Etämittauksen tiedonkulku ja palvelut kuluttajalle
Perustettu 1998 Ei laitevalmistusta Mittatietojen luku laitteilta Protokollat erityisosaaminen Joustavat komponentit Asiakaskohtaiset räätälöinti Avoimen lähdekoodin yhteisö Tuhansia jäseniä
Annettu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2009 Valtioneuvoston asetus sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön esittelystä, säädetään 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun sähkömarkkinalain (386/1995) nojalla: 8 Asiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevan tiedon hyödyntämiseen Verkonhaltijan asiakkaalla on oikeus ilman erillistä korvausta saada käyttöönsä omaa sähkönkulutustaan koskeva mittaustieto, jonka verkonhaltija on kerännyt asiakkaan sähkönkäyttöpaikan mittauslaitteistosta. Tuntimittauslaitteiston keräämä tieto on saatettava asiakkaan käyttöön viimeistään samanaikaisesti kuin se on luovutettu tai valmistunut luovutettavaksi tämän sähköntoimittajalle. Tieto luovutetaan sähkönkäyttöpaikka- tai mittauskohtaisesti sellaisessa muodossa, joka vastaa toimialan ja verkonhaltijan yleisesti noudattamaa menettelytapaa. Mittaustiedon luovuttamiseen muulle kuin tässä asetuksessa säädetylle taholle on oltava asiakkaan suostumus.
Palvelut kuluttajille Mittaustiedon määrä lisääntyy koko ajan...voidaan tehdä erilaisia raportteja Kuluttaja
Kuinka se vaikuttaa? voimme käyttää tietoa liiketoiminnan parantamiseen voimme luoda uuudenlaisia tuotteita ja palveluja jotka perustuu kerättyyn dataan. Jussi, Toimitusjohtaja
Kuinka se vaikuttaa? Voin verrata kulutustani aikaisempaan tai muihin käyttäjiin saada aikaan säästöjä. Pekka, Kotitalouskäyttäjä
Kuluttajapalvelun haasteet Kiinnostavuus Ei kovin seksikästä Säästö
Kuluttajapalvelun haasteet Hinta ratkaisee Suomessa vähän ihmisiä Yksikkökustannus
Kuluttajapalvelun haasteet Kulutus jouston vaivattomuus Sähkö on halpa hyödyke Automatisointi
Tiedonkulku Laitekirjo Infra Etäisyydet Standard Visualization and raports Tailored visualization components Database
Tiedonkulku Tiedon turvallisuus (salaus) Hinta Datan voimakas kasvu Standard Visualization and raports Tailored visualization components Database
Ongelmia Massiivisen tiedon varastointi Sähkömittarin lukema riittämätön monipuolisiin raportteihin Standard Visualization and raports Tailored visualization components Database
Hyödyt/kulut
Demola on tamperelainen innovaatioalusta, joka yhdistää opiskelijat, yritykset, korkeakoulut, yhdistykset ja julkiset organisaatiot. Demolassa tehdään kehitysprojekteja, joissa hyödynnetään yhtä Tampereen alueen vahvuuksista; opiskelijoiden osaamista ja innostusta kolmesta eri korkeakoulusta. Opiskelijat tuottavat innovatiivisia ratkaisumalleja yritysten tarpeisiin. Projektin alkuunpaneva voima on projektikumppanin tarve tai ongelma, johon opiskelijoiden ratkaisu pyrkii vastaamaan. MITEN PROJEKTI ETENEE KÄYTÄNNÖSSÄ? Projektikuvauksen luonti Projektikumppani luo käytännön ongelmastaan keskustelujen ja Demolan ohjeiden perusteella projektikuvauksen, jonka avulla luodaan Demola.fi-sivustolle projekti, johon opiskelijat voivat hakea. Projektin käynnistäminen Hakemusten perusteella projektiin valitaan lupaavimmat opiskelijat. Demola vastaa projektiryhmän informoinnista ja ensimmäisten tapaamisten organisoinnista. Demola tarjoaa valmiit yleisesti hyväksytyt sopimuspohjat innovaatioprojektien toteuttamiseen. Tapaamiset projektiryhmän kanssa Onnistuneessa Demola-projektissa opiskelijat ovat säännöllisessä yhteistyössä projektikumppanin kanssa. Kumppani tarjoatte projektiryhmälle tietoa ja ohjausta tukemaan projektin etenemistä. Korkeakoulujen opettajat voivat tarjota tukea opiskelijoille projektissa omaa asiantuntijuuttaan hyödyntäen. Mahdollinen tuloksen lisensointi Projektin tuloksena saadun ratkaisun omistavat opiskelijat. Projektikumppanilla on mahdollisuus arvioida projektin tuloksia ja päättää onko niistä hyötyä kumppanille. Jos tuloksia halutaan käyttää tai jatkokehittää, projektikumppanilla on mahdollisuus lisensoida projektin tulos sopimuksen mukaan. Lisensointipalkkio maksetaan kokonaisuudessaan opiskelijoille. WWW.DEMOLA.FI
The most productive innovation platform in Europe Annually in Demola 90+ projects and 350+ students 35 % international students 3 universities and 10 faculties 75 % consider entrepreneurship 15 % of students are headhunted New start-ups and co-founders Multidisciplinary, agile, community driven, global+local
Kiitos