LAUSUNTO TAMPEREEN MAANALAISEN PYSÄKÖINNIN JA HUOLLON YLEISSUUNNITEL- MAN KUNKUN PARKKI -HANKKEEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA

Samankaltaiset tiedostot
Kunkun parkki, Tampere

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon yksikkö

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Ympäristövaikutusten arviointi

YLEISTÄ YVA-SELOSTUSTEN SISÄLLÖSTÄ JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN ESITYSTAVASTA

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

Yleisötilaisuuden ohjelma

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

KUNKUNPARKIN VAIHEISTUS VAIHEEN 1 VAIHTOEHTOISET TOTEUTUSMALLIT

KUNKUN PARKKI ASEMAKAAVAN NRO 8437 VALMISTELUAINEISTOON LIITTYVÄN KAAVAKARTTALUONNOKSEN KUVAUS

LAUSUNTO TAMPEREEN MAANALAISEN PYSÄKÖINNIN JA HUOLLON YLEISSUUNNITEL- MAN KUNKUN PARKKI -HANKKEEN ARVIOINTIOHJELMAN TÄYDENNYKSESTÄ

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

3.1.2 Sosiaaliset vaikutukset

Tampereen kaupunki. Kunkun parkki. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma - ohjelman täydentäminen

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

44 Ympäristövaikutusten arviointimenettely VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Välittömät, välilliset ja yhteisvaikutukset

Selostuksen esittely Tampereen Yliopiston päätalo FT Joonas Hokkanen. FM, ins. Eero Parkkola. FT J-P Aittola

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

Kuvitettu YVA- opas 2018

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISES- TA YKSITTÄISTAPAUKSEEN

Tampereen kaupunki Rantaväylän kehittäminen vt12 Palaute koskien aineistoa:

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA

TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322

YLEISÖTILAISUUDET KAJAANISSA JA SOTKAMOSSA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Kunkun parkin pohjoinen sisäänajoyhteys. Liikenneselvitys Ympäristösi parhaat tekijät

Biokaasulaitosten YVAmenettely

Kunkun parkki yleisötilaisuus Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

Kunkun parkki, Yleisötilaisuus ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 12 ALASJÄRVI-HUUTIJÄRVI YVA VAIKUTUSTYÖPAJA KANGASALA

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

5 TUTKITTAVAT VAIHTOEHDOT

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Arviointitulosten raportointi. YMPS437 YVA-erikoiskurssi Kevät 2015

YVA-lain mukainen vaikutusten arviointitarve kalankasvatushankkeissa. Ylitarkastaja Seija Savo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

Liikenneyhteyden kehittämisen yleissuunnittelu ja YVA

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

TAMPERE KUNKUN PARKKI Ympäristövaikutusten arviointiselostus

PÄÄTÖS YVA-LAIN SOVELTAMISESTA TAMPEREEN YDINKESKUSTAN MAAN- ALAISEN PYSÄKÖINNIN JA HUOLLON YLEISSUUNNITELMAN KUNKUN PARKKI -HANKKEESEEN

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1

KUNNALLISEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NO KAUPUNGINOSAN KATU-

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Transkriptio:

Lausunto PIRELY/6/07.04/2013 Pirkanmaa 1.2.2016 Julkinen Tampereen kaupunki PL 487 33101 TAMPERE LAUSUNTO TAMPEREEN MAANALAISEN PYSÄKÖINNIN JA HUOLLON YLEISSUUNNITEL- MAN KUNKUN PARKKI -HANKKEEN ARVIOINTISELOSTUKSESTA Tampereen kaupungin Kaupunkikehitysryhmä/Keskustahanke on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristö keskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisen arviointiselostuksen Tampereen ydinkeskustan maanalaisen pysäköinnin ja huollon yleissuunnitelman Kunkun parkki -hankkeesta. YVA-menettelyn yhteysviranomainen on Pirkanmaan ELY-keskus. Hankkeesta vastaava on Tampereen kaupunki, Kaupunkikehitysryhmä/Keskustahanke. YVA-selostuksen on laatinut hankkeesta vastaavan toimeksiannosta Sito Oy. Arviointiohjelma ja arviointiselostus YVA-lain mukainen arviointimenettely on yleensä kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa käsitellään arviointiohjelmaa, joka on hankkeesta vastaavan suunnitelma hankkeen ja sen vaihtoehtojen haitallisten ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Arviointiohjelma sisältää myös suunnitelman, miten osallistuminen arviointimenettelyssä järjestetään. Yhteysviranomainen antoi Kunkun Parkin hankkeesta vastaavalle arviointiohjelmasta lausunnon, joka sisälsi myös yhteenvedon muiden viranomaisten lausunnoista ja yleisön mielipiteistä. Kunkun Parkin hankkeessa suunniteltiin uusia ajoramppivaihtoehtoja arviointiohjelmasta annetun yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen. Näistä uusista vaihtoehdoista laadittiin aikaisempaa arviointiohjelmaa täydentävä YVA-ohjelma, jota käsiteltiin kuten alkuperäistä arviointiohjelmaa. Arviointiohjelmavaiheita seurasi selostusvaihe, jota varten hankkeesta vastaava kokosi arvioinneista arviointiselostuksen. Selostus tuli laatia molempien arviointiohjelmien ja yhteysviranomaisen ohjelmista antamien lausuntojen perusteella. Arviointimenettely päättyy tähän yhteysviranomaisen lausuntoon arviointiselostuksesta. Hankkeesta vastaavan on liitettävä yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksen kanssa valmiin hankesuunnitelman lupa- ja hyväksymishakemuksiin. PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue PL 297, Yliopistonkatu 38, 33101 Tampere, p. 0295 036 000 www.ely-keskus.fi/pirkanmaa, kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi

PIRELY/6/07.04/2013 2/30 Arvioitava hanke ja sen vaihtoehdot s. 6, 8 9 Hankkeessa suunnitellaan pysäköintihallit, huoltotilat sekä yhteydet muihin maanalaisiin tiloihin, katutasolle ja kiinteistöihin. Hanke rajoittuu lännessä Koulukatuun, etelässä Tampereen valtatiehen, pohjoisessa Paasikiven-Kekkosentiehen sekä Mustalahden rantaan ja idässä Tammerkosken itärantaan. Pysäköintilaitoksessa on ajoyhteys Tammerkosken alitse P- Hämppiin ja mahdollisuus toteuttaa maanalainen ajoyhteys Frenckellin pysäköintilaitokseen. Hämeenkadun alla pysäköintilaitoksessa on noin 30 metrin poikkileikkaus. Muuten laitokset noudattavat maanpäällisen katutilan rajoja. Pysäköintilaitos muodostuu kallioon louhittavista pysäköintihalleista ja huoltotiloista, jotka sijoittuvat Kuninkaankadun ja Hämeenkadun alapuolelle. Hankkeessa louhitaan kalliota vaihtoehdosta riippuen noin 350 000 525 000 kiintokuutiometriä. Ajoramppien kautta kuljetetaan työn aikana ramppialueen maa- ja kallioainesta sekä pysäköintihallien kalliolouhetta. Kirkkokadulle on suunniteltu työmaa-aikaisena louhintareittinä toimiva väliaikainen ajoyhteys. Pysäköintilaitoksen alustavassa hankesuunnitelmassa on kahdeksan (8) vaihtoehtoa. Vaihtoehdosta riippuen niissä on 1 000, 1 280 tai 1 440 autopaikkaa. Lisäksi on arvioitu tulevaa tilannetta ja vaikutuksia, mikäli Kunkun parkkia ei rakenneta (0-vaihtoehto). Ajoyhteydet katuverkosta pysäköintilaitokseen ovat vaihtoehdoissa joko Hämeenpuistossa, Satamakadulla tai Paasikivenkadulla (uusi katu Paasikiventieltä). Hämeenpuistossa on lisäksi kolme eri ramppien sijoitusvaihtoehtoa; Hallituskadun ja Satamakadun välissä tai Tiiliruukinkadun ja Pyhäjärvenkadun välissä tai Puuvillatehtaankadun ja Satakunnankadun välissä. Kirkkokadulle on suunniteltu työmaa-aikaisena louhintareittinä toimiva väliaikainen ajoyhteys. Suunnittelun vaihe, suunnittelu- ja toteuttamisaikataulu s. 3, 6, 17 Hanke on maanalaisen pysäköinnin ja huollon yleissuunnitelman ensimmäinen toteutusvaihe. Yhteysviranomainen antoi 29.11.2013 lausunnon hankkeen arviointiohjelmasta (päivätty 2.9.2015). Hankkeen suunnittelu on edennyt syyskuusta 2013, ja alustava hankesuunnitelma valmistui 2014. Lisäksi hankkeesta vastaava on tarkastellut Kunkin parkin liittämistä Tampereen Rantaväylän tunneliin ja katuverkkoon (strategisen osayleiskaavan valmistelun mukaan). Tarkastelussa hankkeeseen muodostui uusia ajoramppivaihtoehtoja. YVA-menettelyn jälkeen valitaan pysäköintilaitoksen operaattori ja toteuttaja, jotka tulevat vastaamaan tarkemmasta hankesuunnittelusta. Pysäköintilaitoksen rakentaminen alkaisi vuonna 2019, ja Kunkun Parkki valmistuisi aikaisintaan 2020-luvun puolivälissä. Arviointiselostuksen tulokset vastaavat alustavaa hankesuunnitelmaa kuten kallioperän laatu ja korkeusasema. Pieni Kunkun parkki -vaihtoehdosta ei kuitenkaan ole laadittu alustavaa hankesuunnitelmaa. Hankkeen YVA-menettelyn liittyminen muihin menettelyihin (5 1 mom) s. 3, 6, 12 13, 17 18, 116 Hankkeen YVA-menettely oli tavoitteena sovittaa yhteen asemakaavan laadinnan kanssa. Arviointiohjelmavaiheessa vuonna 2013 kuulutusajat olivat pääosin päällekkäiset ja yleisötilaisuus oli yhteinen. YVA-menettelyn arviointien oli tavoite tuottaa soveltuvilta osin asemakaavan arviointeja. YVA-menettely ja asemakaavan laadinta etenivät syksyyn 2014 asti rinnakkain. Vuonna 2015 YVA-menettely sekä keskustan strateginen osayleiskaava että asemakaava etenivät lomittain samaan aikaan. YVA-menettelyn tulokset ja yhteysviranomaisen lausunnot ovat käytettävissä asemakaavaluonnoksen valmistelussa ja viimeistelyssä. Asemakaavaluonnoksesta kuulutettaneen YVA-menettelyn jälkeen alkuvuodesta 2016.

PIRELY/6/07.04/2013 3/30 Kuvan 2.3. mukaan Keskustan strategisessa osayleiskaavaehdotuksessa on otettu huomioon hankkeen vaikutusten arviointeja ja osayleiskaava hyväksytään YVA-menettelyn päätyttyä. Kuvan mukaan arviointimenettelyn tulokset ja yhteysviranomaisen lausunto voitaisiin ottaa huomioon keskustan strategisessa osayleiskaavassa. Strategisessa osayleiskaavaehdotukseksi valittiin ja kuulutettiin kuitenkin jo kaavavaihtoehto Valttius, jossa on yhteys Rantaväylän tunneliin. YVA-menettelyssä on mukana myös kaavavaihtoehtoa Malttius vastaavat Kunkun parkin hankevaihtoehdot, joissa ei ole yhteyttä tunneliin. Strateginen osayleiskaava hyväksyttiin kaupungin valtuustossa tammikuussa 2016, joten yhteysviranomaisen lausuntoa ei ole otettu huomioon kuvan tiedosta poiketen YVA-menettelyn jälkeen. Arviointiselostuksessa on tarkasteltu ja vertailtu hankevaihtoehtojen suhdetta keskustan strategiseen osayleiskaavaehdotukseen. ARVIOINNISTA TIEDOTTAMINEN JA KUULEMINEN YVA-selostus oli yleisön nähtävillä 15.10. 30.11.2015 Tampereella ja luettavissa pääkirjasto Metsossa ja lukusali Frenckellissä sekä Pirkanmaan ELY-keskuksessa sekä Internet-sivuilla www.ymparisto.fi/kunkunparkkiyva. Arviointiselostuksesta pidettiin yleisötilaisuus. 4.11.2015 Tampereen keskustassa. Kuulutus julkaistiin Aamulehdessä. Sekä yhteysviranomainen että kaupunki tiedottivat arviointiselostuksen vireilläolosta. Kaupunki tiedotti lisäksi laajemmin hankkeen ja kaavojen valmistelusta. Arviointiselostus ja kuulutus sekä erillisraportit ovat nähtävillä Internetissä. ARVIOINTISELOSTUKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET Yhteysviranomainen pyysi lausunnot seuraavilta viranomaisilta: Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Hämeen ELY-keskus (nykyisin Kainuun ELY-keskus, patoturvallisuusviranomainen), Pohjois-Savon ELY-keskus (kalatalousyksikkö), Pirkanmaan Maakuntamuseo, Museovirasto, Pirkanmaan pelastuslaitos, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, sosiaalija terveys/vaasa ja Jkl, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Arviointiselostuksen vireillä olosta lähettiin tieto: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys, Tampereen kaupunki, Satamalaitos, Tampereen Energia, Alakoski Oy/Koskienergia Oy (patojen omistajat), Tampereen Sähkölaitos-konsernin yhtiöt (padot/verkot/kaukolämpö), Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Joukkoliikennelautakunta, Tampereen Vesi, Gasum Oy, TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj, Näsijärven kalastusalue ja Pirkkalan kalastusalue. Arviointiselostuksesta saaduista lausunnoista ja annetuista mielipiteistä on yhteenvedot tämän lausunnon lopussa. Yhteysviranomaisen lausunnosta ilmenee, miten lausuntoja ja mielipiteitä tulee ottaa huomioon. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO Yhteysviranomaisen lausunto kohdistuu arviointiselostuksessa esitettyyn vaihtoehtojen haitallisten ympäristöarviointiin, haitallisten vaikutusten estämiseen ja seurannan suunnitteluun, ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointiin ja arvioitujen ympäristövaikutusten vertailuun sekä raportin havainnollisuuteen ja osallistumiseen. Arviointiselostusta ja yhteysviranomaisen lausuntoa arvioinnin riittävyydestä on tarkoitus lukea yhdessä. Lausunnossa viitataan arviointiselostuksen kohtiin, joihin yhteysviranomaisen lausunto kohdistuu.

PIRELY/6/07.04/2013 4/30 Voimassa olevan lainsäädännön mukaan arviointiselostusta ei voi täydentää YVA-menettelyn jälkeen. Yhteysviranomaisen lausunnossa suositellaan kuitenkin vähintään vertailutaulukoiden selventämistä, erityisesti mikäli hankkeesta vastaavalla on tarkoitus esitellä vertailutaulukoihin koottua yhteenvetoa erillään arviointiselostuksesta. YVA-menettely on sidottu hankkeen alustavaan yleissuunnitteluun. Suunnitelma tarkentui ja siihen lisättiin uusia vaihtoehtoja YVA-menettelyn aikana. Yhteysviranomainen on ottanut lausunnossaan huomioon arviointiselostuksesta annetuissa lausunnoissa ja mielipiteissä esille tuotuja näkökohtia. Hankkeen tarkoitus s. 112 Kunkun parkin maanalaisen pysäköinnin hankkeen tarkoitus ei ole lisätä keskustan paikoituksen määrää. Kunkun parkki ei itsessään ratkaise, että paikoitus siirtyy nykyisiltä pysäköintipaikoilta Kunkun parkkiin. Hankkeen tarkoitus on kuitenkin mahdollistaa, että muutos voisi tapahtua. Vaihtoehtojen muodostaminen ja käsittely arvioinnissa arviointiselostuksen liite 2 Yhteysviranomaisen lausunnossa arviointiohjelmasta korostettiin, että hankkeen merkittävien haitallisten ympäristövaikutusten estäminen on mahdollista ensisijaisesti suunnittelulla ja muodostamalla suunnittelussa arviointitulosten perusteella tarvittaessa uusia vaihtoehtoja. Arviointiselostuksessa on esitetty (liite 2) pysäköintilaitoksen ajoramppien suunnittelussa aikaisemmin tarkasteltuja vaihtoehtoja ja yleispiirteisesti valintaperusteita jatkosuunnitteluun valituista vaihtoehdoista. Liitteessä esitettyjen valintaperusteiden pääpaino on ollut tämän mukaan liikenteen suunnittelussa. Hankealueen kallion ominaisuuksista on ollut mukana valintaperusteissa lähinnä kalliopinnan korkeusasema. Hankesuunnittelussa ja vaihtoehtojen karsinnan alkuvaiheessa ei olisi tämän mukaan ollut juurikaan perusteena merkittävät haitalliset ympäristövaikutukset. Vaihtoehdoissa on ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta edustavasti sekä laajoja että suppeita pysäköintilaitoksia. Lisäksi on arvioitu vaihtoehtoja pienis tai H, joista ei ole käytettävissä alustavaa hankesuunnitelmaa kuten muista vaihtoehdoista. Hankkeen suunnittelun aikana muodostettiin ja lisättiin arviointiin uusia pysäköintilaitoksen ajoramppivaihtoehtoja. Arviointimenettelyssä arviointiin yhteensä kahdeksan hankevaihtoehdon ympäristövaikutukset, jotka antoivat laajasti tietoa hankkeen alustavan yleissuunnitelman tarkkuustasolla sekä hankesuunnitteluun että kaavoitukseen. Kallioperän rikkonaisuuden ja rakoilun sekä pohjavesiarviointien tulosten perusteella hankkeesta vastaavan tuli varautua muodostamaan myös uusia tai suppeampia vaihtoehtoja ympäristöhaittojen ja -riskien estämiseksi. Arviointiselostuksessa on arviointeja maa- ja kallioperästä sekä pohjavedestä. Arviointiselostuksessa esitettyjen arviointitulosten perusteella hankkeesta vastaava ei ainakaan tässä vaiheessa ole muodostanut uusia tai karsinut arvioituja vaihtoehtoja. 0-vaihtoehtoa on arvioitu erityisesti kaupunkikeskustan muutoksen ja kehittämistavoitteiden näkökulmasta lähtökohtana ennusteet noin 15 vuoden päähän. Pysäköintilaitoksen elinkaari on kuitenkin tätä pidempi.

PIRELY/6/07.04/2013 5/30 Työnaikainen ajoramppi Kirkkokadulle sijoittuvaksi suunniteltu työaikainen ajoramppi on mukana kaikissa vaihtoehdoissa. Arviointiselostuksessa ei ole esitetty vaihtoehtoa, jossa ei olisi työnaikaista ajoramppia Kunkun parkin ajoramppien lisäksi. Vaihtoehtojen muodostamisessa ja niiden tavoitteissa ei ole avoimesti esitetty, että työaikaisen ajorampin tarkoitus on nopeuttaa rakentamista ja se liittyy siten hankkeesta vastaavan kannalta aikataulu- ja kustannusvaikutuksiin. Työnaikaisella ajorampilla on arviointiselostuksen mukaan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Hankkeesta vastaavan on siten perusteltua esittää, onko hanke toteuttamiskelpoinen ilman Kirkkokadun/Aleksis Kiven kadun ajoramppia. Uusi työnaikainen ajoramppi s. 124 Arviointiselostuksen taulukossa 7.2. on esitetty vielä uusi mahdollinen hankevaihtoehto, jota ei ole arvioitu YVA-menettelyn aikana. Taulukon Liikenne-kohdassa esitetään, että jatkosuunnittelussa tutkitaan työaikaisen rampin sijoittamista Aleksis Kiven kadulle Kirkkokadun sijaan ja Takon kuljetusten siirtoa Hallituskadulle. Uudella ajoramppivaihtoehdolla olisi laajasti muitakin merkittäviä haitallisia vaikutuksia kuin vaikutukset liikenteeseen. Arviointiselostuksessa esitetyt muiden vaihtoehtojen arvioinnit eivät kata kaikkia uuden ajorampin ympäristövaikutuksia ja niiden kohdistumista. Uusi työaikainen ajoramppi koskisi kaikkia Kunkun Parkin vaihtoehtoja. Mikäli uuden ajoramppi-vaihtoehdon sisältävä vaihtoehto valitaan, arviointiselostuksessa esitetyt Kunkun Parkin hankkeen YVA-lain mukaiset arvioinnit eivät ole riittäviä. Uusi Aleksis Kiven kadun ajorampin sisältävä vaihtoehto tulee tarvittaessa arvioida kuten muut hankkeen vaihtoehtojen mukaan lukien osallistuminen. Hankkeen kuvaus s. 7 10 Hankkeen rakentamisvaiheen kuvaus Hankkeesta tuli kuvata louhinnan tarkennetusti keston 4 5 vuotta kohdistuminen ja etenemisvauhti erityisesti tärinän, melun, ilmanlaadun sekä kuljetusreitin osalta vaikutusalueen asukkaiden ja elinkeinojen sekä keskustan keskeisten (tori-, puisto-, ranta-)alueiden kannalta. Arviointiselostuksessa esitetty hankekuvaus on riittävä suhteessa suunnitteluvaiheen tarkkuuteen. Seurannan suunnittelua ja vaihtoehtojen valintaa varten on vielä kuitenkin tarpeen tarkentaa rakennusvaiheen aikaisten haittojen kohdistumista sekä ajoittumista ja kestoa. Vaikutusalueiden rajaus s. 28 ja kuva 4.1, s.106 Ympäristövaikutukset hankkeen elinkaaren aikana Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa tuli arvioida lähiajan ja tulevaisuuden aikana aiheutuvia vaikutuksia. Ympäristövaikutusten arvioinneissa käytetyt ennusteet ulottuvat vuosiin 2030. Kunkun parkin hankkeen elinkaari ulottuu pidemmälle, ja maanalaisen kalliorakentamisen ympäristövaikutukset ovat palautumattomia. Hankkeen elinkaaren jälkeistä tilannetta ei ole mainittu arvioinnissa. Arviointiselostuksen arviointitulokset on rajattu koskemaan vain osaa hankkeen elinkaaren ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutusten maantieteellinen rajaus YVA-lain mukaan arviointiselostus kuulutetaan hankkeen todennäköisellä vaikutusalueella. Yhteysviranomainen on kuuluttanut arviointiselostuksesta Tampereella, joka on hankkeen todennäköinen vaikutusalue. Arviointiselostuksen ympäristövaikutusten arvioinnit koskevat

PIRELY/6/07.04/2013 6/30 pääosin keskustan liikenteellistä kehää ja sen sisäpuolelle rajautuvaa aluetta sekä Näsinkallion aluetta, jolle hankealue ulottuu. Kunkun parkin aiheuttamia haitallisia ympäristövaikutuksia hankealueen ulkopuolelle aiheutuu mm. keskustaan johtavilla väylillä. Arviointiselostuksen tekstin ja vertailutaulukon 7.1. mukaan Kunkun parkin hankkeella olisi lisäksi seudullisia vaikutuksia palvelujen saavutettavuuteen ja palvelujen sijoittumiseen Tampereen kaupunkiseudulla. Arvio vaikutuksista ja vaikutusalueesta on yleispiirteinen ja vastaa enemmän kaavoituksen arviointien tarkkuutta. Ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointi YVA-menettelyssä s. 29 Arviointiselostuksesta tuli ilmetä hankkeen haitallisten ympäristövaikutusten merkittävyyden arvioinnissa käytetyt kriteerit. Arviointiselostuksessa ei ole kuvattu riittävän ymmärrettävästi hankkeen aiheuttamien haitallisten ympäristövaikutusten merkittävyyden määrittämistä. Kuvauksessa esitetyt termit eivät avaudu lukijoille. Arviointiselostuksesta ei myöskään ilmene, miten merkittävyyttä olisi näillä tekijöillä arvioitu. Lisäksi arviointiselostuksen merkittävyyden arvioinnissa kerrotaan käytetyn viittä myönteistä ja viittä haitallista merkittävyyttä kuvaa sanaa; erittäin merkittävä kohtalainen vähäinen merkityksetön. Arviointiselostuksessa ja arvioinneissa käytetty merkittävyyden arviointi ei vastaa selkeästi YVA-lain tarkoittamaan merkittävyyden arviota. Yhteysviranomainen on lisäksi jäljempänä lausunut merkittävyyden arvion puutteista ja virheellisyydestä rakentamisaikaisten vaikutusten arvioinnissa. Merkittävyyden arvioissa tuli ottaa huomioon, että ohje- ja suunnitteluarvot ovat vähimmäisvaatimuksia suunnittelussa. Vaikutuksen aiheuttama muutoksen suuruus ja muutos ympäristön tilaan voi olla merkittävä, vaikka vaikutus ei yllä arvojen tasolle. Ks. Ilmanlaatu ja melu Valtakunnallisiin RKY-kohteisiin kohdistuvia yksittäisiä vaikutuksia ja kokonaisvaikutuksia tuli arvioida suhteessa kunkin kohteen erityisiin arvottamisperusteisiin. Ks. Vertailu YVA-lain ja SOVA-lain tarkoittamien vaikutusarviointien erot YVA-lain (hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi) mukaista arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA-lain tarkoittama ympäristövaikutus-käsite on laaja. SOVA-lain (Suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arviointi) mukaan arviointia sovelletaan viranomaisten suunnitelmiin ja ohjelmiin, joista voi aiheutua merkittäviä myönteisiä ja/tai kielteisiä vaikutuksia. Arvioinneissa on yleensä mukana muitakin vaikutuksia kuin ympäristövaikutuksia. SOVA-laki on Suomen lainsäädännössä sisällytetty mm. maankäyttö ja rakennuslakiin eli kaavojen valmistelun arviointeihin. SOVA-lain tarkoitus on, että suunnitelmat ja niiden vaikutusarvioinnit ohjaavat näitä suunnitelmia toteuttavia tai muita näihin suunnitelmiin liittyviä tarkempia suunnitelmia kuten hankesuunnitelmia ja niiden tarkentuvia vaikutusarviointeja. Arviointiselostuksen luvuissa 1.5. ja 1.7. on esitelty olennaisia kaupungin suunnitelmia, jotka osaltaan ohjaavat kaupunkirakentamisen hankesuunnittelua. YVA-lain ja SOVA-lain arvioinnit voivat mennä tarkkuudeltaan ja sisällöltään myös päällekkäin riippuen suunnittelutilanteesta.

PIRELY/6/07.04/2013 7/30 Kunkun parkki -hankkeen ja kaavoituksen arviointien yhteensovittaminen ja erot s. 112, 129 Yhteysviranomaisen lausunnoissa Kunkun parkin arviointiohjelmasta on ohjattu YVAmenettelyn ja kaavoituksen arviointien yhteensovittamista siten, että YVA-menettelyn arvioinneissa tuotetaan samalla soveltuvin osin tietoa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämistä ympäristövaikutuksista. Yhteysviranomaisen lausunnossa on ohjattu raportoimaan tavoitevertailu erillään hankkeen ympäristövaikutusten vertailusta. Kunkun parkki -hanketta ja sen vaihtoehtoja tuli arvioida ja vertailla YVA-lain tarkoittamalla tavalla. Arviointiselostuksessa esitettyjä YVA-lain tarkoittamia haitallisia ympäristövaikutuksia ovat pääasiassa rakentamisaikaiset merkittävät haitalliset vaikutukset ja pysyvät rakentamisen aiheuttamat haitalliset muutokset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja -maisemaan. Kunkun parkki -hankkeen arviointiselostuksesta saa kokonaiskuvan, jossa on yhtä aikaa tarkasteltu myös kaavavalmistelun ja kaupungin muiden suunnitelmien jo lähtökohtaisesti myönteisiä tavoitteita. Kunkun parkin hankkeen tavoitteiksi on asetettu konkretisoida osaltaan näitä myönteisiä tavoitteita (kaupungin länsiosan autoliikennesaavutettavuus paranee, keskustan vetovoima vahvistuu ja katuverkon jalankulkupainotteisuus kehittyy). Toisaalta arviointiselostuksen mukaan Kunkun parkki vain mahdollistaisi välillisesti tavoitellun muutoksen eikä aiheuttaisi itsessään muutoksia. Tämä ajattelu vastaa maankäyttö- ja rakennuslakia, jonka mukaan kaupungin kaavoituksen tarkoitus on mahdollistaa mutta ei itsessään aiheuttaa muutoksia. Nämä tavoitearvioinnit eivät sisällä YVA-lain tarkoittamia rakentamisajan aikaisia haitallisia ympäristövaikutuksia. Arviointiselostuksen vertailutaulukossa 7.1. myönteisten tavoitteiden tarkastelu olisi perusteltua esittää selkeästi/selvemmin erillään Kunkun parkin aiheuttamista haitallista ympäristövaikutuksista, kuten yhteysviranomaisen lausunnossa arviointiohjelmassa ohjattiin yhteensovittamista. Yhteysviranomaisen lausunto kohdistuu YVA-lain mukaisiin asioihin arviointiselostuksessa. Vertailu s. 116 126 Arviointiselostuksessa tulee esittää vaihtoehtojen vertailu, jossa tuodaan esiin hankkeen ja sen vaihtoehtojen haittoja ja etuja. Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon mukaan arviointiselostuksessa tuli kuvata vertailumenetelmä ja sen käyttö selkeästi. Nämä seikat puuttuvat arviointiselostuksesta. Lisäksi hankkeen haitallisten vaikutusten vertailua heikentää arvioinnissa käytetty merkittävyyden arvion menetelmä, ks. edellä Merkittävyys Arviointiselostuksessa taulukossa 7.1. on esitetty vaihtoehtovertailu ja hankkeen käytönaikaisten vaikutukset ja taulukossa 7.2. vaihtoehtovertailu ja rakentamisaikaiset vaikutukset. Tässä arviointimenettelyssä oli asetettu tavoitteeksi, että vertailussa tuotettavan tiedon tulee olla käyttökelpoista asemakaavojen valmistelussa ja hyväksymisessä. Yhteysviranomaisen lausunnossa arviointiohjelmasta kuitenkin ohjattiin, että kaupunkikehittämisen myönteisten tavoitteiden ja hankkeen haitallisten ympäristövaikutusten vertailun esitetään selkeyden vuoksi erillisissä taulukoissa. Arviointiselostuksessa nämä on esitetty sitä vastoin samassa taulukossa 7.1.. Kuvaileva ja erittelevä taulukko soveltuu hyvin vaihtoehtojen vertailuun hankkeessa, jossa on 8 hankevaihtoehtoa ja 0-vaihtoehto. Taulukossa 7.2. sivulla 122 on otettu vertailutaulukkoon mukaan hankkeen rakentamisvaiheen kuvausta vaihtoehdoittain. Lisäksi taulukossa on käytetty saraketta, joka koskee kaikkia vaihtoehtoja.

PIRELY/6/07.04/2013 8/30 Vertailutaulukossa kyseisessä sarakkeessa ja muualla taulukossa on yksittäisiä toteamuksia haittojen estämisestä, riskien hallinnasta ja toteuttamiskelpoisuudesta. Taulukossa näille olisi suositeltava selkeyden vuoksi varata oma sarake vertailussa, mutta silloinkin tulee johdonmukaisesti esittää tiedot vaihtoehdoittain tasapuolisesti. Taulukossa 7.2. erityisesti merkittäviä rakentamisaikaisia haitallisia ympäristövaikutuksia on esitetty erittelemättä vaihtoehdoittain. Lisäksi edellä mainitussa kaikkia vaihtoehtoja koskevassa sarakkeessa viitataan merkittäviin vaikutuksiin (pintavedet) tai haitallisiin vaikutuksiin (painumat, maa- ja kallioperä ja pohjavedet), joiden merkittävyyttä ei ole riittävästi arvioitu vaihtoehdoittain. Vertailutaulukko 7.2. on puutteellinen erityisesti melun, tärinä, ilmanlaadun, pintavesin, pohjavesien. painumien, maa- ja kallioperän ja pohjaveden vertailun osalta. Valtakunnallisiin RKY-kohteisiin kohdistuvia yksittäisiä vaikutuksia ja kokonaisvaikutuksia ei ole vertailtu suhteessa kunkin kohteen erityisiin arvottamisperusteisiin. Arvioitavassa hankkeessa on useita vaihtoehtoja, joten ei ole tarkoituksenmukaista kuitenkaan esittää kaikkia arvioinnin olennaisten tulosten epävarmuuksia ja oletuksia vertailutaulukossa vaan yksityiskohdat on tarkasteltava erikseen kustakin arviointiselostuksen kohdasta (ja taulukossa viittaukset sivuille). Raja-ohjearvojen ylitykset eivät yksistään ole riittävä arviointikriteeri elinympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen kohdistuvien vaikutusten merkittävyyden kriteerinä. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä taulukon 7.2. kohta on sekava, ja siinä esitetty terveysriskien ja aiheutuvan ilmanlaadun muutoksen merkittävyys pitäisi ilmeisesti olla kohtalainen tai merkittävä (ilmanlaatu, melu, tärinä). Vertailussa esitettävien tietojen tulee vastata arviointia. Taulukosta 7.2. puuttuvat tiedot louheen vesistövaikutuksista ja välillisistä vaikutuksista pohjaveteen. Taulukkoon on tuotu uutena tietona pysäköintilaitosten tehostaminen VE0:ssa ja Aleksis kiven kadun mahdollinen työnaikainen ajoramppi. Yhteysviranomainen esittää lausunnossaan ympäristövaikutuksittain selvennyksiä molempiin vertailutaulukoihin. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIT YVA-menettelyn ja kaavoituksen yhteensovittaminen Arviointiselostus tuli laatia arviointiohjelman ja sen täydennyksen sekä yhteysviranomaisen lausuntojen mukaan. Yhteysviranomaisen lausuu näiden mukaan riittävyydestä mukaan arviointimenettelyn kuuleminen ja osallistuminen. Maankäyttö Yhteensovittaminen YVA-lain mukaan yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi. Lisäksi on sovitettava yhteen mahdollisuuksien mukaan lukien YVA-lain ja muiden lakien edellyttämät selvitykset. Maankäyttö- ja rakennuslain vaikutusarvioinnit vastaavat SOVA (suunnitelmien ja ohjelmien arviointi) direktiivin ja -lain arviointien tarkkuutta. YVA-lain arvioinnit liittyvät yleensä hankkeen yleissuunnitelmaan, joka on tarkempaa suunnittelua.

PIRELY/6/07.04/2013 9/30 YVA-menettelyn jälkeen arviointeja pääsääntöisesti tarkennetaan valitun vaihtoehdon valmiita suunnitelmia vastaavaksi ja eri sektorilakien mukaisten vaatimusten mukaisiksi. Kunkun parkin YVA-menettelyssä yhteensovittaminen kohdistui SOVA- ja YVA-lain arviointien tarkkuuden yhteensovittamiseen, siten että YVA-lain arviointien riittävyyden lisäksi samalla voitaisiin tuottaa osa hankkeen kaavoituksen selvityksistä. Yhteysviranomaisen lausunnossa arviointiohjelmassa on ohjattu YVA-menettelyssä tuotettavien riittävien arviointien käytettävyyttä myös kaavoituksen selvityksinä tavoitteena lähinnä päällekkäisyyksien välttäminen ja arviointien vaikutusalueiden vastaavuudet sekä hankevaihtoehtojen riittävyys kaavoituksen tarpeisiin. Yhteensovittaminen liikennejärjestelmäsuunnitteluun Arviointiselostuksessa on tarkastelu Kunkun parkki -hankkeen suhdetta keskustan suunniteltuun liikennejärjestelmän tavoitteisiin. Arviointi on tuottanut tietoa, miten eri hankevaihtoehdot vaikuttavat liikennejärjestelmään keskustan alueella. Arviointitulokset kuvaavat hankkeen suoria vaikutuksia liikenteen jakautumiseen vaihtoehdoittain, mutta ainoastaan yleispiirteisiä välillisiä kokonaisvaikutuksia keskustassa asuviin ja/tai asioiviin. Arvioinnissa käytettyihin tietoihin ja ennusteisiin liittyy epävarmuutta. Arviointiselostuksen mukaan (s. 72) eri vaihtoehtojen liikennemääräarvioissa on tehty useita oletuksia ja asiantuntija-arvioita, koska kaikista vaihtoehdoista ei ole omaa liikenne-ennustetta. Arviointiselostuksessa on todettu, että ennusteita on syytä tarkentaa jatkosuunnittelussa valitusta vaihtoehdosta. Yhteysviranomainen pitää päätelmää perusteltuna, ja esittää tarkasteltavaksi liikennemäärävaikutuksia vastaavat välilliset ympäristövaikutukset ja niiden kohdistuminen tarkemmin ja tarvittaessa vielä useammasta vaihtoehdosta ennen valintaa. Arviointien lähtökohtana on käytetty Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman liikenne-ennusteita. Arviointiselostuksesta ei ilmene, miten ennuste vastaa kaupunkiseudun vuonan 2016 valmistuvaa TALLI-mallia. Kunkun parkin hankkeen tarkemmassa suunnittelussa arviointien lähtökohdissa on otettava huomioon mahdolliset päivittyvät liikenne-ennustetiedot, jotka voivat vaikuttaa arviointiselostuksen arviointituloksiin ja niiden pätevyyteen. Arviointiselostuksen taulukko 7.1, sivu 119 Arviointiselostuksessa tulisi selvemmin ilmetä hankkeen aiheuttaman vaikutuksen merkittävyys. Taulukossa 7.1 on kuvattu vain muutoksen suunta (kasvaa/vähenee) ja vaikutuksen yleispiirteinen kohdistuminen. 0-vaihtoehtoa ei ole arvioitu yhtä tarkasti vertailua varten. Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyisyyteen kohdistuvat vaikutukset ml. elinkeinoihin kohdistuvat vaikutukset s.106 115 Rakentamisaikaiset ympäristövaikutukset Arviointiselostuksen mukaan hankkeen rakentamisvaiheen merkittävissä haitallisissa ympäristövaikutuksissa korostuisivat ihmisiin kohdistuvat vaikutukset. Asumisterveyteen kohdistuvat ja ulkotilan ympäristön olosuhteisiin kohdistuvat terveydelle haitalliset vaikutukset voivat kohdistua samoihin väestöryhmiin. Asumisterveyteen voi kohdistua merkittäviäkin haittoja useita vuosia. Vaihtoehdosta riippuen rakentamisvaiheen haitat saattavat kohdistua väestöryhmiin, joihin on viime vuosina kohdistunut haittoja kaupunkikeskustan maanalaisen rakentamisen muista pitkäkestoisista hankkeista.

PIRELY/6/07.04/2013 10/30 Kokemukset Tampereen Rantaväylän tunnelin rakentamisajan seurannasta tuli ottaa lähtökohdaksi jo hankesuunnittelussa ja muussa haittojen tehokkaassa estämisen suunnittelussa. Tietoa tuli hyödyntää soveltuvilta osin haittojen merkittävyyden arvioissa sekä vertailussa. Arvioinnissa ei ole riittävästi otettu huomioon Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikön kokemuksia ja asiantuntemusta Tampereen keskustan maanalaisesta rakentamisesta. Selvennykset taulukoihin 7.1. ja 7.2. Arviointiselostuksen vertailutaulukossa 7.1 esitetty Vaikutukset terveyteen ja turvallisuuteen, jossa on kuitenkin vain liikenneturvallisuuteen liittyviä arvioita. Taulukossa 7.2. on esitetty arviointituloksena toteamus, että varsinaista terveysriskiä ei oleteta aiheutuvan. Vertailun tulee antaa kokonaiskuva olennaisista haitallisesta ympäristövaikutuksista ja niiden merkittävyydestä. Vertailutaulukoita tulee selkeyttää siten, että keskustan väestöön kohdistuvia haittoja ja niiden merkittävyyttä asumisterveyteen ja terveyteen vertaillaan erikseen omana kohtana vertailutaulukossa liittyen pääasiassa ilmanlaatuun sekä yöaikaiseen meluun ja tärinää. Viihtyvyyteen liittyvät ympäristövaikutukset on jo taulukoissa omana kohtanaan. Liikenneturvallisuus on tarkoituksenmukaista vertailla omana kohtanaan (tarvittaessa yö- ja päiväaika erikseen). Vaikutukset ilmanlaatuun ja altistumiseen s. 86 89, 120, 127 Rakentamisen aikaiset vaikutukset Arviointiselostuksessa esitettyjen arviointien lähtökohtana on hankekuvaus, jossa ilmanlaatua heikentävät toiminnot hankkeen rakentamisen aikana ajoittuvat yöaikaan kello 6 22 välille. Vaikutukset ilmanlaatuun tuli arvioida leviämismallin avulla vähintään uusien ajoramppien ja työtunneleiden ympäristössä käytön ja rakentamisaikaa vastaavissa tilanteissa. Arviointien tuli tuottaa tietoa myös muutoksista ilmanlaadussa ja väestön altistumisessa verrattuna nykytilaan ja muutoksen merkittävyydestä. Yhteysviranomaisen lausunnon mukaan terveyshaitan merkittävyydessä tuli ottaa huomioon hankkeen aiheuttaman muutoksen suuruus ja sen lisäksi tarkastella ylittyvätkö ohje- ja raja-arvot. Hankevaihtoehtojen rakentamisvaiheen haitalliset vaikutukset ilmanlaatuun ajoramppivaihtoehtojen lähiympäristössä ja kuljetusreitillä sekä käytönaikaisen ilmanvaihtopiipun poistoilman vaikutukset ilmanlaatuun on esitetty arviointiselostuksessa ja erillisraporteissa. Arvioinnin mukaan ilman laadun haitalliset muutokset ja yhteisvaikutukset taustapitoisuuksien kanssa työmaatunnelien lähiympäristössä ovat merkittäviä. Ilmanlaadun pitoisuudet keskustassa voivat nousta ohje- ja raja-arvojen tasolle tai ylittää niiden lukuarvon ajoittain. Haittojen estämiseen suositellaan lähikatujen ja ajoramppien jatkuvaa tai päivittäistä puhdistamista ramppien asfaltoinnin lisäksi, mutta ei tarkastella niiden tehokkuutta tai käytettävyyttä esim. pakkaskaudella kokemukseen tai aikaisempiin seurantamittauksiin perustuen. Lisäksi arviointiselostuksen tuloksissa on otettava huomioon, että leviämismallin lähtötiedoissa on oletuksena teiden kastelu. Tulosten edustavuutta ja epävarmuuksia on tarkasteltu muutoin riittävästi. Ilmanlaadun leviämismallilaskentojen tuloksia on esitetty karttakuvissa erillisraporteissa, mutta arviointiselostuksesta ne puuttuvat. Havainnollistavia kuvia olisi ollut hyvä esittää edes joistakin vaihtoehdoista, koska kaupunkirakentamishankkeen haitallisten vaikutusten kohdistuminen tiheästi asutulla alueella on olennainen tieto. Eri ajoramppivaihtoehtojen tunneliaukot ovat ympäröivään maanpintaan nähden eri korkeuksilla, mikä näkyy pitoisuustuloksissa lähialueilla. Samoin ajotunnelien pituudet vaihtelevat

PIRELY/6/07.04/2013 11/30 vaihtoehdoittain, mikä näkyy pitoisuustuloksissa lähialueille. Vaihtoehdot eroavat lisäksi herkkiin kohteisiin kuten kouluihin, päiväkoteihin ja mahdollisesta senioritaloihin ja vastaaviin rakennuksiin kohdistuvilta haitoiltaan. Arviointiselostuksessa arviointitulokset olisi ollut mahdollista esittää ja vertailla tarkemmin siten, että vaihtoehtojen aiheuttamista muutoksista ja kohdistumisesta saa kokonaiskuvan. Arviointiselostuksessa on esitetty ja käsitelty erillisraportissa esitettyjä tuloksia osin puutteellisesti. Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikön ilmanlaadun asiantuntemusta, paikallistuntemusta ja kokemuksia Tampereen keskustan maanalaisen kalliorakentamishankkeen haitallisten vaikutusten merkittävyydestä ja haittojen estämisestä ei ole otettu riittävästi huomioon arvioinneissa ja arviointitselostuksessa. Hankkeen rakentamisaikaisten erittäin merkittävin haittojen ja keskusta-alueen herkkyyden vuoksi katujen likaantumisen seuranta ja pölyntorjunta on suunniteltava jatkuvaksi, kuten edellä ilmanlaadun erillisraportissa myös suositellaan. Haittojen kohdistumisessa ja vaihtoehtojen vertailussa on tarpeen ottaa huomioon, että katualueiden pesu ei ole mahdollista pakkaskaudella ja pakkaskaudella ei aina ole lunta sitomassa hiukkasia. Arviointiin liittyvässä erillisraportissa suositellaan, että Näsinpuiston päiväkotiin kohdistuvissa ilmanlaatuvaikutuksissa tulee arvioida myös yhteisvaikutuksia muiden ympäristövaikutusten (mm. melu ja tärinä, runkoääni) kanssa, koska siihen kohdistuu yöaikaisen räjäytysten ja rusnauksen runkomelua ja louheen kuljetuksen melua. Lisäksi suosituksissa viitataan epäsuorasti, että Näsinpuiston päiväkoti ei välttämättä voisi jäädä työmaavaiheessa paikalleen merkittävien haittojen vuoksi. Selvennyksiä taulukkoon 7.2. Hankkeen rakentamisaikaiset vaikutukset ilmanlaatuun ja altistumisen kohdistuminen eroavat vaihtoehdoittain, mistä tuli tuottaa riittävät arvioinnit vertailuun ja hankesuunnitteluun. Rakentamisen aiheuttamat haitalliset yhteisvaikutukset tulee ottaa huomioon eritellen vastaavasti vaihtoehdoittain. Taulukossa 7.2. rakentamisaikaisia vaikutuksia ei ole vertailu riittävän yhtenäisesti vaihtoehdoittain. Vaihtoehtojen vertailua tulisi selkeyttää siten, että vaihtoehtojen erot tulevat esille. Tähän liittyy osin myös Tampereen lausunnon asiasisältöä. Hankkeen ilmanlaatuun vaikuttavien toimintojen ajoittaminen päiväaikaan kello 7 22 tai ympärivuorokauden s. 127, 76 Maanpäällisten rakenteiden rakentaminen ajoitettaisiin päiväaikaan kello 7-22. Ilmanlaadun leviämismallilaskennat sisältävät ajoramppien rakentamisen avolouhintojen vaikutusten arviointeja. Erillisraportista ei selviä, onko oletuksena ollut myös avolouhinnan ajoittuminen päiväaikaan tai onko ajoittumisella eroa muodostuvien pitoisuuksien kannalta. Päiväaikaan ilmeisesti mm. kuljetusten ja työmaaliikenteen hiukkaspitoisuuksien estämisen mahdollisuudet ja altistuminen poikkeaisivat merkittävästi yöaikaan ajoittuvasta toiminnasta. Arviointiselostuksessa esitetään toisaalta louhintaa ja louhekuljetuksia ympärivuorokauden haittojen estämiseksi. Tampereen lausunnossa esitetään yöaikaisten terveyshaittojen (melu, runkoääni, tärinä) estämiseksi toiminnan ajoittamista päiväaikaan. Arviointiselostuksen arviointituloksista on mahdollista koota tietoa näiden esitysten arviointiin. Esityksien kokonaisvaikutusten arvioinnissa tulee huomata, että arviointiselostuksessa ei ole arvioitu ilmanlaadun, melun ja runkoäänen ja tärinän yhteisvaikutuksia terveyteen ja viihtyvyyteen, joten yhteisvaikutukset päiväaikaan ja yöaikaan on tarpeen arvioida ja vertailla vaihtoehdoittain. Lisäksi ympärivuorokautisten kuljetusten aiheuttamien merkittävien haittojen estämisessä tulee arvioitavaksi ja vertailuun vaikutukset jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuteen sekä kaupunkielämään, ja tältäkin osin erikseen herkkien kohteisiin liittyvä liikenneturvallisuus.

PIRELY/6/07.04/2013 12/30 Käytönaikaiset vaikutukset s. 120 Liikenteen tulosuunnat Kunkun parkkiin vaikuttavat ajoneuvoliikenteen määrään keskustan katuverkossa ja sitä kautta altistumiseen ilman epäpuhtauksille ja melulle. Käytönaikaiset vaikutukset ilmanlaatuun ja meluun tuli arvioida vaihtoehdoittain siten, että vaihtoehtojen välisiä eroja eri sisääntulovaihtoehdoilla ja niiden suunnalla ja määrällä on mahdollista vertailla. Ajoramppien ja niihin liittyvien liikennemääräsuoritteiden vaikutuksia ilmanlaatuun ei ole arvioitu laskentamallilla. Arviointiselostuksessa on esitetty yleinen arvio, että kaikki hankevaihtoehdot toteutuessaan vähentäisivät samalla tavoin väestön altistumista ydinkeskustassa ilmanlaadun epäpuhtauksille. Ks. Liikenne jäljempänä Vaikutukset melun määrään ja laatuun sekä altistumiseen, äänimaisemaan s. 73 84 Käytönaikaiset vaikutukset 79 84 Käytönaikaisten vaikutusten arvioinnissa tuli tarkastella ajoramppivaihtoehtojen välisiä eroja eri sisääntulovaihtoehdoilla, koska uudet ajoramppivaihtoehdot voivat vaikuttaa välillisesti melutilanteeseen katuverkon eri osissa. Hankkeesta aiheutuvat melutasot tuli arvioida leviämismallin avulla vähintään uusien ajoramppien ja työtunneleiden ympäristössä käytön ja rakentamisaikaa vastaavissa tilanteissa. Arviointien tuli tuottaa tietoa myös muutoksista melutilanteessa ja väestön altistumisessa verrattuna nykytilaan ja muutoksen merkittävyydestä. Melun merkittävyydessä tuli ottaa huomioon ja tarkastella keskustan äänimaiseman muutosta ja kohdistumista erikseen RKY-kohteisiin ja viherverkkoon. Arviointiselostuksessa on esitetty karttapohjilla melunleviämismallilla lasketut keskimääräiset melutasot käytön aikana. Vaihtoehdossa 0 on oletuksena ennusteliikenneverkon (vuosi 2030) liikenne ja että Rantaväylän tunnelin tuomat muutokset ovat jo toteutuneet eli melu on vähentynyt merkittävästi keskustassa, jopa 10 db. Muutosta on havainnollistettu kuvassa 6.62, josta näkee selvästi keskustan alueet, joissa ääniympäristö paranee ja toisaalta melutilanteen heikkeneminen Hämeenpuistossa. Kunkun parkin hankevaihtoehtojen aiheuttamat muutokset melutilanteeseen ovat arvioinnin mukaan vähäisempiä, alle 1 db:stä noin 3 db:iin, eikä vaihtoehtojen välillä ole suuria eroja paikallisesti katuverkossa. Arviointiselostuksen mukaan yöaikaan Kunkun parkin käytönaikana asuintalojen julkisivuihin aiheuttamat keskiäänitasot yöaikaan ovat vähäisemmät ja asumisterveysvaikutukset jäävät siten vähäisiksi. Vaihtoehdoilla on arvioinnin mukaan erilaisia vaikutuksia Hämeenpuistossa ja Satamakadulla. Arviointiselostuksen mukaan Hämeenpuiston ja Satamakadun päiväajan melutasot voivat nousta 2-3 db, mikä lisää alueen nykytilanteen jo ennestään merkittäviä meluhaittoja (asuintalot, oppilaitokset, päiväkodit ja puistot, viherverkko, RKY-kohde). Tampereen meluntorjuntasuunnitelman mukaan kyseessä on alue, joka edellyttää jo nykyisin meluntorjuntatoimenpiteitä altistuneiden ja altistuksen vähentämiseksi. Hankkeen aiheuttama muutos arvioidaan vähäiseksi, mutta muutoksen merkittävyydestä hankkeesta vastaavan on vielä tarpeen olla yhteydessä kaupungin meluntorjuntasuunnitelmaa koordinoivan viranomaisen kanssa. Arviointiselostuksessa on pohdittu yleisellä tasolla muutoksia äänimaisemaan ja suhteellisen hiljaisiin alueisiin, mutta yksityiskohtaista muutosten kohdistumista tai vaihtoehtojen mahdollisia eroja ei ole tarkasteltu. Arvioinnin mukaan äänimaiseman muutos olisi selkeä liikenteellisen kehän sisäpuolella, joka on suuren väestön käytössä. Esimerkiksi vaikutukset Hämeenpuiston tai sen osien äänimaisemaan suhteessa alueen arvoihin ja merkitykseen osana viherverkkoa olisi olennaista tarkastella tarkemmin, koska näillä alueilla melutilanne heikkenisi entisestään ennusteiden mukaan.

PIRELY/6/07.04/2013 13/30 Hankevaihtoehtojen käytönaikaisia meluvaikutuksia on muutoin arvioitu riittävästi. Rakentamisaikaiset meluvaikutukset 76 78, 84 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmalausunnon mukaan hankkeesta aiheutuvat melutasot tuli arvioida leviämismallilla vähintään (uusien) ajoramppien ja työtunneleiden ympäristössä käytön ja rakentamisen aikana. Yhteysviranomaisen lausuntoa ei ole noudatettu rakentamisaikaisen melun arvioinneissa. Arviointiselostuksessa ei ole riittäviä arviointeja ajoramppien rakentamisen aiheuttamista merkittävistä meluhaitoista. Arviointiselostuksen mukaan uusien ajoramppivaihtoehtojen rakentamisaikaiset meluvaikutukset on arvioitu merkittäviksi. Esitetty sanallinen arviointi perustuu aineistoon, joka ei koske Kunkun parkin hankealuetta ja johtopäätökset ovat varsin yleistasoista kuvausta ja päätelmiä. Avoluohinnan melualueita ja kohdistumista Kunkun parkin hankealueen herkkiin kohteisiin ei ole mitenkään havainnollistettu vaihtoehdoittain. Arviointiselostuksessa ei ole terveyshaittojen kannalta olennaisia arviointeja louheen kuljetusten mahdollisesti aiheuttamista (hetkellisistä korkeista) melutasoista yöaikaan tunnelien lähellä ja kuljetusreiteillä. Arviointiselostuksessa viitataan useassa kohdassa Tampereen Rantaväylä tunnelin melupäätökseen. Tampereen kaupungin lausunnossa korjataan viittauksessa tarkoitettuja virheellisiä tietoja (s. 84) ja arviointiselostuksessa niihin perustuvia johtopäätöksiä. Tampereen Rantaväylän tunnelin työmaalla kohtuuttomat haitat johtivat siihen, että iltaja yöaikaisia työaikoja rajoitettiin jälkikäteen osin alkuperäistä melupäätöstä tiukemmiksi. Tampereen kaupunki esittää lausunnossaan, että mahdollisuus louheen ajoon päiväaikaan klo 7 22 tulee vielä tarkastella. Hankkeen mukaiset työt tulevat aiheuttamaan merkittävää häiriötä ajoramppien lähiasukkaille vuosien ajan, joten yöajat tulisi terveyshaittojen estämiseksi rauhoittaa. Kaupungin kokemuksen mukaan esimerkiksi Tampereen Ratinan kauppakeskuksen työmaan mittavat maamassojen kuljetukset päiväaikaan vilkkaasti liikennöidyllä alueella eivät tuottaisi merkittävää haittaa. Sen sijaan Rantatunnelin työmaalla tunneliin pääsyä odottaneiden kuorma-autojen melu- ja pakokaasupäästöt sekä tunnelissa tehdyn rusnauksen ja louheen kaapimisen melu ovat aiheuttaneet yöaikaan kohtuuttomia haittoja lähiasukkaille. Yhteysviranomainen pitää esitystä lisäarvioinneista perusteltuna, mutta painottaa samalla haitallisten vaikutusten ja yhteisvaikutusten vertailua, ks. edellä ilmanlaatu Tunnelien työnaikaisen ilmanvaihdon ja louheen mahdollisen käsittelyn (iskuvasarointi, murskaus) meluvaikutuksia ei ole selostuksessa käsitelty lainkaan. Taulukon 6.8. mukaan tunnelissa ei olisi louheen murskausta. Tunnelien ilmanvaihdon ja louheen käsittelyn meluvaikutukset tulee selvittää. Selostuksen (s. 73) mukaan rakentamisaikaisen melun arvioinnista olisi tuotettu ainoastaan karttakuva, jossa on esitetty rakennuspaikat, joista aiheutuu melua ympäristöön. Lisäksi kuva puuttuu arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksessa tuli esittää leviämismallilaskentaan perustuva karttakuva rakentamisen aikaisista melutasoista, mikä on olennainen melualueen laajuuden ja merkittävyyden hahmottamiseksi. Arviointiselostuksessa ei ole riittäviä arviointeja hankevaihtoehtojen rakentamisaikaisesta melusta. Tampereen kaupungin lausunnossa on olennaista lisätietoa haitallista ympäristövaikutuksista ja niiden merkittävyydestä.

Rakentamisaikainen tärinä ja runkoääni s. 84 85, 77 78, 125, 58 63 PIRELY/6/07.04/2013 14/30 Tärinän kohdistumista rakennuksiin ja asukkaiden yleistä altistumista on kuvattu ja esitelty Kunkun parkin hankkeen rakennusvaiheiden mukaan selkeästi jäsenneltynä taulukossa 6.7. Arviointiselostuksen mukaan rakentamisaikaisen tärinän ja runkoäänen vaikutukset muodostuvat merkittäviksi. Vaikutukset ovat arviointiselostuksen mukaan pitkäaikaisia. Ihmisten aistiman tärinän kriteerejä ei ole kuvattu eikä aistittavan tärinän yleispiirteistä vaikutusaluetta (satoja metrejä) ole esitetty karttapohjalla. Arviointi on tältä osin puutteellinen. Louhintatyön aiheuttaman tärinän vaikutukset rataan ja rataliikenteen turvallisuuteen sekä Rantaväylän tunnelissa kulkevaan valtatiehen 12 tuli arvioida. Louhinnassa tuli ottaa huomioon Liikenneviraston ohje B 19 Louhintatyöt radan läheisyydessä (Rata-hallintokeskus 2007). Arviointiselostus on puutteellinen vaihtoehto suppea+p osalta, koska uuden vaihtoehto Suppea+P aiheuttamaan tärinää rataan ja rataliikenteeseen pääradan Näsinkallion kohdalla ei ole arvioitu. Runkomelu s. 84 85, 77 78 Runkoääntä on kuvattu sanallisesti ja havainnollistettu karttapohjakuvalla. Louhinnan sekä räjäytysten ja sen jälkeen tehtävän rusnauksen aiheuttamat kallioperän tärinät ovat kuultavissa rakenteissa matalataajuisena runkomeluna. Hanke aiheuttaa pitkäkestoista, merkittävää runkomelua, vaikka räjäytyksiä ei olisi öisin klo 22 7. Vrt. Treen lausunto Runkomelun arvioinnin maantieteellisen rajauksen, haitan keston ja haitan merkittävyyden arvioissa on sekä tiedoissa haitan estämisestä ja lieventämisen toimenpiteissä on virheitä ja puutteita. Tähän viittaa erityisesti Tampereen kaupungin lausunto. Runkomelun vaikutusalueeksi on ilmoitettu sivuilla 84 ja 85 mainittu 10 metriä kun taas sivulla 84 haitan esiintymisen rajan oletetaan olevan 25 metriä. Kuvassa 6.59 on esitetty kolmas arvio runkomelun vaikutusalueen etäisyyksistä. Runkomelun riskialueet on kuvattu arviointiselostuksessa karttakuvassa 6.59. Kuvassa on kuitenkin vain ajoramppien (avolouhinnan osuuden ja/tai 10/25 metrin syvyyteen) todennäköiset runkomelualueet. Taulukon 6.6. tieto hallien louhinnan räjäytysten aiheuttamasta runkomelusta on samoin epävarma ja ristiriitainen. Arviointiselostuksen karttakuva ei ole ilmeisesti kattava vaihtoehtojen suunnittelua ja vertailua so. valintaan varten vaan runkomelua voi esiintyä myös muissa kallioperusteisissa kohteissa. Alueen asukkaiden, herkkien kohteiden ja elinkeinotoiminnan kannalta arviointiselostuksesta puuttuvat havainnollistavat kartat ja kuvaukset ihmisten aistimasta tärinästä ja runkomelusta. Rakentamisaikaisen tärinän kohdistuminen kulttuuriympäristöön ja -arvoihin, s. 58 63 Kulttuuriympäristöön kohdistuvaa tärinää tuli arvioida kohteittain ja vaihtoehdoittain. Arviointiselostuksessa on todettu, että kaikissa kohteissa mahdollinen rakentamisen aikainen tärinä on merkittävä vaikutus. Tärinä on kuitenkin mainittu tekstiosuudessa vain muutaman kohdekohtaisen arvioinnin yhteydessä. Arviointiselostuksesta ei ilmene, millä kriteerillä tärinää ja sen merkittävyyttä on arvioitu näissä kohteissa hankesuunnittelutarkkuuden tässä vaiheessa.

PIRELY/6/07.04/2013 15/30 Tärinän haittojen estämisestä esitetään yleinen tavoite, että rakentamisen aikana tulee tehdä riittävää seurantaa ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä ennalta ehkäisemään vaikutuksia. Vertailutaulukossa 7.2. tärinä on kaikissa vaihtoehdoissa merkittävää. Kulttuuriympäristökohteita ei ole tarkasteltu vaihtoehdoittain eikä eroja vaihtoehtojen välillä ole siten vertailtu. Arviointiselostuksen kulttuuriympäristöihin kohdistuvan tärinän arvioinnit ovat jääneet yleispiirteisiksi ja haittojen estämisestä on esitetty pääasiassa yleistä tavoitteellista pohdintaa. Rakentamisaikaisen tärinän ja runkomelun estäminen ja lieventäminen s. 85 Arviointiselostuksessa esitetään, että merkittävin lieventämistoimenpide on rakennustöiden suunnittelu. Arviointiselostuksen lieventämistoimenpiteet ovat yleispiirteisiä. Arviointiselostuksessa ei ole esitetty, miten Kunkun parkin hankkeen vaihtoehdoissa tärinän ja runkomelun merkittäviä haittoja olisi mahdollista estää tai lieventää ja ovatko keinot soveltuvia (railojen käyttö, kohteiden suojaaminen ja siirto, esim. koulu-ja päiväkotitoiminnat muualle) hankealueella Tampereen keskustassa. Ainoana poikkeuksena on tarkasteltu Takon tehdasta. Arviointiselostuksesta puuttuvat vertailut tärinästä vaihtoehdoittain, mikä toisi esiin eroja mahdollisuuksissa estää vaihtoehtovalinnoilla merkittävän tärinän kohdistumista rakennuksiin ja ihmisten altistumista tärinälle ja runkomelulle. Arviointiselostuksessa painottuu rakennusten vaurioitumisen estäminen. Asukkaisiin kohdistuvista tärinähaitoista nimenomaan Tampereen keskustaan suunniteltavassa maanlaisen rakentamisen hankkeesta olisi ollut käytettävissä kaupungin ympäristönsuojeluyksikön keräämät tiedot toteutuneista haitoista. Ihmisten epämiellyttävänä aistiman tärinän lisäksi asuntoihin on kohdistunut tärinää, joka on mm. pudottanut tavaroita, mitä aikaisemmissa hankkeissa ei ole ilmeisesti ottanut huomioon rakennustöiden suunnittelussa. Ks. Patoturvallisuus Selvennykset taulukkoon 7.2., s. 125 Vertailutaulukossa 7.2. on esitetty, että kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy rakentamisen aiheuttamaa merkittävää melua, runkoääntä ja tärinää. Vertailussa ei ole riittävästi tuotu esiin, että haittojen kohdistumisessa on olennaisia eroja ml. arkeologiset kohteet. Yhdyskuntarakenne, rakennukset, maisema, kaupunkikuva ja kulttuuriperintö s. 62 Arviointiselostuksessa on esitetty riittävät arvioinnit kaupunkikuvavaikutuksista. Myös erillisraporteissa on havainnollistettu kaupunkikuvaan kohdistuvia vaikutuksia laajasti. Arviointitulosten huomioon ottamista suorien kaupunkikuvahaittojen estämiseksi on tarkasteltu. Hankkeesta vastaavan on olennaista ottaa huomioon arviossaan hankevaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuudesta Hämeenpuiston ajoramppivaihtoehtojen ympäristövaikutusten arvioinnin osoittamat voimakkaat, kielteiset vaikutukset alueen valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön. Ks. lisäksi edellä tärinä Muinaisjäännökset s. 62 Muinaisjäännöksiin kohdistuvista vaikutuksista arviointiselostuksessa todetaan mm., että Tammerkosken vedenalaiset kohteet on huomioitava erityisesti rakentamisen aikaisen tärinän kannalta (s. 62). Luvussa 6.4. Tärinä ja taulukossa 7.2 vaikutuksia muinaisjäännöksiin ei kuitenkaan ole arvioitu.