenä Metsä Boardilla on hyvät edellytykset olla alansa kannattavin yritys Euroopassa. Husumin tehtaalla Ruotsissa aloitettiin uusien kevyiden Modo Northern Light -kraftlainereiden tuotanto. Uudet tuotteet täydentävät Metsä Boardin kraftlaineriportfoliota, ja niillä korvataan tehtaan heikoiten kannattavaa paperituotantoa. KARTONKI JA PAPERI 17

METSÄ FIBRE Metsä Fibre on maailman johtavia havuselluntuottajia, jonka päätuotemerkki on Botnia. Yhtiön päätuotteet, vastuullisesti ja kustannustehokkaasti tuotetut valkaistut havu- ja koivusellut, on kehitetty korkealaatuisen pehmo- ja painopaperin, erikoistuotteiden sekä kartongin valmistukseen. MILJ. EUROA 1 314 2012: 1 274 +3 % LIIKETULOS ILMAN KERTA- LUONTEISIA ERIÄ, MILJ. EUROA 197 2012: 148 +33 % HENKILÖSTÖ 31.12.2013 873 2012: 876 0 % MARKKINA-ALUEITTAIN, % Suomi 56 Kiina 19 Italia 8 Muu Eurooppa 5 Saksa 4 Muut maat 4 Ranska 1 Puola 1 Portugali 1 Turkki 1 SELLU LUOTETTAVIN KUMPPANI Metsä Fibre toimii globaaleilla markkinoilla, joita leimaa markkina-alueisiin ja eri tuotelajeihin kohdistuva rakennemuutos. Vastaamme muutoksiin kehittämällä omaa toimintaamme jatkuvasti ja suuntaamalla voimavaramme kysynnän mukaan. Päämäärämme on selkeä: olemme asiakkaiden luotettavin kumppani myös tulevaisuudessa. 18 SELLU

Metsä Fibre valmistaa laadukkaita selluja ja tarjoaa asiakkailleen monipuolista kuituosaamista ja palveluita, jotka parantavat asiakkaiden kilpailukykyä. Yhtiön vahvuus noin kahden prosentin vuosivauhdilla kasvavilla markkinoilla on Botnia-brändi. Botnia-tuoteperheen uutuudet, Botnia Nordic Plus -polysulfidisellut, tuovat merkittäviä hyötyjä erityisesti pehmo- ja hienopaperiasiakkaille. Asiakaskohtaiset hyödyt liittyvät energiansäästöön sekä paperin ja kartongin teknisiin ominaisuuksiin. Uuden havusellun tuotanto alkoi toukokuussa, jolloin Joutsenon tehtaan tuotantoprosessinmuutos valmistui. Uusi prosessi tehostaa myös tehtaan tuotantoa: puunkulutus pienenee, ja tuotantokapasiteetti nousee noin kymmenen prosenttia. Metsä Fibre voitti Botnia Nordic Plus -havusellulla Laatukeskuksen järjestämän Vuoden laatuinnovaatio 2013 -kilpailun suurten yritysten sarjassa. Laatuinnovaatiokilpailuun osallistuminen on Metsä Fibrelle ensisijaisesti keino vauhdittaa ideat innovaatioiksi ja terävöittää innovaatiotoimintaa. Kilpailun voitto on myös osoitus innovatiivisesta toimintakulttuuristamme. Jatkamme uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä, jotta asiakkaamme saavat kuiduistamme parhaan hyödyn. Kehittämämme selluyksiköiden RFID-seurannan avulla asiakkaat voivat esimerkiksi hyödyntää Botnia FOX -palvelun reaaliaikaista tietoa käyttämänsä sellun lujuusominaisuuksista. SELLUTEOLLISUUDEN IDEASAMPO Metsä Fibressä kirjattiin vuonna 2013 noin 8 850 ideaa ja parannusehdotusta: turvallisuus- ja ympäristöhavaintoja, aloitteita, arviointeja, innovaatiofoorumin ideoita ja keksintöjä. Potentiaalisimmat ideat ovat johtaneet uusiin tuotteisiin, palveluihin tai prosessimuutoksiin. Mielestämme innovatiivinen toimintakulttuuri on paras tie kasvuun ja menestykseen. Yhtiössä käyttöön otetut innovaatioprosessi ja -työkalut varmistavat, että metsäfibreläisten ja yhtiön sidosryhmien ideat eivät jää pöytälaatikkoon ja että innovaatiotoiminta vakiintuu osaksi arjen rutiineita; se on osa toimintaa tuotanto-, turvallisuus- ja ympäristöasioiden rinnalla. Koko henkilökunta on haastettu ideoimaan, ja ideoita jalostetaan yhdessä. Asiakkailla, laitetoimittajilla ja kumppaniverkostoilla on merkittävä rooli Metsä Fibren tuote- ja prosessikehityksessä. Tiiviillä yhteistyöllä pystymme muuttamaan asiakkaiden tarpeet uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Turvallisuushavainnot Käytettävyyshavainnot Aloitteet Ympäristöhavainnot Kehitysehdotukset arvioinneista Innovaatiofoorumi Keksinnöt VOITTO LAATUINNOVAATIO- KILPAILUSSA KERTOO INNOVATIIVISESTA TOIMINTA- KULTTUURISTAMME. tavoitteenamme on toiminnan ympäristövaikutusten vähentäminen. Vuoden 2014 investoinnit Joutsenon tehtaan soodakattilaan ja hakesiiloon vähentävät ilmapäästöjä ja hajukaasuja. Kemin sellutehtaan automaatiojärjestelmän uusinta puolestaan parantaa merkittävästi tehtaan käyntivarmuutta. Hyväkuntoiset, bioenergiaa tehokkaasti tuottavat ja ympäristövaikutuksiltaan vähäiset tuotantolaitokset takaavat Metsä Fibren menestyksen muuttuvassa toimintaympäristössä. Selluteollisuudessa ei ole aikaisemmin pystytty tuottamaan tietoa reaaliaikaisesti eikä kohdentamaan sitä tietylle selluerälle. JATKUVAA PARANTAMISTA JA INVESTOINTEJA Kilpailukykymme nojaa oikea-aikaisiin investointeihin ja toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Päivittäinen kehitystyö ja entistä parempien tulosten tavoittelu koko organisaatiossa mahdollistivat Metsä Fibren uuden vuosituotantoennätyksen, 2 297 000 tonnia. Tehtaiden elinkaarisuunnitelmat ohjaavat prosessien kehittämistä. Yhtenä keskeisenä VUODEN 2013 TAPAHTUMIA Joutsenossa alettiin valmistaa uusia Nordic Plus -selluja toukokuussa, kun polysulfidia käyttävä keittoprosessi otettiin käyttöön. Vakaa positiivinen kehitys sellumarkkinoilla jatkui, ja Metsä Fibren kannattavuus parani edellisvuoteen verrattuna. Metsä Fibre teki uuden vuosituotantoennätyksen, 2 297 000 tonnia. SELLU 19

METSÄ WOOD Metsä Wood tarjoaa laadukkaita ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen ja jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. MILJ. EUROA 897 2012: 904-1 % LIIKETULOS ILMAN KERTA- LUONTEISIA ERIÄ, MILJ. EUROA 15 2012: 19-19 % HENKILÖSTÖ 31.12.2013 2 490 2012: 2 749-9 % MARKKINA-ALUEITTAIN, % Iso-Britannia 27 Suomi 23 Muut maat 13 Muu Eurooppa 10 Ranska 10 Saksa 8 Japani 3 Viro 2 Ruotsi 2 Tanska 2 PUUTUOTTEET VAHVUUTENA TEOLLINEN TEHOKKUUS Metsä Wood valmistaa monipuolisia puutuotteita rakentamiseen, teollisille asiakkaille ja jakelijakumppaneille. Vahvuuksiamme ovat korkealaatuinen raaka-aine, kokemus vaativien puutuotteiden valmistuksessa, asiakassuuntautuneisuus ja toimitusvarmuus. 20 PUUTUOTTEET

Metsä Woodin toimintaa on kehitetty teollisesti tehokkaammaksi kyetäksemme tarjoamaan kilpailukykyisiä puutuotteita. Kumppanuuksien rakentaminen, asiakaslähtöinen toimintatapojen yksinkertaistaminen ja tuottavuuden kohottaminen ovat toimintamme keskeisiä periaatteita. Asiakkaiden tuotantoprosessien ja tarpeiden syvällinen ymmärtäminen on olennaista, jotta voimme tarjota kumppaneillemme juuri oikeanlaisia tuotteita. Koska Metsä Woodin päämarkkinat ovat Euroopassa ja kasvumahdollisuudet kaukomailla, kustannustehokkuudesta huolehtiminen on välttämätöntä. Vahvistamme jatkossakin asemiamme valikoidusti Euroopassa mutta tutkimme samaan aikaan kasvumahdollisuuksia Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa sahatavara-, koivuvaneri- sekä Kerto-tuotteille. Vuonna 2013 tuotantolaitosten kehitysinvestoinneista tärkein oli Vilppulan sahalinjan uudistaminen. Lisäksi jatkoimme panostusta työturvallisuuden parantamiseen. MAAILMAN MODERNEIN SAHA KUVASSA NÄKYVÄ METSÄ GROUPIN ESPOON TOIMISTOTALO PALKITTIIN ICONIC AWARDSEISSA. SE OLI MYÖS YLEISÖN SUOSIKKI PUUPALKINNON SAAJAKSI. Vilppulan sahan sahansyöttö, sahalinja ja tuorekäsittelylinjat uudistettiin vuoden 2013 aikana. Maailman moderneimman sahan hyötyjä ovat aiempaa parempi tuotantotehokkuus ja joustavuus, sillä sahan teknologia monipuolisine leikkausmalleineen mahdollistaa entistä paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavien tuotteiden valmistuksen. Moderni saha nostaa puun jalostusarvoa. Sahalla voidaan jalostaa kuusen lisäksi myös mäntyä, ja sahalinja mahdollistaa erikokoisten ja -pituisten tukkien käytön. Uusitut laitteet parantavat myös työturvallisuutta. Vuonna 1980 perustettu Vilppulan saha on toimintansa aikana sahannut yhteensä yli 13 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa. TUOTTEITA ASIAKKAIDEN TARPEISIIN Pohjoisissa metsissä hitaasti kasvavalla puuraaka-aineella on erinomaiset kestävyys- ja ulkonäköominaisuudet, ja siksi tuotteemme sopivat parhaiten vaativiin käyttötarkoituksiin. Metsä Woodin koivuvanereita käytetään esimerkiksi nesteytetyn maakaasun kuljettamiseen valmistettavien tankkereiden säiliöissä. Koivuvaneri on tasalaatuisuutensa ja lujuutensa vuoksi teknisesti erinomainen materiaali, joka kestää myös isot lämpötilaerot. Haluamme asiakkaidemme saavan tuotteistamme markkinoiden parasta lisäarvoa, minkä vuoksi investoimme tuotteidemme, palvelujemme ja osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Kehitämme toimintaamme yhdessä avainkumppaniemme kanssa. Varmistamme myös, että ratkaisumme täyttävät jatkuvasti kiristyvät tekniset sekä ympäristö- ja energiavaatimukset. Esimerkiksi passiivitaloihin soveltuva Kerto-QP-katto- palkki suunniteltiin rakennusmääräysten muuttumista ennakoiden. Sen hoikka ja korkea mutta jäykkä rakenne mahdollistaa avarat sisätilat energiamääräykset huomioiden. Ympäristö- ja energiakeskusteluissa nousevat esiin puun edut kilpaileviin materiaaleihin VUODEN 2013 TAPAHTUMIA verrattuna. Puurakentaminen on myös kustannustehokasta ja nopeaa. Näiden tekijöiden vuoksi kuljetus- ja logistiikkayhtiö DB Schenker valitsi Metsä Woodin puurakenteet maaliikennekeskukseensa. Lue lisää tästä sivulta 13. Metsä Wood käynnisti alkuvuodesta tehostamisohjelman kilpailukyvyn parantamiseksi ja uudisti liiketoimintarakennettaan merkittävästi. Vilppulan sahan investointi valmistui. Uusi yhtenäinen SAP-toiminnanohjausympäristö otettiin käyttöön. PUUTUOTTEET 21