KIRJALLINEN KYSYMYS 920/2006 vp Koulutettujen terapeuttien asema terveydenhuollossa Eduskunnan puhemiehelle Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot tarjoavat virallisen terveydenhuollon rinnalla yksilölle keinoja ylläpitää ja tukea omaa terveyttä ja parantaa jaksamista. Tällä on merkittävät julkisen terveydenhuollon kustannuksia säästävät vaikutukset, ja näin voidaan myös keventää työmäärää julkisessa terveydenhuollossa. WHO ja EU ovat suositelleet perinteisiä hoitomuotoja käytettäväksi kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Kaikissa muissa Pohjoismaissa on laeilla määritelty täydentävien ja vaihtoehtoisten terapeuttien asema ja useat täydentävät hoitomuodot on hyväksytty korvausjärjestelmien piiriin. Tässä kehityksessä olemme Suomessa auttamattomasti jäljessä. Työ näiden lakien säätämiseksi tulisi aloittaa pikaisesti. Julkisen terveydenhuollon työ- ja kustannussäästöjen lisäksi täydentävien hoitomuotojen työllistävät vaikutukset ovat kiistattomat. Suomessa työskentelee noin 4 000 koulutettua täydentäviä hoitomuotoja tarjoavaa terapeuttia. He toimivat yksityisyrittäjinä. Fysioterapeutit ja hierojat on hyväksytty terveydenhuollon ammattihenkilöiksi ja he voivat harjoittaa yritystoimintaansa ilman arvonlisäveroa. On kohtuutonta, että täydentäviä hoitoja tarjoaville ei tätä samaa oikeutta myönnetä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, että täydentäviä hoitoja tarjoavat koulutetut terapeutit saavat virallisen aseman terveydenhuollossa ja miksi heidän tarjoamiltaan palveluilta ei poisteta arvonlisäveroa, vaikka se kiistattomasti tuo lisää säästöjä julkiselle terveydenhuollolle ja asettaa heidät oikeutetusti samaan asemaan yrittäjinä fysioterapeuttien ja hierojien kanssa? Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2006 Marja Tiura /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Marjan Tiuran /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 920/2006 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että täydentäviä hoitoja tarjoavat koulutetut terapeutit saavat virallisen aseman terveydenhuollossa ja miksi heidän tarjoamiltaan palveluilta ei poisteta arvonlisäveroa, vaikka se kiistattomasti tuo lisää säästöjä julkiselle terveydenhuollolle ja asettaa heidät oikeutetusti samaan asemaan yrittäjinä fysioterapeuttien ja hierojien kanssa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Vaihtoehtohoito mielletään yleensä ilmiöksi, joka asettuu virallisen ja julkisen terveyden- ja sairaanhoidon valtakulttuurin vastakohdaksi. Vaihtoehtohoitojen käyttö on lisääntynyt 1970- luvulta alkaen kaikkialla länsimaisissa yhteiskunnissa. Vaihtoehtohoitojen kokonaisuus on pirstaleinen ja jatkuvasti muotoaan muuttava. Erilaisten hoitomuotojen lukumäärää on erittäin vaikea arvioida. Arviot vaihtelevat suuresti muun muassa sen mukaan, miten vaihtoehtohoitojen kenttää on rajattu ja luokiteltu. Luokitteluperusteina on käytetty esimerkiksi sitä, annetaanko hoitoja itsehoidollisesti vai hoitosuhteessa, ovatko kyseessä kansanomaiset, perinteiset hoitomuodot vai uudemmat muista kulttuureista tulevat hoitomuodot. Käsitteiden runsaus on myös tyypillistä. Puhutaan vaihtoehtohoidoista, täydentävistä hoidoista ja uskomushoidoista. Vaihtoehtohoidot ovat erittäin nopeasti muuttuva alue ja useimmiten sen piiriin katsottavalle toiminnalle ei ole määritelty esimerkiksi yhtenäisiä koulutusvaatimuksia. Vaihtoehtohoitojen vaikuttavuudesta ei myöskään aina ole saatavissa lääketieteellisesti tai edes tieteellisesti todennettua näyttöä. Myöskään siitä ei ole kiistatonta näyttöä, että vaihtoehtohoidot tuovat säästöjä julkiselle terveydenhuollolle. Useissa länsimaissa vaihtoehtohoitoja antavien rekisteriä pitää ko. professio itse ja se myös määrittelee rekisteriin pääsyn kriteerit. Suurena ongelmana koulutusvaatimuksien määrittelyssä ja vaihtoehtohoidoissa on yleisesti hyväksyttyjen kriteerien puuttuminen. Ei ole olemassa sellaista näyttöön perustuvaa tietoa, jonka perusteella ko. vaatimukset voitaisiin määritellä. Kun jostain hoitomuodosta on lääketieteellistä näyttöä, se kuuluu jo yleisesti hyväksyttynä hoitomuotona terveydenhuollon alueelle ja siten myös sääntelyn ja valvonnan piiriin. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 a :n 1 momentin mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä pidetään terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontatehtävien hoitamiseksi. Suomessa on jo tällä hetkellä poikkeuksellisen suuri määrä rekisteröitäviä terveydenhuollon ammattiryhmiä. Terveydenhuollon ammatinharjoittamisoikeuden ja suojatun nimikkeen käyttöoikeuden myöntäminen perustuu säännellyn koulutuksen suorittamiseen. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden toiminnan sääntelyn tarkoituksena on potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon palveluiden laadun turvaaminen. Tämä tapahtuu varmistamalla, että terveydenhuollon ammattihenkilöillä on ammattitoiminnan edellyttämä koulu- 2
Ministerin vastaus KK 920/2006 vp Marja Tiura /kok tus, riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät valmiudet. Lisäksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset alueillaan ohjaavat ja valvovat terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa. Terveydenhuollon virallisen aseman, nimikesuojauksen ja rekisteröinnin puuttuminen eivät mitenkään estä henkilöitä työskentelemästä vaihtoehtoisissa ja täydentävissä hoidoissa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylläpitämä Terhikki-rekisteri palvelee ensisijaisesti ohjausta ja valvontaa, joiden tavoitteena on potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon laadun edistäminen. Rekisteröintiin on sittemmin kytketty erilaisia muita tekijöitä, kuten arvonlisäveron määräytyminen, jotka eivät liity rekisterin alkuperäiseen ja varsinaiseen tarkoitukseen. Eivät myöskään kaikki Terhikki-rekisterissä olevat terveydenhuollon ammattihenkilöt ole vapautettuja arvonlisäverosta. Jos terveydenhuollon ammattihenkilön antama hoitomuoto ei kuulu ammattihenkilön normaaliin peruskoulutukseen, verottomuuden kannalta on keskeistä, onko hoidon tarve lääketieteellisesti perusteltua. Sosiaali- ja terveysministeriössä selvitetään parhaillaan lainsäädäntötarpeita vaihtoehtohoitojen osalta. Tähän selvitykseen sisältyy myös vaihtoehtoisia terapiamuotoja ja terapeutteja koskevia kysymyksiä. Ministeriö jatkaa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja järjestöjen välisiä neuvotteluita tarvittavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi kevään 2007 aikana. Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2006 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 920/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Marja Tiura /saml: Vad ämnar regeringen göra för att utbildade terapeuter som ger komplementära behandlingar skall få en officiell ställning inom hälso- och sjukvården och varför befrias inte deras tjänster från mervärdesskatt trots att det utan tvekan skulle medföra merbesparingar för den offentliga hälso- och sjukvården och på berättigade grunder försätta terapeuterna i samma företagarställning som fysioterapeuterna och massörerna? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Alternativvård uppfattas vanligen som ett fenomen som är en motsats till den dominerande kulturen med officiell och offentlig hälso- och sjukvård. Användningen av alternativbehandlingar har ökat i alla västerländska samhällen från och med 1970-talet. Alternativbehandlingarna bildar en splittrad helhet som ständigt ändrar form. Det är mycket svårt att uppskatta antalet olika behandlingsformer. Uppskattningarna varierar i hög grad bl.a. beroende på hur fältet för alternativbehandlingar har avgränsats och klassificerats. Som klassificeringsgrunder har använts t.ex. huruvida behandlingarna ges utifrån egenvård eller inom en vårdrelation, huruvida det är fråga om folkliga, traditionella behandlingsformer eller nyare behandlingsformer som kommer från andra kulturer. Kännetecknande är också att det finns rikligt med begrepp. Det talas om bl.a. alternativbehandlingar, komplementära behandlingar och healing. Alternativbehandlingarna är ett område som förändras mycket snabbt, och oftast har det inte angetts t.ex. några enhetliga utbildningskrav för den verksamhet som anses höra till området. Det finns inte heller alltid några medicinska eller ens vetenskapligt verifierade bevis på alternativbehandlingarnas genomslagskraft. Det finns inte heller några obestridliga bevis på att alternativbehandlingarna medför besparingar för den offentliga hälso- och sjukvården. I många västländer förhåller det sig så att den aktuella professionen själv för register över dem som ger alternativbehandlingar, och professionen fastslår också kriterierna för att någon skall upptas i registret. Avsaknaden av allmänt godtagna kriterier är ett stort problem vid definieringen av utbildningskraven och inom alternativbehandlingarna. Det finns inte någon evidensbaserad kunskap som grund för att fastslå kraven i fråga. När det finns medicinska bevis för en vårdoch behandlingsform ingår den redan i hälso- och sjukvården som en godkänd vård- och behandlingsform och omfattas därmed också av reglering och tillsyn. Enligt 24 a 1 mom. i lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården förs centralregistret över yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården i syfte att sköta tillsynsuppgifterna i fråga om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. I Finland finns redan för närvarande ett exceptionellt stort antal registrerade yrkeskategorier inom hälsooch sjukvården. Beviljande av rätt att utöva yrke inom hälsooch sjukvården och beviljande av rätt att använda en skyddad yrkesbeteckning baserar sig på att 4
Ministerns svar KK 920/2006 vp Marja Tiura /kok personen i fråga har fullgjort en reglerad utbildning. Syftet med regleringen av den verksamhet som yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården utövar är att trygga patientsäkerheten och kvaliteten på tjänsterna inom hälso- och sjukvården. Detta sker genom att det säkerställs att yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården har den utbildning som krävs för yrkesverksamheten, tillräcklig facklig kompetens och de färdigheter som krävs för yrkesverksamheten. Dessutom styrs och övervakas de yrkesutbildade personernas verksamhet av Rättsskyddscentralen för hälsovården och länsstyrelserna inom länen. Avsaknaden av en officiell ställning inom hälso- och sjukvården, av en skyddad yrkesbeteckning och av registrering hindrar inte på något sätt en person från att arbeta inom områden för alternativbehandlingar och komplementära behandlingar. Registret Terhikki, som förs av Rättsskyddscentralen för hälsovården, betjänar i första hand styrningen och tillsynen, där målet är att främja patientsäkerheten och kvaliteten på hälso- och sjukvården. Registreringen har i efterhand förenats med andra faktorer av olika slag, såsom bestämmande av mervärdesskatt, vilka inte hänför sig till registrets ursprungliga eller egentliga syfte. Alla de yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården som är införda i registret Terhikki är dock inte heller befriade från mervärdesskatt. Om den vårdform som ges av en yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården inte ingår i den normala grundläggande utbildningen för den yrkesutbildade personen, är det ur skattefrihetens synvinkel av central betydelse huruvida vårdbehovet är medicinskt motiverat. Vid social- och hälsovårdsministeriet utreds som bäst behoven av lagstiftning när det gäller alternativbehandlingar. I utredningen ingår också frågor som gäller alternativa terapiformer och terapeuter. Ministeriet fortsätter med förhandlingarna mellan Rättsskyddscentralen för hälsovården och organisationerna i syfte att planera behövliga åtgärder under våren 2007. Helsingfors den 12 december 2006 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5