Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet

Samankaltaiset tiedostot
Huhtasuon alueseurakunta YHTEENVETO. Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnastaja. Vuoden 2018 erityispiirteet ja painopisteet

Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2017 erityispiirteet ja painopisteet

Alueneuvoston kokous Liitteet 31 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Yht:

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Talousarvio: Seurakuntaneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä puheenjohtajan lisäksi ja sihteeri.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Miten edellä mainitut tilaisuudet toteutettiin? Osallistujamäärät. Tilaisuuksien saama näkyvyys. Seurakuntalaisten antama palaute.

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

Talentin voima. Laura Arikka Stiven Naatus Papiston päivät 2018

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN JA MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

SEURAKUNTALAISET MUUTOKSEN TOTEUTTAJINA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ MARIKA NÄRHI JA ANNA MARIA SILJANDER

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Tikkurilan seurakunnassa

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

KRISTILLINEN KASVATUS

Kuopion Yrittäjien strategia

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ

Säynätsalo Diakoniatyö. Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2015 erityispiirteet ja painopisteet

lapset - nuoret perheet

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Alueneuvoston kokous Liite 29 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020

OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

Akaan seurakunnan strategia

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari, Paasitorni

-Heinolassa 50 vuotta-

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad

Tulevaisuusasiakirja

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI. Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa

Alueneuvoston kokous Liite 49 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Yht:

lapset - nuoret perheet

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

Syyskauden 2015 toimintaa

Auttavan kohtaamisen harjoittelu seurakuntaharjoittelussa Aura Nortomaa sl2017

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Auttavan kohtaamisen harjoittelu seurakuntaharjoittelussa TUM-412 luento 2018 sl Aura Nortomaa

VUODEN 2012 TAVOITTEIDEN TOTETUTUMINEN SEURAKUNNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2013 MUSIIKKITYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

KURIKAN SEURAKUNNAN STRATEGIA 2020

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

Säynätsalo Diakoniatyö. Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksen ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan yhteistyö b-osa

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Keltinmäen alueneuvoston kokous Liite 32 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti 2019

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Diakonisen perhetyön projekti Kokkolassa Meidän perhe yhdessä matkaan, arkeen ja juhlaan!

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksosta VALMAan

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

Transkriptio:

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO HUHTASUON ALUESEURAKUNTA Yleinen srk-työ 2016 Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet LÄHIMMÄISTÄ EI JÄTETÄ AJALLISESTI - EIKÄ IANKAIKKISESTI. Alueseurakunta haluaa toteuttaa seurakunnan strategiaa olemalla rohkesti hengellinen ja reilusti välittävä kaikilla toiminta-alueilla. Toiminnan sisältö nousee luterilaisen uskomme keskeisestä sisällöstä: Uskosta Jeesukseen Kristukseen ja tästä uskosta kumpuavasta lähimmäisen rakkaudesta. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE TOTEUTAMME YHDESSÄ KAIKILLE YHTEISIÄ JUMALANPALVELUKSIA 1. Huhtasuon kirkon päämessun vahvistaminen sisällöllisesti ja musiikillisesti 2. Yhteisen vastuun jakaminen messun toteutuksessa sekä laaja-alaisessa tavassa kutsua alueseurakuntalaiset messuunsa 1. Vapaaehtoisten määrä ja heidän tehtäviensä sisältö. Messuun sisältyvän musiikin määrä ja sisältö. 2. Uusien messuun osallistujien määrä Uuden kanttorin myötä messussa veisaaminen helpottunut. Myös kirkon "uusi" kuoro aloittanut harjoittelun ja palvellut messuissa. Nuorisotyön kautta saatu uusia avustajia messuihin. Kirkon 30- vuotisjuhlamessu täytti kirkon 1.adventtina. Huhtasuolla iloitaan omasta kirkosta, vaikka kirkossakäynti aktiivisuus ei olekaan noussut. Kerran kuussa olevat keskiviikkoillan viikkomessut löytäneet paikkansa toiminnassa. Valtakunnallisten Katulähetyspäivien messu helmikuussa ja valtakunnallisten Israelin päivien messu heinäkuussa toteutettiin Huhtasuon kirkossa. 2. TAVOITE VIIKKOTOIMINNAN SISÄLLÖN KEHITTÄMINEN 1. Yhden arki-illan "olohuonemaisen" sisällöllisen tapahtuman toteuttaminen 2. Yhteistyökumppanien kanssa hyvän yhteistyön luominen 1. Tapahtumien määrä 2. Osallistujien määrä Keskiviikkoillat ruokailtojen muodossa ja viikkomessu&pizza -illat vakiintuneet, joskin vapaaehtoisten löytäminen vastuunkantoon ollut haasteellista. Huhtasuon Elämän leivän ja Asukasyhdistyksen kanssa tehty hyvää yhteistyötä. Erilaisten tapahtumien kautta tavoitettu alueen asukkaita varsin hyvin. Huhtasuoin laavulla järjestetty kauneimmat joululaulut ilta. 3. TAVOITE VAPAAEHTOISTEN LÖYTÄMINEN TOIMINNAN KAIKILLA SEKTOREILLA 1. Kunkin työmuodon aktiivisten rekrytointikeinojen löytäminen 2. Rekrytoinnin ja koulutuksen toteutus 1. Vapaaehtoisten määrä.

2. Vapaaehtoisten tehtävien sisältö ja tehtävien mielekkyys Vapaaehtoisten löytäminen ja kouluttaminen on tiedostettu kaikilla toiminnan sektoreilla. Konkreettisia tuloksia on jonkin verran. Haasteena on kuitenkin löytää heitä, jotka sitoutuvat pitkäaikaiseen säännölliseen vastuunkantamiseen. Keskiviikkoillat ovat sellaisia, joihin vapaaehtoispanosta on pyritty ohjaamaan. 4. TAVOITE MAAHANMUUTTAJIEN SAAMINEN MUKAAN TOIMINTAAN 1. Etsivän maahanmuuttajatyön toteuttaminen 2. yhteyksien luominen maahanmuuttajaperheisiin 1. Mukaantulevien maahanmuuttajien määrä 2. Vastuutakantavien maahanmuuttajien määrä Diakoniatyön piirissä yhä enammän myös maahanmuuttajia. Turvapaikanhakijat olleet usein läsnä kirkon arjessa vuonna 2016. esim. vapaaehtoistyössä siivouksessa kevättalvella 2016. Jyväskylän seurakunnan maahanmuuttajadiakoni antanut panostaan Huhtasuolle, samoin kolmannen sektorin toimijat. Maahanmuuttajien joulujuhlassa Huhtasuon kirkolla oli läsnä n.150 henkilöa. Alkuvuodesta 2016 Huhtasuon seurakuntakeksukseen kokoontui ystävyyden ilaan koko Kangasvuoren vastaanottolkeskuksen väki, noin 200 irakilaista. Kristillistä opetusta annettiin kiinnostuneille ja neljä kastettiin. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 2016 pyrimme aloittamaan ymäristötiimin työskentelyn. Tiimin työskentely alkoi ja se toteutti pienen ympäristön vihreitä arvoja suojelevan työpaikkakilpailun. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja uusien kohtaamistapojen löytäminen srk-työhön (diakonia).

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Huhtasuo Musiikkityö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet Johtaa mus. toimintaa alueseurakunnassa ja vastata musiikin toteutuksesta jumalanpalveluksissa. Vastata kirkollisten toimitusten ja muiden tilaisuuksien musiikista koko seurakunnassa. Vuoden 2016 erityispiirteinä vahvan kuorotyön jatkaminen ja sitäkautta seurakuntalaisuuden tukeminen. Nuorten aikuisten bändiworkshopit uutena toimintana. Musiikillisesti monipuolinen jp-elämä sekä seurakuntalaisten tavoittaminen erilaisten konserttien kautta. Työhyvinvointi resurssien vähetessä ja samalla toimiva yhteistyö muiden työalojen kanssa sekä yhteistoimialueella. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE 2. TAVOITE Vahvan kuorotyön jatkaminen alueella 1. Mielekäs ohjelmisto, avustaminen alueen jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa 2. Kuoroharjoituksiin ja esiintymisiin panostaminen 1. Kuorolaisten määrä 2. Harjoituksiin ja esiintymisiin osallistuminen Huhtasuon alueseurakunnassa on toiminut vuoden 2016 aikana yhteensä kolme kuoroa. Viranhaltijan vaihtumisen myötä myös kuorojen johtajat ovat vaihtuneet. Huhtasuon Astaha kuoroa ja Halssilan Iloset- laluryhmää johtaa kanttori Jussi Keltakangas. Halssilan lapsikuoroa on johtanut syyskuusta 2016 Salla Mölsä. Kuorot ovat toteuttaneet projekteja yhdessä ja erikseen. Huhtasuon kirkon 30-vuotis juhlamessussa oli paikalla kaikki kolme kuoroa. Muutoin kaikilla kuoroilla on ollut esiintymisiä jumalanpalveluksissa, laitoshartauksien yhteydessä ja eri joulunajan tapahtumissa. Koen, että laulajilla on ollut tasolleen sopivaa ohjelmistoa ja laulajat ovat kehittyneet syksyn aikana. Tosin johtajan vaihtumisen vuoksi koko vuoden kehityksen arviointi on vaikeaa. Astahaan ja Iloset-lauluryhmään on tullut uusia laulajia, joskin myös osa viime kevään laulajista on jäänyt pois. Lapsikuoron osalta olis tärkeä rekrytoida uusia laulajia. Musiikillisesti monipuolinen jp-elämä 1. Kuorot mukana jumalanpalveluksissa säännöllisesti 2. Erityismessut 1. Palaute 2. Kaikki kuorot ovat olleet toteuttamassa jumalanpalvelusten musiikkia vuonna 2016. Syksyn osalta erityismessuja tai sellaiseksi miellettäviä on ollut kaksi; radiointijumalanpalvelus ja Huhtasuon kirkon 30-v juhlajumalanpalvelus. Näistä jälkimmäisessä kaikki seurakunnan kuorot olivat mukana. Kuorojen yhdistäminen ajoittain on osottautunut toimivaksi malliksi lualajien verrattain vähäisen määrän vuoksi. Myös laulajille se tarjoaa erilaista näkökulmaa laulamiseen ja yhdessä musisointiin. 3. TAVOITE Kanttoriresurssin tasapuolinen kohdentaminen (toisen kanttorin viran vähennys alueella) 1. Yhteistyö selkeää yhteistoimialueen kanssa, kanttorin selkeä toimenkuva 2. Työn ja levon oikea suhde 1. Kanttorityön sujuvuus

2. Palaute Kanttoriresurssin tasapuolinen kohdentaminen ei mielestäni ole toteutunut Huhtasuon ja Vaajakosken alueseurakuntien osalta. Töitä on kasautunut molempien alueiden viranhaltijoille paikoin liikaa. Vaikka yt. alueella tulisi toimia nykyisellään yhteensä 2.5 kanttoria, käytännössä tämä ei ole toteutunut syksyn 2016 aikana. Tämä on vaikuttanut työn suunnitteluun ja osin työn laatuun. Laadukas toteutus vaatii valmistelua ja valmistelu vaatii aikaa. Koen myös, että yt. alueemme kanttoreilla palautuminen ja lepo on jäänyt paikoin liian vähälle syksyn 2016 aikana. 4. TAVOITE Bändiworkshopit nuorille aikuisille 1. Laadukkaasti toteutettu 2. Hyvä markkinointi 1. Osallistujamäärä 2. Palaute Bändiworkshopit nuorille aikuisille eivät ole toteutuneet vuoden 2016 aikana. Huhtasuon sisäilman laatu mm. bändihuoneessa ei mielestäni takaa edellytyksiä säännölliseen bänditoimintaan. Mahdolliset muutokset tilojen suhteen vaikuttavat siihen, pystytäänkö alueseurakunnassamme pitämään workshoppien toteutumista realistisena vaihtoehtona myöskään vuonna 2017. Myös vaje kanttorityövoimassa on vaikuttanut negativisesti tämän tavoitteen toteutumiseen. Bänditoiminnan markkinointi ei ole nähdäkseni haaste Huhtasuolla ja Halssilassa. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Vähemmän A4-paperia. Musiikityössä paprein käytön vähentäminen on haastavaa, koska kuoroille materiaali on toistaiseksi jaettava A4-paperilla. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Virkeä musiikkielämä alueella.

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Huhtasuon alueseurakunta Varhaiskasvatus Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet Alueen varhaiskasvatuksessa haluamme olla rohkesti hengellisiä ja reilusti välittäviä. Kristillisen kasteopetuksen lisäksi tehtävänämme on lapsuuden ja erilaisten perheiden tukeminen. Näitä toteutamme säännöllisen viikkotoiminnan lisäksi erilaisin tapahtumin ja yhteisten jumalanpalvelusten kautta. Vähentyneet työntekijä- resurssit, toisaalta työntekijävaihdokset haastavat ja antavat mahdollisuuden uusien yhteistyömuotojen pohtimiseen ja kokeilemiseen työalojen välillä. Päiväkerhotoiminta viettää valtakunnallista 70-vuotisjuhlaa kaudella 2015-16. Päiväkerhoa ja kirkon monimuotoista varhaiskasvatusta juhlitaan teemalla Pieni on suurin. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE Lasten kristillinen kasvatus on tärkeä tehtävämme. Tuemme siinä alueemme koteja ja päiväkoteja. 1. Viikkotoiminnassa kristillisen kasvatuksen sisällöt. Päiväkodeille pikkukirkkojen, pyhäkoulujen sekä erilliskirkkojen tarjoaminen. 2. Päiväkerhon juhlavuoden tapahtuma keväällä 1. Saadut kokemukset ja palautteet 2. Tapahtumien ja osallistujien määrä Viikkotoiminnan ytimenä on ollut kristillinen sanoma. Perheryhmissä kristillisen kasvatuksen teemoja. Vuoden aikana pidettiin 7 pikkukirkkoa, osallistujia yhteensä 269 perhekahvilan sekä päiväkotien väkeä.kolmessa päiväkodissa on käyty pitämässä pyhäkouluhetkiä päiväkodin pyynnöstä yhteensä 16 kertaa. Huhtasuon kirkolla pääsiäisvaellus työmuotojen yhteistyönä toteutettuna, kävijöitä reilu 1000 lasta ja aikuista. Halssilan koululaisille järjestettiin bussikuljetus vaellukseen. Päivähoidolle järjestettiin Halssilaan kristillinen nukketeatteriesitys sekä Huhtasuolle konsertti. Molemmissa n 200 osallistujaa. Päiväkerholaisten kevätjuhlassa mukana 69. 2. TAVOITE Seurakuntalaisuuden tukeminen 1. Erilaisten seurakunnan perhe- ja vertaisryhmien tarjoaminen. 2. Kastepuun käyttöönotto Huhtasuon kirkolle. 1. Määrällinen,saadut palautteet. 2. Kastepuun toteutuminen Erilaisten perheryhmien( perhekerho, vauvaryhmät) lisäksi on tarjottu iltatoimintaa perheille ja aikuisille ( äitien hyvinvointi -illat, kädentaitoryhmät). Yksilöiden kohtaaminen pienryhmissä sekä puhelin ym kontaktein merkittäviä. Kastepuumahdollisuuksia kartoitettiin alueen ympäristötiimin kanssa. Yhdeksi vahvaksi nousi Lovi yrityksen ympäristöystävällinen kastepuu. Kuitenkin Huhtasuon kirkon sisäilmatutkimusten vuoksi päätimme lykätä sen hankintaa. 3. TAVOITE Toteutamme kaikille yhteisiä jumalanpalveluksia 1. Moniammatilliseen jumalanpalveluselämän suunnitteluun ja toteutukseen liittyminen varhaiskasvatuksen näkökulmasta. 2. Kutsumme lapsia sekä perheitä osallistumaan ja toteuttamaan messuja. 1. Määrällinen

2. Saadut kokemukset Alueen varhaiskasvatus on ollut mukana toteuttamassa mm keskiviikkoiltojen viikomessuja kerran kuukaudessa. Näissä on otettu käyttöön ns " tehtäväkioski", josta voi halutessaan ottaa pienen esim luku-, kynttilänsytyttäjän/ puhaltajan/ ehtoollisavustajatehtävän messuun. Joka kerta joku on ottanut jonkun tehtävän. Erityisesti lasten toimittamat tehtävät ovat olleet sykähdyttäviä. Lisäksi olimme mukana mm. sadonkorjuumessussa. Moniammatillisen jumalanpalveluselämän kehittämistyö jatkuu. 4. TAVOITE Työntekijöiden työhyvinvoinnin tukeminen 1. Työyhteisötaitojen esilläpito. 2. Halssilan sisäilma ongelmien seuraaminen ja mahdollisesti väistötiloihin siirtyminen. Työntekijöiden tukeminen. 1. Yhteinen keskustelu ja arvionti työhyvinvoinnista. 2.Poissaolomäärät Olemme käsitelleet tiimityönohjauksessa ( 3 kertaa) erilaisia työyhteisötaitoja. Tiimissä lähes joka kerta on ollut pieni työhyvinvointihetki. Halssilan kirkon kerhot ovat olleet koko vuoden Telkäntie 2C kerhotiloissa väistötiloissa. Vuoden aikana Huhtasuon sisäilmatilanne on noussut pinnalle. Tiimikokoontumiset on siirretty Telkäntielle. Halssilan ja Huhtasuon sisäilmaongelmat vaikuttavat työntekijöiden terveyteen, jaksamiseen ja työhön osallistumiseen. Poissaoloja on ollut paljon. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Toimiminen alueemme ympäristötiimissä. Kierrätyksen ja ympäristökasvatuksen jatkaminen toiminnassa. Lapsityönohjaaja ja 1 lastenohjaaja ovat olleet aktiivisesti alueen ympäristötiimissä, joka on kokoontunut 4 kertaa vuoden aikana. Tiimi toteutti syksyllä "Ekoteko"-passi kampanjan työntekijöille ja luottamushenkilöille. Kierrätys näkyy askarteluissa, toteutetussa ympäristökasvatuksessa, iltatoiminnassa. Lisäksi musiikkityön ja alueen asukasyhdityksen kanssa järjestettiin Huhtasuon Laavulla kevätlaulajaiset sekä Kauneimmat joululaulu illat, joihin osallistui yht 170 henk. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Monipuolisen kristillisen varhaistuksen toimintojen jatkaminen sekä Halssilassa että Huhtasuolla. Vuoden 2017 reformaation 500-vuotisjuhlavuoteen ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoteen valmistautuminen ja suunnitelmiin liittyminen varhaiskasvatuksen osalta.

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Huhtasuo Nuorisotyö Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet Huolehtia alueen rippikoulutyöstä, kouluttaa isosia ja jatkoisosia erilaisiin tehtäviin. Järjestää toimintaa ja tapahtumia, leirejä ja retkiä alueen n. 7-25 -vuotiaille seurakuntalaisille. Monenlainen yhteistyö alueen oppilaitosten kanssa. 2016 erityispiirteitä ovat uudistukset nuorisotyön tiimissä, toimintaympäristössä ja toimintatavoissa. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE Työn uudenlainen organisointi tulevan työntekijän myötä 1. Uuden työntekijän perehdyttäminen alueseurakuntaan ja työhön 2. Uuden nuorisotyöntekijän aloitettua alueella aktiivinen tiimityöskentely ja tulevan suunnittelu 1. Suunnitelmien ja toteutuksen vertailu 2. Palautteen kysyminen uudelta työntekijältä, arviointi tiimin sisällä 1) Uuden työntekijän perehdyttäminen toteutui kohtalaisesti, lisää perehdytystä tarvitaan ja jatkossa perehdyttäminen uusien työntekijöiden kohdalta on toteutettava suunnitelmallisesti uuden työntekijän, tiimin ja esimiehen yhteistyönä 2) Tulevan suunnittelua ja aktiivista tiimityöskentelyä on merkittävästi haitannut avoinna olevat tilakysymykset koko Huhtasuon alueseurakunnan alueella. 2. TAVOITE Yhteistyö uuden Huhtasuon yhtenäiskoulun kanssa 1. Suunnittelupalaverit koulun yhteyshenkilöiden kanssa 2. Koulu- ja kirkkovierailut 1. Tapahtumien määrä ja tiedonkulku 2. Palautteen kysyminen koululta 1) Yksittäisiä suunnittelupalavereja on pidetty, mutta seitsemäsluokkalaisten ryhmäyttämisiä lukuunottamatta kovin konkreettiseen yhteistyöhön ei yhteisestä halusta huolimatta olla vielä päästy. Koulujen kanssa yhteistyötä on tehty päivänavausten ja erilaisten tapahtumien merkeissä kymppisynttäreiden, pääsiäis-, adventti- ja joulukirkkojen sekä seitsemäsluokkalaisten ryhmäytyspäivien ja koulupäivystysten merkeissä. 2) Tapahtumien yhteydessä on keskusteltu yhteistyöstä, sekä saatu palautetta koulujen rehtoreilta ja opettajilta 3. TAVOITE Yhteistyö muiden työalojen kanssa 1. Yhteinen ilta kerran kuussa Huhtasuon kirkolla yhdessä muiden työmuotojen kanssa 2. Suunnitteluyhteistyö muiden alueen työntekijöiden kanssa 1. Toteutuneiden iltojen määrä ja laatu

2. Palautteen kysyminen seurakuntalaisilta 1. Pikkulauantai- nimellä järjestetyt yhteiset illat keväällä 2016 olivat osana isoskoulutuksia. Tapahtuman sisältö muutettiin syksyllä viikkomessuksi iltapalan kera. Nuorisotyön tiimi vastasi yhdestä tällaisesta viikkomessusta syksyn aikana. Nuorten motivoiminen viikkomessuihin osallistumiseen osana koulutusta on haasteellista. 2. Rippikoulun toteuttamiseen osallistuivat kaikki työmuodot. Eniten yhteistyötä on ollut lapsityön ja diakoniatyön kanssa. 4. TAVOITE Isoskoulutuksen uudistaminen 1. Nykyisen koulutusrakenteen muuttaminen; perus- ja jatkokoulutus ennallaan, avustajakoulutuksen korvaaminen "Hyvikset" -toiminnalla (avointa myös muille nuorille) 2. Isoskoulutuksen nivouttaminen kerran kuussa järjestettäviin yhteisiin iltoihin (katso kohta 3) 1. Koulutuksessa olevien sitoutuminen koulutukseen 2. Palaute 1) Koulutusrakenteessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta, avustajakoulutus otettiin mukaan tämän vuoden koulutustarjontaan. Hyvikset-toimintaa ei olla jatkettu. Isosemme ovat monessa mukana olevia, aktiivisia nuoria. Harrastusten paljous heikentää joidenkin isosten säännöllistä koulutuksiin osallistumista. 2) Keväällä 2016 isoskoulutukset olivat mukana kerran kuukaudessa, syksyllä vastasimme yhdestä viikkomessusta. Palautetta ei olla kootusti kyselty koulutuksiin osallistuvilta. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Kehitämme sähköistä tiedonkulkua nuorisotyössä paperisen sijaan. Vältämme kerskakulutusta. Sähköistä viestintää toteutetaan aina, kun se on mahdollista. Kerskakulutustakin on pystytty pääosin välttämään. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Toimiva yhteistyö tiimin, työalojen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO Huhtasuon alueseurakunta 2016 1022410000/Diakonia Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet Keskeistä diakoniatyössämme on kristillisen armon välittäminen ja siitä nouseva ihmisen kohtaaminen, erityisesti niiden, joita ei muulla tavalla auteta tai jotka ovat jäämässä yksin vaikeissa elämäntilanteissaan.diakoniatyön tehtävänä on kannustaa ihmistä ottamaan vastuuta itsestä ja toisista ihmisistä. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE 2. Kehitämme diakoniseen srk-elämään osallistumisen ja vastuunkantamisen muotoja. 1. Vapaaehtoisten tukeminen ja sitouttaminen diakoniseen seurakuntaelämään. 2. Vapaaehtoisten tehtävässään jaksaminen ja virkistyminen. Vapaaehtoistyön ideointi ja suunnittelu. 1. Toimintakertomus, tilastot, saatu palaute osallistujilta ja vapaaehtoisilta. Vapaaehtoisten määrä on pysynyt ennallaan, vanhempia on jäänyt pois, mutta nuoria on tullut tilalle. Vapaasehtoisille tarjottiin jouluruoka ja retki Vesalaan, yhdessä luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Kuntouttavatyötoiminta ja aamupuurot 2krt/vko ovat vakiintuneet osaksi diakonista toimintaa. Joulupatakeräys ja yhteisvastuukeräys osallisti n 100 vapaaehtoista. Ystäväpalvelu on jatkunut ennallaan, mukana on 5 vapaaehtoista. Ideointi ja suunnittelutyö jatkuu. 2. TAVOITE 2. Diakonisen sielunhoidon menetelmien ja muiden auttamisen muotojen käyttäminen. 1. Keskustelut vastaanotolla tai muuten sopimuksen mukaan. 2. Kohtaamiset kotikäynneillä ja muualla. 1. Havainnot, palaute ja tilastot. Taloudellisen avun, ohjauksen ja neuvonnan tarve on kasvanut Huhtasuolla. Alueelle on tullut lisää vanhusten palveluasumista. Maahanmuuttajien ja yksinhuoltajien osuus on edelleen suuri. Vastaanottotyötä on syksyllä 2016 jaettu toisen diakonin kanssa 1krt/vko. Lisäksi yksilötapaamisia on ollut Huhtasuolla ja Halssilassa. Kotikäyntityö on jatkunut Halssilassa ja Huhtasuolla tarve on lisääntynyt, mutta ei ole resursseja tehdä kotikäyntejä kovin paljon. Kokoajan pitää miettiä tarkasti mihin resurssit riittävät. 3. TAVOITE Keskustelemme rohkeasti uskosta ja diakoniasta ja sen asemasta yhteiskunnassa. 1. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, diakonian esillä pitäminen, äänen antaminen niille, jotka ovat heikompiosaisia asuinalueellamme. 2. Jalkautuminen ihmisten pariin, kirjoitukset alueen lehdissä. 1. Palaute ja havainnointi. 2.

Olemme pyrkineet tuomaan diakoniaa esille kohtaamisissa, paikallisissa lehdissä ja facebookissa. Diakoni tuo esille uskonsa ja elämänarvonsa siellä missä liikkuu. Eri uskonnot kohtaavat Huhtasuon kirkolla diakoniatyössä ja uskosta keskustellaan avoimesti. Olemme mukana alueen laitoksien hartauselämässä ja pidämme esillä kristinuskon perusasioita. Lisäksi pidämme erilaisia ryhmiä, kuten 2 miesten keskusteluryhmää Halssilassa ja torstaitapaamiset sekä avoimet ruokailut, joissa kerromme diakoniatyöstä. 4. TAVOITE Olemme mukana erilaisissa verkostoissa kristillisellä arvopohjalla. 1. Yhdessätekeminen seurakunnan muiden työalojen kanssa, esim. Yhteisvastuu-keräys. 2. Aktiivinen yhteydenpito ja yhdessätekeminen kaupungin, kolmannen sektorin ja muiden hengellisten toimijoiden kanssa alueellamme. 1. Toteutuneet yhteiset toiminnot ja tilaisuudet. Palaute ja havainnot. 2. Olemme toimineet sosiaalialan verkostoissa ja yhteiskunnassa äänenä diakonia-asiakkaiden asioissa. Diakoniatyön näkemystä arvostetaan ja kuunnellaan. Olemme järjestäneet erilaisia tapahtumia, yhteisvastuutapahtuma, viikkomessu, ruokailta, kesäkahvit, diakoniset kirkkopyhät, rippikoulurastit ja perheleiri, yhdessä muiden työalojen kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä Elämän Leivän, Huhtasuon asukasyhdistyksen, kaupungin ja muiden alueen toimijoiden kanssa. Osallituimme mm kylätapahtumaan ja vierailimme useita kertoja kylätoimistolla ja ruokapankissa. Joulukuussa diakoni kävi viemässä sotaveteraanien joulumuistamisen Telkänpesän sotaveteraaneille. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Kopiopaperin käytön vähentäminen. Paperin käyttöä on vähennetty ja siirrytty enemmän sähköiseen viestintään. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Ihmisten kohtaaminen enemmän heidän omassa elinympäristössään ja heidän innostaminen ja rohkaiseminen seurakuntaelämään - jumalanpalveluksen ja diakonian vapaaehtoistyön pariin.

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO HUHTASUON ALUESEURAKUNTA Lähetys 2016 Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet LÄHIMMÄISTÄ EI JÄTETÄ AJALLISESTI - EIKÄ IANKAIKKISESTI. Alueseurakunta haluaa toteuttaa seurakunnan strategiaa olemalla rohkesti hengellinen ja reilusti välittävä kaikilla toiminta-alueilla. Toiminnan sisältö nousee luterilaisen uskomme keskeisestä sisällöstä: Uskosta Jeesukseen Kristukseen ja tästä uskosta kumpuavasta lähimmäisen rakkaudesta. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE NIMIKKOLÄHETTIEN TYÖN ESILLÄPITO TYÖALOILLA 1. Informaation levittäminen lähetystyöstä Japanissa 2. Lähetysviikonloput ja -tilaisuudet 1. Tilaisuuksien määrä 2. Osanottajien määrä Japanissa tehtävää lähetystyötä pidettiin esillä eri tilaisuuksissa. Nimikkolähetti vieraili alkuvuodesta kouluissa. Lähetysviikonloppu pidettiin Viron pyhäkoulutyön merkeissä. Medialähetyksen sunnuntai oli lokakuussa Halssilan kirkossa. Nimikkosopimus Savosen perheen ja samalla Kansanlähetyksen kanssa päättyi. 2. TAVOITE VAPAAEHTOISTEN MÄÄRÄN LISÄÄMINEN LÄHETYKSEN PIIRISSÄ 1. Rekrytointi lähetysvastuun kantajaksi 2. Koulutus lähetysvastuunkantajaksi 1. Määrä 2. Sisältö Uusien vastuunkantajien rekrytoinnissa ei onnistuttu. Koulutusta lähetysvastuunkantajaksi ei voitu toteuttaa resussipulan vuoksi. 3. TAVOITE MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN KRISTITTYJEN TAVOITTAMINEN 1. Yhteyksien luominen maahanmuuttajiin 2. Yhteistyökumppanien kanssa toteutetut projektit 1. Tavoitetut uudet ihmiset

2. Heidän mukaantulonsa seurakunnan toimintaan Turvapaikan hakijat olivat läsnä Huhtasuon alueseurakunnan arjessa lähes koko vuoden ajan, koska Kangasvuoren vastaanottokeskus on lähellä kirkkoa. Vastaanottokeskus suljettiin marraskuussa 2016. Muutama turvapaikanhakija halusi saada kristillistä opetusta. Tämä johti siihen, että marraskuussa 2016 neljä heistä kastettiin kristityiksi. 4. TAVOITE 1. 2. 1. 2. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Globaallista ympäristövastuusta tiedottaminen ja miten se tapahtuu lähetyskohteissamme. Reilunkaupan tuotteiden käyttäminen lähetystilaisuuksissa. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 2017-2018 lähetysvastuun vahvistaminen kaikilla työaloilla.

ALUESEURAKUNTA/TOIMINTAYKSIKKÖ TEHTÄVÄALUE/TOIMINTO HUHTASUON ALUESEURAKUNTA KOOSTE Yleiskuvaus toimintayksikön keskeisestä perustoiminnasta. Vuoden 2016 erityispiirteet ja painopisteet Alueseurakunta toteuttaa Jyväskylän seurakunnan vuoden 2016 tavoitteita: vahvistaa seurakuntalaisuutta, lisätä työhyvinvointia ja valmistautua luterilaisen uskomme juhlavuoteen 2017. Tätä juhlavuotta lähestymme Lutherin uskon ja rakkauden välisen yhteyden kautta. Olemme sen vuoksi reilusti hengellisiä. Puhumme Jumalasta ja Jeesuksesta arjen keskellä. Samalla pyrimme olemaan reilusti välittäviä järjestämällä matalan profiilin messuja ja kaikille avoimia ruuan ääressä vietettäviä kohtaamisen iltoja. Teemme tätä yhdessä työmuotorajat ylittävästi, joka lisää myös työhyvinvointia. TAVOITTEET 2016: 1. TAVOITE TOTEUTAMME YHDESSÄ KAIKILLE YHTEISTÄ JA AVOINTA MESSUA 1. Huhtasuon kirkon päämessun ja Hallssilan toisen messun vahvistaminen sisällöllisesti ja musiikillisesti 2. Vastuun jakaminen messun toteutuksessa sekä laaja-alaisesti kutsua alueseurakuntalaiset messuihin. 1. Vastuunkantajien määrä ja heidän tehtäviensä sisältö. Musiikin määrä ja laatu 2. Osallistujien määrä ja saatu sisällöllinen palaute Uuden kanttorin myötä messussa veisaaminen helpottunut. Myös kirkon "uusi" kuoro aloittanut harjoittelun ja palvellut messuissa. Nuorisotyön kautta saatu uusia avustajia messuihin. Kirkon 30- vuotisjuhlamessu täytti kirkon 1.adventtina. Huhtasuolla iloitaan omasta kirkosta, vaikka kirkossakäynti aktiivisuus ei olekaan noussut. Kerran kuussa olevat keskiviikkoillan viikkomessut löytäneet paikkansa toiminnassa. Valtakunnallisten Katulähetyspäivien messu helmikuussa ja valtakunnallisten Israelin päivien messu heinäkuussa toteutettiin Huhtasuon kirkossa. 2. TAVOITE DIAKONISEN SRK-ELÄMÄN JA VASTUUNKANTAMISEN MUOTOJEN KEHITTÄMINEN 1. Diakoniseen srk-elämään ohjaus ja tukeminen yhteisen tekemisen kautta 2. Vapaaehtoistyön uusien ideoiden suunnittelu ja kehittäminen periaatteella: lahjat käyttöön. 1. Vastuunkantajilta saatu palaute sisällöstä ja toiminnasta 2. Vapaaehtoisten rekrytoinnin tuottamat todelliset tulokset: määrä/laatu Vapaaehtoisten määrä on pysynyt ennallaan, vanhempia on jäänyt pois, mutta nuoria on tullut tilalle. Vapaasehtoisille tarjottiin jouluruoka ja retki Vesalaan, yhdessä luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Kuntouttavatyötoiminta ja aamupuurot 2krt/vko ovat vakiintuneet osaksi diakonista toimintaa. Joulupatakeräys ja yhteisvastuukeräys osallisti n 100 vapaaehtoista. Ystäväpalvelu on jatkunut ennallaan, mukana on 5 vapaaehtoista. Ideointi ja suunnittelutyö jatkuu. 3. TAVOITE LASTEN KRISTILLISEN KASVATUKSEN TUKEMINEN KODEISSA, PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA 1. Hyvien kontaktien edelleen kehittäminen uuden koulu/päiväkoti -keskuksen puitteissa 2. Työmuotojen välisen yhteistyön edelleen jalostaminen. 1. Vierailujen määrä päiväkodeissa ja kouluissa

4. TAVOITE 2. Saatu palaute kontaktien määrästä ja laadusta Koulujen kanssa yhteistyötä on tehty päivänavausten ja erilaisten tapahtumien merkeissä kymppisynttäreiden, pääsiäis-, adventti- ja joulukirkkojen sekä seitsemäsluokkalaisten ryhmäytyspäivien ja koulupäivystysten merkeissä.vuoden aikana pidettiin 7 pikkukirkkoa, osallistujia yhteensä 269 perhekahvilan sekä päiväkotien väkeä.kolmessa päiväkodissa on käyty pitämässä pyhäkouluhetkiä päiväkodin pyynnöstä yhteensä 16 kertaa. Huhtasuon kirkolla järjestettiin pääsiäisvaellus, johon osallistui reilu 1000 lasta ja aikuista pääasiassa alueen päväkodeista ja kouluista. Halssilan koululle järjestettiin bussikuljetus vaellukseen. Työmuotojen välistä yhteistyötä ollut erityisesti tapahtumien, jumalanpalvelusten sekä leirien järjestämisessä. Yhteistyön jalostamista jatketaan. ALUESEURAKUNNAN TYÖALOJEN SAUMATON YHTEISTYÖ 1. Yhteiset illat kerran kuussa Huhtasuon kirkolla työmuotojen yhteistyönä. 2. Pitkäjännitteisen suunnitteluyhteistyön kehittäminen työmuotojen kesken. 1. Yhteisten iltojen määrä ja laatu 2. Palautteen määrä ja laatu Vapaaehtoisten löytäminen ja kouluttaminen on tiedostettu kaikilla toiminnan sektoreilla. Konkreettisia tuloksia on jonkin verran. Haasteena on kuitenkin löytää heitä, jotka sitoutuvat pitkäaikaiseen säännölliseen vastuunkantamiseen. Keskiviikkoillat ovat sellaisia, joihin vapaaehtoispanosta on pyritty ohjaamaan. Vapaaehtoisten ja työmuotojen työntekijöiden yhteinen panos keskiviikkoiltojen toteutuksessa ollut merkittävää. Ympäristötyön toteuttaminen yksikössä vuonna 2016 Ympäristötiimin luomien tavoitteiden mukainen ekologinen työskentelytapa: vähemmän paperia, vähemmän polttoainetta, reilua kauppaa. Alueen ympäristötiimi kokoontui 4 kertaa vuoden aikana. Tiimi toteutti syksyllä "Ekoteko"-passi kampanjan työntekijöille ja luottamushenkilöille. Alueen asukasyhdityksen kanssa järjestettiin Huhtasuon Laavulla kevätlaulajaiset sekä Kauneimmat joululaulut, joihin osallistui yht 170 henk. YLEISET TAVOITTEET VUOSILLE 2017-2018 Uskonpuhdistuksen juhlavuoden 2017 teemojen pohjalta uskon ja rakkauden teemojen toteuttaminen alueseurakunnan kaikilla työaloilla.

Toiminnalliset tilastot Huhtasuon alueseurakunta A3 Yleinen seurakuntatyö Alueseurakunnan jäsenmäärä 31.12.2014 31.12.2015 31.12.2016 tilaisuuksia/ ryhmiä osallistujia tilaisuuksia/ ryhmiä osallistujia tilaisuuksia/ ryhmiä osallistujia 11 Pääjumalanpalvelukset 127 5 129 92 4 405 109 5 686 13 Muut jumalanpalvelukset 74 4 433 68 5 449 52 3 222 30 Muut seurakuntatilaisuudet 40 2 596 15 1 596 112 2 976 50 Musiikkiryhmät 6 85 6 88 3 31 57 Musiikkitilaisuuksia 35 1 286 31 2 920 20 1 484 A4 Lapsi-, nuoriso- ja rippikoulutyö 11 Perhekerhot 156 1 454 193 2 129 160 1 565 12 Päiväkerhot 5 58 4 55 5 47 15 Pyhäkoulut 3 37 2 26 2 14 16 Varhaisnuorten ryhmät 9 183 7 46 17 Partioryhmät 20 Nuorten illat ja vastaavat 26 819 25 573 27 601 70 Isoskoulutus 38 25 92 49 65 A5 Diakoniatyö 11 Asiakaskontaktit (111-113) 579 579 699 639 114 Puhelin- ja sähköpostikont. 357 357 495 430 60 Ryhmät 5 55 5 45 4 36 A6 Lähetystyö 11 Kertaluonteiset tapahtumat 4 350 10 150 10 200 21 Ryhmät ja verkostot 1 10 1 5 3 10