POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKÖ KO ELMA 1963 N o 30-32 N:O 30. Kiertokir j e muutoksesta tiliohjesääntöön. Sen johdosta, että ensi huhtikuun alusta lukien siirrytään radio- ja televisiolupien lupamaksujen perinnässä postisiirtoperintään, on posti- ja lennätinhallitus tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä päättänyt muuttaa toukokuun 29 päivänä 1952 annetun tiliohjesäännön 20 :n näin kuuluvaksi: 20. Uusitut radio- ja televisioluvat. 1. Jokaisella postikonttorilla, posti- ja lennätinkonttorilla, postitoimistolla sekä postija lennätintoimistolla on yksinomaan uusittujen radio- ja televisiolupien lupamaksujen perimistä varten postisiirtotulotili, joka kuuluu tilinumerosarjaan 102 001 102 999 ja josta jäljempänä käytetään nimitystä lupasiirtotili. 2. Uusittujen radio- ja televisiolupien lupamaksujen perinnässä käytetään erikoistilillepanokortteja, joista jäljempänä käytetään nimitystä lupatilillepanokortti tai tilillepanokortti. Lupatilillepanokortin keskimmäinen osa on kantaosa (varsinainen tilillepanokortti). Sen vasemmalla puolella oleva lävistyksellä erotettu osa on kuponki, joka maksun lupasiirtotilille tapahduttua saapuu perivään toimipaikkaan siirtokonttorin leimaamana. Kortin oikeanpuoleinen lävistyksellä erotettu osa on vastaanottolupa, joka annetaan maksajalle maksun yhteydessä. Lupatilillepanokorttia voidaan myös käyttää tilisiirtokorttina, jos luvanhaltijalla on postisiirtotili. Luvanhaltijan siirtokonttoriin kokonaisena lähettämän lupatilillepanokortin lupaosa palautetaan siirtokonttorista kuitattuna luvanhaltijalle ja perivä toimipaikka saa siirtokonttorista tiliotteen mukana kyseisen tilillepanokortin kupongin. 2527 63/5 3. Uusitun vastaanottoluvan numero muodostuu kirjain- ja numeroyhdistelmästä siten, että uusitussa radioluvassa on ensin kirjain K, joka tarkoittaa radiolupaa, ja uusitussa televisioluvassa numero- ja kirjainyhdistelmä 1T, 2T tai ainoastaan kirjain T, joka tarkoittaa televisiolupaa. Edellä mainituista yhdistelmistä 1T tarkoittaa kahdessa erässä maksettavan uusitun televisioluvan ensimmäistä maksuerää ja 2T toista maksuerää sekä pelkkä kirjain T yhtenä eränä maksettavaa uusittua televisiolupaa. Sekä uusitussa radio- että televisioluvassa seuraa tämän jälkeen kaksi numeroa ja kirjaintunnus, jotka täydentävät lupanumeroon kuuluvaa ryhmätunnusta. Nämä kaksi numeroa ovat samat kuin lupamaksun erääntymisvuoden kaksi viimeistä numeroa ja kirjain, tai jos kirjaimia on kaksi, jälkimmäinen kirjain, ilmaisee erääntymiskuukauden seuraavasti: A - tammikuu B = helmikuu C = maaliskuu D = huhtikuu T = toukokuu K = kesäkuu H = heinäkuu E = elokuu S = syyskuu L = lokakuu M = marraskuu J = joulukuu Tämän jälkeen seuraa lupanumeroon kuuluva numerosarja. Uusitun radioluvan numero voi siten olla esimerkiksi R63D 0 5.397.0, jossa ryhmätunnus R63D edellä olevan mukaisesti tarkoittaa huhtikuussa vuonna 1963 erääntyvää Postiasemille jakelu n :o 15.
2 radiolupaa. Lupanumeron numerosarja on 065.397.0. Uusitun televisioluvan numero voi olla esimerkiksi vuoden 1963 huhtikuussa erääntyvässä, yhtenä eränä maksettavassa luvassa T63D 018.935.2, kahdessa erässä maksettavan luvan ensimmäisessä maksuerässä 1T63D 003.456.0 ja toisessa maksuerässä 2T63LD 068.123.7, jolloin kirjain L ilmaisee, että kysymyksessä on lokakuun ryhmän televisioluvan toinen erä. Uusittujen vastaanottolupien numeroita ilmoitettaessa esimerkiksi osoitteenmuutosten, lupien irtisanomisten ym. yhteydessä on ehdottomasti mainittava lupanumero täydellisenä eli lupanumeroon kuuluva ryhmätunnus kokonaisuudessaan ja numerosarja. 4. Kunkin kuukauden alussa posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaosto lähettää kohdassa 1. mainituille ylitoimipaikoille lupatilillepanokortit uusittujen vastaanottolupien lupamaksujen perimistä varten niiltä luvanhaltijoilta, jotka eivät ennen edellisen lupakauden päättymistä ole ilmoittaneet lakanneensa käyttämästä vastaanottolaitetta. Lupatilillepanokortit lähetetään ylitoimipaikoille merkittyinä kaksin kappalein kirjoitettuun perimisluetteloon. Perimisluetteloon on lupatilillepanokortit kirjoitettu lupanumerojärjestyksessä sekä samalla myös luvanhaltijain sukunimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Radiolupajaosto lähettää lupatilillepanokortit ja perimisluettelot ylitoimipaikalle kirjattuna postiasialähetyksenä. 5. Lupatilillepanokortteja sisältävän lähetyksen saavuttua ylitoimipaikkaan on viipymättä tarkistettava, että lähetys sisältää perimisluetteloon merkityn määrän lupatilillepanokortteja. Mikäli kappalemäärät eivät ole yhtäpitäviä, on eroavaisuuden syy selvitettävä ja asiasta ilmoitettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle.x) Jos radiolupajaostosta saapunut lähetys sisältää väärinohjattuja lupatilillepanokortteja, on ylitoimipaikan ilmoitettava myös siitä radiolupajaostolle mainitsemalla väärinohjatun lul) Eroavaisuuden syynä voi mm. olla, että tietojenkäsittelykone on kirjoittanut 'kahden vastaanottoluvan lupatiedot samaan lupatilillepanokorttiin. Tällöin ei tarvitse tehdä ilmoitusta radiolupajostolle, vaan ylitoimipaikassa kirjoitetaan uudet lupatilillepanokortit vastaavalle lomakkeelle (lom. N o:t 67501 07i5i2 4 ) perimisluettelon merkintöjen van numeron, luvanhaltijan nimen ja osoitteen. Tällaisen väärinohjatun luvan lupamaksun perimisessä ja tilittämisessä ylitoimipaikka noudattaa jäljempänä tässä pykälässä annettuja jälkeenlähettämis- ja tilitysohjeita. Lupatilillepanokorteissa esiintyvistä mahdollisista muistakin virheellisyyksistä tai puutteellisuuksista on ilmoitettava radiolupajaostolle mainitsemalla kyseisen luvan lupatiedot sekä mitä toimenpiteitä virheellisyys tai puutteellisuus on aiheuttanut lupamaksun perinnässä. Tarkistuksen jälkeen on lupatilillepanokortit viipymättä toimitettava luvanhaltijoille vastaanottoluvissa olevalla luvanhaltijan osoitteella. Ylitoimipaikan omalla kirjeenkantoalueella toimitetaan lupatilillepanokortit niitä kuoreen sulkematta sellaisenaan tavallisen kirjeenkannon yhteydessä luvanhaltijoille. Kaikki saman alitoimipaikan alueella asuvien lupatilillepanokortit ylitoimipaikka sulkee samaan kuoreen tai muuhun päällykseen. Tämä lähetys toimitetaan asianomaiselle alitoimipaikalle tavallisena postiasialähetyksenä. Alitoimipaikan on toimitettava täten saamansa lupatilillepanokortit niitä kuoreen sulkematta luvanhaltijoille. Lupatilillepanokortit voidaan ennen niiden toimittamista luvanhaltijoille kiinnittää nitomakoneella siten, että keskilävistyksen kohdalta taitetun tilillepanokortin lupaosa ja vasemmanpuoleinen kuponki kiinnittyvät yhdellä nastalla. Nitomista ei saa suorittaa siten, että nitomakoneen nasta osuu vastaanottoluvassa ja kupongissa olevan lupanumeron tai lupasiirtotilin tilinumeron kohdalle. Lupatilillepanokorttiin ei paineta lähtö- eikä tuloleimaa. 6. Jos luvanhaltijan osoite on muuttunut, on tiedusteltava hänen uutta osoitettaan ja jos tieto siitä saadaan, on uusi osoite merkittävä tilillepanokorttiin liittyvään vastaanottolupaan sekä perimisluettelon molempiin kappaleisiin. Toimipaikan on lisäksi lähetettävä osoitteenmuutoksesta ilmoitus posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle käyttämukaisesti ja lomakkeeseen liittyvä lupamaksun suorittamiskehoitus poistetaan ja hävitetään. Lupatilillepanokorttiin on tällöin huomattava merkitä myös eräpäivä. Virheellinen lupatilillepanokortti hävitetään sen jälkeen kun vastaavat lupatilillepanokortit on toimipaikassa kirjoitettu.
3 mällä lomaketta no 67504 Radio/tele visioluvan osoitteenmuutosilmoitus Tilillepanokortin lupaosaan on siilien tehtyjen osoitteen- ja muiden muutosten vakuudeksi painettava toimipaikan päivämääräleima luvassa olevaan kohtaan Muita merkintöjä (ei maksumerkintäkohdassa olevaan leimaympyrään). Tämän jälkeen on lupatlillepanokortti lähetettävä luvanhaltijalle hänen uudella osoitteella. Jos lupatilillepanokortti on osoitteenmuutoksen johdosta tai muusta syystä lähetettävä toisen toimipaikan välityksellä luvanhaltijalle toimitettavaksi, on se lähetettävä tavallisena postiasialähetyksenä tälle toimipaikalle osoitettuna kuoreen suljettuna. 7. Vastaanottolupamaksua lupatilillepanokortilla suoritettaessa merkitään maksettu määrä tilillepanokassakirjaan, johon lähettäjän nimeä varten varattuun kohtaan merkitään lupanumero kokonaisuudessaan (ryhmätunnus ja numerosarja). Maksajalle annetaan tilillepanokassakirjan kuitti sekä tilillepanokortista irroitettava vastaanottolupa, jonka oikeaan alakulmaan maksun vastaanottanut virkailija painaa toimipaikan selvän päivämääräleiman. 8. Jos maksua ei suoriteta lupatilillepanokortissa mainittuun eräpäivään (yleensä kuukauden 18. päivä) mennessä, on ylitoimipaikassa kirjoitettava uusi vastaava lupa- tilillepanokortti, johon liittyy lupamaksun suorittamiskehoitus (lomakkeet n :ot 67521 67524). Tähän lupatilillepanokorttiin tehdään perimisluettelossa olevien lupatietojen perusteella samat merkinnät, eräpäivää lukuunottamatta, kuin mitä oli alkuperäisessä lupatilillepanokortissa ja sen lupa- ja kuponkiosassa. Näin täytetty lupatilillepanokortti taitetaan lävistysten kohdalta siten, että lupaosa on päällimmäisenä, maksukehoitusosa alimmaisena ja varsinainen tilillepanokortti kuponkeineen jää näiden osien väliin. Noin viikon kuluttua vastaavaan alkuperäiseen lupatilillepanokorttiin merkityn eräpäivän jälkeen on nämä vlitoimipaikassa kirjoitetut lupatilillepanokortit toimitettava niille luvanhaltijoille, jotka eivät vielä ole suorittaneet maksua, noudattamalla edellä kohdassa 5 ja kohdan 6 toisessa kappaleessa olevia määräyksiä. 9. Jos uusitun vastaanottoluvan lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilillepanokorttia siihen ylitoimipaikkaan, jonka perimisluetteloon lupatiedot on merkitty, kirjoitetaan toimipaikassa uusi lupatilillepanokortti (lom. n:ot 67521 67524) perimisluettelon merkintöjen mukaisesti, korttiin liittyvä lupamaksun suorittamiskehoitus irrotetaan ja hävitetään, minkä jälkeen maksun vastaanottamisessa noudatetaan kohdassa 7 olevia määräyksiä. Jos luvanhaltijan nimeä ei esiinny sen ylitoimipaikan perimisluettelossa, jonne lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilillepanokorttia, tai jos lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilillepanokorttia alitoimipaikkaan, on maksua tarjoavalta tiedusteltava tarkat tiedot hänen aikaisemmasta vastaavasta luvastaan. Mikäli hänen mahdollisesti ilmoittamastaan aikaisemmasta osoitteestaan tai muuten voidaan olettaa, että lupatiedot ovat tämän entisen osoitteen edellyttämän tahi jonkin muun ylitoimipaikan perimisluettelossa, on tältä ylitoimipaikalta, mikäli se suuremmitta hankaluuksitta on mahdollista, tiedusteltava täydellisiä lupatietoja, minkä jälkeen menetellään tämän kohdan ensimmäisessä kappaleessa määrätyllä tavalla. On huomattava, että sekä edellä kohdassa 8 että tässä kohdassa mainituissa tapauksissa on lupatilillepanokorttiin sekä sen kuponki- ja lupaosaan merkittävä sen ylitoimipaikan lupasiirtotilin tilinumero, jonka perimisluetteloon lupa on merkitty. Jos edellisessä kappaleessa mainitussa tapauksessa ei voida hankaluuksitta saada selville täydellisiä lupatietoja, on lupamaksu tavallisena tilillepanona (ei lupatilillepanona) otettava vastaan ja maksettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaoston postisiirtotilille (radiolupamaksut tilille n :o 102950 ja televisiolupamaksut tilille nro 102992). Tällöin on tilillepanokortin kuponkiin merkittävä kaikki mahdolliset saatavissa olevat tiedot kysymyksessä olevasta luvasta samoin kuin luvanhaltijan nimestä ja osoitteesta (myös mahdollinen aikaisempi nimi ja osoite). Radiolupajaosto tulee tässä tapauksessa lähettämään luvanhaltijalle vastaanottoluvan tilillepanokortin kupongissa ilmoitetulla nimellä ja osoitteella. Erikoisesti on huomattava, että ennenkuin edellä tässä kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin ryhdytään, on maksua tarjoavalta tiedusteltava, onko hänellä ennestään vastaanottolupa, joka nyt uusitaan. Myönteisessä tapauksessa on meneteltävä tämän koh
4 dan määräysten mukaisesti ja kielteisessä tapauksessa on asiakkaalle myytävä uusi vastaanottolupa siten kuin siitä on erikseen määrätty. 10. Lupasiirtotilin tiliotteen saavuttua on ylitoimipaikassa tarkistettava, että tilille tiliotteen mukaan kertynyt määrä on yhtäpitävä siihen liittyvien kuponkien rahamäärien yhteissumman kanssa. Lupasiirtotilin tiliotteisiin on tarkistuksen suorittaneen virkamiehen tehtävä nimikirjoituksellaan vahvistamansa tarkistusmerkintä. 11. Ylitoimipaikassa on perimisluettelon molempiin kappaleisiin viipymättä merkittävä lupamaksun suorituspäivä asianomaisen luvan kohdalle luettelossa sitä varten olevaan sarakkeeseen lupasiirtotilin tiliotteen ja siihen liittyvien kuponkien saavuttua. Lupamaksun suorituspäiväksi merkitään tiliotteen ja kuponkien toimipaikkaan saapumispäivä. Jos lupamaksun suorituksesta tulee kuponki sen jälkeen kun toimipaikka on jo tehnyt uusituista vastaanottoluvista lopputilityksen, tehdään toimipaikkaan jääneeseen perimisluetteloon maksupäivää osoittava merkintä punakynällä. 12. Uusittujen vastaanottolupien lopputilityksen jälkeen lupasiirtotilille kertyneet myöhästyneet maksut on toimipaikan välittömästi maksettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaoston postisiirtotilille (radiolupamaksut tilille n :o 102950 ja televisiolupamaksut tilille n :o 102992). Tilillepano- tai tilisiirtokortin kuponkiin on tällöin merkittävä luvanhaltijan nimi ja osoite sekä lupanumero täydellisenä (ryhmätunnus ja numerosarja). Toimipaikan lupasiirtotilille tullut sellainen pano, joka ei kuulu tälle tilille, on viipymättä oikaistava tiliohjesäännön 39 :n 8. kohdan mukaisesti. 13. Ylitoimipaikassa merkitään uusittujen vastaanottolupien lupamaksujen perimisestä kertyneet varat päivittäin kassapäiväkirjaan tuloksi siten, että lupamaksut, jotka ovat kertyneet ennen lopputilitystä, merkitään suorituksen laadusta riippuen joko sarakkeeseen Uusituista radioluvista tai sarakkeeseen Uusituista televisioluvista, ja lopputilityksen jälkeen saapuneet lupamaksut oman sarakkeeseensa, jonka otsikoksi kirjoitetaan Lupamaksut lopputilityksen jälkeen, yhdessä lupasiirtotilille tapahtuneiden mahdollisten virhesuoritusten kanssa. Ylitoimipaikan lupasiirtotilille kertyneet maksut merkitään päivittäin kassapäiväkirjaan menoksi sarakkeeseen, jonka otsikoksi kirjoitetaan»lupasiirtotilille kertynyt. Kuukauden päätyttyä tulee tämän kohdan ensimmäisessä kappaleessa mainittujen tulopuolen merkintöjen yhteismäärän olla yhtäsuuri kuin menopuolen sarakkeen»lupasiirtotilille kertynyt loppusumman. 14. Kuukauden päätyttyä on ylitoimipaikassa lupatilillepanokorttien kuponkien mukaan varmistauduttava siitä, että perimisluetteloiden molemmissa kappaleissa ovat maksupäivämerkinnät oikeiden lupien kohdalla, ja että kassapäiväkirjan mukaan on uusituista vastaanottoluvista kertynyt perimisluettelon maksumerkintöjen edellyttämä määrä. 15. Ylitoimipaikan on tehtävä tili kertyneistä vastaanottolupamaksuista kuukausittain. Ensimmäisen perimiskuukauden (kalenterikuukauden) päätyttyä tilitetään siihen mennessä kertyneet lupamaksut ja toisen kalenterikuukauden päätyttyä tehdään kyseisen ryhmän vastaanottoluvista lopputilitys. Radiolupajaostolle tilityksen mukana lähetettävän perimisluettelon asianomaiseen sarakkeeseen on merkittävä rasti ( X ) perimättä jääneiden lupien kohdalle. Perimisluettelon loppuun on ylitoimipaikan laadittava laskelma, johon merkitään tilitettyjen uusittujen vastaanottolupien lukumäärä kuukausittain sekä perimiskauden päätyttyä perimättä jääneiden uusittujen vastaanottolupien lukumäärä. Laskelmassa tulee lopputilityksen jälkeen perittyjen ja perimättömien lupien lukumäärien yhteismäärän olla yhtä suuri kuin radiolupajaos- tosta saapuneiden uusittujen lupien lukumäärä. 16. Ylitoimipaikan hoitajan on valvottava, että uusittujen vastaanottolupien lupamaksut saadaan mikäli mahdollista perityksi ja tilitetyksi ensimmäisen perimiskuukauden kuluessa, kuitenkin viimeistään seuraavan kalenterikuukauden aikana. 17. Syy vastaanottoluvan lupamaksun maksamatta jäämiseen on lyhyesti merkittävä perimisluettelon huomautussarakkeeseen asianomaisen luvan kohdalle. Jos toimipaikka ei ole saanut tietoonsa syytä lupamaksun maksamatta jäämiseen, on perimisluetteloon tehtävä merkintä»syy tuntematon. 18. Perimisluettelon alkuperäinen kappale
o liitetään päivättynä ja allekirjoitettuna lopputilityksen yhteydessä posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle lähetettävän radio/televisiolupavarojen yhdistelmän (lom. 67508) mukaan. Perimisluetteloiden jäljennöskappaleet säilytetään ylitoimipaikassa ryhmätunnusjärjestyksessä siten, että toimipaikalla on aina tiedot voimassaolevista uusituista vastaanottoluvista.1) 19. Toimipaikkaan maksamattomina palautuneet tai muuten perillesaamattomat lupatilillepanokortit säilytetään puoli vuotta asianomaisen perimiskauden lopusta lukien siinä ylitoimipaikassa, jonka perimisluetteloon ne on merkitty. 20. Maksettujen lupatilillepanokorttien ku 1) Nämä luettelot ja myytyjen uusien vastaanottolupien kantalehdet yhdessä muodostavat paikkakunnan radio- ja televisiolupien haltijoista kokonaisluettelon. Sen perusteella on tarkastus- ja poliisiviranomaisille annettava heidän vastaanottolupien valvontaa varten pyytämiään tietoja. Helsingissä helmikuun 28 päivänä 1963. pongit säilytetään toimipaikassa kaksi vuotta sen kalenterivuoden lopusta lukien, jolloin perimisluetteloon merkityistä vastaanottoluvista on tehty lopputilitys. Tässä kiertokirjeessä tiliohjesääntöön annettu muutos tulee voimaan huhtikuun alusta 1963 lukien, kuitenkin niin, että tiliohjesäännön 20 :n entisiä määräyksiä noudatetaan vielä niiden uusittujen radio- ja televisiolupien perinnässä, jotka radiolupa jaostosta on lähetetty perittäväksi maaliskuussa 1963. Posti- ja lennätinhallitus ilmoittaa lisäksi, että tiliohjesäännön 20 :n, siten kuin se on muutettuna tällä kiertokirjeellä, kohdissa 8 ja 9 mainittuja, eräissä tapauksissa toimipaikassa täytettäviä lupatilillepanokortteja suorittamiskehoituksineen (lom. nm t 67521 67524) lähetetään ylitoimipaikoille ensimmäisen kerran tilauksetta, mutta on niitä sen jälkeen tarvittaessa tilattava lisää postija lennätinhallituksen lomakevarastosta. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä päättänyt tehdä seuraavat muutokset toukokuun 29 päivänä 1952 annettuun tiliohjesääntöön: 24 :n 2. kohtaan liittyvä alaviitta 2) kumotaan. 42 :n 1. kohta muutetaan näin kuuluvaksi : N:o 31. Kiertokirje muutoksista tiliohjesääntöön. 1. Kun asiakas toimipaikkaan suorittaa maksuja, on hänelle siitä annettava asianomaisesta erikoiskassakirjasta kuitti. Jos on kysymys sähkösanoma-, telex- tai puhelinlaskun maksamisesta muulla tavoin kuin postisiirtoteitse, on asiakkaalle annettava kuittina ainoastaan sähkösanoma-, telex- tai puhelinlasku. Satunnaisista maksuista annetaan suorittajalle kuitti sekalaisten tulojen kassakirjasta (kts. 135 ). 43 :n 1. kohta muutetaan näin kuuluvaksi : 1. Toimeksiantoina pidetään niiden sähkö toimipaikksanoma-, telex- ja puhelinmaksujen peri lisäksi 69 :n 2 4 kohtien määräyksiä. mistä, jotka ovat saapuneet toisesta toimipaikasta 69 :ssä määrättyä menettelyä käyttäen perittäväksi. Toimeksiannoista kertyneet varat toimipaikka tilittää suoraan toimeksiantaneelle toimipaikalle. 43 :n 3. kohta muutetaan näin kuuluvaksi : 3. Toimeksiantojen perimisestä kertyneiden varojen summa merkitään päivittäin tuloksi kassamuistioon, jos toimipaikan hoitaja itse hoitaa toimeksiantojen perimisen, sekä kassapäiväkirjaan. Toimeksiantaneille toimipaikoille tilitettyjen varojen summa merkitään tilittämispäivänä menoksi kassamuistioon ja kassapäiväkirjaan. 43 : n 5. kohta muutetaan näin kuuluvaksi : 5. Suoritettaessa toisesta toimipaikasta perittäväksi tulleiden sähkösanoma-, telex- ja puhelinlaskujen perimisiä noudattaa perivä
6 43 :n 7. kohta kumotaan. 94 muutetaan näin kuuluvaksi: 94. Radio- ja televisiolupavarojen yhdistelmät. 1. Ylitoimipaikka laatii kuukausittain yhdistelmän (lom. 67508) erikseen radiolupavaroista ja erikseen televisiolupavaroista, kummatkin kalkioimalla kolmena kappaleena. Yhdistelmiin on merkinnät tehtävä ohjetekstin mukaisesti. 2. Kadio- ja televisiolupavarojen yhdistelmien osoittamien uusista ja uusituista radioluvista sekä uusista ja uusituista televisioluvista kertyneiden varojen summien tulee olla yhtäpitäviä kassapäiväkirjan vastaavien merkintöjen kanssa. Yhdistelmien osoittamat loppusummat merkitään tili-ilmoitukseen tuloksi. 3. Kuukauden aikana myytyjen uusien radiolupien ilmoitukset pannaan kirjekuoreen, jonka päällystään merkitään Radiolupailmoituksia, niiden lukumäärä, ylitoimipaikan nimi ja kuukausi. Kuukauden aikana mitätöidyksi tulleet uudet radioluvat (sekä lupa- että ilmoituskappale) pannaan niinikään kirjekuoreen ja sen päälle tehdään samat merkinnät kuin edellä tässä kohdassa on määrätty, paitsi että otsikoksi kirjoitetaan Mitätöityjä radiolupia ja radiolupailmoituksia. Vastaavasti menetellään kuukauden aikana myytyjen uusien televisiolupien ilmoitusten sekä mitätöityjen uusien televisiolupien ja niiden ilmoituskappaleiden kanssa, paitsi että kirjekuoren otsikoksi kirjoitetaan sen sisältäessä myytyjen uusien televisiolupien ilmoituksia Televisiolupailmoituksia ja kuoren sisältäessä mitätöityjä televisiolupia ilmoituskappaleineen M itä töityjä televisiolupia ja televisiolupailmoituksia. Jos uusia radiolupia on kuukauden aikana annettu maksutta (sokeain luvat), pannaan maksuttomien radiolupien ilmoitusosat liitteineen (alkuperäinen todistus sokeudesta, sokeainkoulun johtajan kirjallinen pyyntö) omaan kuoreensa, jonka päällystään tehdään samat merkinnät kuin edellä tässä kohdassa on määrätty, paitsi että otsikoksi kirjoitetaan Maksuttomien radiolupien ilmoituksia. Kyseisiin kuoriin pannaan sekä ylitoimipaikan omat että alitoimipaikkojen vastaanottolupien ilmoitusosat ja mitätöidyt vastaanottoluvat. 4. Ylitoimipaikka lähettää viimeistään tilityskuukautta seuraavan kuukauden viidentenä päivänä sekä radiolupavarojen että televisiolupavarojen yhdistelmän alkuperäisen kappaleen kirjattuna postiasialähetyksenä osoitteella posti- ja lennätinsallituksen radiolupajaosto, Helsinki-Kallio. Yhdistelmien oheen on liitettävä sekä uusittujen radiolupien että uusittujen televisiolupien perimisluetteloiden alkuperäiset kappaleet. Oheen liitetään myös kuoriin suljettuina ilmoitukset myydyistä uusista radioluvista, ilmoitukset myydyistä uusista televisioluvista, ilmoitukset maksuttomista uusista radioluvista, mitätöidyt radioluvat ilmoituslomakkeineen ja mitätöidyt televisioluvat ilmoituslomakkeineen. 5. Sekä radio- että televisiolupavarojen yhdistelmän toisen jäljennöskappaleen ylitoimipaikka lähettää posti- ja lennätinhallituksen tarkastustoimistoon tili-ilmoituksen ohella ja säilyttää toisen jäljennöskappaleen tilialustelmissaan. 101 :n 6. kohta muutetaan näin kuuluvaksi : 6. Kalenterikuukauden päätyttyä on alitoimipaikan verrattava, että kassapäiväkirjan eri sarakkeiden loppusummat ovat samansuuruiset kuin vastaavien erikoiskassakirjojen loppusummat, että rahalähetysten määrät ylitoimipaikasta alitoimipaikkaan ja päinvastoin ovat yhtäpitävät kuukausitilissä olevien vastaavien merkintöjen kanssa, että uusien radiolupien ja uusien televisiolupien myynnistä kertyneet rahamäärät täsmäävät radiolupatilin ja televisiolupatilin kappalelukujen perusteella laskettujen rahamäärien kanssa, ja että toimeksiannoista kertynyt rahamäärä on yhtä suuri kuin toimeksiannoista tilitetty rahamäärä. 108 muutetaan näin kuuluvaksi: 108. Toimeksiantojen valvominen. Ylitoimipaikan on valvottava, että alitoi-
7 mipaikka asianmukaisesti ja viivytyksettä suorittaa tehtäväkseen saamansa toimeksiannot. Ylitoimipaikan on erityisesti valvottava, että alitoimipaikka noudattaa toimeksiantojen perimisestä ja tilittämisestä annettuja määräyksiä ja määräaikoja. Alitoimipaikan kassapäiväkirjan tarkkailukappaleen tarkastamisessa on kiinnitettävä huomiota toimeksiantojen tilitykseen. 9. Tarkastavan virkamiehen on asianomaisesta ylitoimipaikasta hankittava selvitys siitä, että alitoimipaikan antamat tiedot sille perittäväksi lähetettyjen toimeksiantojen rahamääristä ovat oikeat, että uusien radio- ja televisiolupien varastot tarkastusta edeltäneeltä kuukaudelta ja varastojen täydennykset tarkastushetkeen saakka ovat yhtäpitävät ylitoimipaikan merkintöjen kanssa, sekä että ne raha- ja muut vastaavanlaiset lähetykset, joista alitoimipaikassa ei ole kuittia, ovat saapuneet osoitetoimipaikkaan sillä postivuorolla, jolla ne on tarkastuksessa esitettyjen kartta- ja reversaalijäljennösten mukaan lähetetty. 129 :n 9. kohdan ensimmäinen kappale muutetaan näin kuuluvaksi: Helsingissä, helmikuun 28 päivänä 1963. Edellä olevat muutokset tulevat voimaan huhtikuun 1 päivänä 1963, kuitenkin niin, että nyt muutetuissa kohdissa olevia, vastaanottolupia koskevia aikaisempia määräyksiä noudatetaan vielä ensi huhtikuun aikana niihin uusittuihin vastaanottolupiin, joihin kiertokirjeen N :o /1963 voimaantulomääräysten mukaan sovelletaan vanhaa perimismenettelyä ensi huhtikuussa. N.o 32. Kiertokirje vastaanottolaitteita ja vastaanottolupia koskevien määräysten muuttamisesta. Posti- ja lennätinhallitus on tänään istunnossa tapahtuneessa esittelyssä päättänyt muuttaa helmikuun 24 päivänä 1938 annetun Vastaanottolaitteita ja vastaanottolupia koskevat määrykset -nimisen julkaisun V I kohdan, sellaisena kuin se muutettuna on kiertokirjeessä N :o 108/1958, näin kuuluvaksi: VI. Posti- ja lennätinhallituksen määräykset vastaanottoluvista. 1 V astaanottoluvat. 12 1. Vastaanottolupia, joita valtioneuvoston erikseen vahvistamasta maksusta antavat 2 :ssä mainitut posti- ja lennätinlaitoksen toimipaikat, on erikseen ääniyleisradion ja rikseen television vastaanottolaitteen käyttämistä varten. Edelliset ovat radiolupia ja jälkimmäiset televisiolupia. 2. Radio- ja televisio-(näköradio) luvasta käytetään jäljempänä nimitystä vastaanotto- lupa tai lupa, mikäli määrykset koskevat molempia näitä vastaanottolupalaatuja, mutta muussa tapauksessa sitä edellämainittua erikoisnimitystä, jota määräys kulloinkin koskee. 2 TJuclen vastaanottoluvan hankkiminen. 1. Vastaanottoluvan, joka ei tarkoita aikaisemman luvan välitöntä jatkamista, antavat suullisesta pyynnöstä tai kirjallisesta tilauksesta postikonttorit, lennätinkonttorit, posti- ja lennätinkonttorit ja niiden haaraosastot I ja II, lennätinasemat, postitoimistot, posti- ja lennätintoimistot, posti- ja lennätinasemat I sekä postiasemat I ja II. Jos vastaanottolupa tilataan kirjallisesti, on tilauksessa selvästi ilmoitettava vastaanottoluvan haltijan sukunimi ja ristimänimet, ammatti- asunto- ja postiosoite sekä vastaanottolaitteen sijaitsemispaikka ja -kunta, kuin myös, onko asianomaisella ennen ollut radiotai televisiovastaanottolupaa, ja myönteisessä
8 tapauksessa, onko se irtisanottu tai ei, minkä lisäksi lupamaksu on oheenliitettävä.1 *3) 2. Uusia vastaanottolupia on postikonttoreiden, posti- ja lennätinkonttoreiden, lennätinkonttoreiden, postitoimistojen sekä postija lennätintoimistojen tilattava posti- ja lennätinhallituksen kassatoimistosta ja konttorinhaaraosastojen I ja II, posti- ja lennätinasemien I, postiasemien I ja II sekä lennätinasemien asianomaisesta ylitoimipaikasta tiliohjesäännön määräysten mukaisesti. 3. Vastaanottolupia sisältävän lähetyksen saavuttua on toimipaikassa heti huolellisesti tarkastettava, että jokaisessa vihkossa on sen kansilehteen merkitty määrä vastaanottolupia ilmoitus- ja kantaosineen. Vaillinainen vihko on heti palautettava vaihdettavaksi virheettömään vihkoon. 3 Uuden vastaanottöluvan antaminen. 1. Uudet radioluvat on nidottu vihkoihin. Jokaisessa vihkossa on 10 kappaletta järjestysnumerolla varustettua a) radiolupaa, b) radiolupailmoituslomaketta ja c) radioluvan kantalomaketta. 2. Uudet televisioluvat on nidottu vihkoihin. Jokaisessa vihkossa on 10 kappaletta järjestysnumerolla sekä tunnuskirjaimella T varustettua a) televisiolupaa, b) televisiolupailmoituslomaketta ja c) televisioluvan kantalomaketta. Koska televisiolupamaksu voidaan suorittaa joko yhtenä eränä tai kahdessa yhtä suuressa erässä, on uusia televisiolupia kahta lajia. 3. Vastaanottolupa täytetään sen ohjetekstin mukaisesti huomioonottaen, että televisiolupaan, jos sitä lunastettaessa maksetaan ainoastaan ensimmäinen erä, on luvan voimassaoloajan lisäksi merkittävä myöskin lupaa annettaessa kulumassa olevaa kalenterikuukautta lähinnä seuraavan viidennen kuukauden viimeinen päivä eli se päivä, johon asti lupamaksu on suoritettu. Vastaanottolaitteen osoitetta (sijaitsemispaikka ja -kunta) ei tarvitse erikseen merkitä, jos sen osoite on sama kuin lupaan merkitty luvanhaltijan asunto ja postiosoite. Jos vastaanottolaite on sijoitettu autoon, on vastaanottöluvan koh 1) Televisiovastaanottolupia myyvät toistaiseksi ainoastaan ne tässä kohdassa mainitut toimipaikat, joiden toimialueella on televisiovastaanottolaitteita. taan laitteen paikka merkittävä Auto N :o... (auton rekisterinumero). Jos vastaanottolaite on matkaradio tai matkatelevisio, on vastaanottöluvan kohtaan l a i t teen paikka merkittävä Matkaradio tai».matkatelevisio-. Televisioluvan myöntäminen edellyttää, että asianomaisella on myös voimassaoleva radiolupa, ja mikäli hänellä sellaista ei ole, että asianomainen sen televisioluvan myöntämistilaisuudessa hankkii ja lunastaa. 4. Vastaanottolupaan tehdään merkinnät kuulakärki- tai aniliinikynällä sekä painetaan toimipaikan päivämääräteima. Vastaanottolupaa täytettäessä jäljentyvät vastaavat merkinnät kalkiopaperia käyttäen luvan alla olevaan ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen, joihin sitäpaitsi on painettava toimipaikan päivämääräleima samalla kertaa kuin lupaankin. Ennenkuin lupa annetaan tai lähetetään toimipaikasta, on tarkastettava, että merkinnät vastaanottolupaan on tehty täydellisesti ja selvästi ja että merkinnät ovat hyvin jäljentyneet ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen. 5. Vastaanottolupa annetaan luvan ostajalle hänen suoritettuaan säädetyn lupamaksun. Jos vastaanottolupa on tilattu postitse ja lupamaksu 2 :n mukaan on liitetty tilaukseen, on vastaanottolupa toimitettava tilaajalle kirjattuna postiasialähetyksenä. 6. Kokonaan käytettyjen lupavihkojen kannat kantalomakkeineen säilytetään toimipaikoissa posti-, lennätin- ja puhelintoimipaikkojen virantoimitusohjesäännön 46 47 :ssä annettujen määräysten 1) mukaisesti. 7. Epäselvyyksien välttämiseksi vastaanottolupien uusinnassa on niiden virkamiesten, jotka toimipaikoissa myyvät uusia vastaanottolupia tai huolehtivat kirjallisesti tilattujen uusien vastaanottolupien toimittamisesta asianomaisille, kussakin eri tapauksessa tiedusteltava, onko asianomaisella jo 1) Virantoimitusohjesäännön 47 :n mukaan, sellaisena kuin se on kiertokirjeessä Nro 188/55, on kokonaan käytettyjen lupalomakevihkojen kannat kantalomakkeineen säilytettävä toimipaikoissa kaksi vuotta sen kalenterivuoden lopusta lukien, jonka aikana viimeinen lupa vihkosta on annettu. Alitoimipaikan on virantoimitusohjesäännön 46 :n 3 kohdan mukaan kuitenkin lähetettävä lupalomakevihkojen kannat kantalomakkeineen ylitoimipaikkaansa tammikuussa vihkon viimeisen luvan antamisvuotta seuraavan kalenterivuoden kuluttua.
9 olemassa voimassaoleva radio- tai televisiovastaanottolupa, joka nyt on nnsittava. Myönteisessä tapauksessa ei asianomaiselle kirjoiteta uutta vastaanottolupaa vaan uusitusta vastaanottoluvasta vahvistettu maksu peritään asiakkaalta tiliohjesäännön 20 :n määräysten mukaisesti. 4 Uusitut vastaanottoluvat. 1. Ne vastaanottoluvat, joiden haltijat eivät ole ennen lupakauden päättymistä ilmoittaneet lakanneensa tai lakkaavansa käyttämästä vastaanottolaitetta, uusitaan seuraavaksi lupakaudeksi posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaoston toimesta. Kunkin kuukauden alussa posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaosto lähettää postikonttoreille, posti- ja lennätinkonttoreille, postitoimistoille sekä posti- ja lennätintoimistoille näin uusitut vastaanottoluvat tilillepanokorttien liitteinä lupamaksujen perimistä varten vastaanottoluvan haltijoilta. Lupatilillepanokortit lähetetään toimipaikoille merkittyinä perimisluetteloon (lom. n :o 61222 radioluvat tai lom. n :o 61223 televisioluvat), josta käy ilmi kunkin vastaanottoluvan lupatiedot ja vastaanottolupien lukumäärä. Lupatilillepanokorteissa havaituista kaikista virheellisyyksistä on viipymättä ilmoitettava postija lennätinhallituksen radiolupajaostolle käyttämällä lomaketta 67504. *) 2. Mikäli televisiovastaanottoa varten lunastetun uuden luvan hinnasta on suoritettu ainoastaan ensimmäinen erä, peritään lupamaksun toinen erä, niin myös uusitun luvan hinta jatkuvasti kahdessa yhtä suuressa erässä noudattaen 1. kohdassa mainittua perimisjärjestelmää. Tässä kohdassa tarkoitettu televisioluvan haltija voi kuitenkin, jos hän haluaa, siirtyä suorittamaan lupamaksun yhtenä eränä, jolloin hänen tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle hyvissä ajoin ennen sen kuukauden alkua, jonka aikana häneltä tullaan perimään lupamaksun jompikumpi erä. Luvanhaltija voi laatia ilmoituksen toimipaikasta saatavissa olevalle lomakkeelle (lom. n :o 67505), tekemällä siihen sen painetun ohjetekstin edellyttämät merkinnät, ja jättää ilmoituksen toimipaikkaan sen toimen- 1 1) Ks. tiliohjesäännön 20 :n 5. kohta. piteestä tavallisena postiasialähetyksenä viipymättä posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle lähetettäväksi. Aikaisemmin yhtenä eränä lupamaksunsa suorittanut televisioluvan haltija voi siirtyä suorittamaan lupamaksun kahtena yhtä suurena eränä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hyvissä ajoin ennen lupakauden umpeenkulumista posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Jos ilmoitus laaditaan toimipaikasta saatavissa olevalle lomakkeelle (lom. n :o 67505) on sen käsittelystä voimassa edellisessä kappaleessa annetut määrykset. 3. Uusittujen vastaanottolupien perimisessä on toimipaikkojen noudatettava tiliohjesäännön 20 :ssä annettuja määräyksiä. 4. Jos luvanhaltija on muuttanut, on tiedusteltava hänen uutta osoitettaan ja, jos tieto siitä saadaan, uusi osoite merkittävä vastaanottolupaan. Lupatilillepanokortti on uuden osoitteen mukaisesti lähetettävä luvanhaltijalle tiliohjessäännössä määrätyllä tavalla. 5. Ellei uusittu vastaanottolupa ole saapunut toimipaikkaan, vaikka edellinen lupakausi luvanhaltijan ilmoituksen mukaan on päättynyt, on toimipaikan ilmoitettava asiasta radiolupajaostolle, jolloin samalla on mainittava luvanhaltijan täydellinen nimi, ammatti ja osoite sekä, jos osoite on muuttunut, myös aikaisempi osoite. Ilmoitus on tehtävä lomakkeella n :o 67504. Luvanhaltijalta, joka ei säädetyssä ajassa ole ilmoittanut lakanneensa käyttämästä vastaanottolaitetta ja joka ei suosiolla suorita vastaanottolupamaksuaan, perii posti- ja lennätinhallitus erääntyneen lupamaksun ulosottoteitse. 5 Maksuttomat radioluvat. 1. Sokeainkoulu saa maksua suorittamatta yhden i adioluvan. Sama oikeus on sokealla henkilöllä, joka on Suomen kansalainen. 2. Maksuttomia radiolupia antavat postikonttorit, lennätinkonttorit, posti- ja lennätinkonttorit, postitoimistot sekä posti- ja lennätintoimistot. 3. Sokeainkoululle annetaan maksuton radiolupa koulun johtajan tekemästä kirjallisesta pyynnöstä. 4. Sokean henkilön, joka haluaa saada maksuttoman radioluvan, on suullisesti pyy
10 dettävä tai kirjallisesti tilattava lupa 2. kohdassa mainitusta toimipaikasta sekä samalla esitettävä ja toimipaikkaan jätettävä asuinpaikkakuntansa sosiaaliviranomaisen, lääkärin taikka jonkin sokeainyhdistyksen antama alkuperäinen todistus siitä, että hakija on sokea. 5. Maksutonta radiolupaa annettaessa on vastaanottoluvasta puneella tai punaisella värikynällä yliviivattava merkintä l u p a maksu... mk suoritettu sekä kirjoitettava vastaanottolupaan poikittain Sokeainkoulu tai Sokea, riippuen siitä, kenelle lupa annetaan. Sama merkintä on tehtävä vastaavaan ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen. 6. Sokeainkoulun johtajan laatima 3. kohdassa mainittu kirjallinen pyyntö samoinkuin sokean henkilön esittämä 4. kohdassa tarkoitettu todistus on kuukauden päätyttyä lähetettävä posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaostolle radiolupavarojen yhdistelmän ohella. 7. Radiolupa jaosto lähettää toimipaikoille uusitut, maksuttomat radioluvat asianomaisille annettaviksi. Todistusta siitä, että luvan saaja edelleen on sokea, ei tällöin tarvitse esittää. 6 Tilitys. Uusien vastaanottolupien, niin myös niiden myynnistä sekä uusittujen vastaanottolupien perimisestä kertyneiden varojen tilittämisessä on toimipaikkojen noudatettava tiliohjesäännössä annettuja määräyksiä. 7> Vastaanottoluvan irtisanominen, osoitteenmuutos, korjaus ja siirto. 1 1. Ilmoitus siitä, että vastaanottoluvan haltija on lakannut tai aikoo lakata pitämästä ja käyttämästä vastaanottolaitetta, on tehtävä suullisesti tai kirjallisesti 2 :ssä mainitulle toimipaikalle. Vastaanottamastaan ilmoituksesta on toimipaikan annettava todistus lomakkeella n :o 67507, josta kalkioimalla saatu jäljennös lähetetään posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Kahdessa erässä maksettavasta televisiolupamaksusta ei voida irtisanoa toista maksuerää, vaan peritään se lupakauden ensimmäisen puoliskon aikana tehdystä irtisanomisesta huolimatta. 2. Jos vastaanottoluvan haltijan oma osoite ja vastaanottolaitteen sijaitsemispaikka taikka jomikumpi niistä muuttuu, on siitä ilmoitettava toimipaikalle. Ilmoitus on tehtävä kahden viikon kuluessa muutoksesta lukien. Kun vastaanottoluvan haltija on toimipaikalle tehnyt edellisessä kappaleessa mainitun ilmoituksen tai kun toimipaikka muutoin on saanut tai hankkinut siitä tiedon, on toimipaikan lähetettävä siitä radiolupajaostolle ilmoitus käyttämällä lomaketta n :o 67504. Uusittujen vastaanottolupien osoitteenmuutokset lähettää radiolupajaostolle ensi sijassa se toimipaikka, joka radiolupa jaostosta on saanut vastaanottoluvan perittäväksi. Jos luvanhaltija on muuttanut toisen toimipaikan piiriin kuuluvalle paikkakunnalle ja vastaanottolupaan merkityt tiedot uudesta osoitteesta havaitaan lupamaksua perittäessä joko vaillinaisiksi tai virheellisiksi, on myös viimeksi mainitun toimipaikan lähetettävä radiolupajaostolle osoitteenmuutosilmoitus. Toimipaikka merkitsee vastaanottolupaan uuden osoitteen ja myöskin laitteen uuden sijaitsemispaikan sekä painaa siihen merkinnän vakuudeksi päivämääräleiman (ei maksumerkintäkohtaan). 3. Jos luvanhaltijan nimi on muuttunut avioliiton, avioeron tai nimenmuutoksen johdosta, tai hänen ammattinsa tai arvonsa on muuttunut, taikka jos luvanhaltijana on yhtiö, osuuskunta, yhdistys, toiminimi, liike tai laitos tms. yhteisö, jonka nimi on muuttunut, yhteisön ja sen omistussuhteiden pysyessä kuitenkin kokonaan tai pääasiallisesti entisinä, niin myös, jos on kysymyksessä väärinkirjoituksesta johtuva korjaus, on toimipaikan merkittävä vastaanottolupaan korjaus ja painettava siihen merkinnän vakuudeksi päivämääräleima (ei maksumerkintäkohtaan) sekä ilmoitettava korjauksesta radiolupajaostolle lomakkeella n :o 67504. 4. Vastaanottolupaa ei saa ilman posti- ja lennätinhallituksen suostumusta siirtää toiselle. Siirtoihin suostutaan yleensä vain kuolemantapauksissa ja perheenjäsenten kesken sekä silloin, kun vastaanottolaite, aikaisemman luvanhaltijan kokonaan luopuessa sen käyttämisestä, siirtyy uudelle omistajalle, jonka nimissä ei ole aikaisemmin voimassaolevaa vastaanottolupaa. Siirtoanomusta tulee seurata voimassaoleva vastaanottolupa sekä
selvitys siirron syystä. Televisioluvan siirtoanomuksen ohella on samalla ilmoitettava televisiovastaanottolaitteen uuden omistajan radioluvan numero. Jos uudella omistajalla ei ole radiolupaa, on hänen sellainen lunastettava. Siirtoanomuksessa on käytettävä lomaketta n :o 67504, joka lähetetään postija lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Siirtotapauksissa on toimipaikan asiakkaalle hänen pyynnöstään annettava kuitti Helsingissä, helmikuun 28 päivänä 1963. 11 luvan vastaanottamisesta (lom. n :o 67506). 8 Määräysten voimaantuloaika. Nämä määräykset tulevat voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1963, kuitenkin niin, että ensi huhtikuussa noudatetaan vielä entisiä määräyksiä niiden uusittujen vastaanottolupien osalta, jotka on lähetetty radiolupajaostosta maaliskuussa 1963. Pääjohtaja Oiva Salolla. Johtaja II. E. Kolinen. H elsinki 1963. V altioneuvoston kirjapaino
Eripainos posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeistä N :ot 30 32/1963. Toukokuun 29 päivänä 1952 annettuun tiliohjesääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 20 muutetaan alaviittoineen näin kuuluvaksi: 20. Uusitut radio- ja televisioluvat. 1. Jokaisella postikonttorilla, posti- ja lennätinkonttorilla, postitoimistolla sekä postija lennätintoimistolla on yksinomaan uusittujen radio- ja televisiolupien lupamaksujen perimistä varten postisiirtotulotili, joka kuuluu tilinumerosarjaan 102 001 102 999 ja josta jäljempänä käytetään nimitystä lupasiirtotili. 2. Uusittujen radio- ja televisiolupien lupamaksujen perinnässä käytetään erikoistilillepanokortteja, joista jäljempänä käytetään nimitystä lupatilillepanokortti tai tilillepanokortti. Lupatilillepanokortin keskimmäinen osa on kantaosa (varsinainen tilillepanokortti). Sen vasemmalla puolella oleva lävistyksellä erotettu osa on kuponki, joka maksun lupasiirtotilille tapahduttua saapuu perivään toimipaikkaan siirtokonttorin leimaamana. Kortin oikeanpuoleinen lävistyksellä erotettu osa on vastaanottolupa, joka annetaan maksajalle maksun yhteydessä. Lupatilil 1epanokorttia voidaan myös käyttää tilisiirtokorttina, jos luvanhaltijalla on postisiirtotili. Luvanhaltijan siirtokonttoriin kokonaisena lähettämän lupatilillepanokortin lupaosa palautetaan siirtokonttorista kuitattuna luvanhaltijalle ja perivä toimipaikka saa siirtokonttorista tiliotteen mukana kyseisen tilillepanokortin kupongin. 3. Uusitun vastaanottoluvan numero muodostuu kirjain- ja numeroyhdistelmästä siten, että uusitussa radioluvassa on ensin kirjain R, joka tarkoittaa radiolupaa, ja uusitussa televisioluvassa numero- ja kirjainyhdistelmä 1T, 2T tai ainoastaan kirjain T, joka tarkoittaa televisiolupaa. Edellä mainituista yhdistelmistä 1T tarkoittaa kahdessa erässä maksettavan uusitun televisioluvan ensimmäistä maksuerää ja 2T toista maksuerää seka pelkkä kirjain T yhtenä eränä maksettavaa uusittua televisiolupaa. Sekä uusitussa 2884 63/5 radio- että televisioluvassa seuraa tämän jälkeen kaksi numeroa ja kirjaintunnus, jotka täydentävät lupanumeroon kuuluvaa ryhmätunnusta. Nämä kaksi numeroa ovat samat kuin lupamaksun erääntymisvuoden kaksi viimeistä numeroa ja kirjain, Jäi jos kirjaimia on kaksi, jälkimmäinen kirjain, ilmaisee erääntymiskuukauden seuraavasti: A tammikuu B = helmikuu C = maaliskuu D = huhtikuu T = toukokuu K = kesäkuu H = heinäkuu E = elokuu S = syyskuu L = lokakuu M = marraskuu J = joulukuu Tämän jälkeen seuraa lupanumeroon kuuluva numerosarja. Uusitun radioluvan numero voi siten olla esimerkiksi R63D 0 5.397.0, jossa ryhmätunnus R63D edellä olevan mukaisesti tarkoittaa huhtikuussa vuonna 1963 erääntyvää radiolupaa. Lupanumeron numerosarja on 065.397.0. Uusitun televisioluvan numero voi olla esimerkiksi vuoden 1963 huhtikuussa erääntyvässä, yhtenä eränä maksettavassa luvassa T63D 018.935.2, kahdessa erässä maksettavan luvan ensimmäisessä maksuerässä 1T63D 003.456.0 ja toisessa maksuerässä 2T63LD 068.123.7, jolloin kirjain L ilmaisee, että kysymyksessä on lokakuun ryhmän televisioluvan toinen erä. Uusittujen vastaanottolupien numeroita ilmoitettaessa esimerkiksi osoitteenmuutosten, lupien irtisanomisten ym. yhteydessä on ehdottomasti mainittava lupanumero täydellisenä eli lupanumeroon kuuluva ryhmätunnus kokonaisuudessaan ja numerosarja. Postiasemille jakelu n :o 15.
2 4. Kunkin kuukauden alussa posti- ja lennätinliallituksen radiolupajaosto lähettää kohdassa 1. mainituille ylitoimipaikoille lupatilillepanokortit uusittujen vastaanottolupien lupamaksujen perimistä varten niiltä luvanhaltijoilta, jotka eivät ennen edellisen lupakauden päättymistä ole ilmoittaneet lakanneensa käyttämästä vastaanottolaitetta. Lupatilillepanokortit lähetetään ylitoimipaikoille merkittyinä kaksin kappalein kirjoitettuun perimisluetteloon. Perimisluetteloon on lupatilillepanokortit kirjoitettu lupanumerojärjestyksessä sekä samalla myös luvanhaltijani sukunimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Radiolupajaosto lähettää lupatilillepanokortit ja perimisluettelot ylitoimipaikalle kirjattuna postiasialähetyksenä. 5. Lupatilillepanokortteja sisältävän lähetyksen saavuttua ylitoimipaikkaan on viipymättä tarkistettava, että lähetys' sisältää perimisluetteloon merkityn määrän lupatilillepanokortteja. Mikäli kappalemäärät eivät ole yhtäpitäviä, on eroavaisuuden syy selvitettävä ja asiasta ilmoitettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaostolle.*) Jos radiolupajaostosta saapunut lähetys sisältää väärinohjattuja lupatilillepanokortteja, on ylitoimipaikan ilmoitettava myös siitä radiolupajaostolle mainitsemalla väärinohjatun luvan numeron, luvanhaltijan nimen ja osoitteen. Tällaisen väärinohjatun luvan lupamaksun perimisessä ja tilittämisessä ylitoimipaikka noudattaa jäljempänä tässä pykälässä annettuja jälkeenlähettämis- ja tilitysohjeita. Lupatilillepanokorteissa esiintyvistä mahdollisista muistakin virheellisyyksistä tai puutteellisuuksista on ilmoitettava radiolupajaostolle mainitsemalla kyseisen luvan lupatiedot sekä mitä toimenpiteitä virheellisyys tai puutteellisuus on aiheuttanut lupamaksun perinnässä. Tarkistuksen jälkeen on lupatilillepanokortit viipymättä toimitettava luvanhaltijoille vastaanottoluvissa olevalla luvanhaltijan osoitteella. l) Eroavaisuuden syynä voi mm. olla, että tietojenkäsittelykone on kirjoittanut kahden vastaanottoluvan lupatiedot samaan lupatilillepanokorttiin. Tällöin ei tarvitse tehdä ilmoitusta radiolupajostolle, vaan ylitoimipaikassa kirjoitetaan uudet lupatilillepanokortit vastaavalle lomakkeelle (lom. N o:t 67521 67524) perimisluettelon merkintöjen Ylitoimipaikan omalla kirjeenkantoalueella toimitetaan lupatilillepanokortit niitä kuoreen sulkematta sellaisenaan tavallisen kirjeenkannon yhteydessä luvanhaltijoille. Kaikki saman alitoimipaikan alueella asuvien lupatilillepanokortit ylitoimipaikka sulkee samaan kuoreen tai muuhun päällykseen. Tämä lähetys toimitetaan asianomaiselle alitoimipaikalle tavallisena postiasialähetyksenä. Alitoimipaikan on toimitettava täten saamansa lupatilillepanokortit niitä kuoreen sulkematta luvanhaltijoille. Lupatilillepanokortit voidaan ennen niiden toimittamista luvanhaltijoille kiinnittää nitomakoneella siten, että keskilävistyksen kohdalta taitetun tilillepanokortin lupaosa ja vasemmanpuoleinen kuponki kiinnittyvät yhdellä nastalla. Nitomista ei saa suorittaa siten, että nitomakoneen nasta osuu vastaanottoluvassa ja kupongissa olevan lupanumeron tai lupasiirtotilin tilinumeron kohdalle. Lupatilillepanokorttiin ei paineta lähtö- eikä tuloleimaa. 6. Jos luvanhaltijan osoite on muuttunut, on tiedusteltava hänen uutta osoitettaan ja jos tieto siitä saadaan, on uusi osoite merkittävä tilillepanokorttiin liittyvään vastaanottolupaan sekä perimisluettelon molempiin kappaleisiin. Toimipaikan on lisäksi lähetettävä osoitteenmuutoksesta ilmoitus posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaostolle käyttämällä lomaketta no 67504 Radio/televisioluvan osoitteenmuutosilmoitus. Tilillepanokortin lupaosaan on siihen tehtyjen osoitteen- ja muiden muutosten vakuudeksi painettava toimipaikan päivämääräleima luvassa olevaan kohtaan Muita merkintöjä (ei maksumerkintäkohdassa olevaan leimaympyrään). Tämän jälkeen on lupatilillepanokortti lähetettävä luvanhaltijalle hänen uudella osoitteellaan. Jos lupatilillepanokortti on osoitteenmuutoksen johdosta tai muusta syystä lähetettävä toisen toimipaikan välityksellä luvanhaltijalle toimitettavaksi, on se lähetettävä tavallisena postiasialähetyksenä tälle toimipaikalle osoitettuun kuoreen suljettuna. mukaisesti ja lomakkeeseen liittyvä lupamaksun suorittamiskehoitus poistetaan ja hävitetään. Lupatilillepanokorttiin on tällöin huomattava merkitä myös eräpäivä. Virheellinen lupatilillepanokortti hävitetään sen jälkeen kun vastaavat lupatilillepanokortit on toimipaikassa kirjoitettu.
3 7. Vastaanottolupamaksua lupatilillepanokortilla suoritettaessa merkitään maksettu määrä tilillepanokassakirjaan, johon lähettäjän nimeä varten varattuun kohtaan merkitään lupanumero kokonaisuudessaan (ryhmätunnus ja numerosarja). Maksajalle annetaan tilillepanokassakirjan kuitti sekä tilillepanokortista irroitettava vastaanottolupa, jonka oikeaan alakulmaan maksun vastaanottanut virkailija painaa toimipaikan selvän päivämääräleiman. 8. Jos maksua ei suoriteta lupatilillepanokortissa mainittuun eräpäivään (yleensä kuukauden 18. päivä) mennessä, on ylitoimipaikassa kirjoitettava uusi vastaava lupatilillepanokortti, johon liittyy lupamaksun suorittamiskehoitus (lomakkeet n:ot 67521 67524). Tähän lupatilillepanokorttiin tehdään perimisluettelossa olevien lupatietojen perusteella samat merkinnät, eräpäivää lukuunottamatta, kuin mitä oli alkuperäisessä lupatilillepanokortissa ja sen lupa- ja kuponkiosassa. Näin täytetty lupatilillepanokortti taitetaan lävistysten kohdalta siten, että lupaosa on päällimmäisenä, maksukehoitusosa alimmaisena ja varsinainen tilillepanokortti kuponkeineen jää näiden osien väliin. Noin viikon kuluttua vastaavaan alkuperäiseen lupatilillepanokorttiin merkityn eräpäivän jälkeen on nämä ylitoimipaikassa kirjoitetut lupatilillepanokortit toimitettava niille luvanhaltijoille, jotka eivät vielä ole suorittaneet maksua, noudattamalla edellä kohdassa 5 ja kohdan 6 toisessa kappaleessa olevia määräyksiä. 9. Jos uusitun vastaanottoluvan lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilille- panokorttia siihen ylitoimipaikkaan, jonka perimisluetteloon lupatiedot on merkitty, kirjoitetaan toimipaikassa uusi lupatilillepanokortti (lom. n:ot 67521 67524) perimisluettelon mei kintöjen mukaisesti, korttiin liittyvä lupamaksun suorittamiskehoitus irrotetaan ja hävitetään, minkä jälkeen maksun vastaanottamisessa noudatetaan kohdassa 7 olevia määräyksiä. Jos luvanhaltijan nimeä ei esiinny sen ylitoimipaikan perimisluettelossa, jonne lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilillepanokorttia, tai jos lupamaksu tullaan suorittamaan ilman lupatilillepanokorttia alitoimipaikkaan, on maksua tarjoavalta tiedusteltava tarkat tiedot hänen aikaisemmasta vastaavasta luvastaan. Mikäli hänen mahdollisesti ilmoittamastaan aikaisemmasta osoitteestaan tai muuten voidaan olettaa, että lupatiedot ovat tämän entisen osoitteen edellyttämän tahi jonkin muun ylitoimipaikan perimisluettelossa, on tältä ylitoimipaikalta, mikäli se suuremmitta hankaluuksitta on mahdollista, tiedusteltava täydellisiä lupatietoja, minkä jälkeen menetellään tämän kohdan ensimmäisessä kappaleessa määrätyllä tavalla. On huomattava, että sekä edellä kohdassa 8 että tässä kohdassa mainituissa tapauksissa on lupatilillepanokorttiin sekä sen kuponki- ja lupaosaan merkittävä sen ylitoimipaikan lupasiirtotilin tilinumero, jonka perimisluetteloon lupa on merkitty. Jos edellisessä kappaleessa mainitussa tapauksessa ei voida hankaluuksitta saada selville täydellisiä lupatietoja, on lupamaksu tavallisena tilillepanona (ei lupatilillepanona) otettava vastaan ja maksettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaoston postisiirtotilille (radiolupamaksut tilille n :o 102950 ja televisiolupamaksut tilille n :o 102992). Tällöin on tilillepanokortin kuponkiin merkittävä kaikki mahdolliset saatavissa olevat tiedot kysymyksessä olevasta luvasta samoin kuin luvanhaltijan nimestä ja osoitteesta (myös mahdollinen aikaisempi nimi ja osoite). Radiolupa jaosto tulee tässä tapauksessa lähettämään luvanhaltijalle vastaanottoluvan tilillepanokortin kupongissa ilmoitetulla nimellä ja osoitteella. Erikoisesti on huomattava, että ennenkuin edellä tässä kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin ryhdytään, on maksua tarjoavalta tiedusteltava, onko hänellä ennestään vastaanottolupa, joka nyt uusitaan. Myönteisessä tapauksessa on meneteltävä tämän kohdan määräysten mukaisesti ja kielteisessä tapauksessa on asiakkaalle myytävä uusi vastaanottolupa siten kuin siitä on erikseen määrätty. 10. Lupasiirtotilin tiliotteen saavuttua on ylitoimipaikassa tarkistettava, että tilille tiliotteen mukaan kertynyt määrä on yhtäpitävä siihen liittyvien kuponkien rahamäärien yhteissumman kanssa. Lupasiirtotilin tiliotteisiin on tarkistuksen suorittaneen virkamiehen tehtävä nimikirjoituksellaan vahvistamansa tarkistusmerkintä. 11. Ylitoimipaikassa on perimisluettelon molempiin kappaleisiin viipymättä merkittävä lupamaksun suorituspäivä asianomaisen luvan kohdalle luettelossa sitä varten olevaan
4 sarakkeeseen lupasiirtotilin tiliotteen ja siilien liittyvien kuponkien saavuttua. Lupamaksun suorituspäiväksi merkitään tiliotteen ja kuponkien toimipaikkaan saapumispäivä. Jos lupamaksun suorituksesta tulee kuponki sen jälkeen kun toimipaikka on jo tehnyt uusituista vastaanottoluvista lopputilityksen, tehdään toimipaikkaan jääneeseen perimisluetteloon maksupäivää osoittava merkintä punakynällä. 12. Uusittujen vastaanottolupien lopputilityksen jälkeen lupasiirtotilille kertyneet myöhästyneet maksut on toimipaikan välittömästi maksettava posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaoston postisiirtotilille (radiolupamaksut tilille n :o 102950 ja televisiolupamaksut tilille n :o 102992). Tilillepano- tai tilisiirtokortin kuponkiin on tällöin merkittävä luvanhaltijan nimi ja osoite sekä lupanumero täydellisenä (ryhmätunnus ja numerosarja). Toimipaikan lupasiirtotilille tullut sellainen pano, joka ei kuulu tälle tilille, on viipymättä oikaistava tiliohjesäännön 39 :n 8. kohdan mukaisesti. 13. Ylitoimipaikassa merkitään uusittujen vastaanottolupien lupamaksujen perimisestä kertyneet varat päivittäin kassapäiväkirjaan tuloksi siten, että lupamaksut, jotka ovat kertyneet ennen lopputilitystä, merkitään suorituksen laadusta riippuen joko sarakkeeseen Uusituista radioluvista tai sarakkeeseen Uusituista televisioluvista, ja lopputilityksen jälkeen saapuneet lupamaksut oman sarakkeeseensa, jonka otsikoksi kirjoitetaan Lupamaksut lopputilityksen jälkeen, yhdessä lupasiirtotilille tapahtuneiden mahdollisten virhesuoritusten kanssa. Ylitoimipaikan lupasiirtotilille kertyneet maksut merkitään päivittäin kassapäiväkirjaan menoksi sarakkeeseen, jonka otsikoksi kirjoitetaan Lupasiirtotilille kertynyt. Kuukauden päätyttyä tulee tämän kohdan ensimmäisessä kappaleessa mainittujen tulopuolen merkintöjen yhteismäärän olla yhtäsuuri kuin menopuolen sarakkeen Lupasiirtotilille kertynyt loppusumman. 14. Kuukauden päätyttyä on ylitoimipaikassa lupatilillepanokorttien kuponkien mukaan varmistauduttava siitä, että perimisluetteloiden molemmissa kappaleissa ovat maksupäivämerkinnät oikeiden lupien kohdalla, ja että kassapäiväkirjan mukaan on uusituista vastaanottoluvista kertynyt perimisluettelon maksumerkintöjen edellyttämä määrä. 15. Ylitoimipaikan on tehtävä tili kertyneistä vastaanottolupamaksuista kuukausittain. Ensimmäisen perimiskuukauden (kalenterikuukauden) päätyttyä tilitetään siihen mennessä kertyneet lupamaksut ja toisen kalenterikuukauden päätyttyä tehdään kyseisen ryhmän vastaanottoluvista lopputilitys. Radiolupa jaostolle tilityksen mukana lähetettävän perimisluettelon asianomaiseen sarakkeeseen on merkittävä rasti ( X ) perimättä jääneiden lupien kohdalle. Perimisluettelon loppuun on ylitoimipaikan laadittava laskelma, johon merkitään tilitettyjen uusittujen vastaanottolupien lukumäärä kuukausittain sekä perimiskauden päätyttyä perimättä jääneiden uusittujen vastaanottolupien lukumäärä. Laskelmassa tulee lopputilityksen jälkeen perittyjen ja perimättömien lupien lukumäärien yhteismäärän olla yhtä suuri kuin radiolupa jaostosta saapuneiden uusittujen lupien lukumäärä. 16. Ylitoimipaikan hoitajan on valvottava, että uusittujen vastaanottolupien lupamaksut saadaan mikäli mahdollista perityksi ja tilitetyksi ensimmäisen perimiskuukauden kuluessa, kuitenkin viimeistään seuraavan kalenterikuukauden aikana. 17- Syy vastaanottoluvan lupamaksun maksamatta jäämiseen on lyhyesti merkittävä perimisluettelon huomautussarakkeeseen asianomaisen luvan kohdalle. Jos toimipaikka ei ole saanut tietoonsa syytä lupamaksun maksamatta jäämiseen, on perimisluetteloon tehtävä merkintä S yy tuntematon. 18. Perimisluettelon alkuperäinen kappale liitetään päivättynä ja allekirjoitettuna lopputilityksen yhteydessä posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaostolle lähetettävän radio/televisiolupavarojen yhdistelmän (lom. 67508) mukaan. Perimisluetteloiden jäljennöskappaleet säilytetään ylitoimipaikassa ryhmätunnus järjestyksessä siten, että toimipaikalla on aina tiedot voimassaolevista uusituista vastaanottoluvista.1) i) i) Nämä luettelot ja myytyjen uusien vastaanottolupien kantalehdet yhdessä muodostavat paikkakunnan radio- ja televisiolupien haltijoista kokonaisluettelon. Sen perusteella on tarkastus- ja poliisiviranomaisille annettava heidän vastaanottolupien valvontaa varten pyytämiään tietoja.
5 19. Toimipaikkaan maksamattomina palautuneet tai muuten perillesaamattomat lupatilillepanokortit säilytetään puoli vuotta asianomaisen perimiskauden lopusta lukien siinä ylitoimipaikassa, jonka perimisluetteloon ne on merkitty. 20. Maksettujen lupatilillepanokorttien ku pongit säilytetään toimipaikassa kaksi vuotta sen kalenterivuoden lopusta lukien, jolloin perimisluetteloon merkityistä vastaanottoluvista on tehty lopputilitys (Kiertokirje N :o 30/1963). 24 : n 2. kohtaan liittyvä alaviitta 2) kumotaan. 42 :n 1. kohta muutetaan näin kuuluvaksi: 5. Suoritettaessa toisesta toimipaikasta perittäväksi tulleiden sähkösanoma-, telex- ja puhelinlaskujen perimisiä noudattaa perivä toimipaikka lisäksi 69 : n 2 4 kohtien määräyksiä (Kiertokirje N :o 31/1963). 1. Kun asiakas toimipaikkaan suorittaa maksuja, on hänelle siitä annettava asianomaisesta erikoiskassakirjasta kuitti. Jos on kysymys sähkösanoma-, telex- tai puhelinlaskun maksamisesta muulla tavoin kuin postisiirtoteitse, on asiakkaalle annettava kuittina ainoastaan sähkösanoma-, telex- tai puhelinlasku. Satunnaisista maksuista annetaan suorittajalle kuitti sekalaisten tulojen kassakirjasta (kts. 135 ) (Kiertokirje N :o 31/1963). 43 :n 1. kohta muutetaan näin kuuluvaksi: mien osoittamien uusista ja uusituista radioluvista sekä uusista ja uusituista televisio 1. Toimeksiantoina pidetään niiden sähkösanoma-, telex- ja puhelinmaksujen perimistä, jotka ovat saapuneet toisesta toimiluvista kertyneiden varojen summien tulee olla yhtäpitäviä kassapäiväkirjan vastaavien paikasta 69 :ssä määrättyä menettelyä merkintöjen kanssa. käyttäen perittäväksi. Toimeksiannoista kertyneet varat toimipaikka tilittää suoraan Yhdistelmien osoittamat loppusummat merkitään tili-ilmoitukseen tuloksi. toimeksiantaneelle toimipaikalle (Kiertokirje N :o 31/1963). 3. Kuukauden aikana myytyjen uusien radiolupien ilmoitukset pannaan kirjekuoreen, jonka päällystään merkitään Radiolupa- 43 :n 3. kohta muutetaan näin kuuluvaksi: 3. Toimeksiantojen perimisestä kertyneiden varojen summa merkitään päivittäin tuloksi kassamuistioon, jos toimipaikan hoitaja itse hoitaa toimeksiantojen perimisen, sekä kassapäiväkirjaan. Toimeksiantaneille toimipaikoille tilitettyjen varojen summa merkitään tilittämispäivänä menoksi kassamuistioon ja kassapäiväkirjaan (Kiertokirje N :o 31/1963). 43 :n 5. kohta muutetaan näin kuuluvaksi: 2 2884 63/5 43 :n 7. kohta kumotaan. t 94 muutetaan näin kuluvaksi: 94. Radio- ja televisiolupavarojen yhdistelmät. 1. Ylitoimipaikka laatii kuukausittain yhdistelmän (lom. 67508) erikseen radiolupavaroista ja erikseen televisiolupavaroista, kummatkin kalkioimalla kolmena kappaleena. Yhdistelmiin on merkinnät tehtävä ohjetekstin mukaisesti. 2. Radio- ja televisiolupavai ojen yhdistel ilmoituksia, niiden lukumäärä, ylitoimipaikan nimi ja kuukausi. Kuukauden aikana mitätöidyksi tulleet uudet radioluvat (sekä lupa- että ilmoituskappale) pannaan niinikään kirjekuoreen ja sen päälle tehdään samat merkinnät kuin edellä tässä kohdassa on määrätty, paitsi että otsikoksi kirjoitetaan Mitätöityjä radiolupia ja radiolupailmoituksia. Vastaavasti menetellään kuukauden aikana myytyjen uusien televisiolupien ilmoitusten sekä mitätöityjen uusien televisiolupien ja niiden ilmoituskappaleiden kanssa, paitsi että kirjekuoren otsikoksi kirjoitetaan sen sisältäessä myytyjen uusien
6 televisiolupien ilmoituksia Televisiolupailmoituksia ja kuoren sisältäessä mitätöityjä televisiolupia ilmoituskappaleineen M itä töityjä televisiolupia ja televisiolupailmoituksia. Jos uusia radiolupia on kuukauden aikana annettu maksutta (sokeain luvat), pannaan maksuttomien radiolupien ilmoitusosat liitteineen (alkuperäinen todistus sokeudesta, sokeainkoulun johtajan kirjallinen Pyyntö) omaan kuoreensa, jonka päällystään tehdään samat merkinnät kuin edellä tässä kohdassa on määrätty, paitsi että otsikoksi kirjoitetaan Maksuttomien radiolupien ilmoituksia. Kyseisiin kuoriin pannaan sekä ylitoimipaikan omat että alitoimipaikkojen vastaanottolupien ilmoitusosat ja mitätöidyt vastaanottoluvat. 4. Y1 (toimipaikka lähettää viimeistään tilityskuukautta seuraavan kuukauden viidentenä päivänä sekä radiolupavarojen että televisiolupavarojen yhdistelmän alkuperäisen kappaleen kirjattuna postiasialähetyksenä osoitteella posti- ja lennätinsallituksen radiolupajaosto, Helsinki-Kallio. Yhdistelmien oheen on liitettävä sekä uusittujen radiolupien että uusittujen televisiolupien perimisluetteloiden alkuperäiset kappaleet. Oheen liitetään myös kuoriin suljettuina ilmoitukset myydyistä uusista radioluvista, ilmoitukset myydyistä uusista televisioluvista, ilmoitukset maksuttomista uusista radioluvista, mitätöidyt radioluvat' ilmoituslomakkeineen ja mitätöidyt televisioluvat ilmoituslomakkeineen. 5. Sekä radio- että televisiolupavarojen yhdistelmän toisen jäljennöskappaleen ylitoimipaikka lähettää posti- ja lennätinhallituksen tarkastustoimistoon tili-ilmoituksen ohella ja säilyttää toisen jäljennöskappaleen tilialustelmissaan (Kiertokirje N :o 31/1963). 101 :n 6. kohta muutetaan näin kuuluvaksi: 6. Kalenterikuukauden päätyttyä on ali- tivuorolla, jolla ne on tarkastuksessa esitettyjen toimipaikan verrattava, että kassapäiväkirjan eri sarakkeiden lopkaan kartta- ja reversaalijäljennösten mu lähetetty (Kiertokirje N :o 31/1963). pusummat ovat samansuuruiset kuin vastaavien erikoiskassakirjojen loppusummat, että rahalähetysten määrät ylitoimipaikasta alitoimipaikkaan ja päinvastoin ovat yhtäpitävät kuukausitilissä olevien vastaavien merkintöjen kanssa, että uusien radiolupien ja uusien televisiolupien myynnistä kertyneet rahamäärät täsmäävät radiolupatilin ja televisiolupatilin kappalelukujen perusteella laskettujen rahamäärien kanssa, ja että toimeksiannoista kertynyt rahamäärä on yhtä suuri kuin toimeksiannoista tilitetty rahamäärä (Kiertokirje N :o 31/1963). 108 muutetaan näin kuuluvaksi: 108. Toimeksiantojen valvominen. Ylitoimipaikan on valvottava, että alitoimipaikka asianmukaisesti ja viivytyksettä suorittaa tehtäväkseen saamansa toimeksiannot. Ylitoimipaikan on erityisesti valvottava, että alitoimipaikka noudattaa toimeksiantojen perimisestä ja tilittämisestä annettuja määräyksiä ja määräaikoja. Alitoimipaikan kassapäiväkirjan tarkkailukappaleen tarkastamisessa on kiinnitettävä huomiota toimeksiantojen tilitvkseen (Kiertokirje N: o 31/ 1963). 129 : n 9. kohdan ensimmäinen kappale muutetaan näin kuuluvaksi: 9. Tarkastavan virkamiehen on asianomaisesta ylitoimipaikasta hankittava selvitys siitä, että alitoimipaikan antamat tiedot sille perittäväksi lähetettyjen toimeksiantojen rahamääristä ovat oikeat, että uusien radio- ja televisiolupien varastot tarkastusta edeltäneeltä kuukaudelta ja varastojen täydennykset tarkastushetkeen saakka ovat yhtäpitävät ylitoimipaikan merkintöjen kanssa, sekä että ne raha- ja muut vastaavanlaiset lähetykset, joista alitoiipipaikassa ei ole kuittia, ovat saapuneet osoitetoimipaikkaan sillä pos-
7 Helmikuun 24 päivänä 1938 annettuun Vastaanottolaitteita ja vastaanottolupia koskevat määräykset -nimiseen.julkaisuun on tehty seuraavat muutokset: VI kohta, sellaisena kuin se on muutettuna kiertokirjeessä N :o 108/1958, muutetaan alaviittoineen näin kuuluvaksi: VI. Posti- ja lennätinhallituksen määräykset vastaanottoluvista. 1 Vastaanottoluvat. 1. Vastaanottolupia, joita valtioneuvoston erikseen vahvistamasta maksusta antavat 2 :ssä mainitut posti- ja lennätinlaitoksen toimipaikat, on erikseen ääniyleisradion ja rikseen television vastaanottolaitteen käyttämistä varten. Edelliset ovat radiolupia ja jälkimmäiset televisiolupia. 2. Eadio- ja televisio-(näköradio)luvasta käytetään jäljempänä nimitystä vastaanottolupa tai lupa, mikäli määrykset koskevat molempia näitä vastaanottolupalaatuja, mutta muussa tapauksessa sitä edellämainittua erikoisnimitystä, jo ta ' määräys kulloinkin koskee. 1. Vastaanottoluvan, joka ei tarkoita aikaisemman luvan välitöntä jatkamista, antavat suullisesta pyynnöstä tai kirjallisesta tilauksesta postikonttorit, lennätinkonttorit, posti- ja lennätinkonttorit ja niiden haaraosastot I ja II, lennätinasemat, postitoimistot, posti- ja lennätintoimistot, posti- ja lennätinasemat I sekä postiasemat I ja II. Jos vastaanottolupa tilataan kirjallisesti, on tilauksessa selvästi ilmoitettava vastaanottoluvan haltijan sukunimi ja ristimänimet, ammatti- asunto- ja postiosoite sekä vastaanottolaitteen sijaitsemispaikka ja -kunta, kuin myös, onko asianomaisella ennen ollut radiotai televisiovastaanottolupaa, ja myönteisessä tapauksessa, onko se irtisanottu tai ei, minkä lisäksi lupamaksu on oheenliitettävä.121) 2. Uusia vastaanottolupia on postikonttoreiden, posti- ja lennätinkonttoreiden, lennätinkonttoreiden, postitoimistojen sekä postija lennätintoimistojen tilattava posti- ja lennätinhallituksen kassatoimistosta ja konttorinhaaraosastojen I ja II, posti- ja lennätinasemien I, postiasemien I ja II sekä lennätinasemien asianomaisesta ylitoimipaikasta tiliohjesäännön määräysten mukaisesti. 3. Vastaanottolupia sisältävän lähetyksen saavuttua on toimipaikassa heti huolellisesti tarkastettava, että jokaisessa vihkossa on sen kansilehteen merkitty määrä vastaanottolupia ilmoitus- ja kantaosineen. Vaillinainen vihko on heti palautettava vaihdettavaksi virheettömään vihkoon. 3 Uuden vastaanottoluvan antaminen. 1. Uudet radioluvat on nidottu vihkoihin. Jokaisessa vihkossa on 10 kappaletta järjestysnumerolla varustettua a) radiolupaa, b) radiolupailmoituslomaketta ja c) radioluvan kantalomaketta. 2. Uudet televisioluvat on nidottu vihkoihin. Jokaisessa vihkossa on 10 kappaletta järjestysnumerolla sekä tunnuskirjaimella T varustettua a) televisiolupaa, b) televisiolupailmoituslomaketta ja c) televisioluvan kantalomaketta. Koska televisiolupamaksu voidaan suorittaa joko yhtenä eränä tai kahdessa yhtä suuressa erässä, on uusia televisiolupia kahta lajia. 3. Vastaanottolupa täytetään sen ohjetekstin mukaisesti huomioonottaen, että televisiolupaan, jos sitä lunastettaessa maksetaan ainoastaan ensimmäinen erä, on luvan voimassaoloajan lisäksi merkittävä myöskin lupaa annettaessa kulumassa olevaa kalenterikuukautta lähinnä seuraavan viidennen kuukauden viimeinen päivä eli se päivä, johon asti lupamaksu on suoritettu. Vastaanottolaitteen osoitetta. (sijaitsemispaikka ja -kunta) ei tarvitse erikseen merkitä, jos sen osoite on sama kuin lupaan merkitty luvanhaltijan asunto ja postiosoite. Jos vastaanottolaite on sijoitettu autoon, on vastaanottoluvan kohtaan»laitteen paikka merkittävä»auto N :o... (auton rekisterinumero). Jos l) Televisiovastaanottolupia myyvät toistaiseksi ainoastaan ne tässä kohdassa mainitut toimipaikat, joiden toimialueella on televisiovastaanottolaitteita.
8 vastaanottolaite on matkaradio tai matkatelevisio, on vastaanottoluvan kohtaan l a i t teen paikka merkittävä Matkaradio tai Matkatelevisio. - Televisioluvan myöntäminen edellyttää, että asianomaisella on myös voimassaoleva radiolupa, ja mikäli hänellä sellaista ei ole, että asianomainen sen televisioluvan myöntämistilaisuudessa hankkii ja lunastaa. 4. Vastaanottolupaan tehdään merkinnät kuulakärki- tai aniliinikynällä sekä painetaan toimipaikan päivämääräleima. Vastaanottolupaa täytettäessä jäljentyvät vastaavat merkinnät kalkiopaperia käyttäen luvan alla olevaan ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen, joihin sitäpaitsi on painettava toimipaikan päivämääräleima samalla kertaa kuin lupaankin. Ennenkuin lupa annetaan tai lähetetään toimipaikasta, on tarkastettava, että merkinnät vastaanottolupaan on tehty täydellisesti ja selvästi ja että merkinnät ovat hyvin jäljentyneet ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen. 5. Vastaanottolupa annetaan luvan ostajalle hänen suoritettuaan säädetyn lupamaksun. Jos vastaanottolupa on tilattu postitse ja lupamaksu 2 :n mukaan on liitetty tilaukseen, on vastaanottolupa toimitettava tilaajalle kirjattuna postiasialähetyksenä. 6. Kokonaan käytettyjen lupavihkojen kannat kantalomakkeineen säilytetään toimipaikoissa posti-, lennätin- ja puhelintoimipaikkojen virantoimitusohjesäännön 46 47 :ssä annettujen määräysten * ) mukaisesti. 7. Epäselvyyksien välttämiseksi vastaanottolupien uusinnassa on niiden virkamiesten, jotka toimipaikoissa myyvät uusia vastaanottolupia tai huolehtivat kirjallisesti tilattujen uusien vastaanottolupien toimittamisesta asianomaisille, kussakin eri tapauksessa tiedusteltava, onko asianomaisella jo olemassa voimassaoleva radio- tai televisiovastaanottolupa, joka nyt on uusittava. l) Virantoimitusohjesäännön 47 :n mukaan, sellaisena kuin se on kiertokirjeessä N :o 188/55, on kokonaan käytettyjen lupalomakevikkojen kannat kantalomakkeineen säilytettävä toimipaikoissa kaksi vuotta sen kalenterivuoden lopusta lukien, jonka aikana viimeinen lupa vihkosta on annettu. Alitoimipaikan on virantoimitusohjesäännön 46 :n 3 kohdan mukaan kuitenkin lähetettävä lupalomakevihkojen kannat kantalomakkeineen ylitoimipaikkaansa tammikuussa vihkon viimeisen luvan antamisvuotta seuraavan kalenterivuoden kuluttua. Myönteisessä tapauksessa ei asianomaiselle kirjoiteta uutta vastaanottolupaa vaan uusitusta vastaanottoluvasta vahvistettu maksu peritään asiakkaalta tiliohjesäännön 20 :n määräysten mukaisesti. 4 Uusitut vastaanottoluvat. 1. Ne vastaanottoluvat, joiden haltijat eivät ole ennen lupakauden päättymistä ilmoittaneet lakanneensa tai lakkaavansa käyttämästä vastaanottolaitetta, uusitaan seuraavaksi lupakaudeksi posti- ja lennätinhallituksen radiolupa jaoston toimesta. Kunkin kuukauden alussa posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaosto lähettää postikonttoreille, posti- ja lennätinkonttoreille, postitoimistoille sekä posti- ja lennätintoimistoille näin uusitut vastaanottoluvat tilillepanokorttien liitteinä lupamaksujen perimistä varten vastaanottoluvan haltijoilta. Lupatilillepanokortit lähetetään toimipaikoille merkittyinä perimisluetteloon (lom. n :o 61222 radioluvat tai lom. n :o 61223 televisioluvat), josta käy ilmi kunkin vastaanottoluvan lupatiedot ja vastaanottolupien lukumäärä. Lupatilillepanokorteissa havaituista kaikista virheellisyyksistä on viipymättä ilmoitettava postija lennätinhallituksen radiolupa jaostolle käyttämällä lomaketta 67504.1) 2. Mikäli televisiovastaanottoa varten lunastetun uuden luvan hinnasta on suoritettu ainoastaan ensimmäinen erä, peritään lupamaksun toinen erä, niin myös uusitun luvan hinta jatkuvasti kahdessa yhtä suuressa erässä noudattaen 1. kohdassa mainittua perimis järjestelmää. Tässä kohdassa tarkoitettu televisioluvan haltija voi kuitenkin, jos hän haluaa, siirtyä suorittamaan lupamaksun yhtenä eränä, jolloin hänen tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle hyvissä ajoin ennen sen kuukauden alkua, jonka aikana häneltä tullaan perimään lupamaksun jompikumpi erä. Luvanhaltija voi laatia ilmoituksen toimipaikasta saatavissa olevalle lomakkeelle (lom. n :o 67505), tekemällä siihen sen painetun ohjetekstin edellyttämät merkinnät, ja jättää ilmoituksen toimipaikkaan sen toimenpiteestä tavallisena postiasialähetyksenä viipymättä posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle lähetettäväksi. i) Ks. tiliohjesäännön 20 :n 5. kohta.
9 Aikaisemmin yhtenä eränä lupamaksunsa suorittanut televisioluvan haltija voi siirtyä suorittamaan lupamaksun kahtena yhtä suurena eränä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hyvissä ajoin ennen lupakauden umpeenkulumista posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Jos ilmoitus laaditaan toimipaikasta saatavissa olevalle lomakkeelle (lom. n :o 67505) on sen käsittelystä voimassa edellisessä kappaleessa annetut määrykset. 3. Uusittujen vastaanottolupien perimisessä on toimipaikkojen noudatettava tiliohjesäännön 20 :ssä annettuja määräyksiä. 4. Jos luvanhaltija on muuttanut, on tiedusteltava hänen uutta osoitettaan ja, jos tieto siitä saadaan, uusi osoite merkittävä vastaanottolupaan. Lupatilillepanokortti on uuden osoitteen mukaisesti lähetettävä luvanhaltijalle tiliohjessäännössä määrätyllä tavalla. 5. Ellei uusittu vastaanottolupa ole saapunut toimipaikkaan, vaikka edellinen lupakausi luvanhaltijan ilmoituksen mukaan on päättynyt, on toimipaikan ilmoitettava asiasta radiolupa jaostolle, jolloin samalla on mainittava luvanhaltijan täydellinen nimi, ammatti ja osoite sekä, jos osoite on muuttunut, myös aikaisempi osoite. Ilmoitus on tehtävä lomakkeella n :o 67504. Luvanhaltijalta, joka ei säädetyssä ajassa ole ilmoittanut lakanneensa käyttämästä vastaanottolaitetta ja joka ei suosiolla suorita vastaanottölupamaksuaan, perii posti- ja lennätinhallitus erääntyneen lupamaksun ulosottoteitse. Maksuttomat radioluvat. 1. Sokeainkoulu saa maksua suorittamatta yhden radioluvan. Sama oikeus on sokealla henkilöllä, joka on Suomen kansalainen. 2. Maksuttomia radiolupia antavat postikonttorit, lennätinkonttorit, posti- ja lennätinkonttorit, postitoimistot sekä posti- ja lennätintoimistot. 3. Sokeainkoululle annetaan maksuton radiolupa koulun johtajan tekemästä kirjallisesta pyynnöstä. 4. Sokean henkilön, joka haluaa saada maksuttoman.radioluvan, on suullisesti pyydettävä tai kirjallisesti tilattava lupa 2. kohdassa mainitusta toimipaikasta sekä samalla esitettävä ja toimipaikkaan jätettävä asuinpaikkakuntansa sosiaaliviranomaisen, lääkärin taikka jonkin sokeainyhdistyksen antama alkuperäinen todistus siitä, että hakija on sokea. 5. Maksutonta radiolupaa annettaessa on vastaanottoluvasta puneella tai punaisella värikynällä yliviivattava merkintä l u p a maksu... mk suoritettu sekä kirjoitettava vastaanottolupaan poikittain S okeainkoulu tai Sokea, riippuen siitä, kenelle lupa annetaan. Sama merkintä on tehtävä vastaavaan ilmoituslomakkeeseen ja kantalomakkeeseen. 6. Sokeainkoulun johtajan laatima 3. kohdassa mainittu kirjallinen pyyntö samoinkuin sokean henkilön esittämä 4. kohdassa tarkoitettu todistus on kuukauden päätyttyä lähetettävä posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle radiolupavarojen yhdistelmän ohella. 7. Radiolupa jaosto lähettää toimipaikoille uusitut, maksuttomat radioluvat asianomaisille annettaviksi. Todistusta siitä, että luvan saaja edelleen on sokea, ei tällöin tarvitse esittää. 6 Tilitys. Uusien vastaanottolupien, niin myös niiden myynnistä sekä uusittujen vastaanottolupien perimisestä kertyneiden varojen tilittämisessä on toimipaikkojen noudatettava tiliohjesäännössä annettuja määräyksiä. 7 Vastaanottoluvan irtisanominen, osoitteenmuutos, korjaus ja siirto. 1. Ilmoitus siitä, että vastaanottoluvan haltija on lakannut tai aikoo lakata pitämästä ja käyttämästä vastaanottolaitetta, on tehtävä suullisesti tai kirjallisesti 2 :ssä mainitulle toimipaikalle. Vastaanottamastaan ilmoituksesta on toimipaikan annettava todistus lomakkeella n :o 67507, josta kalkioimalla saatu jäljennös lähetetään posti- ja lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Kahdessa erässä maksettavasta televisiolupamaksusta ei voida irtisanoa toista maksuerää, vaan peritään se lupakauden ensimmäisen puoliskon aikana tehdystä irtisanomisesta huolimatta. 2. Jos vastaanottoluvan haltijan oma osoite ja vastaanottolaitteen sijaitsemispaikka taikka jomikumpi niistä muuttuu, on siitä il-
nioitettava toimipaikalle. Ilmoitus on tehtävä kahden viikon kuluessa muutoksesta lukien. Kun vastaanottoluvan haltija on toimipaikalle tehnyt edellisessä kappaleessa, mainitun ilmoituksen tai kun toimipaikka muutoin on saanut tai hankkinut siitä tiedon, on toimipaikan lähetettävä siitä radiolupajaostolle ilmoitus käyttämällä lomaketta n :o 67504. Uusittujen vastaanottolupien osoitteenmuutokset lähettää radiolupajaostolle ensi sijassa se toimipaikka, joka radiolupa jaostosta on saanut vastaanottoluvan perittäväksi. Jos luvanhaltija on muuttanut toisen toimipaikan piiriin kuuluvalle paikkakunnalle ja vastaanottolupaan merkityt tiedot uudesta osoitteesta havaitaan lupamaksua perittäessä joko vaillinaisiksi tai virheellisiksi, on myös viimeksi mainitun toimipaikan lähetettävä radiolupajaostolle osoitteenmuutosilmoitus. Toimipaikka merkitsee vastaanottolupaan uuden osoitteen ja myöskin laitteen uuden sijaitsemispaikan sekä painaa siihen merkinnän vakuudeksi päivämääräleiman (ei maksumerkintäkohtaan). 10 3. Jos luvanhaltijan nimi on muuttunut avioliiton, avioeron tai nimenmuutoksen johdosta, tai hänen ammattinsa tai arvonsa on muuttunut, taikka jos luvanhaltijana on yhtiö, osuuskunta, yhdistys, toiminimi, liike tai laitos tms. yhteisö, jonka nimi on muuttunut, yhteisön ja sen omistussuhteiden pysyessä kuitenkin kokonaan tai pääasiallisesti entisinä, niin myös, jos on kysymyksessä väärinkirjoituksesta johtuva korjaus, on toimipaikan merkittävä vastaanottolupaan korjaus ja painettava siihen merkinnän vakuudeksi päivämääräleima (ei maksumerkintäkohtaan) sekä ilmoitettava korjauksesta radiolupajaostolle lomakkeella n :o 67504. 4. Vastaanottolupaa ei saa ilman posti- ja lennätinhallituksen suostumusta siirtää toiselle. Siirtoihin suostutaan yleensä vain kuolemantapauksissa ja perheenjäsenten kesken sekä silloin, kun vastaanottolaite, aikaisemman luvanhaltijan kokonaan luopuessa sen käyttämisestä, siirtyy uudelle omistajalle, jonka nimissä ei ole aikaisemmin voimassaolevaa vastaanottolupaa. Siirtoanomusta tulee seurata voimassaoleva vastaanottolupa sekä selvitys siirron syystä. Televisioluvan siirtoanomuksen ohella on samalla ilmoitettava televisiovastaanottolaitteen uuden omistajan radioluvan numero. Jos uudella omistajalla ei ole radiolupaa, on hänen sellainen lunastettava. Siirtoanomuksessa on käytettävä lomaketta n :o 67504, joka lähetetään postija lennätinhallituksen radiolupajaostolle. Siirtotapauksissa on toimipaikan asiakkaalle hänen pyynnöstään annettava kuitti luvan vastaanottamisesta (lom. n :o 67506). 8 f- Määräysten voimaantuloaika. Nämä määräykset tulevat voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1963, kuitenkin niin, että ensi huhtikuussa noudatetaan vielä entisiä määräyksiä niiden uusittujen vastaanottolupien osalta, jotka on lähetetty radiolupajaostosta maaliskuussa 1963 (Kiertokirje N :o 32/1963). H elsinki 1963. V altioneuvoston kirjapaino