Iitin kunta Työsuunnitelma Koulutuspalvelut Lukuvuosi 2015 2016 Haapa-Kimolan koulu Vuosiluokat 1-6 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja työsuunnitelman käsittely Perusopetusasetus (20.11.1998/852) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta, sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista. Kunnan hallintosääntö Koulutuslautakunta hyväksyy lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman, jossa määrätään perusopetusasetuksen 9 :ssä ja lukioasetuksen 3 :n 2 momentissa säädetyistä asioista. Tästä suunnitelmasta käytetään nimitystä Koulun työsuunnitelma. Rehtori laatii lukuvuosittain yhdessä koulun opettajien kanssa opetussuunnitelmaan perustuvan koulun työsuunnitelman ja huolehtii siitä, että oppilaille, opiskelijoille ja opiskelijoiksi pyrkiville sekä heidän huoltajilleen ilmoitetaan keskeisistä työsuunnitelmaan otettavista asioista. Lisäksi rehtori kutsuu oppilaiden tai opiskelijoiden huoltajat neuvottelemaan koulun työsuunnitelmaan otettavista asioista ja arvioimaan työsuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Työsuunnitelman käsittely vanhempainkokouksessa: Syksy: 8.9.2015 Kevät: Työsuunnitelman käsittely koulutuslautakunnassa: Syksy: Kevät: 2 Koulun toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat (Koulun toiminta-ajatus) Koulun tehtävänä on kasvattaa oppilaita tarjoamalla heille malleja, asettamalla heille rajoja ja luomalla heille edellytyksiä heidän itsenäistymiselleen ja tukea heidän oppimistaan. järjestyssäännöt, kasvatuskeskustelut, arviointikeskustelut sovitut, yhteiset toimintatavat hyvinvointisuunnitelman periaatteet kohteliaisuus, hyvät käytöstavat yhteistyö oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen kanssa opetussuunnitelman periaatteet ja oppisisällöt Koulu pyrkii kasvattamaan vastuuntuntoisia, itseään arvostavia, oppimiskykyjään kehittäviä, yhteistyökykyisiä, itsenäisiä, perustiedot ja -taidot omaavia oppilaita. kummitoiminta, vastuutehtävät, Vihreä lippu-toiminta joustavat ryhmittelyt opetusryhmissä ja niiden kesken itse- ja vertaisarviointi ohjaava ja kannustava palaute erilaisiin oppimista tukeviin menetelmiin ja työtapoihin tutustuminen yhdessä oppiminen 3.-4. luokalla on jaksolukujärjestelmä uskonnossa, ympäristö- ja luonnontiedossa ja osittain äidinkielessä 5.-6. luokalla on jaksolukujärjestelmä historiassa, biologiassa, maantiedossa, fysiikassa ja kemiassa Koulu pyrkii omalta osaltaan lähentämään koulun ja kylien välistä vuorovaikutusta ja rakentamaan pysyviä siteitä kotiseudulle. yhteistyö kyläyhdistysten ja paikallisten muiden yhdistysten kanssa kyläympäristöihin ja kylien elinkeinoihin tutustuminen kyläläisten osallistaminen koulun toimintaan
3 Toiminta-ajatuksesta johdetut lukuvuoden työn tavoitteet Syksyllä koulun alkaessa asetetaan kolmesta neljään keskeistä tavoitetta lukuvuoden kasvatus- ja opetustyötä varten. Samalla esitetään se miten tavoite on tarkoitus saavuttaa. Asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan keväällä. Opetuksen järjestäjän asettama yhteinen tavoite ja arviointikohde: Koulutuslautakunta 7 10.6.2015: Opetussuunnitelma 2016-prosessi Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Kunnan yhteinen ops-veso, koulukohtaiset opsvartit, oppiainekohtainen työskentely, huoltajien osallistaminen (vanhempainkokous) : 2 Hyvinvointisuunnitelman jalkauttaminen Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Suunnitelman esitteleminen ja siitä tiedottaminen vanhempainkokouksessa ja vanh.illoissa. Suunnitelma lisätään koulun kotisivuille. Koulun toimintakulttuurin vakiinnuttaminen suunnitelman mukaiseksi. : Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Ei kiusata, oppitunteja ulkona, pidempiä välitunteja 3-4 lk Voidaan työskennellä seisoen, opiskellaan erilaisissa ryhmissä, vietetään pukupäivää, opiskellaan rastiradoilla 5-6 lk Luokan tuuletus välituntisin, pikkuvälitunteja, kasveja luokkaan Liikunnan lisääminen koulupäivään Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Pitkät välitunnit, ohjatut leikkivälitunnit, liikuntakerho, lajitutustumisia ja -tapahtumia, liikkuva kouluviikko (liikunnan integroiminen eri oppiaineisiin), jäähalliretki, uimahalliretkien lukumäärän lisääminen Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Liikunnan yhdistäminen muihin oppiaineisiin, eri liikuntalajeja monipuolisesti, 3-4 lk Mennään metsäretkelle, taiteillaan taitotunneilla, suunnitellaan ja toteutetaan liikuntarastiratoja 5-6 lk Liikunnan yhdistäminen muihin oppiaineisiin Kestävä kehitys Toimet tavoitteen saavuttamiseksi: Jatketaan Vihreä lippu- toimintaa sen kestävällä tasolla. Tehdään yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Teemoihin muotoutuvat Vihreä lippu-tavat ovat kaikkien yhteisiä toimintamalleja. : Oppilaiden esittämät toimet: 1-2 lk Ei roskata 3-4 lk Noudatan ainakin kahta Vihreä lippu-tapaa. 5-6 lk Ei pidetä turhaan valoja päällä 4 Työn yleiset järjestelyt ja opetusryhmien muodostamisen periaatteet 4.1 Yhteistoiminta (kodin ja koulun yhteistyösuunnitelma ja koulun tapahtumakalenteri, koulun ulkopuolella tapahtuva työskentely, yhteistoiminta muiden tahojen kanssa) Suunnitelma Kodin ja koulun välisen yhteistyön muotoina ovat mm. tiedottaminen, (tiedotteet, koulun kotisivut Pedanetissa ja Wilma-järjestelmä) oppilasvanhempi-opettaja keskustelut (oppilaan tuen tarpeen arviointi ja suunnittelu), vanhempainkokoukset, luokkakohtaiset vanhempainillat,
juhlat, myyntitoiminta, talkoot ja erilaiset tapahtumat. Opintoretkiä tehdään lähiympäristöön ja uimahalliin. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan erilaisiin koululaistapahtumiin. Päiväkodin kanssa tehdään yhteistyötä esiopetuksen tiimoilta vähintään kerran lukuvuodessa. Nivelvaiheessa tehdään yhteistyötä 7.luokalle siirtyvien osalta. Muiden kunnan koulujen kanssa tehdään yhteistyötä esim. rehtorityöskentelyssä, oppimateriaalihankinnoissa, kalusteiden kierrättämisessä tai lainaamisessa sekä Tet-jakson ja taksvärkin puitteissa. Muuta yhteistyötä tehdään mm. kirjaston, Iitin seurakunnan, pelastustoimen, poliisin ja paikallisten yhdistysten kanssa. Vanhempainyhdistys Maakansan Maahisilla ja huoltajilla on mahdollisuus sovitusti olla mukana koulutyössä, osallistua koulun kehittämistoimintaan, esittää näkemyksiään koulun toimintaan liittyvistä asioista ja osallistua koulun tapahtumien järjestelyihin. Rehtori osallistuu mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen kokouksiin. Vanhempainyhdistys on mukana koulun Vihreä lippu-toiminnassa. Vanhempainyhdistys on antanut koulun käyttöön kymmenen ipadia ja niiden latausvaunun ja kustantaa laitteiden käyttöä varten verkon. Oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita voidaan käyttää opetuksen tukena vanhempien kanssa sovitulla tavalla. Vanhempainyhdistys päättää ja tekee vuosittain sopimuksen koulukuvauksista. Yhdistys on päättänyt, että kuvauksesta vastaa lv 2015 2016 Kuvaverkko Oy. Kuvaverkolla on myös koulukuvia koskeva nettitilauspalvelu. Vanhemmilta saadaan valvonta- ja kuljetusapua retkillä ja opintokäynneillä. Vanhempainyhdistys varautuu vuoden 2017 leirikouluun.. 3 Koulun toimintakalenteri Aika Toiminto Syyskuu KOR-palaveri ke 2.9 Kyläyhdistyksen Wanhat Wehkeet-tapahtumaan osallistuminen (5.-6.9.) Vanhempainkokous ti 8.9. Työsuunnitelman laadinta Työsuunnitelma kotisivuille Raadin valinta (oppilaskunta) 1-2 ltk metsäretki Karjala-retkipäivät 1-4 ltk Iitti golf-tutustumispäivä 5-6 ltk Hävikki-viikko 7.-13.9. Liikenneviikko 7.- 13.9. Tapakasvatusviikko 15. 21.9. Kodin ja koulun -päivä 25.9.2015 (vietetään 7.11) Vanhempainyhdistyksen vuosikokous ti 29.9. Tee-harjoittelija 21.9. 2.10. Poistumisharjoitukset
Lokakuu Marraskuu Uintijakso Energiansäästöviikko 5.-11.10. Haloo Kalevala-konsertti 8.10. Vihreän lipun toimintasuunnitelma 15.10. Koulukuvaus 9.10.2015 klo 9 keskustelut 1-2 luokkalaisille ja heidän huoltajilleen 3-4 luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen Taksvärkkiläiset Roskaratsia koulun pihalla sekä mittaukset ja tulosten tiedottaminen Uintijakso Lauantaityöpäivä 7.11. yhdessä vapaaehtoisen pelastuspalvelun kanssa Sibelius-juhlakonsertti 21.11. (nettikonserttiin osallistuminen) 4 Joulukuu Tammikuu Helmikuu Joulujuhla keskustelut 5-6 luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen. KOR-palaveri 13.1. Luistelu / hiihtopäivä Poistumisharjoitukset Maaliskuu Lauantaityöpäivä 19.3. Uintijakso Huhtikuu Kirjastopäivät Opetustoimen järjestämä kunnallinen kysely Alkuopettajan päiväkotivierailu Nivelpalaveri yläkoulun kanssa Roskaratsia Vihreän lipun- raportti 15.4. Vanhempainkokous to 28.4. lukuvuoden arviointi lukuvuoden 2016-2017 suunnittelua Toukokuu KOR-palaveri ke 11.5. Koulutulokkaiden tutustumispäivä 7. luokalle siirtyvien tutustumispäivä Kevätretki (yhdessä vanh.yhd. kanssa) Keväthartaus koulun pihalla 4.2 Opetuksen erityiset järjestelyt (mahdolliset painotukset, kielikylpy, vieraskielinen opetus, eheyttäminen, esiopetuksen järjestelyt, valinnaisaineiden opetus) Suunnitelma: Yhdysluokissa vuosiluokkien oppisisällöt opiskellaan vuoro vuosin; ( parillinen vuosiluku= I vuorokurssi, pariton = II vuorokurssi) 1. ja 2. luokka toimii yhtenä opetusryhmänä Alkuopetuksessa opetusta eheytetään oppiaineita integroiden eri aihepiirien kautta. 1.- 2. luokalla on neljä jakotuntia 3. ja 4. luokka ovat yksi opetusryhmä, samoin 5. ja 6. luokka
3.- 4. luokalla on kuusi jakotuntia; ne ovat matematiikassa, englannin kielessä ja käsityössä 5.-6. luokalla on neljä jakotuntia; ne ovat matematiikassa, englannin kielessä ja käsityössä. Käsityötä ja liikuntaa on 3.-4. lk:lle omassa ja 5.-6. lk:lle omassa ryhmässään. Teemapäivät: kirjastopäivät, Karrala-päivä, valtakunnallisiin teemapäiviin ja tapahtumiin osallistutaan valikoiden Työpajapäivä (vanhemmat opettajina, teemana liikkuminen) Kummioppilastoiminta 1-2 ja 5-6 luokilla; esim. ohjatut leikkivälitunnit, apu liikuntatunneilla, yhdessä lukeminen Vapaaehtoinen kieli: 4., 5. ja 6. luokkien etäsaksaryhmissä opiskelee yhteensä kymmenen oppilasta. Etäsaksaa on kullakin ryhmällä kaksi tuntia viikossa ja tunteja on maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Kirjastoauto käy koululla joka toinen perjantai. 4.3 Oppilaan tukijärjestelmät (erityisopetus, tukiopetus, kerhotyö, terveydenhoito, kuljetusta odottavat oppilaat, iltapäivätoiminta, oppilaiden avustaminen, kouluruokailu, oppilashuolto) 5 Suunnitelma: Erityisopetusta on koululla parillisen viikon tiistaipäivänä (viisi tuntia). Hankerahalla on palkattu koulunkäynninohjaaja ajalle 1.9.2015-31.5.2016. Ohjaajan työpanos kohdistuu kolmiportaisen tuen toteuttamiseen. Tukiopetukseen on varattu 1,5 vuosiviikkotuntia. Tukiopetuksessa painotetaan ennakoivaa tukiopetusta. Tarjotaan oppilaille erilaisia kerhoja. Osa kerhoista on sijoitettu koulupäivän yhteyteen. Kerhokuljetukset pyritään järjestämään osin kimppakyydein tai koulukuljetusten yhteyteen. Kunnan kerhotyön hankevastaava on Ari Koivu. Terveydenhoito toteutetaan kouluterveydenhuollon suunnitelman mukaan (suunnitelma nähtävänä koulun kotisivuilla). Terveydenhoitaja on tavattavissa koululla joka toinen keskiviikko. Päivät ilmoitetaan Wilmassa. LINKKU-hammashoitobussi käy koululla syyslukukaudella. Koulunkäynninohjaaja on tarpeen mukaan kaikkien oppilaiden tukena. Lisäksi hän vastaa etäopetuksen valvomisesta. Koulukuljetuksien suunnittelusta vastaa Tanja Piikki. Kunnalliset koulukuljetusohjeet ovat sekä kunnan että koulun kotisivuilla. Koulunkäynninohjaaja valvoo kuljetusoppilaita. Iltapäivätoimintaa koululla ei ole. Osa oppilasta osallistuu Kausalan koululla järjestettävään iltapäivätoimintaan. Kouluruokailussa korostetaan hyviä ruokailutapoja ja tottumuksia. Ruoka tehdään koulun valmistuskeittiössä. Ruoka otetaan noutopöydästä ja syödään luokissa. Oppilaat auttavat jälkien siistimisessä. Ruokapalvelulta on mahdollisuus ostaa välipala. Oppilaskunta voi esittää ruokaehdotuksiaan ruokalistalle. Oppilashuolto toimii kunnan ja koulun oppilashuoltosuunnitelmien mukaisesti. Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän lukuvuoden painotusalue on oppilaiden tunnetaitojen kehittäminen.
Oppilaskunta järjestää oppilaiden ehdotuksien mukaisia tapahtumia lukuvuoden aikana. Kiusaamisen minimoimiseen käytetään apuna KiVa koulumenetelmää. Ennen syys- ja talvilomaa pidetään kiusaamiskysely. Vastuuhenkilö on Ari Koivu. Kiva-koulutunnit pidetään joka toinen vuosi 1. ja 4. luokilla (lv 2015-2016) Kuraattori on koululla pääsääntäisesti parittomien viikkojen tiistai iltapäivänä. 6 4.4 Muut kehittämissuunnitelmat (kansainvälinen toiminta, työyhteisön kehittämistoiminta ja arviointi) Suunnitelma Työyhteisön torstaipalaverit Opetushenkilöstön kehityskeskustelut Veso-päivät (14.8., 26.9. ja suunnittelu- ja arviointiveso kevätlukukaudella) Varataan opettajille resurssien puitteissa mahdollisuus osallistua täydennyskoulutukseen Osallistutaan Ops 2016 prosessiin ipadien käyttöön liittyvä koulutus Opettaja ja oppilaiden huoltajat voivat kuljettaa tarvittaessa oppilaita omalla autollaan koulun työsuunnitelmassa sovittuihin ja muihin koulun toimintaan liittyviin oman koulun ulkopuolella järjestettävään opetukseen tai muihin tapahtumiin. Tähän tarvitaan oppilaan huoltajan kirjallinen lupa. Suositeltavampi tapa on tilata kuljetukset joukkoliikenneluvan tai taksiluvan omaavilta ammattilaisilta. 4.5 Oppilaskuntatoiminta Suunnitelma: Koulussa toimii oppilaskunta, johon kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskuntatoimintaan osallistuminen antaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden osallistua koulun yhteisten asioiden hoitamiseen. Oppilaskunnan tehtävänä on suunnitella ja edistää oppilaiden toimintaa ja koulutyötä. Koulun oppilaskunnan asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta huolehtii oppilaskunnan hallitus, johon jokainen luokka on valinnut kaksi edustajaa, mieluiten yhden tyttö- ja yhden poikaoppilaan. Oppilaskunnan ja sen hallituksen työskentelyä opastaa opettajien keskuudesta nimetty oppilaskunnan ohjaaja, joka toimii yhteyshenkilönä opettajakuntaan päin. Oppilaskuntatoiminta toteutuu Vihreän lipun raadin yhteydessä. Raatiin valitaan kultakin luokalta kolme edustajaa. Toiminnasta vastaava raadin opettajajäsen on Sanna Multala. 5 Koulun työaika Lukuvuoden työaika Päivittäinen työaika Arvio työajan toimivuudesta syyslukukausi alkaa 17.8.2015 Päivänavaus 8.55 21.10.- 23.10. syysloma 2015 1.tunti 9.00-9.45 syyslukukausi päättyy 19.12.2015 2.tunti 10.00-10.45 joululoma 21.12.2015-11.15-12.00 3.1.2016 3.tunti kevätlukukausi alkaa 4.1.2016 4.tunti 12.15-13.00 talviloma 29.2.-6.3.2016 5.tunti 13.15-14.00 kevätlukukausi päättyy 4.6.2016 6.tunti 14.15-15.00 lauantaityöpäivät vapaapäivät 7.11.2015 19.3.2016 19.-20.10.2015 6.5.2016 Luokkien työjärjestyksestä päättää luokan opettaja.
6 Oppilasmäärä vuosiluokittain 20. päivänä syyskuuta Vuosiluokka 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk yhteensä Tytöt 2 7 5 8 7 5 34 Pojat 6 2 4 6 2 5 25 Yhteensä 8 9 9 14 9 10 59 Ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat Muuhun kuin ev.lut. tai ort. kirkkokuntaan kuuluvat oppilaat 1 1 2 Uskonnonopetuksesta vapautetut uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat 7 Koulun tuntijako - oppilaiden vähimmäistyömäärä vuosiluokittain Oppiaineet Luokat 1. 2. yht. 3. 4. yht 5. yht 6 yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7 14 5 5 4 14 4 Englanti 2 2 2 2 8 Matematiikka 3 3 6 4 4 4 12 4 Ympäristöoppi 2 2 3 3 10 Biologia ja maantieto 2 2 3 Fysiikka ja kemia 1 1 2 Uskonto/Elämänkatsomustieto 1 1 1 1 2 6 2 Historia ja Yhteiskuntaoppi 1 1 3 Taide- ja taitoaineet 26 Musiikki 1 1 2 2 6 2 2 Kuvataide 1 1 2 2 6 2 2 Käsityö 2 2 2 2 8 2 2 Liikunta 2 2 2 2 8 3 3 Lisätunti (oppiaine) Lisätunti lv 2014-2015 on lisätty historian tuntimäärään. Koulun tunnit Tunteja vähintään 19 19 23 23 25 25 Vapaaehtoinen Saksa 2 2 2 Lv 2015-2016 on 5-6 luokalla 25 tuntia viikossa. Valinnaisaineen tunnit pidettiin lv 2014-2015. Uusi tuntijako 1-6 luokkien osalta astuu voimaan lv 2016-2017. tuntijaon toimivuudesta 1 7 8 Selvitys koulun käytössä olevien opetustuntien sijoittamisesta opettajille Opettaja Opetusvelvollisuus Kehystunnit*) Tuntien jakautuminen viikonpäiville ma ti ke to pe Sanna Multala 24 27 6 6 6 6 3 Tiina Aro 24 27 6 6 6 6 3 Ari Koivu 24 27 6 6 6 6 3 Opettajien työmäärän arviointi Lukuvuoden aikana sijoitettavaksi jätetty tuntimäärä Lautakunnan antamat resurssitunnit 1,5 0,5 Yhteensä (koulun käytössä oleva tuntikehys) 83 Tukiopetuskiintiö Atk-vastuutehtävät *) jos opettajalla on 25 luokkatuntia, yksi kirjastotunti ja yksi musiikkiesitysten hoitotunti merkitään sarakkeeseen 25+2 Työsuunnitemaan teknisesti kuuluvia koulun hyvinvointisuunnitelmaa, järjestyssääntöjä, pelastussuunnitelmaa ja tietostrategiaa säilytetään koulussa työsuunnitelman kanssa samassa paikassa. Peruskoulun kuljetusoppilaiden valvonta ja ohjaus järjestetään kunnallisen työmarkkinalaitoksen 26.6.2009 toteamien periaatteiden mukaisesti. Rehtori ratkaisee sen miten valvonta ja ohjaus koulussa järjestetään.