UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS MONISTEITA 149 ALIMMAT SUOSITELTAVAT RAKENTAMIS KORKEUDET UUDENMAAN JA ITÄ UUDENMAAN SUURIMMILLA JÄRVILLÄ Kari Rantakokko Uudenmaan ympäristökeskus Helsinki 2004
2 Kartat: Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MYY/04 Genimap Oy, L 4659/02 Tekijät ovat vastuussa julkaisun sisällöstä eikä siihen voida vedota Uudenmaan ympäristökeskuksen virallisena kannanottona. Julkaisutilaukset: Uudenmaan ympäristökeskus / tiedotus PL 36, 00521 HELSINKI puh. 020 490 101 fax 020 490 3200 e mail: kirjaamo.uus@ymparisto.fi ISBN 952 463 070 2 (nid.) ISBN 952 463 071 0 (pdf) ISSN 1238 7185 Painopaikka: Uudenmaan ympäristökeskuksen monistamo, Helsinki 2004
3 ALKUSANAT Tulvien aiheuttamia vahinkoja on vuosikymmenien kuluessa pyritty vähentämään erilaisin tavoin. Uomien perkaukset, tulva alueiden pengerrykset ja järvien säännöstelyt ovat pääasiassa toimineet hyvin. Hankkeet ovat usein kohdistuneet maatalousmaan suojaamiseen. Asuinrakennukset on aikoinaan osattu sijoittaa riittävän korkealle, jolloin haittaa ovat kärsineet lähinnä kevyet rakennukset tai kesämökit. Asutuksen lisääntyessä on ollut tarpeen ottaa rakennuskäyttöön uusia alueita myös vesistöjen varsilla. Näiden alueiden rakentamisessa ei aina ole ollut käytettävissä riittävää tietoa tulvien pitkäaikaisvaihteluista, jolloin rakennuksia on saatettu tehdä myös tulvaherkille alueille. Suurtulvien (mm. 1980 luvun alussa) aiheuttamien vahinkojen perusteella on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota turvallisiin rakentamiskorkeuksiin. Rakennusvahinkojen vähentämisessä parasta tulvasuojelua on estää uusien rakennusten tekeminen tulvaherkille alueille. Nykyisten mitoituskriteerien lisäksi tulisi myös varautua ennakolta mahdolliseen ilmastonmuutoksen aiheuttamaan tulvien äärevöitymiseen. Tulvien haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksien selvittämiseksi on maa ja metsätalousministeriön asettaman suurtulvatyöryhmän keväällä 2003 jättämässä loppuraportissa esitetty useita suosituksia. Rantarakentamista koskevan suosituksen tavoitteena on sijoittaa rakennukset niin ylös, että vahinkoa syntyy vasta keskimäärin kerran sadassa vuodessa toistuvalla tulvalla. Uudenmaan ympäristökeskus valtion alueellisena vesiviranomaisena käynnisti rakentamiskorkeuksia koskevien suositusten laatimisen keväällä 2004. Tavoitteena on laatia suositukset kaikille pinta alaltaan yli 100 ha:n suuruisille järville, joita Uudenmaan ja Itä Uudenmaan maakuntien alueella on lähes 90. Tämä julkaisu sisältää työn ensimmäisessä vaiheessa laaditut suositukset 43 järvelle. Selvitystyötä jatketaan lähivuosina. Uudenmaan ympäristökeskus toivoo, että suosituksia käytetään tulevaisuudessa kaavoituksessa ja muussa rakentamisen suunnittelussa ja että suositukset osaltaan estäisivät uusien tulvavahinkokohteiden syntymisen. Ympäristökeskuksen johtaja Leena Saviranta
4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 5 2 SUOSITUSTEN TARKOITUS JA KOHTEIDEN RAJAUS... 6 3 SUOSITELTAVAN KORKEUSTASON MÄÄRITTELY... 6 4 LÄHTÖAINEISTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSESSA... 9 5 SUOSITUKSET... 9 6 KÄSITTEET... 10 7 LÄHDETEOS... 10 LIITE 1 Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeuset Uudenmaan ja Itä Uudenmaan suurimpien järvien rannoilla... 11 Kuvailulehti... 13 Presentationsblad... 14
5 1 JOHDANTO Järvien vedenpinnan korkeus vaihtelee vuodenajan mukaan. Suomen suurimmat tulvat ovat yleensä aiheutuneet tavallista rankemmista sateista tai suuren lumimäärän sulannasta. Sulannan ja sadannan yhteisvaikutus voi myös aiheuttaa poikkeuksellista tulvimista. Tulvimista voi tapahtua myös silloin, kun jääpato tai muu este tukkii järven luusuan tai jokiuoman ja estää veden vapaan virtauksen. Mahdollisen ilmastonmuutoksen seurauksena esimerkiksi talvitulvien esiintyminen Etelä ja Keski Suomessa voi olla tulevaisuudessa todennäköisempää, koska talvisateiden on ennustettu lisääntyvän ja tällöin sateista yhä suurempi osa tulee vetenä. Tulvien suuruutta on erittäin vaikea ennustaa tarkasti, mutta niiden vaikutuksiin voidaan varautua ennakolta. Vuoden 2000 alusta voimaan tullut maankäyttö ja rakennuslaki (132/1999) edellyttää tulvan vaaran huomioon ottamista rakentamisessa. Sen mukaan rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on muun muassa otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa (116 ). Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti (119 ). Maankäyttö ja rakennuslain vaikutuksesta tulviin on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota niin rakentamisessa kuin maankäytön suunnittelussakin. Vesistöjen varsilla syntyviä tulvavahinkoja voidaan estää tai vähentää ennakoivalla säännöstelyllä ja rakentamalla pysyviä tulvasuojelurakenteita tai tekemällä tulvasuojeluperkauksia. Tulvan jo synnyttyä ovat avainasemassa oikea aikaiset ja oikeissa paikoissa tehdyt tulvantorjuntatoimenpiteet. Tulvien aiheuttamia vahinkoja arvioitaessa on valitettavan usein todettu, että kaavoitus ja rakentamisviranomaisilla ei ole ollut riittävästi tietoa vesistöjen ylimmistä vedenkorkeuksista. Monilla tulvaherkillä ranta alueilla on uudisrakennuksia tai muita vesivahingoille alttiita rakenteita. Tulvaherkiksi määritetyille alueille tulisi välttää sijoittamasta pysyvään ja ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettuja uusia rakennuksia, vapaa ajan asumiseen tarkoitettuja rakennuksia tai muita talousrakennuksia, joille tulva aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Lisäksi tulva alueelle tulisi välttää sijoittamasta yhteiskunnan kannalta tärkeitä toimintoja, kuten julkisen palvelun rakennuksia ja kauppoja. Myös ympäristön pilaantumisriski tulisi ottaa huomioon mm. vesihuoltojärjestelmien suunnittelussa ja vaarallisten aineiden sijoittamisessa tulvaherkille alueille. Nykyisille rakennuksille tulisi sallia kunnostaminen ja laajentaminen.
6 2 SUOSITUSTEN TARKOITUS JA KOHTEIDEN RAJAUS Suositus alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi on tarkoitettu palvelemaan ensisijaisesti rakennuslupia myöntäviä viranomaisia, kaavoittajia ja rantojen käyttäjiä, jotta tulevaisuudessa osattaisiin paremmin ottaa huomioon vedenkorkeuden vaihtelut rantojen käytön suunnittelussa. Suosituksessa on tarkasteltu pääsääntöisesti yli 200 ha:n suuruisia järviä Uudenmaan ja Itä Uudenmaan maakuntien alueilla. Mukaan on kuitenkin otettu sellaisia alle 200 ha:n järviä, joiden vedenkorkeutta on havaittua säännöllisesti ja pitkään. Selvitystä tullaan lähivuosina laajentamaan myös pienemmille järville. Suosituksia ei ole laadittu jokivesistöjen varsille, koska tulvakorkeuksien määritys edellyttäisi useissa tapauksissa virtausmallinnusta ja vaatisi runsaasti resursseja. Jokivesistöistä annetaan kuitenkin tarvittaessa erillinen rakennuspaikka tai aluekohtainen lausunto. Tässä suosituksessa järviä on kaikkiaan mukana 43 kappaletta. Lukumääräisesti se on vain noin 12 % Uudenmaan ympäristökeskuksen toimialueella sijaitsevista yli 10 ha:n järvistä, mutta järvipinta alan suhteen selvitys on suhteellisen kattava. Näiden suositusten käyttäjän on otettava huomioon se, että suosituksia annettaessa on tulvakorkeuksien toistuvuudessa käytetty sellaisia todennäköisyystasoja, joiden ylittyminen pitkällä ajanjaksolla on aina mahdollista. Käyttäjän on edelleen huomioitava, että läheskään kaikista esitetyistä järvistä ei ollut käytössä riittävää vedenkorkeuden havaintoaineistoa, jotta tietyn suuruisen tulvan esiintymistodennäköisyys olisi voitu tarkasti määrittää. Käytetyt toistuvuusarvot ja eri järvien havaintojen luotettavuustasot sekä muut perusteet suositusten antamisessa on esitetty jäljempänä. Alimpiin suositeltaviin rakentamiskorkeuksiin ja ylivesien aiheuttamiin vahinkoihin liittyvää lisäinformaatioita tarjoaa muun muassa Suomen ympäristökeskuksen, ympäristöministeriön sekä maa ja maatalousministeriön yhdessä julkaisema opas (Ollila, 1999). 3 SUOSITELTAVAN KORKEUSTASON MÄÄRITTELY Alimmalla tulvien kannalta hyväksyttävällä rakentamiskorkeudella tarkoitetaan tässä suosituksessa sitä ylintä korkeutta, jolle vesi voi nousta ilman, että se vahingoittaa rakenteita. Ympärivuotinen asutus tulisi sijoittaa niin korkealle, että sille voi aiheutua vahinkoa vasta sellaisesta tulvakorkeudesta, jonka voidaan arvioida esiintyvän keskimäärin kerran 100 200 vuodessa. Maamme vedenkorkeushavainnot isoistakin järvistä alkavat kuitenkin niin myöhään, että useimmiten tilastollisesti näin harvinaisen tulvan arviointi matemaattisesti on vaikeata ja pienimpien järvien kohdalla jopa mahdotonta.
7 Tämän vuoksi maamme sisävesissä onkin jouduttu käyttämään alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden määrittämisessä teoreettisena lähtökohtana keskimäärin kerran 50 vuodessa esiintyvää tulvakorkeutta (HW 1/50 ), joka pystytään tilastollisesti määrittämään vähemmilläkin havainnoilla. Jotta korkeudesta HW 1/50 päästäisiin lähemmäksi suosituksen perusteeksi sanottua keskimäärin 100 200 vuodessa toistuvaa tulvaa, lisätään tähän harkinnanvarainen korkeus 0,3 1,0 metriä sekä avointen ulapoiden kohdalla vielä harkinnanvarainen aaltoiluvara. Harkinnanvaraisen lisäkorkeuden arvioimisessa on käytetty seuraavia periaatteita: mikäli järven havaitun tai arvioidun keskiyliveden MHW ja HW1/50 välinen erotus on alle 0,5 metriä tai vedenkorkeusvaihtelut muuten tiedetään poikkeuksellisen pieniksi, käytetään lisäkorkeutena vähintään 0,3 metriä, mikäli järven havaitun tai arvioidun keskiyliveden MHW ja HW1/50 välinen erotus on 0,5 0,8 metriä, käytetään lisäkorkeutena vähintään 0,4 metriä, mikäli järven havaitun tai arvioidun keskiyliveden MHW ja HW1/50 välinen erotus on yli 0,8 metriä, käytetään lisäkorkeutena vähintään 0,5 metriä, mikäli HW1/50:n määrityksessä on oleellisia puutteita, käytetään vähintään 0,5 0,8 metrin lisäkorkeutta. Aaltoilun vaikutus tulee erikseen ottaa huomioon suurten selkien rannoilla. Saman ison järven rannoilla saattaa siis ulapan avoimuudesta riippuen olla tarpeen käyttää eri korkeuksia alimpina suositeltavina rakentamiskorkeuksina. Uudenmaan järvien rannat ovat yleisesti ottaen suhteellisen loivarantaisia ja useiden kilometrien pituisia ulapoita ei juurikaan ole. Aaltoiluvara on laskettu järven pisimmän ulapan mukaan (taulukko 1). Jyrkemmillä rannoilla aallon nousukorkeus voi olla huomattavasti suurempi. Taulukko 1. aallon likimääräinen nousukorkeus tasapohjaisilla ja loivarantaisilla (rannan kaltevuus T=1/30) järvillä (Ollila 1999). Ulapan pituus (km) 0,2 0,6 1,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10 20 40 Aallon nousukorkeus (cm) 5 5 5 10 15 20 20 25 30 45
8 Vähien havaintojen pohjalta tehtyyn tilastolliseen HW 1/50 määrittelyyn liittyy aina epävarmuutta. Mikäli tässä suosituksessa annettu alin rakentamiskorkeus (HW 1/50 + harkinnanvarainen lisäkorkeus 0,3 1,0 m + aaltoiluvara 0 0,25 m) on havaintojen mukaan joskus ylitetty, tulee tämä ylin havaittu korkeus ottaa määrääväksi rakennuspaikkaa ja perustamiskorkeutta määrättäessä. Kuva 1 havainnollistaa alinta rakentamiskorkeutta kahden tyypillisimmän perustamistavan yhteydessä. Kuva 1. Tulvien huomioon ottaminen alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden määrittämisessä erilaisilla perustamistyypeillä (Ollila 1999)
9 4 LÄHTÖAINEISTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKES KUKSESSA Edellä mainittu keskimäärin kerran 50 vuodessa toistuva ylivedenkorkeus HW 1/50 on saatu pelkästään tilastollisesti määritettyä vain pienestä osasta järviä. Osasta järviä on ollut käytössä muutamien vuosien pituisia jo päättyneitä havaintosarjoja ja/tai muutamia yksittäisiä havaintoja. Näiden järvien osalta määrittelyä on täydennetty maastohavainnoin kesällä 2004 (Simo Väänänen ja Ville Suhonen). Maastohavaintoja on tehty rantakivistä, kallioista, siltaja laiturirakenteista sekä kasvillisuudesta. Erityisen tärkeä osa on ollut järvien lasku uomien vedenjohtokyvyn arvioiminen mittauksin ja myös laskelmin. Maastohavaintojen tueksi on haastateltu ranta asukkaita. Osasta järviä ei ollut lainkaan havaintoja käytössä. Näiden järvien suositukset perustuvat pelkästään edellä mainittuihin maastokäynteihin ja haastatteluihin. Selvitystyössä käytettyjä tietolähteitä voidaan pitää luotettavuuden kannalta hyvin eriarvoisina. Pitkistä havaintosarjoista määritetty HW 1/50 ja siihen lisätty harkinnanvarainen lisäkorkeus ja aaltoiluvara edustavat parasta luotettavuustasoa. Viimeksi mainitut pelkät silmämääräiset arviot ja haastattelut ovat kaikkein epävarmimmat. 5 SUOSITUKSET Suositukset on esitetty liitteessä 1. Suositusten määritysperusteen luotettavuustaso on erikseen merkitty näkyviin ja suosituksia käyttävien tulee ottaa nämä tapauskohtaisesti huomioon. Kaikki taulukossa ilmoitetut korkeudet on sidottu N 60 +m korkeusjärjestelmään eli uusimman peruskartan korkeustasoon. Peruskarttakorkeus ilmaisee vedenkorkeuden kartoitusajankohtana. Käytetyt määritysperusteet ovat seuraavat: A Yhtenäinen havaintojakso yli 20 vuotta B Yhtenäinen havaintojakso 10 20 vuotta + kartta ym. aineisto ja tarvittaessa maastotarkastus C Lyhyt havaintojakso + kartta ym. aineisto ja tarvittaessa maastotarkastus D Ei havaintoja. Kartta ym. aineisto ja maastotarkastus.
10 6 KÄSITTEET Aaltoiluvara: tulvakorkeuteen lisättävä, aallokon arvioituun nousukorkeuteen perustuva rakennuspaikkakohtainen korkeuslisä. Aaltoilu tulee ottaa huomioon rakentamiskorkeudessa lähinnä suurten selkien rannoilla. Alin hyväksyttävä rakentamiskorkeus: ylin korkeus, jolle vesi voi nousta ilman, että se vahingoittaa rakenteita. Korkeustaso: Mitattavat vedenkorkeudet sidotaan yleensä valtakunnalliseen tai muuhun viralliseen korkeustasoon. Suomessa on maankohoamisen vuoksi kolme virallista korkeusjärjestelmää: NN, N 43 ja uusin N 60. Maan kohoaminen vaihtelee alueittain, mistä johtuen järjestelmien väliset erot ovat eri alueilla eri suuruisia. Verrattaessa N 60 järjestelmää N 43 tasoon erotus on Uudellamaalla noin 4 12 cm. Vastaavasti NN järjestelmään sidotut korkeudet ovat noin 4 20 cm N 60 järjestelmää alempana. Lisäkorkeus: kunkin vesistön vedenkorkeusvaihteluista johtuva korkeuslisä. Lisäkorkeuden suuruuteen vaikuttavat esimerkiksi vesistön säännöstely, järvisyys sekä jääpato ja hyydetulvien riski. Peruskarttakorkeus: Kartoitusajankohdan vedenkorkeus (yleensä lähellä keskivedenkorkeutta). Keskivesi, MW: havaintojakson kaikkien havaintojen keskiarvo. Ylivesi, HW: havaintojakson ylin tulvakorkeus. HW1/50 (100/200): laskennallinen arvo, keskimäärin kerran 50 (100/200) vuodessa esiintyvä tulvakorkeus. Esimerkiksi 150 vuoden aikana tulvan odotetaan nousevan vähintään sille korkeudelle keskimäärin kolme kertaa. 7 LÄHDETEOS Ollila, M. (toim.). 1999. Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit rantaalueille rakennettaessa: Suositus alimmista rakentamiskorkeuksista. Suomen ympäristökeskus, ympäristöministeriö & maa ja metsätalousministeriö, Helsinki. Ympäristöopas 52. 54 s. ISBN 952 11 0413 9, ISSN 1238 8602.
KATSO AJANTASAISET SUOSITUSKORKEUDET PÄIVITETYSTÄ TAULUKOSTA!
KATSO AJANTASAISET SUOSITUSKORKEUDET PÄIVITETYSTÄ TAULUKOSTA!
13 Julkaisija Tekijä(t)/ Toimittaja(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Uudenmaan ympäristökeskus Kari Rantakokko Kuvailulehti Julkaisuaika Marraskuu 2004 Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet Uudenmaan ja Itä Uudenmaan suurimmilla järvillä Tässä raportissa esitetään suositus alimmista rakentamiskorkeuksista vesistöjen varsilla tulvavahinkojen estämiseksi. Raportti sisältää suositukset 43 järvelle Uudenmaan ja Itä Uudenmaan maakuntien alueella. Suositeltavalla alimmalla rakentamiskorkeudella tarkoitetaan sitä ylintä korkeutta, jolle vesi voi nousta ilman, että se vahingoittaa rakennetta. Suosituksen mitoituskriteerinä on käytetty keskimäärin kerran 50 vuodessa toistuvaa tulvakorkeutta. Määritettyyn tulvakorkeuteen on lisätty harkinnanvarainen korkeus 0,3 1,0 metriä järvestä ja käytettävissä olleista havainnoista riippuen. Laajojen ulapoiden kohdalla on lisätty vielä aaltoiluvara. Käytännössä suosituskorkeudet vastaavat vähintään kerran sadassa vuodessa toistuvaa tulvaa. Suositusten määrittely on pyritty perustamaan pitkään hydrologiseen havaintosarjaan. Niiden järvien osalta, joilta havaintoja ei ole ollut käytettävissä, on määritys perustunut maastomittauksiin ja teoreettisiin laskelmiin. Raportissa suositukset esitetään valtakunnallisessa N60 korkeusjärjestelmässä. Asiasanat Julkaisusarjan nimi ja numero Julkaisun nimi englanniksi Muut tiedot tulvat, rakentamissuositukset, rakentamiskorkeudet, rannat, järvet, Uusimaa, Itä Uusimaa Uudenmaan ympäristökeskus Monisteita 149 ISSN ISBN 1238 7185 952 463 070 2 (nid.) 952 463 071 0 (pdf) Sivuja Kieli 14 Suomi Luottamuksellisuus Hinta Julkinen 6,00 (sis. alv:n 8 % = 0,44 ) The Recommended Lowest Building Heights when Constructing on the Shores of the Greatest Lakes in the Regions of Uusimaa and Itä Uusimaa (Southern Finland) Julkaisun kustantaja Julkaisun myynti/ jakaja Uudenmaan ympäristökeskus Uudenmaan ympäristökeskus Tiedotus PL 36 (Asemapäällikönkatu 14) 00521 Helsinki puh. fax e mail: 020 490 101 020 490 3200 kirjaamo.uus@ymparisto.fi
14 Presentationsblad Utgivare Författare/ Redaktör Publikationens titel Sammandrag Nylands miljöcentral Kari Rantakokko Datum November 2004 Lägsta rekommenderade byggnadshöjder vid de största sjöarna i Nyland och Östra Nyland I denna rapport presenteras en rekommendation om de lägsta acceptabla byggnadshöjderna vid sjöar och vattendrag för att förhindra översvämningsskador. Rapporten innehåller rekommendationer för 43 sjöar inom Nylands och Östra Nylands landskap. Med den rekommenderade lägsta byggnadshöjden avses den högsta höjden dit vattnet kan stiga utan att det skadar konstruktionen. Som dimensioneringskriterium för rekommendationen har använts högvattenstånd som upprepas i medeltal vart 50 år. Till det definierade högvattenståndet har tillsatts en höjd på 0,3 1,0 meter enligt avvägning beroende på sjön och de observationer som är till hands. I praktiken svarar de rekommenderade höjderna en översvämning som inträffar minst vart hundrade år. Man har strävat att grunda definieringen av rekommendationerna på en lång hydrologisk observationsserie. För de sjöar där man inte har haft observationer att utgå från har definieringen grundats på terrängmätningar och teoretiska beräkningar. I rapporten presenteras rekommendationerna i det riksomfattande N60 höjd systemet. Nyckelord Publikationsserie och nummer Publikationens titel på engelska Övriga uppgifter Förläggare översvämningar, byggnadshöjd, rekommendationer, stränder, sjöar, Nylands, Östra Nyland Nylands miljöcentral Duplikat 149 ISSN 1238 7185 Sidantal 14 Finska Offentlighet ISBN 952 463 070 2 (häft.) 952 463 071 0 (pdf) Språk Pris Offentlig 6,00 (inkl. moms. 8 % = 0,44 ) The Recommended Lowest Building Heights when Constructing on the Shores of the Greatest Lakes in the Regions of Uusimaa and Itä Uusimaa (Southern Finland) Nylands miljöcentral Beställningar/ distribution Nylands miljöcentral Information PB 36 (Stinsgatan 14) 00521 Helsingfors tfn fax e mail: 020 490 101 020 490 3200 kirjaamo.uus@ymparisto.fi
UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS MONISTEITA ISSN 1238 7185 113. Kaisa Linnasalo: Suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnitelma Mustijoen vesistöalueella Porvoossa ja Sipoossa. Helsinki 2002. 88 s. 113s. Kaisa Linnasalo: Översiktsplan för skyddszoner och landskapsvård i Svartsåns tillrinningsområde i Borgå och Sibbo. Helsingfors 2002. 88 s. 114. Heidi Stén: Nuuksion Myllypuron kalastoselvitys 2001. Helsinki 2002. 30 s. 115. Anneli Heitto ja Juhani Niinimäki: Nummi Pusulan järvien kunnostus ja hoitosuunnitelmat. Helsinki 2002. 104 s. 116 Marjo Aro: Askolan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Helsinki 2002. 65 s. + 27 liites. 117. Sami Reunanen: Askolan Etu ja Takajärven kunnostuksen haasteet. Helsinki 2003. 40 s. 118. Hanna Yli Tolppa (toim.): Haja asutuksen vesihuolto: Uudenmaan ympäristökes kuksen ja 3+3 Vesihankkeen koulutuspäivä 28.11.2002. Helsinki 2002. 48 s. 119. Ilona Joensuu (toim.): Tuusulanjärven kunnostusprojekti vuonna 2001. Helsinki 2002. 50 s. 120. Heli Rautjärvi ja Hannu Rautio: Neulasten alkuainepitoisuudet sekä niiden suhde näytepuiden neulaskatoon ja epifyyttijäkäliin Uudenmaan ja Itä Uudenmaan maa kuntien alueella vuosina 2000 ja 2001. Helsinki 2003. 78 s. 121. Merja Autiola: Soranottoalueet Uudenmaan ja Itä Uudenmaan pohjavesialueilla. Helsinki 2003. 114 s. 122. Kaisa Linnasalo ja Sirpa Penttilä: Suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnitelma Ilolanjoen vesistöalueella Porvoossa, Askolassa, Myrskylässä, Pukkilassa ja Pernajassa. Helsinki 2003. 116 s. 122s. Kaisa Linnasalo och Sirpa Penttilä: Översiktsplan för skyddszoner och landskaps vård inom Illby ås tillrinningsområde i Borgå, Askola, Mörskom, Pukkila och Pernå. Helsingfors 2003. 116 s. 123. Mirja Perä: Suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnitelma Taasianjoen vesistöalueella Lapinjärvellä, Ruotsinpyhtäällä ja Pernajassa. Helsinki 2003. 136 s. 123s. Mirja Perä: Översiktsplan för skyddszoner och landskapsvård inom Tessjöåns tillrinningsområde i Lappträsk, Strömfors och Pernå. Helsingfors 2003. 136 s. 124. Thomas Söderström: Kartering av risker på grundvattenområdena Karis 0122001 och Mjölbolsta Svartå 0122051 A. Helsingfors 2003. 104 s. 125. Heidi Stén: Lapoonjoen kalasto ja rapuselvitys. Helsinki 2003. 16 s. 126. Kirsi Vilonen: Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma Pitkäjärven ympäristössä Nummi Pusulassa. Helsinki 2003. 48 s. 127. Rauno Yrjölä, Jukka Rinne ja Johanna Stigzelius. Tuusulanjärven länsirannan käytön ja hoidon periaatteet. Helsinki 2003. 74 s. (sis. A3 liitteen). 128. Kaija Savelainen (toim.): Pilaantuneet maa alueet: Uudenmaan ympäristökeskuksen neuvottelupäivä Helsingissä 5.3.2003. Helsinki 2003. 74 s.
129. Ari Pekka Ruotsalainen: Ravinnetaseita Askolassa sekä Etu ja Takajärven valumaalueella. Helsinki 2003. 34 s. 130. Jaana Marttila: Ravinnetaseet Tuusulanjärven valuma alueen maatiloilla 2001 2002. Helsinki 2003. 30 s 131. Liisa Teräsvuori: Kokemuksia vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesta tyypittelystä ja luokittelusta Karjaanjoen vesistöalueen järvillä. Helsinki 2003. 40 s. 132. Tarja Koskentalo ja Hannu Airola: Ilmanlaadun seurantaohjelma Uudenmaan ympäristökeskuksen (1) ja pääkaupunkiseudun (14) seuranta alueille 2004 2008. Helsinki 2003. 34 s. 133. Sirpa Penttilä: Suojavyöhykkeiden ja maisemanhoidon yleissuunnittelu Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella. Helsinki 2003. 40 s. 134. Anu Saarinen: Selvitys talvella 2002 2003 ilmenneiden happikatojen aiheuttamista kalakuolemista ja ilmastustoimenpiteiden vaikutuksista Uudenmaan ja Itä Uudenmaan järvillä. Helsinki 2003. 64 s. 135. Aarre Arrajoki: Ruutinlammen ilmastusraportti. Helsinki 2004. 28 s. 136. Erkki Saarijärvi (toim.): Hiidenveden kunnostus ja hoitosuunnitelma. Helsinki 2003. 74 s. 137. Aila Tarvainen: Lohjan lumoa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma. Helsinki 2003. 56 s. + 5 karttaliitettä (A3) 138. Pasi Lempinen: Keravanjoen täplärapuistutusten tulokset. Helsinki 2003. 16 s. 139. Petra Manninen: Maatilojen ravinnetaselaskelmat Isojärven alueella Mäntsälässä ja Pornaisissa. Helsinki. 2004. 44 s. 140. Leena Eerola, Matts Finnlund, Jorma Jantunen, Mauri Karonen, Eija Lehtonen, Pasi Lempinen & Varpu Leena Saastamoinen: Uudenmaan ympäristökeskuksen toiminta ja taloussuunnitelman 2005 2008 ja tulossuunnitelman 2004 vaikutusten arviointi. Helsinki 2004. (pdf) 141. Jaana Marttila: Tuusulanjärven vesi, fosfori ja typpitaseet 1991 2002. Helsinki 2004. 74 s. 142. Anu Koistinen: Suojavyöhykkeiden markkinointihanke Ridasjärven valuma alueella Hyvinkäällä ja Hausjärvellä. Helsinki 2004. 30 s. 143. Sanna Malin Lindroos: Ravinnetaselaskelmia karjatiloille Mäntsälässä, Pornaisissa ja Myrskylässä. Helsinki 2004. 48s. 144. Tero Vaakanainen: Santakosken pohjavesialueen suojelusuunnitelma Tuusula. Helsinki 2004. 51 s. 145. Sami Reunanen: Ilmastuslaitteet ja ilmastusavantojen happipitoisuudet 17:llä Uudenmaan ja Itä Uudenmaan järvellä maaliskuussa 2003. Helsinki 2004. 72 s. 146. Kaisa Linnasalo: Sälinkään kylän maisemanhoito ja maankäyttösuunnitelma. Helsinki 2004. 186 s. 147. Elina Erkkilä: Suojavyöhykkeiden täsmennetty markkinointi kahdeksan Uudenmaan kunnan alueella. Helsinki 2004. 48 s. 148. Irmeli Ahtela & Pipsa Poikolainen (toim.). Ravinnetaseseminaari Uudenmaan ympäristökeskuksessa 25.11.2004. Helsinki 2004. 34 s.