Sukujen saloja selvittämässä.

SUKUSEURA LYYTIKÄISET RY Nro 31 1/ 2017 Sukutapaaminen Vantaalla 8.10.2016 Lyytikäisten tutkimuksen väliaikatiedote Sukujen saloja selvittämässä. Ari Kolehmaisen haastattelu Emmi Lyytikäisen elämää Pietarissa Historia kalenterissa

PUHEENJOHTAJAN ja sihteerin PALSTA Vaikutelmia Vantaalta Sukuseura Lyytikäiset ry:n esittäytyminen Vantaalla toteutui nyt toisen kerran Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä. Osastomme kiinnosti yleisöä mukavasti. Se tunnistettiin käytävillä liikkuessamme rinnassamme olevasta nimikyltistä ja värikkäästä logosta. Tutustuimme moneen sukuseuraan kuuluvaan henkilöön. Oli ilo nähdä meitä nuorempia innokkaita suvun tutkijoita paikalla. Vuosikokous pääkaupunkiseudulla saattaisi kiinnostaa osallistumaan ja seura saisi tuoreita voimia varmistamaan toimintaa eteenpäin. Ensi kesän vuosikokous Mikkelissä sai kannatusta yhteisessä keskustelussa. Tapahtumassa esillä ollut Matti Tiihosen asutushistoriallinen selvitys Lyytikäinen-nimen leviämisreitistä lännestä itään haastaa vuonna 1920 julkaistun kielitieteellisen näkemyksen päinvastaisesta suunnasta. Aiemmin sukukokouksissa kerrotut Lyytikkälä-nimisten kylien sijainnit hahmottuvat selvityksestä hyvin. Olisi kiinnostavaa tutustua kyliin ja niiden historiaan. Onko mahdollisesti tehty kylähistorioita? Onko jollakin asukkaalla mahdollisesti suullista perimätietoa? Reportaasi Lyytikkälästä Lyytikkälään olisi hyvä aihe Sukusanomiin kirjoittajalle, joka jo tuntee historiaa. Tapahtuman tiedollinen anti oli mielenkiintoinen, mutta työn ja tapaamisten touhussa osallistuminen luennoille ja tietoiskuihin jäi meiltä väliin. Kari sai otettua DNA-näytteen sukututkija Ari Kolehmaisen suosituksen mukaan, kun siihen tarjottiin mahdollisuus paikan päällä. Reijohan on asiaa suositellut jo vuosia, mutta nyt siihen vihdoin innostuttanee laajemmin. Sukututkimuksen väliaikatiedote ja suosi - tus DNA-näytteiden ottamisesta luettiin sukutapaamisessa ja pyydettiin osanottajia markkinoimaan tutkimusta eri sukuhaarojen miespuolisille jäsenille yhteyksien selvittä- 1miseksi ja varmistamiseksi. Ammattikoulun järjestämät ravintolapalvelut toimivat hienosti. Opiskelijat saivat hyvää harjoitusta tulevaan ammattiinsa. Erityisesti muhkea lohivoileipä saaristolaisleivästä tehtynä maistui mahtavalta kahvin kanssa. Leivonnaismyynnissä kauppa kävi hyvin. Me ostimme saaristolaisleipiä tuliaisiksi kotiin ja viemisiksi vierailuille. Tyttäremme perheeseen leipä toi joulun tuulahduksen, sillä he saavat sitä joulutervehdykseksi naapureilta ja valmistavat itsekin. Riitta-Liisa ja Kari Lyytikäinen Kuulutko sukuuni -tapahtuma Vantaalla 8. 9.10.2016 2

Vuoden 2016 sukutapaaminen Vantaalla Kun lokakuun 8. päivänä siirryimme näyttelyosastoltamme toviksi meille varattuun kokoustilaan sukutapaamiseemme, sai Kari-puheenjohtaja tervehdyssanoissaan tyytyväisenä todeta, että osastollemme oli aamu- ja keskipäivän tunteina pysähtynyt jo oikein mukavasti kävijöitä nyt, kun toista kertaa osallistuimme Kuulutko sukuuni -tapahtumaan. Esittäytymässä, kuulumisia vaihtamassa sekä sukuseuran uutisia kuulemassa oli kello kahden sukutapaamisessa 21 henkilöä. Päähuomiomme kohdistui siihen, millaisia väliaikatietoja saisimme sukututkija Ari Kolehmaisen tutkimuksesta. Valitettavasti tutkija ei itse päässyt paikalle, vaan puheenjohtaja välitti hänen terveisensä ja luki tiedotteen, joka julkaistaan myös näissä Sukusanomissa (s. 4). Kolehmaisen toimeksiantona on mahdollisuuksien mukaan yhdistää Lyytikäisten sukuhaaroja ja selvittää suvun tai sukujen varhaisia vaiheita, pyrkimyksenä päästä aina 1400-luvulle saakka. Uusien löytyneiden sukuhaarojen osalta tutkimus kattaa ajan ennen kirkonkirjoja ja kirkonkirjojen ajalta 1800-luvun loppuun asti. Sukututkija halusi ilmeisesti pitää meitä edelleen jännityksessä, sillä tiedotteessaan hän kyllä mainitsi, että sukuseuramme toistaiseksi erillisiä sukuhaaroja on yhdistymässä ja että sukupuuta voidaan jo hahmottaa useita sukupolvia taaksepäin, mutta sitä, mitä sukuja tämä koskee, hän ei pettymykseksemme vielä paljastanut. Niinpä keskustelumme keskittyikin samaan kuin tutkijan tiedotekin: DNA-tutkimukseen sukututkimuksen tukena. Kuten Kajaanin Reijo Lyytikäinen on jo vuosien ajan meitä innostanut, kehottaa sukututkija Ari Kolehmainenkin nyt miespuolisia Lyytikäisiä teettämään DNA-testin. Kiinnostusta testien teettämiseen kyllä todettiin olevan. Kari-puheenjohtaja olikin jo juuri samaisena päivänä käynyt testattavana FamilyTreen näyttelyosastolla. Äitinsä puolelta Lyytikäisiä oleva Matti Tiihonen esitti, että kun testejä on tarjolla erilaisia, eri määrän markkereja tutkivia, olisi hyvä teettää tutkimukset yhtenevästi, niin että eri sukuhaarojen edustajat teettäisivät samanlaisen testin. Siitä ei oikein päästy selvyyteen, olisiko parempi, että kaikki testatut lähettäisivät tuloksensa heti suoraan Kolehmaiselle vai että tulokset lähetettäisiin keskitetysti, kuten Reijo Lyytikäinen suositteli. Raila Lyytikäisellä oli tieto eräästä DNA-tutkimuksen jo teettäneestä Lyytisestä, jolla on sukujuuret Rantasalmella ja joka nyt etsii mahdollisia sukuyh teyksiä Lyytikäisiin ja voisi antaa tuloksensa sukututkijan tarkasteluun. Matti Tiihonen huomautti, että Kolehmainen voisi myös ottaa yhteyttä henkilöihin, joilta erityisesti toivoo DNA-tutkimusta. Hallitusta evästettiin neuvottelemaan Kolehmaisen kanssa näistä järjestelyistä. Suomen Sukututkimusseura täyttää sata vuotta vuonna 2017. Keskusteltiin siitä, osallistutaanko juhlallisuuksiin suku- 3

seurana ja todettiin, että jokaisella on kuitenkin avoin mandaatti edustaa Lyytikäisiä, päätyy hallitus sitten pohdinnoissaan osallistumiseen tai ei. Myöhemmin on tarkentunut, että varsinainen 100-vuotisjuhla on Säätytalolla Helsingissä jo tiistaina 31. tammikuuta ja että maaliskuun puolivälissä vietetään pääkaupunkiseudulla juhlavuoden päätapahtumaa, joka huipentuu sukututkimuspäiviin 18. 19. maaliskuuta Espoon Otaniemessä. Vuonna 2017 onkin taas vuorossa sääntöjen määräämä Lyytikäisten sukuseuran varsinainen sukukokous. Mikkelin seutua pidettiin hyvänä kokouspaikkana ja saataisiinhan sinne mukaan mikkeliläinen sukutukijamme Kolehmainenkin. Päätettiin, että lähdetään suunnittelemaan kaksipäiväistä tapaamista Suomen 100-vuotisjuhlan hengessä, niin että yhtenä tutustumiskohteena voisi olla esimerkiksi Päämajamuseo. Puolustusvoimissa palvellut Oiva Lyytikäinen nimitettiin suunnittelutoimikuntaan. Kokousajankohdaksi alustavasti sovittu 5. 6. elokuuta 2017. Kokouspaikka ei vielä ole varmistunut. Jutustelu lainehti aiheesta toiseen. Sukutietojemme yhteisestä tietokannasta sekä sukuseuran verkkosivuista vastaava Reijo Lyytikäinen tiedusteli, pääsevätkö kaikki kirjautumaan jäsensivuille. Hän myös esitti ihmetyksensä siitä, etteivät kaikki tutkitutkaan sukuhaarat ole kattavasti edustettuina yhteisessä tietokannassamme sekä kehotti täydentämään tietoja tietokantaan. Tämän kuullessani yritin välttää katsekontaktia Reijoon, sillä olen tuskaisen tietoinen siitä, että oman sukuni tiedot puuttuvat tietokannasta edelleen kokonaan. Jospa Kolehmaisen tutkimus päästäisi mi nut pälkähästä, ja sukumme yhdistyisikin ilman erilliskirjausta johonkin jo kirjattuun sukuun! Nyt jo edesmenneen Evi-Ester Kokkolan kattavat sukututkimustiedot Kuopion sukuhaaran Lyytikäisistä ovat tulossa tietokantaan. Leevi Lyytikäinen kertoi saaneensa hy vin positiivista palautetta sukuseuramme omasta jäsenlehdestä. Mielenkiintoisia juttuja toivotaankin edelleen Sukusanomiin lähetettävän! Maarit Lapinleimu oli tuonut osastollemme taas mielenkiintoisia kuvia Pielaveden Saarelan kartanon kesänvietosta ja esitteli meille kuvien henkilöitä. Vuoden 1949 kuvassa kameraan katsova Helmi ja vuonna 1961 kuvattu Karin olivat Saarelan maakauppiaan Petter Lyytikäisen tyttäriä samoin kuin Maaritin isoäiti Sofia. (Martti Pärttylinpoika Lyytikäisen sukuhaaraa tietokannassamme.) Luin kerran Karli Frankin kirjoittaman kirjan Petter Lyyti käisestä ja olen siitä lähtien toivonut pääseväni joskus vierailemaan Saarelassa. Matti Tiihonen oli tuonut osastollemme katsottavaksi tutkimuksensa Asutushistorian kertomaa Lyytikäis-sukunimen leviämisestä ja lupasi jakaa sen kaikille kiin - nostuneille. Niinpä posti toi minullekin oman kap pa leen tuosta tutkimuksesta pian tapaamisen jälkeen. Aivan kuten Riitta-sihteeri palstallaan toisaalla tässä lehdessä kirjoittaa, ajatus kiertomatkasta Lyytikkälästä Lyytikkälään alkoi kovasti kiehtoa mieltä. Lyytikäisten tutkimuksen väliaikatiedote Tutkittavani on kymmenen irrallista Lyytikäisten sukuhaaraa. Tavoitteena on yhdistää sukuhaaroja keskenään. Lisäksi jatkotutkimuksessa käyn läpi uusia löytyviä Lyytikäisten sukuhaaroja. Kun olen tutkinut Lyytikäisiä 1500- ja 1600-lukujen asiakirjoista, on sukuhaaroja yhdistymässä ja sukuhaaroille löytyy lukuisia sukupolvia taaksepäin. Toisaalta aivan kaikki Lyytikäisten sukuhaarat eivät asiakirjojen puitteissa yhdisty. Lyytikäisen sukunimeä esiintyi asiakirjojen alussa Pellosniemen, Juvan ja Rantasalmen pitäjässä. Koska asiakirjat alkavat vuodesta 1541 oli suku jo levittäytynyt eri pitäjiin, olettaen että Lyytikäiset olisivat alkujaan samaa sukua. Lyytikäisiä on selvästi eniten 1500-luvulla Pellosniemen pitäjän Pellosniemen neljänneksessä. Kyseessä ovat myöhemmät Ristiinan ja Mäntyharjun pitäjät, joissa molemmissa oli Lyytikkälän kylä. Varhaisia Lyytikäisiä esiintyy myös Etelä-Karjalan puolella. Savitaipaleella ja Lappeenrannassa ovat nykyäänkin Lyytikkälän kylät. Olisi mahdollista että Lyytikäisten asutusreitti olisi vienyt Lappeen seudulta Savitaipaleen kautta Pellosniemelle. Muutamia Lyytikäisiä olisi tullut joko suoraan Etelä-Karjalan puolelta Juvan ja Rantasalmen seudulle tai sitten he olisivat Pellosniemen Lyytikäisten jälkeläisiä. Kaikkein laajimmiksi sukuhaaroiksi näyttävät kuitenkin 1600-luvulla kasvaneen Heinäveden (kuului tuolloin Rantasalmeen) ja Kuopion seudun Lyytikäiset. Näitä sukuhaaroja on eniten jo sukuseuran lähtötiedoissa ja toisekseen näistä löytyy eniten uutta myös tutkimuksen myötä. Esimerkiksi 4

Kuopion seudulla Lyytikäiset levisivät vahvasti monille kylille 1600-luvun kuluessa. Hyvänä apuna sukututkimukselle olisi saada muutamasta Lyytikäisestä isälinjan Y-kromosomin DNA-näytteet. Ainoastaan isälinjainen DNA-testi, jossa testataan isältä pojalle periytyvää Y-kromosomia, antaa vastauksia kaukaisten sukuhaarojen välisiin suhteisiin. Testi otetaan sylkinäytteenä molemmista poskista ja siinä vertaillaan Y-kromosomissa tapahtuneita mutaatiota. DNA-tutkimus auttaa sekä asutushistorian liikkeiden selvittämisessä että sukututkimuksessa sukuhaarojen välisten yhteyden etsimisessä. Ensimmäisenä DNA:ta sukututkimuksen apuna alkoivat muutamia vuosia sitten käyttää tuntemattoman isälinjan etsijät. Jos sukututkimus päättyy aviottomaan poikaan joka on äitinsä nimellä, niin silloin isälinjan suvun selvittäminen on mahdollista, jos on testattavissa suoran mieslinjan jälkeläinen. Kuitenkin on oltava sopivia verrokkeja muista suvuista, että oikea suku tässä tapauksessa löytyy. Y-kromosomin tutkimuksen vaatimuksena on luonnollisesti se että testattavan on oltava mies sillä vain miehillä on Y-kromosomi. Naisen sukupuolikromosomit ovat XX, kun miehellä ne ovat XY. Y-kromosomi onkin erinomainen työkalu sukututkimukseen. Siinä tapahtuu sopivasti mutaatioita sukupolvien aikana. Suomalaiset ovat pääasiassa kolmea isälinjaista haploryhmää: N:ää, I:tä ja R:ää. Yli 60 prosenttia suomalaisista kuuluu idästä Siperian kautta tulleeseen N-haploon. Itäsuomalaisten keskuudessa prosenttiosuus on yli 70. Savon ja Karjalan alueella suurin osa on vieläpä samaa alaryhmää jonka yhteinen isälinjainen esi-isä on tämän hetken arvion mukaan noin 2000 vuoden takana. Olen huomannut toistaiseksi yhdestä Lyytikäisestä otetun DNA-näytteen. Testattu edustaa Kuopion seudun Lyytikäisiä ja hänen SNP:nsä on N-Z4786. Tämä tarkoittaa, että jos muutkin Lyytikäiset ovat samaa isälinjaa, niin suvun alkuperä on N-haploryhmän karjalaisessa sukuryhmässä. Pitää muistaa, että jako savolaisiin ja karjalaisiin on hämäävä, suurin osa kaikista savolaissuvuista on karjalaisperäisiä. Testipaketti tulee noin parin viikon kuluessa kotiin ja mukana on kaikki tarvittava näytteenottoon. Molemmista sisäposkista kaaputetaan sylkinäyte. Ennen näytteenottoa on syytä olla syömättä, juomatta ja hampaita pesemättä vähintään tunnin ajan. Poski kerrallaan kaaputetaan mukana tulleilla näytepuikoilla minuutin verran posken sisäpinnasta sylkeä ja tämän jälkeen puikon päässä oleva harja pudotetaan puikon yläpäästä nappia painamalla koeputkeen. Mukana olevaan lappuun merkitään vanhempien alkuperä (yleensä siis Finland) ja allekirjoitetaan paperi. Näin testitulosta voi verrata muihin näytteisiin. Putkilot laitetaan mukana tulleeseen Minigrip-pussiin ja kaikki laitetaan palautuskuoreen jossa on osoite valmiina. Paketti kannattaa lähettää tavallisena kirjeenä vaikka FTDNA (Family Tree DNA) suosittelee pakettina lähettämistä. Postista on hyvä pyytää mukaan tullin tarra. Tilaamiseen jälkeen sähköpostiin tulee kuusinumeroinen kit-numero ja salasana joiden avulla pääsee kirjautumaan omille sivuille, josta voi seurata milloin tulos valmistuu ja voi aikanaan nähdä valmiit tulokset. Odotusaika on kaikkiaan muutamia kuukausia, vaihteluväli on noin kolmesta kuukaudesta pisimmällään puoleen vuoteen. DNA:n avulla voidaan saada selville myös asiakirjojen puutteellisuuden vuoksi vaikeasti yhdistettäviä sukuhaaroja. Näitä ovat erityisesti muualle suvun kantaseuduilta muuttaneet sukuhaarat. Eri sukuhaaroilla saattaa olla ominaisia markkereita joiden avulla voidaan hahmottaa mihin sukuhaarakokonaisuuteen alahaarat kuuluvat. Myös varhaisen asutushistorian tutkimisessa DNA:sta on suuri apu. Suosittelen otettavaksi laajasti DNA-testejä toisilleen kaukaisista Lyytikäisten sukuhaaroista. DNA-testit on vetämissäni sukuseurojen DNA-projekteissa toteutettu omakustanteisesti. Kuluja voi jakaa sukulaisten kesken. Tärkeää olisi että vähintäänkin kaikista suvun päälinjoista saataisiin DNAnäytteet. Voin myös tarvittaessa antaa suosituksia DNAtestattavista sukuhaaroista. DNA onkin ainoa keino selvittää toisilleen kaukaisimpien Lyytikäisten mahdollinen suku - laisuus. Tällöin puhutaan siis ajasta jonne asiakirjat eivät ulotu. 67 markkerin testiä voi haluttaessa myöhemmin myös tarkentaa eikä uutta näytettä tarvitse ottaa. Hinta on Suomi DNA-projektin kautta 199 $ ja reilut 170. Kuluja kannattaa jakaa lähisukulaisten kesken, jotta hinta ei tunnu yhtä suurelle. Minuun voi olla yhteydessä niin Lyytikäisten sukututkimukseen, DNA-tutkimuksiin tai muidenkin sukujen asioihin liittyvissä jutuissa. Syysterveisin Ari Kolehmainen FM, sukututkija Mikkeli kolehmainen.ari@gmail.com Linkkejä DNA-testin tilauslomake: www.familytreedna.com/group-join.aspx?&group=finland&vgroup=finland Kannattaa valita Y-DNA67. Testi voidaan ottaa vain miehestä. Vain suoran isälinjan näytteestä on apua Lyytikäisten sukuseuran kannalta. Testattavan oltava siis suoraa mieslinjaa kantaisästä lähtien jotta päästään käsiksi kanta-lyytikäisten DNA:han. YFull-puussa toistaiseksi testatun Lyytikäisen paikka: www.yfull.com/tree/n-z4786/ Dunkelin N-haploryhmän puusta N-Z4786 löytyy kohdasta Karelians: www.kolumbus.fi/geodun/ydna/snp-n-tree-fin.jpg 5

Raila Lyytikäisen Kuulutko sukuuni -tapahtumassa näytteillä ollut sukupuu ja kuvia Vuorenpään isäntä Petter Lyytikäinen 1796-1874 Karttulan Punnonmäellä Petter Bertilsson Lyytikäinen (Pekka Pertunpoika) oli pitkäaikainen isäntä Karttulan Punnonmäki 16:ssa (aik. nro 5) eli Vuorenpäässä. Petterillä ja vaimollaan Helena Huttusella oli 7 lasta, joista 3 kuoli lapsena tai nuorena. Petterin lapsista Taavetti, Perttu, Petter ja Kustaava Helena perustivat perheen ja saivat runsaasti jälkeläisiä. Ylläolevassa sukutaulussa on Petterin lapset ja lapsenlapset. Lapsenlapsenlapset eivät enää sopineet tähän kuvaan. Yksinomaan Petterin Taavetti-pojalla lapsenlapsia oli 25 (joista yksi oli Otto-vaarini). Pertun, Kustaavan ja Petterin lapsenlapsista on vain digitoiduista kirkonkirjoista saatava tieto. Vuorenpäässä eli savolainen suurperhe, peräti viiden sukupolven edustajia saattoi asua tilalla, veljeksiä perheineen asui talossa ja veljesten lapsetkin perheineen saattoivat jäädä taloon. Vuorenpäässä oli myös torppia, joissa asui Lyytikäisen sukua torppareina. 6

Vaarini oli muurari ja kuva on ilmeisesti Kotkan Keskuskansakoulun rakennustyömaalta 1920-luvun lopussa. Vaari alarivissä vasemmalla muurarien porukassa. Muurarin työasu näyttää olevan usein valkoinen tai sinne päin. Raila Lyytikäinen Kuvassa vaarini on ylärivissä oikealla. Kuvassa poseeraavat muurarit työvälineineen, vaarini on vasemmalla. 7

Sukujen saloja selvittämässä Sukututkija Ari Kolehmainen Sukututkimuksen harrastajia on runsaasti, mutta useimmilla harrastus on vain lyhytaikainen, intensiivinen jakso, joka loppuu, kun oman suvun vaiheiden selvittäminen tyssää johonkin esteeseen tai omassa suvussa ei enää tutkittavaa ole. Millaista on oikean sukututkijan työ? Mikä saa ryhtymään ammattimaiseksi sukututkijaksi? Kiinnostuin sukuasioista jo ala-asteella, samalla kun historian opetus alkoi viidennellä luokalla. Kotiläksynä oli kirjoittaa juttu vanhimmasta esivanhemmasta, josta on säilynyt perimätietoa. Isälläni oli säilynyt jotain perimätietoa omasta äidinisänisästään, vaikkakaan tiedossa ei ollut hänen tarkkoja elinvuosiaan. Tämä tempaisi minut mukaansa ja sukuasiat alkoivat kiehtoa. En tiennyt tuolloin, että maakunta-arkistossa olisi mahdollista tutkia sukuaan, joten konkreettinen tutkimuksen aloittaminen sai vielä odottaa. Abiturienttina ollessani kuulin, että maakuntaarkistoon voi kuka tahansa mennä tutkimaan sukuaan, ja siitä se osaltani alkoi. Oman suvun tutkimuksen myö - tä päädyin myös Joensuun yliopistoon opiskelemaan Suomen historiaa. Sukututkimus tuntui kaikkein eniten omal - ta jutulta, jota haluaisin tehdä myös työkseni. En missään vaiheissa voinut ajatella, että sukututkimus olisi osaltani loppunut, kun kaikki olisi ns. tutkittu. Aina on uutta tutkittavaa ja uusia sukuja. Jokainen harrastelija varmaan tietää sen tunteen, että jouduttuaan jättämään tutkimuksen hetkeksi aikaa lepäämään, kaikki tuntuu kadonneen mielestä, kun asiaan seuraavan kerran palaa, eri sukuhaaroja ja sukupolvia on vaikea enää hahmottaa, on taas ikään kuin aloitettava uudelleen alusta. Käykö näin myös sukututkimuksen ammattilaiselle? Voiko yhtä aikaa tutkia useiden sukujen vaiheita, ilman että suvut menevät mielessä sekaisin? Vaikka minulla on useiden sukujen tutkimuksia samaan aikaan käynnissä, ei ole koskaan tullut sitä ongelmaa, että suvut tai henkilöt olisivat menneet sekaisin. Pystyn hahmottamaan päässäni lukemattoman määrän henkilöjä ja heidän sukupuitaan. Tämän ansiosta varmaankin myös kaikki suvut pysyvät helposti omina kokonaisuuksinaan. Kun vastassa on esimerkiksi joku erittäin hankala 1600-luvun sukujuonto tai jonkin muu vaikea tutkimuskohde, tarvitsee joskus yön taukoa ja ehkä useita päiviäkin miettimisaikaa, kuinka sukukaavio voisi mennä. Lopulta aina tulee jokin oivallus ja sukupolvet asettuvat kohdalleen. Sukututkimus on kuitenkin palapelin rakentamista käytettävissä olevista asiakirjoista, näin etenkin 1500 1600-luvun tutkimuksessa, kun kirkonkirjoja ei ole käytettävissä. Sukututkijalta vaaditaan erityisesti pitkää pinnaa ja syvää kiinnostusta asiaan; tutkimus jää lyhytjännitteisemmältä helposti kesken. Sukututkimus vaatii myös paljon loogista päättelykykyä, maalaisjärkeä ja hahmottamiskykyä. Millaisia tutkimustehtäviä sukutukija voi saada? Tehtävänä voi olla esimerkiksi yksittäisen isälinjan tutkiminen niin pitkälle kuin mahdollista tai kaikkien esivanhempien selvittäminen vaikkapa 7. sukupolveen asti tai yhden suvun sukuhaarojen yhdistäminen. Kaikkein mielenkiintoisimpia ja haastavimpia tapauksia on ollut sellaisten sukujen selvittämiset, kun 1500- tai 1600-luvulta paljastuu, että sukunimi onkin vaihtunut. Savolaistenkin sukunimien vaihtuminen vielä tuohon aikaan oli suhteellisen yleistä. Vanhojen kantasukujen keskuudesta syntyi lisänimien kautta uusia sukuja. Näissä tapauksissa Y-kromosomin isälinjan DNA-testillä on saatu varmistukset nimien vaihdoksille. Miten kauan tutkimustyö yhden suvun parissa kestää? Tutkimusten kesto vaihtelee hyvin paljon riippuen suvun laajuudesta, käytettävästä aineistosta ja myös siitä, miten paljon on muita töitä samaan aikaan. Koskaan ei pysty keskittymään täysipainoisesti useita viikkoja tai kuukausia vain yhteen sukuun, vaan on aikataulutettava ja jaksotettava tutkimukset. Vaikka konkreettinen tutkimusaika olisi muutaman kuukauden, kokonaisaika venyy väkisin huomattavasti pidemmäksi. Voiko sukututkimus olla taloudellisesti kannattavaa? Mitä muuta sen rinnalla voi tehdä tai pitää tehdä? Toivon että sukututkimus voi olla taloudellisesti kannattavaa. Olen vasta itse suunnittelemassa siirtymistä täysipäiväiseksi sukututkijaksi. Rahakkaampia töitä on olemassa, joten sen takia tätä ei kukaan valitse. Sukututkimuksen rinnalla voi tehdä esimerkiksi muita historian tutkimuksia tai historiikkeja. Onko sukututkimus vain syntymä-, kaste- ja kuolinpäiviä, muuttopäiviä ja avioliiton solmimispäiviä, vai avautuuko sukututkijalle myös sukujen tarinoita? Voiko mielikuvitus tehdä sukututkijalle tepposet? Alkaako vuosiluvuissa nähdä tarinoita, joita niissä ei ehkä olekaan? Sukututkimus on paljon muutakin kuin nimiä ja päivämääriä. Esimerkiksi tuomiokirjoista voi avautua paljonkin tietoa henkilöiden elämästä. Henkilöhaastattelujen ja mahdollisen kerätyn perimätiedon kautta voi tulla esille myös sukujen tarinoita, osa niistä sisältää ainakin totuudensiemenen, osa ei. 8

Olen itsekin Punnonmäen Martti Pertunpoika Lyytikäisen (s. 1683) jäl keläisiä eli hänen pojantyttärenpo janpojantyttärenpojanpojantyttären poika. Mielikuvitusta tulee enemmän käytettyä omiin esivanhempiin liittyvissä asioissa, ja niissäkin aina mielikuvitus ja historian faktat pysyvät tietenkin erillään. Sukuselvitys voi joskus olla selvityksen tilaajalle pettymys. Voiko tutkimus olla pettymys myös tutkijalle? Kyllä sukututkimus voi olla pieni pettymys myös sukututkijalle, jos asiakirjojen puutteellisuuden vuoksi ei pääse taaksepäin ja tutkimus juuttuu johonkin kohtaan. On kuitenkin hyväksyttävä, että aivan kaikkea ei voi selvittää kukaan. Sukututkimus on siirtynyt arkistoista paljolti nettiin, ja myös erilaisilla keskustelusivustoilla etsitään ja jaetaan tietoja suvuista. Näytät käyttävän ainakin Suku Forumia. Käytätkö muitakin keskustelusivustoja? Oppiiko siellä tuntemaan muita tutkijoita ja harrastelijoita niin, että tietää, kenen tutkimuksiin voi luottaakin? Tekevätkö ammattisukututkijat yhteistyötä? Oletko ollut jonkun suvun tutkimuksen tiimoilta yhteydessä myös sukutukijoihin Suomen ulkopuolella? Suku Forumia olen käyttänyt jonkin verran, ja siellä on aktiivikirjoittajien joukossa päteviäkin sukututkijoita. Melko nopeasti keskustelupalstoilla oppii tietämään, ketkä ovat todellisia osaajia ja luotettavia tutkijoita. Valitettavasti joukossa on myös joitakin, jot ka lähinnä häiritsevät ja sekoitta - vat asiallista keskustelua. Myös Facebookissa on useita sukututkimukseen keskittyviä keskusteluryhmiä, yleensä maantieteellisesti keskittyneitä, mutta niiden keskusteluun en ole toistaiseksi osal listunut. Sukututkijoiden yhteistyötä on tullut tehtyä lähinnä Suku Forumin kautta, muuten sukututkimus on ollut enemmän itsekseen puurtamista. Ulkomaille kontakteja on ollut joitakin, esimerkiksi DNA-tutkimuksen osalta. Entäpä Lyytikäiset? Olet tutkinut paljon savolaisia sukuja ja varmasti törmännyt ennenkin nimeen Lyytikäinen. Tunnistitko ja muistitko heti joitakin Lyytikäisiä, tiesitkö ehkä jo toimeksiantoon käydessäsi vastauksia kysymyksiimme? Kaikkien sukujen varhaisvaiheiden tutkimukset kiinnostavat ja muutenkin otan kaikki mahdolliset työtehtävät vastaan. Lyytikäisiin olin törmännyt erityisesti Kuopion seudun sukuja tutkiessa. Olen itsekin Punnonmäen Martti Pertunpoika Lyytikäisen (s. 1683) jälkeläisiä eli hänen pojantyttärenpo - janpojantyttärenpojanpojantyttärenpoika. Esivanhempiini tulee myös toinenkin reitti Punnonmäen Klemetti Kolehmaisen vaimon Silja Lyytikäisen (s. noin 1660-luvulla) kautta. Jonkin verran siis Lyytikäiset olivat tuttuja ja lisäksi olin yksityishenkilöille tutkinut myös heidän esivanhempiaan, joissa oli ollut Lyytikäisiä. Toimeksiannon ottaessani vastaan tiesin jo, että moniin kysymyksiin pystyn vastaamaan. Millaisia tuloksia olet tähän mennessä saanut, mitä tietoja on löytynyt lisää, mikä on varmistunut ja mihin tutkimus on ehkä törmännyt? Milloin tutkimus Lyytikäisten osalta valmistuu? Paljon on jo löytynyt uutta tietoa Lyytikäisistä ajalta ennen kirkonkirjoja ja monet sukuhaarat yhdistyvät. Uusiakin sukuhaaroja näyttää löytyvän. Kaikkein kaukaisimpia sukuhaaroja ei voi yhdistää asiakirjojen perusteella jos mennään vuoden 1541 taakse jolloin asiakirjat alkavat. Tämän vuoksi toivoisin toisilleen kaukaisten Lyytikäisten kiinnostuvan Y-kromosomin isälinjan DNA-testeistä, jolla voitaisiin varmistaa tai kumota sukuhaarojen yhteyksiä ja selvittää asutushistoriaa. Tavoitteenani olisi saada kuluvan vuoden loppuun mennessä ensimmäinen osio valmiiksi, jossa käsitellään lähtötietona olleita sukuhaaroja. Täydennystutkimus uusien sukuhaarojen osalta jatkaa sitten siitä. Tarkkoja deadlinepäiviä ei sukututkimuksessa kannata antaa. Näin Ari Kolehmainen vastaili sähköpostitse lokakuussa. Nyt on vierähtänyt taas pari kuukautta. Mitähän Lyytikäisistä nyt lienee selvinnyt? Kysymyksiini vastasi sukujamme tutkiva Ari Kolehmainen Mikkelistä. 9

ELÄMÄÄ PIETARISSA Isäni Antti Lyytikäinen oli jo kisälliaikoinaan liittynyt vastaperustettuun raittiusyhdistys Alkuun. Samoihin aikoihin alkoi perheemme vaurastuminen. Isäni oli absolutisti koko elämänsä ajan ja kaikenlaiset henkiset harrastukset saivat vauhtia kodissamme. Uskallan sanoa, että meillä oli kulttuurikoti. Isäni ja äitipuoleni osallistuivat kuorolaulajina, seuranäyttelijöinä ja monina puuha- ja esiintyjähenkilöinä moniin suomalaisten harrastuksiin. Äitipuoleni myös soitti viulua orkesterissa. Kodissamme oli tuiki tiheään kokouksia ja ohjelmien harjoituksia. Viljelimme musiikkia, piano ja viulu soi. Me lapset saimme musiikkiopetusta, perhe lauloi kuorona, oli kotikirjasto ja isäni oli hankkinut tunnettujen tekijöitten maalauksia kotiimme. Käytiin myös venäläisisssä taidetilaisuuksissa: oopperassa, teatterissa ja konserteissa. Kotiimme kokoontui usein vieraita, enimmäkseen suomalaisia. Myös muistan Suomesta tulleiden taiteilijavieraiden käyneen meillä. Oli vireätä ja kodikasta. Tästä annan tunnustuksen vilkkaalle isälleni ja taitavalle äitipuolelleni. Oli myös taloudellisesti vaurasta. Äitipuoleni johti arvokkaasti edustavaa ja vieraanvaraista taloutta palkollisten avustamana. Pietarin suomalaisten keskuudessa oli myös useita muita suomalaisia seu- roja ja yhdistyksiä. Niiden toiminnan keskuspaikkana oli Suomen rautatieaseman seutu (suomalaisten rautatieläisten vilkkaat yhdistykset) ja suomalainen kirkko- ja koulutalo. Iltamissa oli korkeatasoista ohjelmaa ja ohjelman loputtua (klo 24) tanssittiin klo 4 aamuun. Oli puolue-, raittius-, nuori so-, koulunkannatus-, hyväntekeväisyys-, voimistelu- jne. yhdistyksiä, joiden ohjelmatoiminta oli runsasta. Suomenkieli oli kaikissa yhdistyksissä käyttökielenä ja vallitsi vilkas isänmaallinen henki. Yhdistysten yhteydet vastaaviin Suomen yhdistyksiin pidettiin yllä. Osallistuin kouluikäisyyteni johdosta kouluni Toivon-Liitto- ja Toverikuntatoimintaan. Myöskin kuoroissa ja voimistelujoukkueissa esiinnyin suomalaisten iltamissa. Vanhempani (etenkin isäni) toimivat monipuolisesti eri yhdistyksissä. Isäni Antti Lyytikäisen erikoisena tehtävänä oli mm. iltama- ja juhlalupien hankkiminen ja ohjelmien esitteleminen venäläisille viranomaisille, jotka usein osoittivat epäilevää mieltä suomalaisten ohjelmasisältöjä kohtaan. Isäni sai neuvokkaasti kuitenkin iltamalupia puuhatuksi. Suomalaisten sivistysrientoihin liittyvänä on mainittava suomalaisten sanomalehtien Inkerin ja Nevan laaja levinneisyys Pietarissa ja Inkerinmaalla. Niistä olivat Inkeri suomettarelaisten ja Neva sosialistien äänenkannattajia, joita ahkerasti luettiin. Tuli myös Uusi Suometar ja aikakauslehtiä. Ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa pidettiin myös yhteyttä. Oltiin laajojen siirtolaispiirien tapaan hyvin suomalais- ja isänmaallismielisiä. Toimimme oikeistolaisseurassa. Perheemme oli kiinteässä kanssakäymisessä Suomeen sukulaisten ja ystävien parissa seurustellen. Viipuri oli vakituinen käymispaikka. Viipurin ympäristössä oli kiinteistöjä isälläni ja liikematkoja niille seuduille, ja Viipuriin oli usein. Kesähuviloilla ja -asunnoissa oltiin joka kesä Suomessa. Suomen sanomalehdet ja aikakauslehdet tilattiin, samoin kuin ostettiin suomalaista kirjallisuutta. Suomesta saapuneita matkailijoita oli yhtä mittaa kodissa vieraanamme. Heille näytettiin kaupunkia. Kirjeenvaihto oli säännöllinen Suomeen, olivathan vanhempiemme sukujuuret siellä. Joka kesä koulujen loputtua siirryttiin Suomeen ja koulujen alkaessa takaisin Pietariin. Kesäkaudet vietettiin Säiniöllä ja jälkeenpäin Savi taipaleella. Venäjällä kävimme joskus Inkerinmaalla tutun perheen luona ja jossain venäläisessä huvilayhdyskunnassa. Siirryin 7. luokkalaisena Kajaanissa lukioluokkia jatkamaan (Urho Kekkonen koulutoverinani) ja kävin sen jälkeen joulu- ja pääsiäislomilla vanhempieni kodissa Pietarissa. Viimeinen paluuni joululomaltani tapahtui tammikuun alkupäivinä 1918 ja sitä mukaa jäin Suomeen. Kansalaissota eristi minut Pietariin jääneistä vanhemmistani hetkeksi. Liikkeensä ja suuren omaisuutensa isäni menetti vallankumouksen viemänä (bolsevikkien kansallistuttamana). Syksyllä lokakuussa 1918 saapui isäni perheineen (vaimo, vanha äitinsä, ja neljä lastaan) pakoilasjunassa Valkeasaaren Rajajoen kautta pakolaisina Viipuriin. Koska olimme Suomen kansalaisia, oli Tanskan Punainen Risti ottanut toimittakseen suojeluksessaan heidät muiden Pietarin suomalaisten mukana Suomeen. Valkeasaaressa perheeni oli jonkin aikaa karanteenissa. Sieltä matka suuntautui Savitaipaleelle maalaistaloon, jossa olimme viettäneet usean kesän aiemmin. Sen jälkeen isäni hakeutui Viipuriin räätäliliikkeeseen (Carl Haschke Oy) toimitusjohtajaksi. Ja näin perhe muutti Viipuriin. Toisen kerran isäni joutui pakenemaan Viipurista lokakuussa 1939 ja hän saapui hoivaani Pielavedelle, jossa kuoli 9.10.1940. Äitipuoleni kuoli Viipurissa 1937. Ylioppilaaksi tultuani toimin viisi vuotta eri aloilla. Valmistuin Jyväskylässä kansakoulunopettajaksi 1923. Kansakoulunopettajana toimin suurimman ikäni ajan, 32 vuotta, Pielaveden Lampaanjärvellä. Olin naimisissa pienviljelijä Emil Partasen kanssa. Koska Turun Yliopiston Suomen Histo rian Laitos antaa minulle tilaisuuden pietarilaisten entisistä oloista muistelemiseen, niin mielelläni tahdon tässä kirjoittaa isästäni Antti Lyytikäisestä muistelman ja myös lapsuus- ja nuoruuskodistamme Pietarissa. Koonnut Helena Lyytikäinen Emilia Partasen kirjeistä vastauksena tiedusteluun Pietarin suomalaisten elämästä ennen vuotta 1918. 10

Historia taskukalenterissani Kun puolisoni isoäidin kanssa katsoin televisiolähetystä Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja tämän perheen jäännösten uudelleenhautauksesta vuonna 1998, luulin ensin katsovani ohjelmaa vain silkasta uteliaisuudesta, ilman että tapahtuma sinänsä mitenkään koskettaisi minun elämääni, olihan kyse minulle kaukaiselta tuntuneista, traagisen kuolemansa vuoksi vähän tarunhohtoisistakin menneisyyden henkilöistä. Siinä sitten mummi yksinkertaisesti totesi: Nyt haudataan minun tsaarini. Hölmistyin. Niin, tosiaan, kymmenen ensimmäistä elinvuottaan mummi eli tsaarinvallan alaisessa Suomessa, ja Nikolai II:n hän oppi viimeistään koulussa tuntemaan omana tsaarinaan. Historiallinen aikajänne tiivistyy kummasti omien ikävuosien karttuessa, ikään kuin venytettynä ollut kuminauha palautuisi lyhyeen mittaansa. Mikä nuorena tuntui kaukaiselta, on nyt aivan lähellä. Ja on entistä vaikeampi ymmärtää, että nuoremmat eivät sitä näe. En ole mielestäni vielä aivan museoitavassa iässä, mutta joudun työssäni nuorten parissa päivittäin kokemaan, että minun elinaikani tapahtumat kuuluvat asioihin, joita käsitellään oppiaineessa historia. Mitä historia sitten on? Paitsi yhteisön menneisyyden vaiheita, myös menneiden tapahtumien kuvausta tai tutkimusta, historiatiedettä ja sen tutkimuksia, määrittelee Wikipedia. Ihmiskunnan, kansan ym. vaiheet; niitä käsittelevä tutkimus; niiden yhtäjaksoinen esitys; kertomus, sanoo Otavan tietosanakirja. Kertomus. Kertomus siitä, mitä tapahtui, millaista oli. Kertojana ihminen. Saksan kielen sana Geschichte vastaakin suomessa sekä sanaa historia että sanaa tarina. Samoin on ranskan sanan histoire laita. Nämä kielet eivät käytä historiasta omaa sanaa vaan vain tuota samaa käsitettä, joka merkitsee myös ihmisen kertomaa tarinaa. Histoire, history, historia ja vastaavat juontuvat muinaiskreikan tarinaa tarkoittavasta sanasta ἱστορία, mutta kielitieteen rajoja koetellen tulkitsen vapaasti, että englannin history onkin oikeastaan his story, hänen tarinansa. Eivät suurina pitämämme muinaiset historiankirjoittajatkaan, herodotokset ja tukydidekset, mistään itselleen kaukaisesta kirjoittaneet. He kirjoittivat muistiin oman aikansa tapahtumia, vanhempiensa ja isovanhempiensa sukupolven kokemuksia, kuulemiaan kertomuksia. Eri aikaan eri puolilla maailmaa syntyneistä, vuosien saatossa säilyneistä kertomuksista muodostuu meidän maailmanhistoriamme. Samoin se, mitä nyt merkitään muistiin meidän ajastamme, on lastenlastemme koulussa ollessa jo historiaa. Haluaisin vaikuttaa siihen, millaisen kuvan lapsenlapseni saavat 1900-luvun loppupuolen ja 2000-luvun maailmasta. Haluaisin, että he käsittäisivät, miten lähellä tällä maailmanhistorian joustavalla kuminauhalla ovat vaikka sellaiset tapahtumat kuin Neuvostoliiton hajoaminen tai Saksojen yhdistyminen. Ja ennen kaikkea haluaisin heidän ymmärtävän, miten nuo tapahtumat koskettivat minun sukupolveani, miten minä ne koin, miltä ne minusta tuntuivat. Haluaisin, että he ymmärtäisivät senkin, miten talvi- ja jatkosota samoin kuin vielä vuoden 1918 sotakin osaltaan määrittävät sitä, mitä ja millainen minä tänään olen. Millä estän sen, että lapsenlapseni opiskelevat minun kokemaani itselleen kaukaisena muinaishistoriana? On kerrottava minun kertomukseni, mieluiten sekä suullisesti että kirjallisesti. Päiväkirjamerkinnöistä, jos sellaisia on, tai kirjeistä, jos sellaisia on, saa toki jonkinlaisen kuvan. Mutta selityksen vaatii sekin, miltä tuntui, kun vuoden 1989 jouluna kirjoitin taskukalenteriini lyhyesti Nähtiin uutisissa Ceausescujen teloitus, kun kalenterin alkuvuoden merkinnät koskivat remonttimiehiä, uuteen kotiin muuttamista ja häävalmisteluja. Romanian diktatuurin päättyminen on kalenterissani kinkun ostamisen ja kaverin kutsujen välissä. Berliinin muuri murtui aiemmin samana vuonna Uskomatonta, mieletöntä -merkintöjen ja viiden huutomerkin saattelemana graduseminaarin ja kampaamokäynnin välissä. Sirkku Lyytikäinen 11

Terveyttä, iloa ja onnea vuodelle 2017! Sukuseuramme hallitus kokoustaa heti alkuvuodesta. Sen jälkeen lähetetään sukuseuran jäsenille jäsenmaksukirje sekä lähempää tietoa elokuun sukukokouksesta. Tarkkailkaa postianne ja ilmoittakaa mahdollisista osoitteenmuutoksista ajoissa! www.genealogia.fi/juhlavuosi Suomen Sukututkimusseura Seuran 100-vuotisjuhla ti 31.1.2017 Helsinki Klo 12 15, Säätytalo, Snellmaninkatu 9 11, Helsinki Suomen Sukututkimusseura juhlistaa 100-vuotistaivalta jäsentensä kanssa Säätytalossa pidettävässä juhlassa. Ilmoittautuminen tilaisuuteen on avautunut tammikuun alussa. Tilaisuus taltioidaan ja se on katsottavissa Seuran videokirjastosta. Vastaava toimittaja: Sirkku Lyytikäinen Kauppakatu 15 A 3, 85800 Haapajärvi puh. 040 5756 583 sirkku.lyytikainen@haapajarvi.fi Taitto: Helena Lyytikäinen Länsiportti 1 E 24, 02210 Espoo puh. 040 550 3888 helena@adhelena.fi www.sukusivut.com Suku 2017 koko Suomen sukujuhla ma su 13. 19.3.2017 Suomen Sukututkimusseuran juhlavuoden päätapahtuma on Suku 2017 Koko Suomen sukujuhla, jota vietetään maanantaista sunnuntaihin 13. 19.3.2017. Viikon aikana Seura järjestää runsaasti ohjelmaa pääkaupunkiseudulla, minkä lisäksi paikallisilla sukututkimusyhdistyksillä on omaa ohjelmaansa. Viikko huipentuu sukututkimuspäiviin viikonloppuna 18. 19.3.2017 Espoossa Otaniemessä. SUKUSEURA LYYTIKÄISET RY Nro 31 1/2017 Jäsenmaksut: 20 e / vuosi; saman ruokakunnan muilta jäseniltä huojennettu 15 e / vuosi. Ainaisjäsenmaksu 200 e. Pankkitili Danske Bank IBAN: FI70 8000 1770 7583 66 BIC: DABAFIHH Kannen kuva: Antti Lyytikäinen sovittaa rakennusmesari Paavilaiselle pukua (kuvassa päivämäärä 16.2.26)