41 26.05.2016 57 19.09.2016 74 15.11.2016 84 14.12.2016 6 17.01.2017 Elinkeino- ja kehittämisavustusten jakaminen yhteisöille vuonna 2017/Ehtojen tarkentaminen/pisteytystaulukon hyväksyminen ja tilannekatsaus / Avustuksen saajat NORD 41 Kehittämiskoordinaattori Elinkeinot & kehitys Nordica on tähän mennessä saanut eri yhteisöiltä avustushakemuksia pitkin vuotta ja niitä on käsitelty anomusten saapumisen jälkeisessä johtokunnan kokouksessa erillisinä asiakohtina, mutta haasteeksi on nähty hakemusten tasapuolinen käsittely mm. määrärahojen riittävyyden vuoksi (loppuvuonna on vähemmän jaettavissa). Elinkeinot & kehitys Nordicassa on valmisteltu elinkeino- ja kehittämisavustusten jakamisen hakuehtoja liitteen mukaisesti. Hakuehdot ohessa ja hakulomake jaetaan kokouksessa. Uusi käytäntö tulisi ottaa voimaan välittömästi, jotta alueen yrittäjiä ja muita potentiaalisia hakijoita voidaan informoida ajoissa ennen vuoden 2017 avustusten hakuajan päättymistä. Johtokunta hyväksyy Nordican avustusten jakoperusteet ja aikataulun liitteen mukaisesti. Uusi käytäntö otetaan käyttöön välittömästi. Käsittely: Johtokunnan jäsenille jaettiin hakuehdot ja hakulomake. Elinkeinojohtajan muutettu ehdotus: Johtokunta hyväksyy Nordican avustusten jakoperusteet ja -aikataulun liitteen mukaisesti 1.1.2017 lähtien. Vuodelle 2016 kuuluvat avustushakemukset käsitellään entisen käytännön mukaisesti. Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: kehittämiskoordinaattori hallintojohtaja
NORD 57 Kehittämiskoordinaattori Elinkeino- ja kehittämistukien hakuehtoja tulee tarkentaa hakijan tausta huomioon ottaen. 26.5.2016 hyväksytyissä ehdoissa hakijana voi olla inarilainen rekisteröity yhdistys tai yritys ja ohjepaperissa erikseen lukee, että "inarilainen yhteisö". Ensinnäkin ehtoja on tarkennettava sen osalta, että voiko hakijana olla hakuajan jälkeen ja ennen mahdollisen tuen saamista perustettava yritys. Toiseksi on tarkennettava, että voiko luonnollinen henkilö, joka harjoittaa jotain elinkeinoa eli "toiminimiyritys" olla hakijana oikeushenkilöiden ja juridisten yhteisöjen lisäksi. Juridisia yhteisöjä ovat kauppaoikeudelliset yhteisöt eli avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja osuuskunta ja siviilioikeudelliset yhteisöt eli yhdistykset ja säätiöt sekä julkisoikeudelliset yhteisöt (valtio, kunta ja seurakunta). Johtokunta hyväksyy ehdon, että 1. hakuajan jälkeen ja ennen tuen nostamista perustettava yhtiö ei sovellu tuen hakijaksi 2. toiminimiyrittäjä soveltuu tuen hakijaksi 3. kauppaoikeudelliset yhteisöt ja siviilioikeudelliset yhteisöt soveltuvat tuen hakijaksi 4. julkisoikeudelliset yhteisöt eivät sovellu tuen hakijaksi. Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. NORD 74 Toimeksi: kehittämiskoordinaattori Kehittämiskoordinaattori Inarin kunnan elinkeino- ja kehittämistukien hakuaika vuodelle 2017 päättyi 30.9.2016. Määräaikaan mennessä saapui 31 hakemusta. Tukea voi hakea toiminta-avustuksena, tapahtuma-/kohdeavustuksena tai teema-/erityisavustuksena. Toiminta-avustushakemuksia saapui 9 kpl, tapahtuma-/-kohdeavustushakemuksia 19 kpl ja teema- /erityisavustushakemuksia 3 kpl. Elinkeinojohtaja esittelee kokouksessa yhteenvedon tuen hakijoista jatkokäsittelyä varten. Lopullista päätöstä avustusten saajista ei voida tehdä tässä kokouksessa, koska Inarin kunnanvaltuusto ei ole vahvistanut Nordican vuoden 2017 talousarviota vaan lopullinen päätös tuen saajista
menee tammikuun 2017 kokoukseen. Ehtojen mukaan päätös luvataan tehdä 31.1.2017 mennessä. Tässä vaiheessa Nordican voi määritellä taloussuunnittelua varten avustuksiin käytettävän määrärahan ja eri teemojen painoarvot. Hakuehtojen mukaan "Kaikki seuraavan kalenterivuoden avustukset ilmoitetaan haettavaksi Inarin kunnan ja internet-sivuilla ja kunnan päättämässä tiedotuslehdessä (Paikallislehti Inarilaisessa) toukokuussa. Hakuaika päättyy vuosittain 30.9. päivä klo 15.00 mennessä. Mikäli em. päivämäärä on viikonloppuna tai pyhäpäivänä, palautuspäivä on aina edellinen arkipäivä klo 15.00 mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Jokainen hakemus kuitataan Nordican toimesta. Hakijan on varmistettava itse, että postitse tai sähköpostilla lähetetty hakemus on kuitattu vastaanotetuksi. Nordican käsittelee hakemukset ja hakijoille ilmoitetaan päätös avustuksen saannista tai hylkäämisestä kunkin vuoden tammikuun 31. päivä mennessä tai kun päätös on lainvoimainen. Valitusaika on 14 vrk päätöksen tiedoksisaamisesta. Lopullisen päätöksen tekee Nordican. Käytettävä hakulomaketta. Avustusmäärät ja avustuskohteiden painoarvot (avustusteemojen 1-3 välillä) vaihtelevat vuosittain riippuen Nordican ja Inarin kunnan talousarviosta." Hakemukset käsitellään salaisina, koska ne sisältävät liikesalaisuuksia. Pisteytystaulukko ohessa. Johtokunta hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen avustusten jakoperusteiksi liitteen mukaisesti. Elinkeinojohtajan muutettu ehdotus: Asian käsittely ja päätöksenteko siirretään Nordican johtokunnan seuraavaan kokoukseen. Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan muutetun ehdotuksen. NORD 84 Tiedoksi: kehittämiskoordinaattori Elinkeinojohtaja Kunnanvaltuustossa 8.12.2016 varmistuu Elinkeinot & Kehitys Nordican määrärahat vuodelle 2017. Määrärahojen summan varmistuttua elinkeinojohtaja tekee esityksen johtokunnalle jaettavien elinkeino- ja kehittämisavustuksien määrästä.
1. Esitys jaettavien määrärahojen kokonaissummasta tuodaan kokoukseen 2. Johtokunta hyväksyy elinkeinojohtajan esityksen jaettavien määrärahojen kokonaissummaksi. Elinkeinojohtajan muutettu ehdotus: Johtokunta päättää, että vuonna 2017 elinkeino- ja kehittämisavustusten jaettava määräraha on 20.000 euroa, joka jakautuu toiminta-avustuksiin, tapahtuma- ja kohdeavustuksiin sekä teema- ja erityisavustuksiin. Määräraha katetaan irroittamattomista määrärahoista. Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Tanja Sanila poistui kokouksesta klo 15.30 ennen tämän asiakohdan käsittelyä ja päätöksentekoa. NORD 6 Elinkeinojohtaja Elinkeino- ja kehittämisavustuksia haki yhteensä 31 hakijaa. Hakemuksissa haettiin avustusta yhteensä 215 475 eurolla. Jaettavaa määrärahaa on yhteensä 20 000. Kuusi hakemusta jätettiin käsittelemättä. Kahdessa näistä hakijatahona ei ollut yritys / yhteisö. Kahdessa tapauksessa hakija oli valtiorahoitteinen laitos. Yhdessä hakemukssa ei oltu täytetty hakulomakkeita. Yksi hakemus tuli kolmisen viikkoa myöhässä. Elinkeinojohtaja on valmistellut esityksen tukien jakamiseksi. Esitys on katselmoitu yhdessä Nordican johtokunnan puheenjohtajan kanssa. Taulukko avustusten jakamisesta liitteenä. Johtokunta myöntää avustuksia seuraavasti: Hotelli Kultahippu Oy 1000 : Watercross-tapahtuman markkinointi. Saamelaistaiteen tukiyhdistys 1000 : Lasten lumiveistostapahtuma. Inarin Luonnonporo Oy 1500 : Poron verestä tehtävien tuotteiden markkinointiin ja tuotteistamiseen. Astanjajooga Ivalo Ry 1000 : Kansainvälisen tanssileirin järjestämiseen. Keväjärven kyläyhdistys 1500 : Toiminnan yleisluontoisiin kuluihin. Keväjärven kyläyhdistys 1000 : Siikapilkkien järjestämiseen. Saariselkä on POP Ry 500 : Joulutorin / hiihtokauden avauksen markkinointiin. Saariselkä on POP Ry 2000 : Oulun erämessut; mainoksiin,
messupaikkaan, kuljetuksiin. Saariselkä on POP Ry 1500 : Pulkkamäen MM; markkinointi ja ohjelma. Saariselkä on POP Ry 500 : Puuman jänkäjuoksu; markkinointi ja ohjelma. Saariselkä on POP Ry 500 : Ruskan avaus; markkinointi ja mainonta. Saariselkä on POP Ry 1500 : Saariselkäviikko; lavatanssi Aurorakodalle. Kolttakulttuurisäätiö 1500 : Evakkovaellus. Kukkolan tilausliikenne Oy 2000 : Ammattilaisoppaiden lisäkoulutus. Ylä-Lapin Moottorikelkkailijat Ry 1000 : Hillclimb 2017 tapahtuma. Suomen Porokilpailijat Ry 2000 : Porokilpakauden päätöskisa. Ei myönnä avustusta: Kangastintti Oy; kelkkareittien lanaus: Hakemuslomakkeita ei täytetty. Saamelaiskäräjät / Sajos; Elokuvateatteritoiminta: Valtiorahoitteinen laitos. Laanilan Savotta Oy; markkinointi: Kilpailua Inarin luonnonporo Oy; kiinteistön muutostyöt: Kilpailua Astanjajooga Ivalo; Perustoimintatukihakemus: Ei tueta perustoimitaa. Metsähallitus / Lapin Luontopalvelut; Luontopäivän järjestäminen: Valtiorahoitteinen laitos. Arkkitehtitoimisto S.Ropponen - Brunell; toimistohankinnat: Kilpailua Saariselkä on POP Ry; Moottorikelkkatapahtuma tunturiin: Liian yleisluontoista toimintaa. Aluevaikuttavuudesta ei tietoa. Arctic Design School Inari: Ei yritystä hakuhetkellä. Tuomas Linna: Ei yritystä hakuhetkellä. Kukkolan tilausliikenne Oy; Myynti / markkinointi / kehitys: Kilpailua Kukkolan tilausliikenne Oy; Matkanjärjestäjän vakuudet: Kilpailua Kukkolan tilausliikenne Oy; Sosiaalisen median markkinointi: Kilpailua Saariselkä Ski & Sport Resort: Hakemus saapui hakuajan mentyä umpeen. Avustuksen saaneiden tulee toimittaa kirjallinen raportti siitä mihin varat on käytetty 31.12.2017 mennessä. Käsittely: Teuvo Katajamaa poistui kokouksesta esteellisenä (intressijääviys) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 14.34-14.46 ja 15.37-16.00. Tanja Sanila poistui kokouksesta esteellisenä (intressijääviys) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.37-16.00. Johtokunta hyväksyi yksimielisesti seuraavat avustuksen saajat: Saamelaistaiteen tukiyhdistys 1000 : Lasten lumiveistostapahtuma. Inarin Luonnonporo Oy 1500 : Poron verestä tehtävien tuotteiden
markkinointiin ja tuotteistamiseen. Astanjajooga Ivalo Ry 1000 : Kansainvälisen tanssileirin järjestämiseen. Keväjärven kyläyhdistys 1000 : Siikapilkkien järjestämiseen. Saariselkä on POP Ry 500 : Joulutorin / hiihtokauden avauksen markkinointiin. Saariselkä on POP Ry 2000 : Oulun erämessut; mainoksiin, messupaikkaan, kuljetuksiin. Saariselkä on POP Ry 1500 : Pulkkamäen MM; markkinointi ja ohjelma. Saariselkä on POP Ry 500 : Puuman jänkäjuoksu; markkinointi ja ohjelma. Saariselkä on POP Ry 500 : Ruskan avaus; markkinointi ja mainonta. Saariselkä on POP Ry 1000 : Saariselkäviikko; lavatanssi Aurorakodalle. Kolttakulttuurisäätiö 1500 : Evakkovaellus. Kukkolan tilausliikenne Oy 2000 : Ammattilaisoppaiden lisäkoulutus. Ylä-Lapin Moottorikelkkailijat Ry 1000 : Hillclimb 2017 tapahtuma. Suomen Porokilpailijat Ry 2000 : Porokilpakauden päätöskisa. Johtokunta päätti yksimielisesti, että 3000 euroa jätetään jakamatta ja sen jakamisesta päätetään myöhemmin. Marko Katajamaa poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 16.00. Tiedoksi: tukea hakeneet