Kuhan kasvu Mäntsälän Hunttijärvessä

Kuhan kasvu Mäntsälän Hunttijärvessä Mika Vinni ja Tommi Malinen Helsingin yliopisto Ympäristötieteiden laitos/akvaattiset tieteet Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Aineisto ja menetelmät... 2 2.1 Tutkimusalue ja näytteenotto... 2 2.2 Kuhan iän ja kasvun määritys... 3 3. Tulokset... 3 3.1 Kuhan kasvu... 3 4. Tulosten tarkastelu... 5 5. Johtopäätökset... 6 6. Kirjallisuus... 6

1. Johdanto Kalojen kasvu on lajikohtainen adaptiivinen ominaisuus, ja se määräytyy ympäristön ja lajin vuorovaikutuksen summana (Nikolsky 1963). Kasvunopeuteen vaikuttavista tekijöistä tärkeimmät ovat ravinto, kannan tiheys ja lämpötila (Weatherley ja Gill 1987). Muutokset ravinnon laadussa ja määrässä heijastuvat kalojen kasvunopeuteen ja sitä kautta myös esimerkiksi muodostuvan kuhavuosiluokan kokoon ja sukukypsyysikään. Kuha on ahvenkaloista suurin ja taloudellisesti merkittävin. Suomessa sitä tavataan Kemijärven korkeudelle saakka ja sitä onkin ahkerasti istutettu moniin kuhattomiin järviin. Kuha menestyy parhaiten lämpimissä ja sameahkoissa vesissä. Aikuisen kuhan kasvun kannalta paras veden lämpötila on 19 24ºC (Koli 1990) ja kuhanpoikasten jopa 24 29ºC (Hokansson 1977). Kuha kasvaakin lämpiminä vuosina nopeammin kuin kylminä ja hyviä kuhavuosiluokkia muodostuu useimmiten lämpiminä kesinä (Buijse ja Houthuijzen 1992, Lappalainen ja Lehtonen 1995, Lappalainen ym. 2005). Petokalana kuhan ravinto koostuu aivan poikasvaihetta lukuun ottamatta yleensä kalaravinnosta, tosin myös hyönteisten toukkavaiheita tavataan satunnaisesti myös kookkaampien kuhien ravinnossa (Lappalainen ym. 2006, Vinni ym. 2009). Tärkeimmät kalaravintokohteet kuhalle ovat yleensä kuore, ahven, kiiski, muikku ja särkikalat (Collette ym. 1977, Popova ja Sytina 1977, Willemsen 1977, Koli 1990, Keskinen ym. 1999, Lappalainen ym. 2006, Vinni ym. 2009). Myöskään kannibalismi ei ole vierasta kuhalle, mikäli vain sopivankokoisia kuhanpoikasia on runsaasti tarjolla tai kalaravinnosta on pulaa (Lappalainen ym. 2006, Malinen ja Vinni 2009). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Hunttijärven kuhan kasvunopeutta paikallisilta kalastajilta saatujen näytteiden perusteella. 2. Aineisto ja menetelmät 2.1 Tutkimusalue ja näytteenotto Mäntsälän Hunttijärvi (60 45 N, 25 27 E) kuuluu Mäntsälänjoen vesistöalueeseen. Järven pinta-ala on 1,5 km², keskisyvyys noin viisi metriä ja suurin syvyys 14,5 m (Hagman ym. 2008). Valuma-alueen pinta-ala on 14,1 km², josta peltoa on noin 30 %. Valtaosa järven rantaviivasta on asutuksen piirissä. Järven vesi voidaan luokitella reheväksi kokonaisfosforipitoisuutensa (30 g/l) perusteella (Hagman ym. 2008). Järvi kärsii ajoittain syvännealueen hapenpuutteesta ja sinileväkukinnoista. Järvessä esiintyy runsaasti sulkasääsken toukkaa (Malinen ym. 2008), joka on eläinplanktoninsyöjänä monien kalojen ravintokilpailija, mutta myös jossain määrin eräiden kalojen ravintokohde. Ajoittaiset happikadot ovat jättäneet jälkensä järven pohjaeläinyhteisöön, joka on melko yksipuolinen koostuen suureksi osaksi surviaissääsken toukista (Malinen ym. 2008). Hunttijärven kalasto on rehevälle eteläsuomalaiselle järvelle tyypillisesti särkikalavaltainen (Savola 2006). Järven kalastoon kuuluvat ainakin kuha, hauki, ahven, kiiski, made, särki, salakka, lahna ja siika. Hunttijärveen on istutettu vuosien saatossa mm. kuhaa, usei- 2

ta eri siikamuotoja (järvisiika, planktonsiika ja pohjasiika), peledsiikaa, harjusta ja taimenta. Tutkimuksen aineiston ovat keränneet Hunttijärven kalastuskunnan kalastajat vuoden 2009 aikana. Kuhat on pyydetty lähinnä harvasilmäisillä verkoilla. Kaloista oli mitattu paino ja kokonaispituus (1 cm:n tarkkuudella). Kuhan alamitta järvessä on 40 cm. 2.2 Kuhan iän ja kasvun määritys Kuhan iän- ja kasvunmääritystä varten otettiin kaloista suomunäytteet ja otoliitit. Suomujen kuvat prässättiin 1 mm:n paksuisille polykarbonaattilevyn paloille (3-5 suomua / kala) iänmäärityksen helpottamiseksi. Jäljenteitä tarkasteltiin mikrofilmin lukulaitteella ja otoliitteja preparointimikroskoopilla. Kuhien iän- ja kasvunmääritys tehtiin kaksoismäärityksenä eli käyttämällä sekä suomuista että otoliiteista saatavaa informaatiota. Tällöin päästään huomattavasti luotettavampaan lopputulokseen kuin käyttämällä pelkästään helpommin käsiteltävissä olevia suomuja (Eloranta 1975, Raitaniemi ym. 2000). Takautuvat kasvut laskettiin Monastyrskyn menetelmällä (Bagenal ja Tesch 1978): L i = (S i /S) b * L Missä L i = kalan takautuvasti laskettu pituus vuonna i (cm) L = kalan mitattu kokonaispituus (cm) S i = operculumin mitattu säde vuonna i (cm) S = operculumin kokonaissäde (cm) b = vakio 3. Tulokset 3.1 Kuhan kasvu Kuhan ikä määritettiin 73 kalasta, ja kaikista laskettiin myös takautuvat pituudet. Pienin kuha oli 17 cm ja suurin 76 cm pituinen. Näytekalojen ikä vaihteli yhdestä yhteentoista vuoteen (kuva 1). Ainakin 4-vuotiaat ja sitä nuoremmat ovat luonnonpoikasia, koska kuhaa ei ole vuoden 2004 jälkeen järveen istutettu. Kuha kasvaa Hunttijärvessä ensimmäisen elinvuotensa aikana keskimäärin noin 8 cm pituiseksi (kuva 2). Ensimmäisen elinvuoden jälkeen nopeinta kasvu oli toisena vuotena ollen keskimäärin 9,4 cm (vaihteluväli 3,7 16,2 cm). Hunttijärvessä sallitun pyyntikoon, eli 40 cm pituuden nopeakasvuisimmat kuhat saavuttavat jo neljännellä kasvukaudellaan ja hitaamminkin kasvavat yksilöt viimeistään kuusivuotiaina. Noin kilonpainoinen kuha on järvessä keskimäärin noin 50 cm pituinen ja 5-7 vuoden ikäinen. Aineistosta määritettiin kuhalle myös pituuden ja painon suhde (kuva 2). Regressiomallissa kalan pituus selittää n. 97 % kalan painosta. 3

25 20 Määrä (kpl) 15 10 5 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Ikä (v) Kuva 1. Hunttijärven näytekuhien ikäjakauma. Kuha kasvaa Hunttijärvessä ensimmäisen elinvuotensa aikana keskimäärin noin 8 cm pituiseksi (kuva 2). Nopeinta kasvu oli toisena vuotena ollen keskimäärin 9,4 cm (vaihteluväli 3,7 16,2 cm). Hunttijärvessä sallitun pyyntikoon, eli 40 cm pituuden nopeakasvuisimmat kuhat saavuttavat jo neljännellä kasvukaudellaan ja hitaamminkin kasvavat yksilöt viimeistään kuusivuotiaina. Noin kilonpainoinen kuha on järvessä keskimäärin noin 50 cm pituinen ja 5-7 vuoden ikäinen. Aineistosta määritettiin kuhalle myös pituuden ja painon suhde (kuva 2). Regressiomallissa kalan pituus selittää n. 97 % kalan painosta. a) 90 80 70 b) 5000 4500 4000 y = 0.0049x 3.1472 R 2 = 0.9679 60 3500 Pituus (cm) 50 40 Paino (g) 3000 2500 2000 30 1500 20 1000 10 500 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Ikä (v) Pituus (cm) Kuva 2. Hunttijärven kuhan takautuvasti laskettu kasvu ja 95 % luottamusvälit (a) sekä pituuden ja painon suhde (b). 4

4. Tulosten tarkastelu Kuhan on todettu kasvavan paremmin rehevissä, sameissa ja tummissa vesissä kuin hyvän näkösyvyyden omaavissa kirkkaissa järvissä (esim. Svärdson ja Molin 1973, Keskinen ja Marjomäki 2003). Rehevissä vesissä kuhan poikaset pärjäävät ilmeisesti paremmin ravintokilpailussa muiden lajien kanssa ja samalla joutuvat harvemmin saaliiksi kuin kirkkaissa vesissä (Ali ym. 1977, Neuman ym. 1996). Kesällä veden korkean lämpötilan ja kokonaisfosforipitoisuuden (20 g/l asti) on todettu vaikuttavan positiivisesti kuhan kasvunopeuteen ja poikasten selviämiseen ensimmäisestä elinvuodesta (Svärdson ja Molin 1973, Lehtonen ym. 1984, Ruuhijärvi ym. 1996, Keskinen ym. 1999, Keskinen ja Marjomäki 2003). Hunttijärvi vaikuttaa siis jo vedenlaatutietojenkin perusteella hyvältä kuhajärveltä. Kolin (1995) mukaan Suomessa neljävuotiaan kuhan keskipituus on 28 33 cm. Tähän verrattuna kuhan kasvu oli Hunttijärvessä näytekalojen perusteella nopeata, sillä ne ovat neljävuotiaina keskimäärin 33,5 cm pituisia (vaihteluväli 22 45 cm). Kasvu on selvästi nopeampaa kuin läheisessä Sahajärvessä, sillä siellä neljävuotias kuha on keskimäärin 25 cm pituinen (kuva 3). Hunttijärvessä kuhan kasvu onkin lähes yhtä nopeaa kuin kuuluisissa kuhavesissä Tuusulanjärvessä ja Lohjanjärvessä. Ilmeisesti Hunttijärven kuhan ravintotilanne on hyvä, ja kaikenkokoisille kuhille on tarjolla sopivaa ravintoa toisin kuin Sahajärvellä (Vinni ym. 2009). Kuhan on todettu useissa tutkimuksissa suosivan ravinnonkäytössään kuoretta, joskin se tulee toimeen tarvittaessa myös ahvenella ja erilaisilla särkikaloilla (Peltonen ym. 1996, Vehanen ym. 1998, Keskinen ja Marjomäki 2004, Lappalainen ym. 2006, Vinni ym. 2009). Tällainen tilanne on juuri Hunttijärvessä, sillä kuore ei kuulu järven kalastoon. 80 70 60 Pituus (cm) 50 40 30 20 10 0 Tuusulanjärvi Lohjanjärvi Hunttijärvi Rehtijärvi Sahajärvi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Ikä (v) Kuva 3. Kuhan kasvun vertailu Tuusulanjärvessä (Rask ym. 2005), Lohjanjärvessä (Lehtonen ja Miina 1988), Jokioisten Rehtijärvessä (Malinen ym. 2006), Mäntsälän Sahajärvessä (Vinni ym. 2009) ja Hunttijärvessä (tämä tutkimus). 5

Aineistossa oli mukana muutamia poikkeuksellisen nopeakasvuisia yksilöitä, jotka saavuttivat Hunttijärven kuhan alamitan 40 cm (lakisääteinen 37 cm) jo neljännen kasvukauden lopulla. Käytetty 40 cm alamitta takaa sen, että valtaosa kuhista kykenee lisääntymään ainakin kerran ennen kuin joutuu pyynnin kohteeksi. Suurikokoisten ja melko iäkkäiden (6-11 v) yksilöiden runsaus viittaa suhteellisen alhaiseen kalastuspaineeseen, sillä yleensä tehokkaan kalastuksen kohteena olevat kuhakannat koostuvat pääosin nuorista yksilöistä. Hunttijärven kuhan tulevaisuuden kannalta tämä on positiivinen asia, sillä suuret yksilöt tuottavat keskimäärin enemmän ja suurempia mätimunia ja poikasia ja samalla niiden laatu ja eloonjäänti on parempi (Birkeland ja Dayton 2005). Koska kanta koostuu monenkokoisista ja -ikäisistä kuhista, eivät kylminä kesinä muodostuvat huonot vuosiluokatkaan näy kovin voimakkaana saaliiden romahtamisena. 5. Johtopäätökset Hunttijärven kuhan kasvu on nopeata. Näytteiden perusteella järvessä elää varsin elinvoimainen kuhakanta, jossa tavataan myös suuria yksilöitä (2-5 kg). Kalastuspaine on tällä hetkellä ilmeisen sopiva järvelle, eikä kuhaistutuksille ole tarvetta. Hyvän kasvun ansiosta paras kilomääräinen tuotto saadaan käyttämällä harvoja verkkoja ja korkeaa alamittaa, jopa 55-60 mm minimisolmuväli ja 45-50 cm:n alamitta ovat Hunttijärven kuhanpyynnissä perusteltuja. Tulevaisuudessa kannattaisi tutkia Hunttijärven ulappa-alueen ravintoverkon toimintaa ja erityisesti kuhan ravinnonkäyttöä. Hoitokalastuksen onnistumisen edellytyksenä on, että se osataan kohdistaa niihin kalalajeihin ja kokoluokkiin, joita kuha ei merkittävästi hyödynnä ravintonaan. Suurikokoiset särkikalat kuuluvat tyypillisesti tähän ryhmään. Lisäksi olisi kuitenkin hyvä tietää, mikä on ahvenen, kiisken, salakan, särjen ja sulkasääsken toukkien merkitys Hunttijärven kuhan ravintokohteena. Tällöin järvellä tehtävät toimenpiteet voitaisiin toteuttaa kuhan kasvun turvaamisen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. 6. Kirjallisuus Ali, M. A. ja Ryder, R. A. 1977: Photoreceptors and visual pigments as related to behavioral responses and preferred habitats of perches (Perca spp.) and pikeperches (Stizostedion spp.) J. Fish. Res. Bd. Can. 34:1475-1480. Bagenal, T. B. ja Tesch, F. W. 1978. Age and growth. Teoksessa: Bagenal, T. (toim.): Methods for assessment of fish production in fresh waters. Blackwell, Oxford, s. 101-136. Birkeland, C. ja Dayton, P.K. 2005. The importance in fishery management of leaving the big ones. Trends in Ecol. & Evol. 20: 356-358. Buijse, A. D. ja Houthuijzen, R. P. 1992. Piscivory, growth, and size-selective mortality of age 0 pikeperch (Stizostedion lucioperca). Can. J. Fish. Aquat. Sci. 49: 894-902. Collette, B. B., Ali, M. A., Hokanson, K. E. F., Nagiec, M., Smirnov, S. A.,Thorpe, J. E., Weatherley, A. H. ja Willemsen, J. 1977. Biology of the percids. J. Fish. Res. Bd. Can. 34: 1890-1899. Eloranta, A. 1975. Kalojen iänmääritys. Suomen Kalastusyhdistys n:o 60. Vammala. 68 s. Hagman, A-M., Serenius, K. ja Rajajärvi S. 2008. Mäntsälän järvien kunnostuksen yleissuunnitelma. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 3/2008, 158 s. Uudenmaan ympäristökeskus. Hansson, S. ja Rudstam, L. 1990: Eutrophication and the Baltic fish communities. Ambio 19:123-125. Hokanson, K. E. F. 1977: Temperature requirements of some percids and adaptations to the seasonal temperature cycle. J. Fish. Res. Bd. Ca. 34: 1524-1550 Keskinen, T., Marjomäki, T. J., Valkeajärvi, P., Salonen, S. ja Helminen, H. 1999. Kuhakantojen hoito Keski-Suomessa. Nykytila ja kehittämissuunnitelma. Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 37. 46 s. 6

Keskinen, T. ja Marjomäki, T. J. 2003. Growth of pikeperch in relation to lake characteristics: total phosphorus, water colour, lake area and depth. J. Fish Biol. 63, s. 1274 1282. Keskinen, T. ja Marjomäki, T. J. 2004. Diet and prey size spetrum of pikeperch in lakes in central Finland. J. Fish Biol. 65, s. 1147 1153 Koli, L. 1990. Suomen kalat. WSOY, Porvoo, 357 s. Koli, L. 1995. Retkeilijän kalaopas. OTAVA, Keuruu, 164 s. Lappalainen, J. ja Lehtonen, H. 1995. Year-class strength of pikeperch (Stizostedion lucioperca L.) in relation to enviromental factors in a shallow Baltic bay. Ann. Zool. Fenn. 32: 411-419. Lappalainen, J., Malinen, T., Rahikainen, M., Vinni, M., Nyberg, K., Ruuhijärvi, J. ja Salminen, M. 2005. Temperature dependent growth and yield of pikeperch, Sander lucioperca, in Finnish lakes. Fisheries Management and Ecology 12, s. 27-35 Lappalainen, J., Olin, M. ja Vinni, M. 2006. Pikeperch cannibalism: effects of abundance, size and condition. Ann. Zool. Fenn. 43: 35-44. Lehtonen,H., Miina,T. ja Frisk,T.1984. Natural occurrence of pike-perch (Stizostedion lucioperca (L.)) and success of introductions in relation to water quality and lake area in Finland. Aqua Fennica 14(2):189-196. Lehtonen, H. ja Miina, T. 1988. Minimum size of pike-perch (Stizostedion lucioperca (L.)) for exploitation in Lake Lohjanjärvi, Southern Finland. Aqua Fennica 18, s. 157-164. Neuman, E., Roseman, E. ja Lehtonen, H. 1996. Determination of year-class strength in percid fishes. Ann. Zool. Fenn. 33:315-318. Malinen, T., Tuomaala, A., Vinni, M., Vesala, S., Horppila, J., Niemistö, J., Ruuhijärvi, J., Pekcan-Hekim, Z. & Ojala, T. 2006. Jokioisten Rehtijärven kalasto vuonna 2005. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 23 s. Malinen, T. ja Vinni, M. 2009. Tuusulanjärven kuhanpoikasten ja muiden ulappa-alueen kalojen ravinto elo-syyskuussa 2008. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ymp.tieteiden laitos. 10 s. Malinen, T., Vinni, M., Antti-Poika, P. & Tuomaala, A. 2008. Sulkasääsken toukkien ja pohjaeläinten runsaus Mäntsälän Huntti- ja Sahajärvessä. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 17 s. Nikolsky, G. V. 1963. The ecology of Fishes. London. 352 s. Peltonen, H., Rita, H ja Ruuhijärvi, J. 1996. Diet and prey selection of pikeperch (Stizostedion lucioperca (L.)) in Lake Vesijärvi analysed with logit model. Ann. Zool. Fenn. 33, s. 481 487. Popova, O. A. ja Sytina, L.A. 1977. Food and feeding relations of Eurasian perch (Perca fluviatilis) and pikeperch (Stizostedion lucioperca) in various waters of the USSR. J. Fish. Res. Bd. Can. 34: 1559-1570. Raitaniemi, J., Torvi, I. ja Nyberg, K. 2000. Kalojen iän ja kasvun määritys. RKTL. Helsinki, 232 s. Rask,M., Ruuhijärvi, J., Olin,M., Lehtovaara, A., Vesala,M. ja Sammalkorpi, I. 2005. Responses of zooplankton and fish to restoration in eutrophic Lake Tuusulanjärvi in southern Finland. Verhandlungen der Internationalen Vereinigung für Theoretische und Angewandte Limnologie 29, 545 549. Ruuhijärvi, J., Salminen, M. ja Nurmio T. 1996. Release of pikeperch (Stizostedium lucioperca (L.)) fingerlings in lakes with no established pikeperch stock. Ann. Zool. Fenn. 33, s. 553-567 Savola, P. 2006. Mäntsälän Hunttijärven kunnostaminen. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 5/2006. Osahanke 3: Hunttijärven koekalastus kurenuotalla, s 35-56. Svärdson, G. ja Molin, G. 1973. The impact of climate on Scandinavian populations of sander, Stizostedion lucioperca (L.). Rep. Inst. Freshw. Res. Drottningholm 53: 112-139. Weatherley, A. H. ja Gill, H. S. 1987. The Biology of fish growth. London, Academic Press. P. 285-320. Vehanen, T., Hyvärinen, P. ja Huusko, A. 1998. Food consumption and prey orientation of piscivorous brown trout (Salmo trutta) and pikeperch (Stizostedion lucioperca) in large regulated lake. Journal of Applied Ichtyology 14, s. 15-22 Willemsen, J. 1977. Population dynamics of percids in Lake Ijssel and some smaller lakes in The Netherlands. J. Fish. Res. Bd. Can. 34: 1710-1719. Vinni, M., Lappalainen, J., Malinen, T. ja Lehtonen, H. 2009. Stunted growth of pikeperch Sander lucioperca in Lake Sahajärvi, Finland. J. Fish Biol. 74: 967-972. 7

Hunttijärveltä vuonna 2009 pyydettyjen siikojen ikämääritykset Mika Vinni ja Tommi Malinen Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos/akvaattiset tieteet Tässä raportissa esitetään Hunttijärven kuhan kasvututkimuksen (Vinni & Malinen 2010) yhteydessä tehty pienimuotoinen selvitys järven siian kasvusta. Selvityksen tavoitteena oli arvioida näytteeksi saatujen siikojen ikää ja kasvunopeutta. Hunttijärven kalastajilta saatiin vuonna 2009 ikänäytteet kuudesta siiasta, kooltaan 33-35,5 cm ja 400-600 g (taulukko 1). Kaikki näytekalat oli pyydetty kesä-heinäkuussa. Siikojen suomut prässätiin 1 mm paksuiselle polykarbonaattilevylle, ja jäljenteitä tarkasteltiin mikrofilminlukulaitteella. Siikojen ikä varmistettiin otoliitista, koska suomuissa näkyi runsaasti ns. valejuovia. Nämä syntyvät todennäköisesti kesällä lämpimän veden aikaan, jolloin siikojen kasvu hidastuu väliaikaisesti. Otoliitit paahdettiin ja katkaistiin, jonka jälkeen niitä tutkittiin preparointimikroskoopilla. Näytesiiat olivat ulkomuotonsa ja siivilähampaiden perusteella tyypillisiä peledsiikoja. Kaikki osoittautuivat otoliittien perusteella 3-vuotiaiksi. Näin ollen ne olivat peräisin vuoden 2006 istutuksista. Takautuvia pituuksia ei voida määrittää otoliitista, koska sen kasvu ei ole selvässä suhteessa kalan pituuskasvuun. Epäselvistä suomuista tehtyjen määritysten perusteella siikojen pituus oli ensimmäisen kasvukauden jälkeen 8-11, toisen kasvukauden jälkeen 15-23 ja kolmannen kasvukauden jälkeen 26-33 cm. Joka tapauksessa siikojen kasvu oli varsin nopeata, mikä onkin peledsiialle ominaista. Taulukko 1. Hunttijärven näytesiiat vuonna 2009. nro pituus (cm) paino (g) pyyntipvm muoto ikä kalastaja 1 35,0 575 4.6.2009 peled 3+ J. Viljanen 2 34,0 450 7.6.2009 peled 3+ J. Viljanen 3 35,0 500 26.7.2009 peled 3+ J. Viljanen 4 35,0 500 21.7.2009 peled 3+ J. Viljanen 5 35,5 500 11.6.2009 peled 3+ J. Viljanen 6 33,0 400 - peled 3+ A. Mannerkivi Käytetty verkon silmäkoko on todennäköisesti valikoinut peledsiikapopulaation nopeakasvuisimpia yksilöitä. Näin ollen saaliit todennäköisesti kasvavat jonkin verran lähivuosina. Muista järveen istutetuista siikamuodoista ei saatu näytteitä. Vuosina 2005-2008 on järveen istutettu myös Inarin pohjasiikaa, Pyhäjärven järvisiikaa ja Luirojoen siikaa. Näiden muotojen puuttuminen näytteistä ei toisaalta ole yllättävää, koska ne kasvanevat peledsiikaa hitaammin ja tulevat pyynnin kohteeksi huomattavasti myöhemmin. Vuoden 2009 syyskuussa järveen istutettiin Rautalammin reitin planktonsiikaa, joiden voidaan olettaa kasvavan myös nopeasti. Siikaistutukset Hunttijärvessä ovat hiukan ongelmallisia. Järven runsaat petokalakannat verottavat väistämättä uuteen ympäristöönsä tottumattomia istukkaita, ja kalastuskoon saavuttaa vain pieni osa poikasista. Tämän takia on eduksi, jos siiat kasvavat nopeasti. Järven tiheähköt särkikalakannat (Savola 2006) ja suhteellisen köyhä pohjaeläimistö (Malinen ym. 2008) saattavat johtaa joidenkin siikamuotojen hitaaseen kasvuun. Yhdessä nämä tekijät voivat johtaa joidenkin siikamuotojen osalta

olemattoman pieneen tuottoon. Näin ollen eri muodoilla tehtyjen istutusten kannattavuutta kannattaisi seurata vuosittain kerättävillä ikänäytteillä. Näytteet kannattaa kerätä siten, että kiduskaaret säilyvät ehjinä ainakin toiselta puolelta kalaa, jolloin voidaan laskea siivilähampaiden lukumäärä. Tämä helpottaa epäselvissä tapauksissa siikamuodon määrittämistä. Myös siikojen ravinnon tutkiminen voisi olla mielekästä. Tällöin voitaisiin arvioida istukkaiden merkitystä Hunttijärven ravintoverkossa. Lähdeluettelo Malinen, T., Vinni, M., Antti-Poika, P. & Tuomaala, A. 2008: Sulkasääsken toukkien ja pohjaeläinten runsaus Mäntsälän Huntti- ja Sahajärvessä. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 17 s. Savola, P. 2006. Mäntsälän Hunttijärven kunnostaminen. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 5/2006. Osahanke 3: Hunttijärven koekalastus kurenuotalla, s 35-56. Vinni, M. & Malinen, T. 2010: Kuhan kasvu Mäntsälän Hunttijärvessä. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos. 7 s.