9.8.2010 Tukioppilasohjaajakirje 3/10 Vilkasta ja raikasta syksyn alkua tukioppilasohjaaja ja rehtori! Syksyinen aherrus on jälleen alkanut ja tukioppilaillakin on vuoden kiireisin aika. Syyslukukauteen mahtuu monenlaista ohjelmaa. Seiskoja tutustutetaan uuteen kouluympäristöön ja luokkia ryhmäytetään. Monissa kouluissa järjestetään yhteishenkeä kehittäviä retkiä tai ryhmäyttämispäiviä. Yksi keino ryhmähengen lisäämiseksi on järjestää välitunneille toimintaa. Se vähentää myös riskiä jäädä yksin tai joutua kiusatuksi. Välituntiviikon järjestämisestä kerrotaan lisää myöhemmin tässä kirjeessä. Lujitetaan luokkahenkeä Koulurauhan julistuksella 28.8. Tänä vuonna valtakunnallinen Koulurauhan julistus tapahtuu keskiviikkona 25.8. Turussa. Koulurauha julistettiin ensimmäistä kertaa 20 vuotta sitten, silloinkin Turussa. Koulut ja kunnat järjestävät lisäksi omia tapahtumiaan ympäri Suomea. Edellisten vuosien tapaan julistuksen voi kuunnella myös radio YleX:n aamulähetyksessä klo 9.05. Koulurauha-ohjelmalla halutaan tänä lukuvuonna erityisesti ehkäistä koululaisten yksinäisyyttä. Jokainen koulu voi suunnitella oman Koulurauha-ohjelmansa lukuvuoden aikana toteutettavaksi. Uusituilta sivuilta osoitteesta www.koulurauha.fi löytyy vinkkejä, ideoita ja malleja koulun oman Koulurauha-suunnitelman, paikallisen Koulurauhan julistustapahtuman ja koulun yhteisöllisyyttä lisäävän toiminnan tueksi. Tutustu ja käytä hyödyksesi! Koulurauhaa edistävät yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Opetushallitus, Folkhälsan ja poliisi. Lisätietoja: Koulurauhan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen, eeva-liisa.markkanen@mll.fi tai p. 075 324 5456. uusi ohjaaja, ilmoittaudu nyt peruskoulutukseen Vaasassa Sokos Hotel Vaakunassa 27.-28.9. Tampereella Hotelli Victoriassa 21.-22.9. Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää vuosittain tukioppilasohjaajien peruskoulutuksia. Koulutus on tarkoitettu ensi-sijaisesti juuri aloittaneille ja lyhyen aikaa toimineille ohjaajille. Koulutuksessa opitaan toiminnallisia menetelmiä nuorten ohjaamiseen. Kouluttajat opastavat ohjaajat tukioppilastoiminnan perus- ja käytännön asioiden äärelle ja koulutuksesta saa myös uusia ideoita toimintaan. Koulutuksen kesto on 16 tuntia. Kahden päivän koulutus maksaa 40 euroa ja majoituksen kanssa 60 euroa. Hintoihin sisältyy ruokailut ja kahvit.
Terve minä tukioppilasohjaajien jatkokoulutus nuorten itsetuntemuksesta Tampereella Cumulus Koskikadulla 2.12. Helsingissä Sokos Hotel Pasilassa 14.10. Terve minä tukioppilastoiminnan materiaali nuorten itsetunnosta on uudistettu. MLL:n keskustoimisto järjestää kolme jatkokoulutuspäivää uudesta Terve minä - kokonaisuudesta. Koulutuspakettiin on lisätty harjoituksia sukupuolten tasa-arvosta ja sukupuolen merkityksestä itsetuntoon. Luvassa on myös enemmän materiaalia tukioppilaille kummiluokkatuntien pitämiseen. Jatkokoulutukseen voi osallistua, vaikkei vielä olisi käynyt peruskoulutusta. Yksipäiväinen koulutus maksaa 25 euroa ja sisältää koulutusmateriaalin, lounaan sekä kahvit. Lisätietoja liitteenä olevasta kutsusta ja nuorisotyön suunnittelija Kirsi Pihlajalta kirsi.pihlaja(at)mll.fi p. 075 324 5618. Ilmoittautumiset kaikkiin koulutuksiin netissä: www.mll.fi/tukioppilastoiminta -> ohjaajien koulutus hyvinvointi teemana syksyn tukioppilasohjaajapäivillä, puhujana Päivi Hamarus Tampereella Hotelli Victoriassa 4.11. Helsingissä Paasitornissa 9.11. Jyväskylässä Sokos Hotel Alexandrassa 16.11. Tukioppilasohjaajapäivät tarjoavat kohtaamispaikan, jossa on mahdollisuus tavata muita ohjaajia, verkostoitua, jakaa ajatuksia ja saada samalla uusia ideoita toimintaan. Tarjoamme osallistujille lounaan ja kahvit. Päivien teemana on nuorten hyvinvointi ja hyvinvoinnin tukeminen. Mukana on Vuoden kasvattaja 2009 kasvatustieteiden tohtori Päivi Hamarus, paljon toiminnallisia menetelmiä ja hyviä puheenvuoroja. Liitteenä ohjelma ja kutsu. Ilmoittautumiset www.mll.fi/kasvattajille. kiinnostaako ehkäisevä päihdetyö koulussa? - Ilmoittaudu mukaan seminaariin! Lapsella on oikeus päihteettömään elämään MLL:n Ehkäisevän päihdetyön hankkeen (2006 2010) loppuseminaari pidetään 11.11.2010 klo 10.00 16.30 Kuntatalon luentosalissa (Toinen Linja 14, Helsinki) Seminaari on maksuton ja avoin kaikille. Lisätietoja ja ilmoittautuminen seminaariin 15.10.2010 mennessä osoitteessa mll.fi/ilmoittaudu. uudet rintamerkit tukioppilaille Tukioppilaan tulee olla tunnistettavissa ja rintamerkki on kiva tapa erottua joukosta. Sen paikkaa voi vaihtaa paidasta takkiin tai reppuun tarpeen mukaan. Rintamerkin voi jakaa esimerkiksi tukioppilaskoulutuksen päätteeksi juhlallisesti todistuksen kanssa. Tukioppilastoiminnan näkyvyys koulussa on tärkeää. MLL:n hyvinvointikyselyn mukaan ne oppilaat, jotka tietävät keitä tukarit ovat, tuntevat olonsa turvallisemmaksi koulussa kuin muut oppilaat. Tukioppilasohjaaja voi tilata rintanappeja edulliseen hintaan MLL:n verkkokaupasta: www.mll.fi/kauppa rekisteröitymisohjeet kirjeen lopussa.
Vuoden tukioppilaskoulu 2010 stipendi välituntitoiminnasta Vuoden tukioppilaskoulu tunnustuspalkinto on aikaisempina vuosina myönnetty koululle, jossa järjestetään laadukasta tukioppilastoimintaa. Tänä syksynä MLL haluaa kannustaa kouluja ja tukioppilaita järjestämään enemmän välituntitoimintaa myöntämällä 300 euron stipendin yhteisöllisyyttä lisäävän välituntitoiminnan järjestämisestä. Toimintaa voi järjestää esimerkiksi välituntiviikolla (viikko 45). Lisää välituntitoiminnasta www.mll.fi/valituntiviikko. opetusaineistoa hyvinvointi- ja terveyskasvatukseen Lapset ja nuoret tarvitsevat ikäänsä nähden sopivaa tietoa päihteistä, terveydestä ja hyvinvoinnista. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ehkäisevän päihdetyön hankkeessa (2006 2010) on kehitelty toiminnallisia ja havainnollisia aineistoja, jotka sopivat esimerkiksi peruskoulun terveystiedon, äidinkielen tai kuvaamataidon opetukseen. Materiaalit tarjoavat loistavan mahdollisuuden opettajille toteuttaa vuorovaikutuksellista päihde- ja hyvinvointikasvatusta. Erilaiset tehtävät rohkaisevat lapsia ja nuoria keskustelemaan myös vaikeista aiheista. Ota materiaalit käyttöön, helposti ja nopeasti. Huomaa erityisesti Uusi alkoholiaiheinen oppituntimateriaali Alkoholi - jokaisen oma asia? aineistossa vuorottelevat toiminnalliset menetelmät ja keskustelut. Mukana on myös alkoholiaiheiset DVD:t ja Power-Point -sarjakuvat. Lapselle selvä elämä -ohjelma. Materiaali tukioppilaiden toteuttaman päihdekasvatuksen vertaisohjaukseen 6.-luokkalaisille. Paketti sisältää ohjaajan oppaan ja tukioppilaan materiaalin sekä sarjakuvia. Aineistot ovat tulostettavissa ilmaiseksi osoitteessa mll.fi/paihdekasvatusaineistot. nuoret huutavat: Anna mulle aikaa! Mannerheimin Lastensuojeluliitto on mukana Suomen suurimpien nuorisoja liikuntajärjestöjen järjestämässä Anna mulle aikaa! -kampanjassa. Kampanja huipentuu 15.9.2010, jolloin kaikkia aikuisia kannustetaan antamaan pari tuntia ajastaan omalle nuorelleen. Päivää voi viettää monella tapaa, antakaa mielikuvituksenne lentää! Pääasia on, että nuoret ja aikuiset saavat viettää aikaa yhdessä. Kaikki kampanjaan liittyvät julisteet ja lentolehtiset voit ladata ja tulostaa kampanjan sivuilta ja siellä voitte ilmoittaa oman tapanne olla mukana ja antaa nuorille aikaa. Lisätietoja: www.annamulleaikaa.fi tai Iida Rauhalammi, p. 040 5547 040, iida.rauhalammi(at)nuortenakatemia.fi
vinkkejä yhteistyöhön Nuorten Akatemia myöntää nuorten omaehtoisille projekteille Homma-rahaa. Hyvällä suunnittelulla ja pienelläkin rahasummalla voi saada paljon aikaan. Onko teidän tukioppilaillanne mielessä jokin projekti, jossa he voisivat hyödyntää Homma-rahaa? Tilitys ja projektisuunnitelmat tehdään suoraan netissä. Myös OK-opintokeskuksesta voi saada tukea opintokerhotoimintaan. Paikalliset yritykset ovat usein halukkaita tekemään yhteistyötä tukioppilaiden kanssa ja MLL:n paikallisyhdistykset myös mielellään auttavat mahdollisuuksien mukaan rahoituksen järjestämisessä ja ideoinnissa. Lisätietoja www.homma.fi. ja www.ok-opintokeskus.fi. MLL:n paikallisyhdistysten yhteystiedot löytyvät sivuilta www.mll.fi/paikallisyhdistykset. tukareiden kohtaamispaikkoja verkossa Tukioppilaat ovat ottaneet muiden nuorten tavoin haltuun niin Facebookin kuin muutkin sosiaaliset mediat. Nuortennetin tukarisivuilla on linkkejä erilaisiin tukioppilaiden ylläpitämiin ryhmiin mm. Facebookissa, Demin sivuilla ja Irc-Galleriassa. Nuorisoalan järjestöt ovat myös avanneet uuden kohtaamispaikan nettiin. Erilaisille nuortenryhmille tarkoitetun SKENE- X:n tavoitteena on tukea nuorten yhdessä tekemistä verkossa ja sitä kautta lisätä myös harrastamista reaalimaailmassa. SKENE-X on suunnattu ensisijaisesti 13 19-vuotiaille nuorille ja sieltä löytyy oma kohtaamispaikka myös tukioppilaille. Palvelun kautta voi saada sähköisen merkinnän harrastustoiminnasta, hakea tukea ryhmän toiminnalle sekä löytää muuta apua projektin hallinnalle. SKENE-X:n ovat perustaneet Nuorten Akatemia, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Partiolaiset, Nuori Suomi, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi sekä Svenska Studiecentralen/De Ungas Akademi. Lisätietoja www.skene-x.fi kurkkaa Opettaja-lehden väliin! Open omena ilmestyy 20.8. MLL esittelee uudessa Opettaja lehden välissä ilmestyvässä liitteessä mm. hyvinvointiin ja päihdekasvatukseen liittyviä ajankohtaisia asioita. Järjestöjen yhteinen tiedotuslehti Open omena ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa. Innokasta syksyä toivottaen, Kirsi ja Ulla Kirsi Pihlaja Ulla Tanttu Nuorisotyön suunnittelija Assistentti p. 075 3245 618, kirsi.pihlaja@mll.fi p. 075 3245 613, ulla.tanttu@mll.fi Jakelu: Suomenkielisten yläkoulujen tukioppilasohjaajat/rehtorit Liitteet: Enemmän iloa koulupäivään -esite, Päivätyökeräysesite, kutsu ohjaajakoulutuksiin, kutsu tukioppilasohjaajapäiville sekä piirikohtaiset liitteet Tiedoksi: MLL:n nuorisotyön kouluttajat, yhdistysten ja piirien tukioppilastoiminnan ja nuorisotyön vastaavat, sekä piirien toiminnan johtajat
yhteystiedot Mannerheimin Lastensuojeluliitto keskustoimisto PL 141, 00531 Helsinki (Toinen Linja 17) Vaihde 075 324 51 tukioppilastoiminta@mll.fi www.mll.fi/tukioppilastoiminta Ulla Tanttu assistentti p. 075 3245 613, ulla.tanttu@mll.fi Kirsi Pihlaja nuorisotyön suunnittelija p. 075 324 5618 kirsi.pihlaja@mll.fi Eeva-Liisa Markkanen Koulurauhan suunnittelija p. 075 324 5456 eeva-liisa.markkanen@mll.fi Juuso Peura nuorisotyön päällikkö p. 075 324 5513, juuso.peura@mll.fi piiritoimistot Etelä-Savon piiri: Sari Alatalo 044 214 59 02 sari.alatalo@mll.fi Hämeen piiri: Anita Järvelin p. 040 5400 487 airi.kajander@mll.fi Kainuun piiri: Päivi Liuski, puh 050 597 4777 paivi.liuski@mll.fi Keski-Suomen piiri: Kirsti Tuuri 050-3080 167 kirsti.tuuri@mll.fi Kymen piiri: Liisa Hasanen 0400 873 603 liisa.hasanen@mll.fi Lapin piiri: Tero Yli-Koski 0500 300 375 tero.yli-koski@mll.fi Pohjanmaan piiri: Satu-Virpi Laituri (06) 3197 900 satu-virpi.laituri@mll.fi Pohjois-Karjalan piiri: Teppo Laukkanen 040 5587 647 teppo.laukkanen@mll.fi Pohjois-Pohjanmaan piiri: Tarja Rossi p. 045 126 0779 tarja.rossi@mll.fi Pohjois-Savon piiri: Anitta Pykäläinen p. 050 587 4488 anitta.pykalainen@mll.fi Satakunnan piiri: Eeva-Liisa Koskinen p. 044 3566 500 eevaliisa.koskinen@mll.fi Uudenmaan piiri: Liisa Toukonen p. 044 3110 431 liisa.toukonen@mll.fi Varsinais-Suomen piiri: Ina Vahalahti 040 5187 212 ina.vahalahti@mll.fi Paikallisyhdistysten yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.mll.fi/paikallisyhdistykset
tukioppilastoiminnan opas Tukioppilastoiminnan opas (2003) on tukioppilasohjaajan perusmateriaali. Oppaasta löytyy ohjeet toiminnan käynnistämiseen ja neuvoja ideointiin ja vinkkejä toimintaan. Tukioppilastoiminnan opas pitää sisällään mm. tukioppilaiden peruskoulutuksen käsikirjoituksen ja ohjeet. Oppaan hinta on 40 euroa. kummitoiminnan opas alakouluille Koulujen kummitoiminnan opas (2006) on perusmateriaali, joka antaa alakouluissa ja yhtenäiskouluissa kummitoimintaa ohjaaville opettajille työvälineitä. Se on muistilista ja ideapankki toiminnan käynnistämiseen. Koulujen kummitoiminnan oppaasta löytyy myös kummien valmennuksen käsikirjoitus. Oppaan tsavoitteena on innostaa ja kannustaa kouluja toteuttamaan ja kehittämään oman näköistä kummitoimintaa. Oppaan hinta on 15 euroa ettei kukaan jää yksin - dvd MLL:n ja Folkhälsanin tekemä DVD joka sisältää viisi videota ja keskusteluaineiston koulukiusaamisen vastaisen työn tueksi. Hinta 20 euroa. maksuttomat aineistot Maksuttomat aineistot ovat tilattavissa joko MLL:n verkkokaupasta www.mll.fi/kauppa tai pdf tiedostoina tukioppilastoiminnan sivuilla www.mll.fi/tukioppilastoiminta -> aineistot Terve minä, tukioppilastoiminnan materiaali itsetuntemuksesta. Terve minä on tukioppilasohjaajan aineisto, joka pitää sisällään taustatietoa, uudistetun jatkokoulutusrungon ja tuhdin harjoituspaketin. Uutuus Voima virtaa, menetelmämateriaali osallisuudesta tukioppilastoimintaan ja MLL:n nuorisotyöhön Mitä osallisuudella tarkoitetaan, mikä merkitys ohjaajalla on nuorten osallistamisessa? Materiaalissa on runsaasti harjoituksia ja toiminnallisia menetelmiä nuorten osallistamiseen. Tunteella, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali tunteista ja niiden ilmaisemisesta. Aineistossa on taustatietoa tunteista ja niiden ilmaisemisesta sekä tukioppilaiden jatkokoulutus. Huomaan, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali koulukiusaamisen ehkäisyyn. Tukioppilasohjaajan aineistosta löytyy tietoa koulukiusaamisen ehkäisystä ja tukioppilaiden jatkokoulutusrunko. Materiaali on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Viisaasti verkossa, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali nettiturvallisuudesta Aineisto auttaa ohjaajaa ymmärtämään ja käsittelemään internetiä nuorten temmellyskenttänä. Materiaalissa on teoriaa, tukioppilaiden jatkokoulutus ja vinkkejä teeman käsittelyyn koulussa. Tukari välittää, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali erilaisuuden arvostamisesta. Aineistossa on teoriaa, koulutusmalli ja toimintaideoita erilaisuuden arvostamisen käsittelyyn. Todistus tukioppilaana toimimisesta Todistus on tärkeä tunnustus ja kiitos tukioppilaana toimimisesta. MLL on painattanut todistuspohjia tukioppilaana toimimisesta ja tukioppilaan peruskoulutuksesta. Maksuttomia todistuspohjia voit tilata verkkokaupasta tai tiedustella piiritoimistosta.todistuspohja löytyy myös Tukioppilastoiminnan oppaasta ja tukioppilastoiminnan nettisivuilta. Kerho käyntiin! on opas tukioppilaiden ja nuorten toimimiseen kerhon ohjaajina.
aineistojen tilaaminen verkkokaupasta Tukioppilastoiminnan aineistot on aikaisemmin tilattu sähköpostitse MLL:n tilauspalvelusta. Nyt ne voi tilata itse suoraan verkkokaupasta osoitteesta www.mll.fi/kauppa. Rekisteröitymällä verkkokauppaan varmistat, että saat tukioppilasohjaajille kuuluvat alennukset ja edut. Voit valita laskutusosoitteeksi suoraan esimerkiksi koulun osoitteen. Toimi näin! 1. Klikkaa rekisteröidy painiketta verkkokaupan oikeasta yläkulmasta 2. Täytä rekisteröintilomake 3. Keksi oma tunnus ja salasana 4. Täytä laskutusosoitetiedot 5. Laskutusosoitteen yritys/yhteisö osaan voit laskun maksajan mukaan kirjoittaa joko oman nimesi tai esim. koulun laskutusosoitteen 6. Täytä toimitusosoitetiedot 7. Nimesi lisäksi mainitse henkilö tai yksikkö kohdassa olevasi tukioppilasohjaaja saadaksesi oikeat edut. 8. Paina rekisteröi painiketta 9. Tarkista ja vahvista tiedot Rekisteröinti vahvistetaan antamaasi sähköpostiosoitteeseen, jonka jälkeen voit kirjautua sisään tunnuksillasi ja näet tukioppilastoiminnan materiaalikansion tuotevalikon alalaidassa. Lisätietoja verkkokaupasta ja tilauksista: sinikka.veijola@mll.fi tai p. 075 3245 482. nettijulkaisut Tukioppilastoiminnan jatkokoulutusaineistot ja useimmat MLL:n julkaisemat aineistot ovat ladattavissa myös pdf- tiedostoina MLL:n nettisivuilla. A Guide for Peer Student Scheme on Englanninkielinen nettijulkaisu tukioppilastoiminnan käynnistämiseksi koulussa www.mll.fi/peersupport Tukioppilaan materiaali on tukiaineisto erityisesti uusien tukioppilaiden toimintaan ja koulutuksiin. Materiaali on printattavissa tukioppilastoiminnan sivuilla. Materiaalissa on tehtäviä niin tukioppilaiden itsenäiseen pohdintaan kuin koko tukioppilasryhmänkin toimintaan. www.mll.fi/tukioppilastoiminta >aineistot Huomaan, vanhempainiltamalli koulukiusaamisen ehkäisyyn Valmis testattu vanhempainiltamalli, joka haastaa kiusaamisen ehkäisyyn koko kouluyhteisön. www.mll.fi/tukioppilastoiminta ->aineistot Valintojen viidakossa, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali ehkäisevään päihdetyöhön. Lapselle selvä elämä tukioppilasohjaajan aineisto Tukioppilasohjaajan aineisto, joka pitää sisällään tukioppilaiden jatkokoulutusrungon, tietoa ehkäisevästä päihdetyöstä ja tukioppilaiden roolista siinä. Materiaali on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja viroksi. www.mll.fi/paihdekasvatusaineistot Hakemus tukioppilaaksi Miten valita tukioppilaat? Tulosta valmis hakemuspohja osoitteesta www.mll.fi/tukioppilastoiminta-> aineistot Muista myös mll.fi/vanhempainnetti, mll.fi/vanhempainnetti/leikkinurkka ja www.koulurauha.fi.
Tervetuloa tukioppilasohjaajakoulutuksiin! Tukioppilasohjaajalla on vastuullaan monenlaisia tehtäviä ja haasteita. Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää vuosittain koulutuksia tukioppilasohjaajille. Kouluttautumalla tukioppilastoiminnan perusteisiin ohjaaja saa valmiudet toimia vaativassa työssään. Koulutuksesta saa uusia ideoita toimintaan ja toisten tukioppilasohjaajien tapaaminen on tärkeää vertaistukea ja antaa lisämotivaatiota tärkeään työhön tukioppilaiden ohjaajana ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin kehittäjänä. Tukioppilasohjaajan peruskoulutus Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää syksyllä 2010 kaksi samansisältöistä tukioppilasohjaajien peruskoulutusta. Peruskoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti juuri aloittaneille ja lyhyen aikaa toimineille ohjaajille. Koulutus antaa välineitä nuorten ohjaamiseen ja opastaa tukioppilastoiminnan perus- ja käytännön asioiden äärelle. Koulutuksen kesto on 16 tuntia. Peruskoulutuksen hinta on 40 ilman majoitusta ja majoittuville (kahden hengen huoneissa) 60. Peruskoulutuksen ohjelma on liitteenä. 21.-22.9.2010 Tampere, Hotelli Victoria 40e/60e 27.-28.9.2010 Vaasa, Sokos hotel Vaakuna 40e/60e Terve minä jatkokoulutukset Tukioppilasohjaajien Terve minä -jatkokoulutuksissa perehdytään nuorten itsetuntoon. Päivitetty painos nuorten itsetuntoa käsittelevästä Terve minä -materiaalista ilmestyy syksyn alussa. Uusissa harjoituksissa käsitellään itsetuntemusta Syksyllä 2010 pidetään kaksi Terve minä -jatkokoulutusta. 14.10.2010 Helsinki, Sokos hotel Pasila 25 e 2.12.2010 Tampere, Cumulus Koskikatu 25e Koulutusten hintaan sisältyy ruokailut ja kahvit. MLL ei valitettavasti voi korvata matkakuluja. Koulutuksissa käytetään toiminnallisia menetelmiä ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Voimme ottaa kuhunkin koulutukseen n. 25 osallistujaa. Kouluttajina toimivat MLL:n nuorisotyön kouluttajat Tiina Honkonen, Petteri Hakanen, Tuula Lahti ja Ilkka Eskola sekä MLL:n nuorisotyön suunnittelija Kirsi Pihlaja. Koulutus on ammatillista lisäkoulutusta ja se järjestetään yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa.
Tukioppilasohjaajan peruskoulutuksen ohjelma Ensimmäinen päivä: 10.00 Koulutuksen aloitus ja tulokahvi Tervetuloa Odotukset Tutustuminen 11.30 Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja tukioppilastoiminnan esittely 12.30 Lounas 13.15 Tukioppilastoiminnan käytäntöjen läpikäyminen jatkuu Toinen päivä: Aamupala 8.30 Oman koulun tukioppilastoiminta Minä oman tukioppilasryhmäni kouluttajana 11.30 Lounas 12.15 Vuorovaikutustaidot 14.00 Palautteen antaminen ja saaminen 15.00 Ennakkotehtävän purku 15.30 Iltapäiväkahvi + sämpylä 16.00 Minä tukioppilasohjaajana Minä ja ryhmä Ryhmän ohjaaminen Ryhmädynamiikka 14.45 Iltapäiväkahvi ja todistusten jako -15.00 Hyvä henki, innostavat kouluttajat! 17:30 Nuoruudesta Toiminnallisia harjoituksia 19.00 Päivällinen -20.00 Oivalsin, että tukioppilasohjaajan ei tarvitse olla yli ihminen! Ilmoittautuminen koulutuksiin nettilomakkeella osoitteessa www.mll.fi/tukioppilastoiminta
Terve minä jatkokoulutuksen ohjelma 9:00 Koulutuksen aloitus ja tulokahvi, virittäytyminen aiheeseen 9:30 Tytöt ja pojat ja itsetunto toiminnallisia harjoituksia 11:00 Omien ja toisten rajojen kunnioittaminen 12:00 Lounas 12:45 Miten voin ohjaajana tukea nuoren itsetunto - toiminnalliset harjoitukset jatkuvat 14:30 Iltapäiväkahvi 15:00 Yhteenveto päivän aiheista 15:45 Koulutuksen päätös ja todistusten jako Rohkeus kohtaamisiin jäi päällimmäiseksi ajatukseksi. 16:00 Mieleenpainuvimpia olivat erilaiset Koulutuksella oli tärkeä, toiminnalliset tehtävät. voimaannuttava vaikutus. Ilmoittautuminen koulutuksiin nettilomakkeella osoitteessa www.mll.fi/tukioppilastoiminta
KUTSU Valtakunnalliset ohjaajapäivät MLL:n järjestämät tukioppilasohjaajapäivät tarjoavat paikan tavata muita ohjaajia, verkostoitua, jakaa ajatuksia ja saada samalla uusia ideoita toimintaan. Päivien teemana on nuorten hyvinvointi ja hyvinvoinnin tukeminen. Asiantuntijana on puhumassa Vuoden kasvattaja ja kasvatustieteiden tohtori Päivi Hamarus. Luvassa on myös paljon toiminnallisia menetelmiä ja mielenkiintoisia keskusteluhetkiä. MLL:n keskusjärjestö järjestää syksyllä 2010 kolme samansisältöistä valtakunnallista ohjaajapäivää. 4.11.2010 Tampere, Hotelli Victoria 9.11.2010 Helsinki, Paasitorni 16.11. 2010 Jyväskylä, Sokos Hotel Alexandra Ilmoittautuminen nettilomakkeella osoitteessa www.mll.fi/tukioppilastoiminta alustava ohjelma 9.30-10.00 Seminaarin avaus ja esittäytyminen Kahvitarjoilu 10.00-11.00 Nuoret, koulu ja hyvinvointi Päivi Hamarus kasvatustieteiden tohtori 11.00-11.30 Keskustelua 11.30-12.30 Lounas ja kahvi 12.30-13.00 Päihde- ja hyvinvointikasvatusta koulussa ehkäisevän päihdetyön tiimiläiset -MLL RYHMÄTYÖT 13.00-13.45 Tukioppilaat vertaisohjaajina, aikuiset heidän tukenaan Lapselle selvä elämä tuntimallit, Tarinoita itsetunnosta uudet tuntimallit Terve minä koulutuksen tueksi. 13.45-14.15 Kahvi 14.15-15.00 Uusia toiminnallisia menetelmiä alkoholikeskusteluihin Alkoholi jokaisen oma asia? materiaali: oppituntimalli, lautapeli, videoita ym. Satu Tallgren, Minna ehkäisevän päihdetyön suunnittelija MLL 15.00-15.30 Yhteenvetokeskustelu