Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) 50 Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen KNGDno-2015-622 Valmistelija / lisätiedot: Jaana Strandman jaana.strandman@kangasniemi.fi Liitteet 1 Oppilasennusteet 2014-2021 2 Koulujen lakkauttaminen. säästöt 3 Koulujen lakkauttaminen, kuntokatselmukset Kangasniemen kunnanvaltuusto on ottanut huhtikuussa 2015 talousarvioseminaarissaan periaatteellisen kannan Kangasniemen kunnan taloudentasapainottamistoimiin. Kunnan taloutta tulevat rasittamaan uuden koulukeskuksen/kirjaston rakentaminen ja valtionosuuksien pieneneminen. Sivistyslautakunta on kokouksessaan 17.6.2015 antanut tehtäväksi käynnistää kouluverkkotarkastelun. Kangasniemen kunnan perusopetuksen oppilasennusteen mukaan kokonaisoppilasmäärä tulee pysymään tasaisena, mutta kyläkoulujen oppilasmäärät tulevat laskemaan (esityslistan liite nro 1). Uuden yläkoulun ja kirjastorakennuksen rakentaminen on käynnissä ja uusiin tiloihin tullaan pääsemään tammikuussa 2017. Rakennusprojektiin kunnanhallitus on päätöksellään ottanut 8 miljoonan euron lainan. Tämä tulee tuomaan haasteita entisestään kunnan talouteen. Pedagogisesti uusi koulu ja kirjasto tuovat uusia mahdollisuuksia opetussuunnitelman mukaisen opetuksen toteuttamiseen ja oppilaiden ajanmukaisiin oppimisympäristöhin. Koittilan, Otto Mannisen, Vuojalahden ja Äkryn koulujen oppilasennusteet (esityslistan liite nro 1) vuosille 2016-2020 näyttävät laskevan. Tarkasteltaessa olemassa olevia koulutiloja, luokkakokoja ja oppilasmääriä kaikki kangasniemeläiset perusopetuksen alakoulujen oppilaat tulevat mahtumaan jo olemassa oleviin opetusryhmiin kuntakeskuksen kouluissa ( Kalliola, Becker, uusi yläkoulu) Kangasniemellä vuodesta 2017 alkaen, jolloin uusi koulu valmistuu. Luokkakoot tulevat olemaan keskimäärin 22 oppilasta/ryhmä, sillä Kangasniemen vuosittainen ikäluokan sunýntyvyys vaihtelee välillä 40-48 lasta. Kaikkien lakkautettavaksi esitettävien koulujen alueilla toimivat jo nyt koulukuljetusreitit kuntakeskukseen yläkoululaisten ja lukiolaisten osalta, jolloin alakoulujen oppilaat voivat käyttää suurimmaksi osaksi jo olemassa olevia kuljetusreittejä. Lukuvuonna 2015-2016 Otto Mannisen koulussa on 17 oppilasta, joista 6 on Beckerin/Kalliolan koulualueen oppilaita. Otto Mannisen koulun lakkauttamisen lasketaan tuovan vuositasolla perusopetuksen käyttötalouteen noin 101000 euron säästöt. Henkilöstön määrä vähenee 2 htv., minkä kustannussäästö on noin 80000euroa ja tilojen osalta säästöä syntyy noin 11500euroa. Kuljetuskustannukset tulevat pysymään samalla tasolla, sillä lähes kaikki Otto Mannisen koulun tämänhetkisistä oppilaista ovat koulukuljetuksen piirissä. Otto Mannisen koululta on matkaa kuntakeskuksen kouluihin ( Becker, uusi koulu, Kalliolan koulu) noin 11km. Koittilan koulun oppilasmäärä lukuvuonna 2015-2016 on 31 oppilasta. Oppilasmäärä tulee laskemaan lukuvuodesta 2016-2017 alkaen. Koittilan koulun oppilaista suurin osa on koulukuljetuksessa. Koittilan koulun
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 2 (6) lakkauttamisen lasketaan tuovan vuositasolla perusopetuksen käyttötalouteen noin 115700 euron säästöt. Henkilöstön osalta kustannussäästö on noin 88000 euroa ja tilojen osalta säästöä syntyy 20900euroa. Kuljetuskustannukset tulevat pysymään samalla tasolla, sillä Koittilan koulun tämänhetkisistä oppilaista suurin osa on koulukuljetuksen piirissä. Koittilan koululta on matkaa kuntakeskuksen kouluihin noin 22km. Vuojalahden koulun oppilasmäärä lukuvuonna 2015-2016 on 31 oppilasta. Oppilasmäärä tulee laskemaan lukuvuodesta 2016-2017 alkaen. Vuojalahden koulun oppilaista suurin osa koulukuljetuksessa. Vuojalahden koulun lakkauttamisen lasketaan tuovan vuositasolla perusopetuksen käyttötalouteen noin 118900euron säästöt. Tilojen osalta säästöä syntyy noin 17500e ja henkilöstön kustannussäästö on noin 88000 euroa. Kuljetuskustannukset tulevat pysymään samalla tasolla, sillä Vuojalahden koulun tämänhetkisistä oppilaista lähes kaikki ovat koulukuljetuksen piirissä. Vuojalahden koululta on matkaa kuntakeskuksen kouluihin noin 12km. Äkryn koulun oppilasmäärä lukuvuonna 2015-2016 on 26 oppilasta. Oppilasmäärä tulee laskemaan lukuvuodesta 2016-2017 alkaen. Äkryn koulun oppilaista suurin osa koulukuljetuksessa. Äkryn koulun lakkauttamisen lasketaan tuovan vuositasolla perusopetuksen käyttötalouteen noin 108900 euron säästöt. Henkilöstön säästökustannusvaikutus on noin 88000euroa ja tilojen osalta säästöä syntyy noin 17000euroa...Kuljetuskustannukset tulevat pysymään samalla tasolla, sillä Äkryn koulun tämänhetkisistä oppilaista lähes kaikki ovat koulukuljetuksen piirissä. Äkryn koululta on matkaa kuntakeskuksen kouluihin noin 14km. Tilojen säästövaikutukseen sivistystoimen käyttötalouteen kullakin koululla on laskettu puhtaanapito, lämmitys ja rakennusten ja alueiden kunnossapito. Lakkauttamisen valmistelu perustuu Otto Mannisen, Koittilan, Vuojalahden ja Äkryn koulujen oppilasennusteeseen, Kangasniemen kunnan tiukkenevaan taloussuunnitelmaan ja taloudentasapainottamisohjelmaan sekä pedagogisiin perusteisiin. Kokonaisuudessaan Otto Mannisen koulun, Koittilan koulun, Vuojalahden koulun ja Äkryn koulun säästövaikutukset tulevat olemaan vuonna 2016-2017 opetustoimen käyttötalouteen noin 450000 euroa ja teknisen toimen käyttötalouteen noin 350000 euroa. Laskelmíssa (esityslistan liitteenä nro 2) on käytetty Kuntaliiton opetus- ja kultturiyksikön rahoitusasiantuntijaa ja kunnan taloussuunnitteljian osaamista.teknisen toimen käyttötaloudessa säästövaikutukset on laskettu kiinteistöjen peruskunnostamisen ja remontoinnin säästöinä. Kaikissa lakkautettavaksi esitetyissä kouluissa tulisi tehdä peruskorjausta ja kunnostusta lähivuosina, joista tekninen toimi on katselmoinut ja arvioinut liitteen (esityslistan liitteenä nro 3) mukaiset toimet kustannuksineen. Laskelmiin ei ole huomioitu koulujen mahdollista myyntituloa. Koulujen lakkauttamisella on mahdollisia vaikutuksia myös varhaiskasvatuksen päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoitomuotoihin ja järjestämiseen. Vaiheittainen perusopetuksen keskittäminen kuntakeskukseen perustuu kyläkoulujen laskevaan oppilasennusteeseen ja Kangasniemen tiukkenevaan taloustilanteeseen. Valmisteluprosessi etenee seuraavasti: - Ilmoitetaan asian vireillä olemisesta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä hallintolain 41:n 2 momentin mukaisesti.
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 3 (6) - Varataan hallintolain 41 :n mukaisesti tiedotus-, kuulemis- ja vaikutusmahdollisuudet asianosaisille; järjestetään tiedotus- ja kuulemistilaisuus kuntalaisille. - Varataan hallintolain 34 :n mukaan oppilaiden huoltajille, oppilaille, kuntalaisille ja koulun henkilöstölle ennen asian päättämistä tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa lausuntonsa sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kyseisten tilaisuuksien ja selvityksien jälkeen asia viedään sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuuston päätettäväksi. Ehdotus Esittelijä: Jaana Strandman Sivistyslautakunta päättää käynnistää perusopetuksen vaiheittaisen keskittämisen kuntakeskukseen -prosessin. Lautakunta esittää Otto Mannisen koulun lakkauttamista 1.8.2016 alkaen sekä Koittilan, Vuojalahden ja Äkryn koulujen lakkauttamista 1.8.2017 alkaen. Prosessin aikana ja valmistelussa elo-lokakuussa 2015 selvitetään kustannusvaikutukset, oppilaiden kouluvaihtoehdot koulumatkojen ja -kuljetuksien osalta kuullen huoltajia. Oppilaita kuullaan heidän ikäkautensa ja edellytystensä mukaisesti. Henkilöstövaikutuksia käsitellään työpaikkakokouksissa ja yhteistoimintamenettelyssä. Ilmoitus asian vireillä olemisesta ja vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta julkaistaan kunnan ilmoitustaululla ja paikallislehdessä. Perusopetuksen vaiheittaista keskittämistä kuntakeskukseen käsitellään sivistyslautakunnassa 16. lokakuuta 2015. Tiedotus-, kuulemis- ja vaikutustilaisuus järjestetään Kangasniemi-salissa 16.9.2015 klo 18. Henkilöstön yhteistoimintaneuvottelu/kuulemistilaisuus järjestetään 16.9.2015 klo 15 Kangasniemi-salissa. Oppilaita ja heidän huoltajiaan kuullaan koulujen vanhempienilloissa ja johtokunnan kokouksissa syyskuun aikana sekä lapsivaikutusten arvioinnissa. Tiedotus-, keskustelu- ja kuulemistilaisuuksiin osallistuvat kunnanjohtaja Johanna Luukkonen, sivistystoimenjohtajaalakoulujen rehtori Jaana Strandman, alakoulujen apulaisrehtori Annukka Hukari, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jaana Laukkarinen, varapuheenjohtaja Kimmo Harjula ja lautakunnan jäseniä, kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston edustajia. Lisäksi varataan mahdollisuus jättää kirjallisesti asiaan liittyviä mielipiteitä osoitettuna Kangasniemen sivistyslautakunnalle. Kirjalliset mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa 30.9.2015 klo 13 mennessä koulutoimistoon. Kuulemistilaisuudessa käsiteltävään aineistoon on mahdollista tutustua 1.9.2015 alkaen sivistystoimenjohtaja-alakoulujen rehtorin työhuoneessa Kangasniemen kunnantalolla, Otto Mannisentie 2, 51200 Kangasniemi. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2019 valmistelussa edetään kouluverkon keskittämisselvityksen mukaisesti. Päätös
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 (6) Hannu Tiusanen ehdotti, että käynnistetään selvitysprosessi siten, että Otto Mannisen koulu lakkaisi 1.8.2016. Muiden esitettyjen koulujen selvitysprosessia ei käynnistetä. Hannu Tiihonen kannatti Hannu Tiusasen esitystä. Kimmo Harjula kannatti sivistystoimenjohtajan ehdotusta. Koska oli tehty sivivstystoimenjohtajan ehdotuksesta poikkeava, kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi nimenhuutoäänestystä. Ne, jotka kannattavat sivistystoimenjohtajan ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Hannu Tiusanen esitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin seuraavat äänet: Kyllä 3 Jaana Laukkarinen, Kimmo Harjula, Paula Kuitunen Ei 4 Hannu Tiihonen, Hannu Tiusanen, Tuula Paavilainen, Raija Vinkola Äänestyksen perusteella sivistyslautakunta päättää käynnistää selvitysprosessin siten, että Otto Mannisen koulu lakkaa 1.8.2016 alkaen. Muiden esitettyjen koulujen selvitysprosessia ei käynnistetä. Muilta osin sivistyslautakunta hyväksyy esityksen mukaisen ehdotuksen ja käynnistää perusteluiden mukaiset kuulemistilaisuudet. Tiedoksi Kunnanhallitus, Beckerin koulu, Kalliolan koulu, Kankaisten koulu, Koittilan koulu, Otto Mannisen koulu, Vuojalahden koulu, Äkryn koulu
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 5 (6) Allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä 25.8.2015 yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta kirjoitetun otteen oikeaksi todistaa: Kangasniemellä 26.08.2015 Sari Akkanen Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty sähköpostilla 26.8.2015.
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 6 (6) Muutoksenhakukielto 50 Muutoksenhakukielto Muutoksenhakukieltoja koskevista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.