Schola Europaea Pääsihteerin keskustoimisto Opetuksellinen osasto Viite: 2009-D-225-fi-5 Alkup.: FR Tarkastuslautakuntien sisäinen ohjesääntö Hyväksytty johtokunnan 2. 4. joulukuuta 2009 kokouksessa Tulee voimaan: 5. joulukuuta 2009 2009-D-225-fi-5 1/6
Eurooppa-koulujen perussäännöstä tehdyn vuoden 1994 yleissopimuksen 17 artiklan perusteella ja johtokunnan Eurooppa-koulujen järjestelmän uudistusta koskevan päätöksen (2009-D-353-fi- 4) perusteella tarkastuslautakunnat määräävät seuraavat toimintaohjeet. 1 artikla Esi- ja ala-asteen sekä yläasteen ja lukion tarkastuslautakunnan välistä yhteistyötä vahvistetaan yhteisessä tarkastuslautakunnassa. Johtokunnan määräämissä yleisissä suuntaviivoissa tarkastuslautakunnat: määrittävät I tyypin koulujen itsehallinnon yleiset pedagogiset tavoitteet ja arvioivat niiden toteutuksen. varmistavat järjestelmän pedagogisen kehittämisen, johon kuuluu opetussuunnitelmien laatiminen määrittävät toimintansa painopistealueet ja laativat vuosittaisen toimintasuunnitelman, jonka pohjalta laaditaan talousarvio ja jonka toteutusta koordinoi pääsihteeristön pedagoginen kehittämisosasto. käyttävät järjestelmässä analyysityökaluja ja arviointiperusteita, joiden avulla opetuksen laatu voidaan varmistaa. Tämän he tekevät arvioimalla opettajia ja osastoja yksittäin sekä eri aineita ja koko koulua ryhmätarkastuksin. varmistavat opettajien täydennyskoulutuksen ja osallistuvat pääsihteerin järjestämään johtohenkilöstön täydennyskoulutukseen suorittavat II ja III tyypin koulujen tarkastukset johtokunnan määräämän valtuutusmenettelyn turvin nimittävät tarkastajat rehtorien ja apulaisrehtorien valintalautakuntiin ja arviointilautakuntiin antavat vuosittain kertomuksen johtokunnalle tarkastajat varmistavat yhteyden kansallisten koulutusjärjestelmien kanssa [tarkastajien tehtävä EB-tutkinnossa määritellään EB-tutkinnon uudistuksen yhteydessä] 2009-D-225-fi-5 2/6
2 artikla Esikoulun ja ala-asteen tarkastuslautakunnassa on kustakin jäsenvaltiosta yksi tarkastaja, jonka johtokunta on nimittänyt tälle asteelle jäsenvaltion esityksestä. Yläasteen ja lukion tarkastuslautakunnassa on kustakin jäsenvaltiosta yksi tarkastaja, jonka johtokunta on nimittänyt tälle asteelle jäsenvaltion esityksestä. Yhteisessä tarkastuslautakunnassa on kaksi tarkastajaa kustakin jäsenvaltiosta yllä mainitulla tavalla. Puheenjohtajan ja pääsihteerin yhteisestä sopimuksesta kokoukseen voidaan kutsua myös muita osallistujia esityslistan erityiskohtien osalta. 3 artikla Esikoulun ja ala-asteen tarkastuslautakunnan sekä yläasteen ja lukion tarkastuslautakunnan puheenjohtajina toimivat samaa kansallisuutta olevat tarkastajat kuin kulloinenkin johtokunnan puheenjohtaja. Yhteistä tarkastuslautakuntaa johtaa kaksi tarkastajaa, jotka ovat samaa kansallisuutta kuin johtokunnan puheenjohtaja. Puheenjohtajat osallistuvat johtokunnan kokouksiin. Tarkastajat, jotka ovat hoitaneet puheenjohtajuutta edellisenä lukuvuonna, tekevät selkoa tarkastuslautakuntien ja yhteisen opetusasiainlautakunnan työstä johtokunnan joulukuun kokouksessa. 4 artikla Tarkastuslautakunnat kokoontuvat puheenjohtajiensa tai Eurooppa-koulujen pääsihteerin kutsumina periaatteessa kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Tarkastuslautakuntien kokoukset pidetään Brysselissä. Kaikissa kokouksissa taataan simultaani- tai konsekutiivitulkkaus kolmella välinekielellä ja puheenjohtajan kielellä. [Yläasteen ja lukion tarkastuslautakunta kokoontuu tarvittaessa EB-tutkinnon uudistuksen säännönmukaisuusasioissa.] 5 artikla Tarkastuslautakuntien kokouksille esitetyt esityslistaluonnokset on laadittu puheenjohtajan/puheenjohtajien ja pääsihteerin yhteisestä sopimuksesta. Ne on toimitettava osallistujille vähintään kolme viikkoa ennen esitettyä kokouspäivää. Esityslistan asiat ryhmitellään ilmoitusasioiksi ja kohdiksi, jotka vaativat kyseisen tarkastuslautakunnan lausunnon tai päätöksen. Eurooppa-koulujen pääsihteerin keskustoimisto valmistelee tarkastuslautakuntien tarvitsemat asiakirjat ja toimittaa ne jäsenille vähintään viisi arkipäivää ennen kokouspäivää välinekielillä ja puheenjohtajan kielellä. 2009-D-225-fi-5 3/6
6 artikla Pääsihteeri ja/tai apulaispääsihteeri osallistuu/osallistuvat tarkastuslautakuntien kokouksiin. Hän voi / He voivat esittää havaintoja, jotka kirjataan kokouksen pöytäkirjaan. 7 artikla Pääsihteeri vastaa tarkastuslautakuntien kokouksiin liittyvistä sihteerintöistä sekä päätösluettelon ja johtopäätösluettelon ja pöytäkirjojen laatimisesta. Pääsihteerin keskustoimisto julkaisee tarkastuslautakuntien kokousten päätökset ja johtopäätökset välinekielillä kokousta seuraavan 15 arkipäivän aikana. Pöytäkirja laaditaan kokousta seuraavien 30 arkipäivän kuluessa ja lähetetään yhteisen tarkastuslautakunnan jäsenille välinekielillä. He ilmoittavat hyväksyntänsä tai huomautuksensa kirjallisesti 20 arkipäivän kuluessa pöytäkirjaluonnoksen vastaanottamisesta. Kun tarkastuslautakunta hyväksyy jäsentensä huomautukset kirjallisella menettelyllä, laaditaan lopullinen, jakeluun laitettava pöytäkirja, jossa huomautukset on huomioitu. 8 artikla Yhteisen tarkastuslautakunnan lausunnot ja/tai esitykset yhteiselle opetusasiainlautakunnalle ja/tai budjettikomitealle ja/tai johtokunnalle hyväksytään yksimielisesti. Ellei yksimielisyyttä saavuteta, eriävät kannat mainitaan budjettikomitealle ja/tai johtokunnalle annettavassa lausunnossa. 9 artikla Tarkastuslautakunnat tekevät päätöksiä muista pedagogisista asioista kuin niistä, jotka kuuluvat yleissopimuksen 9.1.(d) artiklan piiriin ja yhteisen opetusasiainlautakunnan toimivaltaan. Päätökset tehdään yksimielisesti tai tarvittaessa äänioikeutettujen jäsenten 2/3 määräenemmistöllä. Päätöstä ei voida tehdä laillisesti, ellei päätösvaltainen määrä eli 2/3 äänivaltaisista jäsenistä ole paikalla. Kunkin asteen erityiskysymyksiä koskevat päätökset tehdään kyseisen asteen tarkastuslautakunnassa. Molempia asteita koskevista kysymyksistä päätetään yhteisessä tarkastuslautakunnassa. Jokaisella jäsenvaltiolla on yksi ainoa ääni. 10 artikla Tarkastuslautakunnan kahden kokouksen välisenä aikana päätös voidaan tehdä kirjallisella menettelyllä. Kirjallisen menettelyn käyttäminen on varattu asioille, jotka vaativat ehdottomasti kiireellistä päätöstä ennen seuraavaa kokousta. Päätökset tehdään yllä mainitun 9 artiklan määräysten mukaisesti. 2009-D-225-fi-5 4/6
Kirjallisen menettelyn tuloksesta kertova asiakirja kirjataan tarkastuslautakunnan seuraavan kokouksen esityslistalle otsikon Kirjalliset ilmoitusasiat alle. Tehdyt päätökset ja jäsenten äänestykset kirjataan sanotun kokouksen pöytäkirjaan. 11 artikla Tarkastuslautakuntien päätökset ilmoitetaan järjestelmän muille jäsenille Eurooppa-koulujen pääsihteerin keskustoimiston verkkosivuilla: www.eursc.eu. 12 artikla Tarkastuslautakunnat voivat esittää työryhmien perustamista. Esityksissä pitää olla työsuunnitelma, aikataulu ja taloudellinen katsaus. Esitysten pitää olla osa johtokunnan tarkastajien ja tarkastuslautakuntien vuosittaisen toimintasuunnitelman toteutukseen hyväksymää talousarviota, joka on laadittu lautakuntien määrittelemien painopistealueiden mukaan (ks. tämän säännön 1 artikla ). 13 artikla Tarkastuslautakunnan jäsenillä on oikeus matkakorvauksiin ja päivärahaan johtokunnan hyväksymän ohjesäännön mukaisesti. Pääsihteerin keskustoimiston talousarvio vastaa näistä menoista. Muiden henkilöiden tai asiantuntijoiden osallistumisesta aiheutuvien kulujen korvaaminen pääsihteerin keskustoimiston talousarviosta rajataan tapauksiin, joissa pääsihteerin keskustoimisto on lähettänyt kutsun. Jokaisen kokouksen kokonaiskustannus mainitaan pöytäkirjassa. 14 artikla Tarkastuslautakunnat noudattavat kokouskäytännössä tämän ohjesäännön liitteenä olevia määräyksiä. 2009-D-225-fi-5 5/6
LIITE TARKASTUSLAUTAKUNTIEN SISÄISEEN OHJESÄÄNTÖÖN Kokousten kulku 1 Kokouksen alussa puheenjohtaja antaa kaikki kokouksen kulkuun liittyvät lisätiedot ja ilmoittaa kuhunkin asiaan varatun ajan. Hän välttää pitkiä johdantoja ja jäsenille jo tiedoksi annettujen tietojen toistoa. 2 Vain tiedoksi annettavat asiat on kirjattu kokouksen esityslistan kirjallisiin ilmoitusasioihin eikä niistä keskustella. 3 Asian käsittelyn alussa puheenjohtaja ilmoittaa jäsenille heidän enimmäispuheenvuoroaikansa asian käsittelytavan mukaan. 4 Täysiä puheenvuorokierroksia ei periaatteessa ole eikä pitäisi olla kuin poikkeustapauksissa ja erityiskysymyksissä, jolloin puheenjohtaja määrittelee puheajan. 5 Puheenjohtaja valvoo mahdollisimman hyvin puheenvuoroja pyytämällä muun muassa jäseniä reagoimaan sovitteluratkaisuihin tai täsmäesityksiin. 6 Kokousten aikana ja niiden lopussa puheenjohtaja välttää pitkiä yhteenvetoja ja tekee vain lyhyen yhteenvedon saavutetuista asiasisällöllisistä tuloksista ja/tai menettelystä. 7 Jäsenet välttävät toistamasta edellisen puhujan huomautuksia. Heidän puheenvuoronsa ovat lyhyitä ja koskevat asiasisältöä. 8 Tekstien osalta jäsenet antavat kirjallisesti konkreettiset tekstiesityksensä eivätkä pelkästään ilmaise eriävää kantaansa annettuun esitykseen. 9 Ellei puheenjohtaja toisin ilmoita, ja kun jäsenet haluavat hyväksyä käsiteltävän asian, he pidättyvät ilmaisemasta kantaansa, jolloin puheenvuoron käyttämättä jättäminen katsotaan periaatteelliseksi hyväksynnäksi. 10 Puheenjohtaja pyytää, että asiasta äänestetään silloin, kun hän katsoo, että tehtävää päätöstä pitää selkeyttää. Puheenjohtaja asettaa asian aina äänestettäväksi, jos yksi kolmasosa tarkastuslautakunnan jäsenistä pyytää sitä. 2009-D-225-fi-5 6/6